Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 18/2018 Kosteikkokasveista uusia elinkeinomahdollisuuksia Marika Laurila (toim.) Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 18/2018 Kosteikkokasveista uusia elinkeinomahdollisuuksia Marika Laurila (toim.) Luonnonvarakeskus, Helsinki 2018 Laurila, M. (toim.). 2018. Kosteikkokasveista uusia elinkeinomahdollisuuksia. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 18/2018. Luonnonvarakeskus, Helsinki. 159 s. ISBN 978-952-326-559-2 (Painettu) ISBN 978-952-326-560-8 (Verkkojulkaisu) ISSN 2342-7647 (Painettu) ISSN 2342-7639 (Verkkojulkaisu) URN http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-326-560-8 Copyright: Luonnonvarakeskus (Luke) Kirjoittajat: Marika Laurila (toim.) Julkaisija ja kustantaja: Luonnonvarakeskus (Luke), Helsinki 2018 Julkaisuvuosi: 2018 Kannen kuva: Marika Laurila Painopaikka ja julkaisumyynti: Juvenes Print, http://luke.juvenesprint.fi Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 18/2018 3 Tiivistelmä Soiden ja muiden kosteikkojen luonnonkasveista hyödynnetään tällä hetkellä runsaimmin marjoja kuten hillaa ja karpaloa. Muista kosteikkojen kasviraaka-aineista Suomessa kerätään ja jatkojaloste- taan jonkin verran mesiangervoa. Lisäksi 4H on välittänyt jo reilut neljä vuosikymmentä pyöreälehti- kihokkia ja suopursua Keski-Eurooppaan. Kosteikkojen monipuolisessa kasvilajistossa olisi lajivalikoi- man, keruumäärien ja käyttötarkoitusten suhteen potentiaalia nykyistä laajempaan hyödyntämiseen. Suokasveista uusia elinkeinomahdollisuuksia (SUOKAS) -hankkeessa tavoitteena oli aktivoida toimijoita kosteikkojen uusiutuvan kenttäkerroskasvillisuuden hyödyntämiseen. Hankkeen koor- dinoinnista vastasi Luonnonvarakeskus ja osatoteuttajana oli Oulun 4H-yhdistys. Hanke toteutettiin 1.11.2015–30.9.2017 Pohjois-Pohjanmaalla ja se sai tukea EU:nMaaseuturahastosta. Hankkeessa kartoitettiin kosteikkokasvien kaupallista käyttöä Suomessa ja ulkomailla sekä arvioi- tiin niiden hyödyntämismahdollisuuksia tutkimustiedon ja lainsäädännön valossa. Nämä tulokset on koottu tähän raporttiin. Lisäksi hankkeessa tarkasteltiin suokasvien keruutoiminnan merkitystä, ke- hittämistarpeita ja potentiaalisia keruualueita Pohjois-Pohjanmaalla julkaisten näistä erillinen raport- ti ”Suokasvien keruutoiminta ja potentiaaliset keruualueet Pohjois-Pohjanmaalla”. Tämän raportin alkuosassa käydään läpi kosteikkokasvien käyttöä yrityksissä Suomessa ja ulko- mailla. Suomalaisten yritysten osalta tarkasteltiin luonnonvaraisten kasvien käyttöä laajemminkin; aineistoon kertyi tietoja yhteensä 70 kasvilajista. Kestävää keruuta sivutaan toisessa kappaleessa. Pääpaino raportissa on niiden Suomessa esiintyvien kosteikkokasvien esittelyssä, joiden katsottiin olevan kiinnostavimpia hyödyntämisen näkökulmasta. Lajikuvauksissa on mukana 21 kosteikkokasvia. Ensin esitellään yleistä tietoa kasvilajeista, niiden levinneisyydestä ja perinteisestä käytöstä. Laajimmin on käsitelty lajien ominaisuuksia ja käyttömah- dollisuuksia tutkimustuloksiin pohjautuen. Lajikuvausten lopussa tarkastellaan lajien nykyistä hyö- dyntämistä yrityksissä ja käyttömahdollisuuksia lainsäädännön näkökulmasta, lähinnä elintarvikeina ja eläinten rehuina. Myös lajien keruuseen ja viljelyyn liittyviä asioista on käyty läpi. Raporttiin on koottu uutta tietoa tutuista ja vähemmän tunnetuista kasvilajeista. Aineiston toi- votaan innostavan kotimaisia yrityksiä miettimään kosteikkokasveihin liittyviä mahdollisuuksia ja hyödyntämään niitä tuotekehityksessään. Julkaisun materiaalit ovat käytettävissä myös esimerkiksi luonnontuotealan koulutus-, tutkimus- ja kehittämistyössä sekä keruutoiminnan suunnittelussa. Mo- nipuolistuva keruu- ja jatkojalostustoiminta tuo kaivattuja lisätuloja ja hyvinvointia maaseudulle ja laajemminkin. Asiasanat: Suo, kosteikko, luonnonkasvit, yrtit, luonnontuotteet Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 18/2018 4 Sisällys 1. Luonnonkasvien käyttö yrityksissä ............................................................................................5 1.1. Luonnonkasvien käyttö Suomessa ...................................................................................................... 5 1.2. Kosteikkokasvien käyttö ulkomailla .................................................................................................... 6 2. Kestävä keruu ...........................................................................................................................9 2.1. Mitä kerätä ja mitä ei? ........................................................................................................................ 9 2.2. Mistä kerätä ja mistä ei? ..................................................................................................................... 9 2.3. Kestävät keruukäytännöt .................................................................................................................. 10 3. Potentiaaliset kosteikkokasvit................................................................................................. 11 3.1. Aineiston kokoaminen ...................................................................................................................... 11 3.2. Hilla, lakka, muurain ......................................................................................................................... 14 3.3. Kotkansiipi ......................................................................................................................................... 19 3.4. Kurjenjalka ........................................................................................................................................ 26 3.5. Luhtavuohennokka ........................................................................................................................... 31 3.6. Mesiangervo, niittymesiangervo ...................................................................................................... 37 3.7. Myrkkykeiso ...................................................................................................................................... 50 3.8. Ojakellukka ........................................................................................................................................ 55 3.9. Pajut .................................................................................................................................................. 60 3.10. Peltokorte ....................................................................................................................................... 73 3.11. Pyöreälehtikihokki ja pitkälehtikihokki ........................................................................................... 84 3.12. Raate ............................................................................................................................................... 97 3.13. Ranta-alpi ja terttualpi .................................................................................................................. 102 3.14. Rantakukka, pohjanrantakukka .................................................................................................... 108 3.15. Rätvänä ja ketohanhikki ................................................................................................................ 117 3.16. Suomyrtti ...................................................................................................................................... 127 3.17. Suo-ohdake ja pelto-ohdake ......................................................................................................... 139 3.18. Suopursu ....................................................................................................................................... 148 4. Liitteet ................................................................................................................................. 158 Liite 1. Luettelo tarkastelluista Suomessa toimivista yrityksistä ........................................................... 158 Liite 2. Luettelo tarkastelluista ulkomaisista yrityksistä ........................................................................ 159 Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 18/2018 5 1. Luonnonkasvien käyttö yrityksissä Marika Laurila Luonnonvarakeskus (Luke) SUOKAS-hankkeessa selvitettiin kosteikko- ja muiden luonnonkasvien käyttöä yrityksissä internethaku- jen avulla vuosina 2016 ja 2017. Joitakin tarkistuksia tehtiin vielä vuoden 2018 alussa. Lukuun 1 on koottu yleistä tietoa yritysselvityksen toteutuksesta ja tuloksista. Luvun 3 lajikuvauksissa käydään tu- loksia läpi tarkemmin eri kosteikkokasvilajien osalta. 1.1. Luonnonkasvien käyttö Suomessa Suomessa toimivia luonnontuotteita hyödyntäviä yrityksiä kartoitettiin muun muassa seuraavista läh- teistä: luonnontuotealan LT-INNO -hankkeen alueelliset raportit (Kinnunen 2014, Manninen 2014, Rutanen 2014, Rutanen & Ikonen 2013), Tuomela ym. (2013), Pro Luonnontuotekosmetiikka ry:n ja Aitoluonto.fi -sivustot. Tarkasteluun otettiin mukaan 127 yritystä (Liite 1), jotka ovat otos luonnonkas- veja hyödyntävistä yrityksistä. Selvityksessä keskityttiin erityisesti muitakin kasvinosia kuin marjoja jatkojalostaviin yrityksiin. Aineiston ulkopuolelle on jätetty muun muassa ravintolat, monet marjayri- tykset ja luonnonkasvien käyttö käsityö- ja koristemateriaaleina. Tehtyyn otokseen perustuvat tulokset luonnonkasvien käytön yleisyydestä yrityksissä ovat suuntaa antavia. Suomessa toimivista yrityksistä kerättiin tietoja yhteensä noin 70 maassamme luontaisesti esiity- västä kasvilajista mukaan lukien pakurikääpä ja islanninjäkälä (isohirvenjäkälä). Kuvassa 1 ovat suosi- tuimmat 30 lajia, joita hyödyntää vähintään viisi yritystä. Osaa lajeista ei kerrottu lajitarkkuudella kai- kissa tuoteselosteissa, minkä vuoksi niitä käsiteltiin lajiryhminä (suluissa tuoteselosteissa mainitut lajit): apila (puna-, valko- ja metsäapila), karpalo (iso- ja pikkukarpalo), koivu (raudus-, hies- ja vaivais- koivu), maarianheinä eli kauppanimeltään maariantuoksuheinä, poimulehti ja orvokki (keto- ja metsä- orvokki). Käytön yleisyyden arviointi perustuu kutakin lajia hyödyntävien yritysten lukumääriin, ei käy- tettyihin raaka-ainemääriin. Tuotteet on jaoteltu viiteen tuoteluokkaan (Kuva 1). Ravintolisät on eritelty muista elintarvikkeis- ta, joihin kuuluvat muun muassa yrttiteet, mausteet, hillot, välipalatuotteet, juomat ja makeiset. Myös kosmetiikka -tuoteluokka pitää sisällään erilaisia valmisteita kuten voiteet, hoitoöljyt, saippuat, sham- poot ja yrttikylpyseokset; tähän luokkaan sisällytettiin myös saunatuoksut. Eläimille tarkoitettuihin tuotteisiin kuuluu sekä rehuja että ulkoisia hoitotuotteita. Raaka-aine -luokkaan sisältyy käyttötarkoi- tukseltaan määrittelemättömiä raaka-ainemuodossa olevia tuotteita (mm. kuivattu, uute). Suomessa kosteikkokasvien käyttö keskittyy elintarvikkeisiin ja kosmetiikkaan, mutta myös eläi- mille tarkoitettujen tuotteiden valmistus on kasvussa. Marjakasvit ovat suosituimpia yritysten hyödyn- tämiä luonnonkasveja Suomessa. Kymmenen suosituimman joukossa ovat mustikka, tyrni, puolukka, karpalo ja vadelma (Kuva 1). Marjojen lisäksi niistä hyödynnetään jonkin verran myös muita kasvinosia kuten lehtiä. Muita kymmenen suosituimman joukkoon sijoittuvia kasveja ovat nokkonen, kuusi, koivu, mänty ja mesiangervo. Arvioitaessa kasvilajien käytön yleisyyttä huomioitiin myös niistä saatavat eri- koisluonnontuotteet kuten männyn terva ja kuusen pihka, mikä selittää osin näiden kahden lajin suur- ta suosiota. Suomessa eniten hyödynnetty kosteikkokasvi on mesiangervo, kun tarkastelun ulkopuolelle jäte- tään kosteikoilla kasvavat marjat. Se oli 31 yrityksen tuotevalikoimassa. Muita hankkeessa tarkemmin selvitettyjä kosteikkokasveja (ks. taulukko 1 luvussa 3) hyödynnetään seuraavasti, suluissa kasvia käyt- tävien yritysten määrä: peltokorte (11), pyöreälehtikihokki (4), hillan lehti (3), pajut (2), suopursu (2) ja luhtavuohennokka (1). Tarkemmin niiden käytöstä on kerrottu luvun 3 lajikuvauksissa. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 18/2018 6 Kuva 1. Suosituimmat luonnonkasvit 127 yrityksessä Suomessa ja niiden käytön jakautuminen eri tuoteluokkiin. Lajinimen perässä oleva luku kertoo, kuinka moni yritys yhteensä käyttää lajia. Palkkien sisällä olevat luvut ovat kyseiseen tuotetyyppiin lajia käyttävien yritysten lukumääriä. 1.2. Kosteikkokasvien käyttö ulkomailla Hankkeessa tarkastelun kohteena olevien kosteikkokasvien käytön yleisyyttä ja käyttötapoja selvitet- tiin myös ulkomaisissa yrityksissä. Tietoja etsittiin pääasiassa hakusanojen avulla (kasvin nimi + tuote- tyyppi jne.). Tietoja kertyi 95 kosteikkokasveja hyödyntävästä ulkomaisesta, lähinnä eurooppalaisesta yrityksestä. Otos on pieni, mutta siitä saa suuntaa antavan käsityksen kosteikkolajien käytöstä ulko- mailla. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 18/2018 7 Kuvassa 2 on esitetty kosteikkokasvien hyödyntämistä niissä ulkomaisissa yrityksissä (Liite 2), joi- den raaka-aineiden käyttöä oli mahdollista tarkastella kattavasti esimerkiksi hakutoimintojen avulla. Näistä yrityksistä 82 % on eurooppalaisia, pääosin Keski-Euroopassa sijaitsevia yrityksiä, ja 18 % Poh- jois-Amerikassa sijaitsevia yrityksiä (USA, Kanada). Ulkomailla kosteikkokasveja hyödynnetään kaupal- lisissa valmisteissa monipuolisemmin niin lajimäärän kuin tuotevalikoiman suhteen. Kansainvälisissä yrityksissä luonnonkasveista valmistetaan runsaasti erilaisia lääkevalmisteita, jotka lähes puuttuvat kotimaisesta tuotannosta. Tarkastelluista kosteikkokasveista mesiangervo ja peltokorte olivat ylei- simmin hyödynnetyt kasvit kuten Suomessakin. Homeopaattisissa lääkkeissä, joissa kasviraaka-aineen pitoisuus on hyvin pieni, hyödynnetään myös myrkyllisiä kasveja kuten suopursua ja myrkkykeisoa. Ulkomaisissa tuotteissa on monia muitakin meillä lähes tai kokonaan hyödyntämättömiä kasveja kuten pajut, rätvänä, raate, suomyrtti, ketohanhikki ja rantakukka. Lääkevalmisteiden ohella niitä hyödynne- tään muun muassa ravintolisissä ja kosmetiikassa. Mielenkiintoista on myös esimerkiksi suomyrtin ja suopursun käyttö muutamissa karkotevalmisteissa. Kuva 2. SUOKAS-hankkeessa tarkasteltujen kosteikkokasvien käyttö 56 ulkomaisessa yrityksessä ja niiden käytön jakautuminen eri tuoteluokkiin. Lajinimen perässä oleva luku kertoo, kuinka moni yritys yhteensä käyttää lajia. Palkkien sisällä olevat luvut ovat kyseiseen tuotetyyppiin lajia käyttävien yritysten lukumääriä. Ulkomaisista tuotteista voisi saada ideoita kotimaiseen tuotekehitykseen. Uusien kasvien tai uusi- en käyttötarkoitusten osalta tulee kartoittaa mahdolliset lainsäädännölliset rajoitukset, raaka-aineen saatavuuteen liittyviä kysymyksiä ja lisätutkimustutkimustarpeet liittyen mm. kasvien vaikutuksiin ja turvallisuuteen. Näitä asioita on pyritty avaamaan hankkeessa tarkasteltujen kosteikkokasvien osalta luvussa 3. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 18/2018 8 Lähteet Kinnunen, J. 2014. Luonnontuoteala Pohjois-Pohjanmaalla. Nykytila ja mahdollisuudet. Raportteja 128. 80 s. Manninen, O.H. 2014. Lapin luonnontuoteala. Nykytila ja mahdollisuudet. Raportteja 127. 65 s. Rutanen, J. 2014. Metsästä pöytään ja arvotuotteiksi - Luonnontuotealan kehittäminen Etelä-Pohjanmaalla. Raportteja 143. 41 s. Rutanen, J. & Ikonen, S. 2013. Luonnontuotealan nykytila ja mahdollisuudet Keski-Pohjanmaalla. Raportteja 112. 41 s. Tuomela, H., Tikkanen-Kaukanen, C. & Rutanen, J. 2013. Luonnontuotteiden kemialliset yhdisteet. Raportteja 113.43 s. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 18/2018 9 2. Kestävä keruu Marika Laurila Luonnonvarakeskus (Luke) Potentiaalisten kosteikkokasvien tarkastelussa tärkeänä läpileikkaavana teemana on ollut raaka- ainehankinnan kestävyys. Tätä on pyritty huomioimaan 3. luvun lajitarkasteluissa muun muassa tuo- den esille tietoa lajien yleisyydestä ja jokamiehenoikeuksista eri kasvinosien keruuseen liittyen. Lu- kuun 2 on koottu yleistä tietoa kestävästä keruusta. 2.1. Mitä kerätä ja mitä ei? Kasvilajien kaupallinen käyttö on rajattu lainsäädännössä kuluttajille turvallisiin lajeihin. Elintarvike- käyttöön turvallisiksi arvioiduista lajeista on tietoa muun muassa Eviran sivuilla (Evira 2016). Luon- nonyrttioppaassa (Moisio 2016) on esitelty tärkeimmät Suomessa hyödynnetyt luonnonyrtit sekä vaa- rallisimmat myrkkykasvit. Jokamiehenoikeudella saa kerätä kasvien maanpäällisiä osia. Ilman maanomistajan lupaa ei saa kerätä sammalia, jäkäliä ja puuvartisia kasveja kuten varpuja, poikkeuksena ovat marjat. Tietoa joka- miehenoikeuksista on koottu esimerkiksi Tuunasen ym. (2012) oppaaseen sekä ympäristöhallinnon verkkopalveluun: http://www.ymparisto.fi/fi-FI/Luonto/Jokamiehenoikeudet(16989). Tuore katsaus tähän aiheeseen on julkaistu myös Lutunen-hankkeessa (Naskali ja Peltola 2017). Uhanalaisia kasveja ei tulisi kerätä. Suomalaisten lajien uhanalaisuus on arvioitu vuonna 2010 (Rassi ym. 2010). Tiedot löytyvät myös Punaisen listan verkkopalvelusta: http://www.ymparisto.fi/fi- FI/Luonto/Lajit/Uhanalaiset_lajit/Suomen_lajien_punainen_lista_2010/Punaisen_listan_verkkopalvelu Rauhoitettuja lajeja ei saa kerätä. Luonnonsuojeluasetuksella rauhoitetut kasvilajit on listattu ase- tuksen liitteessä 3, johon löytyy linkki ympäristöhallinnon sivuilta: http://www.ymparisto.fi/fi- FI/Luonto/Lajit/Rauhoitetut_lajit. Tässä raportissa esitellyistä kosteikkokasvilajeista yksikään ei ole rauhoitettu, mutta kotkansiipi on alueellisesti uhanalainen (Lapin pohjoisosissa), mikä on huomioitava keruussa. 2.2. Mistä kerätä ja mistä ei? Kasvilajien luontaisissa elinympäristöissä keruu tulisi kohdistaa vain alueille, joilla lajia kasvaa runsaas- ti. Keruun ulkopuolelle on suositeltavaa jättää alueet, joilla laji on harvinainen tai uhanalainen. Tietoa kasvilajien levinneisyydestä ja yleisyydestä löytyy esimerkiksi Helsingin yliopiston luonnontieteellisen keskusmuseon (Luomus) Kasviatlaksesta http://koivu.luomus.fi/kasviatlas/. Tarkoin on harkittava myös keruuta uhanalaisista elinympäristöistä, joiden uhanalaisuusarvionti julkaistiin 2008 (Raunio ym. 2008, http://www.ymparisto.fi/luontotyyppienuhanalaisuus). Luonnonsuojelualueilla ja Natura- kohteilla kasvien keruu on pääsääntöisesti kielletty: tämä tulee varmistaa aluekohtaisesti paikallisesta ELY-keskuksesta. Suojelualueet näkyvät vihreällä rajauksella peruskarttamittakaavassa Maanmittauslaitoksen Kart- tapaikka-palvelussa https://asiointi.maanmittauslaitos.fi/karttapaikka/ ja Metsähallituksen Retkikart- ta-palvelussa https://www.retkikartta.fi/. Retkikartassa kannattaa valita Karttataso-kohdasta näkyviin suojelu- ja retkeilyalueet, ja sieltä edelleen kansallispuistot ja muut suojelualueet. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 18/2018 10 2.3. Kestävät keruukäytännöt Keruu ei saa vaarantaa kasvustojen säilymistä eikä aiheuttaa häiriötä maanomistajalle. Kaupallista keruuta varten on hyvä kysyä maanomistajan lupa, vaikkei laki tähän velvoittaisikaan. Laajamittainen keruu esimerkiksi niittäen ei kuulu jokamiehenoikeuksiin (Tuunanen ym. 2012, s. 86). Kestävän keruun periaatteita on koottu yleisesti ja lajikohtaisesti esimerkiksi Luonnonyrttioppaaseen (Moisio 2016) ja Lapin luonnon antimista -kirjaan (Niemi 2012). Kosteikkokasvien keruussa huomioitavia asioita on kirjattu lajikohtaisesti 3. luvussa oleviin lajikuvauksiin. Yksi vaihtoehto turvata kasvien luonnonpopulaatioiden säilyminen on perustaa lajin raaka- ainehankinta osittain tai kokonaan viljeltyyn materiaaliin. Tämä on perusteltua etenkin harvinaisten ja uhanalaisten lajien kohdalla, tai yleisempienkin lajin kohdalla, jos niihin kohdistuva raaka-ainetarve on suuri ja halutaan tehostaa raaka-ainehankintaa. Lajikuvauksissa on käyty läpi myös viljelyn mahdolli- suuksia etenkin, jos lajin viljelystä on saatavissa kotimaista tutkimustietoa. Lähteet Evira 2016. Suomalaisten luonnonvaraisten kasvien elintarvikekäyttötietoja (18.6.2014, viimeisin päivitys 29.9.2016). https://www.evira.fi/globalassets/elintarvikkeet/valmistus-ja- myynti/uuselintarvikkeet/luonnonvaraisten-kasvien-elintarvikekaytto_29092016.pdf Moisio, S. (toim.) 2016. Luonnonyrttiopas. Hyvän käytännön ohjeet luonnonyrttialalle. Opetushallitus, Next Print, Helsinki. 144 s. Naskali, A. ja Peltola, R. 2017. Metsänomistajuus ja jokamiehenoikeudet. Täsmätietoa Lapin luonnontuotteista maakunnalle (Lutunen). 22 s. http://www.lapinamk.fi/loader.aspx?id=d1ae140d-866e-4825-86d5- 74e0f7c50587 Niemi, S. 2012. Lapin luonnon antimista. Opas luonnonkasvien ja erikoisluonnontuotteiden kestävään talteenottoon. julkaisusarja D, nro 5. Rovaniemen ammattikorkeakoulu, Kopijyvä Oy, Rovaniemi. 136 s. Saatavana myös e-julkaisuna: http://ka.ramk.fi/eJulkaisut/D5_Lapin%20luonnon%20antimista/RAMK_D_5_ebook.pdf Rassi, P., Hyvärinen, E., Juslén, A. & Mannerkoski, I. (toim.) 2010: Suomen lajien uhanalaisuus – Punainen kirja 2010. Ympäristöministeriö & Suomen ympäristökeskus, Helsinki. 685 s. Raunio, A., Schulman, A. & Kontula, T. (toim.) 2008. Suomen luontotyyppien uhanalaisuus – Osa 2: Luontotyyppien kuvaukset. Suomen ympäristö 8/2008. Saatavana myös e-julkaisuna: https://helda.helsinki.fi/handle/10138/37932 Tuunanen, P., Tarasti, M. & Rautiainen, A. 2012. Jokamiehenoikeudet ja toimiminen toisen alueella. Lainsäädäntöä ja hyviä käytäntöjä. Suomen ympäristö 30/2012. Saatavana myös e-julkaisuna: https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/38797/SY30_2012_Jokamiehenoikeudet.pdf?sequence=1 Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 18/2018 11 3. Potentiaaliset kosteikkokasvit 3.1. Aineiston kokoaminen Marika Laurila Luonnonvarakeskus (Luke) Suokasveista uusia elinkeinomahdollisuuksia -hankkeen yksi keskeinen tavoite oli koota tietoa Suo- messa esiintyvien suo- ja muiden kosteikkokasvien hyödyntämismahdollisuuksista tutkimustiedon ja muun saatavilla olevan tiedon pohjalta. Tätä varten käytiin läpi noin 40 ruohovartista kosteikkojen kasvilajia (Taulukko 1). Kirjallisuusselvityksessä keskityttiin suoympäristöjen kenttä- ja pensaskerrok- sen kasvilajeihin. Tarkasteluun otettiin mukaan myös muiden kosteiden elinympäristöjen (kosteat niityt, rannat) lajeja, joilla arvioitiin olevan hyödyntämismahdollisuuksia tai joista haluttiin päivitettyä tutkimustietoa. Tarkastelusta jätettiin pois marjat, joista on tietoa jo suhteellisen hyvin saatavilla. Po- tentiaalisimpina nousi esiin parikymmentä kosteikkojen kasvilajia sekä muutamia kuivempien elinym- päristöjen sukulaislajeja, joista kerätyt tiedot on koottu lajeittain tähän raporttiin. Taulukko 1. Kirjallisuuskatsauksessa läpikäydyt kasvilajit; vihreällä potentiaalisimmat lajit. Argentina anserina, Ketohanhikki Myrica gale, Suomyrtti Andromeda polifolia, Suokukka Parnassia palustris, Vilukko Calla palustris, Vehka Petasites frigidus, Pohjanruttojuuri Chamaedaphne calyculata, Vaivero Peucedanum palustre, Suoputki Cicuta virosa, Myrkkykeiso Phegopteris connectilis, Korpi-imarre Cirsium arvense, Pelto-ohdake Pinquicula vulgaris, Siniyökönlehti Cirsium palustre, Suo-ohdake Potentilla erecta, Rätvänä Comarum palustre, Kurjenjalka Rhododendron tomentosum, Suopursu Crepis paludosa, Suokeltto Rorippa palustris, Rantanenätti Dactylorhiza maculata, Maariankämmekkä Rubus chamaemorus, Hilla, lakka, muurain (lehti) Drosera anglica, Pitkälehtikihokki Salix, Pajut Drosera rotundifolia, Pyöreälehtikihokki Saussurea alpina, Lääte Epilobium palustre, Suohorsma Saxifraga hirculus, Lettorikko Equisetum arvense, Peltokorte Scheuchzeria palustris, Leväkkö Equisetum palustre, Suokorte Scutellaria galericulata, Luhtavuohennokka Filipendula ulmaria, Mesiangervo Selaginella selaginoides, Mähkä Geum rivale, Ojakellukka Stellaria crassifolia, Lettotähtimö Lysimachia thyrsiflora, Terttualpi Thelypteris palustris, Nevaimarre Lysimachia vulgaris, Ranta-alpi Tofieldia pusilla, Karhunruoho Lythrum salicaria, Rantakukka Valeriana sambucifolia, Lehtovirmajuuri Matteuccia struthiopteris, Kotkansiipi Viola epipsila, Korpi-orvokki Menyanthes trifoliata, Raate Viola palustris, Suo-orvokki Kirjallisuuskatsauksen tekemiseen osallistuivat Luonnonvarakeskuksesta Marika Laurila ja Sari Hi- manen. Rainer Peltolalta saatiin täydennyksiä hillan lehteä koskevaan katsaukseen. Ostopalvelun kaut- ta oli mahdollisuus hyödyntää myös emeritus yliagronomi Bertalan Galambosin vahvaa osaamista yrt- tialalta. Hän on työskennellyt Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksessa (nykyisin Luonnonva- rakeskus) tehden korvaamatonta pioneerityötä lukuisissa tutkimus- ja kehittämishankkeissa yrttien ja luonnonkasvien hyödyntämisen lisäämiseksi. Tietolähteinä käytettiin tieteellisten julkaisujen tietokantoja (PubMed, Web of Science, Google Scholar), kasvien perinteisestä käytöstä kertovia tietokantoja (Native American Ethnobotany, Plants For A Future, Yrttitarha) sekä muuta saatavilla olevaa alan kirjallisuutta ja internetlähteitä. Lajien sallit- tua käyttöä lainsäädännön puitteissa tarkasteltiin elintarvike- ja rehukäytön näkökulmista. Elintarvike- Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 18/2018 12 tarkasteluissa saatiin apua Lapin AMK:n Luonnontuotealan uuselintarvikekysymykset -hankkeen Jo- hanna Kinnuselta (ks. myös Niemi & Kinnunen 2016). Päätietolähteinä oli Eviran sivuilla julkaistu Suo- malaisten luonnonvaraisten kasvien elintarvikekäyttö historiatietoja -lista sekä vastaavat muissa EU- maissa luonnonkasvien sallittua käyttöä listaavat EU-lähteet (BELFRIT, Saksan kasvilista, Slovakian tee- kasvilista). Tarkasteltaessa sallittua käyttöä eläinten rehuissa ohjeistusta saatiin Eviran ylitarkastaja Tarja Rootilta (ks. myös esitys luonnontuotepäivillä: Root 2017). Tärkeimpinä lähteinä olivat EU:n re- huaineluettelo, rehujen lisäaineiden luettelo ja Euroopan rehutoimijoiden rekisteri. Tässä kirjallisuusselvityksessä lainsäädäntötarkastelujen ulkopuolelle jäivät muun muassa kosme- tiikka, biosidit (mm. karkotteet), kasvinsuojeluaineet ja lääkkeet. Esimerkiksi kosmetiikkavalmisteissa kasvien turvallisuus käsitellään valmistekohtaisesti turvallisuusselvityksen yhteydessä. Luonnonkasvien hyödyntämistä kosmetiikassa yleisellä tasolla käydään kattavasti läpi Opetushallituksen Luonnon- tuoteoppaassa (Pirinen 2018). Lisäksi useat ISO-standardit ohjeistavat kosmeettisten valmisteiden tuotantoprosessia. Valvovana viranomaisena kosmetiikka-, biosidi- ja kasvinsuojeluainevalmisteille on Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes, ja lääkevalmisteille Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea. Lääkelain alaisista kasveista Euroopan farmakopea määrittelee kunkin lääkekasvin vaikuttavan aineen lääkkeellisen määrän. Valmisteissa käytettävien alkoholien käyttöluvan myöntää Valvira. Eri alojen lainsäädännöstä löytyy tietoa seuraavista lähteistä: x Elintarvikkeet (luonnovaraiset kasvit): https://www.evira.fi/elintarvikkeet/valmistus-ja- myynti/yhteiset-koostumusvaatimukset/uuselintarvikkeet/suomalaisten-luonnonvaraisten- kasvien-elintarvikekaytto/ x Kosmetiikka: http://www.tukes.fi/kosmetiikka x Biosidit: http://www.tukes.fi/fi/Toimialat/Kemikaalit-biosidit-ja-kasvinsuojeluaineet/Biosidit/ x Kasvinsuojeluaineet: http://www.tukes.fi/fi/Toimialat/Kemikaalit-biosidit-ja- kasvinsuojeluaineet/Kasvinsuojeluaineet/ x Lääkeluettelo: http://www.fimea.fi/valvonta/luokittelu/laakeluettelo, ks. päätös lääkeluettelos- ta (pdf) ja sen liite 2, lääkeluettelon rohdokset x Lääkelain alaiset kasvirohdoslääkkeet ja homeopaattiset valmisteet: http://www.fimea.fi/myyntiluvat/kasvirohdoslaakkeet_ja_homeopaattiset_valmisteet/kasviroh dosvalmiste x Alkoholivalmisteet: http://www.valvira.fi/alkoholi Lajien levinneisyyskartat ovat peräisin Helsingin yliopiston luonnontieteellisen keskusmuseon (Luomus) Kasviatlaksesta (Lampinen & Lahti 2017). Kartoissa esitetään väriskaalalla lajien yleisyys (esiintymistodennäköisyys) prosenttiasteikolla maan eri osissa. Avoimet ympyrät ovat lajin havaintoja 10 km x 10 km ruuduilla. Yleisyysasteikon alla oleva Havainto -luku kertoo, monellako neliöpeninkul- man ruudulla laji on havaittu. Tarkempia tietoja ja hakutoiminnot löytyvät Kasviatlaksen internetsivuil- ta: http://koivu.luomus.fi/kasviatlas/. Lähteet BELFRIT: http://www.economie.gouv.fr/files/files/directions_services/dgccrf/imgs/breve/2014/documents/harmoni zed_list_Section_A.pdf Euroopan unioni 2017a. Rehuaineluettelo. Komission asetus (EU) 2017/1017. Verkossa: http://eur- lex.europa.eu/legal-content/FI/TXT/PDF/?uri=CELEX:32017R1017&qid=1498628186583&from=en, viitattu 24.11.2017. Euroopan Unioni 2017b. European Union Register of Feed Additives pursuant to Regulation (EC) No 1831/2003. Annex I: List of additives. Verkossa: https://ec.europa.eu/food/sites/food/files/safety/docs/animal-feed-eu- reg-comm_register_feed_additives_1831-03.pdf , viitattu 24.11.2017. Evira 2016. Suomalaisten luonnonvaraisten kasvien elintarvikekäyttötietoja (18.6.2014, viimeisin päivitys 29.9.2016). https://www.evira.fi/globalassets/elintarvikkeet/valmistus-ja- myynti/uuselintarvikkeet/luonnonvaraisten-kasvien-elintarvikekaytto_29092016.pdf Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 18/2018 13 Fimea 2016. Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskuksen päätös lääkeluettelosta. http://www.fimea.fi/valvonta/luokittelu/laakeluettelo, liite 2 Lääkeluettelon rohdokset. Lampinen, R. & Lahti, T. 2017: Kasviatlas 2016. Helsingin Yliopisto, Luonnontieteellinen keskusmuseo, Helsinki. Levinneisyyskartat osoitteessa http://www.luomus.fi/kasviatlas. Native American Ethnobotany. A Database of Foods, Drugs, Dyes and Fibers of Native American Peoples, Derived from Plants. http://naeb.brit.org/ Niemi, S. & Kinnunen, J. 2016. Opas elintarvikealan yrittäjille luonnonkasvien käytöstä. Luonnontuotealan uuselintarvikekysymykset. Lapin ammattikorkeakoulun julkaisuja, sarja D. Muut julkaisut 2/2016. 33 s. Pirinen, H. (toim.) 2018. Luonnontuoteopas. Toimintaympäristö, työskentely ja tuotteistaminen luonnontuotealalla. Opetushallitus. Root, T. 2017. Rehut ja rehualan toiminta – lainsäädäntökatsaus. Esitys valtakunnallisilla luonnontuotepäivillä, Tampere 31.10.2017: http://aitoluonto.fi/tiedostopankki/426/Root-LTpaivat2017.pdf Plants For A Future (PFAF). A resource and information centre for edible and otherwise useful plants https://www.pfaf.org Saksan kasvilista: http://www.bvl.bund.de/SharedDocs/Downloads/01_Lebensmittel/stoffliste/stoffliste_pflanzen_pflanzente ile_EN.pdf?__blob=publicationFile&v=5 Slovakian teekasvilista: http://www.svps.sk/dokumenty/legislativa/2089_2005.pdf, viitattu 11.12.2017 Yrttitarha. Ammatti-instituutti Iisakki, Osaran maaseutuopetusyksikkö. http://www.yrttitarha.fi/ Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 18/2018 14 3.2. Hilla, lakka, muurain Rubus chamaemorus L. Ruots. hjortron; Engl. cloudberry; Saks. Moltebeere Marika Laurila1, Rainer Peltola1 & Bertalan Galambosi ¹ Luonnonvarakeskus (Luke) Tiivistelmä Hillan lehtiä ei ole juurikaan hyödynnetty kansanlääkinnässä. Harvat historiatiedot kertovat niitä käy- tetyn virtsatiesairauksien ja ripulin hoitoon. Myös tutkimuksia hillan lehtien bioaktiivisista ominaisuuk- sista on vielä vähän. Muutamassa tutkimuksessa lehtiuutteiden on havaittu osoittavan antimikrobista ja antioksidanttista tehoa. Eläinkokeessa on saatu hyviä tuloksia lehtiuutteen kyvystä torjua ihmises- säkin loisivaa Acanthamoeba alkueläintä. Alustavissa tutkimuksissa fermentoidut hillan lehdet ovat osoittautuneet erinomaiseksi kasviestrogeenien lähteeksi. Sovellusmahdollisuuksia on esimerkiksi kosmetiikkatuotteissa ja naisten vaihdevuosioireiden hoidossa. Hillan lehtien hyödyntämiseksi on Lapissa käynnissä tuotekehityskokeiluja ja muutama yritys hyö- dyntää niitä jo tuotteissaan. Tuotekehityksen tueksi tarvitaan kuitenkin vielä paljon tutkimusta lehtien bioaktiivisista ominaisuuksista ja eri käsittelymenetelmien vaikutuksesta jalosteisiin. Lehtien kestävään keruuseen luonnonkasvustoista on panostettu yritys- ja oppilaitosyhteistyönä. Myös viljelytutkimuksia tulisi jatkaa, mikäli hillan lehdille alkaa muodostua markkinoita laajemmassa mittakaavassa. Yleiskuvaus Soiden arvomarjan hillan syvänvihreisiin lehtiin kätkeytyy uusia tuotemahdollisuuksia. Muuraimen ja lakan nimelläkin tunnettu hilla on yleinen laji Suomessa runsaimman esiintymisen painottuessa maan pohjoisosiin (Kuva 1). Kuva 1. Hillan lehtiä rämeellä ja levinneisyys Suomessa. Valokuva: Marika Laurila. Kartta: Luonnontieteellinen keskusmuseo Luomus, Helsingin Yliopisto. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 18/2018 15 Hillan hede- ja emikukat ovat eri yksilöissä ja vain emikukat tuottavat marjoja. Hilla leviää kasvulli- sesti jopa 10 metrin pituiseksi kasvavien maavarsien avulla. Yksi geneettinen yksilö voi muodostaa neliömetrien laajuisen kasvuston, jossa maan pinnalle nousevat versot ovat maavarsien kautta yhtey- dessä tosiinsa. Emikasvit vaikuttaisivat olevan hedekasveja vaateliaampia kasvuolosuhteiden suhteen suosien avoimempia, tasaisemman kosteuden ja ravinteikkaamman maaperän tarjoamia kasvupaikko- ja. Valtaosa hillayksilön biomassasta on maan alla maavarsissa ja juurissa. Versoista arviolta 0-30 % kukkii kasvuolosuhteista riippuen. Emikukintojen kehittyminen marjoiksi riippuu suuresti pölytyksen onnistumisesta ja sääolosuhteista. (Alanen 1989, Thiem 2003). Hillan marja on etenkin Pohjois-Suomessa taloudellisesti merkittävä lisätulojen lähde. Esimerkiksi vuonna 2016 hillaa poimittiin Suomessa lähes 250 000 kiloa, josta 88 % kertyi Lapista tuoden sinne yli 1,6 miljoonaa euroa poimijatuloja ja 11,5 % Pohjois-Pohjanmaalta, noin 237 000 euron edestä (Marsi 2016). Perinteinen käyttö Niin hillan marjoja kuin lehtiä on pidetty tärkeinä kansanlääkinnässä keripukin ja ripulin hoidossa joh- tuen niiden korkeista C-vitamiini- ja tanniinipitoisuuksista (Thiem 2003). Hillan marjojen vanhaa käyt- töperinnettä kuvaa muun muassa Lönnrot: ”Marjat luettiin ennen veren-selvittäviin lääkkeisiin, vilvoit- tavat kuumetaudeissa ja käytettiin punataudissa, kerpukissa, keuhkotaudissa j.m.” (Lönnrot & Saelan 1866). Hillan marjojen terveysvaikutuksesta on syntynyt useita nykytutkimuksia, mutta lehtien käytös- tä tiedot ovat vähäisempiä. Rautavaara (1980) mainitsee hillan lehtien käytön virtsateiden hoitoon viitaten ulkomaiseen läh- teeseen. Vanha saksalainen lääkekasvikirja kertoo hillan lehtiä (Folia Chamaemori) kehutun hyväksi lääkkeeksi virtsateiden sairauksiin ja kuvailee kuivattujen lehtien maistuvan ensin epämiellyttävän makeilta, sitten karvailta (Geiger 1840). Norjassa hillan lehdillä on hoidettu ripulia (Thiem & Goslinska 2004). Venäjällä hillan verholehtiä, jotka jäävät jäljelle marjoja perattaessa, on käytetty yskänrohtona (yrttitarha.fi). Kuivattuja hillan kantoja käytetään edelleen esimerkiksi Vienan Karjalassa yskän hoitoon (Ville Rohkimainen, henkilökohtainen tiedonanto 12.7.2017). Koostumus Hillan lehdet sisältävät flavonoideja, ellagihappoa, gallihappoa ja niiden johdannaisia (Thiem & 'ŽƑůŝŷƐŬĂ;ϮϬϬϰͿ͘&ĞŶŽůŝLJŚĚŝƐƚĞŝĚĞŶŬŽŬŽŶĂŝƐŵććƌćŬƐŝ<ćŚŬƂŶĞŶLJŵ͘;ϭϵϵϵͿ määrittivät hillan lehdistä 17,2 mg GAE/g kuivapainoa kohden metanoli(80 %)-vesiuutteesta (2 x 5 min ultraääniuutto), mikä oli kahdeksanneksi korkein määrä samalla menetelmällä tutkittujen 30 yrtti- ja lääkekasvin joukossa. Kor- keampia pitoisuuksia oli muun muassa rantakukalla, maitohorsmalla ja mesiangervolla (Kähkönen ym. 1999). Krawczyk ym. (2003) tutkivat hillan lehdistä saatavan ellagihapon määrää ja säilyvyyden lisäämis- tä. Ellagihappoa oli vapaassa muodossa 0,137 g ja kokonaismäärä (vapaa ja sitoutunut) oli 6,996 g sadassa grammassa kuivattua lehteä. Tutkituista antioksidanteista C-vitamiini ja 5-tokoferoli yhdessä osoittautuivat parhaiksi suojaamaan ellagihappoa hapen ja valon vaikutuksilta. Yhteensä 82 kasvilajin ellagitanniineja (ET) kartoittaneessa suomalaistutkimuksessa hillan lehti oli yksi yhdestätoista lajista, joilla havaittiin kaikkein korkeimmat (yli 90 mg/g) ET-pitoisuudet (Moilanen ym. 2015). Kasvinäytteet oli kerätty Turun seudulta. Hillan lehdistä saatiin eristettyä asetoni-metanoli- vesi -uutoilla seuraavat vallitsevat ET-yhdisteet: sanguiini H-6 ja lambertianiini C, monomeeriset ET:t (esim. pedunkulagiini, kasuariktiini/potentilliini, tellimagrandiini I, sanguiini H-2/ rubusuaviini A), muut oligomeeriset ET:t (esim. sanguiini H-10, lambertianiini A, rubusuaviini C). Hillan lehdissä ellagitannii- nien kokonaispitoisuus oli korkeampi kuin esimerkiksi vadelman ja lillukan lehdissä. Hillan lehdet sisäl- sivät erityisen runsaasti oligomeerisiä ET-yhdisteitä (29 %, vrt. vadelman ja lillukan lehdet noin 10 %). Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 18/2018 16 Bioaktiivisuus ja käyttömahdollisuudet Antimikrobisuus Hillan lehdet olivat mukana 28 kasvilajin antimikrobisia ominaisuuksia selvittävässä tutkimuksessa (Rauha ym. 2000). Kuivatuista hillan lehdistä valmistetun metanoli(80 %)-vesiuutteen (2 x ultraääni- uutto 5 min) oli yksi harvoista Candida albicans -hiivasienen kasvua vähentäneistä uutteista; ainoas- taan yhdeksän kasviuutetta vähensi hiivasienen kasvua. Hillan lehdet oli kerätty Oulusta. Rantakukka- uutteen teho oli kohtuullinen, muilla hiivasieneen tehonneilla kasveilla kuten hillan lehdellä vaikutus oli alhaisempi. Esimerkiksi marjauutteet (mukaan lukien hillan marja) eivät vaikuttaneet lainkaan hii- vasienen kasvuun. Mikään tutkituista uutteista ei vaikuttanut Aspergillis niger -homesienen kasvuun. dŚŝĞŵũĂ'ŽƑůŝŷƐŬĂ;ϮϬϬϰͿƚƵƚŬŝǀĂƚEŽƌũĂƐƚĂŬĞƌćƚƚLJũĞŶŚŝůůĂŶůĞŚtien antimikrobisia ominaisuuksia. Metanoli-vesi -kuumauutolla ja siitä edelleen butanolilla uutetun fraktion teho oli alhainen C. albicans -hiivasientä vastaan. Uute ei juurikaan tehonnut Staphylococcus aureus bakteeriin ja se oli tehoton Escherichia coli bakteeria vastaan. Sen sijaan se vähensi tehokkaasti Staphylococcus epidermidis, Mic- rococcus luteus ja Bacillus subtilis -bakteerien kasvua. Antioksidanttisuus Hillan lehdistä valmistettu metanoli(80 %)-vesiuute oli 62 kasvilajista 15 tehokkaimman joukossa suo- malaistutkimuksessa (Kähkönen ym. 1999), jossa selvitettiin kasveista valmistettujen uutteiden kykyä ehkäistä rasvan (metyylilinoleaatti) hapettumista. Tutkituista 30 yrtti- ja lääkekasvista se oli viiden tehokkaimman joukossa yhdessä suokukan, timjamin, kanervan ja mesiangervon kanssa (Kähkönen ym. 1999). Loisten torjunta Hillan lehdistä valmistetun metanoliuutteen havaittiin in vitro toteutetussa kokeessa puolittavan Acanthamoeba alkueläinten lisääntymisen uutepitoisuuden ollessa yli 0,05 mg/ml (Derda ym. 2009). Nämä alkueläimet loisivat isäntäeläimessä, myös ihmisessä, aiheuttaen muun muassa aivotulehduksia, sarveiskalvotulehduksia ja keuhkokuumetta. Kokeessa käytettiin testiuutteena kuivattua metanoliuu- tejäännöstä, joka oli sekoitettu veteen. Hiirikokeessa hillanlehtiuutteella saatiin terapeuttinen vaste alkueläintartunnan hoitoon puolelle koe-eläimistä annostuksella 0,2 mg/g eläimen painoa kohden. Letaaliannos, jonka seurauksena puolet hiiristä kuoli, oli 4 mg/g. Verrattuna muihin tutkittuihin kas- veihin (Solidago virgaurea = kultapiisku, S. graminifolia, Pueraria lobata) hillan lehti oli tehokkain ja turvallisin. Kasviuutteita saaneet hiiret elivät 2,5-3 kertaa pitempään kuin ne loistartunnan saaneet hiiret, jotka eivät saaneet kasviuutteita. Terveillä eläimillä kasviuutteiden terapeuttiset annokset eivät aiheuttaneet toksisia vaikutuksia. Tutkimuksen mukaan kasviuutteita voi käyttää sekä sisäisesti että ulkoisesti yhdistelmähoitona Acanthamoeba loistartunnan hoidossa (Derda ym. 2009). Kosmetiikkaa ja helpotusta vaihdevuosioireisiin? Fermentoitujen eli hiostettujen hillan lehtien on todettu sisältävän runsaasti kasviestrogeeneja ja -steroleja. Tulokset on saatu vuosina 2013–2015 Luonnonvarakeskuksen (Rovaniemi) Lappi Luo -työohjelmassa, jossa tutkittiin erilaisten prosessointimenetelmien vaikutuksia hillan lehtien ominai- suuksiin. Kasviestrogeeneillä voi olla hyödyllisiä vaikutuksia muun muassa naisten vaihdevuosioirei- den, osteoporoosin ja sydänsairauksien hoidossa sekä ihon ikääntymiseen liittyvien muutosten ehkäi- syssä, mutta tutkimustuloksissa on paljon ristiriitaisuuksia (Sirotkin & Harrath 2014, Hard & Edelstein 2015). Luonnonvarakeskuksen tutkimuksessa selvitettiin erilaisten käsittelyjen (mm. fermentointi, leik- kaustapa, fermentointiin käytetty astia ja aika) vaikutuksia hillan lehtien kasviestrogeeni- ja kasvistero- lipitoisuuksiin. Referenssiaineena kasviestrogeenille oli biokaniini-ũĂŬĂƐǀŝƐƚĞƌŽůŝůůĞɴ-sitosteroli. Ana- lyysit toteutettiin Fingredient Oy:n FT Jari Siivarin suunnittelemina ja johtamina. Fermentointi nosti huomattavasti erityisesti kasviestrogeenien pitoisuuksia. Esimerkiksi kesällä 2014 kerätyissä näytteissä fermentoimattomien hillan lehtien estrogeenipitoisuus oli 0,25 % (2 näytet- tä) ja fermentoitujen keskimäärin 0,46 % (10 näytettä) eli fermentoinnin seurauksena estrogeenipitoi- suus nousi noin 84 %. Fermentoitujen näytteiden estrogeenipitoisuuksissa oli huomattavaa vaihtelua Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 18/2018 17 (vaihteluväli 0,25–0,89 %, mediaani 0.41 %), johon osaltaan vaikutti esikäsittelyssä ja itse fermentoin- nissa kokeillut eri menetelmät. Fermentoitujen erien estrogeenipitoisuudet olivat kuitenkin yhtä näy- tettä lukuun ottamatta vähintään 20 % korkeampia, parhaimmillaan yli kaksin- tai kolminkertaiset fermentoimattomiin näytteisiin verrattuna. Kasvisterolien pitoisuudet nousivat myös fermentoinnin seurauksena, mutta eivät yhtä voimakkaasti kuin estrogeenipitoisuudet. Kesän 2014 aineistossa fer- mentoimattomien lehtien sterolipitoisuudet olivat keskimäärin 0,125 % ja fermentoiduissa 0,193 % (vaihteluväli oli 0,12–0,31 % ja mediaani 0,185 %) eli fermentointi nosti pitoisuutta noin 54 %. Fermentoitujen hillan lehtien kasviestrogeenipitoisuus oli korkea verrattuna esimerkiksi puna- apilan tai jopa soijan pitoisuuksiin. Kasviestrogeeneista viimeksi mainitut lajit sisältävät erityisesti iso- flavoneja, joiden kokonaispitoisuuden on todettu olevan puna-apilassa 21 mg (0,021 %) ja soija- rouheessa 209 mg (0,209 %) 100 grammassa tuorepainoa (Bhagwat ym. 2008). Yksi mahdollisuus on hyödyntää hillan lehtien korkeaa kasviestrogeenipitoisuutta kosmetiikkatuotteissa, koska kasviestro- geenien imeytyminen ruoansulatuskanavan kautta (esimerkiksi teenä nautittuna) on heikko. Lisätut- kimukset ovat tarpeen muun muassa hillan lehtien sisältämien kasviestrogeenien vaikutuksista naisten vaihdevuosioireisiin. Myös fermentointimenetelmien standardoimiseksi tarvitaan kokeita. Turvallisuus Hillan lehtien metanoliuutteen (veteen liotettu kuivajäännös) hoitoannostuksen havaittiin olevan tur- vallinen koe-eläiminä käytetyille hiirille (Derda ym. 2009). Asiasta on kerrottu tarkemmin Loisten tor- junta -kappaleessa. Nykyinen ja sallittu käyttö Suomessa hillan lehtiä saa käyttää kaupallisesti tee-aineksena (Evira 2016). Muiden EU-maiden kasvien elintarvikekäyttöön kantaa ottavilla listoilla hilla ei ole mukana. Yrityskartoituksessa löytyi kolme hillan lehteä tuotteissaan käyttävää suomalaisyritystä: kaksi yrityksistä käytti sitä tee-aineksena ja yksi kos- metiikkavalmisteissa (voide, huulirasva). Tuotekokeilussa on ollut myös hillan lehdistä varmistettu siirappi. Keruu ja viljely Hillan lehtien kestävään keruuseen on paneuduttu yritysten kanssa esimerkiksi Ranualla, jossa hillan lehdet olivat yksi kesän 2017 poimijakoulutuksissa mukana olleista luonnontuotteista (Ylitalo 2017). Hillan viljelyä on tutkittu Kainuussa Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksessa (nykyisin Luon- nonvarakeskus) yhteistyössä ProAgria Kainuun kanssa vuosina 1999–2007. Toistaiseksi sen viljelyä ei ole saatu laajamittaisesti kannattavaksi. Ongelmina ovat muun muassa marjasadottomat vuodet tuo- tannon alkuvaiheessa, heikko satotaso ja pölyttymisen epävarmuus. Tarkempaa tietoa viljelytuloksista löytyy esimerkiksi julkaisuista Hoppula ym. (2005) ja Hoppula (2016). Tutkimusten perusteella on laa- dittu lakan viljelyopas (Pirinen 2006). Mikäli hillan lehtiä ryhdytään hyödyntämään tulevaisuudessa suuremmassa mittakaavassa, viljelyn mahdollisuudet tulee ottaa uudestaan tarkasteluun. Lähteet Alanen, M. 1989. Hillan (Rubus chamaemorus L.) emi- ja hedekasvien eroavuuksista verso- ja yksilöpopulaatioissa Utsjoella ja Pohjois-Norjassa. Lisensiaattitutkielma, Turun yliopisto. Bhagwat, S., Haytowitz, D.B. & Holden, J.M 2008. USDA database for the isoflavone content of selected foods. http://www.ars.usda.gov/SP2UserFiles/Place/12354500/Data/isoflav/Isoflav_R2.pdf. Viitattu 19.10.2017. Derda͕D͕͘,ĂĚĂƑ͕͘Θ Thiem, B. 2009. Plant extracts as natural amoebicidal agents. Parasitol Res 104: 705–708. Evira 2016. Suomalaisten luonnonvaraisten kasvien elintarvikekäyttötietoja (18.6.2014, viimeisin päivitys 29.9.2016). https://www.evira.fi/globalassets/elintarvikkeet/valmistus-ja- myynti/uuselintarvikkeet/luonnonvaraisten-kasvien-elintarvikekaytto_29092016.pdf Geiger, P.L. 1840. Handbuch der Pharmacie zum Gebrauche bei Vorlesungen und bei Selbstunterrichte für Ärzte, Apotheker und Droguisten. Zweiter Auflage, neu bearbeitet von Esenbeck, T.F.L.N., Dierbach, J.H. & Marquart, C. Heidelberg. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 18/2018 18 http://scans.library.utoronto.ca/pdf/4/21/n2p2handbuchderp02geiguoft/n2p2handbuchderp02geiguoft_b w.pdf Hard, A. & Edelstein, S. 2015. A commentary on phytoestrogens and disease. Am J Health Edu 46: 67–69. Hoppula, K. 2016. Viljelytekninen ja biologinen tutkimus uuden viljelykasvin kesyttämiseksi – esimerkkinä lakka. PowerPoint -esitys. 22.11.2016. http://www.arktisetaromit.fi/binary/file/-/id/137/fid/3215/, viitattu 13.12.2017 Hoppula, K., Miettinen, E. & Pirinen, H. 2005. Lakka kasvaa viljeltynäkin. Koetoiminta ja käytäntö 62: 5–7. Krawczyk, A., Thiem, B. & Szkudlarek, M. 2003. High-performance liquid chromatography of ellagic acid from the leaves of Rubus chamaemorus L. Chem Anal (Warsaw) 48: 891–899. Kähkönen, M.P., Hopia, A.I., Vuorela, H.J., Rauha, J.-P., Pihlaja, K. Kujala, T.S. & Heinonen, M. 1999. Antioxidant activity of plant extracts containing phenolic compounds. J Agric Food Chem 47: 3954–3962. Marsi 2016. Luonnonmarjojen ja sienten kauppaantulomäärät vuonna 2016. Maaseutuvirasto. Verkkojulkaisu: http://www.mavi.fi/fi/tuet-ja-palvelut/viljelija/Documents/Marsi-2016-RAPORTTI.pdf, viitattu 5.10.2017. Moilanen, J., Koskinen, P. & Salminen, J.-P. 2015. Distribution and content of ellagitannins in Finnish plant species. Phytochemistry 116: 188–197. Pirinen, P. 2006. Lakan viljelyopas. ProAgria Kainuu. 16 s. Rauha, J.-P., Remes, S., Heinonen, M., Hopia, A., Kähkönen, M., Kujala, T., Pihlaja, K., Vuorela, H. & Vuorela, P. 2000. Antimicrobial effects of Finnish plant extracts containing flavonoids and other phenolic compounds. Int J Food Microbiol 25: 3–12. Rautavaara, T. 1980. Miten luonto parantaa. Kansanparannuskeinoja ja luontaislääketiedettä. WSOY. 286 s. Sirotkin, A.V. & Harrath, A.H. 2014. Phytoestrogens and their effects. Eur J Pharmacol 741: 230–236. Thiem, B. 2003. Rubus chamaemorus L. – a boreal plant rich in biologically active betabolites: a review. Biol Lett 40: 3–13. dŚŝĞŵ͕͘Θ'ŽƑůŝŷƐŬĂ͕K͘ 2004. Antimicrobial activity of Rubus chamaemorus leaves. Fitoterapia 75: 93–95. Krawczyk, A., Thiem, B., Szkudlarek, M. 2003. High performance liquid chromatography of ellagic acid from the leaves of Rubus chamaemorus L. Chemia Analityczna 48: 891–899. Ylitalo, T. 2017. Ranualla tartutaan rohkeasti alueen luontaisiin mahdollisuuksiin. Lapin Keino 9.6.2017. http://www.lapinkeino.fi/2017/06/09/916/ Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 18/2018 19 3.3. Kotkansiipi Matteuccia struthiopteris (L.) Todaro, syn. Struthiopteris filicastrum Ruots. strutbräken; Engl. Ostrich fern, fiddlehead; Saks. Straußenfarn Sari Himanen¹, Bertalan Galambosi & Marika Laurila¹ ¹ Luonnonvarakeskus (Luke) Tiivistelmä Kotkansiipi on kookas, kosteiden ja ravinteikkaiden kasvupaikkojen saniainen, jonka nuoria versokeriä hyödynnetään Pohjois-Amerikassa ja Aasiassa villivihanneksena. Korkea fenolisten yhdisteiden määrä ja antioksidanttinen vaikutus yhdistettynä hyvään ravitsemukselliseen koostumukseen (suotuisa ras- vahappokoostumus, matala natriumpitoisuus) nousivat kirjallisuudesta esiin syinä hyödyntää kotkan- siipeä ravintona. Tällä hetkellä kotkansiiven kaupallinen elintarvikekäyttö ei kuitenkaan ole sallittua Suomessa. Yleiskuvaus Korkeana ja pystynä kasvavaa, Onocleacea-heimoon kuuluvaa kotkansiipi-saniaista esiintyy boreaali- sissa lehtimetsissä Euraasiassa ja Pohjois-Amerikassa. Euroopassa lajia tavataan Skandinaviassa, sekä vyöhykkeenä Saksasta ja Alppien alueelta laajentuen kohti itää Puolaan, Romaniaan, Pohjois- Ukrainaan ja Keski- ja Pohjois-Venäjälle (von Aderkas 1984). Aasiassa lajia esiintyy Etelä-Siperiassa, Kiinassa, Japanissa ja Indonesiassa. Pohjois-Amerikassa kotkansiipeä kasvaa Yhdysvaltojen pohjoisissa osavaltioissa sekä Kanadan etelä- ja keskiosissa. Kotkansiivellä on kaksi sukulaislajia Aasiassa, M. orien- talis ja M. intermedia (von Aderkas 1984). Kotkansiiven suvun nimi tulee italialaisen Carlo Matteuccin mukaan; lajinimi kuvaa osuvasti lehtien muotoa, joka muistuttaa strutsin sulkaa (struthion=ostrich eli strutsi, pteris=feather eli sulka). Kotkansiipi kasvaa kosteilla, rehevillä kasvupaikoilla, viihtyen varjossa ja muodostaen usein laajoja kasvustoja (Kuva 1). Sitä esiintyy etenkin rehevissä puronvarsilehdoissa, saniaislehdoissa ja lehtokor- vissa. Ensimmäiset kierteiset kasvulehdet nousevat maasta aikaisin keväällä ja kotkansiipikasvuston vaaleanvihreät värit ja pystykasvuinen muoto ovat keväällä näyttävimmillään. Kuva 1. Kotkansiiven pysty kasvutapa ja kasvustoa sekä levinneisyys Suomessa. Valokuvat: Sari Himanen. Kartta: Luonnontieteellinen keskusmuseo Luomus, Helsingin Yliopisto. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 18/2018 20 Kotkansiivellä on myös vahva maavarsi. Se leviää vegetatiivisesti, joten laajakin kasvusto voi olla sa- maa alkuperää. Lehtien alapinnoilla ei ole itiöpesäkkeitä kuten tyypillisesti saniaisilla vaan ne sijaitse- vat erillisissä itiölehdissä. Itiölehdet ovat kasvulehtiä lyhyempiä ja ruskettuvat nopeasti. Kotkansiiven itiöt kypsyvät heinä-elokuussa. Perinteinen käyttö Kotkansiiven nuoria versoja ja maavarsia on hyödynnetty niin ravitsemuksellisiin kuin rohdoksellisiin tarkoituksiin eri puolilla maailmaa (von Aderkas 1984, DeLong ym. 2013, Dion ym. 2015). Perinteisesti kotkansiiven kuten muidenkin saniaisten juurakoista valmistettua tuhkaa on käytetty saippuan tekoon ja lehtiä vuodepatjojen täytteenä. Niiden uskottiin karkottavan vuoteesta syöpäläiset. Suomesta ei löydy tietoa lajin hyödyntämisestä villivihanneksena samaan tapaan kuin Aasiassa (Kiina ja Japani), Pohjois-Amerikassa (mm. Mainen, Quebecin ja Ontarion alueet) ja eteläisemmässä Euroopassa (mm. Ranska) (von Aderkas 1984). Pohjois-Amerikassa kotkansiivestä kerättäviä alle 10 cm versokeriä kutsu- taan nimellä fiddlehead, mikä on suomennettu muotoon viulunkierukka. Intiaanit hyödynsivät lajia ja keräsivät sitä keväisin myyntiin toreille ja kauppoihin (von Aderkas 1984). Kiinassa villivihanneksena nautittavia kotkansiiven nuoria lehtikierteitä kutsutaan nimellä ”Huanggua Xiang” ja Japanissa ”kogo- mi” (Dion ym. 2015). Kotkansiipi on Japanissa tärkeä osa vuoristosta kerättävien villiyrttien joukkoa (nimitys ”sansai”). Kiinassa kotkansiiven maavarsia on käytetty kansanlääkinnässä esimerkiksi bakteerien kasvun es- tämiseen, influenssan, kihomatojen ja erinäisten vatsaoireiden hoitamiseen (Li ym. 2013). Myös Venä- jällä lajia on käytetty loiskarkotteena (Von Aderkas 1984). Kotkansiiven maavartta on hyödynnetty Kiinassa myös sen korkean tärkkelyspitoisuuden vuoksi (40–50% maavarresta on tärkkelystä, jota voi- daan käyttää esimerkiksi nuudelien raaka-aineena) (Liu ym. 2012). Kotkansiiven maavarsia on perintei- sesti kerätty sekä aikaisin keväällä että myöhään syksyllä kotieläinten rehuksi Norjassa ja myös Suo- men Lapissa (Alm 2016). Norjassa tiedetään tehdyn myös saniaisolutta lajista (von Aderkas 1984). Ete- lä-Euroopassa lajin eteläisimmillä rajoilla peurat käyttävät ravinnokseen myös kotkansiipeä, mikä voi paikoin vähentää lajin esiintyvyyttä (Landi ym. 2016). Koostumus Kotkansiiven ravintoarvoa on määritetty Yhdysvalloissa (Taulukko 1). Kotkansiiven koostumuksesta on yleisimmin nostettu esiin sen sisältämät ravitsemuksellisesti edulliset rasvahapot, tokoferolit, karote- noidit ja fenoliset yhdisteet. USDA:n arvot perustuvat useampaan kanadalaiseen tutkimukseen. Esimerkiksi Bushway ym. (1982) raportoi tuoreen kotkansiiven sisältävän 87 % vettä, 1,12 % kuitua, 4,23 % raakavalkuaista, 4,02 % tuhkaa, 3,06 % hiilihydraatteja ja 0,5 % rasvoja. Päärasvahapot olivat palmitaatti, linoleaatti ja lino- lenaatti, ja 65 % rasvahapoista oli tyydyttymättömiä. Yleisimmät kivennäisaineet olivat K, P, Mg ja Ca. Natriumia oli 0,5 mg/100 g. Kotkansiiven alhainen natriumin määrä ja sen korkea K/Na suhde voikin olla eduksi ruokavaliossa, jossa pyritään välttämään natriumin saantia (Bushway ym. 1982). DeLongin ym. (2011, 2013) tutkimuksissa on verrattu 8-9 kanadalaisen kotkansiipikannan koos- tumusta ja antioksidanttista vaikutusta. Rasvahappokonsentraatio vaihteli välillä 0,038-0,056 g/g kui- vapainoa (3,8–5,6 %) DeLongin ym. (2011) tutkimuksessa ja välillä 0,043-0,063 g/g kuivapainoa (4,3– 6,3 %) DeLongin ym. (2013) tutkimuksessa. Rasvahappojen määrä ja koostumus kotkansiivessä on DeLongin ym. (2011) mukaan edullinen ravitsemuksellisesti (hyvä omega6:omega3 suhde) ja määrälli- sesti korkea verrattuna esimerkiksi vihanneksiin. Kirjoittajat mainitsevat myös että omega-6-happojen ;ɶ-linoleenihappo ja dihomo-ɶ-linoleenihappo), arakidonihapon sekä eikosapentaeenihapon (EPA) esiintyminen vihreissä kasveissa ja näin laajalla koostumuksella kuin kotkansiivessä on ylipäänsä harvi- naista. C-vitamiinin (3,0 μmol/g ŬƵŝǀĂƉĂŝŶŽĂͿ͕ɲ- ũĂɶ-tokoferolin (314 ja 80,8 μg/g ŬƵŝǀĂƉĂŝŶŽĂͿ͕ɲ- ja ɴ-karoteenin (43,8 ja 122 μg/g kuivapainoa), sekä ksantofyllipigmenttien (violaksantiini 225 μg/g, zeaksantiini 127 μg/g ja luteiini 238 μg/g kuivapainoa) pitoisuudet ja fenolisten yhdisteiden kokonais- määrä (51,6 mg gallushappoekvivalenttia/g kuivapainoa) ja antioksidanttiaktiivisuus (arvo 1097–1849 Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 18/2018 21 ORAC-testissä) olivat kanadalaisissa kannoissa korkeita verratessa kasvien, hedelmien ja vihannesten tyypillisiin määriin (DeLong ym. 2011). DeLongin ym. (2013) mukaan antioksidanttinen vaikutus oli korkea hydrofiilisissä soluosissa (lipofiilisen faasin ORAC-arvo erittäin matala) ja se korreloi positiivises- ti fenolisten yhdisteiden esiintymisen kanssa. Kotkansiiven fenolisten yhdisteiden tarkempaa koostumusta on tutkittu eniten Kiinassa ja Japa- nissa. Maavarresta on tunnistettu useita flavonoideja, fenoleja, stilbeenejä ja steroideja (Li ym. 2015, Zhu ym. 2016). Li ym. (2015) tunnistivat erityisesti kotkansiivelle ominaisina C-metyyliflavonit (engl. demethoxymatteucinol, matteucinol ja matteuorien sekä kolme stilbeeniä pinosylviini, pinosylvin 3-O- ߚ-D-glucopyranoside ja 5-ߚ-D-glucosyloxy-3-hydroxyl-trans-stilbene-2-carboxylic acid). C-metyyli- flavonien pitoisuudet olivat suurempia kuin stilbeenien kaikissa analysoiduisssa kasvinosissa (maavar- si, lehdet, versokerät). Maavarressa ja versokerissä yhdisteiden pitoisuudet olivat melko yhtäläiset ja yleisesti suuremmat kuin täysikasvuisissa lehdissä. Zhang ym. (2013) on tunnistanut kotkansiiven maa- varresta ja versokeristä muita yhdisteitä kuten (engl.) demethoxymatteucinol-7-O-d-glucopyranoside, matteuccinol-7-O-d-glucopyranoside, 5,7-dihydroxy-6-methyl-4-methoxydihydro-flavone, methoxy- matteuccin ja thunberginol C. Liu ym. (2012) listaavat katsausartikkelissaan kotkansiiven maavarresta tunnistettuina yhdisteinä mm. seuraavat: 1-O-ɴ-D-glucopyranosyl-(2S, 3R, 4E, 8z)-2-N-(2’- hydroxydocosanoyl) eicosasphinga-4,8-dienine, 1-O-ɴ-galactosyl-;ϲїϭͿ-ɲ-ɴ-galactosyl-2,3-O- dihexadecanoyl-glycerol, sukkiinihappo, D-mannitoli, demethoxymatteucinol, matteucinol, pinosylvin, matteuorien, pinosylvin 3-O-ɴ-D-glucopyranoside ja matteuorienate A. Kimura ym. (2004) tunnistivat kotkansiiven japanilaisen kannan nuorten versokerien metanoliuutteesta fenolisina pääyhdisteinä klorogeenihapon (n. 360 μg/g kuivapainoa) ja L-O-caffeoylhomoseriinin (n. 500 μg/g kuivapainoa). Molemmilla yhdisteillä oli antioksidanttista vaikutusta (Kimura ym. 2004). Maanpäällisistä osista on tunnistettu myös 8-O-4´ neolignaaniglykosidejä (matteustruthiosidit A ja B) (Zhu ym. 2016). Taulukko 1. Kotkansiiven ravintoarvo. Lähde: USDA. Matteuccia struthiopteris, tuore, raaka, ravintoarvo 100 g:ssa Lähde: USDA National Nutrient database (viitattu 15.8.2017) Ravintotekijä Ravintoarvo % suositellusta päivittäisestä saannista Vesi 88,68 g Energia 34 Kcal 1,7 Hiilihydraatit 5,54 g 4,0 Proteiini 4,55 g 8,0 Kokonaisrasva 0,40 g 2,0 Kolesteroli 0 mg 0 Niasiini 4,980 mg 31,0 Riboflaviini 0,210 mg 16,0 Tiamiini 0,020 mg 1,5 A-vitamiini 3617 IU 120,5 C-vitamiini 26,6 mg 44,0 Natrium 1 mg <1,0 Kalium 370 mg 8,0 Kalsium 32 mg 3,0 Kupari 0,320 mg 35,5 Rauta 1,31 mg 16,0 Magnesium 34 mg 8,5 Mangaani 0,510 mg 22,0 Seleeni 0,7 mg 1,0 Sinkki 0,83 mg 7,5 ß-karoteeni 2040 μg - ɲ-karoteeni 261 μg - Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 18/2018 22 Kasvukauden aikaisia eroja kotkansiiven glyko-, fosfo- ja betaiinilipidien koostumuksessa on selvi- tetty venäläisestä kannasta (Rozentsvet ym. 2002). Lipidien kokonaismäärä vaihteli avautuneissa leh- dissä välillä 11,1–24 mg/g tuorepainoa (tp): korkein pitoisuus oli elokuussa (24 mg/g tp), touko- heinäkuussa se oli 17,3–19,3 mg/g tp ja alhaisin määrä havaittiin syyskuussa (11,1 mg/g tp). Kerällä olevissa lehdissä pitoisuus oli touko-heinäkuussa 6,5–8,1 mg/g tp, syyskuussa 14,0 mg/g tp ja loka- kuussa 10,4 mg/g tp. Glykolipidien määrä oli suurempi kuin fosfolipidien avautuneissa lehdissä, mutta vastaavasti pienempi kerällä olevissa lehdissä. Myös yksittäisten lipidien (esim. betaiinilipidi DGTS) pitoisuus vaihteli kasvinosan ja kasvukauden myötä: suurimmat DGTS-määrät havaittiin kasvukauden alussa ja lopussa. Wojtas ym. (2005) ovat tunnistaneet kotkansiiven kloroformi/metanoliuutettujen lehtien lipidi- faasista polyisoprenoidialkoholeja (dolikoleja), joiden uskotaan osallistuvan mm. solukalvon antioksi- datiiviseen suojaamiseen eläinsoluissa. Dolikoleja esiintyi kotkansiivessä noin 0,004 % pitoisuutena tuorepainosta. Tutkimuksen mukaan dolikolit ovat melko harvinaisia esiintyessään kasvien fotosyn- teettisissä osissa; niitä on kuitenkin löydetty aiemmin mm. siitakesienestä ja kasvien juurista. Miyazawa ym. (2007) analysoivat kotkansiiven haihtuvan öljyn koostumusta japanilaisesta kan- nasta: öljysaanto höyrytislauksella oli 0,002 % ja 103:sta havaitusta yhdisteestä pääkomponentteja olivat (E)-fytoli (24,8%), nonanaali (15,1%) ja dekanaali (7,6%). Muista yhdisteistä suurin osa oli erinäi- siä ketjumuotoisia aldehydejä. Bioaktiivisuus ja käyttömahdollisuudet Antioksidanttinen ja tulehduksia estävä vaikutus Fenolisten yhdisteiden antioksidanttinen vaikutus on tunnetuin kotkansiiven bioaktiivisuuteen liitetty ominaisuus (mm. DeLong ym. 2011, 2013). Kotkansiiven nuorten versokerien antioksidanttista ja tu- lehdustenvastaista vaikutusta on testattu Kiinassa (Dion ym. 2015). Dion ym. (2015) tutkivat kahta vaikutustapaa: tulehdusreaktiossa aktivoituvien interleukiini-1 betan ja interleukiini-6 geenien ilmen- tymisen estoa sekä tulehdusreaktiossa indusoituvan iNOS-geenin ilmentymistä (tulehdusreaktion välit- täjänä toimivan typpimonoksidin (NO) epäsuora indikaattori). Lisäksi testattiin vapaiden radikaalien sieppauskykyä. Tutkimuksessa havaittiin, että Kiinassa M. struthiopteris -nimen alla markkinoitiin itse asiassa useampaa eri saniaislajia: myös sekä M. orientalis -lajia (syn. Pentarhizidium orientale, oriental ostrich fern) että taigasananjalkaa (Pteridium aquilinium var. latiusculum, kiin. ”Juecai”) johtuen lajien kiinankielisten yleisnimien erilaisista rajauksista. Kun kerätään nuoria versokeriä, on oikeaan lajitunnis- tukseen kiinnitettävä huomiota: lajien koostumuksessa on eroja ja osa saniaislajeista voi sisältää myr- kyllisiä yhdisteitä. Kotkansiiven 60 % etanoliuutteesta tunnistettiin tyypillisinä yhdisteinä apigeniini, kahvihappo, klorogeenihappo, kemferoli ja p-kumaarihappo (4-hydroksikanelihappo). Kotkansiipiuute ei vaikuttanut iNOS-geenin ilmentymiseen, mutta inhiboi interleukiinigeenien ilmentymistä vastaavasti kuin muutkin tutkitut saniaislajit. Influenssaviruksen esto Kotkansiiven maavarren flavonoidien bioaktiivisuutta on tutkittu myös influenssavirusta H1N1 vastaan neuraminidaasi-inhibitio testillä: matteflavosidi G:llä oli merkittävää virusta estävää vaikutusta ja kah- della muulla flavonoidiglykosidillä keskinkertaista estovaikutusta (Li ym. 2015). Kotkansiiven maavar- resta tunnistetuilla matteustruthiosideillä A ja B ei ollut vaikutusta H1N1 influenssavirukseen in vitro (Zhu ym. 2016). Käyttö villivihanneksena, ravintolisänä ja koristekasvina Kotkansiiven nuoria versokeriä hyödynnetään Pohjois-Amerikassa ja Aasiassa yleisesti villivihannekse- na parsan tavoin keväisin kerättävänä herkkuna. Von Aderkas (1984) arvioi New Brunswickin alueella kerättävän vuosittain yli 250 tonnia ja Mainen alueella noin 50 tonnia kotkansiipeä. Kaupallista keruu- ta tehdään muun muassa Kanadan Ontariossa, jossa toimii kotkansiiven tuotteistamiseen erikoistunut maatilayritys NorCliff Farms Inc. / Produit de Nos Bois (http://www.norcliff.com/). Yritys pakkaa kot- kansiipeä tuoreena (saatavilla touko-kesäkuussa) ja pakastettuna myös kansainvälisille markkinoille. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 18/2018 23 Keruu tapahtuu käsin, mutta puhdistus ja pakkaus tehdään koneellisesti. Parhaimpina keruupäivinä tilalla on käsitelty peräti 18 000 kg kotkansiipeä (DeLong ym. 2013). Kotkansiipeä markkinoidaan myös mm. Belle of Maine -tuotemerkin alla säilykkeenä. Pakastetun kotkansiiven makua pidetään säilöttyä parempana (Von Aderkas 1984). Kotkansiiven keruuaika on lyhyt ja aikaisin keväällä, kun tuoreet versot kasvavat ylös maavarresta. Kasvin viilentäminen pian keruun jälkeen on tärkeää. DeLongin ym. (2013) mukaan kotkansiiven ravit- semuksellinen laatu säilyi hyvänä säilytettäessä sitä kylmässä (1 °C) deionisoidussa vedessä kuukauden ajan. Bakteerien määrä kuitenkin kasvoi säilytyksen aikana, joten tehokas kuumentaminen ennen käyttöä on tarpeen. Syötäväksi kerätään ainoastaan tiiviillä kerällä olevat nuoret versot ja niissä olevat suomut tulee poistaa ennen käyttöä mekaanisesti. On tärkeää, että keruu tehdään kestävästi: vain osa versoista voidaan kerätä, jotta kasvi säilyy elinvoimaisena. Kotkansiipi tulee kuumentaa 10–15 minuu- tin ajan ennen syömistä; se nautitaan parsan tavoin voin tai mausteiden kera. Kerätessä lajin tunnistus on hyvin tärkeää, koska muissa saniaislajeissa kuten esimerkiksi sananjalassa on myrkyllisiä yhdisteitä. Kotkansiiven komea kasvutapa, koristeellisuus ja vehreys ovat tehneet siitä yleisen puutarha- ja koristekasvin ympäri maailmaa ja myös Suomessa. Se on mainittu myös kaupunkiympäristöihin istu- tettujen viherrakenteiden tärkeänä osana Japanissa (Kajihara ym. 2016). Turvallisuus Myrkytystietokeskuksen mukaan kotkansiipi on myrkytön. Yhdysvalloissa ja Kanadassa on raportoitu muutama tapaus 1990-luvulla, jossa raa’an tai vain kevyesti kypsennetyn (kuumennus 2 minuutin ajan tai lämmitys matalalla lämmöllä mikroaaltouunissa) kotkansiiven on havaittu aiheuttavan ruokamyrky- tysoireita kuten oksentelua, ripulia ja vatsakramppeja 12 tunnin kuluttua ruokailusta (Center for Di- sease Control and Prevention 1994). Onkin aina suositeltavaa kuumentaa kotkansiiven versokeriä vä- hintään 10 minuutin ajan. Nykyinen ja sallittu käyttö Kotkansiipeä ei ole mainittu Suomessa ei-uuselintarvikkeeksi luokiteltujen kasvilajien listalla (Evira 2016). Sitä ei löydy myöskään muiden EU-maiden elintarvikekäyttöön sallimien kasvien listoilta. Kot- kansiiven luonnosta kerättyjä nuoria versoja myydään huomattavissa määrin elintarvikkeiksi Kiinassa, Yhdysvalloissa ja Kanadassa, missä sen käytöllä on pitkät perinteet. Kotkansiipeä käytetään ulkomailla ravintoloissa ja reseptejä löytyy runsaasti kansainvälisiltä verkkosivuilta. Sen versot ovat ainakin yhden ĞƵƌŽƉƉĂůĂŝƐĞŶ ƌĂǀŝŶƚŽůĂŶ ůŝƐƚĂůůĂ ;BƵĐnjĂũ LJŵ͘ ϮϬϭϮͿ͘ hƵĚĞƐƐĂ ĞůŝŶƚĂƌǀŝŬĞĂƐĞƚƵŬƐĞƐƐĂ ;E͗Ž ϮϬϭϱͬϮϮϴϯͿ on niin sanottu ilmoitusmenettely kolmansissa maissa (EU:n ulkopuolella) perinteisesti käytetyille elin- tarvikkeille (Viljakainen 2016). Tämän nojalla kotkansiipi voisi olla kohtuullisella työmäärällä hyväksyt- tävissä elintarvikekäyttöön myös EU-alueella, sillä sen perinnekäytöstä on saatavilla runsaasti tietoa mm. Pohjois-Amerikasta. Keruu ja viljely Kotkansiipi on isokokoinen saniainen ja kasviyksilön koko vaihtelee: esimerkiksi norjalaisissa populaa- tioissa se oli välillä 0,33–22,8 kg (Odland 2007). Se pärjää parhaiten ravinnerikkailla kosteilla paikoilla, joissa se pystyy ison kokonsa ja kasvutapansa vuoksi muodostamaan laajoja kasvustoja. Varjostuksen määrän lisääntyminen kasvatti lehtien kokoa ja vähensi suvullisten lehtien eli itiölehtien muodostu- mista puolalaisessa populaatiossa (Grzybowski & Kruk 2015); tämä vahvistaa lajin kasvullista lisäänty- mistapaa. Kasvin koko ja maavarren paksuus vaikuttavat myös itiölehtien tuotantoon: niitä tuotetaan harvoin alle 4 cm juurakoista tai ennen 3 vuoden kasvuaikaa (Odland 2007). Kotkansiiven kasvuun vaikuttavia tekijöitä ovat mm. lämpötila ja päivänpituus. Suljetuissa oloissa tehdyssä kokeessa Pohjois-Norjasta kerätyillä kotkansiivillä oli hitaampi kasvunopeus kuin Etelä- Norjasta kerätyillä ja pidentyvä valojakso kiihdytti ainoastaan pohjoisen kannan kasvua (Odland ym. 2004). Eteläinen kanta myös tuotti enemmän itiölehtiä ja ne olivat pohjoisia useammin lisääntymisky- kyisiä. Pohjoiset kannat tuottivat itiölehtiä lyhyessä päivässä ja eteläiset pitkässä. Päivän pidentäminen Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 18/2018 24 lisäsi itiölehtien tuotantoa eteläisessä kannassa mutta vähensi sitä pohjoisessa kannassa. Kohotettu lämpötila kiihdytti molempien kantojen kasvua ja itiölehtien muodostumista. Itiölehtien tuotannon lämpötilaraja oli noin 12 °C pohjoiselle kannalle ja noin 9 °C eteläiselle kannalle. Cumming & Dykeman (1998) ovat testanneet kotkansiiven kasvullista lisäystä maavarren paloista ja suvullista lisäystä itiöistä. Paras kasvuunlähtö ja maavarren tuotto seuraaville vuosille saatiin 3-vuotiaista, itiöistä tai itiöllisten kasvien maavarsista kasvatetuista kasveista, jotka istutettiin harjuun kasvuunlähdön jälkeen. Myös Kanadassa on tutkittu kotkansiiven peltoviljelyä jo 1960-luvulla: riittävä varjostus (puiden is- tuttaminen taimien suojaksi) ja riittävän vedensaannin takaaminen (kastelu) nousivat tärkeiksi teki- jöiksi peltoviljelyn onnistumiselle (von Aderkas 1984). Kotkansiiven mikrolisäystä (Thakur ym. 1998) sekä hyvillä kasvuominaisuuksilla varustettujen kotkansiipikantojen itiölehtien polyploidisaatiota (ris- teytys in vitro) on myös testattu onnistuneesti (Materi ym. 1995). Kotkansiipi on Suomessa alueellisesti uhanalainen Lapin pohjoisosissa (Rassi ym. 2010). Monet la- jin elinympäristöistä ovat uhanalaisia (kosteat runsasravinteiset lehdot ja lehtokorvet; Raunio ym. 2008) ja kasvupaikoista osa on suojelualueilla. Nämä tekijät rajoittavat lajin keruuta luonnosta. Tällä hetkellä kotkansiiven kaupallinen elintarvikekäyttö ei myöskään ole sallittua, joten keruumahdolli- suuksia ei ole senkään vuoksi selvitetty Suomessa. Lähteet von Aderkas, P. 1984. Economic history of ostrich fern, Matteuccia struthiopteris, the edible fiddlehead. Econ Bot 38: 14–23. Alm, T. 2016. Fern rhizomes as fodder in Norway. J Ethnobiol Ethnomed 12: 37. Bushway, A.A., Wilson, A.M., McGann, D.F & Bushway, R.J. 1982. The nutrient composition of fresh fiddlehead greens. J Food Sci 47: 666–667. Center for Disease Control and Prevention. 1994. Ostrich fern poisoning-New York and Western Canada, 1994. Morbidity and Mortality Weekly Report. Cumming, B.G. & Dykeman, B. 1998. Potential of the ostrich fern (Matteuccia struthiopteris (L.) Todaro) as a crop plant. P Roy Soc Edinb B 86: 456. DeLong J.M., Hodges, D.M., Prange, R.K., Forney, C.F., Toivenon, P.M.A., Bishop, M.C., Elliot, M.L. & Jordan, M.A. 2011. The unique fatty acid and antioxidant composition of ostrich fern (Matteuccia struthiopteris) fiddleheads. Can J Plant Sci 91: 919–930. DeLong, J.M., Hodges, D.M., Prange, R.K., Forney, C.F., Fan, L., Bishop, M.C., Elliot, M.L., Jordan, M.A. & Doucette, C. 2013. The influence of cold water storage on fatty acids, antioxidant content and activity, and microbial load in ostrich fern (Matteuccia struthiopteris) fiddleheads. Can J Plant Sci 93: 683–697. Dion, C., Haug, C., Guan, H., Ripoll, C., Spiteller, P., Coussaert, A., Boulet, E., Schmidt, D., Wei, J., Zhou, Y. & Lamottke, K. 2015. Evaluation of the anti-inflammatory and antioxidative potential of four fern species from China intended for use as food supplements. Nat Prod Commun 10: 1–7. Evira 2016. Suomalaisten luonnonvaraisten kasvien elintarvikekäyttötietoja (18.6.2014, viimeisin päivitys 29.9.2016). https://www.evira.fi/globalassets/elintarvikkeet/valmistus-ja- myynti/uuselintarvikkeet/luonnonvaraisten-kasvien-elintarvikekaytto_29092016.pdf Grzybowski, M & Kruk, M. 2015. Variations in the population structure and ecology of Matteuccia struthiopteris. Popul Ecol 57: 127–141. Kajihara, K., Yamaura, Y., Soga, M., Furukawa, Y., Morimoto, J. & Nakamura, F. 2016. Urban shade as a cryptic habitat: fern distribution in building gaps in Sapporo, northern Japan. Urban Ecosyst 19: 523–534. Kimura, T., Suzuki, M., Takenaka, M., Yamagishi, K. & Shinmoto, H. 2004. L-O-caffeoylhomoserine from Matteuccia struthiopteris. Phytochemistry 65: 423–426. Landi, M., Zoccola, A., Gonnelli, V., Lastrucci, L., Saveri, C., Quilghini, G., Bottacci, A. & Angiolini, C. 2016. Effect of grazing on the population of Matteuccia struthiopteris at the southern limit of its distribution in Europe. Plant Spec Biol 31: 3–10. Li, S., Zhang, D., Yang, L., Li, Y., Zhu, X., KmoníIková, E. & Zídek, Z. 2013. HPLC quantitative analysis of main stilbenes and flavones in different parts of Matteuccia struthiopteris. J Chem-Ny 2013: 452610. Li, B., Ni, Y., Zhu, L.J., Wu, F.B., Yan, F., Zhang, X. & Yao, X.S. 2015. Flavonoids from Matteuccia struthiopteris and their anti-influenza virus (H1N1) activity. J Nat Prod 78: 987–995. Liu, Y., Wujisguleng, W. & Long, C. 2012. Food uses of ferns in China: a review. Acta Soc Bot Pol 81: 263–270. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 18/2018 25 BƵĐnjĂũ͕B͕͘Wŝeroni, A., Tardío J., Pardo-de-Santayana, M., Sõukand, R., Svanberg, I. & Kalle, R. 2012. Wild food plant use in 21st century Europe: the disappearance of old traditions and the search for new cuisines involving wild edible. Acta Soc Bot Pol 81: 359–370. Materi, D.M., Dionne, L.A. & Cumming, B.G. 1995. In vitro polyploidization of mature ostrich fern sporophytes through rejuvenation. Plant Cell Tiss Org 42: 27–31. Miyazawa, M., Horiuchi, E. & Kawata, J. 2007. Components of the essential oil from Matteuccia struthiopteris. J Oleo Sci 56: 457–461. Odland, A., Junttila, O. & Nilsen, J. 2004. Growth responses of Matteuccia struthiopteris plants from northern and southern Norway exposed to different temperature and photoperiod treatments. Nor J Bot 23: 237– 246. Odland, A. 2007. Geographical variation in frond size, rootstock density, and sexual reproduction in Matteuccia struthiopteris populations in Norway. Popul Ecol 49: 229–240. Punaisen listan verkkopalvelu: http://www.ymparisto.fi/fi- FI/Luonto/Lajit/Uhanalaiset_lajit/Suomen_lajien_punainen_lista_2010/Punaisen_listan_verkkopalvelu Rassi, P., Hyvärinen, E., Juslén, A. & Mannerkoski, I. (toim.) 2010: Suomen lajien uhanalaisuus – Punainen kirja 2010. Ympäristöministeriö & Suomen ympäristökeskus, Helsinki. 685 s. Raunio, A., Schulman, A. & Kontula, T. (toim.) 2008. Suomen luontotyyppien uhanalaisuus – Osa 2: Luontotyyppien kuvaukset. Suomen ympäristö 8/2008. Saatavana myös e-julkaisuna: https://helda.helsinki.fi/handle/10138/37932 Rozentsvet, O.A., Filin, V.R., Saksonov, S.V. & Meshcheryakov, V.V. 2002. Seasonal changes in polar lipids in fronds of the ferns Dryopteris filix-mas and Matteuccia struthiopteris. Biochemistry (Moscow) 67: 1006– 1011. Thakur, R.C., Hosoi, Y. & Ishii, K. 1998. Rapid in vitro propagation of Matteuccia struthiopteris (L.) Todaro –an edible fern. Plant Cell Rep 18: 203–208. US Department of Agriculture, Agricultural Research Service, Nutrient Data Laboratory. USDA National Nutrient Database for Standard Reference, Release 28. September 2015, slightly revised May 2016. Internet: /nea/bhnrc/ndl Viljakainen, S. 2016. Luonnonvaraiset kasvit ja uuselintarvikelainsäädäntö. PowerPoint-esitys Luonnontuotealan uuselintarvikekysymykset -hankkeen seminaari 8.3.2016, Mikkeli. http://www.lapinamk.fi/loader.aspx?id=0c136986-0fa8-4089-ad8c-86578dbeabbe, viitattu 14.12.2017. Wojtas, M., Bieñkowski, T., Zelman-Femiak, M., Tateyama, S., Sagami, H., Chojnacki, T., Danikiewicz, W. & Swiezewska, E. 2005. Dolichols of the fern Matteuccia struthiopteris. Acta Biochim Pol 52: 255–259. ŚĂŶŐ͕͕͘>ŝ͕^͕͘͘zĂŶŐ͕>͕͘>ŝ͕z͘:͕͘ŚƵ͕y͘y͕͘<ŵŽŶşēŬŽǀĄ͕͕͘şĚĞŬ͕͕͘&Ƶ͕D͘,͘Θ&ĂŶŐ͕:͘ϮϬϭϯ͘Two new C- methyl flavanones from the rhizomes and frond bases of Matteuccia struthiopteris. J Asian Nat Prod Res 15: 1163–1167. Zhu, L.J., Yan, F., Chen, J.P., Zhang, N., Zhang, X. & Yao, X.S. 2016. 8-O-4´Neolignan glycosides from the aerial parts of Matteuccia struthiopteris. Chinese Chem Lett 27: 63–65. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 18/2018 26 3.4. Kurjenjalka Comarum palustre L., syn. Potentilla palustris L. Ruots. kråkklöver; Engl. purple marshlocks, swamp cinquefoil; Saks. Sumpf-Blutauge Marika Laurila¹ & Bertalan Galambosi ¹ Luonnonvarakeskus (Luke) Tiivistelmä Kurjenjalkaa on perinteisesti käytetty erityisesti vatsa- ja suolistovaivojen hoitoon. Eniten sitä on hyö- dynnetty ja tutkittu Venäjällä. Siellä se on edelleen niin runsaasti käytetty rohdoskasvi, että sen juura- koiden keruu uhkaa monin paikoin luonnonpopulaatioita. Kurjenjalassa on runsaasti erilaisia tannii- niyhdisteitä sekä pektiineihin kuuluvaa comaruman-yhdistettä. Tutkimustulokset antavat näyttöä etenkin kurjenjalan ja sen yhdisteiden tulehduksia ja suolistoa hoitavista vaikutuksista. Suomessa kurjenjalka on hyvin yleinen koko maassa. Raaka-ainetta on runsaasti tarjolla, mutta nykyinen lainsäädäntö ei mahdollista sen käyttöä elintarvikepuolella muutoin kuin uuselintarvikkeena eikä siitä valmistettuja tuotteita löydy Euroopasta. Kurjenjalka voisi olla hyödynnettävissä myös eläin- rehuksi, jos sen soveltuvuus ja turvallisuus ravintona voidaan osoittaa. Yleiskuvaus Kurjenjalka on tummanpunakukkainen ruohovartinen kasvi, joka kasvaa märillä kasvupaikoilla kuten soilla ja rannoilla. Se on yleinen koko Suomessa (Kuva 1). Aikaisemmin hanhikkien (Potentilla) suureen sukuun kurjenhanhikki -nimellä viety kurjenjalka luokitellaan nykyisin erilliseen Comarum-sukuun. Suomenkielinen nimi luonnehtii osuvasti sekä kurjen jalanjäljen muotoisia varsilehtiä että vetisiä kas- vupaikkoja. (LuontoPortti.fi) Kuva 1. Kurjenjalan kukkivaa kasvustoa järven rannalla ja lajin levinneisyys Suomessa. Valokuva: Marika Laurila. Kartta: Luonnontieteellinen keskusmuseo Luomus, Helsingin Yliopisto. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 18/2018 27 Perinteinen käyttö Rautavaara (1980) kertoo kurjenjalkaa, etenkin sen juurakkoa käytetyn rohtona ripuliin, punatautiin ja sisäisiin verenvuotoihin; lisäksi juuresta puristettua mehua ja juurikeitettä on käytetty keuhkotaudin hoitoon. Venäjällä kurjenjalan paloitelluista lehdistä ja juurista on Rautavaaran mukaan valmistettu kuumaan veteen hauduketta, jolla on hoidettu sisäisesti vatsatulehduksia ja ripulia. Lisäksi kurjenjal- kaa on käytetty keitteenä reumarohdoksi ja kipeän kurkun kurlaukseen (Rautavaara 1980). Vienan Karjalassa kurjenjalka on edelleen tunnettu vatsarohto (Sinaita Ustijonova, Sohjanankoski, henk.koht. tiedonanto 12.7.2017). Länsimaisessa kasvilääkinnässä kurjenjalan käyttö on ollut vähäistä, mutta Venäjällä sitä on käy- tetty yleisesti ja lajin lääkinnällisiä ominaisuuksia on myös tutkittu runsaasti. Kurjenjalan on mainittu ehkäisevän tulehduksia ja lievittävän kipua. Sitä on käytetty perinteisesti vatsakipuihin, keuhkoputken- tulehdukseen ja tuberkuloosiin sekä erityisesti niveltulehduksiin. Sen avulla on myös hoidettu niin ulkoisia kuin sisäisiä haavoja. (Buzuk ym. 2008, Róbertsdóttir 2016) Kurjenjalka on Venäjällä edelleen suosittu rohdoskasvi ja sen juurakoiden liiallinen keruu uhkaa monin paikoin luonnonpopulaatioita (Olennikov 2016). Pohjois-Amerikassa eräät intiaaniheimot ovat käyttäneet kurjenjalkaa vatsa- ja suolistovaivojen kuten suolistotulehdusten ja vatsakramppien hoitoon; eskimot puolestaan ovat valmistaneet sen leh- distä teen korviketta (Native American Ethnobotany -tietokanta, naeb.brit.org, viitattu 2.8.2017). Is- lannissa kirjallinen lähde 1700-luvulta kertoo kurjenjalasta valmistetun keitteen olevan hyvä keltatau- tia vastaan ja juurista valmistetun etikkauutoksen mainitaan parantavan mm. silsaa (sieninfektiota) ja ihottumaa (Róbertsdóttir 2016). Kurjenjalkaa on käytetty myös väriaineena: juurien keitinvedellä on värjätty villaa keltaiseksi (Hin- neri ym. 1986). Koostumus Kurjenjalan monipuolisten yhdisteiden kirjoon Buzuk ym. (2008) listaavat muun muassa polyfenolit, eteeriset öljyt, kumit, orgaanisiset hapot, fenolihapot, saponiinit ja tanniinit, joista viimeksi mainitut ovat vallitsevia (noin 10 %) koostuen pääasiassa kondensoituneista tanniineista eli proantosyanidii- neista. Testattaessa eri olosuhteiden vaikutuksia proantosyanidiinien uuttosaantoon paras tulos saa- tiin 70 % etanolipitoisuudella vesiliuoksessa, hienontaen kasvimateriaali 0,25–0,5 mm partikkeliko- koon ja hauduttaen kasvimassa 1:40 kasvi:uutos -suhteessa 20–25 minuuttia kiehuvassa vesihautees- sa. Verrattaessa eri kasvinosien proantosyanidiini-sisältöä korkeimmat pitoisuudet havaittiin kurjenja- lan juurakossa (4,58–4,70 %) ja varsissa (4,19–4,69 %), pitoisuudet olivat huomattavasti alhaisempia lehdissä (0,76–1,89 %) ja kukissa (0,70–0,73 %) (Buzuk ym. 2008). Olennikov (2016) selvitti tarkemmin kurjenjalan eri kasvinosien fenolikoostumusta. Kokonaispitoi- suudet (mg/g) jakautuivat seuraavasti eri kasvinosien kesken: lehdet 184 mg/g, kukat 176 mg/g, varret 79 mg/g ja juuret 52 mg/g. Varsissa ja juurissa vallitsevia yhdisteitä olivat proantosyanidiineihin kuulu- vat prosyanidiinit (27–37 mg/g) sekä katekiinit (15–29 mg/g), lehdissäkin katekiineja oli 23 mg/g. Leh- dissä ja erityisesti kukissa pääasiallisia fenoliyhdisteitä olivat ellagitanniinit (128–157 mg/g), juurissa ja varsissa niiden pitoisuudet olivat huomattavasti alhaisemmat (8,73–10,93 mg/g). Vallitseva ellagitan- niiniyhdiste oli agrimoniini (92–97 % ellagitanniineista). Myös flavonoideja oli kukissa ja lehdissä huo- mattavasti enemmän (10,45–32 mg/g) kuin juurakoissa ja varsissa (0,40–1,56 mg/g). Johtopäätöksenä Olennikov esittää, että juurakoiden käyttö voitaisiin korvata versoilla, joiden fenolipitoisuudet ovat yleisesti ottaen korkeammat. Samalla vähennettäisiin keruun vaikutusta luonnonpopulaatioihin. Yksi kurjenjalan tutkituimmista vaikuttavista yhdisteistä on pektiineihin, suurimolelyylisiin hiilihyd- raatteihin kuuluva comaruman, jolla on todettu tulehduksia ehkäiseviä vaikutuksia (Popov ym. 2005ab, 2006, Markov ym. 2011). Versoissa comarumania todettiin olevan 4 % kuivapainosta (Popov ym. 2005a). Yhdisteen tukirangan muodostava suuri galakturonaani-molekyyli vaikuttaisi olevan sen bioaktiivinen osa (Popov ym. 2005, Markov ym. 2011). Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 18/2018 28 Kurjenjalan ravintoarvoja tutkittiin hirven ravinnonvalintaa selvittävässä amerikkalaistutkimukses- sa (MacCracken ym. 1993). Kurjenjalassa oli sulavaa proteiinia 2,8 %, sulavaa kuiva-ainetta 63 % ja tuhkaa 4,9 %. Mineraaleista kurjenjalka sisälsi eniten kaliumia (6819 ppm), kalsiumia (6017 ppm), magnesiumia (2016 ppm), fosforia (866 ppm) ja natriumia (588 ppm). Bioaktiivisuus ja käyttösovellukset Antibakteerisuus Tolmacheva ym. (2014) tutkivat kahdenkymmenen Itä-Euroopassa perinteisesti käytetyn lääkekasvin vaikutuksia Chromobacterium violaceum bakteerin sekä villi- että mutanttityyppiin testaten uutteiden kykyä estää bakteerien kasvua ja bakteerin välistä ”quorum sensing” viestintää (mitattiin kykynä estää violaceum -pigmentin muodostumista). Kasveista valmistettiin sekä vesiuutteita (keite, 15–30 min) että etanoliuutteita (45 % etanoli, 24 h huoneenlämmössä). Yleisesti ottaen etanoliuutteet olivat vesi- uutteita antibakteerisesti tehokkaampia. Kurjenjalan juurakosta valmistetut uutteet eivät estäneet bakteerien kasvua, mutta etanoliuutteet ehkäisivät pigmentin muodostusta erityisesti mutanttityypin bakteereilla; kurjenjalkauute oli kuudenneksi tehokkain. Ylivoimaisesti tehokkaimpia olivat sianpuolu- kan lehdistä valmistetut vesi- ja etanoliuutteet estämään niin bakteerien kasvua kuin pigmentin muo- dostusta. Myös puolukan lehdet, eukalyptuksen lehdet, rauduskoivun silmut ja tammen kuori kuului- vat tehokkaimpiin kasvi-aineksiin. Tulehdusten ehkäisy Kurjenjalan versoista eristetyn comaruman -yhdisteen ja siitä edelleen proteiineista, lipideistä ja tie- tyistä sokereista puhdistetun fraktion todettiin in vivo kokeessa vähentävän hiiren jalkaan aiheutettua tulehdusturvotusta yhtä tehokkaasti kuin kaupallisen indometasiini-valmisteen (Popov ym. 2005). Lisäksi in vitro toteutetussa kokeessa havaittiin comarumanin ja sen eriasteisesti puhdistettujen frak- tioiden vähentävän vatsakalvon valkosolujen (makrofaagien) kiinnittymistä, mikä osaltaan voi selittää yhdisteen tulehdusreaktioita ehkäiseviä vaikutuksia (Popov ym. 2005). Juurakosta valmistetun uutteen ja siitä eristettyjen tanniiniyhdisteiden, proantosyanidiinien, sisäi- sen käytön todettiin ehkäisevän merkitsevästi rottien jalkaan carrageenanilla aiheutettua tulehduksel- lista turvotusta (Yerschik ym. 2009). Pelkkää vettä saaneisiin rottiin verrattuna proantosyanidiineja saaneilla (annos 40 mg/kg) turvotus oli 63,3–87,6 % vähäisempää ja juuriuutetta saaneilla (460 mg/kg) 41,2–81,0 % vähäisempää. Vaikutus oli samaa tasoa kuin vertailuna olleella aspiriinilla (46,0–88,0 %), jonka annostus oli 200 mg/kg. Juuriuute ja proantosyanidiinit ehkäisivät myös veren tulehdusarvoja kuvaavien senkka(ESR)- ja interleukiini-arvojen nousua. Suoliston hoito Kurjenjalan comaruman -hiilihydraattiyhdisteen on osoitettu hoitavan tehokkaasti paksusuolentuleh- dusta hiirikokeissa (Popov ym. 2006). Keinotekoisesti etikkahapolla tulehdustilaan saatetussa suolessa tapahtui yhdisteen vaikutuksesta huomattavia positiivisia muutoksia: vaurioalue pieneni, limaneritys lisääntyi ja neutrofiilien (bakteereja syöviä valkosoluja) kertyminen väheni. Lisäksi verisuonten lä- päisevyys ja kudoksen myeloperoksidaasi-aktiivisuus vähenivät. Myöhemmässä saman ryhmän tutki- muksessa eri kasvien (puolukan marja, vuorenkilven lehdet, pikkulimaska, nurmikohokin kukintoverso, meriajokas, valkosipuli, omena, sitrus) pektiiniyhdisteiden havaittiin vaikuttavan eri tavoin tulehdusta kuvaaviin muuttujiin, joiksi oli valittu vaurioaste ja vaurioalueen laajuus sekä myeloperoksidaasin mää- rä paksusuolessa (Markov ym. 2011). Pektiini yhdiste annosteltiin hiirille suun kautta veteen sekoitet- tuna (200 mg/kg), kontrollina oli pelkkä vesi. Puolukan ja valkosipulin pektiinit vähensivät tulehdusre- aktioita, pikkulimaskan ja nurmikohokin yhdisteet lisäsivät niitä; muiden kasvien pektiiniyhdisteillä ei havaittu vaikutuksia tulehdusreaktioihin. Markov ym. (2011) tutkivat myös eri lajien (kurjenjalka, käärmepuu, pikkulimaska, nurmikohokki, omena) pektiineistä erotettujen galakturonaani-osien vaiku- tuksia edellä mainittuihin tulehdusmuuttujiin havaiten kaikkien lajien galakturonaaniyhdisteiden hillit- sevän tulehdusreaktioita. Aiemmassa tutkimuksessa Popov ym. (2005a) olivat havainneet kurjenjalan comaruman-hiilihydraatin ja erityisesti sen galakturonaaniosan ehkäisevän neutrofiilien tarttumista Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 18/2018 29 fibronektiiniin (soluväliaineen toiminnallinen rakenneproteiini), mikä voi osaltaan selittää lajin tuleh- dusten vastaisia vaikutuksia. Diabeteksen hoito Kurjenjalan versosta valmistettujen etanoliuutteiden on todettu ehkäisevän alfa-glukosidaasi entsyy- min toimintaa in vitro (Kashchenko ym. 2017). Alfa-glukosidaasi on keskeinen ruoan hiilihydraattien hajotuksessa (pilkkoo glykogeenia glukoosiksi) ja sen toiminnan ehkäisy on yksi keino hoitaa diabetes- ta. Kashchenko ym. testasivat versoista, kukista, siemenistä ja juurista eri tavoin valmistettuja uutok- sia: keite, hauduke, tinktuura (40 % etanolissa huoneenlämmössä 7 päivää) sekä 30 %, 60 % ja 96 % etanoliuutokset (uutto 2 x 90 min 45 °C:ssa). Eri kasvinosista verso oli selvästi tehokkain ja 60 % etanoli kaikkein tehokkain uutoksista. Uutteen sisältämillä ellagitanniineilla oli huomattava vaikutus uutteen bioaktiivisuuteen; niiden poisto laski merkitsevästi uutteen kykyä ehkäistä alfa-glukosidaasin toimin- taa. Ellagitanniineista erityisen tehokkaaksi osoittautui agrimoniini, joka oli etanoliuutteen vallitsevia yhdisteitä. In vivo kokeissa rotilla, joille oli keinotekoisesti aiheutettu II-tyypin diabetes, havaittiin eta- noliuutteen ja agrimoniinin vähentävän merkitsevästi veren seerumin glukoositasoa ja normalisoivan insuliini- ja hemoglobiiniarvoja. Kurjenjalka voisi tarjota uusia raaka-aineita diabetesta hoitaviin ravin- tolisiin (Kashchenko ym. 2017). Turvallisuus Rottakokeen perusteella kurjenjalan juurakosta valmistetun uutteen (uutto 70 % etanolilla, kuivatun uuttojäännöksen liotus veteen) ja siitä eristettyjen proantosyanidiinien sisäinen käyttö oli turvallista, sillä niiden ei havaittu aiheuttavan sivuvaikutuksia kuten haavaumia suolistossa (Yerschik ym. 2009). Nykyinen ja sallittu käyttö Läntisestä Euroopasta kurjenjalasta valmistettuja tuotteita ei löytynyt googlen kautta tehdyissä tuote- hauissa. Venäjällä sitä käytetään kuitenkin yleisesti rohdoksena (Olennikov 2016). Esimerkiksi ha- kusanoilla ”sabelnik” tai ”Comari extract” löytyy runsaasti erilaisia tuotteita kuten voiteita, tabletteja ja uutteita. Kurjenjalka ei ole Suomessa ei-uuselintarvikkeiksi luokitteltujen kasvien listalla (Evira 2016) eikä sitä ole mainittu EU-maiden ravintotarkoituksiin sallittujen kasvien listoilla. Tämä tarkoittaa, ettei kurjenjalasta valmistettuja elintarvikkeita saa markkinoida kaupallisesti ilman uuselintarvikkeille vaa- dittuja turvallisuustutkimuksia. Kurjenjalka ei ole lääkeluettelossa (Fimea 2016). Eläinrehuksi kurjenjalasta on ilmoitettu Euroopan rehutoimijoiden ylläpitämään rekisteriin tuote nimillä Comarum palustre / Wateraardbei / Water strawberry, jonka kerrotaan voivan sisältää kasvin juuria, lehtiä, hedelmiä tai koko kasvin (www.feedmaterialsregister.eu). Tuote voi olla pilkottu, jauhe, tai se on valmistettu tableteiksi, pelleteiksi tai sekoitettu öljyyn muiden rehuaineisten kanssa. Sen ilmoitetaan sisältävän kasviravinteita, aminohappoja, sakkarideja ja rasvoja. Kurjenjalka ei kuitenkaan ole mukana EU:n virallisessa rehuaineluettelossa eikä siitä löydy hyväksyttyjä tuotteita rehujen lisäai- neiden luettelosta (Euroopan Unioni 2017a, b). Keruu Perinteisesti kurjenjalasta on hyödynnetty juurakoita, mikä heikentää kasvustoa eikä kuulu jokamie- henoikeuksiin vaan vaatii aina luvan maanomistajalta. Suositeltavampaa on kerätä versoja, joissa myös monia arvoaineita on enemmän. Lähteet Buzuk, G.N., Lovkova, M.Y., Ershik, O.A., Sokolova, S.M.2008. A new source of proanthocyanidins with antiarthritic activity: purple marshlocks (Comarum palustre L.) rhizome and roots. Dokl Biochem Biophys 421: 211–213. Euroopan unioni 2017a. Rehuaineluettelo. Komission asetus (EU) 2017/1017. Verkossa: http://eur- lex.europa.eu/legal-content/FI/TXT/PDF/?uri=CELEX:32017R1017&qid=1498628186583&from=en, viitattu 11.12.2017. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 18/2018 30 Euroopan Unioni 2017b. European Union Register of Feed Additives pursuant to Regulation (EC) No 1831/2003. Annex I: List of additives. Verkossa: https://ec.europa.eu/food/sites/food/files/safety/docs/animal-feed-eu- reg-comm_register_feed_additives_1831-03.pdf , viitattu 11.12.2017. Evira 2016. Suomalaisten luonnonvaraisten kasvien elintarvikekäyttötietoja (18.6.2014, viimeisin päivitys 29.9.2016). https://www.evira.fi/globalassets/elintarvikkeet/valmistus-ja- myynti/uuselintarvikkeet/luonnonvaraisten-kasvien-elintarvikekaytto_29092016.pdf Fimea 2016. Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskuksen päätös lääkeluettelosta. http://www.fimea.fi/valvonta/luokittelu/laakeluettelo, liite 2 Lääkeluettelon rohdokset. Hinneri, S., Hämet-Ahti, L., Kurtto, A. & Vuokko, S. 1993. Maarianheinä, mesimarja ja timotei. Suomen luonnonvaraisia kasveja. Otava, Helsinki. 350 s. Kashchenko, N.I., Nadezhda K. Chirikova, N.K. & Olennikov, D.N. 2017. Agrimoniin, an active ellagitannin from Comarum palustre herb with anti-ɲ-glucosidase and antidiabetic potential in Streptozotocin-induced diabetic rats. Molecules 22(1): 73, doi: 10.3390/molecules22010073 MacCracken, J.G., Van Ballengerghe, V. & Peek, J.M. 1993. Use of aquatic plants by moose: sodium hunger of foraging efficiency? Can J Zool 71: 2345–2351. Markov, P.A., Popov, S.V., Nikitina, I.R., Ovodova, R.G. & Ovodov, Yu.S. 2011. Anti inflammatory activity of pectins and their galacturonan backbone. Russ J Bioorg Chem+ 37: 817–821. Olennikov, D.N. 2016. Ellagitannins and other phenolic compounds from Comarum palustre. Chem Nat Compd 52: 721–723. Ovodova, R.G., Bushneva, O.A., Shashkov, A.S., Chizhov, A.O. & Ovodov, Yu.S. 2005. Structural studies on pectin from marsh cinquefoil Comarum palustre L. Biochemistry (Moscow) 70: 867–77. Popov, S.V., Ovodova R.G., Popova, G.Yu., Nikitina, I.R. & Ovodov, Yu.S. 2005a. Adhesion of human neutrophils to fibronectin is inhibited by comaruman, pectin of marsh cinquefoil Comarum palustre L., and by its fragments. Biochemistry (Moscow) 70: 108–112. Popov, S.V., Popova, G.Y., Ovodova, R.G. Ovodov, Y.S. 2005b. Anti-inflammatory activity of the pectic polysaccharide from Comarum palustre. Fitoterapia 76: 281–287. Popov, S.V., Ovodova R.G., Markov, P.A., Nikitina, I.R. & Ovodov, Yu.S. 2006. Protective effect of comaruman, a pectin of cinquefoil Comarum palustre L., on acetic acid-induced colitis in mice. Dig Dis Sci 51: 1532–1537. Rautavaara, T. 1980. Miten luonto parantaa. Kansanparannuskeinoja ja luontaislääketiedettä. WSOY. 286 s. Róbertsdóttir, A.R. 2016. Icelandic herbs and their medicinal uses. North Atlantic Books, California. Tolmacheva, A.A., Rogozhin, E.A. & Deryabin, D.G. 2014. Antibacterial and quorum sensing regulatory activities of some traditional Eastern-European medicinal plants. Acta Pharm 64: 173–186. Tomczyk, M. & Latté, K.P. 2009. Potentilla — A review of its phytochemical and pharmacological profile. J Ethnopharmacol 122: 184–204. Yerschik, O.A., Lovkova, M.Y., Buzuk, G.N. & Sokolova, S.M. 2009. Antiinflammatory activity of proanthocyanidins of rhizomes with roots of Comarum palustre L. Dokl Biol Sci 429: 535–537. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 18/2018 31 3.5. Luhtavuohennokka Scutellaria galericulata L. Ruots. frossört, getnos; Engl. common skullcap, marsh skullcap; Saks. Sumpf-Helmkraut Sari Himanen¹ & Marika Laurila¹ ¹ Luonnonvarakeskus (Luke) Tiivistelmä Luhtavuohennokka kuuluu vuohennokkien (Scutellaria) sukuun. Kiinalaisessa lääketieteessä vuohen- nokkalajeja on hyödynnetty runsaasti. Lajeja on myös tutkittu erityisesti tiettyjen flavonoidien hyödyn- tämiseksi lääketieteellisesti sekä neoklerodaani diterpeeni -yhdisteiden kasvintuhoojia torjuvien omi- naisuuksien vuoksi. Yleiskuvaus Huulikukkaiskasveihin (Lamiaceae) kuuluva luhtavuohennokka (Scutellaria galericulata L.) on pieniko- koinen (25–35 cm), pystyvartinen kosteikko- ja rantakasvi (Kuva 1). Sen lehdet ovat vastakkaiset ja varsi nelisärmäinen. Sitä esiintyy rannoilla, luhtaniityillä, ojanvarsilla ja rehevissä korvissa. Luhta- vuohennokka kukkii heinä-elokuussa. Scutellaria-suvusta tunnetaan noin 350 lajia, joita esiintyy Euroopassa, Pohjois-Amerikassa ja Itä- Aasiassa (Shang ym. 2010). Luhtavuohennokkaa esiintyy sirkumpolaarisesti pohjoisilla leveysasteilla. Suomessa laji on yleinen koko maassa Tunturi-Lappia lukuun ottamatta (Kuva 1b). Sukulaislajia keihäs- vuohennokkaa (S. hastifolia L.) esiintyy Ahvenanmaalla ja Varsinais-Suomen saaristossa sekä Pohjan- lahden rannikolla. Kuva 1. Luhtavuohennokka ja lajin levinneisyys Suomessa. Valokuva: Sari Himanen. Kartta: Luonnontieteellinen keskusmuseo Luomus, Helsingin Yliopisto. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 18/2018 32 Perinteinen käyttö Vuohennokkalajeja on hyödynnetty kansanlääkinnässä ja niiden kemiallista koostumusta selvitetty jo vuodesta 1889 alkaen (Shang ym. 2010). Amerikkalaisen etnobotanisen tietokannan (Native American Ethnobotany Database, http://naeb.brit.org/) mukaan luhtavuohennokan latvaosia ja koko kasvia on Amerikan alkuperäiskansojen keskuudessa käytetty vatsan ja suoliston stimulointiin ja sydänvaivoihin. Perinteisesti vuohennokkaa pidettiin etenkin naisten yrttinä, jonka uskottiin nopeuttavan kuukautisia, mutta voivan aiheuttaa keskenmenoja ja olla siten haitallinen raskaana oleville (Joshee ym. 2002). Plants For A Future -sivuston mukaan luhtavuohennokan perinteisessä käytössä sen vaikutus on ollut tulehduksia estävä, lihaskouristuksia estävä, supistava, kuumetta alentava ja voimakkaasti tooninen. Kansanlääkinnässä tunnetuin vuohennokkalaji on erityisesti Kiinassa hyödynnetty baikalin- vuohennokka S. baicalensis, jonka juuria on käytetty perinteisesti mm. moninaisten hermostoperäis- ten oireiden, epilepsian, unettomuuden, ahdistuneisuuden ja lääkeriippuvuuksien hoidossa (Zhao ym. 2016). Juurista valmistetusta keitteestä käytetään Kiinassa ja Japanissa nimeä Huang-Qin ja kuivattu juurakko tunnetaan kiinalaisessa famakopeiassa nimellä ”Scutellariae radix” (Li ym. 2011). ”Scutella- riae radix”- rohdosta on käytetty sen sisältämien flavonoidien (baicalein, wogonin, oroxylin A, baicalin, wogonoside, oroxylin A-7-glucuronidi) vuoksi tulehdusten, syövän ja virusperäisten sairauksien hoi- dossa. Baikalinvuohennokkaa on käytetty myös osana erinäisiä kiinalaisia luontaislääkevalmisteita. Potentiaalisten lääkinnällisten ominaisuuksien vuoksi Forth Valley State University:ssä on geeniva- rakokoelma 19:sta Scutellaria -lajista (Joshee ym. 2012). Suomessa vuosien 2000–2002 välillä tehdyis- sä kiinalaisten rohdoskasvien viljelykokeissa on tutkittu baikalinvuohennokan viljelyä (Jokela & Galam- bosi 2004). Luhtavuohennokkaa on tutkittu ja käytetty muita vuohennokkalajeja vähemmän rohdok- sena. Koostumus Scutellaria-lajeista on tunnistettu yli 295 yhdistettä, joista yleisimpiä ovat fenoliset yhdisteet (flavono- idit ja fenyylietanoidiglykosidit) ja terpeeniyhdisteet (mm. diterpeenit, iridoidiglykosidit, triterpenoidit) (Li & Khan 2006, Shang ym. 2010). Flavonoidit ovat vuohennokkien yleisimmin ja vaikuttavuudeltaan laajimmin tutkittu yhdisteryhmä (Shang ym. 2010). Myös alkaloideja, fytosteroleja ja polysakkarideja on tunnistettu. Kemiallisen yhdistekoostumuksen osalta vuohennokkalajeista luhtavuohennokkaa enemmän on tutkittu baikalinvuohennokkaa ja S. barbata -lajia, joissa esiintyviä keskeisimpiä fla- vonoideja ovat lääketieteellisesti kiinnostavat baikaliini (engl. baicalin), baikaleiini (engl. baicalein), wogoniini (engl. wogonin) ja barbatiini (engl. barbatin). Myös rohtovuohennokan S. lateriflora (Ameri- can skullcap) bioaktiivisia yhdisteitä on tutkittu runsaasti. Vuohennokkalajeista on tunnistettu noin 150 erilaista neo-klerodaani diterpeeniyhdistettä, jotka ovat diterpeenien harvinaisia muotoja ja estävät useiden hyönteislajien syöntiä (Cole ym. 1990). Cole ym. (1990) raportoivat neljä neo-klerodaani diterpenoidia Englannissa (Royal Botanic Gardens, Kew) kasvatetuista luhtavuohennokista: (engl.) jodrellin T, 14,15-dihyrdojodrellin T, galericulin ja jodrellin B. Rodríguez ym. (1993) tunnistivat Espanjasta kerätyistä luhtavuohennokan versoista näitä samoja ja myös uusia yhdisteitä: (engl.) jodrellin T, 14,15-dihyrdojodrellin T, scutegalin A ja scutegalin B, sekä Rodríguez ym. (1996) lisäksi yhdisteet scutegalin C ja scutegalin D. Bozov ym. (2014a) tunnistivat bul- garialaisista luhtavuohennokan versoista asetoniuuton jälkeen viisi yhdistettä: (engl.) 14,15- dihydrojodrellin, scutegalin A, scutegalin D, scutalbin A ja ajugapyrin A. Penchev ym. (2016) raportoi- vat bulgarialaisesta kannasta myös (engl.) scutegalerin C, D ja E ja scutaltisin B yhdisteet. Ersöz ym. (2002) tunnistivat turkkilaisesta luhtavuohennokkakannasta neljä fenyylietanoidigly- kosidiä: (engl.) 2-(4-hydroxyphenyl)-ethyl-(6-O-caffeoyl)-ɴ-D-glucopyranoside, calceolarioside B, os- manthuside E ja martynoside. Luhtavuohennokan fenolisten yhdisteiden koostumusta solukkoviljelys- sä selvittäneessä tutkimuksessa tunnistettiin neljä fenolista yhdistettä: (engl.) acteoside, baicalin, wo- gonin 7-glucuronide ja wogonin (Nishikawa ym. 1999). Näistä ensimmäistä esiintyi eniten (n. 1 % kui- vapainosta) ja kaikkia nimenomaan juurissa. Gafner (2015) raportoi pohjoisamerikkalaisen luhta- vuohennokan maanpäällisistä osista etanoliuuton jälkeen kahdeksan flavonoidiyhdistettä: (engl.) di- Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 18/2018 33 hydrobaicalin, baicalein-7-O-glucuronide, 2´-methoxychrysin-7-O-glucuronide, chrysin-7-O- glucuronide, scutellarein-7-O-glucuronide, ikonnikoside I, lateriflorein-7-O-glucuronide ja wogonoside. Vuohennokkalajien haihtuvaöljyistä on tunnistettu erinäisiä mono- ja seskviterpeenejä; koostu- mus vaihtelee lajikohtaisesti (Shang ym. 2010). Luhtavuohennokan haihtuvaöljystä on tunnistettu pää- komponentteinä karyofylleeni (29,4 %), trans-ɴ-farneseeni (17,0 %) sekä menthoni (engl. menthone) (Lawrence ym. 1972). Keihäsvuohennokan (S. hastifolia) haihtuvaöljystä on analysoitu 50 eri yhdistet- tä, joista runsaimpana esiintyi karyofylleeni (12,9 %) (Formisano ym. 2013). Bioaktiivisuus ja käyttömahdollisuudet Antioksidanttiset ja lääketieteelliset käyttötarkoitukset Shangin ym. (2010) katsauksen mukaan Scutellaria-lajien juurten ja versojen uutteilla sekä niiden sisäl- tämillä yksittäisillä yhdisteillä on havaittu kasvainten kasvua estäviä, maksaa suojaavia, antioksidantti- sia, tulehdusta estäviä, kouristuksia estäviä, sekä bakteerien ja virusten kasvua estäviä ominaisuuksia. Luhtavuohennokan flavanoniglykosideillä (skugalerosidit A ja B) on havaittu tulehdusta estävää vaiku- tusta in vitro (Xiao ym. 2017). Useilla muilla tutkituilla vuohennokkalajeilla on todettu antioksidatiivisia vaikutuksia in vitro -tutkimuksissa: muun muassa keihäsvuohennokalla (Bardakci ym. 2015) sekä iso- vuohennokalla (S. altissima) ja alppivuohennokalla (S. alpina) (Grzegorczyk-Karolak ym. 2015). Erityisesti vuohennokkalajeja S. baicalensis ja S. barbata ja niiden yhdisteitä (wogoniini, baikaliini ja baikaleiini) on tutkittu in vitro ja in vivo monenlaisiin lääketieteellisiin tarkoituksiin kuten tulehduk- sellisten sairauksien hoitoon (Dinda ym. 2017), syöpäsolujen ja kasvainten kasvun estoon (mm. Zhang ym. 2003, Shoemaker ym. 2005, Li-Weber 2009), hermostollisten sairauksien estoon (Sowndhararajan ym. 2017) ja mykotoksiinien mutageneettisen vaikutuksen estämiseen (de Boer ym. 2005). Esimerkiksi Bonham ym. (2005) tutkivat baikaleiinin, wogoniinin, neobaikaleiinin ja skullkapflavonin vaikutusta eturauhassyöpäsolujen kasvun estämiseen, ja tutkimuksessa baikaleiini hidasti kasvaimen kasvua myös in vivo hiirikokeessa. Lapchack ym. (2007) havaitsivat baikaleiinilla solukuolemaa estäviä ja neu- roprotektiivisia vaikutuksia aivoiskemian jälkeen in vitro ja in vivo eläinkokeissa. Baikaleiinia on tutkit- tu in vitro myös verisuonten ominaisuuksiin vaikuttavana hoitona diabeteksen aiheuttamaan korkeaan verenpaineeseen (El-Bassossy ym. 2014). Awad ym. (2003) testasivat sisäisesti annetun S. lateriflora -uutteen vaikutusta ahdistuskäytöksen lieventämiseen hiirillä in vivo ja havaitsivat sen vaikuttavan hiirten käytöstä rauhoittaen (mm. pidempi oleskeluaika avoimessa tilassa ja suurempi määrä tilaan tuloja). Vaikutusmekanismiksi esitettiin sitä, että uutteen baikaliini ja baikaleiini -yhdisteet pystyvät sitoutumaan hermostoimpulsseja inhiboivaan GABA-reseptoriin. Luhtavuohennokan lääketieteellisesti kiinnostavia ominaisuuksia on tutkittu vä- hemmän kuin muiden vuohennokkalajien. Käyttö kasvinsuojelussa Luhtavuohennokan sisältämät neoklerodaani diterpenoidit jodrellin B, 14,15-dihydrojodrellin T ja jod- rellin A vähensivät krysanteemiyökkösen (Spodoptera littoralis) toukkien syöntiä laboratoriokokeessa (Cole ym. 1990). Näistä jodrellin B oli vaikutukseltaan tehokkain. Myös Rodríguezin ym. (1993) tutki- muksessa tehokkaita S. littoralis -toukkien syönnin estäjiä olivat jodrellin B ja A (syönninestoindeksit 100 ja 92), 14,15-dihydrojodrellin T (indeksi 63) ja scutegalin A (indeksi 41). Muut testatut luhta- vuohennokasta tunnistetut yhdisteet, scutegalin B ja sen johdannainen eivät estäneet toukkien syön- tiä. Myös muiden vuohennokkalajien sisältämät neoklerodaani diterpenoidit kuten keihäsvuohenno- kan hastifoliinit A, B ja C sekä haihtuva öljy kokonaisuudessaan ovat vähentäneet S. littoralis -yökkösen toukkien syöntiä (Raccuglia ym. 2010, Formisano ym. 2013). S. brevibracteata -lajin ja keihäsvuohen- nokan haihtuvat öljyt vähensivät lisäksi krysanteemiyökkösen munintaa (Formisano ym. 2013). Bozov ym. (2014b) testasivat yhdeksän yksittäisen neoklerodaani diterpenoidin sekä yhden seok- sen (scutegalerin C ja D) (konsentraatiot 10, 100 ja 1000 ppm), jotka kaikki esiintyvät luhtavuohenno- kassa, vaikutusta koloradonkuoriaistoukkien (Leptinotarsa decemlineata) syöntiin perunan lehtikiekoil- la. Lähes kaikki testatuista yhdisteistä (14,15-dihydrojodrellin T, neoajugapyrin A, scutegalerin A, B ja Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 18/2018 34 E, scutecolumnin C, scutegalin A ja scutalbin A) estivät syöntiä; suurimmat konsentraatiot vaikuttivat tehokkaimmin. Vuohennokkalajeista eristettyjen neoklerodaani diterpeeniyhdisteiden (jodrellin A, jodrellin B ja clerodin) vaikutusta kasvipatogeenisiin sieniin Fusarium oxysporum f. sp. lycopersici ja Verticillium tricorpus on myös tutkittu (Cole ym. 1991). Kaikki kolme yhdistettä estivät Fusarium-sienen kasvua 18 tunnin ajan, ja clerodin esti itiöiden muodostuksen kokonaan 100 ppm konsentraatiolla. Clerodin ja jodrellin B estivät itämistä myös 66 tunnin kuluttua. Verticillium-sienen itiöiden kehitys hidastui clero- din ja jodrellin B käsittelyissä ja säilyi testatun 66 tunnin ajan. Turvallisuus sekä nykyinen ja sallittu käyttö Luhtavuohennokkaa ei ole mainittu Suomessa ei-uuselintarvikkeeksi luokiteltujen kasvien listalla (Evira 2016). Sallittuja ravintolisiä sisältävällä BELFRIT-listalla ja EFSA:n Compendiumissa mainitaan baikalin- vuohennokka, S. baicalensis (lehdet, juuret), jolla on käytön vaatimuksena wogoniinin pitoisuuden määrittäminen (BELFRIT, EFSA 2012). Qi ym. (2009) raportoivat wogoniinin pitkäaikaisannostuksen 120 mg/kg aiheuttavan sydänvaurioita rotille. Baikalinvuohennokka on luokiteltu ravintolisänä ei- uuselintarvikkeeksi myös Saksan kasvilistalla ja myös siellä on mainittu käyttörajoitukset mahdollisten haittavaikutusten vuoksi. BELFRIT-listalla on lisäksi laji S. lateriflora (koko kasvi), jonka osalta on esitet- tävä fenyylipropanoidin teucriosidinin puuttuminen osoittamaan lajipuhtautta. Yritysten tuotetarkasteluissa luhtavuohennokka löytyi yhden ulkomaisen yrityksen tuotevalikoi- masta: Kosmetikos DNR (Liettua) markkinoi sitä raaka-ainemuodossa (uute). Kotimaisista yrityksistä luhtavuohennokkaa oli käytetty yhden yrityksen ravintolisä- ja teevalmisteessa. Euroopan rehutoimijoiden ylläpitämään rekisteriin (www.feedmaterialsregister.eu) on ilmoitettu sekä luhta- että baikalinvuohennokasta muutama tuote, jotka löytyvät hakusanalla Scutellaria. Niiden on ilmoitettu sisältävän pääasiassa kuivattua/pilkottua/jauhettua juurta tai versoa. Lisäksi yhden bai- kalinvuohennokkatuotteen kerrotaan sisältävän juuresta valmistettua vesi-/etanoliuutetta. Vuohen- nokkia ei kuitenkaan ole mukana EU:n virallisessa rehuaineluettelossa eikä niistä löydy hyväksyttyjä tuotteita rehujen lisäaineiden luettelosta (Euroopan Unioni 2017a, b). Keruu ja viljely Joshee ym. (2012) on koonnut vuohennokkalajien viljelytietoutta. Vuohennokkalajeja voi lisätä sie- menistä, siirrostamalla tai juuristosta jakamalla. Siemenet tarvitsevat stratifikaatiokäsittelyn (kylvö ohueen kosteaan kasvualustaan, säilytys 5–10 °C viikon ajan) ja valoa itääkseen. Pienten taimien kas- vuoloille on eduksi kasvualustan ilmavuus, rikkatorjunta ja valoisa/puolivarjoisa kasvupaikka. Vuohen- nokkia on kasvatettu kaupalliseen käyttöön keräämällä niistä kasvustosato kukinnan aikaan (ensim- mäisenä vuonna ei voimakasta leikkausta) ja kuivaamalla ne matalalla lämmöllä (35–38 °C) ilmavassa tilassa. Juuristoa kerätessä ongelmana on koostumuksen vaihtelu ja sadon menetys kuivatuksen ja prosessoinnin aikana. Tätä on pyritty ratkaisemaan mikrolisäyksellä ja kasvatuksella kontrolloiduissa oloissa. Flavonoidien hajoamista tapahtuu myös säilytyksen aikana, joten säilytyksen aikainen matala lämpötila estää myös laatuvaihtelua. Lähteet Awad, R., Arnason, J.T., Trudeau, V., Bergeron, C., Budzinski, J.W., Foster, B.C. & Merali, Z. 2003. Phytochemical and biological analysis of Skullcap (Scutellaria lateriflora L.): A medicinal plant with anxiolytic properties. Phytomedicine 10: 640–649. Bardakci, H., Skaltsa, H., Milosevic-Ifantis, T., Lazari, D., Hadjipavlou->ŝƚŝŶĂ͕͕͘zĞƔŝůĂĚĂ͕͘Θ<ŦƌŵŦnjŦďĞŬŵĞnjĂ͕,͘ 2015. Antioxidant activities of several Scutellaria taxa and bioactive phytoconstituents from Scutellaria hastifolia L. Ind Crop Prod 77: 196–203. BELFRIT: http://www.economie.gouv.fr/files/files/directions_services/dgccrf/imgs/breve/2014/documents/harmoni zed_list_Section_A.pdf Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 18/2018 35 de Boer, J.G., Quiney, B., Walter, P.B., Thomas, C., Hodgson, K., Murch, S.J. & Saxena, P.K. 2005. Protection against aflatoxin-B1-induced liver mutagenesis by Scutellaria baicalensis. Mutat Res 578: 15–22. Bonham, M., Posakony, J., Coleman, I., Montgomery, B., Simon, J. & Nelson, P.S. 2005. Characterization of chemical constituents in Scutellaria baicalensis with antiandrogenic and growth-Inhibitory activities toward prostate carcinoma. Clin Cancer Res 11: 3905–3914. Bozov, P.I., Penchev, P.N., Vasileva, T.A. & Iliev, I.N. 2014a. Diterpenoids from Scutellaria galericulata. Chem Nat Compd 50: 554–556. Bozov, P.I., Nicolova, K.H., Bivolarski, V.P. & Vasileva, T.A. 2014b. Antifeedant activity of neo-clerodane diterpenoids from Scutellaria galericulata against Colorado potato beetle larvae. J BioSci Biotech SE/ONLINE: 161–164. Cole, M.D, Anderson, J.C, Blaney, W.M.b, Fellows, L.E., Steven V.L., Sheppard, R.N. & Simmonds, M.S.J. 1990. Neo-clerodane insect antifeedants from Scutellaria galericulata. Phytochemistry 29: 1793–1796. Cole, M.D, Bridge, P.D., Dellar, J.E., Fellows, L.E., Cornish, M.C. & Anderson, J.C. 1991. Antifungal activity of neo- clerodane diterpenoids from Scutellaria. Phytochemistry 30: 1125–1127. Dinda, B., Dinda, S., DasSharma, S., Banik, R., Chakraborty, A. & Dinda, M. 2017. Therapeutic potentials of baicalin and its aglycone, baicalein against inflammatory disorders. Eur J Med Chem 131: 68–80. EFSA European Food Safety Authority 2012. Compendium of botanicals reported to contain naturally occurring substances of possible concern for human health when used in food and food supplements. EFSA Journal 10(5):2663. Saatavana verkossa: https://efsa.onlinelibrary.wiley.com/doi/epdf/10.2903/j.efsa.2012. El-Bassossy, E.M., Hassan, N.A., Mahmoud, M.F. & Fahmy, A. 2014. Baicalein protects against hypertension associated with diabetes: Effect on vascular reactivity and stiffness. Phytomedicine 21: 1742–1745. ƌƐƂnj͕d͕͘dĂƔĚĞŵŝƌ͕͕͘ĂůŝƔ͕7͘Θ/ƌĞůĂŶĚ͕͘D͘ϮϬϬϮ͘WŚĞŶLJůĞƚŚĂŶŽŝĚŐůLJĐŽƐŝĚĞƐĨƌŽŵScutellaria galericulata. Turk J Chem 26: 465–471. Euroopan unioni 2017a. Rehuaineluettelo. Komission asetus (EU) 2017/1017. Verkossa: http://eur- lex.europa.eu/legal-content/FI/TXT/PDF/?uri=CELEX:32017R1017&qid=1498628186583&from=en, viitattu 11.12.2017. Euroopan Unioni 2017b. European Union Register of Feed Additives pursuant to Regulation (EC) No 1831/2003. Annex I: List of additives. Verkossa: https://ec.europa.eu/food/sites/food/files/safety/docs/animal-feed-eu- reg-comm_register_feed_additives_1831-03.pdf , viitattu 11.12.2017. Evira 2016. Suomalaisten luonnonvaraisten kasvien elintarvikekäyttötietoja (18.6.2014, viimeisin päivitys 29.9.2016). https://www.evira.fi/globalassets/elintarvikkeet/valmistus-ja- myynti/uuselintarvikkeet/luonnonvaraisten-kasvien-elintarvikekaytto_29092016.pdf Formisano, C., Rigano, D., Senatore, F., Arnold, N.A., Simmonds, M.S.J., Rosselli, S., Bruno, M. & Loziene, K. 2013. Essential oils of three species of Scutellaria and their influence on Spodoptera littoralis. Biochem Syst Ecol 48: 206–210. Gafner, S. 2015. Skullcap adulteration laboratory guidance document. BC-AHP-NCNPR Botanical Adulterants Program. Verkkoaineisto: http://cms.herbalgram.org/BAP/LGD/BAP-LGDs-Skullcap-FINAL.pdf Grzegorczyk-Karolak, I., tLJƐŽŬŝŷƐŬĂ, H. & Olas, B. 2015. Studies on the antioxidant properties of extracts from the roots and shoots of two Scutellaria species in human blood plasma. Acta Biochim Pol 62: 253–258. Jokela,K., Galambosi, B. 2004. Kiinalaisten ja uhanalaisten rohdoskasvien viljelymahdollisuudet Suomessa. Maa- ja elintarviketalous 42. MTT, Jokioinen, www.mtt.fi/met/pdf/met42.pdf. Joshee, N., Patrick, T.S., Mentreddy, R.S. & Yadav, A.K. 2002. Skullcap: potential medicinal crop. Teoksessa: Janick, J. & Whipkey, A. (toim.) Trends in new crops and new uses. ASHS Press, Alexandria, VA, s. 580–586. Joshee, N., Tascan, A., Medina-Bolivar, F., Parajuli, P., Rimando, A. M., Shannon, D. A. & Adelberg, J. W. 2012. Scutellaria: Biotechnology, Phytochemistry and Its Potential as a Commercial Medicinal Crop. Teoksessa: Chandra, S., Lata, H. & Varma, A. (toim.), Biotechnology for medicinal plants. Micropropagation and improvement. Springer, s. 69–99. Lapchak, P.A., Maher, P., Schubert, D. & Zivin, J.A. 2007. Baicalein, an antioxidant 12/15-lipoxygenase inhibitor improves clinical rating scores following multiple infarct embolic strokes. Neuroscience 150: 585–591. Lawrence, B.M., Hogg, J.W., Terhune, S.J., Morton, J.K. & Gill, L.S., 1972. Terpenoid composition of some Canadian Labiatae. Phytochemistry 11: 2636–2638. Li, J. & Khan, I. 2006. The advanced bioactivity studies of Scutellaria baicalensis Georgi and its phenolic compounds. Acta Hortic (ISHS) 720: 157–169. Li, C., Lin, G. & Zuo, Z. 2011. Pharmacological effects and pharmacokinetics properties of Radix scutellariae and its bioactive flavones. Biopharm Drug Dispos 32: 427–445. Li-Weber, M. 2009. New therapeutic aspects of flavones: The anticancer properties of Scutellaria and its main active constituents Wogonin, Baicalein and Baicalin. Cancer Treat Rev 35: 57–68. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 18/2018 36 Nishikawa, K., Furukawa, H., Fujioka, T., Fujii, H., Mihashi, K., Shimomura, K. & Ishimaru, K. 1999. Phenolics in tissue cultures of Scutellaria. Natural Medicines 53: 209–213. Penchev, P.N., Coll, J., Nicolova, K., Iliev, I.N. & Bozov, P.I. 2016. Minor diterpenoids from Scutellaria galericulata. Phytochem Lett 15: 103–107. Qi, Q., Peng, J., Liu, W., You, Q., Yang, Y., Lu, N., Wang, G. & Guo, Q. 2009. Toxicological studies of wogonin in experimental animals. Phytother Res 23: 417–422. Raccuglia, R.A., Bellone, G., Loziene, K., Piozzi, F., Rosselli, S., Maggio, A., Bruno, M. & Simmonds, M.S.J. 2010. Hastifolins A-G, antifeedant neo-clerodane diterpenoids from Scutellaria hastifolia. Phytochemistry 71: 2087–2091. Rodríguez, B., de la Torre, M.C., Rodríguez, B., Bruno, M., Piozzi, F., Savona, G., Simmonds, M.S.J., Blaney, W.M. & Perales, A. 1993. Neo-clerodane insect antifeedants from Scutellaria galericulata. Phytochemistry 33: 309–315. Rodríguez, B., de la Torre, M.C., Rodríguez, B. & Gómez-Serranillos, P. 1996. Neo-clerodane diterpenoids from Scutellaria galericulata. Phytochemistry 41: 247–253. Shang, X., He, X., He, X., Li, M., Zhang, R., Fan, P., Zhang, Q. & Jia, Z. 2010. The genus Scutellaria an ethnopharmacological and phytochemical review. J Ethnopharmacol 128: 279–313. Shoemaker, M., Hamilton, B., Dairkee, S.H., Cohen, I. & Campbell, M.J. 2005. In vitro anti-cancer activity of twelve Chinese medicinal herbs. Phytother Res 19: 649–651. Sowndhararajan, K., Deepa, P., Kim, M., Park, S.J. & Kim, S. 2017. Baicalein as a potent neuroprotective agent. Biomed Pharmacother 95: 1021–1032. Zhang, D.Y., Wu, J., Ye, F., Xue, L., Jiang, S., Yi, J., Zhang, W., Wei, H., Sung, M., Wang, W. & Li, X. 2003. Inhibition of cancer cell proliferation and prostaglandin E2 synthesis by Scutellaria baicalensis. Cancer Res 63: 4037– 4043. Zhao, Q., Chen, X.Y. & Martin, C. 2016. Scutellaria baicalensis, the golden herb from the garden of Chinese medicinal plants. Sci Bull 61: 1391–1398. Xiao, K., Han, Q.T., Zhang, L. & Dai, S.J. 2017. Two new flavanone glycosides from Scutellaria galericulata with anti-inflammatory activities. Phytochem Lett 20: 151–154. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 18/2018 37 3.6. Mesiangervo, niittymesiangervo Filipendula ulmaria (L.) Maxim., syn. Spiraea ulmaria Ruots. älggräs, älgört; Engl. meadowsweet; Saks. Echtes Mädesüß Marika Laurila¹ & Bertalan Galambosi ¹ Luonnonvarakeskus (Luke) Tiivistelmä Mesiangervolla on pitkä ja monipuolinen käyttöhistoria. Sillä on hoidettu esimerkiksi erilaisia tulehdus- sairauksia, ruoansulatuskanavan häiriöitä, haavoja ja ihotauteja sekä käytetty poistamaan nestettä. Tut- kimuksissa on saatu runsaasti näyttöä sen antimikrobisista, antioksidanttisista ja tulehduksia hoitavista vaikutuksista. Mesiangervo on hyvin rikas bioaktiivisten yhdisteiden lähde sisältäen runsaasti muun mu- assa fenoliyhdisteitä kuten ellagitanniineja, proantosyanidiineja, flavonoideja ja salisylaatteja. Tutkimusten perusteella mesiangervoa voitaisiin mahdollisesti hyödyntää lääkinnällisesti tuleh- dus-, kasvain- ja hermokudossairauksien (Parkinson, Alzheimer) ehkäisyssä ja tukihoitona. Lisäksi so- vellusmahdollisuuksia on niin ihmisten kuin eläinten hyvinvointia tukevissa ravintolisissä, elintarvikkei- den laadun parantamisessa sekä kosmetiikkavalmisteissa. Mesiangervo on luonnontuotteita jalostavien yritysten runsaimmin käyttämä kosteikkokasvi. Uu- det tutkimukset antavat vahvaa tukea sen käytölle ja rohkaisevat hyödyntämään sitä nykyistä moni- puolisemmin. Tutkimustarvetta on vielä paljon esimerkiksi lääkinnällisten ominaisuuksien todentami- sessa kliinisin kokein. Mesiangervo on runsas kasvi Suomen luonnossa, mutta raaka-ainekysynnän edelleen kasvaessa voi olla tarpeen jatkaa sen viljelytutkimuksia. Yleiskuvaus Mesiangervo värittää tuoksuvin kermanvalkoisin kukinnoin kosteita niittyjä, ojanvarsia, rantoja ja leh- toja kasvaen yli metrinkin korkuiseksi. Se kasvaa yleisenä koko maassa pohjoisinta Lappia lukuun ot- tamatta (Kuva 1). Kuva 1. Mesiangervokasvustoa kostealla pakettipellolla ja levinneisyys Suomessa. Valokuva: Marika Laurila. Kartta: Luonnontieteellinen keskusmuseo Luomus, Helsingin Yliopisto. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 18/2018 38 Perinteinen käyttö Mesiangervon käytöstä Euroopassa löytyy kirjallisia tietoja ainakin 1500-luvulta alkaen. Sitä on käytet- ty muun muassa hoitamaan reumatismia ja kihtiä, keuhkokuumetta, flunssaa, virtsatietulehduksia, päänsärkyä, ruoansulatuskanavan häiriöitä, liikahappoisuutta ja närästystä sekä haavoja. Käyttö on perustunut mesiangervon kuumetta alentaviin sekä kipua ja tulehduksia lievittäviin ominaisuuksiin. ;<ĂƚĂŶŝđLJŵ͘ϮϬϭϲͿ͘ Salisylaatit ovat yksi keskeinen mesiangervon bioaktiivisten yhdisteiden ryhmä, johon kuuluva sa- lisyylihappo tunnistettiin mesiangervosta 1939. Aspiriini eli asetyylisalisyylihappo on tunnetuin salisyy- lihapon johdos; kirjain ”A”-viitannee asetyylisalisyylihappoon ja ”spirin” mesiangervon vanhaan su- kunimeen Spiraea. (Papp ym. 2008, yrttitarha.fi) Suomalaisessa kansanlääkinnässä Lönnrot kuvaa mesiangervon käyttöä seuraavasti: ”Kukat luul- tiin taudin aineita ulos ajaviksi; käytettiin ihote-kuumeissa j. m. rohtuma-vioissa. Lehmät ja vasikat ennen kuolevat nälkään, kun söisivät tätä kasvia.” (Lönnrot & Saelan 1866). Cantell ja Saarnio (1936) kertovat mesiangervoteetä käytettävän tulirokko-munuaistulehduksessa esiintyvään vesitautiin (nes- tekertymään) sen tehokkaan nestettä poistavan eli virtsaneritystä lisäävän vaikutuksen vuoksi. Lisäksi he listaavat kasvin käyttötarkoituksiksi ihotautien ja pitkittyneen keuhkoputkentulehduksen hoidon. Rautavaara (1980) kertoo mesiangervon kansanlääkinnällisiksi käyttötarkoituksiksi muun muassa ve- renpainetaudin hoidon sekä hiusten kasvun parantamisen. Mesiangervon kukkia on perinteisesti hyödynnetty erilaisten juomien maustamiseen ja lehtiä on käytetty teen valmistukseen suositellen ensin hiostamaan lehdet aromiaineiden vapauttamiseksi. Li- säksi mesiangervon on todettu soveltuvan kankaiden ja lankojen värjäykseen; puretuksesta riippuen sillä saadaan syvän keltaista tai vihreää väriä. Kasvia on käytetty mehiläispesien vuoraamiseen tehden pesät näin houkuttelevimmiksi mehiläisille. (Hinneri ym. 1993, yrttitarha.fi) Mesiangervolla on hoidettu myös eläimiä. Siitä valmistettua hauduketta ohjeistetaan käyttämään sisäisesti tulehduksen, kuumeen ja erityisesti särkyjen hoitoon sekä ulkoisesti haavojen, palo- ja iho- vammojen hoitoon. Mesiangervoöljyä voidaan käyttää muun muassa tassujen haavoihin. (Tuomivaara 2009) Koostumus Mesiangervo sisältää runsaasti fenoliyhdisteitä, joilla on havaittu monia terveyttä edistäviä vaikutuk- sia. Bijttebier ym. (2016) määrittivät kattavasti mesiangervon kemiallista koostumusta todeten sen muodostuvan pääasiassa rikkaasta fenoliyhdisteiden joukosta. He määrittivät mesiangervon versoista kaikkiaan 119 yhdistettä, joista 69 oli uusia mesiangervolle. Tutkimuksissa saadut fenolipitoisuudet vaihtelevat suuresti riippuen käytetyistä uuteaineista ja menetelmistä. Denev ym. (2014) määrittivät Bulgariasta kerätyistä mesiangervon versoista kokonaisfenolipitoisuudeksi 146 mg GAE/g (GAE = gal- lushappoyksikkö) kuiva-aineessa, kun uuteaineena oli käytetty 80 % asetonia 0,1 %:ssa muurahaisha- possa. Kähkösen ym. (1999) tutkimuksessa versojen kokonaisfenolipitoisuudeksi saatiin 26,8 mg GAE/g kuiva-aineessa käytettäessä uuteaineena 80 % metanoli-vesiseosta. Samalla menetelmällä uutetuista 30 kasvilajista mesiangervon kokonaisfenolipitoisuus oli viidenneksi korkein. Korkeampia fenolipitoi- suuksia oli rantakukalla (42,1 mg GAE/g), kanervalla (36,0 mg GAE/g), suokukalla (32,8 mg GAE/g) ja maitohorsmalla (32,2 mg GAE/g) (Kähkönen ym. 1999). Etanoliuutto (70 %) irrotti vesiuuttoa (tunnin uutto huoneenlämmössä, vesi aluksi +60 °C) selvästi tehokkaammin fenoliyhdisteitä niin mesiangervon kuin piennarpoimulehden versoista testattaessa Romaniasta kaupallisesti saatavia kuivattuja valmisteita (Neagu ym. 2015). Mesiangervolla fenoliyhdis- teiden pitoisuudet etanoli- ja vesiuutteissa olivat seuraavat (vesiuutteen pitoisuus sulkeissa): poly- fenoleja 103 (88) μg GAE /ml, proantosyanidiineja 100 (78) μg katekiiniyksikköä/ml ja flavoneja 862 (360) μg rutiiniyksikköä/ml. Piennarpoimulehdellä polyfenolien ja proantosyanidiinien pitoisuudet olivat korkeampia, mutta flavonien pitoisuus etanoliuutteessa, 497 μg rutiiniyksikköä/mL, oli selvästi alhaisempi kuin mesiangervolla. Myös yksittäisiä fenoliyhdisteitä oli vesiuutteessa huomattavasti vä- hemmän kuin etanoliuutteessa. Mesiangervon vesiuutteessa oli lähinnä ellagitanniineja (39 μg/ml), Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 18/2018 39 huomattavasti vähemmän kuin etanoliuutteessa (228 μg/ml), jossa oli runsaasti myös muun muassa rutiinia, kversetiiniä, flavonoidiglukosideja ja klorogeenihappoa (Neagu ym. 2015). Uuttomenetelmien lisäksi myös esikäsittely voi vaikuttaa tuotteen fenoliyhdistepitoisuuksiin. Har- bourne ym. (2009) tutkivat kuivausmenetelmien ja -lämpötilojen vaikutusta. Pakastekuivatun, uuni- tai lavakuivurissa 30 C°:ssa kuivatun ja perinteisesti ilmakuivatun mesiangervon fenolipitoisuudet (koko- naisfenolipitoisuus, salisylaatti- ja kversetiinipitoisuus) eivät eronneet merkitsevästi toisistaan. Lava- kuivurissa kuivausaika oli lyhyempi kuin uunikuivauksessa. Lämpötilan nosto 70 C°:een laski joidenkin fenoliyhdisteiden pitoisuuksia (Harbourne ym. 2009). Mesiangervon juuresta on mitattu korkeampia fenoliyhdisteiden kokonaispitoisuuksia (288 mg GAE/g) kuin kukkivista versoista (250 mg GAE/g) Espanjasta kerätyissä kasveissa ;<ĂƚĂŶŝđLJŵ͘ϮϬϭϱͿ͘ Tässä tutkimuksessa uuttoaineena oli metanoli kuten Kähkösen ym. (1999) tutkimuksessa, jossa vero- jen kokonaisfenolipitoisuudeksi mitattiin 26,8 mg GAE/g. Uuttoajat olivat kuitenkin monikertaiset, 3 x 24 tuntia verrattuna Kähkösen ym. (1999) 3 x 5 minuuttiin, myös pitoisuuksien määritysmenetelmissä oli eroavuuksia. Portugalista kerättyjen kukkien kokonaisfenolipitoisuudeksi Barros ym. (2011) määritti 228 mg GAE/g kuiva-aineessa käyttäen metanolia uuttoaineena (2 x 60 min). Fenoliyhdisteistä mesiangervossa on paljon erilaisia tanniiniyhdisteitä. Niitä on enemmän juurissa, ũŽŝƐƐĂ <ĂƚĂŶŝđ LJŵ͘ ;ϮϬϭϱͿ ŚĂǀĂŝƚƐŝǀĂƚ ŬŽŶĚĞŶƐŽŝƚƵŶĞŝƚĂ ƚĂŶŶŝŝŶĞũĂ Ğůŝ ƉƌŽĂŶƚŽƐLJĂŶŝĚŝŝŶĞũĂ Ϯϱϭ ŵŐ GAE/g ja gallotanniineja 61 mg GAE/g – vastaavat määrät kukkivissa versoissa olivat 183 ja 34 mg GAE/g. Mesiangervon kukintojen on todettu sisältävän runsaasti ellagitanniineja, erityisesti rugosiinin ja tellimagrandiinin eri muotoja (Fecka 2009, Moilanen ym. 2015). Ellagitanniinien kokonaispitoisuus oli Feckan (2009) mukaan 88 mg/g kuiva-aineessa. Moilanen ym. (2015) tutkivat 82 suomalaista kasvi- lajia, joista 30 sisälsi ellagitanniineja: mesiangervo kuului eniten ellagitanniineja (> 90 mg/g) sisältänei- siin lajeihin. Ellagitanniinit ovat potentiaalisia terveyttä edistäviä yhdisteitä, joilla on muun muassa antioksidanttisia ja antimikrobisia sekä mahdollisesti syöpää ja tulehduksia ehkäiseviä ominaisuuksia (Moilanen ym. 2015). Mesiangervo sisältää runsaasti fenoliyhdisteistä myös fenolihappoja ja flavonoideja. Kukkivissa versoissa fenolihappoja oli 47,5 mg CAE/g (CAE = kahvihappoyksikkö) ja juurissa 57,4 mg CAE/g (Ka- ƚĂŶŝđ ym. 2015). Denev ym. (2014) mittasivat versojen fenolihappopitoisuudeksi 15,31 mg/g kuivapai- nossa ja kukille on mitattu 7,18 mg/g kuivapainossa (Fecka 2009). Fenolihapoista runsaimpia ovat ella- gihappo ja gallushappo sekä mesiangervon versossa ja juurissa (Fecka 2009) että kukissa, joissa on ůŝƐćŬƐŝƐĂůŝƐLJLJůŝŚĂƉƉŽĂ;<ĂƚĂŶŝđLJŵ͘ϮϬ15). Flavonoidiyhdisteitä on runsaimmin mesiangervon maanpäällisissä osissa. Niiden kokonaispitoi- suus oli kukkivissa versoissa 45,5 mg RUE/g juurissa 15,ϮŵŐZhͬŐ;<ĂƚĂŶŝđLJŵ͘ϮϬϭϱͿ͘&ůĂǀŽŶŽŝĚĞŝƐƚĂ mesiangervon versot sisältävät runsaimmin flavonoleja, kukissa on erityisesti kversetiinijohdannaisia: spiraeosidia, hyperosidia ja rutiinia (Fecka 2009, Gniewosz ym. 2014). SamardǎŝđLJŵ͘;ϮϬϭϲͿƚŽƚĞƐŝǀĂƚ spiraeosidin olevan kukissa pääainesosa. Kukkivien versojen kokonaisflavonolipitoisuudeksi on mitattu ϯϳŵŐZhͬŐ;<ĂƚĂŶŝđLJŵ͘ϮϬϭϱͿ͘DLJƂƐĨůĂǀĂŶŽůĞũĂĞůŝŬĂƚĞŬŝŝŶĞũĂĞƐŝŝŶƚLJLJ͗ǀĞƌƐŽŝƐƐĂũĂũƵƵƌŝƐƐĂŽŶŚa- vaittu eniten epikatekiinia ja katekiinia, kukissa puolestaan epigallokatekiinia ja epikatekiinia (Gnie- wosz ym. 2014). Olennikov ym. (2017) määrittivät mesiangervon kukkien vesikeitteestä (10 min keitto + 15 min haudutus) fenoliyhdisteiden lisäksi ravintoarvot ja muita muuttujia. Desilitra (100 ml) keitettä, johon oli käytetty 1 g kuivattuja mesiangervon kukkia, sisälsi fenoliyhdisteitä seuraavasti: tanniineja 101 mg, josta ellagitanniineja 48 mg (rugosiinia ja tellimagrandiina), flavonoideja 55 mg (valtaosin spiraeosidia) sekä fenolihappoja 51 mg, pääasiassa gallus- ja ellagihappoa sekä fenyylipropanoideja. Fenoliyhdistei- den osalta tulokset ovat hyvin samansuuntaisia kuin aiemmissa tutkimuksissa. Vesiliukoisia polysakka- rideja keitteessä oli 24 mg. Ravintoaineita oli seuraavasti: hiilihydraatteja 147 mg, proteiinia 9,7 mg, rasvaa < 1 mg, tuhkaa 45,6 mg ja energiaa 0,64 kcal. Aminohappoja keitteessä oli yhteensä 12,9 mg, yksittäisistä aminohapoista runsaimpia olivat aspartiini- ja glutamiinihappo sekä leusiini ja lysiini. Ki- vennäisistä ŬĞŝƚĞ;ϭϬϬŵůͿƐŝƐćůƐŝƌƵŶƐĂĂƐƚŝŵĂŐŶĞƐŝƵŵŝĂ͕ϮϳϯϬʅŐ͕ũĂŬĂůƐŝƵŵŝĂ͕ϮϳϯʅŐƐĞŬćŬŽŚƚƵƵůůi- sen runsaasti rautaa, 11,ϭʅŐ͕ũĂŵĂŶŐĂĂŶŝĂ͕ϲ,ϯʅŐ͘ Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 18/2018 40 Mesiangervo on pajujen ohella tunnettu salisylaattien lähde. Toiu ym. (2011) vertasivat salisylaat- tikoostumusta näiden kasvien etanoliuutteissa havaiten mesiangervon lehtien olevan runsain lähde salisyylihapolle (0,295–0,487 %) ja pajun kuoren puolestaan salisyylialkoholin esterereille (0,295–0,487 % salisiinia). Myös Bijttebier ym. (2016) osoittivat mesiangervon sisältävän erityisesti salisyylihappoa tai sen esiasteita. Mesiangervon salisylaatit esiintyvät osin haihtuvina yhdisteinä, erityisesti salisyylial- dehydinä ja metyylisalisylaattina (Papp ym. 2008). Haihtumattomista salisylaateista runsaimpia ovat salisyylialkoholijohdannaiset ja salisyylihappo; kukissa joidenkin yhdisteiden kuten salisyylialkoholijo- dannaisten pitoisuudet olivat 1,5-2 kertaa suuremmat kuin koko maanpäällisessä versossa (Blazics ym. 2010). Muista yhdisteistä mesiangervon kukkien on havaittu sisältävän tokoferoleja (pääasiassa alfatoko- ferolia, E-ǀŝƚĂŵŝŝŶŝͿ ϰϵϳʅŐͬŐ ũĂ ĂƐŬŽƌďŝŝŶŝŚĂƉƉŽĂ ;-ǀŝƚĂŵŝŝŶŝͿ ϮϲϵϲʅŐͬŐ ŬƵŝǀĂ-aineessa (Barros ym. 2011). Samassa tutkimuksessa kukista määritettiin 22 eri rasvahappoa, joista runsaimpia olivat alfa- linoleenihappo (33 %) ja linoleenihappo (18 %). Mesiangervon versojen on todettu sisältävän pieniä määriä triterpeenejä (ursolihappo, ”pomolic acic”, tormentosidi), klorofyllijohdannaisia, kasvisteroleja ;ŬĂŵƉĞƐƚĞƌŽůŝũĂɴ-ƐŝƚŽƐƚĞƌŽůŝͿ͕ŬĂƌŽƚĞŶŽŝĚĞũĂ;ɴ-karoteeni, luteiini, violaksantiini), orgaanisia happoja, aminohappoja, vapaita sokereita ja lipidejä (Bijttebier ym. 2016). Mesiangervon sisältämiä haihtuvia öljyjä on myös tutkittu. Suomesta eri puolilta maata kerätyissä kuivatuissa kukissa öljypitoisuudet vaihtelivat 0,027–0,057 % välillä ja sisälsivät pääasiassa salisyylial- dehydiä, 72–83 %, ja metyylisalisylaattia, 17–27 % (Galambosi ym. 2007, Taulukko 1). Samansuuntaisia pitoisuuksia mitattiin myös Venäjän Yakutzkista kerätyistä kukkanäytteistä: öljyn kokonaispitoisuus kuiva-aineessa oli 0,05 % ja se sisälsi eniten yksinkertaisia fenoliyhdisteitä, salisyylialdehydiä 35,7 %, metyylisalisylaattia 18,4 % ja bentsyylisalisylaattia 6,3 %; muista yhdisteryhmistä eniten oli alifaattisia yhdisteitä, yhteensä 17,8 % (Olennikov ym. 2017). Taulukko 1. Suomesta kerättyjen mesiangervon kukkien öljypitoisuuksia ja öljyn koostumus (Lähde: Galambosi ym. 2007). Öljyn koostumus (%) Alue Keruuaika Öljypitoisuus (%) Salisyylialdehydi Metyylisalisylaatti Tuntematon Mikkeli 11.7.2005 0,027 72,2 26,6 1,1 Savonlinna 2004 0,057 76,3 21,1 1,6 Tervola, Lappi 8.7.2005 0,053 83,4 17,2 0,2 Sodankylä, Lappi 23.7.2005 0,027 80,3 19,2 0,4 Bioaktiivisuus ja käyttömahdollisuudet Antimikrobisuus Mesiangervosta eri menetelmillä valmistettujen uutteiden on havaittu estävän monien taudinaiheut- tajabakteerien kasvua. Tuoreimmista tutkimuksista löytyy näyttöä eniten Escherichia coli ja Staphylo- coccus aureus -bakteereja vastaan, jotka aiheuttavat muun muassa ruokamyrkytyksiä (Rauha ym. ϮϬϬϬ͕ĞŶĞǀLJŵ͘ϮϬϭϰ͕'ŶŝĞǁŽƐnjLJŵ͘ϮϬϭϰ͕<ĂƚĂŶŝđLJŵ͘ϮϬϭϱͿ͘hƵƚƚĞŝĚĞŶŽŶŚĂǀĂŝƚƚƵƚĞŚŽĂǀĂŶŵLJƂƐ seuraaviin bakteereihin: Bacillus subtilis (Gniewosz ym. 2014), Proteus vulgaris ja Klebsiella pneu- moniae (Denev ym. 2014) sekä Enterococcus faecalis ;<ĂƚĂŶŝđym. 2015). Taudinaiheuttajasienistä mesiangervouutteiden on joissakin tutkimuksissa osoitettu tehoavan Candida albicans ja muihin tämän suvun sieniin (Rauha 2000, Barros ym. 2013, Denev ym. 2014). Osassa tutkimuksista uutteiden tehon on todettu kuitenkin olevan suhteellisen heikko C. albicansiin sekä Penicillium cyclopium ja Fusarium oxysporum -ƐŝĞŶŝŝŶ;<ĂƚĂŶŝđLJŵ͘ϮϬϭϱͿ͘ Verrattuna muihin kasvilajeihin mesiangervo on osoittautunut olevan antimikrobisesti tehok- kaimpien joukossa. Cwikla ym. (2010) tutkivat 25 eri kasvista valmistettujen vesietanoli-uutteiden vai- kutuksia suolistotulehduksia aiheuttavia bakteereja (Helicobacter pylori, Campylobacter jejuni) vastaan ja havaitsivat mesiangervon versosta valmistetun uutteen (60 % etanoli) olevan neljän tehokkaimman Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 18/2018 41 kasvin joukossa H. pyloria vastaan. Samassa tutkimuksessa oli mukana muun muassa siankärsämö (verso) ja voikukka (juuri), joilla ei juurikaan havaittu vaikutusta tutkittuihin bakteereihin. Tehokkaim- maksi molempia bakteereja vastaan osoittautui salvian versosta valmistettu etanoliuute (Cwikla ym. 2010). Testattaessa kuuden eri kasvilajin versoista tai lehdistä valmistettujen uutteiden antimikrobis- uutta 11 ravintoperäistä ihmisen taudinaiheuttajamikrobia vastaan mesiangervon (verso) havaittiin olevan kaikkein tehokkain Proteus vulgaris ja Klebsiella pneumoniae -bakteereja sekä geneettisesti muunnettua E. colia vastaan (Denev ym. 2014). Samassa tutkimuksessa karhunvatukan lehdestä val- mistettu uute oli myös yleisesti hyvin tehokas eri mikrobeja vastaan ja vadelman lehdestä valmistettu uute oli tehokkain S. aureusta vastaan. Luonnosta teolliseen tuotantoon -hankkeen antimikrobisuustesteissä mesiangervouutteen todet- tiin estävän täysin Staphylococcus aureus bakteerin kasvun ja hidastavan huomattavavasti myös Pseu- domonas aeruginosan kasvua; E. coliin vaikutus oli heikko (Mäkitalo ym. 2006). Rovaniemen ammatti- korkeakoulussa tutkittiin mesiangervon, katajan, koivun ja siankärsämön vesiuutteiden vaikutuksia lehmien utaretulehduksia aiheuttavien bakteerien S. aureus, S. epidermis ja E. coli - kasvuun (Kolmo- nen & Romsi 2012). Mesiangervon lehdistä valmistettu uutos oli ainut, joka ehkäisi sekä stafylokokkien että E. colin kasvun kolmen vuorokauden koejakson aikana. Myös katajauute oli tehokas erityisesti stafylokokkeja vastaan. Mesiangervo yksistään tai yhdessä katajan kanssa voisi tutkimuksen tekijöiden mukaan olla potentiaalinen raaka-aine lehmien utaretulehduksia vähentävään uutosvalmisteeseen, mutta siitä mahdollisesti siirtyvien yhdisteiden haitattomuus maidon laatuun tulisi ensin varmistaa. Uuteaineen koostumus vaikuttaa valmisteen tehoon. Esimerkiksi vedellä laimennettuun etanoliin (etanolipitoisuus 40 %) tehdyn mesiangervouutteen havaittiin estävän tehokkaammin bakteerien kas- vua kuin väkevään (96 %) etanoliin uutetun, mikä todennäköisesti johtui fenoliyhdisteiden korkeam- masta pitoisuudesta vesietanoli-seoksessa (Gniewosz ym. 2014). Artikkelissa viitataan aiempiin tutki- muksiin, joissa laimennetun etanolin on havaittu uuttavan bioaktiivisia yhdisteitä tehokkaammin kuin laimentamattoman. Antioksidanttisuus Mesiangervon antioksidanttiaktiivisuus on osoitettu useissa eri tutkimuksissa. Mesiangervon versoista eristetty uute oli 62 kasvilajista 15 tehokkaimman joukossa suomalaistutkimuksessa (Kähkönen ym. 1999), jossa selvitettiin kasveista valmistettujen uutteiden kykyä ehkäistä rasvan (metyylilinoleaatti) hapettumista. Tutkituista 30 yrtti- ja lääkekasvista se oli viiden tehokkaimman joukossa yhdessä suo- kukan, timjamin, kanervan ja hillan (lehti) kanssa (Kähkönen ym. 1999). Katalinic ym. (2006) vertasivat 70 lääkekasvilajista valmistettujen kuumavesiuutteiden antioksi- danttikapasiteettia suhteuttamalla kasvin kyky pelkistää rautaa (FRAP-testin tulos) sen sisältämään kokonaisfenolipitoisuuteen ja käyttämällä vertailuluun tästä muodostettua suhdelukua (antioksidant- tikerroin). Koko aineistossa kerrointen arvot vaihtelivat välillä 1,1–3,9. Korkein kerroin (3,9) oli me- siangervon versosta valmistetulla uutoksella; sen FRAP-ĂƌǀŽ ;ϭϱϮϱϲʅŵŽůͬůͿ ũĂ ĨĞŶŽůŝƉŝƚŽŝƐƵƵƐ ;ϭϭϯϲ mg CE/l) olivat toiseksi korkeimmat sitruunamelissan jälkeen. Kukkivista versoista valmistetulla vesi-etanoliuutteella havaittiin hyvä antioksidanttiaktiivisuus (noin puolet askorbiinihapolle saadusta arvosta), jonka arvioitiin perustuvan sen korkeaan flavonoidi- pitoisuuteen, erityisesti kversetiiniglykosideihin kuuluvaan filimariiniin (Krasnov ym. 2009). Samassa tutkimuksessa kasvista eristetyllä puhtaalla filimariinilla todettiin yhtä korkea antioksidanttiaktiivisuus kuin askorbiinihapolla, joka on luonnon antioksidanteista tehokkaimpia. Myös mesiangervon kukista valmistetuilla uutteilla osoitettiin korkea antioksidanttiaktiivisuus, mikä korreloi positiivisesti kukkien fenoli-, flavonoidi- ja askorbiinihappopitoisuuksien kanssa (Barros ym. 2011). Mesiangervon kukkien antioksidanttiteho oli korkeampi kuin kahdella muulla tutkitulla lajilla (Cytiscus multiflorus, Sambucus nigra), jotka ovat perinteisiä rohdoskasveja Pyrenneiden niemimaalla (Barros ym. 2011). Mesianger- von kukista valmistettu tee osoitti antioksidanttiaktiivisuutta useilla eri menetelmillä (kyky vähentää DPPH-, ABTS- ja Br- radikaaleja sekä betakaroteenin hajoamista), mikä yhdistettiin erityisesti mesian- gervoteen korkeaan ellagitanniinipitoisuuteen (Olennikov ym. 2017). Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 18/2018 42 Mesiangervon versosta valmistetun uutteen antioksidanttitehokkuus oli korkeimpien joukossa testattaessa eri menetelmillä kuuden kasvilajin uutteita (Denev ym. 2014). Tutkituista lajeista sen teho oli toiseksi korkein ORAC- ja TRAP-menetelmillä, kolmanneks korkein HORAC-menetelmällä, se esti toiseksi tehokkaimmin rasvojen härskiintymistä ja parhaiten vapaiden happiradikaalien syntyä. Muista tutkituista lajeista karhunvatukalla (lehti) oli viimeistä testiä lukuunottamatta korkeimmat antioksi- danttiaktiivisuudet eri testeillä. Pukalskiene ym. (2015) tutkivat keruuajan, uuttoaineen (asetoni, metanoli, vesi) ja mittausmene- telmien vaikutusta mesiangervon versoista saatavien uutteiden pitoisuuksiin ja antioksidanttitehok- kuuteen. Yhdistepitoisuudet olivat selvästi korkeammat kukinta-aikana kuin nuppu- tai siemenvai- heessa kerätyissä versoissa. Korkein antioksidanttiaktiivisuus oli DPPH-menetelmällä metanoliuutteel- la, TEAC-menetelmällä asetoniuutteella ja ORAC-menetelmällä vesiuutteella. Uuttoaineen merkitystä selvitettiin myös Neagun ym. (2015) tutkimuksessa, jossa todettiin etanoliuutteen (70 %) olevan vesi- uutetta antioksidanttisesti tehokkaampi (menetelminä DPPH ja raudan pelkistyminen). <ĂƚĂŶŝđ LJŵ͘ ;ϮϬϭϱͿ ǀĞƌƚĂƐŝǀĂƚŵĞƐŝĂŶŐĞƌǀŽŶ ǀĞƌƐŽŝƐƚĂ ũĂ ũƵƵƌŝƐƚĂ ǀĂůŵŝƐƚĞƚƚƵũĞŶ ƵƵƚƚĞŝĚĞŶ ;ŵe- tanoliuutto) antioksidanttiaktiivisuutta laajalla kirjolla eri mittausmenetelmiä. Molemmista kasvinosis- ta eristettyjen uutteiden antioksidanttitehokkuus oli korkea, osin samaa luokkaa tai korkeampi kuin vertailuna käytetyillä puhtailla antioksidanttisilla yhdisteillä (ellagihappo, askorbiinihappo, kversetiini, alfatokoferoli) tai kaupallisella antioksidanttivalmisteella (BHT). Yleisesti ottaen juuriuute oli antioksi- danttisesti tehokkaampi, mutta osassa testejä versouute oli tehokkaampi esimeriksi ehkäisemään ras- vojen hapettumista. PKC-aktiivisuus Proteiinikinaasi C (PKC) on 10 isoentsyymin muodostama ryhmä proteiineja, joilla on omat tehtävänsä ihmiskehon eri osissa. Nämä entsyymit aktivoivat kohdeproteiineja lisäämällä niihin fosfaattiryhmän. PKC-entsyymeillä on rooli useiden sairauksien kuten diabeteksen, syövän, verisuonitautien, autoim- muunisairauksien ja aivojen rappeumasairauksien synnyssä. Joidenkin isoentsyyminen aktvoituminen on hyödyllistä, osan aktivoituminen puolestaan edistää edellä mainittujen sairauksien kehittymistä. Eräiden PKC-isoentsyymien toiminnan estämisen on havaittu suojelevan elimistöä näiltä sairauksilta. (Heikkilä 2014) Mesiangervon lehdistä, varsista ja juurista valmistettujen uutteiden (metanoliuutto) havaittiin hil- litsevän tehokkaasti PKC:n aktiivisuutta (Galkin ym. 2009). Kyseisessä tutkimuksessa selvitettiin PKC- aktiivisuutta Suomesta (Helsinki, Pohjois-Karjala) kerättyjen 23 kasvilajin eri kasvinosista (yhteensä 81 näytettä); lajit valittiin satunnaisesti Helsingin yliopiston farmasian tiedekunnan kasvikokoelmista. Tehokkaiksi osoittautui yhteensä seitsemän kasvia, mesiangervon ohella särmäkuisman, ranta-alpin, kanervan ja luhtalemmikin kaikki kasvinosat sekä nukkahorsman lehdet, varsi ja juuret. Mesiangervon lehtiuute valittiin jatkoanalyyseihin, joiden perusteella sen sisältämän kversetiinin sekä tunnistamat- toman yhdisteen arvioitiin olevan PKC-aktiivisuuteen vaikuttavia tekijöitä. Mesiangervon PKC- aktiivisuus voi ehkä selittää sen kykyä ehkäistä esimerkiksi kasvainten kasvua ja edistää vatsahaavan paranemista (Galkin ym. 2009). Tulehdusten hoito Erityisesti mesiangervon maanpäällisistä osista valmistetut uutteet ovat osoittautuneet tehokkaiksi tulehdusreaktioiden vähentäjiksi. Versosta valmistetun uutteen (metanoliuutto) havaittiin vähentävän in vitro olosuhteissa tulehdusreaktioita edistävien kahden entsyymin, syklo-oksigenaasi 1 ja 2, toimin- taa 46–63 %, kaksi kertaa tehokkaammin kuin juuriuute, joka vähensi näiden entsyymien toimintaa 20–ϯϮй;<ĂƚĂŶŝđLJŵ͘ϮϬϭϲͿ͘DLJƂƐƌŽƚƚĂŬŽŬĞĞƐƐĂǀĞƌƐŽƵƵƚĞŽůŝ tehokkaampi vähentäen juuriuuttee- seen verrattuna pienemmällä annostuksella tulehdusperäistä jalan turvotusta. Tulehdusarvot olivat rottakokeessa merkitsevästi pienempiä sekä verso- että juuriuutetta saaneilla rotilla vertailuryhmään nähden etenkin 24 tunnŝŶũćůŬĞĞŶ;<ĂƚĂŶŝđLJŵ͘ϮϬϭϲͿ͘ŝĞŵŵĂƐƐĂƚƵƚŬŝŵƵŬƐĞƐƐĂŵĞƐŝĂŶŐĞƌǀŽŶůĞŚƚi- uutteen (vesiuutto) kyky ehkäistä syklo-oksigenaasin toimintaa oli suhteellisen alhainen, mutta toisaal- Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 18/2018 43 ta uute hillitsi erittäin hyvin (93 %) tulehdusreaktioita kiihdyttävän PAF-välittäjäineen muodostumista (Tunón ym. 1995). Mesiangervon kukista valmistetun uutteen havaittiin sisäisesti nautittuna vähentävän rotilla mer- ŬŝƚƐĞǀćƐƚŝƚƵůĞŚĚƵƐƚŝůĂĂŶůŝŝƚƚLJǀŝćŬŝƉƵŽŝƌĞŝƚĂ͕ŵƵƚƚĂĞŝƚƵƌǀŽƚƵƐƚĂ;^ĂŵĂƌĚǎŝđLJŵ͘ϮϬϭϲͿ͘dćƐƐćŬŽŬĞĞƐƐĂ testattiin myös uutteen toksisuutta ja havaittiin se vähäiseksi: koe-eläimille 50 % kuolleisuuden aiheut- tava annos oli yli 2 000 mg/kg, minkä perusteella mesiangervon kukkauutteen käyttö arvioitiin turvalli- seksi. Olennikov ym. (2017) havaitsivat mesiangervon kukista valmistetun teen pystyvän hillitsemään tulehdusreaktioissa osana olevan komplementtisysteemin aktivoitumista ja osoittavan siten lupaava ominaisuuksia sekä tulehdusten vähentämiseen että immuunisysteemin säätelyyn. Mesiangervon versoista kuumavesiuutolla valmistetun uutteen on havaittu solumallikokeessa vä- hentävän tulehdusvälittäjäaineiden tuotantoa ja olevan soluille myrkytön (Drummond ym. 2013). Sa- massa kokeessa valkopajun kuoresta valmistettu uute oli vielä tehokkaampi, mikä arveltiin olevan yhteydessä sen korkeampaan flavonoidi- ja salisyylihappopitoisuuteen, kamomillauutteella oli puoles- taan pienin teho tulehdusvälittäjaineiden muodostumisen ehkäisyssä. Runsaasti ellagitanniineja sisältäviä kasveja kuten mesiangervoa on perinteisesti käytetty erilais- ten tulehdustilojen hoidossa. Piwowarski ym. (2014) todensivat 11 kasvilajin, mukaan lukien mesian- gervon versot, vesiuutteiden sisältävän ellagitanniiniyhdisteitä ja aktivoivan solumallikokeessa ihmisen suolistosta peräisin olevien mikrobien urolitiinituotantoa; he myös osoittivat näillä mikrobien aineen- vaihduntatuotteilla olevan tulehduksia hillitseviä vaikutuksia. Urolitiinien oletettiin syntyvän ellagitan- niinien hajoamistuotteina. Piwowarski ym. (2014) toteaa kuitenkin, että tarvitaan vielä kliinisiä tutki- muksia, jotta voidaan kunnolla osoittaa urolitiinien osallisuus ellagitanniineja sisältävien kasvien hoita- viin vaikutuksiin. Mesiangervon versoista valmistetun vesi-etanoli(70 %)uutteen havaittiin rottakokeessa suojaavan maksaa myrkytyksen aiheuttamassa tulehdustilassa (hepatiitti) perustuen sen antioksidanttivaikutuk- siin (Shilova ym. 2006). Uutteen toksisuutta tutkittaessa todettiin 5 g/kg annostuksen olevan myrkytön (koe-eläinten kuolleisuus 0 %); pitoisuudet 7 ja 10 g/kg aiheuttivat 50 % ja 80 % kuolleisuuden rotissa. Suoliston hoito ja ravintolisät Mesiangervon antimikrobisia ja antioksidanttisia ominaisuuksia voidaan hyödyntää muun muassa ra- vintolisävalmisteissa. Tutkimustulokset mesiangervon antimikrobisesta tehosta esimerkiksi Helicobak- ter pylori -bakteeria vastaan antavat tieteellistä näyttöä suoliston hoitoon markkinoiduille tuotteille, joissa käytetään mesiangervoa (Cwikla ym. 2010). Mesiangervon kukista valmistetun teen on osoitettu olevan ravitsemuksellisilta, kasvikemiallisilta ja bioaktiivisilta ominaisuuksiltaan lupaava terveyttä edis- täviin funktionaalisiin tuotteisiin (Olennikov ym. 2017). Mesiangervon monipuolinen yhdistekoostumus erityisesti fenoliyhdisteiden osalta tekee siitä po- tentiaalisen raaka-ainelähteen terveyttä edistäville funktionaalisille ravintolisille (Bijttebier ym. 2016). Samassa tutkimuksessa todetaan fenoliyhdisteiden kuitenkin muuntuvat huomattavasti aineenvaih- dunnan seurauksena ennen imeytymistä elimistöön, minkä vuoksi tutkimusta tulisi suunnata entistä enemmän suolistossa ja maksassa muodostuvien aineenvaihduntatuotteiden bioaktiivisuuksien selvit- tämiseen. Mesiangervouutteiden (juuri, verso) antioksidanttiaktiivisuuden (DPPH) ja kokonaisfenolipi- toisuuden on havaittu säilyvän hyvin kuumakäsittelyssä, vaihtelevissa pH-olosuhteissa sekä simu- loiduissa ruoansulatuksen alkuvaiheissa, mikä tukee niiden käyttömahdollisuuksia erilaisten funktio- naalisten ruokien osana parantamaan ruoan ominaisuuksia ja terveysvĂŝŬƵƚƵŬƐŝĂ;<ĂƚĂŶŝđLJŵ͘ϮϬϭϱͿ͘ Piwowarski ym. (2014) osoittivat ihmisen suolistomikrobien kykenevän muodostamaan mesian- gervon versoista valmistetusta vesiuutteesta urolitiinejä todennäköisesti ellagitanniinen hajotuksen kautta. Urolitiinien bioaktiivisuuksiksi Piwowarski listaa esimerkiksi niiden tulehduksia ehkäisevät ja voimakkaat antioksidanttisia ominaisuudet. Mesiangervon lisäksi tutkimuskohteina olivat muun muas- sa rätvänä (juuri), ketohanhikki (verso), rantakukka (verso) ja kylläkurjenpolvi (verso), joista kahden viimeksi mainitun vesiuutokset tuottivat huomattavasti enemmän urolitiinejä verrattuna muihin lajei- hin. Solumallikokeessa havaittiin urolitiinien ehkäisevän tulehdusreaktioita kiihdyttävien tulehdusvälit- täjäaineiden (TNF-ɲũĂ/>-6) tuotantoa (Piwowarski ym. 2014). Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 18/2018 44 Elintarvikkeiden laadun parantaminen Mesiangervon antimikrobisuus antaa sovellusmahdollisuuksia hyödyntää sitä ruuan säilyvyyden paran- tamiseen elintarviketeollisuudessa (Rauha ym. 2010). Siitä valmistettujen uutteiden toimivuutta on testattu lupaavin tuloksin muun muassa elintarvikkeiden pinnoitteissa. Esimerkiksi hedelmien ja vi- hanneksien päälle tulevaan polysakkaridipinnoitteeseen lisättynä mesiangervouute vähensi haitallis- ten bakteerien ja homesienten kasvua (Gniewosz ym. 2014, Synoviec ym. 2014). Mesiangervon kukkauutteen ellagitanniinien (rugosiini ja tellimagrandiini -yhdisteet) on havaittu vähentävän histamiinia syntetisoivan entsyymin (HDH) toimintaa, joten ne voisivat mahdollisesti eh- käistä esimerkiksi histamiinin aiheuttamia allergisia reaktioita ja vatsahaavaumia (Nitta ym. 2013). Jatkotutkimuksessa testattiin näiden yhdisteiden kykyä estää Morganella morganii bakteerin hista- miinituotantoa kalan (makrilli) lihassa, johon oli lisätty näitä yhdisteitä sisältäviä uutteita. Uutteen lisäys vähensi merkittävästi histamiinin kertymistä lihaan; mesiangervo voisikin olla tehokas ehkäise- mään histamiinin aiheuttamia ruokamyrkytyksiä (Nitta ym. 2016). Hermokudossairauksien ehkäisy Mesiangervouute ehkäisee mahdollisesti hermokudossairauksien etenemistä vähentämällä sairauden etenemisessä keskeisesti mukana olevien entsyymien toimintaa sekä vaikuttamalla antioksidanttisesti (Neagu ym. 2015). In vitro -tutkimuksissa testattiin mesiangervon ja piennarpoimulehden vesi- ja eta- noli(70 %)uutosten aktiivisuuksia. Mesiangervon etanoliuutos ehkäisi 98,3 %:sti Alzheimerin taudin kannalta keskeisen asetyylikoliiniesteraasi -entsyymin toimintaa ja piennarpoimulehden etanoliuutok- sen teho oli 96,5 % uutepitoisuuksien ollessa 3 mg/ml. Parkinsonin taudissa aktiivinen vaikuttaja on tyrosinaasi-entsyymi, jonka toimintaa mesiangervon etanoliuute vähensi tehokkaimmin (90,6 %) 3 mg/ml pitoisuudella; piennarpoimulehden etanoliuutteen teho samalla pitoisuudella oli 71,5 %. Me- siangervon etanoliuutteen sisältämät rutiini, kversetiini ja klorogeenihappo voisivat olla sen tutkittui- hin entsyymeihin kohdistuvan aktiivisuuden taustalla. Sekä mesiangervo että piennarpoimulehti osoit- tautuivat tehokkaiksi myös antioksidanttisesti, mikä on hyvä lisäominaisuus erityisesti Alzheimerin taudin hoitoon suunnatulle valmisteelle. Diabeteksen hoito Mesiangervon kukista valmistetun vesikeitteen osoitettiin ehkäisevän veren sokeritasoa nostavien ĞŶƚƐLJLJŵŝĞŶ Ğůŝ ƚćƌŬŬĞůLJƐƚć ƉŝůŬŬŽǀĂŶ ĂŵLJůĂĂƐŝŶ ũĂ ǀĂƌĂƐƚŽŐůLJŬŽŐĞĞŶŝĂ ƉŝůŬŬŽǀĂŶ ɲ-glukosidaasin toi- mintaa, mikä diabeteksen hoidon kannalta voi vaikuttaa suotuisasti vähentämällä aterian jälkeistä liiallista veren glukoositason nousua (Olennikov ym. 2017). Tämän vaikutuksen arveltiin perustuvan mesiangervon sisältämiin fenoliyhdisteisiin. Mesiangervokeitteen havaittiin myös ehkäisevän sokeroi- tuneiden proteiinien (AGE = advanced glycation endproducts) muodostumista (Olennikov ym. 2017). Näillä AGE-yhdisteillä on osoitettu yhteys moniin diabetekseen liittyviin sairauksiin kuten silmän verk- kokalvon rappeutumiseen ja munuaisten toiminnan häiriintymiseen (Singh ym. 2014). Kasvainten hoito Tutkimuksissa on saatu lupaavia tuloksia mesiangervouutteiden hyödyntämismahdollisuuksista kas- vainten hoidossa. Mesiangervon kukista valmistettujen lääkkeiden on todettu vähentävän tehokkaasti hiirillä kohdunkaulasyövän kehittymistä (Peresun’ko ym. 1993). Mesiangervo (kukinnot) kuului viiden tehokkaimman lajin joukkoon testattaessa yhteensä 61 kasvilajista valmistettujen etanoliuutteiden (40 %) kykyä ehkäistä ihmisen leukemiasolujen kasvua in vitro (Spiridonovin ym. 2005). Kukintojen latva- osista eri menetelmillä valmistettujen uutteiden havaittiin solukokeissa vähentävän keuhko- ja rin- tasyöpäsolujen sekä melanoomasolujen kasvua (Lima ym. 2014). Tehokkain oli keittämällä käsitelty (vrt. hauduttamalla käsitelty) uute, jonka teho perustui syöpäsolujen lisääntymisen ehkäisyyn (Lima ym. 2014). Rottakokeissa havaittiin kukista valmistettua keitettä juoneilla rotilla, jotka oli ensin altis- tettu säteilylle, merkitsevästi vähemmän kasvaimia, erityisesti rintasyöpää (Bespalov ym. 2017a). Toi- sessa rottakokeessa mesiangervokeitteen havaittiin vähentävän merkitsevästi hermostosyöpien kuten aivokasvainten kehittymistä (Bespalov ym. 2017b). Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 18/2018 45 Mesiangervouutteiden on osoitettu myös vähentävän rotilla kasvainten hoidossa käytetyn kemo- terapialääkkeen (cisplatin) sivuvaikutuksina esiintyviä maksa- ja munuaiskudosten oksidatiivista stres- Ɛŝć͕ŚĂŝƚĂůůŝƐƚĞŶ ƐĞĞƌƵŵŝĂƌǀŽũĞŶŬŽŚŽĂŵŝƐƚĂ ũĂŬƵĚŽƐǀĂƵƌŝŽŝƚĂ ;<ĂƚĂŶŝđLJŵ͘ϮϬϭϳͿ͘ >ŝƐćŬƐŝƵƵƚƚĞĞƚ ůŝe- vensivät lääkkeen genotoksisia vaikutuksia. Uutteiden tehon arveltiin perustuvan niiden korkeisiin polyfenolipitoisuuksiin eikä niillä havaittu toksisia vaikutuksia soluihin millään tutkitulla pitoisuudella ;<ĂƚĂŶŝđLJŵ͘ϮϬϭϳͿ͘<ĂƚĂŶŝđŝŶLJŵ͘ ;ϮϬϭϳͿŵƵŬĂĂŶŵĞƐŝĂŶŐĞƌǀŽƵƵƚƚĞŝƚĂǀŽŝƚĂŝƐŝŝŶŬćLJƚƚćć ƚƵŬŝŚŽŝƚŽŶĂ estämään ja lievittämään cisplatin-kemoterapialääkkeen sivuvaikutuksia. DĂƚŝđLJŵ͘;ϮϬϭϱͿƚĞƐƚĂƐŝǀĂƚŵĞƐŝĂŶŐĞƌǀŽŶǀĞƌƐŽƐƚĂũĂũƵƵƌŝƐƚĂǀĂůŵŝƐƚĞƚƚƵũĞŶ͕ƌĂǀŝŶƚŽŽŶƐĞŬŽŝƚĞt- ƚƵũĞŶŵĞƚĂŶŽůŝƵƵƚƚĞŝĚĞŶ;ϭϬϬ͕ϮϬϬũĂϰϬϬʅŐͬŵůͿǀĂŝŬƵƚƵƐƚĂDrosofila-kärpästen toukkiin, jotka oli al- tistettu hydroksiradikaaleilla DNA-vaurioille. Versouutteella havaittiin lieviä pitoisuudesta riippuvia genotoksisia vaikutuksia, mutta juuriuutteella ei. Korkeimmalla uutepitoisuudella DNA-vauriot väheni- vät juuriuutteella 87,5 % ja versouutteella 54,7 %. Tutkimuksen perusteella erityisesti mesiangervon juuriuute voi suojata soluja hydroksiradikaalien aiheuttamilta DNA-ǀĂƵƌŝŽŝůƚĂ;DĂƚŝđLJŵ͘ϮϬϭϱͿ͘E- vauriot ovat osatekijänä muun muassa erilaisten syöpäkasvainten kehittymisessä (Laiho 2002). Ihon hoito Mesiangervouutteen hyödyntämismahdollisuuksia koirien atooppisen ihottuman hoitoon selvitettiin testaamalla uutteen vaikutuksia koiran ihon keratinosyyttisoluihin in vitro (Santoro ym. 2017). Testat- tavana kasvina oli myös eteläamerikkalainen boldo-puu (Peumus boldus). Tutkimuksessa havaittiin molemmista kasveista valmistettujen uutteiden ja niiden yhdistelmien lisäävän jossain määrin ihosoluissa antimikrobisten peptidien tuotantoa. Näillä solujen valmistamilla pienillä proteiineilla on tärkeä rooli immuunipuolustuksessa mikrobeja vastaan, sillä ne tarttuvat mikrobin pintaan hajottaen sen. Samassa tutkimuksessa mitattiin myös uutteiden vaikutuksia proinflammatorisiin tulehdusvälittä- jäaineisiin: alhaisilla uutepitoisuuksilla ei ollut tulehduksia kiihdyttäviä vaikutuksia eli ne eivät lisän- neet tulehdusvälittäjäaineiden (TNF-ɲũĂ/>-8) tuotantoa atooppissesta ihosta eristetyissä keratinosyy- teissä. Tulokset antavat viitteitä uutteiden käyttömahdollisuuksista allergisista iho-oireista kärsivien yksilöiden immuunipuolustuksen lisäämisessä, mutta vaikutusten todentamiseen tarvitaan vielä kliini- siä tutkimuksia (Santoro ym. 2017). Aiemmissa tutkimuksissa monien kasviuutteiden on havaittu lisää- vän antimikrobisten peptidien tuotantoa myös ihmisen keratinosyyttisoluissa (Pernet ym. 2005). Turvallisuus Euroopan lääkeviraston mukaan mesiangervon mahdollisista haitallisista vaikutuksista ihmisillä ei ole saatavilla tietoa (EMA 2011). Mesiangervon tai siitä tehtyjen valmisteiden perinteisestä käytöstä ei ole raportoitu turvallisuusongelmia. Yhteisvaikutukset salisylaatteja sisältävien lääkeaineiden kanssa ovat epätodennäköisiä, koska mesiangervovalmisteissa niiden pitoisuudet ovat alhaisia. Salisylaateille yli- herkkien kehotetaan kuitenkin välttämään kasvin käyttöä. Myös raskaana olevien, imettävien ja alle 18-vuotiaiden suositellaan välttävän mesiangervon käyttöä. Muissa tapauksissa mesiangervovalmis- teiden katsotaan olevan haitattomia, kunhan niiden annostus on ohjeiden mukaista (EMA 2011). Nykyinen ja sallittu käyttö Mesiangervo on Suomessa ylivoimaisesti runsaimmin hyödynnetty kosteikkokasvi SUOKAS-hankkeen selvittämistä kasveista. Siitä valmistaa erilaisia tuotteita ainakin 31 yritystä. Pääasialliset käyttökohteet ovat elintarvikkeet (18 yritystä) ja kosmetiikkavalmisteet (16 yritystä). Elintarvikepuolella sitä käyte- tään yleisimmin teeaineksena, muutama yritys ravintolisävalmisteissa ja mausteissa, yksittäisistä yri- tyksissä siitä löytyy makeis- ja siirappivalmisteita. Kosmetiikkapuolella mesiangervoa käytetään eniten erilaisissa ihonhoitotuotteissa kuten voiteissa, muutamissa kylpytuotteissa ja yhdessä shampoovalmis- teessa. Myös eläimille mesiangervosta markkinoidaan niin ulkoisia hoitotuotteita (hoitöljy, voide) kuin rehuvalmisteita (yhteensä 4 yritystä). Lisäksi neljän yrityksen valikoimista mesiangervoa löytyy raaka- ainemuodossa joko uutteena tai kuivattuna. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 18/2018 46 Viidenkymmenenkuuden ulkomaisen yrityksen tuotteita tarkasteltaessa (Liite 2) mesiangervo oli peltokortteen ja pajujen (Salix sp.) jälkeen toiseksi yleisisimmin käytetty kosteikkokasvi löytyen 31 yrityksen tuotevalikoimasta (Luku 1: kuva 2). Eniten mesiangervoa hyödynnetään ravintolisissä (11 yritystä, mm. Biover, Ealadiet, Laboratoire Phytobiolab, La Drôme Provençale SA, Ortis Laboratoire sprl, Soria Natural, Penn Herb Company Ltd, Hawaiipharm) ja lääkevalmisteissa (8 yritystä, mm. Arcana Arzneimittel-Herstellung, Gudjons GmbH, Herbamed AG, Pharma Liebermann GmbH, HANOSAN GmbH, Herb Farm), joiden markkinoidaan muun muassa hoitavan niveliä, reumaattisia vaivoja ja puh- distavan elimistöä. Viiden yrityksen valikoimista mesiangervoa löytyy teeyrttinä, kolmelta yritykseltä kosmetiikkavalmisteista (voide, suihke, saippua, kylpyvaahto: VSM Geneesmiddelen, Sisley-Paris, High- land Soap co.) ja 10 yritystä markkinoi sitä raaka-ainemuodossa (kuivattu ja/tai uute). Monissa kotimaisissa tuotteissa mesiangervoa on käytetty öljynä tai uutteena. Mielenkiintoinen kysymys olisi selvittää, jalostavatko yritykset öljyt ja uutteet itse vai ostavatko muilta yrityksiltä Suo- mesta tai ulkomailta. Luonnontuotealan yrityksiin tehdyssä raaka-ainetarpeita kartoittavassa kyselyssä mesiangervo oli kysytyimpien kahdeksan luonnontuotteen joukossa; yhteensä 12 yritystä oli listannut sen lähitulevaisuuden raaka-ainetarpeisiinsa (Rutanen 2017). Kyselyn perusteella halutuimpia raaka- ainemuotoja hankittaville luonnontuotteille olivat perinteiset kuivattu, tuore ja pakaste olomuodot, vähemmän kysyntää oli pitemmälle jalostetuille raaka-aineille kuten jauheille ja uutteille. Suomessa mesiangervon kaikki kasvinosat on luokiteltu ei-uuselintarvikkeiksi ravintolisissä ja ku- kintojen sekä lehtien käyttö yrttiteevalmisteissa on sallittu ilman uuselintarvikeselvityksiä (Evira 2016). Mesiangervon versojen käyttö ravintolisänä on sallittu myös Belgian, Ranskan ja Iltalian yhteisen kasvi- listan mukaan edellyttäen, että sen salisylaattipitoisuus määritetään (BELFRIT). Käyttö teeaineksena on sallittu lisäksi Saksassa (Saksan kasvilista). Mesiangervo ei ole lääkeluettelossa (Fimea 2016). EU:n rehuaineluetteloon (Euroopan Unioni 2017a) mesiangervoa ei ole listattu, mutta se voisi olla hyväksyttävissä esimerkiksi luokkaan ”Muut kasvit, levät ja niistä saatavat tuotteet”, jos niiden sovel- tuvuus ravinnoksi ja turvallisuus voidaan osoittaa. Mesiangervosta valmistettu tinktuura on kuitenkin hyväksytty rehujen lisäaineiden luetteloon käyttöluokassa sensorinen lisäaine/aromiaine (Euroopan Unioni 2017b). Euroopan rehutoimijoiden ylläpitämään rekisteriin mesiangervosta on kirjattu tuote nimellä Meadowsweet (Filipendula ulmaria L.), jonka kerrotaan olevan kasvin maanpäällisistä osista vedellä ja alkoholilla uutettu nestemäinen tuote (www.feedmaterialsregister.eu). Keruu ja viljely Mesiangervon keruuta ja viljelyä on tutkittu Lapissa Luonnosta teolliseen tuotantoon -hankkeessa vuosina 2000–2006. Kukintojen massakeruuta kokeiltiin yhteistyössä FoodBank—hankkeen ja Lapin 4H-piirin kanssa poimijaryhmällä käsin keruuna. Keruumäärät vaihtelivat kerääjittäin vajaasta 200 grammasta yli kolmeen kiloon tunnissa. Kerääjien kokemus työasennosta ja kädet vapauttavasta ke- ruuvakasta olivat hyvät. Kerääjille tuolloin maksettua kahden euron kilohintaa tuoreista kukinnoista ei pidetty riittävänä. Ongelmana mesiangervon kukintojen keruussa on kukinnan lyhyt kesto ja sää- olosuhteiden vaihtelu. Hellejaksolla kukinta kestää vain muutaman päivän. Sateinen sää ja lämmin kosteus puolestaan lisäävät kukintojen homehtumista. Mesiangervon mikrobiologinen laatu todettiin hankkeessa kuitenkin hyväksi. Tilausmäärien ollessa satoja kiloja kerääjäryhmää kohti, keruu on toteu- tettavissa hyvin mesiangervon luonnnonkasvustoista ja nuoret kerääjät pitävät keruuta mielekkäänä työnä. (Mäkitalo ym. 2006) Luonnosta teolliseen tuotantoon -hankkeessa tutkittiin mesiangervon lisäystekniikkaa ja luonnon- kasvustojen lisäämismahdollisuuksia luontaisilla hyvillä kasvupaikoilla turvepohjaisilla pelloilla Tervo- lassa ja Sallassa. Lisäksi kokeiltiin penkkiviljelyä mustamuovissa Ketolan taimitarhalla Kemijärvellä. Siemenkylvössä oli ongelmia hankkeen alussa huonon itävyyden vuoksi. Käsiteltäessä luonnosta kerät- ty siemenmateriaali metsäpuiden siementen puhdistuskoneella koivun siementen tapaan, itävyys nousi 80–90 % välille. Kylvötulosta heikensivät muokatuilla vanhoilla peltomailla runsas rikkakasvusto ja turvemaalla vain osa taimista selvisi useamman kuivan kesän yli. Parhaiten mesiangervon kylvö tai kasvatus voisi onnistua vasta turpeennostosta vapautuneilla alueilla, joilla rikkakasveja on vähän. Tai- Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 18/2018 47 milisäyksessä oli ongelmana taimien hidas kasvu; kukintaan menee useita vuosia sääoloista riippuen. Pottitaimituotannossa havaittiin taimipotin koon vaikuttavan taimien säilytys- ja istutusaikaan. Penkkiviljelykokeissa kuumat ja kuivat kesät verottivat mustamuovipenkkien kasveja. Tilannetta saatiin korjattua huomattavasti tihkukastelulla: kukkasato runsastui ja kasvikohtainen sato oli noin 30– 35 g. Pensaleikkuriin kehitetty korjuulaite soveltui kukintojen korjuuseen melko hyvin. Viljellyn me- siangervon todettiin kukkivan lyhyellä ajalla ja pääosin samanaikaisesti, mikä nopeuttaa keruuta. Luonnonkasvustoista keruu on hitaampaa ja vaatii enemmän työvoimaa. Mesiangervon viljelystä, sa- donkorjuusta ja käsittelystä laadittiin hankkeessa ohjeistus (MTT Kasvituotanto Rovaniemi). Lähteet Barros, L., Alves, C.T., Dueñas, M., Silva, S., Oliveira, R., Carvalho, A.M., Henriques, M., Santos-Buelga, C. & Ferreira, I.C.F.R. 2013. Characterization of phenolic compounds in wild medicinal flowers from Portugal by HPLC–DAD–ESI/MS and evaluation of antifungal properties. Ind Crop Prod 44: 104–110. Barros, L., Cabrita, L., Boas, M.V., Carvalho, A.M. & Ferreira, I.C.F.R. 2011. Chemical, biochemical and electrochemical assays to evaluate phytochemicals and antioxidant activity of wild plants. Food Chem 127: 1600–1608. BELFRIT: http://www.economie.gouv.fr/files/files/directions_services/dgccrf/imgs/breve/2014/documents/harmoni zed_list_Section_A.pdf, viitattu 11.12.2017. Bespalov V.G., Alexandrov, V.A., Vysochina, G.I., Kostikova, V.A. & Baranenko, D.A. 2017a. The inhibiting activity of meadowsweet extract on neurocarcinogenesis induced transplacentally in rats by ethylnitrosourea. J Neurooncol 131: 459–467. Bespalov, V.G., Alexandrov, V.A., Semenov, A.L., Kovan´ko, E.G., Ivanov, S.D., Vysochina, G.I., Kostikova, V.A. & Baranenko, D.A. 2017b. The inhibitory effect of meadowsweet (Filipendula ulmaria) on radiation-induced carcinogenesis in rats. Int J Radiat Biol 93: 394–401. Bijttebier, S,. Van der Auwera, A., Voorspoels, S., Noten, B., Hermans, N., Pieters, L. & Apers, S. 2016. A first step in the quest for the active constituents in Filipendula ulmaria (meadowsweet): comprehensive phytochemical identification by liquid chromatography coupled to quadrupole-orbitrap mass spectrometry. Planta Med 82: 559-72. Blazics, B., Ildikó Papp, I. & Kéry, Á. 2010. LC–MS qualitative analysis and simultaneous determination of six Filipendula salicylates with two standards. Chromatographia 71 (Suppl 1): 61–67. Cantell, S. & Saarnio, V. 1936. Suomen myrkylliset ja lääkekasvit. Kariston tietokirjoja 42. Arvi A. Karisto Osakeyhtiö. Cwikla, C., Schmidt,. K, Matthias, A., Bone, K.M., Lehmann, R. & Tiralongo, E. 2010. Investigations into the antibacterial activities of phytotherapeutics against Helicobacter pylori and Campylobacter jejuni. Phytother Res 24: 649–656. Denev,P., Kratchanova, M., Ciz, M., Lojek, A., Vasicek, O., Blazheva, D., Nedelcheva P., Vojtek, L. & Hyrs, P. 2014. Antioxidant, antimicrobial and neutrophil-modulating activities of herb extracts. Acta Biochem Pol 61: 359– 367. Drummond, E.M., Harbourne, N., Marete, E., Martyn, D., Jacquier, J., O'Riordan, D. & Gibney, E.R. 2013. Inhibition of proinflammatory biomarkers in THP1 macrophages by polyphenols derived from chamomile, meadowsweet and willow bark. Phytother Res 27: 588–94. EMA 2011. Assessment report on Filipendula ulmaria (L.) Maxim., herba and Filipendula ulmaria (L.), Maxim., flos. EMA/HMPC/434892/2010. European Medicines Agency, Committee on Herbal Medicinal Products (HMPC). Euroopan unioni 2017a. Rehuaineluettelo. Komission asetus (EU) 2017/1017. Verkossa: http://eur- lex.europa.eu/legal-content/FI/TXT/PDF/?uri=CELEX:32017R1017&qid=1498628186583&from=en, viitattu 24.11.2017. Euroopan Unioni 2017b. European Union Register of Feed Additives pursuant to Regulation (EC) No 1831/2003. Annex I: List of additives. Verkossa: https://ec.europa.eu/food/sites/food/files/safety/docs/animal-feed-eu- reg-comm_register_feed_additives_1831-03.pdf , viitattu 24.11.2017. Evira 2016. Suomalaisten luonnonvaraisten kasvien elintarvikekäyttötietoja (18.6.2014, viimeisin päivitys 29.9.2016). https://www.evira.fi/globalassets/elintarvikkeet/valmistus-ja- myynti/uuselintarvikkeet/luonnonvaraisten-kasvien-elintarvikekaytto_29092016.pdf Fecka, I. 2009. Qualitative and quantitative determination of hydrolysable tannins and other polyphenols in herbal products from meadowsweet and dog rose. Phytochem Anal 20: 177–190. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 18/2018 48 Fimea 2016. Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskuksen päätös lääkeluettelosta. http://www.fimea.fi/valvonta/luokittelu/laakeluettelo, liite 2 Lääkeluettelon rohdokset. Galambosi., B., Galambosi, Zs., Kosman, V.M., Melikhova, M.V., Ryzenkov, V.E. & Makarov, V. 2007. Verenohennuskasvien viljelykokeet. Teoksessa: Galambosi, B. & Kivijärvi, P. (toim.), Uutuusrohdoskasvit sekä tyrni ja marja-aronia terveyden edistäjinä. Maa-ja elintatrviketalous 105, s. 36–51. Galkin, A., Jokela, J., Wahlsten, M., Tammela, P., Sivonen, K. & Vuorela, P. 2009. Discovering protein kinase C active plants growing in Finland utilizing automated bioassay combined to LC/MS. Nat Prod Commun 4: 139–142. 'ŶŝĞǁŽƐnj͕D͕͘^LJŶŽǁŝĞĐ͕͕͘<ƌĂƑŶŝĞǁƐŬĂ͕<͕͘WƌnjLJďLJų͕:͘>͕͘ČĐnjĞŬ͕<͘ΘtħŐůĂƌnj͕͘ϮϬϭϰ͘The antimicrobial activity of pullulan film incorporated with meadowsweet flower extracts (Filipendulae ulmariae flos) on postharvest quality of apples. Food Control 37: 351–361. Harbourne, N., Marete, E., Jacquier, J.C. & O'Riordan, D. 2009. Effect of drying methods on the phenolic constituents of meadowsweet (Filipendula ulmaria) and willow (Salix alba). LWT-Food Sci Technol 42: 1468– 1473. Heikkilä, A. 2014. Proteiinikinaasi C:n estäjien kehittäminen ilmaisten tietokoneavusteisten menetelmien avulla. Pro-Gradu tutkielma, Helsingin yliopisto, Farmaseuttinen kemia. 73 s. + liitteet. Hinneri, S., Hämet-Ahti, L., Kurtto, A. & Vuokko, S. 1993. Maarianheinä, mesimarja ja timotei. Suomen luonnonvaraisia kasveja. Otava, Helsinki. 350 s. <ĂƚĂŶŝđ͕:͕͘ŽƌŽũĂ͕d͕͘^ƚĂŶŬŽǀŝđ͕E͕͘DŝŚĂŝůŽǀŝđ͕s͕͘DůĂĚĞŶŽǀŝđ͕D͕͘<ƌĞĨƚ͕^͘Θsƌǀŝđ͕D͘D͘ϮϬϭϱ͘Bioactivity, stability and phenolic characterization of Filipendula ulmaria (L.) Maxim. Food Funct 6: 1164–1175. <ĂƚĂŶŝđ͕:͕͘ŽƌŽũĂ͕d͕͘DŝŚĂŝůŽǀŝđ͕s͕͘EŝŬůĞƐ͕^͕͘WĂŶ͕^͘W͕͘ZŽƐŝđ͕'͕͘^ĞůĂŬŽǀŝđ͕͕͘:ŽŬƐŝŵŽǀŝđ͕:͕͘DŝƚƌŽǀŝđ͕^͕͘ Bauer, R. 2016. In vitro and in vivo assessment of meadowsweet (Filipendula ulmaria) as anti-inflammatory agent. J Ethnopharmacol 193: 627–636. <ĂƚĂŶŝđ͕:͕͘DĂƚŝđ͕^͕͘WĨĞƌƐĐŚLJ-Wenzig, E.-D͕͘<ƌĞƚƐĐŚŵĞƌ͕E͕͘ŽƌŽũĂ͕d͕͘DŝŚĂŝůŽǀŝđ͕s͕͘^ƚĂŶŬŽǀŝđ͕s͕͘^ƚĂŶŬŽǀŝđ͕ E͕͘DůĂĚĞŶŽǀŝđ͕D͕͘^ƚĂŶŝđ͕^͕͘DŝŚĂŝůŽǀŝđ͕D͘ΘĂƵĞƌ͕Z͘ϮϬϭϳ͘Filipendula ulmaria extracts attenuate cisplatin-induced liver and kidney oxidative stress in rats: In vivo investigation and LC-MS analysis. Food Chemi Toxicol 99: 86–102. Katalinic, V., Milos, M., Kulisic, T. & Jukic, M. 2006. Screening of 70 medicinal plant extracts for antioxidant capacity and total phenols. Food Chem 94: 550–557. Kolmonen, J. & Romsi, R. 2012. Luonnonkasvit utareterveyden edistäjänä. Opinnäytetyö, Rovaniemen ammattikorkeakoulu, luonnonvara-ala. 47 s. + liitteet. Krasnov, E.A., Raldugin, V.A. & Avdeeva, E.Y. 2009. Filimarin, a new flavanol glycoside from Filipendula ulmaria and its antoíoxidant activity.Pharm Chem J+ 43: 613–614. Kähkönen, M.P., Hopia, A.I., Vuorela, H.J., Rauha, J.-P., Pihlaja, K. Kujala, T.S. & Heinonen, M. 1999. Antioxidant activity of plant extracts containing phenolic compounds. J Agric Food Chem 47: 3954–3962. Laiho M. 2002. Miten syöpä syntyy. Duodecim 118: 1751–1758. Lima, M.J., Sousa, D., Lima, R.T., Carvalho, A.M., Ferreira, I.C.F.R. & Vasconcelos, M.H. 2014. Flower extracts of Filipendula ulmaria (L.) Maxim inhibit the proliferation of the NCI-H460 tumour cell line. Ind Crop Prod 59: 149–153. MTT Kasvituotanto Rovaniemi. Kasvikortti. Mesiangervo, Filipendula ulmaria. Luonnosta teolliseen tuotantoon - hanke viljelijätyöryhmä. https://portal.mtt.fi/portal/page/portal/www/Hankkeet/Rovaniemi/Luonnosta%20teolliseen%20tuotantoo n%202000-2006/3D6264CE0216AEBEE040A8C0033C3044 Lönnrot, E. & Saelan, T. 1866. Flora Fennica. Suomen kasvio. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjapaino, Helsinki. DĂƚŝđ͕^͕͘<ĂƚĂŶŝđ͕:͕͘^ƚĂŶŝđ͕^͕͘DůĂĚĞŶŽǀŝđ͕D͕͘^ƚĂŶŬŽǀŝđ͕E͕͘DŝŚĂŝůŽǀŝđ͕s͘ΘŽƌŽũĂ͕d͘ϮϬϭϱ͘In vitro and in vivo assessment of the genotoxicity and antigenotoxicity of the Filipendula hexapetala and Filipendula ulmaria methanol extracts. J Ethnopharmacol 174: 287–292. Moilanen, J., Koskinen, P. & Salminen, J.-P. 2015. Distribution and content of ellagitannins in Finnish plant species. Phytochemistry 116: 188–197. Mäkitalo, I., Siivari, J. & Hannukkala, A. 2006. Luonnosta teolliseen tuotantoon. Kuvaus luonnontuotealan kehittämishankkeesta Lapissa 2000–2006. Maa- ja elintarviketalous 92. Neagu, E., Paun, G., Albu, C. & Radu, G.-L. 2015. Assessment of acetylcholinesterase and tyrosinase inhibitory and antioxidant activity of Alchemilla vulgaris and Filipendula ulmaria extracts. J Taiwan Inst Chem E 52: 1–6. Nitta, Y., Kikuzaki, H., Azuma, T., Ye, Y., Sakaue, M., Higuchi, Y., Komori, H. & Ueno, H. 2013. Inhibitory activity of Filipendula ulmaria constituents on recombinant human histidine decarboxylase. Food Chem 138: 1551– 1556. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 18/2018 49 Nitta, Y., Yasukata, F., Kitamoto, N., Ito, M., Sakaue, M., Kikuzaki, H. & Ueno, H. 2016. Inhibition of Morganella morganii histidine decarboxylase activity and histamine accumulation in mackerel muscle derived from Filipendula ulumaria extracts. J Food Protect 79: 463–467 Olennikov, D.N., Kashchenko, N.I. & Chirikova, N.K. 2017. Meadowsweet teas as new functional beverages: comparative analysis of nutrients, phytochemicals and biological effects of four Filipendula species. Molecules 22, 16. doi:10.3390/molecules22010016 Papp, I., Simarandi, B., Blazics, B., Alberti, A., Hethelyi, E., Eva, S. & Kery A. 2008. Monitoring volatile and non- volatile salicylates in Filipendula ulmaria by different chromatographic techniques. Chromatographia 68: 125–129. Peresun'ko, A.P., Bespalov, V.G., Limarenko, A.I. & Aleksandrov, V.A. 1993. Clinico-experimental study of using plant preparations from the flowers of Filipendula ulmaria (L.) Maxim for the treatment of precancerous changes and prevention of uterine cervical cancer. Vopr Onkol 39: 291–295. Pernet, I., Reymermier, C., Guezennec, A., Viac, J., Guesnet, J. & Perrier E. 2005. An optimized method for intensive screening of molecules that stimulate beta-defensin 2 or 3 (hBD2 or hBD3) expression in cultured normal human keratinocytes. Int J Cosmet Sci 27: 161–170. WŝǁŽǁĂƌƐŬŝ͕:͘W͕͘'ƌĂŶŝĐĂ͕^͕͘ǁŝĞƌnjLJŷƐŬĂ͕D͕͘^ƚĞĨĂŷƐŬĂ͕:͕͘^ĐŚŽƉŽŚů͕W͕͘DĞůnjŝŐ͕D͘&͘Θ<ŝƐƐ͕͘<͘ϮϬϭϰ͘ZŽůĞŽĨ human gut microbiota metabolism in the anti-inflammatory effect of traditionally used ellagitannin-rich plant materials. J Ethnopharmacol 155: 801–809. Pukalskiene, M., Venskutonis, P.R. & Pukalskas, A. 2015. Phytochemical characterization of Filipendula ulmaria by UPLC/Q-TOF-MS and evaluation of antioxidant activity. Rec Nat Prod 9: 451–455. Rauha, J.-P., Remes, S., Heinonen, M., Hopia, A., Kähkönen, M., Kujala, T., Pihlaja, K., Vuorela, H. & Vuorela, P. 2000. Antimicrobial effects of Finnish plant extracts containing flavonoids and other phenolic compounds. Int J Food Microbiol 25: 3–12. Rautavaara, T. 1980. Miten luonto parantaa. Kansanparannuskeinoja ja luontaislääketiedettä. WSOY. 286 s. Rutanen, J. 2017. Luonnontuotealan jalostajayritysten raaka-ainetarpeet. Luonnontuotealan koordinaatiohanke LUMOA & Luonnontuotteiden saatavuuden varmistaminen ja yhteistyömuodot -selvitys. Powerpoint-esitys, Kuivaus- ja laatupäivä Oulu 9.5.2017. http://aitoluonto.fi/tiedostopankki/378/Laatujakuivauspv09052017- Rutanen.pdf Saksan kasvilista: http://www.bvl.bund.de/SharedDocs/Downloads/01_Lebensmittel/stoffliste/stoffliste_pflanzen_pflanzente ile_EN.pdf?__blob=publicationFile&v=5, viitattu 11.12.2017 Santoro, D., Ahrens, K., Vesny, R., Navarro, C., Gatto, H. & Marsella, R. 2017. Evaluation of the in vitro effect of Boldo and Meadowsweet plant extracts on the expression of antimicrobial peptides and inflammatory markers in canine keratinocytes. Res Vet Sci 115: 255–262. ^ĂŵĂƌĚǎŝđ͕^͕͘dŽŵŝđ͕D͕͘WĞĐŝŬŽnjĂ͕h͕͘^ƚĞƉĂŶŽǀŝđ-WĞƚƌŽǀŝđ͕Z͘ΘDĂŬƐŝŵŽǀŝđ͕͘ϮϬϭϲ͘ŶƚŝŚLJƉĞƌĂůŐĞƐŝĐĂĐƚŝǀŝƚLJŽĨ Filipendula ulmaria (L.) Maxim. and Filipendula vulgaris Moench in a rat model of inflammation. J Ethnopharmacol 193: 652–656. Shilova, I. V. Zhavoronok, T. V. Suslov, N. I. Krasnov, E. A., Novozheeva, T. P. Veremeev, A. V. Nagaev, M. G. & Petina G. V. 2006. Hepatoprotective and antioxidant activity of Meadowsweet extract during experimental toxic hepatitis. B Exp Biol Med+ 142: 181–184. Singh, V.P., Bali, A., Singh, N. & Jaggi, A.S. 2014. Advanced glycation end products and diabetic complications. Korean J Physiol Pharmacol 18: 1–14. Spiridonov, N.A., Konovalov, D.A. & Arkhipov, V.V. 2005. Cytotoxicity of some Russian ethnomedicinal plants and plant compounds. Phytother Res 19: 428–32. ^LJŶŽǀŝĞĐ͕͕͘'ŶŝĞǁŽƐnj͕D͕͘<ƌĂƑŶŝĞǁƐŬĂ͕<͕͘ŚůĞďŽǁƐŬĂ-_ŵŝŐŝĞů͕͕͘WƌnjLJďLJų͕:͘>͕͘ČĐnjĞŬ͕<͘ΘtħŐůĂƌnj͕͘ϮϬϭϰ͘ Effect of meadowsweet flower extract-pullulan coatings on rhizopus rot development and postharvest quality of cold-stored red peppers. Molecules 19: 12925–12939. Toiu, A. Vlase, L,. Oniga, I., Benedec, D. & TãmĂƔD͘ϮϬϭϭ͘ HPLC analysis of salicylic derivatives from natural products. Farmacia 59: 106–112. Tunón, H., Olavsdotter, C. & Bohlin, L. 1995. Evaluation of anti-inflammatory activity of some Swedish medicinal plants. Inhibition of prostaglandin biosynthesis and PAF-induced exocytosis. J Ethnopharmacol 48: 61–76. Tuomivaara, A. 2009. Eläintenhoitajan yrttiopas. Atena, Jyväskylä. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 18/2018 50 3.7. Myrkkykeiso Cicuta virosa L. Ruots. sprängört; Engl. cowbane, Mackenzie’s / northern water hemlock; Saks. Wasserschierling Sari Himanen¹ & Marika Laurila¹ ¹ Luonnonvarakeskus (Luke) Tiivistelmä Myrkkykeiso on myrkyllisimpiä luonnonkasvejamme. Myrkkykeiso kuuluu lääkeluettelon rohdosliit- teen kasveihin ja sen erityisyhdisteillä (kikutoksiini, isokikutoksiini, kumariinit) voi olla tutkimus- ja käyttösovelluksia lääketieteessä: polyasetyleenit vaikuttavat hermostoimpulssien kulkuun. Myrkky- keisoa käytetään joissakin ulkomaisissa homeopaattisissa valmisteissa. Kiinalaisen alalajin imperatorii- ni- ja isoimperatoriiniyhdisteitä on tutkittu kasvintuhoojien torjunnassa. Suomessa myrkkykeisoa ei tiedetä hyödynnettävän, mutta sitä on tilauksesta toimitettu pieniä koe-eriä ulkomaille. Yleiskuvaus Myrkkykeiso on sarjakukkaiskasveihin (Apiaceae) kuuluva monivuotinen kasvilaji ja yksi kaikkein myr- kyllisimmistä luonnonkasveistamme (Kuva 1). Siitä esiintyy Suomessa kahta alalajia: rotevampaa ete- lässä runsaampana esiintyvää rantamyrkkykeisoa (C. virosa var. virosa) ja pienikasvuisempaa pohjoi- sessa letoilla ja nevoilla esiintyvää kaitamyrkkykeisoa (C. virosa var. angustifolia). Se on onttovartinen, paksujuurinen, valkokukkainen keisokasvi, joka viihtyy matalassa vedessä järvissä ja joissa, tulvaniityil- lä ja Pohjois-Suomen soilla. Paksu juurakko on lokeroinen. Myrkkykeison lehdet ovat leveähköt ja sa- halaitaiset. Valkoiset, heikosti punertavat, kerrannaissarjoina esiintyvät kukinnot ovat sateenvarjomai- sen pyöreitä. Myrkkykeiso kukkii keski- ja loppukesällä ja kasvaa 50–150 cm korkeaksi. Myrkkykeisoa esiintyy eniten keskisessä Suomessa. (Hämet-Ahti ym. 1998, luontoportti.fi). Kuva 1. Myrkkykeiso ja sen levinneisyys Suomessa. Valokuva: Marika Laurila. Kartta: Luonnontieteellinen kes- kusmuseo Luomus, Helsingin Yliopisto. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 18/2018 51 Cicuta-suvun lajeja esiintyy Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa. Sukuun kuuluu myös Pohjois- Amerikassa esiintyvät lajit C. maculata (engl. spotted cowbane), C. bulbifera (engl. bulb-bearing water hemlock) ja C. douglasii (engl. western water hemlock). C. virosa -lajin levinneisyysaluetta on Euroo- pan lisäksi Pohjois-Amerikan pohjoisimmat alueet. (Mulligan 1980). Perinteinen käyttö Myrkkykeison ja erityisesti sen juuren voimakas myrkyllisyys on hyvin tunnettu (Schep ym. 2009). Sen hyödyntämisestä on kuitenkin olemassa perinnetietoa: kasvia on käytetty mm. ulkoisesti kivunlievityk- seen, lihaskipujen ja kroonisten ihosairauksien hoidossa, paiseiden, kihdin ja reuman hoitoon, sekä homeopatiassa epilepsian ja aivokalvontulehduksen hoidossa (Ricotti & Delanty 2006, Alm 2015, Plants for a Future-sivusto). Kiinassa esiintyvää myrkkykeison alalajia C. virusa var. latisecta, joka ei sisällä myrkyllistä kikutoksiinia, on käytetty yleisesti mahavaivojen hoitoon sekä rohdos- ja maustekas- vina (Li ym. 2010). Koostumus Myrkkykeison kaikki osat sisältävät kikutoksiinia (myrkyllinen C17-polyasetyleeni), kikutolia (C17H22O) sekä muita polyasetyleenijohdannaisia (mm. kikudioli, isokikutoksiini, isokikutoli, falkarindioli (Witts- tock ym. 1995). Chenin ym. (2015) katsausartikkelin mukaan luonnonkasveista on tunnistettu yli 1400 polyasetyleeniyhdistettä ja sarjakukkaiset kasvilajit ovat yksi merkittävin luontaisten polyasetyleenien lähde. Sarjakukkaisista on tunnistettu 103 erilaista polyasetyleeniyhdistettä, 41:n suvun 72:sta lajista. Sarjakukkaisissa tyypillisimpiä ovat falkarinoli-tyypin polyasetyleenit (C17). Myrkkykeison tunnetuin polyasetyleeni kikutoksiini vaikuttaa voimakkaasti keskushermostoon: se stimuloi keskushermostoa estäen gamma-aminovoihappo A:n (GABA A) eli tärkeimmän hermosolujen toimintaa jarruttavan välit- täjäaineen vaikutuksen hermosolujen reseptoreihin, mistä aiheutuu kouristuskohtauksiin johtava hermosolujen repolarisaation pidentyminen (Larsson ym. 2015). Kikutoksiini on myrkyllinen jo hyvin pieninä pitoisuuksina, mitä kuvaa sen alhainen LD50-arvo hiirillä on (2,8 mg/kg) (Ohta ym. 1999). Myös isokikutoksiinin LD50-arvo on vain 38,5 mg/kg. Myrkkykeiso sisältää myös muita polyasetyleenejä kuten virol A:ta, B:tä ja C:tä, joiden on myös havaittu vaikuttavan hermosolujen toimintaan (Uwai ym. 1999, 2001). Myrkkykeiso on siten lähes kaikille nisäkkäille kuten karjalle ja ihmisille erittäin myrkyllistä. Kas- vin syöminen aiheuttaa huimausta, pahoinvointia ja edetessään epilepsiaa muistuttavan kohtauksen, tajuttomuuden sekä hengityksen lamaantumisen, mikä voi johtaa kuolemaan. Juurakko on myrkkykei- son myrkyllisin osa (noin 0,2 % kikutoksiinia) (Schep ym. 2009). Panterin ym. (2011) mukaan myrkky- keison maanpäällisissä vegetatiivisissa osissa myrkyllisyys vähenee kasvun edetessä kunnes kukat ja siemenet muodostuvat: molemmissa on runsaita määriä myrkyllisiä yhdisteitä. Myrkkykeison haihtuvaöljyn koostumusta on analysoitu mm. Kazakstanissa (Ishmuratova ym. 2011). Kukintavaiheessa kerätyn myrkkykeison öljysaanto oli 0,1 % ja se sisälsi seksviterpeeneistä eni- ten (Z)-ɴ-farneseeniä (22,7 йͿ͕ɲ-humuleeniä (5,4 %), humuleeni epoksidi II:ta (5,9 %), karyofylleeniok- sidia (3,4 %), germakreeni D:tä (3,2 %) ja (Z,E)-ɲ-farneseeniä (3,6 %). Monoterpeeneistä yleisin yhdiste oli myrseeni (7,8 %) ja rasvahappojohdannaisista heksadekanoidihappo (8,4 %). Bioaktiivisuus ja käyttömahdollisuudet Hermosto-oireiden ja tulehdusten esto Myrkkykeison tutkituimmat bioaktiiviset aineet, kikutoksiini ja isokikutoksiini sekä muut polyasety- leenijohdannaiset (virol A, B, C), pidentävät hermosolujen repolarisaatioaikaa ja estävät GABA- reseptorien ja kalium-kanavien toimintaa (Wittstock ym. 1997, Uwai ym. 2001, Schep ym. 2009). Labo- ratoriotutkimuksissa on havaittu kikutoksiinilla olevan vaikutusta K+-kanavien välittämään T- lymfosyyttien lisääntymiseen (Strauss ym. 1996). Saeed ym. (2014) tutkivat hiirten vasteita myrkky- keisouutteeseen (annostus 100–500 mg/kg) ja raportoivat vähentynyttä aktiivisuutta käyttäytymistes- teissä (rauhoittava hermostovaikutus), vähentynyttä kipukouristus-, purenta- ja nuolemisvastetta etik- Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 18/2018 52 kahappoon tai formaliiniin (kipua lieventävä vaikutus) ja 500 mg/kg annoksella 23 % alhaisempaa car- rageenan-indusoidun tulehdusturvotuksen kehittymistä jalassa. Syöpäsolujen lääkeainevastustuskyvyn heikentäminen Wang ym. (2011) tunnistivat kiinalaisen myrkkykeisokannan maanpäällisten osien metanoliuutteesta 11 kumariiniyhdistettä (engl. diarchangelicin A, archangelicin, libanorin, columbianedin, isoedultin, zosimin, 2-methylbut-(2Z)-enoic acid(9R,10R)-10-hydroxy-8,8-dimethyl-9,10-dihydro-2H,8H-benzo[1,2- b:3,4-b0]dipyran-2-one-9-yl ester, daucoidin A, ammijin, columbianetin-b-D-glucoside ja apterin) ja testasivat pystyivätkö nämä vähentämään syöpäsolujen vastustuskykyä useille lääkeaineille (engl. multidrug resistance). Näistä kahdella oli vastustuskykyä estävää vaikutusta (Archangelicin sekä 2- methylbut-(2Z)-enoic acid(9R,10R)-10-hydroxy-8,8-dimethyl-9,10-dihydro-2H,8H-benzo[1,2-b:3,4- b0]dipyran-2-one-9-yl ester). Wang ym. (2016) tunnistivat kaksi uutta yhdistettä (1: scopoletiini 11,11' dimeeri ja 2: 11-O-b-glucopyranosylhamaudol) myrkkykeisosta ja testasivat kaikkiaan yhdeksän myrk- kykeisosta tunnistetun kumariiniyhdisteen vaikutusta leukemiasoluihin K562 ja K562/A02: kaikilla yh- distellä oli vain vähän sytotoksista eli syöpäsoluja tuhoavaa vaikutusta. Yhdisteistä skopoletiini 11,11' dimeeri, rutiini ja kversetiini-3-O-ɴ-D-ramnosidi vähensivät kuitenkin doxorubisiinille vastustuskykyi- sen syöpäsolulinjan K562/A02 lääkeainevastustuskykyä (Wang ym. 2016). Haittaeläinkarkotteet ja kasvinsuojelu Kiinalaisen myrkyttömän myrkkykeisoalalajin C. virosa L. var. latisecta Celak 0,2 % metanoliuute, uut- teen 0,1 % kloroformifraktio ja siitä erotettu vaikuttava aine kumariini isoimperatoriini 0,05 % pitoi- suutena torjuivat haitallisesti leviävää muurahaislajia (Solenopsis invicta Buren, engl. Red imported fire ant) yli 95 % tehokkuudella, mikä vastasi positiivikontrollina olleen kaupallisen kasvinsuojeluaineen fiproniilin tehoa (Tian ym. 2015). Kiinalaisen myrkkykeison veteen tai asetoniin liuotettu metanoliuute lisäsi laboratorio-oloissa kaa- likirvan (Brevicoryne brassicae L.) ja tiikerihyttysen (Aedes albopictus (Skuse) IV kasvuasteen toukkien kuolleisuutta (Tian ym. 2013). Eristetyt yksittäiset yhdisteet imperatoriini (24-h LC50 57–70 ppm) ja isoimperatoriini (24-h LC50 46–50 ppm) olivat metanoliuutetta (24-h LC50 440–1331 ppm) ja umbelli- preniiniä (24-h LC50 195–777 ppm) tehokkaampia. Millään näistä ei ollut kuitenkaan vaikutusta kaali- koin (Plutella xylostella) III kehitysvaiheen toukkien tai yökköslajien (Spodoptera litura, S. exigua) touk- kien kuolleisuuteen 72 tunnin aikana. Myrkkykeiso sisälsi myös muita mahdollisia samansuuntaisesti vaikuttavia yhdisteitä kuten bergapteenia. Samassa tutkimuksessa pelto-oloissa kiinalaisen myrkkykei- son metanoliuute 2500 ppm vahvuisena torjui kaalikirvaa parhaimmillaan 87–91 % tehokkuudella 7– 14 päivää ruiskutuksesta. Vaikutus ilmeni hitaammin kuin imidaklopridia vaikuttavana aineena sisältä- vää torjunta-ainetta käytettäessä (jolla 84 % torjuntavaikutus jo 1 pv käsittelystä). Matalammilla kon- sentraatioilla metanoliuutteen torjuntateho myös aleni. Uutteella ei havaittu olevan haitallisia fyto- toksisia vaikutuksia kasveille. Myrkkykeison vaikutusta viljojen varastotuholaisen, vakkakuoriaisen (Tribolium castaneum), tor- junnassa on testattu Pakistanissa (Ahmad ym. 2013). Kuolleisuus oli noin 20 % käytettäessä 10–100 mg/2 ml vahvuutta; verrokkina käytetty kaupallinen valmiste permetriini aiheutti 60–100 % kuollei- suuden ja kontrolli (metanoli) 0 %. Myrkkykeisoa tehokkaampia testatuista kasvilajeista olivat mm. rohtosormustinkukka (Digitalis purpurea) (kuolleisuus 60 % vahvuudella 100 mg/2 ml), kanadantuija (Thuja occidentalis) ja etelänarnikki (Arnica montana) (kuolleisuus 40 % vahvuudella 100 mg/2 ml). Tian ym. (2011) testasivat kiinalaisen C. virosa L. var. latisecta Celak alalajin hedelmien haihtuvaöl- jyn mikrobientorjuntatehoa Aspergillus flavus, A. oryzae, A. niger ja Alternaria alternata homesieniä vastaan. EtĞĞƌŝƐĞŶƂůũLJŶƉććŬŽŵƉŽŶĞŶƚŝƚŽůŝǀĂƚɶ-terpineeni (41 %), p-kymeeni (28 %) ja cumin alde- hyde (21 %). Haihtuvaöljykäsittely vähensi sienirihmaston kasvua ja haitallisen aflatoksiinin synteesiä homeissa sekä siten paransi kirsikkatomaattien säilyvyyttä tutkimuksessa. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 18/2018 53 Turvallisuus Myrkkykeiso on myrkyllisimpiä luonnonkasvejamme. Kasvi voi aiheuttaa vakavan myrkytyksen ja jo pienen määrän syöneelle kuolemanvaaran. Juurakkoa pidetään kasvin myrkyllisimpänä osana (Schep ym. 2009). Myrkkykeison aiheuttamia vakavia myrkytysoireita ja kuolemia on raportoitu historian ku- lussa tapahtuneen niin ihmisille kuin kotieläimille. Kasvin sekoittuminen muihin luonnosta kerättäviin hyötykasveihin on aiheuttanut satunnaisia myrkytysoireita mm. Ruotsissa (Larsson ym. 2015). Myrkky- keison juurakon sekoittaminen järviruo’on juurakkoon ja siitä valmistetun puuron syöminen aiheutti 30 minuutin kuluttua syömisestä pahoinvointia, oksentamista ja osalle kouristuskohtauksia. Pikaisesti annettu lääkehiili ja diatsepaami auttoivat oireisiin. Laboratorianalyysit osoittivat että puuro sisälsi kikutoksiinia ja muita polyasetyleenejä. Kikutoksiinin pitoisuus oli puurossa 10-kertainen verrattuna myrkkykeison juuriston pitoisuuteen, joten kuumennus lisäsi myrkkykeison vaarallisuutta. Myrkkykei- son juuren syöminen on aiheuttanut Pohjois-Amerikassa myös nuoren pojan kuolemantapauksen vuonna 2001 (Heath 2001). Kesällä 2017 uutisoitiin vakavasta myrkytystapauksesta aikuisella naisella Suomessa (http://www.iltalehti.fi/kotimaa/201710232200479996_u0.shtml ). Myös karjalle myrkkykeiso voi olla vaarallinen: yhdeksän nautaa 81 eläimen karjasta kuoli Utahis- sa laidunnettuaan paikallista myrkkykeisosuvun lajia (C. maculata) kasvavalla joenrannalla (Panter ym. 2011). Laitumella esiintyneissä myrkkykeison siemenkodissa ja juurakoissa analysoitiin olevan kikutok- siinia ja korkeita pitoisuuksia kikutoli 1:tä ja 2:ta sekä muita polyasetyleenejä. Kehittymättömien sie- menten ja juurakoiden vesiuutteet olivat myös hiirillä testatessa myrkyllisiä. Myös Suomessa on kiinni- tetty huomiota myrkkykeison vaaroihin nautakarjalle (Mäkelä ym. 1994). Lampailla on raportoitu muutamia epäiltyjä myrkytystapauksia viime vuosina Pohjois-Pohjanmaalla. Nykyinen ja sallittu käyttö Myrkkykeiso kuuluu Fimea:n lääkeluettelon rohdosliitteen kasveihin. Ulkomaisissa homeopaattisissa valmisteissa käyttävät myrkkykeisoa mm. Arcana Arzneimittel-Herstellung (Saksa), Gudjons GmbH (Saksa), Deutsche Homöopathie-Union DHU (Saksa), HANOSAN GmbH (Saksa), Lehning Laboratoires (Ranska) ja Spagyros GmbH (Sveitsi). Keruu ja viljely Suomessa myrkkykeisoa ei tiedetä kerättävän, viljeltävän tai hyödynnettävän. Oulun 4H-yhdistys on kuitenkin tilauksesta toimittanut siitä pieniä koe-eriä ulkomaille (Vahtola ym. 2018). Mikäli myrkky- keisoa voitaisiin hyödyntää esim. lääketeollisuuden käyttöön, on huomioitava sen erittäin voimakas myrkyllisyys kaikissa keruun ja viljelyn vaiheissa. Kasvi kerätään juurineen, mikä vaatii aina maanomis- tajan luvan. Lähteet Ahmad, M., Saeed, F., Mehjabeen & Jahan, N. 2013. Evaluation of insecticidal and anti-oxidant activity of selected medicinal plants. J Pharmacog Phytochem 2: 153–158. Alm, T. 2015. Plant species introduced by foreigners according to folk tradition in Norway and some other European countries: xenophobic tales or not? J Ethnobiol Ethnomed 11: 1-12. Chen, Y., Peng, S., Luo, Q., Zhang, J., Guo, Q., Zhang, Y. & Chai, X. 2015. Chemical and pharmacological progress on polyacetylenes isolated from the family Apiaceae. Chem Biodivers 12: 474–502. Heath, K.B. 2001. A fatal case of apparent water hemlock poisoning. Vet Hum Toxicol 43: 35–36. Hämet-Ahti, L., Suominen, J., Ulvinen, T. & Uotila, P. (toim.) 1998. Retkeilykasvio. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo. Yliopistopaino, Helsinki. 656 s. Ishmuratova, M., Ozek, T., Ozek, G. & Baser, K.H.C. 2011. Chemical composition of the oil of Cicuta virosa L. from Kazakhstan. Planta Med 77: PE31. Larsson, S., Westberg, U., Hussain, J. & Göransson, U. 2015. Poisoning with Cicuta virosa in Sweden. Clin Toxicol 53: 345–345. Li, Z.L., Qian, S.H. & Bu, S.P. 2010. Two new taraxastane-type triterpenoids from the fruit of Cicuta virosa L. var latisecta Celak. Chinese Chem Lett 21: 317–321. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 18/2018 54 Mulligan, G.A. 1980. The genus Cicuta in North America. Canadian Journal of Botany 58: 1755–1767. Mäkelä, M., Kuokka, I. & Anttila, M. 2004. Myrkkykeiso nautojen äkillisten kuolemien aiheuttajana. Suomen Eläinlääkärilehti 110: 325–327. Ohta, T., Uwai, K., Kikuchi, R., Nozoe, S., Oshima, Y., Sasaki, K. & Yoshizaki, F. 1999. Absolute stereochemistry of cicutoxin and related toxic polyacetylenic alcohols from Cicuta virosa. Tetrahedron 55: 12087–12098. Panter, K.E., Gardner, D.R., Stegelmeier, B.L., Welch, K.D. & Holstege, D. 2011. Water hemlock poisoning in cattle: Ingestion of immature Cicuta maculata seed as the probable cause. Toxicon 57: 157–161. Ricotti, V. & Delanty, N. 2006. Use of complementary and alternative medicine in epilepsy. Curr Neurol Neurosci 6: 347–353. Saeed, F., Ahmad, M., Mehjabeen, Jahan, M. & Alam, S.M. 2014. Neuro-pharmacological, analgesic and anti- inflammatory effects of crude extract of Cicuta virosa. Int J Phytomed 6: 515–522. Schep, L.J., Slaughter, R.J., Becket, G. & Beasley, D.M. 2009. Poisoning due to water hemlock. Clin Toxicol 47: 270–278. Strauss U, Wittstock, U., Schubert, R., Teuscher, E., Jung, S. & Mix, E. 1996. Cicutoxin from Cicuta virosa – A new and potent potassium channel blocker in T lymphocytes. Biochem Bioph Res Co 219: 332–336. Tian, J., Ban, X., Zeng, H., He, J., Huang, B. & Wang, Y. 2011. Chemical composition and antifungal activity of essential oil from Cicuta virosa L. var. latisecta Celak. Int J Food Microbiol 145: 464–470. Tian, Y.-Q., Cheng, D.-M. & Zhang, Z.-X. 2015. Bioactivity of Cicuta virosa L. var. latisecta Celak. (Umbelliferae: Cicutal) against Red Imported Fire Ant under Laboratory and Field Conditions. Sociobiology 62: 351–355. Tian, Y.-Q., Zhang, Z.-X. & Xu, H.-H. 2013. Laboratory and field evaluations on insecticidal activity of Cicuta virosa L. var. latisecta Celak. Ind Crop Prod 41: 90–93. Uwai, K., Oshima, Y., Sugihara, T. & Ohta, T. 1999. Syntheses and stereochemical assignment of toxic C17- polyacetylenic alcohols, virols A, B, and C, isolated from water hemlock (Cicuta virosa). Tetrahedron 55: 9469–9480. Uwai, K., Ohashi, K., Takaya, Y., Ohta, T., Tadano, T., Kisara, K., Shibusawa, K., Sakakibara, R. & Oshima, Y. 2001. Exploring the structural basis of neurotoxicity in C17-polyacetylenes isolated from water hemlock. J Med Chem 43: 4508–4515. Uwai, K., Ohashi , K., Takaya, Y., Oshima, Y., Furukawa, K., Yamagata, K., Omura, T. & Okuyama, S. 2001. Virol A, a toxic trans-polyacetylenic alcohol of Cicuta virosa, selectively inhibits the GABA-induced Cl current in acutely dissociated rat hippocampal CA1 neurons. Brain Res 889: 174–180. Vahtola, S., Mustonen, T. Laurila, M., Konttinen, M. & Isolahti, M. 2018. Suokasvien ja muiden luonnontuotteiden keruutoiminta Oulun seudulla. Teoksessa: Vahtola, S. & Laurila, M. (toim.), Suokasvien keruutoiminta ja potentiaaliset keruualueet Pohjois-Pohjanmaalla. Suokasveista uusia elinkeinomahdollisuuksia -hanke, Luonnonvarakeskus (Luke) ja Oulun 4H-yhdistys. s. 4–28. Wang, S.Q., Li, X., Wang, X.N., Wei, N.N. & Lou, H.X. 2011. Coumarins from Cicuta virosa and their modulating effects on multidrug-resistant (MDR) tumors. Phytochem Lett 4: 97–100. Wang, S.Q., Zhang, Q.W., Wang, X.L., Di, X.X., Wang, X.N. & Lou, H.X. 2016. Chemical constitutents from Cicuta virosa Linnaeus and their reversal effects on doxorubicin-resistant human myelogenous leukemia (K562/A02) cells. Chinese Chem Lett 27: 1013-1016. Wittstock, U., Hadacek, F., Wurz, G., Teuscher, E. & Greger, H. 1995. Polyacetylenes from water hemlock, Cicuta virosa. Planta Med 61: 439–445. Wittstock, U., Lichtnow, K.H. & Teuscher, E. 1997. Effects of cicutoxin and related polyacetylenes from Cicuta virosa on neuronal action potentials: A comparative study on the mechanism of the convulsive action. Planta Med 63: 120–124. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 18/2018 55 3.8. Ojakellukka Geum rivale L. Ruots. humleblomster; Engl. water avens; Saks. Bach-Nelkenwurz Marika Laurila¹ & Bertalan Galambosi ¹ Luonnonvarakeskus (Luke) Tiivistelmä Ojakellukka on vähemmän tunnettu rohdoskasvi, jolla on hoidettu suolistovaivoja ja vilustumisoireita. Lisäksi sen juurta on käytetty juomien maustamiseen. Ojakellukka sisältää runsaasti tanniineja, fenoli- happoja ja haihtuvia öljyjä. Se on osoittanut hyvää antimikrobista ja antioksidanttista tehoa. Lupaavien bioaktiivisten ominaisuuksiensa puolesta sillä voisi olla käyttöpotentiaalia esimerkiksi ravintolisissä ja kosmetiikassa. Tämän niukasti tutkitun lajin ominaisuuksista tarvitaan kuitenkin lisää tietoa. Yleiskuvaus Ojakellukan hieman mesiangervon lehtiä muistuttavat lehdet kohoavat ruusukkeena maan rajasta. Lehtien keskeltä vajaan puolen metrin korkeuteen nouseva kukintovarsi on nuokkuvalatvainen kanna- tellen melko kookkaita, tumman viininpunaisten suojuslehtien verhoamia kukkia (Kuva 1). Monivuoti- sella ojakellukalla on vankka pääjuuri, joka tuoksuu mausteneilikalta (Hinneri ym. 1993). Se kasvaa nimensä mukaisesti kosteilla kasvupaikoilla kuten ojien varsilla, rantapensaikoissa, rehevissä korvissa sekä kosteilla niityillä ja lehdoissa (Hinneri ym. 1993). Laji on Suomessa yleinen runsaimman esiintymi- sen painottuessa maan eteläosaan (Kuva 1). Kuva 1. Ojakellukan kukkiva verso ja juuri leikattuna sekä lajin levinneisyys Suomessa. Valokuva: Marika Laurila. Kartta: Luonnontieteellinen keskusmuseo Luomus, Helsingin Yliopisto. Perinteinen käyttö Ojakellukan lääkinnällisestä käytöstä Euroopassa löytyy niukasti tietoa. Owczarek & Gudej (2013) ker- tovat sen juurakkoa käytetyn supistavana ja tulehduksia hoitavana rohtona. Pohjois-Amerikassa oja- kellukan juurikeitettä on perinteisesti käytetty etenkin lasten ripulin ja suolistotulehdusten sekä eri- laisten vilustumisoireiden ja kuumeen hoitoon (Native American Ethnobotany -sivusto, naeb.brit.org). Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 18/2018 56 Kiinassa ojakellukkaa kuten muutamia muita kellukkalajeja on käytetty nestettä poistavana ja supista- vana rohtona (Cheng ym. 2011). Lönnrot kirjoittaa ojakellukkaa käytetyn ”vilutaudissa ja muissa” viitaten sukulaislajin kyläkellukan (Geum urbanum) tarkempaan käyttökuvaukseen: ”Juuri ryytihajuinen, hiottava, vatsan vahvistava, käytettiin vilutauteja vasten… Samoin sitä on ennen käytetty vatsataudissa, veri- ja muissa juoksuissa, kouristuksissa, ähkyssä, hinkuyskässä” (Lönnrot & Saelan 1866). Ruotsissa ojakellukka on ollut tunnet- tu kuumetta hoitavana rohtona (Tunón ym. 1995). Ojakellukan tuoksuva juuri on tunnettu myös juomien mausteena. Lönnrot mainitsee sitä käytetyn oluen mausteena, samalla sen sanottiin ehkäisevän olutta happanemasta (Lönnrot & Saelan 1866). Plants for a future -sivusto (www.pfaf.org) kertoo ojakellukan kuivatuista tai tuoreista juurista saata- van keittämällä kaakaon tapaista herkullista juomaa; yksi lajin englanninkielisistä nimityksistä on ”suk- laajuuri”. Hinneri ym. (1993) kertovat mausteneilikalta tuoksuvaa juurta voitavan käyttää teenä tai juomien ja säilykkeiden mausteena. Sitä on käytetty myös liköörien ja viinien maustamiseen (Allen 2007). Koostumus Ojakellukan eri kasvinosat sisältävät runsaasti bioaktiivisia yhdisteitä. Juurissa on runsaasti tanniineja (136,1 mg/g) ja fenolihappoja (18,9 mg CAE/g kuiva-ainetta), kolme-neljä kertaa enemmän kuin ver- soissa, joissa puolestaan on kymmenkertainen määrä flavonoideja (3,0 mg QE/g) verrattuna juuriin (Owczarek & Gudej 2013). Ellagihappo on runsain fenolihappo sekä versoissa että juurissa. Juuriin verrattuna versojen fenolihappokoostumus on laadullisesti rikkaampi sisältäen ellagihapon ohella muun muassa p-hydroksibentsoe-, protokatekiini-, kahvi-, p-kumariini- ja salisyylihappoa (Owczarek & Gudej 2013). Ruusukasveihin kuuluvien 42 lajin joukossa ojakellukka kuului eniten tanniineja sisältä- neisiin kasvilajeihin (Lamaison ym. 1990). Suomalaisten kasvien ellagitaanniineja kartoittavassa tutkimuksessa (Moilanen ym. 2015) ojakel- lukan lehtien todettiin sisältävän niitä runsaasti, laji sijoittui toiseksi korkeimpaan runsausluokkaan (ellagitanniineja 51–89 mg/g). Ojakellukasta määritettiin yhteensä 20 yhdistettä, joista runsain oli ge- miini A; sen osuus oli 30 % lehtien ellagitanniineista. Kyläkellukan lehdissä ellagitanniineja oli vielä enemmän (>90 mg/g) ja vallitsevan gemiini A:n osuus 50 %. Molempia kellukkalajeja luonnehti runsas oligomeeristen ellagitanniinien esiintyminen. Fenolihapoista Owczarek ym. (2014) selvittivät tarkemmin ellagi- ja gallihapon määriä oja- ja kylä- kellukan eri kasviosissa. Runsaimmin esiintyi ellagihappoa, noin kuusi kertaa enemmän kuin gallihap- poa. Ojakellukan juurissa ellagihappoa oli enemmän (60 mg/g) kuin versoissa (40 mg/g). Lääkekasvina yleisemmin käytetyllä kyläkellukalla juurissa oli lähes puolet vähemmän ellagihappoa, versoissa puo- lestaan hieman enemmän (46 mg/g) kuin ojakellukalla. Jatkotutkimuksissa ojakellukan juuren todettiin sisältävän suhteellisen runsaasti myös kahta ellagihapon sulfaattijohdannaista, jotka ovat bioaktiivises- ti osin ellagihappoa tehokkaampia. Ojakellukan versosta ja kyläkellusta sulfaattijohdannaisia löytyi vain vähäisiä määriä (Owczarek ym. 2017). Verrattaessa fenoliyhdistepitoisuuksia viiden ruusukasvien heimoon kuuluvan lajin juurissa ojakel- lukassa havaittiin runsaimmin fenolihappoja (3,0 g/kg) yhdessä mätäsansikan (Waldsteinia geoides) kanssa (Oszmianski ym. 2007). Kondensoituneita tanniineja eli proantosyanidiineja ojakellukan juura- kossa oli sitä vastoin vähiten (10 g/kg) tutkituista lajeista; suurimmat pitoisuudet olivat sveitsinhanhi- killa, Potentilla alba (80 g/kg). Katekiini oli ojakellukan vallitsevin proantosyanidiini. Ojakellukan kukkivista versoista on määritetty 13 flavonoidiyhdistettä, muun muassa luteoliini, apigeniini, kversetiini, kemferoli ja niiden johdannaisia (Panizzi ym. 2000). Lisäksi Panizzi ym. tunnisti- vat ojakellukasta kymmenen triterpeeniyhdistettä, mm.ursolihapon, oleanolihapon ja betuliinin, sekä kumariineihin kuuluvat skopoletiinin, eskuletiinin ja dekursiinin. Kellukat sisältävät runsaasti myös eteerisiä öljyjä. Owczarek ym. (2013) määrittivät yhteensä 130 yhdistettä oja- ja kyläkellukan eteerisistä öljyistä: ojakellukan juuret sisälsivät eniten cis-myrtanaalia Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 18/2018 57 (53,3 %), kyläkellukan eugenolia (69,2 %) ja maanpäällisissä osissa oli runsaasti alifaattisia yhdisteitä, joiden koostumus vaihteli lajeittain. Bioaktiivisuus ja käyttömahdollisuudet Antimikrobisuus Ojakellukan kukkivien versojen antimikrobisuutta testattiin kolmea bakteeria (Staphylococcus aureus, Pseudomonas aeruginosa, Escherichia coli) ja kahta mikrosientä (Candida albicans, Aspergillus niger) vastaan käyttäen eri uuttoliuottimia sekä uutteista erotettuja eri yhdisteryhmiä (Panizzi ym. 2000). Raakametanoliuutteella oli korkein antimikrobinen aktiivisuus: se tehosi kaikkiin tutkittuihin mikrobei- hin ja oli tehokkain bakteereja vastaan. Yksittäisistä yhdisteryhmistä paras teho oli triterpeenejä sisäl- tävällä fraktiolla, joka tehosi kaikkiin mikrobeihin. Flavonoidi- ja tanniinifraktiot olivat aktiivisia ainoas- taan bakteereja vastaan. Parhaiten bakteereihin tehosivat flavonoidit. Tutkittujen yksittäisten yhdis- teiden todettiin tehoavan lähinnä bakteereihin: tehokkaimpia olivat gallihappo (tehoten ainoana myös C. albicans hiivaan), kahvihappo, ursolihappo, eskuletiini ja kversetiini (paras teho P. aeruginosaan). Bakteereista S. aureus oli herkin ojakellukkauutteille. Antioksidanttiset ja tulehduksia ehkäisevät vaikutukset Ojakellukka (metanoliuute) osoitti korkeaa antioksidanttitehoa DPPH- ja ABTS-testeissä viiden ruusu- kasvien heimoon kuuluvan lajin juurten bioaktiivisuutta selvittäneessä tutkimuksessa (Oszmianski ym. 2007). Muut antioksidanttisesti tehokkaat lajit olivat mätäsansikka ja sveitsinhanhikki. Nämä kolme lajia olivat antioksidanttisesti 2–3 kertaa tehokkaampia kuin muut tutkitut kaksi lajia, sikoangervo (Fili- pendula vulgaris) ja töyhtöangervolaji Aruncus silvester. Verrattaessa oja- ja kyläkellukan versojen ja juurten metanoli-vesiuutteiden antioksidantti- aktiivisuuksia eri menetelmillä (DPPH, FRAP, linolihapon hapettuminen) ojakellukan juuret osoittivat suurinta tehoa kaikilla menetelmillä (Owczarek ym. 2015). Myös ojakellukan versot olivat antioksi- danttisesti tehokkaampia kuin kyläkellukan versot tai juuret DPPH- ja FRAP-menetelmillä. Eri uuttoliu- ottimien vaikutusta antioksidanttitehoon verrattiin käyttäen liuottimina metanoli-vesiseosta ja siitä edelleen dietyylieetterillä, etyyliasetaatilla tai n-butanolilla uutettuja fraktioita; paras antioksidanttite- ho saatiin käyttäen liuottimina etyyliasetaattia ja n-butanolia (Owczarek ym. 2015). Ojakellukan versosta valmistetun vesiuutteen on osoitettu hillitsevän tehokkaasti tulehdusreakti- oita kiihdyttävän PAF-välittäjäaineen toimintaa ollen tutkituista 52 kasvilajista viiden tehokkaimman joukossa (Tunón ym. 1995). Hermokudossairauksien hoito Ojakellukan sukulaislajin kyläkellukan juuriuute on osoittanut lupaavia ominaisuuksia hermokudoksen rappeumasairauksien (Alzheimer, Parkinson) hoidossa johtuen sen kyvystä vähentää sairauden ete- nemisen kannalta keskeisten entsyymien (asetyylikoliiniesteraasi, tyrosinaasi) toimintaa sekä sen anti- oksidanttiaktiivisuudesta (Paun ym. 2015). Myös ojakellukan tehoa olisi mielenkiintoista selvittää tässä suhteessa, sillä antioksidattisesti sen juuriuutteen on todettu olevan kyläkellukkaa selvästi tehok- kaampi (Owczarek ym. 2015). Diabeteksen hoito Ojakellukan juurakossa on suhteellisen runsaasti erästä ellagihapon sulfaattijohdannaista (Owczarek ym. 2017), joka aiemmin Potentilla candicans -lajista eristettynä on todettu hyvin tehokkaaksi ehkäi- semään aldoosireduktaasi-entsyymin toimintaa (Terashima ym. 1990). Aldoosireduktaasi on osallisena muun muassa diabetekseen liittyvissä lisäsairauksissa (Owczarek ym. 2017). Ihon hoito Ojakellukka oli yksi tehokkaimmista elastaasi-entsyymin toimintaa ehkäisevistä kasveista tutkittaessa yhteensä 42 ruusukasvien heimoon kuuluvan lajin tehoa sen suhteen (Lamaison ym. 1990). Kyky eh- käistä elastaasin toimintaa on kytköksissä näiden kasvien sisältämiin tanniineihin, sillä tehokkaimmin tähän entsyymiin vaikuttaneilla kasveilla oli myös korkeimmat tanniinipitoisuudet (Lamaison ym. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 18/2018 58 1990). Elastaasi hajottaa elastiinia, joka on ihon verinahan tärkeä rakennevalkuainen huolehtien ihon kimmoisuudesta (Hannuksela-Svahn 2016). Sen toiminnan hillitseminen auttaa mahdollisesti ehkäise- mään ihon ikääntymiseen liittyviä muutoksia. Turvallisuus Ojakellukan käytön turvallisuudesta on hyvin niukasti tutkimustietoa. Sen yksittäisistä yhdisteistä on testattu juuressa suhteellisen runsaina esiintyvien ellagihapon sulfaattijohdannaisten sytotoksisuutta, joka osoittautui alhaiseksi, pienemmäksi kuin vertailuna olleella ellagihapolla (Owczarek ym. 2017). Plants for a future -sivustolla (www.pfaf.org) todetaan, ettei ojakellukan käytöstä ole tiedossa haitta- vaikutuksia. Nykyinen ja sallittu käyttö Yritysten tuotehauissa löytyi kaksi ojakellukkaa hyödyntävää ulkomaista yritystä. Kosmetikos DNR:n (Liettua) valikoimassa ojakellukkaa on uuteraaka-aineena. Arcana Arzneimittel-Herstellung (Saksa) markkinoi ojakellukasta valmistettua homeopaattista uutetta. Laji ei ole Suomessa ei- uuselintarvikkeiksi luokitteltujen kasvien listalla (Evira 2016). Ojakellukan samoin kuin sen sukulaislajin kyläkellukan kaikkien kasvinosien käyttö EU:ssa on sallittu ravintolisänä Belgian, Ranskan ja Italian yhteisen BELFRIT-listan mukaan. Listassa todetaan ojakellukan sisältävän runsaasti tanniineja (versot 7–17 %, juuret 16–27 %) ja ettei sen käytössä ole erityistä huomioitavaa (BELFRIT). Saksan kasvilistalla kyläkellukan versot on luokiteltu ei-uuselintarvikkeeksi ja juuria voidaan käyttää teeaineksena; ojakel- lukkaa ei mainita (Saksan kasvilista). Kyläkellukan juurten käyttö teenä on sallittu myös Slovakiassa (Slovakina teekasvilista). Ojakellukka ei ole lääkeluettelossa (Fimea 2016). Keruu Ojakellukan kaikkia kasvinosia voidaan hyödyntää. Juurten käytössä on syytä muistaa, että niiden ke- ruu vaatii maanomistajan luvan. Kasvia on hyvä säästää kasvupaikalleen niin, ettei esiintymä vaarannu. Lähteet Allen, G. 2007. The herbalist in the kitchen. University of Illinois Press, USA. BELFRIT: http://www.economie.gouv.fr/files/files/directions_services/dgccrf/imgs/breve/2014/documents/harmoni zed_list_Section_A.pdf, viitattu 28.9.2017. Cheng, X.-R., Jin, H.-Z., Qin, J.-J., Fu, J.-J. & Zhang, W.-D. 2011. Chemical constituents of plants from the genus Geum. Chemistry & Biodiversity 8: 203–222. Evira 2016. Suomalaisten luonnonvaraisten kasvien elintarvikekäyttötietoja (18.6.2014, viimeisin päivitys 29.9.2016). https://www.evira.fi/globalassets/elintarvikkeet/valmistus-ja- myynti/uuselintarvikkeet/luonnonvaraisten-kasvien-elintarvikekaytto_29092016.pdf Fimea 2016. Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskuksen päätös lääkeluettelosta. http://www.fimea.fi/valvonta/luokittelu/laakeluettelo, liite 2 Lääkeluettelon rohdokset, viitattu 28.9.2017. Hannuksela-Svahn, A. 2017. Ihon rakenne ja muutokset ikääntyessä. Lääkärikirja Duodecim, artikkelin tunnus: dlk01124 (010.011). Kustannus Oy Duodecim. Hinneri, S., Hämet-Ahti, L., Kurtto, A. & Vuokko, S. 1993. Maarianheinä, mesimarja ja timotei. Suomen luonnonvaraisia kasveja. Otava, Helsinki. 350 s. Lamaison, J.L., Carnat, A., & Petitjean-Freytet, C. 1990. Tannin content and inhibiting activity of elastase in Rosacea. Annales de Pharmacologie France 48: 335–340. Lönnrot, E. & Saelan, T. 1866. Flora Fennica. Suomen kasvio. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjapaino, Helsinki. Moilanen, J., Koskinen, P. & Juha-Pekka Salminen, J.-P. 2015. Distribution and content of ellagitannins in Finnish plant species. Phytochemistry 116: 188-197. Oszmianski, J., Wojdylo, A., Lamer-Zarawska, E. & Swiader, K. 2007. Antioxidant tannins from Rosaceae plant roots. Food Chem 100: 579–583. Owczarek, A. & Gudej, J. 2013. Investigation into biologically active constituents of Geum rivale L. Acta Pol Pharm 70: 111–114. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 18/2018 59 Owczarek, A., Gudej, J. & Kicel, A. 2013. Composition of essential oil from aerial and underground parts of Geum rivale and G. urbanum growing in Poland. Nat Prod Commun 8: 505–508. Owczarek A., Gudej J., Olszewska M.A. 2015. Antioksidant activity of Geum rivale L. and Geum urbanum L.. Acta Pol Pharm 72: 1239–1244. Owczarek, A., Olszewska, M.A. & Gudej, J. 2014. Quantitative determination of ellagic acid and gallic acid in Geum rivale L. and G. urbanum L. Acta Biol Cracov Bot 56: 74–78. KǁĐnjĂƌĞŬ͕͕͘ZſǏĂůƐŬŝ͕D͕͘<ƌĂũĞǁƐŬĂ͕h͘ΘKůƐnjĞǁƐŬĂ͕D͘ϮϬϭϳ͘Rare ellagic acid sulphate derivatives from the rhizome of Geum rivale L.— Structure, cytotoxicity, and validated HPLC-PDA assay. Appl Sci 7: 400, doi:10.3390/app7040400 Panizzi, L., Catalano, S., Miarelli, C., Cioni, P.L. & Campeol, E. 2000. In vitro antimicrobial activity of extracts and isolated constituents of Geum rivale. Phytother Res 14: 561–563. Paun, G., Neagu, E., Albu, C. & Radu, G.L. 2015. Inhibitory potential of some Romanian medicinal plants against enzymes linked to neurodegenerative diseases and their antioxidant activity. Pharmacogn Mag 11 (Suppl 1): S110-6. doi: 10.4103/0973-1296.157709. Terashima, S., Shimizu, M., Nakayama, H., Ishikura, M., Ueda, Y., Imai, K., Suzui, A. & Morita, N. 1990. Studies on aldose reductase inhibitors from medicinal plant of “Sinfito”, Potentilla candicans, and further synthesis of their related compounds. Chem Pharm Bull 38: 2733–2736. Tunón, H., Olavsdotter, C. & Bohlin, L. 1995. Evaluation of anti-inflammatory activity of some Swedish medicinal plants. Inhibition of prostaglandin biosynthesis and PAF-induced exocytosis. J Ethnopharmacol 48: 61–76. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 18/2018 60 3.9. Pajut Salix L. Ruots. viden; Engl. willow; Saks. Weide Bertalan Galambosi & Marika Laurila¹ ¹ Luonnonvarakeskus (Luke) Tiivistelmä Paju on monipuolinen raaka-aine erilaisiin käyttötarkoituksiin. Tutkimustulokset pajun bioaktiivisista yhdisteistä ja hoitavista vaikutuksista antavat tukea sen perinteiselle käytölle esimerkiksi erilaisten tulehdustilojen ja kivun hoidossa. Potentiaalisia uusia käyttömahdollisuuksia löytyy niin lääke- kuin ravintolisävalmisteina. Pajut vaikuttavat lupaavalta raaka-aineelta myös eläimille tarkoitettuihin eri- koisrehuihin muun muassa ruoansulatusta tehostavien ja sisäloisia torjuvien ominaisuuksiensa vuoksi. Viljelymahdollisuudet hyvinvointituotteisiin raaka-aineeksi sopivan mustuvapajun tuotantoon Suomessa ovat lupaavia niin kivennäis- kuin turvemailla. Jatkotutkimuksissa tulisi paneutua erityisesti laajempaa tuotantoa mahdollistavien koneellisten menetelmien testaamiseen ja tuotannon kannatta- vuuden tarkasteluun. Tekniikkaa voitaisiin soveltaa esimerkiksi energia- ja biohiilipajun tuotannossa käytetyistä koneketjuista. Viljelytutkimuksen käynnistäminen edellyttää kuitenkin mahdollisten jatko- jalostavien yritysten kiinnostusta suomalaiseen pajuraaka-aineeseen esimerkiksi lääke- ja rehuteolli- suudessa. Yleiskuvaus Suomessa kasvaa kolmisenkymmentä pajulajia tai lajiryhmää ja runsaasti eri lajien risteymiä (Hämet- Ahti ym. 1998). Monet pajulajit viihtyvät erilaisissa kosteissa elinympäristöissä kuten soilla, rannoilla, ojien varsilla ja kosteapohjaisilla entisillä pelloilla. Koko maassa yleisiä lajeja ovat raita (S. caprea), mustuvapaju (S. myrsinifolia), halava (S. pentandra) ja ylivoimaisesti runsain laji kiiltopaju (S. phylicifo- lia). Maan eteläosissa yleisinä kasvavat virpapaju (S. aurita), tuhkapaju (S. cinerea) ja hanhenpaju (S. repens). Maan pohjoisosissa yleisiä lajeja ovat puolestaan pohjanpaju (S. lapponum), tunturipaju (S. glauca), kalvaspaju (S. hastata) ja juolukkapaju (S. myrtilloides). Suomessa on tehty laajamittaisesti pajuihin liittyvää tutkimusta muun muassa Itä-Suomen yliopis- tossa 1980-luvun puolivälistä alkaen professori Riitta Julkunen-Tiiton johdolla. Tutkimuksen kohteina ovat olleet eri pajulajien yhdistekoostumus (erityisesti fenolit), vaikutukset tuhohyönteisiin sekä ilmas- ton vaikutukset pajujen fysiologiaan ja fytokemiaan. Lääkinnällisen hyödyntämisen näkökulmasta on tutkittu erityisesti mustuvapajua (Kuva 1) ja sen viljelymenestykseen vaikuttavia tekijöitä. Tutkimuksis- ta on syntynyt yli 60 tieteellistä julkaisua ja kolme väitöskirjaa (Julkunen-Tiitto 1989, Ruuhola 2001, Heiska 2007). Mustuvapajun viljelymahdollisuuksia on tutkittu myös Maa- ja elintarviketalouden tut- kimuskeskuksessa (Galambosi & Jokela 2009). Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 18/2018 61 Kuva 1. Mustuvapajun yksivuotista kasvustoa viljelykokeessa ja lajin levinneisyys Suomessa. Valokuva: Bertalan Galambosi. Kartta: Luonnontieteellinen keskusmuseo Luomus, Helsingin Yliopisto. Kaiken kaikkiaan suomalainen pajututkimus on huomattavan laajaa. Muun muassa pajun käyttö- mahdollisuuksia energialähteenä on tutkittu hyvin runsaasti. Luonnonvarakeskuksen tuoreessa koti- maista pajukirjallisuutta kokoavassa bibliografiassa on mukana 781 kirjallisuusviitettä sisältäen tutki- musjulkaisujen lisäksi myös yleistajuisempaa kirjallisuutta esimerkiksi pajun käsityö- ja koristekäytöstä (Heino & Hytönen 2015). Nyt käsillä olevassa katsauksessa on keskitytty erityisesti pajujen terveyttä hoitaviin hyödyntämismahdollisuuksiin kansainvälisen ja kotimaisen tutkimustiedon valossa. Perinteinen käyttö Pajujen lääkinnällisen käytön mainitsi jo Pedanius Dioskorides ajanlaskun ensimmäisellä vuosisadalla. Pajun kuorella on pitkä käyttöhistoria muun muassa kuumetta alentavana lääkkeenä. Perinteisesti sillä on hoidettu myös erilaisia reumaattisia vaivoja kuten reumaattista nivelrikkoa, hengitystietulehduksia, kihdin aiheuttamaa nilvelrikkoa, selkärankareumaa sekä muita tulehduksellisia sidekudossairauksia (EMA 2017). Intiassa valkopajua (S. alba) on käytetty perinteisesti erilaisten ihosairauksien hoidossa (Qureshi ym. 2015). Suomalaisesta kansanperinteestä Lönnrot on kirjannut pajuille monipuolisia hyödyntämismahdol- lisuuksia liittyen muun muassa lääkintään, käsitöihin ja puutarhan koristamiseen (Lönnrot & Saelan 1866). Vilutaudin eli kuumeen hoitoon hän kertoo käytetyn halavaa (S. pentandra) ja salavaa (S. fragi- lis) sekä kehottaa kokeilemaan kalvaspajua (S. hastata). Halavan yhteydessä Lönnrot ohjeistaa lääkin- nällistä käyttöä tarkemmin ja kertoo laajemminkin pajujen käytöstä: ”Kuorta käytetään vilutautia vas- ten. Otetaan 2- t. 3-vuotisista haaroista, ja annetaan 1, 2 teelusikallista kuivattuna ja pienennettynä, joka 3:mas tahi 4:jäs tiima väli-aikoina sittekun ulostus-ainetta edeltäkäsin on tarpeeksi nautittu. Sie- menhaivenet tämän ja muiden pajulajien taidetaan koota ja käyttää puumulin asemesta. Lehdet pai- navat keltaista. Puu on sovelias lehtokujiksi ja pensas-aidoiksi.” Nahan työstämiseen (parkitukseen) Lönnrot mainitsee käytetyn raidan (S. caprea) ja tuhkapajun (S. cinerea) kuorta. Lisäksi hän kehuu rai- dan puuainesta kevyeksi ja sitkeäksi käytettäväksi kaikenlaisiin puukalutöihin. Tuhkapajun oksien mai- nitaan sopivan koreihin ja viikatteen sidontaan. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 18/2018 62 Entisen Neuvostoliiton alueella pajujen kuori on ollut tärkeä rohdos, jota on kerätty keväisin suu- ria määriä lääkkeeksi muun muassa kuumeen, reumatismin, makuuhaavojen ja mahasairauksien hoi- toon (Rautavaara 1980). Erikseen Rautavaara mainitsee halavan kuoren sen korkean salisiinipitoisuu- den vuoksi. Rautavaaran mukaan suomalaiset ovat käyttäneet pajun kuorta paitsi kuumesairauksissa myös suolisto- ja reumasairauksissa. Viimeksi mainittuja on hoidettu lehdistä valmistetulla teellä. Leh- tikeitettä Rautavaara mainitsee käytetyn ulkoisesti sääriruven hoitoon. Lisäksi esimerkiksi hanhenpa- jun (S. repens) versoista valmistetulla keitteellä (keitetään tunti) on hoidettu keuhkovikoja nauttien keitettä puoli kahvikupillista päivässä (Rautavaara 1980). Pajujen kuorten käyttö rohdokseksi on kult- tuurihistoriallisesti hyvin merkittävä, koska se johti nykyisin laajasti käytetty aspiriinin (asetyylisalisyy- lihappo) löytöön. Koillissiperialaiset tšuktšit (engl. chukchi) ovat hyödyntäneet monipuolisesti alueen luonnonkasve- ja ravinnossaan muun muassa säilöen niitä hapattamalla talven varalle. Yksi halutuimmista ravintokas- veista oli Salix kolymensis -pajulajin pienet oksat ja lehdet. Siitä valmistettiin joko yksistään tai yhdessä muiden kasvien kuten pohjanruttojuuren (Petasites frigidus), hapron (Oxyria digyna), rikko- (Saxifraga) ja tatar (Polygonum) -kasvien kanssa eräänlaista hapankaalta. (Porsild 1953) Koostumus Salisylaatit ovat lääkinnällisesti tunnetuin bioaktiivinen yhdisteryhmä pajuissa. Niiden pitoisuudessa on huomattavaa vaihtelua eri pajulajien välillä ja saman lajin sisällä eri tekijöistä johtuen. Salisylaattien määrä ilmoitetaan usein salisiinin pitoisuutena. Esimerkiksi valkopajun (S. alba) salisiinipitoisuudeksi on ilmoitettu 0,5 %, punapajun (S. purpurea) kuoren 4-8 % ja salavan (S. fragilis) 1–10 % (EMA 2017). Suomalaisen mustuvapajun (S. myrsinifolia) useimpien viljeltyjen kloonien havaittiin sisältävän maanpäällisissä osissaan salisiineja yli 1 % ja joidenkin kloonien yli 1,5 % (Heiska 2007). Euroopan far- makopean mukaan rohdosvalmisteen kokonaissalisiinipitoisuuden tulee olla vähintään 1,5 % (EMA 2017). Osa mustuvapajun klooneista täyttää nämä vaatimukset. Viljelykokeissa muovikatteen ja lan- noituksen havaittiin hieman laskevan salisylaattien kokonaispitoisuutta mustuvapajussa, mutta ero oli suhteellisen pieni ja kasvulisäyksen ansiosta muovikate lisäsi salisylaattien hehtaarisadon kaksinkertai- seksi (Heiska 2008). Aiemmissa tutkimuksissa (Julkunen-Tiitto & Meier 1992) mustuvapajun kuivattu- jen lehtien on havaittu sisältävän salisiineja noin puolet enemmän (0,1-0,3 %) kuin oksien (0,2-0,7 %). Galambosin ja Jokelan (2009) tutkimuksessa tutkittiin viittä mustuvapajun kloonia (alkuperä Poh- jois-Karjala/Kannus), joissa yksivuotiaiden versojen kuoressa keskimääräiset salisiinipitoisuudet vaihte- livat huhtikuussa välillä 0,99–4,04 %. Korkeimpia salisiinipitoisuuksia sisältäneestä kannasta tutkittiin pitoisuusvaihtelua eri kasvinosien (kuori, verson sisäosa, lehti) ja korjuuajankohtien (touko-lokakuu) välillä. Verson sisäosassa pitoisuudet olivat koko ajan hyvin alhaiset (0,3–0,6 %). Kuoren salisiinipi- toisus oli korkeimmillaan toukokuun alussa (8,8 %) ja elokuun alussa (8,39 %) vaihdellen loppukaudes- ta 4 %:n ympärillä. Lehdissä salisiineja oli elokuun alussa 5,7 % ja syyskuun lopussa 3,7 %. Koko verso- jen salisiinipitoisuus vaihteli elo-syyskuussa 4,64–6,12 % välillä. Suomesta, Kilpisjärven alueelta elokuun alussa kerätyissä kuuden pajulajin kuivatuissa lehdissä sa- lisylaattipitoisuudet vaihtelivat nollasta hieman yli 20 %:iin (Nyman & Julkunen-Tiitto 2000). Analysoi- dut lehdet olivat terveitä, mutta niiden viereisissä lehdissä oli äkämäpistiäisten aiheuttamia äkämiä. Korkein salisylaattipitoisuus, noin 21 %, oli lettopajulla (S. myrsinites). Oudanmustuvapajulla (S. myr- sinfolia ssp. borealis) salisylaatteja oli noin 10 % ja tunturipajulla (S. glauca) noin 4 % lehden kuivapai- nosta. Seuraavilla kolmella pajulajilla ei havaittu lainkaan salisylaatteja: kiiltopaju (S. phylicifolia), poh- janpaju (S. lapponum) ja verkkolehtipaju (S. reticulata). Etelä-Karjalasta, Parikkalan Siikalahdelta kesäkuun puolivälissä kerätyissä kaksivuotisten pajujen lehtinäytteissä salisylaatteja oli eniten mustuvapajussa (12,58 %) ja halavassa (5,23 %), kiiltopajussa ei lainkaan (Ruuhola ym. 2001). Sekä mustuvapajulla että halavalla runsaimpia yksittäisiä salisylaattiyh- disteitä olivat salikortiini tai sen johdannaiset. Ruuholan ym. (2003) tutkimuksessa verrattiin salisylaat- tikoostumusta luonnosta kerätyllä hanhenpajulla (S. repens) sekä kasvihuoneessa kasvatetuilla mustu- Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 18/2018 63 vapajulla ja halavalla. Hanhenpajun salisylaattiyhdistekoostumus oli monipuolisin (11 yhdistettä) ja pitoisuudet korkeimmat (yli 10 %). Tsekin tasavallasta kesäkuun alussa kerättyjen kahdeksan pajulajin ja kahden pajuristeymän nuo- rissa kuivatuissa lehdissä salisylaattien pitoisuus (mediaani) vaihteli välillä 0–22 % (Volf ym. 2015). Korkein pitoisuus oli punapajulla (S. purpurea) 22 %. Myös kapealehtipajulla (S. rosmarinifolia) sa- lisylaattipitoisuus oli hivenen yli 20 %. Kolmanneksi korkein pitoisuus oli halavalla (S. pentandra), noin 7,5 %. Salavalla salisylaatteja oli noin 4 %. Muilla tutkituilla pajulajeilla (S. aurita, S. caprea, S. cinerea, S. viminalis, S. alba x fragilis, S. viminalis x purpurea) pitoisuudet olivat alhaisia vaihdellen 0-0,1 % välil- lä. Vertailussa mukana olleella haavalla (Populus tremula) salisylaatteja oli noin 1,5 % lehtien kuivapai- nosta. Kaiken kaikkiaan Volf ym. (2015) määrittivät näytteistä 28 eri salisylaattiyhdistettä, joista 46 % oli lajispesifisiä. Salisylaattien pitoisuuteen vaikuttaa huomattavasti myös vuodenaika. Härmä- (S. daphnoides) ja punapajun (S. purpurea) sekä halavan (S. pentandra) kuoren salisylaattipitoisuuksia tutkittiin eri maista maalis-, kesä-, heinä-, elo- ja lokakuussa vuosina 2006–2008 kerätyistä näytteistä. Korkeimmat pitoi- suudet todettiin härmäpajulla (2,59–6,41 %), sitten punapajulla (2,58–4,45 %) ja pienimmät ne olivat halavalla (1,60–2,41 %). Kaikilla lajeilla pitoisuudet olivat korkeimmillaan kasvien lepotilan aikana maa- lis- tai lokakuussa, alhaisimmillaan elokuussa (Förster ym. 2009, 2010). Muita tyypillisiä yhdisteitä pajuissa ovat erilaiset polyfenolit kuten flavonoidit, kondensoituneet tanniinit eli proantosyanidiinit (8–20 %) ja katekiinit (EMA 2017). Tuoreet tutkimukset ovat korosta- neet polyfenolien merkitystä pajuvalmisteiden hoitavien kuten tulehduksia ehkäisevien ominaisuuksi- en taustalla (Nahrstedt ym. 2007). Tunturi-Lapissa elokuun alussa kerätyissä pajujen lehdissä konden- soituneita tanniineja oli eniten pohjanpajussa, noin 11 %, ja runsaasti (noin 7 %) myös kiilto-, tunturi- ja verkkolehtipajussa (Nyman & Julkunen-Tiitto 2000). Flavonoideja oli ylivoimaisesti eniten kiiltopa- jussa (yli 11 %), muissa lajeissa niiden kokonaispitoisuudet olivat alle 3 %. Lisäksi tunturipajusta mitat- tiin korkeita pitoisuuksia (noin 8 %) kanelihappojohdannaisia (Nyman & Julkunen-Tiitto 2000). Etelä- Karjalasta kesäkuun puolivälissä kerätyissä kiiltopajun, mustuvapajun ja halavan lehdissä kondensoitu- neita tanniineja oli alle 1 %; flavonoidien pitoisuus puolestaan oli korkea erityisesti kiiltopajulla 17,31 % - halavalla 3,04 % ja mustuvapajulla vain 0,55 % (Ruuhola ym. 2001). Lisäksi mustuvapajussa ja hala- vassa oli runsaasti fenolihappoihin kuuluvan klorogeenihapon johdannaisia (4,90 % ja 3,76 %), kiiltopa- jussa ainoastaan 0,097 %. Gawlik-Dzikin ym. (2014) tutkimuksessa fenolihappojen kokonaismäärä vaihteli tutkittujen pajujen (valko-, härmä- ja punapaju sekä härmä- ja punapajun risteymä) etanoliuut- teissa välillä 168–323 μg/g (0,0168-0,0323 %) kuivapainoa kohden; pienin arvo oli valkopajulla, suurin risteymällä – flavonoidien pitoisuudet olivat yli 100–1000 -kertaisia verrattuna fenolihappojen pitoi- suuksiin. Tsekissä kerätyissä eri pajulajien nuorissa lehdissä tanniinipitoisuudet vaihtelivat 4,26 % (S. purpu- rea) ja 19,7 % (S. aurita = virpapaju) välillä; toiseksi korkein pitoisuus oli halavassa, 19,2 % (Volf ym. 2015). Flavonoidien kokonaispitoisuus puolestaan vaihteli tuhkapajun (S. cinerea) 1,50 %:sta halavan 6,06 prosenttiin. Nykytutkimusten tulokset bioaktiivisten yhdisteiden pitoisuuksista antavat siis hyvin- kin tukea esimerkiksi halavan ja hanhenpajun perinteiselle lääkinnälliselle käytölle. Bioaktiivisuus ja käyttömahdollisuudet Antimikrobisuus Valkopajun kuorista tehty etanoliuute osoitti hyvää antimikrobisuutta Candida albicans -hiivasientä sekä Staphylococcus aureus ja Pseudomonas aeruginosa bakteereja vastaan (Sulaiman 2013). Samassa tutkimuksessa mukana olleisiin Escherichia coli ja Klebsiella pneumoniae bakteereihin uute ei vaikutta- nut. Qureshi ym. (2015) tutkivat valkopajun tuoreista lehdistä valmistetun etyyliasetaattiuutteen ky- kyä ekäistä kuuden bakteerilajin ja viiden hiivasienilajin kasvua: tehokkaimmin uute vaikutti Salmonel- la typhi, K. pneumonia ja P. aeruginosa bakeereihin sekä Candida guilliermondii hiivasieneen. Uute antimikrobisine ominaisuuksineen saatiin yhdistettyä myös kitosaanipohjaiseen hydrogeelikalvoon, jolla on hyödyntämismahdollisuuksia haavojen hoidossa (Qureshi ym. 2015). Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 18/2018 64 Verrattaessa kolmesta kasvilajista miedossa suolahappovedessä (1 %) valmistettujen kuumauu- tosten antibakteerista tehoa valkopajun kuoriuutos oli selvästi tehokkain ehkäisemään seuraavien bakteerien kasvua petrimaljakokeessa (suluissa kasvunestovyöhykkeen läpimitta): Listeria monocyto- genes (3,08 mm), Bacillus cereus (2,72 mm), S. aureus (1,10 mm) ja E. coli (0,85 mm) (Pop ym. 2013b). Vertailussa mukana olleiden muiden kasvien teho oli joko hyvin heikko (saksanpähkinän lehtiuute) tai tehoa ei ollut lainkaan (misteliuute). Viidenteen testibakteeriin, Salmonella enteritis, tehosi heikosti ainoastaan saksanpähkinän lehtiuute (0,3 mm). Nestemäisessä bakteeriviljelmässä valkopajun kuori- uute esti kaikkien tutkittujen bakteerien kasvun vuorokauden kuluessa; erityisen tehokas se oli B. ce- reus ja S. aureus bakteereja vastaan. Jatkotutkimuksissa Pop ym. (2013a) testasivat näiden kasviuut- teiden yhdistämistä erilaisiin jauhemaisiin seosaineisiin (maltodekstriini, laktoosi, suola) sekä erilaisten kuivausmenetelmien (spray-kuivaus, leijupetikuivaus, pakastekuivaus) vaikutusta uutteiden bioaktiivi- suuksien säilymiseen yhdistelmäseoksessa. Paju-uutevalmisteissa fenolisten yhdisteiden pitoisuudet säilyivät korkeimpina ja kuivausmenetelmistä kustannustehokkaimmaksi osoittautui spray-kuivaus. Pop ym. (2013a) esittävät valkopajun kuoriuutevalmisteiden antimikrobisten ominaisuuksien hyödyn- tämistä desinfiointiaineina esimerkiksi elintarviketeollisuudessa. Antioksidanttisuus Kolmen pajulajin (valko-, härmä- ja punapaju) ja yhden risteymän (härmä- x punapaju) uutteiden ha- vaittiin osoittavan huomattavaa antioksidanttiaktiivisuutta eri testeillä mitaten (Gawlik-Dziki ym. 2014). ATBS-menetelmällä selkeästi tehokkain oli härmä- ja punapajun risteymä. Metallien kelatointi- kyvyssä (CHEL-testi) erot lajien välillä olivat vähäisempiä ja raudan pelkistyskyvyssä (FRAP-testi) tehok- kaimpia olivat härmäpaju ja sen risteymä punapajun kanssa. Gawlik-Dziki ym. testasivat myös feno- liyhdisteiden pitoisuuksia ja antioksidanttiaktiivisuuksia eri uuttomenetelmillä tuotetuissa paju- uutteissa. Pääsäntöisesti korkeinta antioksidanttiaktiviisuutta osoitti ohutsuolen olosuhteita (in vitro) matkiva uuttoliuotin. Tarkasteltaessa uutteiden kykyä ehkäistä haitallisia hapetusreaktioita edistävien entsyymien (lipoksigenaasi, ksantiinioksidaasi) toimintaa etanoliuutteen todettiin ehkäisevän parhai- ten lipoksigenaasin ja ohutsuolen olosuhteita matkivan liuoksen ksantiinioksidaasin toimintaa. Tutki- muksen johtopäätöksissä todetaan pajunkuoriuutteiden osoittavan terveysvaikutteisia ominaisuuksia ja niiden biosaatavuuden olevan pääsääntöisesti korkea. Sulaiman ym. (2013) havaitsivat valkopajun kuoresta valmistetun etanoliuutteen vähentävän te- hokkaasti DPPH-radikaaleja. Antioksidanttiteho oli sitä suurempi, mitkä korkeampi uutepitoisuus oli. Agnolet ym. (2012) tutkivat kuuden kaupallisen, koostumukseltaan erityyppisen pajunkuorivalmisteen kykyä vähentää haitallisten ATBS-radikaalien määrää ja tästä aktiivisuudesta vastaavia yhdisteitä. Val- misteiden yhdistekoostumuksessa ja antioksidanttiaktiiviisuudessa oli huomattavaa vaihtelua. Valtao- sin aktiivisuudesta vastasivat katekiinit ja ampelopsiini (flavonoidiyhdisteitä). Tulehdusten hoito Nahrstedt ym. (2007) vetävät yhteen tuloksia kokeista, joissa on testattu pajun kuoren vesiuutevalmis- teen (STW 33-1) ja siitä erotettujen yhdistefraktioiden vaikutuksia erilaisiin tulehdusmuuttujiin in vitro ja in vivo rottakokeissa. Tulehdusreaktioita kiihdyttävien syklo-oksigenaasien (COX-1, COX-2) ja lipoksi- genaasin (LOX-5) toimintaa hillitsivät voimakkaimmin polyfenoleja (mm. flavonoideja) sisältävät uute- fraktiot. Ihmisen lymfosyyttielastaasin (HLE) toimintaan vaikuttivat tehokkaimmin polyfenoleita ja proantosyanidiineja (kondesoituneita tanniineja) sisältävät fraktiot. Pajun kuoren vesiuute vähensi annosvasteisesti COX-2 entsyymin geeniekspressiota. Vesiuute ja proantosyanidiineja sisältävä fraktio vähensivät tehokkaimmin typpimonoksidin (NO; tulehdustekijä) syntyä sekä COX-2 ja TNF- ɲƉƌŽƚĞŝŝŶi- synteesiä ja geeniexpressiota. Salisylaatteja sisältävän fraktion teho oli vähäinen in vitro kokeissa, mutta toisaalta näissä olosuhteissa uutteen salisylaateilla ei ollut mahdollisuutta metabolisoitua aktii- visempaan muotoon. In vivo rottakokeissa pajunkuorivesiuutteella on havaittu yhtä tehokkaita annos- vasteisia tulehduksia ehkäiseviä vaikutuksia kuin asetyylisalisyylihapolla (aspiriini). Esimerkiksi rotan jalkaan karrageenanilla aiheutettu turvotus väheni molemmilla valmisteilla (kummallakin annostus 150 mg/kg) vajaaseen 30 %:iin, kun turvotusaste hoitamattomilla kontrollirotilla oli noin 70 %. Tärkeä Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 18/2018 65 johtopäätös tuloksista oli polyfenolien kuten proantosyanidiinien osuuden korostuminen hoitovaiku- tuksissa. Kivun hoito Kiinnostus pajun kuoren hyödyntämiseen kivun hoidossa on herännyt uudestaan (Setty & Sigal 2005). Pajuista valmistettujen rohdosvalmisteiden on kliinisissä tutkimuksissa osoitettu olevan tehokkaita ja paremmin siedettyjä kuin salisiinin synteettisen johdoksen (Chrubasic ym. 2000, Schmid ym. 2001a). Salisiinin ohella myös muut salisylaattiyhdisteet sekä esimerkiksi tanniinit ja flavonoidit voivat olla osallisina pajurohdoksen vaikuttavuuteen tehden siitä synteettisiä johdoksia tehokkaamman (Schmid ym. 2001a, Shara & Stohs 2015). EMA:n (2017) pajunkuorivalmisteita käsittelevässä arviointiraportissa on tarkasteltu laajasti kliinisten tutkimusten tuloksia näiden valmisteiden tehosta erityisesti alaselkäki- vuista ja nivelrikosta tai nivelreumasta kärsivillä potilailla. Seuraavassa on poimintoja EMA:n raportissa läpikäydyistä tutkimuksista. Pajunkuoriuutteen todettiin vähentävän merkitsevästi kaupallisen kipulääkkeen tarvetta kliinises- sä kaksoissokkotutkimuksessa, jossa oli mukana 210 pahentuneista alaselkäkivuista kärsivää potilasta (Chrubasik ym. 2000). Potilaat oli jaettu kolmeen testiryhmään, joista kahdessa he saivat pajunkuori- uutetta joko korkean (salisiinipitoisuus 240 mg) tai matalan (salisiinia 120 mg) päiväannoksen; kolmas ryhmä sai plasebo-lääkettä. Lääke (myös plasebo) otettiin tablettimuodossa kaksi kertaa päivässä nel- jän viikon ajan ja hätävarana potilailla oli käytössään kaupallinen tramadol -kipulääke. Kivuttomien, tramadolia käyttämättömien potilaiden osuus viimeisen viikon aikana oli korkean uuteannoksen ryh- mässä 39 % (27/65 henkilöä), matalan uuteannoksen ryhmässä 21 % (15/67 henkilöä) ja plaseboryh- mässä 6 % (4/59 henkilöä). Kaupallisen kipulääkkeen tarve oli korkeampi plaseboryhmässä kaikkien neljän tutkimusviikon aikana. Myöhemmin tehty avoin tutkimus (Chubrasik ym. 2001a) vahvisti 240 mg salisiinia/päivä -annostuksen vähentävän kipua huomattavasti tehokkaammin (41 % kivuttomia) kuin 120 mg annostuksen (8 % kivuttomia 4 viikon hoidon jälkeen). Jatkotutkimuksessa (Chubrasik ym. 2001b) pajunkuoriuutetabletin (kaupallinen valmiste Assalix: 240 mg salisiinia/päivä; pajulajia ei ole kerrottu) todettiin vähentävän alaselkäkipua yhtä tehokkaasti kuin kaupallisen rofecobix-tulehduskipulääkkeen. Koe toteutettiin tutkimusasetelmaltaan avoimena eli potilaat olivat tietoisia, kumpaa koelääkettä he saivat. Molemmissa koeryhmissä noin 60 %:lla potilail- la hoitovaste oli hyvä ja kivuttomien potilaiden osuus neljän viikon koejakson jälkeen oli hieman alle 20 %. Alaselkäkipujen hoitoa kasvirohdoslääkkeillä tarkastelevien tuoreiden Cochrane-katsausten mu- kaan Chubrasikin ym. tutkimukset (2000, 2001b) antavat näyttöä siitä, että pajunkuorivalmiste 240 mg salisiinin päivittäisannostuksella on tehokas kroonisen alaselkäkivun lyhytaikaisessa hoidossa, yhtä tehokas kuin kaupallinen rofecobix-valmiste. Katsauksissa tuodaan esiin tarve jatkotutkimuksille, joissa pajunkuorivalmisteiden turvallisuutta ja tehoa verrataan nykyisiin kaupallisiin lääkkeisiin kuten pa- rasetamoliin, sillä rofecobix on poistettu markkinoilta vuonna 2004 (Oltean ym. 2014, Gagnier ym. 2016). EMA:n (2017) pajunkuorivalmisteita koskevan arvion mukaan avointa tutkimusasetelmaa käyt- täneiden tutkimusten (Chubrasik ym. 2001a, 2001b) tuloksia eri koeryhmien välisistä eroista ei voi pitää täysin luotettavina; kaksoissokokkotutkimuksen (Chubrasik ym. 2000) tulosten katsotaan sen sijaan osoittavan luotettavasti pajunkuoriuutteen vähentävän kipua annosvasteisesti. Nivelrikon ja nivelreuman aiheuttamien kipujen ja muiden oireiden (jäykkyys jne.) lievittämisessä pajunkuoriuutevalmisteiden tehoa ei ole voitu osoittaa yhtä selkeästi kuin selkäkipujen hoitamisessa; hoidon teho on ollut kohtalainen tai sillä ei ole havaittu tehoa (EMA 2017). Vahvimpia viitteitä pajun- kuorivalmisteiden tehosta polven tai lonkan nivelrikon oireiden lievittämisessä on saatu Schmid ym. (2001b), Lardos ym. (2004) ja Beer & Wegener (2008) tutkimuksissa. Pajulajeista näissä tutkimuksissa on mainittu nimeltä härmä- (S. daphnoides) ja punapaju (S. purpurea), joiden kuoriuutetta sisältäneen tablettivalmisteen havaittiin kaksoissokkotutkimuksessa vähentävän nivelrikkopotilailla kipua merkit- sevästi enemmän kuin plasebolääkkeen kahden viikon hoitojakson aikana (Schmid ym. 2001b). On myös saatu viitteitä pajunkuoriuutekapselivalmisteen kyvystä vähentää polven ja lonkan nivelrikkovai- voja yhtä tehokkaasti kuin tavanomaisten lääkehoitojen (Ladros ym. 2004, Beer & Wegener 2008). Edellä läpikäydyt tutkimukset ovat olleet suhteellisen lyhytkestoisia (maksimissaan 4 viikkoa), mutta Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 18/2018 66 myös pitempikestoisissa (maksimissaan puoli vuotta) tutkimuksissa pajunkuoriuutteella on saatu hyviä hoitotuloksia potilailla, jotka kärsivät selkäkivuista ja/tai nivelrikosta (EMA 2017 viitaten Müller ym. 2010, Uehleke ym. 2013, ja Stange ym. 2014). EMA:n (2017) raportissa nostetaan esiin lisäksi paju-uutteen mahdollisuudet migreenin hoidossa viitaten Shrivastavan ym. (2006) tutkimukseen. Artikkelissa kerrotaan valkopaju (S. alba) -uutteella yksistään tai yhdistettynä reunuspietaryrttiin (Tanacetum parthenium; Mig-RL® -yhdistelmävalmiste) havaitun migreeniä ehkäisevää aktiivisuutta. Kahdellatoista migreenipotilaalla toteutetussa avoimessa tutkimuksessa havaittiin Mig-RL®-valmisteen käytön vähentäneen merkitsevästi migreenin ilmenemis- tiheyttä, voimakkuutta ja kestoa 6-12 viikon käytön jälkeen; vähenemistä näissä tekijöissä havaittiin 39–76 % mitatusta muuttujasta ja tarkasteluajankohdasta riippuen (Shrivastava ym. 2006). Artikkelin johtopäätöksissä todetaan valmisteen lupaavien ominaisuuksien todentamiseen tarvittavan laajem- malla potilasjoukolla tehtyjä plasebokontrolloituja kaksoissokkotutkimuksia. Kasvainten hoito Punapajun kuoriuute ja siitä eristetyt yksittäiset yhdisteryhmät ehkäisivät ihmisen suolen ja keuhkojen kasvainsolujen kasvua ja edistivät niiden solukuolemaa in vitro; tehokkaimpia olivat flavonoideja ja salisyylialkoholeja sisältäneet uutefraktiot (Hostanska ym. 2007). Valkopajun etanoliuutteen havaittiin vähentävän merkitsevästi ihmisen leukemiasolujen (H-60) elinvoimaisuutta in vitro (Sulaiman ym. 2013). Teho oli sitä suurempi, mitä korkeampi uutepitoisuus ja käsittelyaika olivat. Salix aegyptiaca pajulajin kuoresta valmistetun etanoliuutteen todettiin ehkäisevän suoliston syö- päkasvainten kehittymistä hiirillä, jotka oli altistettu 1,2-dimetyylihydratsiini-karsinogeenille (Bounaa- ma ym. 2016). Uutteessa oli runsaasti katekiinia, katekolia ja salisiinia. Kuoriuute vähensi tulehdusre- aktioita ja ja oksidatiivista stressiä sekä lisäsi suolen limakalvon kasvainsolujen kuolemista. Uute oli haitaton elämille 1600 mg/kg annostustasoon asti, mikä myös tukee sen käyttömahdollisuuksia kas- vainten kasvun ehkäisyssä. Funktionaaliset elintarvikkeet Pajujen kuorta käytetään paitsi lääkinnällisissä valmisteissa myös ravintolisissä (Gawlik-Dziki ym. 2014). Esimerkiksi pajuissa havaitut korkeat fenoliyhdisteiden, erityisesti flavonoidien pitoisuudet ja antioksidanttiaktiivisuudet ovat terveyttä edistäviä ominaisuuksia (Gawlik-Dziki ym. 2014). Drummond ym. (2013) testasivat pajunkuorta, kamomillaa ja mesiangervoa sisältävän juoman toimivuutta tulehduksia ehkäisevänä ja nivelten joustavuutta lisäävänä funktionaalisena tuotteena. Kokeeseen osallistuneet 20 tervettä aikuista arvottiin kahteen ryhmään, joista toinen sai yrtti- marjajuomaa (koeryhmä) ja toinen pelkkää marjajuomaa (plasebo). Veren seeruminäytteissä havaittiin koeryhmällä IL-ϭɴƚƵůĞŚĚƵƐǀćůŝƚƚćũćĂŝŶĞĞŶŵććƌćŶůĂƐŬĞǀĂŶϮϭ,7 % plaseboryhmällä laskun ollessa vain 3 %, mutta ero ryhmien välillä ei ollut tilastollisesti merkitsevä. Koeryhmällä saatiin viitteitä myös IL-ϲɴ tulehdusvälittäjänaineen laskusta sekä nivelten toimivuuden ja nivelkipujen vähenemisestä. Johtopää- töksissä todettiin tarvittavan lisätutkimuksia laajemmalla, tulehduksellista aktiivisuutta osoittavalla osallistujajoukolla. Yang ym. (2010) testasivat 799 kasvilajin uutteiden (etanoli- tai vesiuute) vaikutuksia ihmisestä eristettyjen eri tyyppisten solujen vanhenemiseen in vitro. Pajun kuoriuute oli yksi tehokkaimmista ĞŚŬćŝƐĞŵććŶŝŬććŶƚLJŵŝƐƚćŝŶĚŝŬŽŝǀĂŶɴ-galaktosidaasin aktiivisuutta verisuonten sileissä lihassoluissa. Tutkimuksessa hyvää bioaktiivisuutta osoittaneita kasviuutteiden kerrotaan olevan potentiaalisia raa- ka-aineita esimerkiksi ravintolisiin ja kosmeettisiin tuotteisiin, joilla pyritään ehkäisemään kudosten ikääntymistä tai ikääntymiseen liittyvä sairauksia. Erikoisrehut Ruoansulatuskanavan loiset ovat maailmanlaajuinen ongelma heikentäen merkitsevästi kotieläinten terveyttä ja aiheuttaen huomattavia tuotantomenetyksiä. Synteettisten loislääkkeiden laajamittaisen käytön myötä ongelmaksi ovat muodostuneet näille lääkkeille resistentit loiskannat. Mielenkiinto bio- aktiivisia yhdisteitä, erityisesti tanniineja sisältävien kasvien hyödyntämiseen märehtijöiden loisten torjunnassa onkin lisääntynyt viime vuosikymmeninä. (Engström 2016) Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 18/2018 67 Tuoreista pajun oksista tehdyn hakkeen (pituus < 5 cm, halkaisija < 5 mm) havaittiin vähentävän ruoansulatuskanavan loisten esiintymistä lampailla (Mupeyo ym. 2011). Viisi viikkoa kestäneessä ruo- kintakokeessa pajua syöneillä lampailla juoksutusmahassa Haemonchus contortus ja Teladorsagia cir- cumcinta sekä ohutsuolessa Cooperia curticei matojen määrä väheni merkitsevästi. Todennäköisesti kondensoituneiden tanniininen (proantosyanidiinien) ja monomeeristen flavonoidien korkea määrä pajussa on sen loisia torjuvien vaikutusten taustalla. Klongsiriwet ym. (2015) testasivat näiden yhdis- teiden kykyä ehkäistä H. contortus loistoukkien nahanluontia havaiten flavonoideista naringeniinin, kversetiinin ja luteoliinin sekä kondensoituneista tanniineista prodelfidiininen olevan tehokkaimpia. Lisäksi flavonoidien (kversetiini, luteoliini) havaittiin vahvistavan kondensoituneiden tanniinien, erityi- sesti prosyanidiinien loisia torjuvaa vaikutusta. Rehujen loistorjuntaominaisuuksien lisäämiseksi ehdo- tettaankin yhdistämään tai valikoimaan kasvimateriaaleja, joilla saadaan sekä kondensoituneiden tan- niinien että flavonoidien (kversetiini tai luteoliini) pitoisuudet rehussa korkeiksi (Klongsiriwet ym. 2015). Myös kasvien hydrolysoituvien tanniinien (toinen pääryhmä tanniineissa) on todettu omaavan H. contortus loista torjuvia ominaisuuksia (Engström ym. 2016). Koripajun (S. viminalis) ravintoarvon todettiin olevan alhainen orgaanisen aineen sulavuutena mi- taten: in vitro pepsiini-sellulaasi liukoisuus oli lehti-varsi -säilörehussa 0,421 ja lehti-säilörehussa 0,511 (Smith ym. 2014). Näin ollen se ei sovi esimerkiksi lypsylehmien ruokintaan, mutta pajurehu voisi so- veltua eläimille ravintolähteeksi itse-lääkintään (Smith ym. 2014). Pajuista ja muista luonnonkasveista valmistettujen uutteiden hyödyntämismahdollisuuksia rehun lisäaineena märehtijöiden ruoansulatuksen ja eläintuotoksen parantajina on tutkittu runsaasti viime vuosina. Itkupajun (S. babylonica) tuoreista lehdistä valmistetun vesiuutteen havaittiin lisäävän lypsy- lehmillä kauraheinän syöntiä, pyrkivän lisäämään maidon tuotantoa, laskevan maidon rasvapitoisuutta ja edistäen pötsin mikrobikäymistä, parantaen näin maidon tuotantotehoa syödyn rehun määrään nähden (Salem ym. 2014). Itkupajun metanoli-etanoli-vesiuute annosteltuna 30 ml/vrk 60 päivän ajan lisäsi lampailla ravinnon kuiva-aineen ja orgaanisen aineksen sulavuutta, nosti eläinten elopainoa sekä tehosti typen käyttöä ja mikrobista proteiinisynteesiä erityisesti yhdistettynä entsyymiravintolisään (Valdes ym. 2015). Itkupajun metanoli-etanoli-vesiuutteen havaittiin myös vähentävän huomattavasti sisäloisten munien ja aikuisten loisten määrää vierotettujen lampaiden ulosteissa annosteltaessa uu- tetta 30 ml/vrk 63 vuorokauden ajan (Hernandez ym. 2014). Tällä uuteannostuksella ei todettu haital- lisia sivuvaikutuksia, mitä vahvisti myös uutetta saaneiden lampaiden parempi kasvu kontrolliryhmään verrattuna. Lampaiden saadessa sekä itkupajun että lyijypuun (Leucaena leucocephala) uutetta loisten munien määrä laski vielä tehokkaammin, minkä arvioitiin johtuvan uuteyhdistelmän uusista, hitaasti vapautuvista yhdisteistä (Hernandez ym. 2014). Ympäristön puhdistus Pajut kykenevät sitomaan epäpuhtauksia ympäristöstään monin eri tavoin (Kuzovkina & Quigley 2005). Ne esimerkiksi sietävät hyvin raskasmetalleja ja sitovat niitä tehokkaasti biomassaansa (Schmidt 2003). Myös pajusta valmistettu biohiili vaikuttaisi lupaavalta materiaalilta puhdistamaan ympäristös- tä esimerkiksi kadmiumia, nikkeliä ja sinkkiä (Clemente ym. 2017). Viljelysmaiden laiteilla kasvatettu- jen pajujen on todettu vähentävän tehokkaasti typpihuuhtoumia pellolta (Zumpf ym. 2017). Lisäksi pajujen on havaittu sitovan lääkeaineita yhdyskuntien jätevedestä (Nuel ym. 2018). Turvallisuus EMA:n (2017) raportin johtopäätöksien mukaan kivun lievitykseen tarkoitettujen pajunkuorivalmistei- den aiheuttamat haitalliset vaikutukset ovat olleet kliinisten tutkimusten perusteella (yhteensä noin 600 henkilöä) pääasiassa lieviä. Todetut tapaukset ovat olleet tyypillisimmin allergisia reaktioita ja erilaisia ruoansulatuskanavan oireita. Useissa tutkimuksissa pajunkuorivalmisteiden aiheuttamat hait- tavaikutukset ovat olleet vähäisempiä kuin tavanomaisten kaupallisten lääkevalmisteiden mukaan lukien aspiriini (Shara & Stohs 2015). Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 18/2018 68 Belgiassa, Ranskassa ja Italiassa sallittuja ravintolisäkasveja luettelevan BELFRIT-listan tiedoissa mainitaan pajujen käytön olevan mahdollisesti yhteydessä Reyen oireyhtymään sekä mahdollisesti aiheuttavan tai lisäävään sikiöaikaista keltatautia. Lisäksi pajut voivat häiritä verenhyytymistä estävien aineiden toimintaa (BELFRIT). Nykyinen ja sallittu käyttö Pajun kuori on lääkeluettelossa nimellä ”Salicis cortex (Salix sp.)” (Fimea 2016). Euroopan farmakope- an (01/2005:1583) mukaan pajua koskeva kasviperäinen aines (herbal substance) tarkoittaa nuorten oksien (haarojen) kuivattua kokonaista tai pilkottua kuorta, tai vaihtoehtoisesti saman vuoden koko- naisia kuivattuja ja pilkottuja oksia. Raaka-aineena voidaan käyttää Salix suvun eri lajeja sisältäen lajit S. purpurea L., S. daphnoides Will. ja S. fragilis L. (EMA 2017). Markkinoilla on erilaisia pajun kuoresta tehtyjä valmisteita. Esimerkiksi Agnolet ym. (2012) ovat käyttäneet tutkimuksessaan kuutta kaupallista pajun kuorta sisältävää tuotetta, joista viisi oli eri ta- voin valkopajusta tehtyjä (2 vesi-alkoholiuutetta, 1 kuivattua kuorta, 2 uutetta sisältäviä kapseleita) ja yksi punapajusta (S. purpurea) valmistettu kuoriuutejauhe (tuotteita ei kerrottu tarkemmin). Kaupallis- ta Assalix -tablettivalmistetta on käytetty kahdessa tutkimuksessa mainitsematta tarkemmin sen sisäl- tämää pajulajia (Chubrasik ym. 2001a, 2001b). Vaikuttavana aineena pelkästään pajunkuorta sisältäviä valmisteita ovat myös esimerkisi Optovit actiFLEX -tabletit, Proaktiv Hartkapseln -kapselit ja Salix alba Urtinktur -etanoliuute. Nahrstedt ym. (2007) kertovat Saksan markkinoilla olevan kahdentyyppisiä pajunkuorivalmisteita: joko etanoli(70 %)- tai vesiuutepohjaisia tabletteja. Pajunkuoriuutetta on mukana myös useita eri luonnontuotteita sisältävissä yhdistelmävalmisteis- sa, kuten nivelkipujen hoidossa tehoa osoittaneessa Instaflex TM Joint Support valmisteessa (Nieman ym. 2013), reumakipuja hoitavassa Wiemanns Rheuma Tonicum -uutteessa ja migreenin hoitoon tar- koitetussa Mig-RL®-valmisteessa (sisältää valkopajua, S. alba). Pajunkuorta sisältäneiden ravintolisien pakkausmerkintöjä arvioivassa amerikkalaistutkimuksessa oli mukana yhteensä 70 tuotetta, joista 58 oli yhdistelmävalmisteita ja 12 pelkästään pajunkuorta sisältäneitä valmisteita (Clauson ym. 2005). Suomessa pajua hyödyntää pari yritystä kosmetiikkavalmisteissa (hoitovoide, -öljy tai -geeli) ja ravinto- lisäuutteessa. Tarkasteltaessa 56 ulkomaisen yrityksen (Liite 2) tuotteita pajut olivat neljänneksi yleisemmin käy- tetty kosteikkokasvi peltokortteen, mesiangervon ja kihokkien jälkeen (Luku 1: kuva 2). Pajuja hyödyn- nettiin yhteensä 25 yrityksen tuotteissa. Eniten käytetty pajulaji oli valkopaju (S. alba; 19 yritystä). Kolmella yrityksellä tuotteissa oli S. nigra pajulajia, kahdella punapajua (S. purpurea) ja yksittäisillä yrityksillä salavaa (S. fragilis), S. tetrasperma ja S. vittelina pajulajeja. Eniten pajua oli tarjolla raaka- ainemuodossa uuteina ja kuivattuna (11 yritystä). Ravintolissä sitä hyödynsi 8 yritystä (mm. Biover, Eladiet, Soria Natural ja Penn Herb Company Ltd), kosmetiikassa 6 yritystä yritystä (Pierre D'Astier, Sisley Paris, Provital Group, Amphora Aromatics Ltd, Herbapol Kraków S.A.) ja lääkevalmisteissa 3 yri- tystä (Arcana Arzneimittel-Herstellung, Herbamed AG, Herb Farm). Käyttötarkoituksia ravintolisissä ja lääkkeissä ovat muun muassa tuki- ja liikuntaelinten hoito, pää-, lihas- tai nivelsäryn lievitys ja vatsaoi- reiden helpottaminen. Kosmetiikassa paju-uutteita käytetään mm. ihovoiteissa ja -öljyissä, nestesaip- puoissa, shampoossa sekä hiusväreissä. Pajuja ei ole Suomessa ei-uuselintarvikkeiksi luokitteltujen kasvien listalla (Evira 2016). Useiden pajulajien käyttö ravintolisänä on kuitenkin sallittu EU:ssa BELFRIT-listan mukaan edellyttäen, että salisylaattien pitoisuus on määritetty. Listalla ovat mukana valkopaju (S. alba), raita (S. caprea), salava (S. fragilis), halava (S. pentandra) ja punapaju (S. purpurea) (BELFRIT). Lisäksi pajun kuori on sallittu teeaineksena Saksan kasvilistalla (S. alba) ja Slovakian teekasvilistalla (Salix sp.). EU:n rehuaineluettelossa (Euroopan unioni 2017a) pajuja ei ole nimeltä mainittuina, mutta ne voi- sivat olla hyväksyttävissä esimerkiksi luokkiin ”Muut kasvit, levät ja niistä saatavat tuotteet / Puun kuoret / Lehdet kuivatut”, jos niiden soveltuvuus ravinnoksi ja turvallisuus voidaan osoittaa. Valkopa- justa (S. alba) valmistettu uute/tinktuura on hyväksytty eläinten rehun lisäaineeksi käyttöluokassa sensorinen lisäaine/aromiaine Euroopan unionin ylläpitämässä rekisterissä (Euroopan Unioni 2017b). Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 18/2018 69 Euroopan rehutoimijoiden ylläpitämään rekisteriin on kirjattu valko- ja punapajun kuorta, oksia ja/tai lehtiä sisältävä uute, jonka kerrotaan lisäävän ruokahalua ja sisältävän kuituja, tanniineja ja poly- fenoleja (www.feedmaterialsregister.eu). Lisäksi sinne on rekisteröity valkopajun kuorijauhe. Tuotteet löytyvät rekisteristä hakusanoilla ”Salix” ja ”willow”. Keruu ja viljely Puuvartisina pajujen keruu vaatii aina luvan maanomistajalta. Kerättäessä pajuja luonnosta on varot- tava keräämästä uhanalaisia pajulajeja kuten jokipajua (S. triandra), joka muistuttaa yleisistä pajula- jeista kiiltopajua ja halavaa. Runsaasti salisylaatteja sisältävän mustuvapajun (S. myrsinifolia) viljelymahdollisuuksia on tutkittu sekä Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksessa (MTT, nykyisin Luonnonvarakeskus) että Itä- Suomen yliopistossa lupaavin tuloksin. Mustuvapajun viljely pistokaslisäyksenä onnistuu hyvin entisillä turvetuotantoalueilla (Galambosi & Jokela 2009). Vuosina 2000–2004 Mikkelin seudulla MTT:n ja Va- pon yhteistyönä toteutetussa tutkimuksessa oli mukana viisi mustuvapajun eri alkuperää olevaa kan- taa. Entisten turvetuotantoalueiden lisäksi viljelyä kokeiltiin myös kivennäismaalla. Lannoitetuilla (kalkki 15 000 kg/ha, NPK 75–90–300 kg/ha) turvetuotantoalueella yksivuotisen versojen tuoresato oli toisena vuonna 4400 kg/ha ja kolmantena vuonna 10 000 kg/ha, noin kaksi kertaa enemmän kuin lan- noittamattomilla alueilla. Versojen salisiinipitoisuus vaihteli 1,3 % ja 6,1 % korjuuajasta ja kannasta riippuen. Turvemaalta ja kivennäismaalta saadut satomäärät ja sadon laadulliset ominaisuudet vasta- sivat toisiaan. Massatuotantoa ajatelleen sopiva pajun korjuuaika on elo-syyskuun vaihteessa, jolloin lehdet ovat vielä vahvoja, versot reheviä ja verson salisiinipitoisuus on korkeimmillaan. Tuolloin tur- vemaapellot ovat yleensä kuivimmillaan ja korjuu voidaan suorittaa koneellisesti. Koemittakaavassa saadut tulokset mustuvapajun viljelystä vaatisivat laajempien, tuotantomittakaavaisten kokeiden pe- rustamista, joissa olisi mahdollisuus tutkia myös versostojen koneellista korjuuta esimerkiksi energia- pajun viljelyssä käytettyä koneketjua hyödyntäen. Itä-Suomen yliopiston tutkimuksissa selvitettiin muun muassa muovikatteen ja lannoituksen vai- kutuksia mustuvapajun eri geneettisten kantojen (kloonien) kasvuun, alttiuteen kasvituholaisille ja - taudeille sekä salisylaattipitoisuuksiin (Heiska 2007). Keskeinen tulos oli sadon kaksinkertaistuminen muovikatteen ansiosta. Muovikate vähensi myyrätuhoja. Alttiuteen kasvitaudeille ja hyönteistuhoille puolestaan vaikutti enemmän klooni. Eri kloonien välillä oli myös huomattavia eroja kemiallisessa koostumuksessa ja viljelymenetelmän vaikutus kemialliseen koostumukseen vaihteli eri kloonien välil- lä. Hyvän viljelytuloksen varmistamiseksi onkin tärkeää sovittaa yhteen viljelymenetelmä ja kasvimate- riaali. Tietoa pajun viljelystä salaojituksen näkökulmasta on koottu tuoreeseen Luonnonhoidon Koulu- tusyhdistys Luoko ry:n kirjallisuuskatsaukseen (Viholainen 2017). Katsauksen mukaan Suomessa viljel- lään pajua energiaksi tällä hetkellä noin 100 hehtaarilla. Mielenkiintoinen uusi käyttösovellus pajulle on biohiili, jonka tuotantoa varten Pajupojat Oy on aloittanut pajun sopimusviljelyä eri puolilla Suo- mea. Lähteet Agnolet, S., Wiese, S., Verpoorte, R. & Staerk, R. 2012. Comprehensive analysis of commercial willow bark extracts by new technology platform: Combined use of metabolomics, high-performance liquid chromatography–solid-phase extraction–nuclear magnetic resonance spectroscopy and high-resolution radical scavenging assay. J Chromatogr A 1262: 130–137. Beer, A.-M. & Wegener, T. 2008. Willow bark extract (Salicis cortex) for gonarthrosis and coxarthrosis – Results of a cohort study with a control group. Phytomedicine 15: 907–913. BELFRIT: http://www.economie.gouv.fr/files/files/directions_services/dgccrf/imgs/breve/2014/documents/harmoni zed_list_Section_A.pdf, viitattu 25.10.2017. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 18/2018 70 Bounaama, A., Enayat, S., Ceyhan, MS., Moulahoum, H., Djerdjouri, B. & Banerjee S. 2016. Ethanolic extract of bark from Salix aegyptiaca ameliorates 1,2-dimethylhydrazine-induced colon carcinogenesis in mice by reducing oxidative stress. Nutr Cancer 68: 495–506. Chrubasik, S., Eisenberg. E. Balan E., Weinberger, T., Luzzati, R. & Conradt, C. 2000. Treatment of low back pain exacerbations with willow bark extract: a randomized double-blind study. Am J Med 109: 9–14. Chrubasik, S., Künzel, O., Black, A., Conradt, C. & Kerschbaumer, F. 2001a. Potential economic impact using a proprietary willow bark extract in outpatient treatment of low back pain: an open non-randomized study. Phytomedicine 8: 241–251. Chrubasik, S., Künzel, O., Model, A., Conradt, C. & Black, A. 2001b. Treatment of low back pain with a herbal or synthetic anti-rheumatic: a randomized controlled study. Willow bark extract for low back pain. Rheumatology 40: 1388–1393. Clauson, K.A., Santamarina, M.L., Buettner, C.M. & Cauffield, J.S. 2005. Evaluation of presence of aspirin-related warnings with willow bark. Ann Pharmacother 39: 1234–1237. Clemente, J.S., Beauchemin, S., MacKinnon, T., Martin, J., Johnston, C.T. & Joern, B. 2017. Initial biochar properties related to the removal of As, Se, Pb, Cd, Cu, Ni, and Zn from an acidic suspension. Chemosphere 170: 216–224. Drummond, E.M., Harbourne, N., Marete, E., Jacquier, J.C., O’Riordan, D. & Gibney, E.R. 2013. An in vivo study examining the antiinflammatory effects of chamomile, meadowsweet, and willow bark in a novel functional beverage. Journal of Dietary Supplements 10: 370–380. EMA 2017. Assessment report on Salix [various species including S. purpurea L., S. daphnoides Vill., S. fragilis L.], cortex. European Medicines Agency, EMA/HMPC/80628/2016, Committee on Herbal Medicinal Products (HMPC). http://www.ema.europa.eu/docs/en_GB/document_library/Herbal_- _HMPC_assessment_report/2017/07/WC500230918.pdf, viitattu 8.11.2017. Engström, M. 2016. Understanding the bioactivity of plant tannins: developments in analysis methods and structure-activity studies. Väitöskirja, Turun yliopisto. 92 s. Engström, M.T., Karonen, M., Ahern, J.R. Baert, N., Payré, B., Hoste, H. & Salminen, J.P. 2016. Chemical structures of plant hydrolyzable tannins reveal their in vitro activity against egg hatching and motility of Haemonchus contortus nematodes. J Agric Food Chem 64: 840–851. Euroopan unioni 2017a. Rehuaineluettelo. Komission asetus (EU) 2017/1017. Verkossa: http://eur- lex.europa.eu/legal-content/FI/TXT/PDF/?uri=CELEX:32017R1017&qid=1498628186583&from=en, viitattu 24.11.2017. Euroopan Unioni 2017b. European Union Register of Feed Additives pursuant to Regulation (EC) No 1831/2003. Annex I: List of additives. Verkossa: https://ec.europa.eu/food/sites/food/files/safety/docs/animal-feed-eu- reg-comm_register_feed_additives_1831-03.pdf, viitattu 24.11.2017. Evira 2016. Suomalaisten luonnonvaraisten kasvien elintarvikekäyttötietoja (18.6.2014, viimeisin päivitys 29.9.2016). https://www.evira.fi/globalassets/elintarvikkeet/valmistus-ja- myynti/uuselintarvikkeet/luonnonvaraisten-kasvien-elintarvikekaytto_29092016.pdf Fimea 2016. Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskuksen päätös lääkeluettelosta. http://www.fimea.fi/valvonta/luokittelu/laakeluettelo, liite 2 Lääkeluettelon rohdokset, viitattu 8.11.2017. Förster, N., Ulrichs, C., Zander, M., Käzel, R. & Mewis, I. 2009. Salisylatreiche Weiden für die Arzneimittelherstellung. Gesunde Pflanz 61: 129–134. Förster, N., Ulrichs, C., Zander, M., Käzel, R. & Mewis, I. 2010. Factors influencing the variability of antioxidantive phenolic glycosides in Salix species. J Agric Food Chem 58: 8205–8210. Gagnier, J.J. Oltean, H., van Tulder, M.W., Berman, B.M., Bombardier, C. & Robbins, C. 2014. Herbal medicine for low back pain. Spine 41: 116–133. Galambosi, B. & Jokela, K. 2009. Viljellyn kalmojuuren (Acorus calamus) ja mustuvapajun (Salix myrsinifolia) sadot suonpohjalla. Suo 60: 47–57. Gawlik-Dziki, U., Sugier, D., Dziki, D. & Sugier, P. 2014. Bioaccessibility in vitro of nutraceuticals from bark of selected Salix species. The Scientific World Journal, Volume 2014, Article ID 782763. Heino, E. & Hytönen, J. 2015. Suomalainen pajukirjallisuus. Finnish bibliography of willows. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 57/2015. Saavavana verkossa: http://jukuri.luke.fi/bitstream/handle/10024/519745/luke-luobio_57_2015.pdf?sequence=1&isAllowed=y Heiska, S. 2007. The yield and cultivation reliability of herbal willow. University of Joensuu, PhD Dissertations in Biology 52. 29 s. Hernandez, P.M., Salem, A.Z.M., Elghandour, M.M.M., Cipriano-Salazar, M., Cruz-Lagunas, B. & Camacho, L.M. 2014. Anthelmintic effects of Salix babylonica L. and Leucaena leucocephala Lam. extracts in growing lambs. Trop Anim Health Prod 46: 173–178. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 18/2018 71 Hostanska, K.,Jürgenliemk, G., Abel, G., Nahrstedt, A. & Saller, R. 2007. Willow bark extract (BNO1455) and its fractions suppress growth and induce apoptosis in human colon and lung cancer cells. Cancer Detect Prev 31: 129–139. Hämet-Ahti, L., Suominen, J., Ulvinen, T. & Uotila, P. (toim.) 1998. Retkeilykasvio. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo. Yliopistopaino, Helsinki. 656 s. Julkunen-Tiitto, R. & Meier, B. 1992. Variation in growth and secondary phenolics among field-cultivated clones of Salix myrsinifolia. Planta Med 58: 77–80. Klongsiriwet, C., Quijada, J., Williams, A.R., Mueller-Harvey, I., Williamson, E.M. & Hoste, H. 2015. Synergistic inhibition of Haemonchus contortus exsheathment by flavonoid monomers and condensed tannins. Int J Parasitol Drugs Drug Resist 5: 127–134. Kuzovkina, Y.A. & Quigley, M.F. 2005. Willows beyond wetlands: uses of Salix L. species for environmental projects. Water Air Soil Pollut 162: 183–204. Lardos, A, Schmidlin, C.B., Fischer, M., Ferlas-Chlodny, E., Loniewski, I., Samochowiec, L., ym. 2004. Wirksamkeit und Verträglichkeit eines wässerig ausgezogenen Weidenrindenextraktes bei Patienten mit Hüft- und Kniearthrose. Z Phytotherap 25: 275–281. Lönnrot, E. & Saelan, T. 1866. Flora Fennica. Suomen kasvio. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjapaino, Helsinki. Mupeyo, B., Barry, T.N., Pomroy, W.E., Ramírez-Restrepo, C.A., López-Villalobos, N. & Pernthaner A. Effects of feeding willow (Salix spp.) upon death of established parasites and parasite fecundity. Anim Feed Sci Tech 164: 8–20. Müller, J., Kelber, O., Weiser, D. & Stange, S. 2010. Willow bark extract STW 33-1 in the long term treatment of osteoarthritis and low back pain. Planta Med 76: 1361. Willow bark extract: the contribution of polyphenols to the overall effect Nahrstedt, A., Schmidt, M., Jäggi, R., Metz, J. & Khayyal, M.T. 2007. Willow bark extract: The contribution of polyphenols to the overall effect. Wien Med Wochenschr 157: 348–351. Nieman, D.C., Shanely, R.A., Luo, B., Dew, D., Meaney, M.P. & Sha, W. 2013. A commercialized dietary supplement alleviates joint pain in community adults: A double-blind, placebo-controlled community trial. Nutr J 12: 154–162. Nuel, M., Laurent, J., Bois, P., Heintz, D. & Wanko, A. 2018. Seasonal and ageing effect on the behaviour of 86 drugs in a full-scale surface treatment wetland: Removal efficiencies and distribution in plants and sediments. Sci Total Environ 615: 1099–1109. Nyman, T. & Julkunen-Tiitto, R. 2000. Manipulation of the phenolic chemistry of willows by gall-inducing sawflies. P Natl Acad Sci USA 97: 13184–13187. Oltean, H., Robbins, C. van Tulder, M.W., Berman, B.M., Bombardier, C. & Gagnier, J.J. 2014. Herbal medicine for low back pain. Cochrane Db Syst Rev 2014, Issue 12. Art. No.: CD004504 Pop, C., Ranga, F., Fetea, F. & Socaciu, C. 2013a. Application of three alternative technologies (spray drying, fluid bed drying and freeze drying) to obtain powdered formulas from plants with antimicrobial potential. Bull Univ Agric Sci 70: 95–103. Pop, C., Vodnar, D., Ranga, F. & Socaciu, C. 2013b. Comparative antibacterial activity of different plant extracts in relation to their bioactive molecules, as determined by LC-MS analysis. Bull Univ Agric Sci 70: 86–94. Porsild, A.E. 1953. Edible plants of the Arctic. Arctic 6: 15–34. Saatavana verkossa: http://pubs.aina.ucalgary.ca/arctic/Arctic6-1-15.pdf Qureshi, M.A., Khatoon, F., Rizvi, M. & Zafaryab, Md. 2015. Ethyl acetate Salix alba leaves extract-loaded chitosan-based hydrogel film for wound dressing applications. J Biomater Sci Polym Ed 26: 1452–1464. Ruuhola, T., Tikkanen, O-P. & Tahvanaine n, J. 2001. Differences in host use efficiency of larvae of a generalist moth, Operophtera brumata (Lepidoptera: Geometridae) on three chemically divergent Salix species. Journal of Chem Ecol 27: 1595–1615. Ruuhola, T., Julkunen-Tiitto, R. & Vainiotalo, P. 2003. In vitro degradation of willow salicylates. J Chem Ecol 29: 1083–1097. Saksan kasvilista: http://www.bvl.bund.de/SharedDocs/Downloads/01_Lebensmittel/stoffliste/stoffliste_pflanzen_pflanzente ile_EN.pdf?__blob=publicationFile&v=5, viitattu 11.12.2017 Salem, A.Z.M., Kholif, A.E., Elghandour, M.M.Y., Buendía, G., Mariezcurrena, M.D., Hernandez, S.R. & Camacho, L.M. 2014. Influence of oral administration of Salix babylonica extract on milk production and composition in dairy cows. Ital J Anim Sci 13: 2978–2991. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 18/2018 72 Schmid, B., Lüdtke, R., Selbmann, H.K., Kötter, I., Tschirdewahn, B., Schaffner, W. & Heide, L. 2001b. Efficacy and tolerability of a standardized willow bark extract in patients with osteoarthritis: randomized placebo- controlled double blind clinical trial. Phyt Res 15: 344–350. Schmidt, U. 2003. Enhancing phytoextraction: The effect of chemical soil manipulation on mobility, plant accumulation, and leaching of heavy metals. J Environ Qual 32: 1939–1954. Shara, M. & Stohs, S. 2015. Efficacy and safety of white willow bark (Salix alba) extracts: willow bark extract efficacy and eafety. Phytother Res 29: 1112–1116 Shrivastava, R., Pechadre, J.C. & John, G.W. 2006. Tanacetum parthenium and Salix alba (Mig-RL) combination in migraine prophylaxis. Clin Drug Invest 26: 287–296. Slovakian teekasvilista: http://www.svps.sk/dokumenty/legislativa/2089_2005.pdf, viitattu 11.12.2017 Smith, J., Kuoppala, K., Yáñez-Ruiz, D., Leach, K. & Rinne, M. 2014. Nutritional and fermentation quality of ensiled willow from an integrated feed and bioenergy agroforestry system in UK. Maataloustieteen Päivät 2014, 8.-9.1.2014 Viikki, Helsinki : esitelmät ja posterit / Toim. Mikko Hakojärvi ja Nina Schulman. Stange, R., Müller, J., Kelber, O. & Uehleke, B. 2014. Willow bark extract STW 33-I is safe and effective in the long term treatment of outpatients with chronic musculos keletal pain. J Altern Complem Med 20: A83. Sulaiman, G.M., Hussien, N.N., Marzoog, T.R. & Awad, H.A. 2013. Phenolic content, antioxidant, antimicrobial and cytotoxic activities of the ethanolic extract of Salix alba. American Journal of Biochemistry and Biotechnology 9: 41–46. Uehleke, B., Müller, J., Stange, R., Kelber, O. & Melzer, J. 2013. Willow bark extract STW 33-I is safe and effective in the long term treatment of outpatients with rheumatic pain esp. osteoarthritis or backpain - a subgroup analysis. Planta Med 79: 1273. Valdes, K.I., Salem, A.Z.M., Lopez, S., Alonso, M.U., Rivero, N., Elghandour, M.M.Y., Domínguez, I.A., Ronquillo, M.G. & Kholif, E. 2015. Influence of exogenous enzymes in presence of Salix babylonica extract on digestibility, microbial protein synthesis and performance of lambs fed maize silage. J Agric Sci 153: 732– 742. Viholainen, I. 2017. Pajun viljely ja salaojitus – katsaus kirjallisuuteen. Luonnonhoidon Koulutusyhdistys Luoko ry. Helsinki. 16 s. Yang, H.H., Jung, B. & Kim, J.-R. 2010. Identification of plant extracts that inhibit cellular senescence in human fibroblasts, rndothelial cells, and vascular smooth muscle cells. J Korean Soc Appl Bi Chem 53: 584–592. Zumpf, C., Ssegane, H., Negri, M.C., Campbell, P. & Cacho, J. 2017. Yield and water quality impacts of field-scale integration of willow into a continuous corn rotation system. J Environ Qual 46: 811–818. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 18/2018 73 3.10. Peltokorte Equisetum arvense L. Ruots. åkerfräken; Engl. field/common horsetail; Saks. Acker-Schachtelhalm, Zinnkraut Marika Laurila¹ & Bertalan Galambosi ¹ Luonnonvarakeskus (Luke) Tiivistelmä Peltokorte on ollut laajasti tunnettu rohdoskasvi, jolla on hoidettu monenlaisia terveysongelmia ja käytetty ravintona niin ihmisille kuin eläimille. Tutkimuksissa sillä on osoitettu muun muassa antimik- robisia ja tulehduksia ehkäiseviä vaikutuksia. Käyttömahdollisuuksia on muun muassa erilaisten iho- vammojen hoidossa, kosmetiikassa, ravintolisissä ja eläirehuissa. Yleiskuvaus Peltokorte kasvattaa varhain keväällä lehtivihreättömät itiötähkälliset kevätversot ja kesäksi erilliset runsashaaraiset vihreät kesäversot (Kuva 1). Sitä muistuttavalla myrkyllisellä suokortteella itiötähkä on vihreän kesäverson latvassa ja verso on yleensä niukemmin ja epäsäännöllisemmin haaroittunut kuin peltokortteella. Lisäksi suokortteella haaran tyvituppi on usein kiiltävän musta (peltokortteella yleensä vaalea) ja haaran alin nivelväli varren tuppea selvästi lyhyempi, kun taas pelkokortteella haaran alin nivelväli on varren tuppea pitempi (Väre & Laine 2014). Peltokorte kasvaa erilaisilla rannoilla, korvissa, lähteiköissä, tunturikosteikoilla ja näiden alkuperäisten elinympäristöjen lisäksi se on tehokkaasti levit- täytynyt myös erilaisiin kulttuuriympäristöihin kuten pelloille, niityille ja teiden varsille (Hämet-Ahti ym. 1998). Se on yleinen koko maassa (Kuva 1). Myös metsä- ja järvikorte ovat koko maassa yleisiä kortelajeja. Kuva 1. Peltokortekasvustoa ja lajin levinneisyys Suomessa. Valokuva: Marika Laurila. Kartta: Luonnontieteelli- nen keskusmuseo Luomus, Helsingin Yliopisto. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 18/2018 74 Perinteinen käyttö Peltokorte on ollut tunnettu rohdoskasvi vähintään antiikin ajoista asti. Sen versoilla on hoidettu mo- nenlaisia terveysongelmia kuten verenvuotoa, liian runsaita kuukautisia, maksa-, munuais- ja virtsatie- sairauksia, ripulia, turvotusta ja anemiaa. Ulkoisesti peltokortteella on hoidettu muun muassa haavoja, ihottumaa sekä suun ja nielun tulehduksia. (Hinneri ym. 1995, yrttitarha.fi) Lönnrot kuvailee peltokortteen olevan ”jumova ja vesityttävä”, mikä viittaa kasvin supistaviin ja nestettä poistaviin vaikutuksiin (Lönnrot & Saelan 1866). Itävallan ja sen lähialueiden laajan kansan- lääkintätietokannan mukaan peltokortetta on käytetty hoitamaan munuaisia ja virtsateitä, liikuntaky- kyä, reumatismia, kihtiä ja ihoa käyttäen versoa sekä sisäisesti teenä että ulkoisesti kylpyinä ja hautei- na (Vogl ym. 2013). Pohjois-Amerikan alkuperäisväestölle kortteet ovat olleet tärkeitä niin lääkinnällisesti, ravintona kuin muihin käyttötarkoituksiin päätellen niiden käyttöä koskevien viittausten suuresta määrästä (261 kpl) Native American Ethnobotany -tietokannassa (naeb.brit.org). Peltokortteesta tietokannasta löytyy 54 käyttöviittausta. Sitä on käytetty lääkinnällisesti muun muassa poistamaan nestettä ja kipua, hoi- tamaan munuaisia, vatsavaivoja, reumaattisia vaivoja, haavoja ja muita ihon ongelmia. Myös eläimille, erityisesti hevosille peltokortetta on käytetty osin samoihin käyttötarkoituksiin. Muista tutuista korte- lajeista tietokannasta löytyy yli 80 viitettä kangaskortteeseen; käyttötarkoitukset ovat pitkälti samoja kuin peltokortteella. Metsäkortetta on käytetty verenvuodon tyrehdyttämiseen ja hoitamaan munuai- sia (4 käyttöviitettä). Aasiassa peltokortteella on hoidettu verenvuotoa, virtsatieinfektioita, keltatautia ja maksatuleh- duksia (Oh ym. 2004). Koostumus Serbiasta elokuussa kerätyistä eri kortelajien (pelto-, järvi-, suo-, metsä- ja jättikorte = E. arvense, E. fluviatile, E. palustre, E. sylvaticum ja E. telmateia) kuivatuista versoista valmistetuista 20:80 vesi- etanoli -uutteista määritettiin fenolipitoisuuksia ja -koostumusta (MilovanoǀŝđLJŵ͘ϮϬϬϳͿ͘<ŽŬŽŶĂŝƐĨe- ŶŽůŝƉŝƚŽŝƐƵƵƐ;ʅŵŽůͬŐŬƵŝǀĂƉĂŝŶŽƐƚĂͿŽůŝƉĞůƚŽŬŽƌƚƚĞĞůůĂƉŝĞŶŝŶ;ϵϮͿŬĂŝŬŝƐƚĂŬŽƌƚĞůĂũĞŝƐƚĂ͕ƐƵƵƌŝŶƉŝƚŽi- suus oli metsäkortteella (349). Peltokortteen sisältämät fenoliyhdisteet olivat pääasiassa kversetiingly- kosideja (58,4 %) ja puhdasta kversetiiniä (21,1 %). Metsäkorte sisälsi kversetiiniglykosideja (44,7 %) ja kemferolijohdannaisia (35,2 %), suokorte kemferolijohdannaisia (52,2 %) ja järvikorte kemferolijoh- dannaisia (60,1 %) sekä eniten kaikista kortelajeista kahvihappoyhdisteitä (29,4 %). Flavonoidien suhteen peltokortteesta on kaksi kemiallisesti erilaista tyyppiä: Aasiassa ja Pohjois- Amerikassa esiintyvät variaatiot sisältävät luetoliini-5-glykosidia ja sen malonyyliesteriä, jotka puuttu- vat eurooppalaisista peltokortteista. Euroopassa peltokortteen vallitsevia fenoliyhdisteitä ovat kverse- tiini-3-O-glukosidi, apigeniini-5-O-glukosidi ja dikaffeyyli-meso-viinihappo. Serbiasta kerätyissä näyt- teissä oli näiden lisäksi runsaasti isokversitriiniä (flavonoidi). Fenoliyhdistekoostumus poikkesi huo- mattavasti eri uuttoliuottimilla saaduissa näytteissä. Kaikki kasvimateriaali uutettiin ensi petrolieette- rillä (yön yli) ja edelleen metanolilla (24 tuntia) jatkaen tästä saadun kuivauutteen käsittelyä eri uutto- liuottimilla (vesi, kloroformi, etyyliasetaatti, butanoli). Etyyliasetaattiuutteessa oli runsaasti isokversit- riiniä sekä apigeniini- ja kemferoliglykosideja; ne puuttuivat kokonaan vesiuutteesta, jossa puolestaan oli runsaasti fenolihappoja. Butanoliuutteessa oli korkeimmat pitoisuudet isokversitriiniä ja di-E- kaffeyyli-meso-viinihappoa. (Mimica-Dukic ym. 2008) Garcia ym. (2013) totesivat flavonoidien olevan peltokortteen vallitsevia fenoliyhdisteitä; kemfe- rolijohdannaiset olivat sen runsaimpia flavonoideja. Tutkimuksen kasvit oli kerätty Espanjasta ja uutet- tu 1:1 vesi-etanoliseoksessa huoneenlämmössä yli viisi päivää. Saksalaistutkimuksessa peltokorteuute valmistettiin etanolikeitteenä (36 % etanolia, keitto 4 tuntia); vallitsevia fenoliyhdisteitä olivat kemfe- rolin glykosidijohdokset (mm. isokvesitriini), kversetiini, apigeniini, genkwanin, protogenkwanin sekä kanelihappojohodokset (Gründemann ym. 2014). Flavonoidiyhdisteistä Oh ym. (2004) määrittivät pel- tokortteen metanoliuutteesta apigeniinin, luteoliinin sekä kemferolin ja kversetiinin glukosidijohdan- Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 18/2018 75 naiset. Lisäksi he eristivät metanoliuutteesta kaksi fenoleihin kuuluvaa petrosiini-yhdistettä, onitiinin ja sen glukosidijohdannaisen. Uutto-olosuhteet vaikuttavat suuresti uuttuvien yhdisteiden saantoon ja edelleen uutteiden bio- aktiivisuuksiin. Uslun ym. (2013) tutkimuksessa tärkeimmiksi vaikuttaviksi tekijöiksi osoittautuivat eta- nolin suhde veden määrää, lämpötila ja uuttoaika. Korkeimmat kokonaisfenolipitoisuudet ja antioksi- danttiaktiivisuudet (ABTS) peltokorteuutteelle saatiin, kun etanolipitoisuus oli 90 % ja uuttoaika oli 12 tuntia lämpötilan ollessa joko 4 tai 45 °C; kokonaisfenolipitoisuuden ja antioksidanttiaktiivisuuden välillä oli selvä positiivinen korrelaatio. Näissä olosuhteissa saatujen uutteiden solutoksisuus oli kui- tenkin myös suurin (ks. tarkemmin kohdassa turvallisuus). Piihappoa saatiin parhaiten keksimääräisis- sä olosuhteissa eli 50 % etanolipitoisuudella, 24,5 °C lämpötilassa 7 tunnin uutolla. Uutto-olosuhteet vaikuttivat merkittävästi myös saatujen uutteiden antibakteerisuuteen, mutta yhtä optimaalista uut- tomenetelmää ei ollut eri bakteerilajien torjuntaan, sillä bakteerilajien reaktiot vaihtelivat olosuhteissa riippuen. Peltokortteen versojen pii-pitoisuus oli norjalaistutkimuksen mukaan toukokuun puolivälissä 1,27–2,27 % (vaihtelu kahden näytteen välillä) ja kesäkuun lopussa 2,24 % kuiva-aineesta (Bye ym. 2010). Vertailuna olleella metsäkortteella pitoisuus oli toukokuussa 1,20 %, kesäkuussa 1,73 % ja syys- kuussa 4,95 %. Samansuuntaisia tuloksia saivat myös Labun ym. (2013) Slovakiasta keräämilleen pelto- kortenäytteille: kesäkuussa kerätyissä näytteissä oli vähiten piitä, 2,11 % kuivapainosta, ja syyskuussa kerätyissä näytteissä eniten, 3,28 % (maksimiarvo 4,8 %). Kuivatusta kortteesta valmistettuun hauduk- keeseen (10 min kiehuvassa vesihauteessa) piitä liukeni kasvin sisältämän piin kokonaismäärästä mak- simissaan 6-10 % (Bye ym. 2010). Teen pii-pitoisuus oli siis alhainen (0,13–0,32 %) eli suurin osa pelto- kortteen piistä ei liuennut 10 minuutin haudutuksen aikana veteen. Kuivatun peltokortteen liottami- nen ja usean tunnin keittäminen lisää huomattavasti piin saantoa (EMA 2016b). Peltokortteessa on runsaasti myös muun muassa steroleja kuten beta-sitosterolia, kampesterolia ja isofukosterolia (Cao ym. 2017). Eteeristä öljyä verson kuivapainosta on 0,01 % sisältäen pääasiassa erilaisia terpeeniyhdisteitä, joista runsaimpia ovat heksahydrofarnesyyliasetoni (18,34 %), cis- geranyyliasetoni (13,74 %), thymoli (12,09 %) ja trans-fytoli (10,06 йͿ;ZĂĚƵůŽǀŝđLJŵ͘ϮϬϬϲͿ͘ Kuhnlein & Turner (1991) ovat koonneet tietoa peltokortteen ravintoarvosta. Maanpäälliset kas- vinosat sisältävät 100 g tuorepainoa kohden energiaa 20 kcal, proteiinia 1,0 g, rasvaa 0,2 g, hiilihyd- raatteja 4,4 g, kuitua 1,1 g, vettä 90 g, tuhkaa 0,7 g, tiamiinia 0 mg, riboflaviinia 0,07 mg, niasiinia 5,6 mg, C-vitamiinia 50 mg ja A-vitamiinin esiastetta 18 RE. Kivennäisaineista se sisältää kalsiumia 120 mg, kaliumia 116 mg, magnesiumia 101 mg, kloridia 57 mg, fosforia 54 mg, rautaa 2,9 mg, mangaania 0,6 mg, sinkkiä 0,5 mg, kuparia 0,1 mg sekä molybdeeniä alle 0,1 mg. Bioaktiivisuus ja käyttömahdollisuudet Antimikrobisuus Peltokortevalmisteiden antimikrobisuutta on selvitetty lukuisissa eri tutkimuksissa. Laajemmin näitä on käyty läpi Euroopan lääkeviraston kasvirohdosvalmistekomitean peltokortetta koskevassa arviointi- raportissa (EMA 2016b). Useimmissa tutkimuksissa peltokorteuutteet ovat osoittaneet antibakteerista aktiivisuutta, mutta osassa tutkimuksista sitä ei ole todettu. Tulokset riippuvat muun muassa testatuis- ta mikrobeista ja niistä mitatuista muuttujista sekä kasviuutteiden valmistukseen käytetyistä liuotti- mista ja menetelmistä. Eri kortelajien, mukaan lukien peltokorte, versoista valmistettujen vesi-etanoliuutteiden antibak- teerisuus osoittautui serbialaistutkimuksessa yleisesti ottaen hyväksi verrattuna kaupallisiin antibioot- teihin, mikä tekee näistä kortelajeista potentiaalisia raaka-aineita antimikrobisiin kasvivalmisteisiin ;DŝůŽǀĂŶŽǀŝđ LJŵ͘ ϮϬϬϳͿ͘ dĞƐƚĂƚƵŝƐƚĂ ǀŝŝĚĞƐƚć ďĂŬƚĞĞƌŝůĂũŝƐƚĂ ŬŽƌƚĞƵƵƚƚĞĞƚ ǀćŚĞŶƐŝǀćƚ ĞŶŝƚĞŶ Pseudo- monas aeruginosan kasvua; vertailuna ollut ampisilliini ei vaikuttanut ao. bakteeriin lainkaan. Korte- uutteet vähensivät selvästi myös patogeenisienten (Candida albicans, Arpergillus niger) kasvua, mutta kaupallinen nystatiini oli niitä tehokkaampi. Antimikrobisesti tehokkaimpia olivat suo- ja metsäkorte, ŵŝŶŬćDŝůŽǀĂŶŽǀŝđ LJŵ͘ ;ϮϬϬϳͿ ĂƌǀŝŽŝǀĂƚ ũŽŚƚƵǀĂŶ ŶŝŝƐƐć ǀĂůůŝƚƐĞǀŝĞŶ ĨůĂǀŽŶŽŝĚŝŐůLJŬŽƐŝĚŝĞŶ ƐŽŬĞƌŝŽƐĂŶ Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 18/2018 76 (ramnoosi, rutinoosi tai sofroosi) erosta verrattuna muissa kortelajeissa esiintyviin sokeriosiin (pääasi- assa glukoosi). Myös Uslu ym. (2013) havaitsivat peltokortteen vesi-etanoliuutteiden vähentävän merkitsevästi tutkittujen bakteerien Escherichia coli ja Staphylococcus epidermis kasvua. Tehokkaimmin uutteet vähensivät E. colin kasvua: useiden peltokorteuutteiden (eri uutto-olosuhteet) teho oli selvästi parem- pi kuin kaupallisella vancomysiinillä tai samantasoinen kuin streptomysiinillä. Sen sijaan C. albicans - hiivasienen kasvuun uutteiden ei tässä tutkimuksessa havaittu vaikuttavan. Garcia ym. (2011) havaitsi- vat peltokortteen versoista valmistetun uutteen estävän tehokkaasti Arspergillus ja Fusarium sukujen sienilajien kasvua tietyissä olosuhteissa. Eri liuottimilla valmistettujen peltokorteuutteiden tehoa on vertailtu muutamissa tutkimuksissa. Peltokortteen alkoholiuutteen on todettu olevan kloroformiuutetta tehokkaampi Bacillus subtilis, E. coli, Salmonella typhi ja Staphylococcus aureus bakteereja vastaan; kaupallinen antibiootti tetrasykliini oli niitä tehokkaampi (EMA 2017: viitaten Kumar & Kaushik 2011). Kyseisessä tutkimuksessa verrattiin myös eri ajankohtina kerättyjen kortenäytteiden antimikrobisuuksia todeten kesäkaudella kerätyt talvi- tai sadekautena kerättyjä tehokkaammiksi. Peltokortteen vesi-, etanoli-, etyyliasetaatti- ja heksaaniuutteiden vertailussa etanoliuute osoit- tautui tehokkaimmaksi S. aureus, E. coli ja Klebsiella pneumoniae bakteereja vastaan; sen pienimmät bakteerien kasvua ehkäisevät pitoisuudet (MIC-arvot) vaihtelivat 0,78–3,12 mg/ml välillä, mikä oli samaa tasoa kuin vertailuna olleilla antibiooteilla (Ceyhan ym. 2012). Vesiuute oli selvästi heikompite- hoinen (MIC-arvot 100–400 mg/ml) ja muilla uutteilla ei havaittu antimikrobista aktiivisuutta lainkaan. Tutkimuksessa oli mukana myös 7 muuta kasvilajia, joista rosmariini ja laventeli olivat antibakteerisesti tehokkaampia tai samantehoisia kuin peltokorte. C. albicans hiivasieneen kasviuutteet tehosivat hei- kommin; parhaiten sen kasvua ehkäisivät laakeripuun vesiuute (MIC 1,56 mg/ml) sekä peltokorteen ja sitruunamelissan etanoliuutteet, molemmilla MIC-arvo oli 6,25 mg/ml (Ceyhan ym. 2012). Peltokortteen vesiuutteiden on havaittu vähentävän merkitsevästi myös biofilmien muodostumis- ta mikrobeilla. Biofilmit ovat alustaan kiinnittynyttä mikrobimassaa, jossa mikrobit tuottavat ympäril- leen soluväliainetta; ne ovat huomattava ongelma ihmis- ja eläinlääketieteessä, sillä ne ovat osallisena valtaosassa kaikissa mikrobiologisissa infektioissa ja huomattavasti resistempiä kuin vapaana kasvavat mikrobit (Talvitie 2014). Wojnicz ym. (2012) tutkivat kuuden eri kasvilajin (mm. rauduskoivu, puolukka, nokkonen ja peltokorte) lehtien vaikutuksia virtsatieinfektioita aiheuttaviin bakteereihin havaiten pel- tokorteuutteen ehkäisevän tehokkaimmin biofilmimuodostusta; peltokorteuutteen vaikutuksesta bio- filmimassaa muodostui maksimissaan ainoastaan 21,4 % kontrolliin (ilman kasviuutetta ollut bakteeri- viljelmä) verrattuna. Muiden muuttujien suhteen tehokkaimpia bakteereja vastaan olivat puolukka (bakteerien lisääntymisen ehkäisy) sekä rauduskoivu ja nokkonen (bakteerien liikkuvuus). Peltokorte- uutteen havaittiin vahvistavan cefotaxime-antibiootin biofilmimuodostusta ehkäisevää vaikutusta kokeessa, jossa tutkittiin kahdeksantoista eri kasviuutteen vaikutuksia E. colin biofilmimuodostukseen (Samoilova ym. 2014). Olivieira ym. (2013) totesivat peltokortteesta propyleeniglykoliin valmistetun uutteen ehkäisevän C. albicans hiivasientä muodostamasta biofilmiä. ZĂĚƵůŽǀŝđLJŵ͘ ;ϮϬϬϲͿ ƚƵƚŬŝǀĂƚƉĞůƚŽŬŽƌƚĞĞŶǀĞƌƐŽƐƚĂĞƌŝƐƚĞƚLJŶŚĂŝŚƚƵǀĂŶƂůũLJŶĂŶƚŝŵŝŬƌŽďŝƐƵƵƚƚĂ kiekkodiffuusiomenetelmällä ja havaitsivat sen 1:10 laimennuksen osoittavan voimakasta antimikrobi- suutta tutkittuja bakteereja (S. aureus, E. coli, K. pneumoniae, P. aeruginosa ja Salmonella enteritidis) ja sieniä (A. niger ja C. albicans) vastaan. Antioksidanttiaktiivisuus Peltokortteen vesi- ja etanoliuutteiden havaittiin osoittavan korkeaa antioksidanttiaktiivisuutta, joka oli samaa tasoa kuin askorbiinihapolla eli C-vitamiinilla: vesiuute vähensi erityisesti superoksidi- radikaalien määrää ja alkoholiuutos puolestaan hydroksiradikaaleja (Nagai ym. 2005). Samassa tutki- muksessa peltokortteen todettiin sisältävän runsaasti C- ja E-vitamiineja sekä kuparia ja sinkkiä, jotka ovat superoksidi-radikaalia hajottavan superoksididismutaasi-entsyymin toimintaan tarvittavia hiven- aineita. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 18/2018 77 DŝůŽǀĂŶŽǀŝđ LJŵ͘ ;ϮϬϬϳͿ ƚƵƚŬŝǀĂƚ Ğƌŝ ŬŽƌƚĞůĂũŝĞŶ ǀĞƐŝ-etanoliuutteiden antioksidanttiaktiivisuutta molybdeenin pelkistyskykynä ja havaitsivat tehokkaimmiksi antioksidanteiksi jättikortteen (alfatokofe- roliyksiköinä mitaten ϭϯϯϰϲϯ ʅŵŽůͬŐ ƵƵƚƚĞĞƐƐĂ)͕ ƉĞůƚŽŬŽƌƚƚĞĞŶ ;ϭϬϰϴϲϳ ʅŵŽůͬŐͿ ũĂ ŵĞƚƐćŬŽƌƚƚĞĞŶ ;ϰϰϳϯϯ ʅŵŽůͬŐͿ͘ :ćƌǀŝ- ũĂ ƐƵŽŬŽƌƚƚĞĞůůĂ ĂŬƚŝŝǀŝƐƵƵƐƚĂƐŽƚ ŽůŝǀĂƚ ĂůůĞ ϮϬϬϬ ʅŵŽůͬŐ͘ hƵƚƚĞŝĚĞŶ ĂŶƚŝŽŬƐi- danttiaktiivisuus ei näin ollen riippunut kokonaisfenolipitoisuudesta, joka eri kortelajeista oli pienin peltokortteella, vaan fenoliyhdisteiden koostumuksesta. Peltokortteella antioksidanttisesti aktiivisia yhdisteitä olivat todennäköisesti kversetiini ja kversetiiniglykosidit, metsäkortteella puolestaan kemfe- roli- ja kversetiiniglykosidit. Katalinic ym. (2006) vertasivat 70 lääkekasvilajista valmistettujen kuumavesiuutteiden antioksi- danttikapasiteettia suhteuttamalla kasvin kyky pelkistää rautaa (FRAP-testin tulos) sen sisältämään kokonaisfenolipitoisuuteen ja käyttämällä vertailuun tästä muodostettua suhdelukua (antioksidantti- kerroin). Koko aineistossa kerrointen arvot vaihtelivat välillä 1,1–3,9. Peltokorteella kerroin oli 2,5 eli hieman keskiarvon (2,4) yläpuolella. Sen FRAP-ĂƌǀŽŽůŝϮϮϮϮʅŵŽůͬů;ϰϳ͘ƐŝũĂͿũĂĨĞŶŽůŝƉŝƚŽŝƐƵƵƐϮϱϴŵŐ CE/l (52. sija). Korkein kerroin (3,9) oli mesiangervolla, jolla sekä FRAP-ĂƌǀŽ;ϭϱϮϱϲʅŵŽůͬůͿĞƚƚćĨĞŶŽůi- pitoisuus (1136 mg CE/l) olivat toiseksi korkeimmat sitruunamelissan jälkeen. Katalinic ym. testasivat myös haudutusajan ja -lämpötilan vaikutuksia antioksidanttikapasiteettiin sitruunamelissalla havaiten fenoliyhdisteiden vapautuvan nopeasti kuumassa (98 °C) vedessä. Ensimmäisen minuutin aikana vesi- uutteen fenolipitoisuus oli 40 %, viiden minuutin kuluttua 80 % ja 10 minuutin kulutta jo 94 % lopulli- sesta fenolipitoisuudesta. Antioksidanttiaktiivisuus (FRAP) nousi samassa tahdissa fenolipitoisuuden kanssa. Kylmävesiuutossa (20 °C) uutteen fenolipitoisuus ja antioksidanttiaktiivisuus jäivät noin puo- leen kuumavesiuutettuun verrattuna (Katalinic ym. 2006). Nesteen poisto Monissa vanhemmissa, 1900-alkupuolen eläinkokeissa on osoitettu peltokortteen vesiuutosten lisää- vän virtsaneritystä, mutta yksittäisissä tutkimuksissa näitä vaikutuksia ei ole havaittu (EMA 2016b). Kliinisessä kokeessa peltokorte osoittautui diureettisesti tehokkaaksi terveillä aikuisilla ihmisillä: siitä valmistettu kuivauute (annostus kolmena päivänä 900 mg/päivä) oli yhtä tehokas nesteenpoistaja kuin kaupallinen virtsaneritystä lisäävä hydroklooritiatsidi (Carneiro ym. 2014). Tulehdusten ja haavojen hoito Peltokortteesta valmistettu vesi-etanoli(50 %)uute vähensi selvästi tulehdusperäistä turvotusta hiirillä 50–100 mg/kg annostuksilla (Monte ym. 2004). Vesiliukoinen uute (uutto etanolilla ja edelleen vedel- lä) osoitti korkeaa tulehduksia ehkäisevää aktiivisuutta in vitro vähentäen tehokkaasti tulehdusreakti- oita kiihdyttävän entsyymin lipoksigenaasin toimintaa (Trouillas ym. 2003). Etanolikeitteen (36 % eta- nolia, keitto 4 tuntia) todettiin vähentävän ihmisen lymfosyyttisolujen lisääntymistä in vitro vaikutta- malla tulehdusvälittäjäaineiden tuotantoa hillitsevästi (Gründemann ym. 2014). Peltokortteesta val- mistettu dikloorimetaaniuute vähensi voimakkaasti tulehdusraktioihin osallistuvan NF-ʃ -tekijän toi- mintaa (Vogl ym. 2013). Klorofyllin puhdistuksen jälkeen uute vähensi kohtuullisesti NF-ʃ -tekijän toimintaa sekä lisäsi kohtuullisesti tulehdusreaktioita hillitsevien tiettyjen tumareseptorien toimintaa (Vogl ym. 2013). Eläinkokeissa peltokortteen on osoitettu edistävän haavojen paranemista. Hayat ym. (2011) tes- tasivat peltokortteen vesikeitteen vaikutuksia uudisihon kasvuun kaneilla (annostus harsositeen kaut- ta) todeten uudisihon kattavan haava-alueen kokonaan 14 päivän kuluttua hoidon aloituksesta. Vertai- luna olleella natriumkloridiliuoksella uudisiho ei ehtinyt kasvaa yhtä kattavaksi samassa ajassa ja haa- van keskiosassa esiintyi tulehduksia. Ozay ym. (2013) puolestaan tutkivat voiteeseen (mineraaliöl- jy:lanoliini 1:1) sekoitetun peltokortejauheen (5 tai 10 %) kykyä parantaa avohaavoja diabetesta sai- rastavilla rotilla. Neljäntenätoista päivänä hoidon aloituksesta peltokortevoidetta saaneiden rottien haavat olivat sulkeutuneet lähes sataprosenttisesti ja haavan iho oli muutoinkin kehittynyt merkitse- västi paremmin kuin pelkkää öljy-lanoliinvoidetta saaneilla tai kontrolliryhmällä (Ozay ym. 2013). Kliinisessä tutkimuksessa selvitettiin vasta synnyttäneiden naisten välilihaleikkaushaavan parane- mista peltokorteuutetta sisältävän vaseliinipohjaisen voiteen avulla ja havaittiin 3 % uutetta sisältävän Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 18/2018 78 voiteen edistäneen haavan paranemista sekä helpottaneen kipua, kun leikkauksesta oli kulunut 10 päivää (Asgharighatooni ym. 2015). Ihon hoito Japanilaistutkimuksessa selvitettiin eri kasveista valmistettujen kylpyvesiuutteiden tulehduksia ehkäi- seviä ja verenkiertoa parantavia ominaisuuksia ihotautien hoidon näkökulmasta (Shimizu ym. 1993). Peltokortteen versoista valmistetut vesiuutteet ja keite ehkäisivät ihmisestä eristetyssä veriplasmassa verihiutaleiden kasaantumista 91,9 % (hauduke, 40 °C valmistuslämpötila) tai 96,8 % (keite, yli 90 °C), mikä viittaisi uutteiden mahdollisuuksiin parantaa verenkiertoa. Peltokortteen asetyyliasetaattiuutoksesta eristetyn flavonoidifraktion (flavonoidiglykosideista oli poistettu glykosidiosa) havaittiin estävän tehokkaasti (IC50 9,ϴʅŐͬŵůͿihon rakenneproteiinia hajotta- van elastaasi-entsyymin toimintaa (Park & Yang 2007). Uutoksesta määritettiin seuraavat flavonoidit: luteoliini, kversetiini, apigeniini ja kemferoli. Tutkimuksen johtopäätöksissä todetaan peltokorteuut- teen olevan potentiaalinen ryppyjen muodostumista ehkäisevä komponentti kosmetiikkavalmisteisiin. Ihon hoitoon suunnitellun, peltokortteen metanoliuutetta sisältävän hydrogeelin havaittiin osoit- tavan uutepitoisuudesta riippuvaa, hyvää antioksidanttitehoa eri menetelmillä mitattuna (Amit ym. 2013). Tutkimuksessa testattiin myös koostumukseltaan vaihtelevien testigeelien laatu-, käyttö- ja sisältöominaisuuksia todeten ne pääosin erinomaisiksi. Tutkimus tukee peltokortteen paikallista perin- teistä käyttöä palovammojen hoidossa. Peltokorteen maanalaisista ja maanpäällisistä osista valmistettujen etanoliuutosten todettiin vä- hentävän hyaluronaania eli hyaluronihappoa hajottavan entsyymin (hyaluronidaasi) toimintaa in vitro (Huh & Han 2015). Hyaluronaani on suurikokoinen polysakkaridi, josta esiintyy solujen välisessä tilassa runsaasti muun muassa silmän lasiaisessa, nivelnesteessä ja ihossa (solunetti.fi). Sitä tarvitaan erityi- sesti nopeasti kasvavissa, uusiutuvissa sekä paranevissa kudoksissa ja se edistää mm. haavojen para- nemista (solunetti.fi). Kynsien hoito Eräässä haurastuneiden kynsien hoitoon tarkoitetussa kaupallisessa tuotteessa on mukana peltokor- tetta, sillä sen sisältämän piin sanotaan kovettavan ja vahvistavan kynsiä (Sparavigna 2006). Kortteen lisäksi vaikuttavina aineina hydroksipropyyli-kitosaania ja metyylisulfonyylimetaania sisältävän vesi- liukoisen lakka-valmisteen on havaittu parantavan kynsien kuntoa kliinisissä tutkimuksissa (Sparavigna 2006, Sparavigna 2014). Suuterveyden hoito Peltokortteesta ja kolmesta muusta kasvista (lakritsi, granaattiomena, barbatimão) propyleeniglykoliin valmistettujen uutteiden todettiin ehkäisevän jo viiden minuutin käsittelyllä Candida albicans hii- vasientä muodostamasta biofilmiä akryylihartsialustalla (Oliveira ym. 2013). Yrttiuutteet olivat keske- nään ja kaupalliseen nystatin-valmisteeseen verrattuna yhtä tehokkaita. Tutkimuksessa todetaan yrt- tiuutteilla olevan sovellusmahdollisuuksia suuterveyden hoidossa esimerkiksi suuvesissä ja hammas- tahnoissa. Diabeteksen hoito Eläinkokeessa todettiin peltokortteen metanoliuutteen (50, 100, 250 ja 500 mg/kg annosteltuna päi- vittäin suun kautta viiden viikon ajan) alentavan veren seerumin glukoositasoa sekä kreatiniinin ja albumiinin määrää virtsassa rotilla, joille oli aiheutettu diabetes streptotsosiinilla (Soleimani ym. 2007b). Jatkotutkimuksissa todettiin edelleen veren glukoositason lasku rotilla, jotka olivat saaneet peltokortteen metanoliuutetta (50 ja 250 mg/kg). Histologisissa tarkasteluissa peltokorteuutetta saa- neiden diabeetikkorottien haiman todettiin vastaavan ilmiasultaan terveiden yksilöiden haimaa; ilman kasviuutetta olleilla rotilla haimassa oli lukuisia kudosmuutoksia (Soleimani ym. 2007a). Maksan hoito Peltokortteesta valmistetun etyyliasetaattiuutteen on havaittu osoittavan huomattavaa maksaa suo- jaavaa aktiivisuutta (Oh ym. 2004). Jatkotutkimuksissa (in vitro) metanoliuutteesta eristetyistä feno- Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 18/2018 79 liyhdisteistä onitiinin osoitettiin suojaavan maksasoluja takriinin sytotoksisilta vaikutuksilta. Sen EC50- tehopitoisuus oli 85,8 ± 9,ϯ ʅD͕ ǀĞƌƚĂŝůƵna olleella silybiinillä EC50-arvo oli 69,0 ± 3,ϯʅD ;KŚ LJŵ͘ 2004). Tukimuksen tekijöiden mukaan tulokset antavat tukea peltokortteen perinteiselle käyttölle hepatiitin hoidossa. Kasvainsolujen kasvun ehkäisy Peltokortteen vesialkoholiuutteen havaittiin ehkäisevän merkitsevästi hiiren melanoomasolujen kas- vua in vitro uutepitoisuuden ollessa yli 0,5 mg/ml (Trouillas ym. 2003). Tutkituista 16 kasvilajista kaik- kiaan kuusi lajia (peltokorteen ohella mesiangervo, piennarpoimulehti, humala, siankärsämö ja valko- peippi) osoittivat hillitsevän merkitsevästi kasvainsolujen kasvua. Tutkittaessa peltokortteesta eri liu- ottimilla (n-butanoli, metanoli, etyyliasetaatti, vesi) valmistettujen uutteiden tehoa kolmea ihmisen eri syöpäsolulinjaa vastaan in vitro etyyliasetaattiuute osoittautui lupaavimmaksi (Cetojevic-Simin ym. 2010). Ostoeporoosin hoito Peltokortteen hyödyntämismahdollisuuksia osteoporoosin hoidossa ovat tarkastelleet Badole & Kot- wal (2014) kirjallisuuskatsauksessaan. Potentiaaliset osteoporoosia ehkäisevät vaikutukset perustuvat mahdollisesti peltokortteen sisältämiin antioksidanttisiin yhdisteisiin ja korkeaa pii-pitoisuuteen. Rot- takokeessa Kotwal ja Badole (2016) havaitsivat peltokortteen etanoli(95 %)-kuivauutteen yhdistettynä toiseen valmisteeseen (sisälsi kalsiumia, D- ja C-vitamiinia sekä eräitä aminohappoja) edistävän luun muodostusta. Aiemmissa in vitro tutkimuksissa peltokortteen on havaittu edistävän ihmisen osteo- blastien (luun väliaineen tuottamiseen ja mineralisaatioon osallistuvia soluja) ja ehkäisevän osteoklas- tien (luuta hajottavia soluja) lisääntymistä (Costa-Rodriques ym. 2012, Bessa Pereira ym. 2012). Turvallisuus Kliinisessä tutkimuksessa peltokortteesta valmistetulla kuivauutteella ei havaittu lyhytaikaisessa käy- tössä (annostus kolmena päivänä 900 mg/päivä) terveillä aikuisilla muita haittavaikutuksia kuin yksit- täiset oli päänsärkytapaukset, joita esiintyi myös muissa testiryhmissä (Carneiro ym. 2014). Peltokorteuutteiden toksisuutta on selvitetty muutamissa in vivo toteutetuissa rottakokeissa. Ba- racho ym. (2009) tutkivat peltokortteen vesiuutteen eri annosten (30, 50 tai 100 mg/kg) vaikutusta maksaan rotilla 14 päivän ajan eivätkä havainneet millään annostuksella toksisia vaikutuksia. Tago ym. (2010) määrittivät 13 viikon rottakokeessa peltokortteen vesiuutteelle NOAEL-arvoksi (taso, josta ei vielä synny terveyshaittaa) koiraille 1,79 g/kg/päivä ja naaraille 1,85 g/kg/päivä. Aiemmin peltokort- teen on havaittu sisäisesti annosteltuna aiheuttavan rotilla maksavaurioita ja tuoreessa intialaistutki- muksessa peltokortteesta valmistetun alkoholiuutteen (alkoholi haihdutettu pois) korkeimman pitoi- suuden (120 mg/kg) todettiin 30 päivän käytön jälkeen aiheuttaneen reisiluussa hohkaluualueen su- pistumista viitaten toksisiin vaikutuksiin (Badole & Kotwal 2015). Korkein pitoisuus sai myös aikaan biokemiallisia muutoksia kuten kohonneet veren glukoosi-, kolesteroli- ja verihiutalearvot sekä alen- tuneet hemoglobiini- ja hematokriittiarvot. Alhaisemmilla tutkituilla pitoisuuksilla (30 tai 60 mg/kg) ei havaittu toksisia vaikutuksia (Badole & Kotwal 2015). Eri kortelajien versoista valmistettujen vesi-etanoliuutteiden genotoksisuutta vertailtiin tutkimalla ŶŝŝĚĞŶ ƐŽůƵƚƵŵĂĂŶ ŬŽŚĚŝƐƚƵǀĂĂ ǀĂŝŬƵƚƵƐƚĂ ŝŚŵŝƐĞŶ ǀĞƌŝƐŽůƵŝƐƐĂ ;DŝůŽǀĂŶŽǀŝđ LJŵ͘ ϮϬϬϳͿ͘ dĞƐƚĂƚƵŝƐƚĂ kortelajeista tumakoon pienenemistä (mikronukleus) havaittiin eniten suokortteen aiheuttamana (54 %:ssa soluista). Pelto- ja järvikortteella pienentyneiden solutumien osuus oli 21 %, mikä on samaa tasoa kuin vertailuna olleella puhtaalla kversetiinillä. Metsäkortteella tämä osuus oli 30 %. Suokortetta alhaisempi genotoksisuus muilla kortelajeilla selittynee osaltaan niiden korkeammalla fenoliyhdistei- den pitoisuudella ja antioksidanttiaktiivisuudella, mikä suojaa DNA-ǀĂƵƌŝŽŝůƚĂ;DŝůŽǀĂŶŽǀŝđLJŵ͘ϮϬϬϳͿ͘ Uutto-olosuhteilla voidaan vaikuttaa uutteen solutoksisuutteen muiden ominaisuuksien ohella. Uslun ym. (2013) tutkimuksissa korkeimmat solutoksisuudet (hiiren fibroplastisoluihin) saatiin samois- sa olosuhteissa, jotka maksimoivat kokonaisfenolipitoisuuden ja antioksidanttiaktiivisuuden eli 12 tunnin uutolla 90 %:ssa etanoli-vesiseoksessa 4 tai 45 °C lämpötilassa. Pudottamalla uuttoaika 2 tun- Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 18/2018 80 tiin uutoksen solutoksisuus saatiin siedettävälle tasolle fenolipitoisuuden ja antioksidanttisuuden säi- lyessä edelleen hyvinä (lämpötila 45 °C, etanolia 10 tai 90 %) (Uslu ym. 2013). Peltokortteessa on jonkin verran tiamiinia eli B1-vitamiinia hajottavaa tiaminaasi-entsyymiä ja pit- käaikainen peltokortetuotteiden käyttö voi aiheuttaa tiamiinin puutosta (Kristanc & Kreft 2016). Tia- minaasi kuitenkin inaktivoituu täysin 80 °C lämpötilassa eikä esimerkiksi teollisesti valmistetuissa vesi- kuivauutteissa ja nestemäisissä etanoli(30 %)uutteissa ole havaittu tiaminaasiaktiivisuutta (EMA 2016b). Peltokorte sisältää pieniä määriä piperidiinialkaloideja, joiden on todettu aiheuttavan nikotii- nin kaltaisia vaikutuksia (Kristianc & Kreft 2016). Haitallisten alkaloidien määrät ovat kuitenkin huo- mattavasti korkeampia esimerkiksi myrkyllisellä suokortteella, jolla valitsevien alkaloidiyhdisteiden (palustriini ja palustridiini) pitoisuuksissa on myös havaittu huomattavan suurta ajallista ja alueellista vaihtelua (Cramer ym. 2015). Peltokortevalmisteiden käytön on raportoitu aiheuttaneen lieviä allergisia reaktioita ja ruoansula- tuskanavan oireita. Mahdollisia yhteisvaikutuksia lääkeaineiden kanssa on selvitetty muutamissa tut- kimuksissa kartoittamalla peltokortevalmisteiden vaikutuksia lääkeaineiden imeytymiseen vaikuttavi- en sytokromientsyymien toimintaan. Esimerkiksi vesiuutoksen havaittiin eräässä tutkimuksessa ehkäi- sevän tiettyjen sytokromientsyymien aktiivisuutta, mikä mahdollisesti voisi lisätä antibiootin kuten trimetopriimin pitoisuutta seerumissa virtsatietulehdusta sairastavilla potilailla haitallisin seurauksin. (EMA 2016b) Nykyinen ja sallittu käyttö Tarkastelluista kosteikkokasveista peltokorte on ulkomaalaisten yritysten eniten käyttämä raaka-aine (Luku 1: kuva 2) selvityksesä mukana olleissa 56 yrityksessä (Liite 2). Yhteensä 33 yritystä käyttää sitä tuotteissaan hyödyntäen sitä etenkin ravintolisissä (10 yritystä), lääkevalmisteissa (9 yritystä) ja kos- metiikassa (9 yritystä). Raaka-aine muodossa (kuivattu, uute) peltokortetta markkinoi 12 yritystä. Pel- tokortetta on ravintolisissä, joiden kerrotaan edistävän muun muassa hiusten, ihon, kynsien, luuston, nivelten ja virtsateiden hyvinvointia sekä puhdistavan kehoa ja auttavan painonhallinnassa. Ravinto- lisävalmisteissa sitä käyttävät esimerkiksi seuraavat yritykset: Biover, Eladiet, La Drôme Provençale SA, Soria Natural, Herbapol Kraków S.A.,New Nordic ja Penn Herb Company Ltd. Kosmetiikassa peltokor- tetta hyödyntävät hiuksia, ihoa ja kynsiä hoitavissa tuotteissa muun muassa Börlind GmbH, Diana Drummond Ltd, Lipoid Kosmetik AG, Provital Group, Sisley-Paris ja WALA Heilmitten GmbH. Lääkinnäl- lisesti sitä käytetään erilaisissa homeopaattisissa ja kasvirohdosvalmisteissa hoitamaan esimeriksi virt- sateiden ongelmia, turvotusta (nesteenpoisto) ja luustoa (mm. Arcana Arzneimittel-Herstellung, Bio- force Ag, Gudjons GmbH, HANOSAN GmbH, Hawaiipharm, Herbamed AG, VSM Geneesmiddelen). Suomessa peltokortetta löytyy ainakin 11 yrityksen tuotteista, eniten ravintolisistä (7 yritystä) ja kos- metiikkavalmisteista (5 yritystä). Peltokortteen maanpäälliset osat on Suomessa luokiteltu ei-uuselintarvikkeeksi ravintolisissä, li- säksi sitä saa käyttää kaupallisesti teevalmisteissa (Evira 2016). Muut kortelajit puuttuvat Eviran listal- ta. Belgian, Ranskan ja Italian yhteinen BELFRIT-listalla on mukana myös järvikorte (E. fluviatile), kan- gaskorte (E. hyeamale) ja jättikorte (E. telmateia), joiden versojen käyttö on sallittu ravintolisissä (BEL- FRIT). BELFRIT-listan mukaan kortelajien käytössä ei ole erityistä huomioitavaa, mutta niiden on mai- nittu sisältävän B-vitamiinia inaktivoivaa tiaminaasi-entsyymiä ja vähäisessä määrin haitallisia alka- loideja (ks. tarkemmin Turvallisuus -luku edellä). Tietyin pitoisuusrajoituksin peltokortteen versojen teekäyttö on sallittu myös Saksassa ja Slovakiassa (Saksan kasvilista, Slovakian teekasvilista). Peltokortteesta valmistettu tinktuura on hyväksytty eläinten rehun lisäaineeksi käyttöluokassa sensorinen lisäaine/aromiaine Euroopan unionin ylläpitämässä rekisterissä (Euroopan Unioni 2017b). Euroopan rehutoimijoiden ylläpitämään rekisteriin peltokortteesta on kirjattu vesi-etanolipohjainen kuivauutejauhe, jonka kerrotaan olevan luonnollinen piin lähde (www.feedmaterialsregister.eu). Peltokorte ei ole lääkeluettelossa (Fimea 2016). Siitä on kuitenkin laadittu monografia (Equisetum stem - Equiseti herba – Peltokorte, verso) Euroopan farmakopeaan (8. versio, 2015), jossa on laatukri- teerit ja ohjeistukset sen käyttöön perinteisenä kasvirohdosvalmisteena (EMA 2016 a, b). Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 18/2018 81 Peltokorte täyttää perinteisen kasvirohdosvalmisteen kriteerit todetaan Euroopan lääkeviraston kasvirohdosvalmistekomitean peltokortetta koskevassa arviointiraportissa (EMA 2016b). Tässä tarkoi- tuksessa siitä voi valmistaa esimerkiksi sisäisesti nautittavia tuotteita virtsanerityksen lisäämi- seen/virtsateiden huuhtomiseen ja ulkoisesti haavojen hoitoon käytettäviä valmisteita. Tarkempi ku- vaus perinteisen kasvirohdosvalmisteeksi hyväksyttävistä peltokortetuotteista löytyy Euroopan farma- kopean monografiasta (EMA 2016a). Perinteisten kasvirohdosvalmisteiden rekisteröinneistä löytyy lisätietoa Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskuksen (Fimea) sivuilta (www.fimea.fi: Myyntiluvat /Kasvirohdoslääkkeet ja homeopaattiset valmisteet /Perinteiset kasvirohdosvalmisteet). Keruu ja viljely Peltokorte on Suomessa yleinen kasvi eli sen suhteen keruulle ei ole rajoituksia. Peltokorte muistuttaa ulkonäöltään myrkyllistä suokortetta, joten lajin tunnistuksessa vaaditaan erityistä huolellisuutta. Unkarissa peltokortetta on kerätty luonnosta jopa 300 000 kg vuodessa kuiva-aineena. Keruun vaikeutumisen vuoksi on aloitettu tutkimukset sen viljelymahdollisuuksista. Budapestin Corvinus yli- opistossa vuonna 2006 valmistuneissa väitöskirjassa on tutkittu peltokorten viljelyn peruskysymyksiä. (Kozak 2006, Kozak-Bernath 2006). Lähteet Amit, M., Saraswati, B., Kamalesh, U. & Kamud, U. 2013. Formulation and evaluation of a novel herbal gel of Equisetum arvense extract. Journal of Pharmacognosy and Phytochemistry 1: 80–86. Asgharighatooni, A., Bani, S., Hasanpoor, S. & Javadzadeh, Y. 2015. The effect of Equisetum arvense (horse tail) ointment on wound healing and pain intensity after episiotomy: a randomized placebo-controlled trial. Iran Red Cresenr Med J 17: e25637 Badole, S. & Kotwal, S. 2014. Equisetum arvense: ethanopharmacological and phytochemical review with reference to osteoporosis. Int J Pharm Sci Health Care 1: 2249–5738. Badole, S. & Kotwal, S. 2015. Biochemical, hematological and histological changes in response to graded dose of extract of Equisetum arvense in adult female wistar rats. Int J Pharm Sci Res 6: 3321–3326. Baracho, N.C.V., Vicente, B.B.V., Arruda, G.D., Sanches, B.Z.F. & de Brito, J. 2009. Study of acute hepatotoxicity of Equisetum arvense L. in rats. Acta Cir Bras 24: 449–453. BELFRIT: http://www.economie.gouv.fr/files/files/directions_services/dgccrf/imgs/breve/2014/documents/harmoni zed_list_Section_A.pdf, viitattu 22.9.2017. Bessa Pereira, C., Gomes, P.S., Costa-Rodrigues, J., Almeida Palmas, R., Vieira, L., Ferraz, M.P., Lopes, M.A. & Ferdandes, H. 2012. Equisetum arvense hydromethanolic extracts in bone tissue regeneration:In vitro osteoblastic modulation and antibacterial activity. Cell Prolif 45: 386–96. Bye, R. Forberg Thingstad, S. & Smestad Paulsen, B. 2010. Horsetail (Equisetum spp,) as a source of silicon supplement in human nutrition—A Myth? Journal of Herbs, Spices & Medicinal Plants 16: 119–125. Cao, H., Chai, T.-T., Wang, X., Morais-Braga, M.F.B., Yang, J.-H., Wong, F.-C., Wang, R., Yao, H., Cao, J., Cornara, L., Burlando, B., Wang, Y., Xiao, J. & Coutinho, H.D.M. 2017. Phytochemicals from fern species: potential for medicine applications. Phytochem Rev 16: 379–440. Carneiro, D.M., Freire, R.C., Honório, T.C.D., Zoghaib, I., Silva Cardoso, F.F., Tresvenzol, L.M.F., Paula, J.R., Sousa, A.L.L., Jardim, P.C.B.V. & Cunha, L.C. 2014. Randomized, double-blind clinical trial to assess the acute diuretic effect of Equisetum arvense (field horsetail) in healthy volunteers. Evid-Based Compl Alt, Vol 2014 Article ID 760683 Cetojevic-Simin, D.D., Canadanovic-Brunet, J.M., Bogdanovic, G.M., Djilas, S.M., Cetkovic, G.S., Tumbas, V.T. & Stojiljkovic, B.T. 2010. Antioxidative and antiproliferative activities of different horsetail (Equisetum arvense L.) extracts. J Med Food 13: 452–459. Ceyhan, N., Keskin, D. & Ugur, A. 2012. Antimicrobial activities of different extracts of eight plant species from four different family against some pathogenic microorganisms. J Food Agr Env 10: 193–197. Cramer, L., Ernst, L., Lubienski, M., Papke, U., Schiebel, H.-M., Jerz, G. & Beuerle, T. 2015. Structural and quantitative analysis of Equisetum alkaloids. Phytochemistry 116: 269–282. Costa-Rodrigues, J, Carmo, S.C., Silva, J.C. & Fernandes, M.H. 2012. Inhibition of human in vitro osteoclastogenesis by Equisetum arvense. Cell Prolif 45: 566–76. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 18/2018 82 EMA 2016a. European Union herbal monograph on Equisetum arvense L., herba. European Medicines Agency, EMA/HMPC/278089/2015, Committee on Herbal Medicinal Products (HMPC). http://www.ema.europa.eu/docs/en_GB/document_library/Herbal_- _Herbal_monograph/2016/03/WC500203424.pdf viitattu 25.10.2017. EMA 2016b. Assessment report on Equisetum arvense L. , herba. European Medicines Agency, EMA/HMPC/278089/2015, Committee on Herbal Medicinal Products (HMPC). http://www.ema.europa.eu/docs/en_GB/document_library/Herbal_- _HMPC_assessment_report/2016/03/WC500203421.pdf, viitattu 23.10.2017. Evira 2016. Suomalaisten luonnonvaraisten kasvien elintarvikekäyttötietoja (18.6.2014, viimeisin päivitys 29.9.2016). https://www.evira.fi/globalassets/elintarvikkeet/valmistus-ja- myynti/uuselintarvikkeet/luonnonvaraisten-kasvien-elintarvikekaytto_29092016.pdf Garcia, D., Garcia-Cela, E., Ramos, A.J., Sanchis, V. & Marín, S. 2011. Mould growth and mycotoxin production as affected by Equisetum arvense and Stevia rebaudiana extracts. Food Control 22: 1378–1384. Garcia, D., Ramos, A.J., Sanchis, V. & Marín, S. 2013. Equisetum arvense hydro-alcoholic extract: phenolic composition and antifungal and antimycotoxigenic effect against Aspergillus flavus and Fusarium verticillioides in stored maize. J Sci Food Agr 93: 2248–2253. Gründemann, C., Lengen, K., Sauer, B., Garcia-Käufer, M., Zehl, M. & Huber, R. 2014. Equisetum arvense (common horsetail) modulates the function of inflammatory immunocompetent cells. BMC Complem Altern M 14: 283–292. Hayat, A., Temamogullari, F., Yilmaz, R. & Karabulut, O. 2011. Effect of Equisetum arvense on wound contraction of full -thickness skin wounds in rabbits. J Anim Vet Adv 10: 81–83. Hinneri, S., Hämet-Ahti, L., Kurtto, A. & Vuokko, S. 1995. Maarianheinä, mesimarja ja timotei. Suomen luonnonvaraisia kasveja. Otava, Helsinki. 350 s. Huh, M.K. & Han, M.-D. 2015. Inhibitory effect of hyaluronidase and DPPH radical scaveningn activity using extraction of Equisetum arvense. European Journal of Advanced Research in Biological and Life Sciences 3: 47–51. Hämet-Ahti, L., Suominen, J., Ulvinen, T. & Uotila, P. (toim.) 1998. Retkeilykasvio. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo. Yliopistopaino, Helsinki. 656 s. Katalinic, V., Milos, M., Kulisic, T. & Jukic, M. 2006. Screening of 70 medicinal plant extracts for antioxidant capacity and total phenols. Food Chem 2006, 94: 550–557. Kotwal, S. & Badole, S. 2016. Anabolic therapy with Equisetum arvense along with bone mineralising nutrients in ovariectomized rat model of osteoporosis. Indian J Pharmacol 48: 312–315. Kozak, A, 2006. A mezei zsurlo (Equisetum arvense L.) termesztesbe vonasanak megalapozasa. PhD Dissertation. Budapesti Corvinus Yliopisto. 19 s. Kozak A., Bernáth J. (2006): Einfluss von Pflanztiefe und Bewässerung auf Wachstum und Drogenertrag des Ackerschachtelhams (Equisetum arvense L.). Z Arznei-Gewürzpfla 11: 35–40. Kristanc, L. & Kreft, S. 2016. European medicinal and edible plants associated with subacute and chronic toxicity part II: Plants with hepato-, neuro-, nephro- and immunotoxic effects. Food and Chemical Toxicology 92: 38–49. Kuhnlein, H.V. & Turner, N.J. 1991. Traditional plant foods of Canadian indigenous peoples. Nutrition, botany and use. Gordon and Breach publishers. Saavatavana verkossa: http://www.fao.org/wairdocs/other/ai215e/ai215e00.HTM, viitattu 26.10.2017. Kumar, A. & Kaushik, P. 2011. Antibacterial effect of Equisetum arvense L. Asian Journal of Biological Sciences 6: 184–187. >ĂďƵŶ͕W͕͘'ƌƵůŽǀĂ͕͕͘^ĂůĂŵŽŶ͕/͘ΘaĞƌƓĞŸ͕&͘ϮϬϭϯ͘ĂůĐƵůĂƚŝŶŐƚŚĞƐŝůŝĐŽŶŝŶŚŽƌƐĞƚĂŝů;Equisetum arvense L.) during the vegetation season. Food and Nutrition Sciences 4: 510–514. Lönnrot, E. & Saelan, T. 1866. Flora Fennica. Suomen kasvio. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjapaino, Helsinki. DŝůŽǀĂŶŽǀŝđ͕s͕͘ZĂĚƵůŽǀŝđ͕E͕͘dŽĚŽƌŽǀŝđ͕͕͘^ƚĂŶŬŽǀŝđ͕D͘Θ^ƚŽũĂŶŽǀŝđ͕'͘ϮϬϬϳ͘Antioxidant, antimicrobial and genotoxicity screening of hydro-alcoholic extracts of five Serbian Equisetum species. Plant Foods Hum Nutr 62: 113–119. Mimica-Djukic, N., Simin, N., Cvejic, J., Jovin, E., Orcic, D. & Bozin, B. 2008. Phenolic compounds in field horsetail (Equisetum arvense L.) as natural antioxidants. Molecules 13: 1455–1464. Moisio, S. (toim.) 2016. Luonnonyrttiopas. Hyvän käytännön ohjeet luonnonyrttialalle. Opetushallitus, Next Print, Helsinki. 144 s. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 18/2018 83 Monte, F.H.M., Santos, J.G., Russi, M., Lanziotti V.M.N.B., Leal, L.K.A.M., Cunha, G.M. 2004. Antinociceptive and anti-inflammatory properties of the hydroalcoholic extract of stems from Equisetum arvense L. in mice. Pharmacol Res 49: 239–243. Nagai, T., Myoda, T. & Nagshima, T. 2005. Antioxidative activities of water extract and ethanol extract from field horsetail (tsukushi) Equisetum arvense L. Food Chem 91: 389–394. Oh, H., Kim, D.H., Cho, J.H. & Kim, Y.C. 2004. Hepatoprotective and free radical scavenging activities of phenolic petrosins and flavonoids isolated from Equisetum arvense. J Ethnopharmacol 95: 421–424. Oliveira 2013. Antifungal effect of plant extracts on Candida albicans biofilm on acrylic resin. Braz Dent Sci 16: 77–83. Ozay, Y., Kasim Cayci, M., Guzel-Ozay, S., Cimbiz, A., Gurlek-Olgun, E. & Sabri Ozyurt, M. 2013. Effects of Equisetum arvense ointment on diabetic wound healing in rats. Wounds 25: 234–241. Park, S.-M. & Yang, H.-J. 2007. Component analysis and study on anti-elastase activity of Equisetum arvense extracts(II). Journal of the Society of Cosmetic Scientists of Korea 33: 139-144. ZĂĚƵůŽǀŝđ͕E͕͘^ƚŽũĂŶŽǀŝđ͕'͘ΘWĂůŝđ͕Z͘ϮϬϬϲ͘ŽŵƉŽƐŝƚŝŽŶĂŶĚĂŶƚŝŵŝĐƌŽďŝĂůĂĐƚŝǀŝƚLJŽĨEquisetum arvense L. essential oil. Phytother Res 20: 85–88. Rautavaara, T. 1980. Miten luonto parantaa. Kansanparannuskeinoja ja luontaislääketiedettä. WSOY. 286 s. Samoilova, Z., Muzyka, N., Lepekhina, E., Oktyabrsky, O. & Smirnova, G. 2014. Medicinal plant extracts can variously modify biofilm formation in Escherichia coli. A van Leeuw Journal Microb 105: 709–722. Shimizu, M., Matsuzawa, T., Hase, K., Tsurumi, Y., Seki, T., Morohashi, M., Toriizuka, K., Terasawa, K., Takashi, H. & Morita, N. 1993. Studies on bathing agent I. Anti-inflammatory effect of bathing agent which used for skin disease. Shoyakugaku Zasshi 47: 1–4. Soleimani, S., Azarbaizani, F.F., Nejati & V. 2007a. The effect of Equisetum arvense L. (Equisetaceae) in histological changes of pancreatic ɴ-cells in streptozotocin-induced diabetic in rats. Pakistan Journal of Biological Sciences 10: 4236–4240. Soleimani, S., Fathallah, F., Vahid, N., Habib, S.S. & Nabat, N. 2007b. Effect of Equisetum arvense L. (Equisetaceae) in microalbuminuria and creatinine excretion in streptozotocin-induced diabetes in male rats. Int J Pharmacol 3: 155–159. Sparavigna, A., Setaro, M., Genet, M. & Frisenda, L. 2006. Equisetum arvense in a new transungual technology improves nail structure and appearance. Journal of Plastic Dermatology 2: 31–38. Sparavigna, A., Caserini, M., Tenconi, B., De Ponti, I. & Palmieri, R. 2014. Effects of a novel nail lacquer based on hydroxypropyl-vhitosan (HPCH) in subjects with fingernail onychoschizia. Journal of Dermatology and Clinical Research 2: 31–38. Tago, Y., Wei, M., Ishii, N., Kakehashi, A. & Wanibuchi, H. 2010. Evaluation of the subchronic toxicity of dietary administered Equisetum arvense in F344 rats. J Toxicol Pathol 23: 245–251. Talvitie, S. 2014. Biofilmit bakteeri-infektioissa. Eläinlääketieteen lisensiaatin tutkielma, Helsingin yliopisto, eläinlääketieteellinen tiedekunta. 54 s. Trouillas, P., Calliste, C.-A., Allais, D.-P., Simon, A., Marfak, A., Delage, C. & Duroux, J.-L. 2003. Antioxidant, anti- inflammatory and antiproliferative properties of sixteen water plant extracts used in the Limousin countryside as herbal teas. Food Chem 80: 399–407. Uslu, M.E., Erdogan, I., Bayraktar, O. & Ates, M. 2013 Optimization of extraction conditions for active components in Equisetum arvense extract. Rom Biotech Lett 18: 8115–8131. Vogl, S., Picker, P., Mihaly-Bison, J., Fakhrudin, N., Atanasov, A.G., Heiss, E.H., Wawrosch, C., Reznicek, G., Dirsch, V.M., Saukel, J. & Kopp, B. 2013. Ethnopharmacological in vitro studies on Austria's folk medicine—An unexplored lore in vitro anti-inflammatory activities of 71 Austrian traditional herbal drugs. J Ethnopharmacol 149: 750–771. Wojnicz, D., Kucharska, A.Z, Sokól-Letowska, A., Kicia, M. & Tichaczek-Goska, D. 2012. Medicinal plants extracts affect virulence factors expression and biofilm formation by the uropathogenic Escherichia coli. Urol Res 40: 683–697. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 18/2018 84 3.11. Pyöreälehtikihokki ja pitkälehtikihokki Drosera rotundifolia L. - Ruots. rundsileshår, daggört; Engl. round-leaved/common sundew; Saks. Rundblättrige Sonnentau Drosera anglica Huds., syn. Drosera longifolia L. - Ruots. storsileshår, store daggört; Engl. English/great sundew; Saks. Langblättrige Sonnentau Bertalan Galambosi & Marika Laurila¹ ¹ Luonnonvarakeskus (Luke) Tiivistelmä Kihokit ovat soidemme arvokas uusiutuva luonnontuote. Tutkimuksissa suomalaisten kihokkien on todettu sisältävän runsaasti arvokkaita bioaktiivisia yhdisteitä. Tutkimustulokset antavat tukea kihok- kien perinteiselle käytölle hengitysteiden hoidossa. Mielenkiintoisia uusia käyttösovellusalueita voisi- vat tutkimusten perusteella olla esimerkiksi tuberkuloosin ja kasvainten hoito sekä kudoskorjaus. Suomen soilta kerätystä pyöreälehtikihokin sadosta pääosa välitetään raaka-aineena ulkomaille, lähinnä Sveitsiin. Suomessa jatkojalostus on toistaiseksi ollut vähäistä, mutta raaka-aineen kysyntä on osoittanut kasvun merkkejä myös kotimaassa. Euroopassa, erityisesti pääkäyttöalueilla Saksassa ja Sveitsissä on edelleen pulaa pyöreälehtikihokista. Pyöreälehtikihokille korvaavana lajina useimmiten käytetty D. madagascariensis sisältää huomattavasti vähemmän vaikuttavia aineita. Pitkälehtikihokki sopisi sitä paremmin kihokkivalmisteisiin, sillä sen koostumus on tutkimusten mukaan hyvin samanlai- nen kuin pyöreälehtikihokilla. Suomalaisten kihokkien viennille on hyvät laajentumismahdollisuudet. Kihokin vienti on perustunut Oulun 4H-toimijoiden yli 40 vuotta kestäneeseen keruutoimintaan. Poimijoita ei kuitenkaan ole riittävästi kasvaneeseen kysyntään nähden. Kotimaisten poimijoiden ohel- la uusia kerääjiä voisi kartoittaa esimerkiksi ulkomaisista marjanpoimijoista ja maahanmuuttajista. Raaka-aineen saannin lisäämiseksi viljelytutkimuksia tulisi edelleen jatkaa niin pyöreä- kuin pitkä- lehtikihokilla. Aiemmissa viljelykokeissa pitkälehtikihokki osoittautui puolitoista kertaa satoisammaksi kuin pyöreälehtikihokki. Viljelykokeet vaativat pitempiaikaista 5–7 vuoden sitoutumista. Erikoisviljeli- jöiden keskuudessa asia on kuitenkin herättänyt kiinnostusta. Myös kihokkien kasvun edistämistä luontaisilla tai puoliluontaisilla kasvupaikoilla viljelyn ja puoliviljelyn keinoin olisi syytä tutkia. Perusteellinen markkinatutkimus kihokkien pääkäyttöalueilla Keski-Euroopassa on tarpeen ennen poimijoiden ja viljelijöiden laajempaa rekrytointia. Parhaiten markkinatietoa saa koottua henkilökoh- taisten kontaktien kautta. Pyöreälehtikihokin ohella myös pitkälehtikihokin kysyntää tulisi selvittää viitaten sen käyttöä tukeviin tutkimustuloksiin. Kotimaisen jatkojalostuksen edistämiseksi olisi tärkeää kartoittaa kysyntää pitemmälle jalostetuille tuotteille kuten erilaisille uutevalmisteille. Markkinointiin sekä keruu- ja viljelytoimintaan liittyviä kehittämis- ja tutkimustarpeisiin voitaisiin vastata hanketoi- minnan kautta, jossa mukana ovat alan keskeiset toimijat. Yleiskuvaus Kihokit ovat monivuotisia, pieniä ruohoja, joiden lehdet kasvavat ruusukkeena maanrajasta (Hämet- Ahti ym. 1998). Lehdissä on punaisia pisarakärkisiä tahmeita karvoja, joilla kihokit pyydystävät hyön- teisiä. Pienet valkoiset kukat sijaitsevat kukintovanan latvassa ja ovat avoinna vain lyhyen aikaa aurin- koisella säällä. Maailmassa on noin 150 Drosera -suvun lajia, joista valtaosa kasvaa Australiassa, Afrikassa ja Ete- lä-Amerikassa; Pohjois-Amerikassa ja Euraasiassa on vajaa kymmenen lajia (Biswal ym. 2017). Suomes- sa esiintyy kolme lajia. Pyöreälehtikihokki (Drosera rotundifolia) ja pitkälehtikihokki (D. anglica) kasva- vat koko maassa (Kuvat 1 ja 2), pikkukihokki (D. intermedia) esiintyy harvinaisena maan eteläosissa (Hämet-Ahti ym. 1998). Pyöreälehtikihokin elinympäristöjä ovat rämeiden ja nevojen kuivahkot mätäs- ja välipinnat, rannat, ojat ja hiekkakuopat. Pitkälehtikihokki viihtyy kosteammilla kasvupaikoilla kuten rämeiden ja nevojen vetisissä kuljuissa ja rimmissä, luhtasoilla ja rannoilla (Väre & Laine 2014). Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 18/2018 85 Kuva 1. Pyöreälehtikihokkia ojan laiteella ja pitkälehtikihokkia nevalla. Kuvat: Marika Laurila. Kuva 2. Pyöreälehtikihokin ja pitkälehtikihokin levinneisyys Suomessa. Kartat: Luonnontieteellinen keskusmuseo Luomus, Helsingin Yliopisto. Suoympäristöjen vähentymisen myötä kihokit ovat harvinaistuneet suuresti monissa Euroopan maissa (Lange 1998). Kyseisessä raportissa kihokkien todettiin olevan kahdeksan vaarantuneimman lajin jou- kossa arvioiduista 150 luonnon rohdoskasvista. Langen 1990-luvulta kokoamien tietojen mukaan pyö- Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 18/2018 86 reälehtikihokki on hävinnyt Korsikasta ja Portugalista, se on silmälläpidettävä Sveitsissä, Unkarissa, Sloveniassa, Slovakiassa ja Bosnia- Herzegovinassa sekä harvinaistunut Isossa-Britanniassa, Tsekissä ja Puolassa. Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto (IUCN) ei luokittele laajalle levinnyttä pyöreälehtikihok- kia uhanalaiseksi, vaikkakin toteaa sen uhanalaistuneen alueellisesti esimerkiksi USA:ssa (Maiz-Tome 2016). Pitkälehtikihokki on hävinnyt Unkarista ja Tsekistä, Romaniassa se on vaarantunut; Sveitsissä, Italiassa, Liettuassa, Puolassa ja Sloveniassa se puolestaan on silmälläpidettävä ja Tanskassa harvinais- tunut (Lange 1998). IUCN ei ole arvioinut pitkälehtikihokin uhanalaisuutta. Suomessa ainoastaan pik- kukihokki on luokiteltu uhanalaiseksi (vaarantunut; Rassi ym. 2010). Perinteinen käyttö Kihokkeja on tavallisimmin käytetty hoitamaan erilaisia hengitystievaivoja, erityisesti keuhkoputkentu- lehdusta ja yskää. Kansanlääkinnässä niillä on hoidettu myös astmaa ja syyliä. Euroopassa pyöreälehti- kihokki on ollut perinteinen raaka-aine rohdosvalmisteisiin, mutta lajin vähentymisen myötä myös muita kihokkilajeja on hyväksytty kaupallisiin Drosera herba tuotteisiin. (Wichtl 2004) Pohjois-Amerikan intiaanit ovat käyttäneet kihokkeja erilaisten iho-ongelmien hoitamiseen (Nati- ve American Ethnobotany -tietokanta, naeb.brit.org). Pyöreälehtikihokilla on hoidettu känsiä, syyliä ja vaivaisenluita. D. capillaris -lajin tahmeita eritteitä on hierottu silsan vaivaamille ihoalueille. Suomalaisessa kansanperinteessä pyöreälehtikihokki oli tunnettu kyvystään juoksuttaa maito pii- mäksi ja puhdistaa se haitallisista aineista. Lönnrot kirjoittaa asiasta näin: ”Kun maitoa siivilöitään läpi lehtien, taikka maitopyttyin laidat tahritaan niillä, saadaan sitä sakomaitoa, joka kauvan pysyy hap- panematta ja muuttaa sitte muunki maidon samanlaiseksi. Lehmäin kesällä myrkyllisiä sieniä syödessä ja maidon siitä pahentuessa, saadaan se läpi kihokin siivilöiten parannetuksi.” (Lönnrot & Saelan 1866). Cantell ja Saarnio (1936) toteavat kihokilla hoidetun yskän lisäksi vesi-, maksa- ja punatautia (verensekainen ripulia) sekä ulkoisesti känsiä, liikavarpaita ja kesakoita. Kansan kihokille antamat lisänimet kiimaruoho ja himoheinä osoittavat, että sen uskottiin olevan lemmenrohto eli lisäävän sukupuolista halua (Lindberg 1993). Pohjois-Amerikan intiaanit tunsivat pyö- reälehtikihokin erityisesti naisten lemmenyrttinä (Native American Ethnobotany -tietokanta: naeb.brit.org). Koostumus Kihokkien bioaktiivisista yhdisteistä fenoliyhdisteisiin lukeutuvat naftokinonit ovat tutkituimpia yhdis- teryhmiä (Egan & van der Kooy 2013). Pyöreälehtikihokista on löydetty 10 naftokinoniyhdistettä, eri- tyisesti 7-metyylijuglonia (tyypiltään 1,4-naftokinoni), josta käytetään myös englanninkielistä nimeä ramentaceone. Kansainvälisesti korkeimpia 7-metyylijuglonipitoisuuksia on mitattu Drosophila binata - lajista (3 % kuivapainosta), mutta suomalainen pyöreälehtikihokki on myös hyvä lähde tälle yhdisteelle toteavat Egan ja van der Kooy (2013) viitaten Kämäräisen ym. (2003) tutkimukseen. Pohjois-Suomesta eri alueilta kerätyssä aineistossa pyöreälehtikihokin versojen 7-metyylijuglonin keskipitoisuudet vaih- telivat 1,0–2,3 % kuivapainosta; vaihtelu oli suhteellisen vähäistä eri alueiden välillä, vuosien välillä vaihtelua oli enemmän (Kämäräinen ym. 2003). Vaihtelua 7-metyylijuglonin pitoisuuksissa on vertailtu Suomessa myös pyöreä- ja pitkälehtikiho- kin välillä niin luonnonpopulaatioissa (Repcak ym. 2000) kuin erilaisissa viljelyolosuhteissa (Galambosi ym. 1999, Galambosi ym. 2000a). Luonnossa korkeimmat pitoisuudet kuiva-aineessa todettiin kukin- noissa (3,14 % pyöreälehtikihokilla ja 1,94 % pitkälehtikihokilla) ja alhaisimmat ne olivat varsissa (0,53 ja 0,75 %). Lehdissä pitoisuudet olivat selvästi korkeammat nuorissa vielä osin avautumattomissa (2,70 ja 1,85 %) ja vihreissä täysikasvuisissa lehdissä (1,02 ja 1,94 %) kuin vanhentuneissa punertavissa leh- dissä (0,04 ja 0,34 %). Avomaalle turvepenkkiin kylvettyjen kihokkien 7-metyylijuglonin pitoisuudet olivat kukinnoissa 2,09 ja 1,21 % pyöreä- ja pitkälehtikihokilla, lehdissä pitoisuudet olivat vastaavasti 1,40 ja 1,60 % ja varsissa 0,62 ja 0,44 % (Galambosi ym. 2000a). Kasvihuoneessa kasvatettujen pyö- reälehtikihokkien 7-metyylijuglonipitoisuudet olivat kukinnoissa 3,15 %, lehdissä ja varsissa vain noin Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 18/2018 87 0,24 %; yllättävää oli pitkälehtikihokin lehtien huomattavasti korkeampi pitoisuus 1,92 % (Galambosi ym. 1999). Saksassa Baranyai ym. (2016) tutkivat vallitsevien naftokinoniyhdisteiden pitoisuuksia sekä luon- taisesti lisääntyneissä että viljellyistä pyöreälehti- ja pikkukihokeista (koko kasvi). Pyöreälehtikihokilla 7-metyylijuglonin pitoisuus oli luontaisesti lisääntyneissä korkeimmillaan 6–12 kk ikäisissä, elokuussa kerätyissä yksilöissä 0,184 %. Viljellyillä samanikäisillä kihokeilla sen pitoisuus oli hieman alempi, 0,131 %. Pikkukihokilla vallitsevan plumbagiinin pitoisuus oli luonnosta kerätyissä näytteissä korkeimmillaan 13–24 kk iäisillä yksilöillä 0,946 % kuivapainosta; pyöreälehtikihokissa tätä naftokinoniyhdistettä esiin- tyy vain vähäisiä määriä (Baranyai ym. 2016). Esiteltyjen suomalais- ja saksalaistutkimusten tuloksia 7- metyylijuglonin pitoisuuksissa ei voi suoraan vertailla toisiinsa johtuen menetelmäeroista. Esimerkiksi käytetyt uuttoliuottimet poikkesivat toisistaan (Repcak ym. 2000: bentseeni; Kämäräinen ym. 2003: tolueeni; Baranyai ym. 2016: metanoli). Flavonoidit ovat toinen runsaasti tutkittu yhdisteryhmä kihokeissa. Korkeimpia pitoisuuksia on havaittu pyöreälehtikihokista, josta on määritetty 13 flavonoidiyhdistettä (Egan & van der Kooy 2013). Suomessa luonnossa kasvavissa kihokeissa on runsaasti kversetiiniä. Pyöreälehtikihokilla sen pitoisuu- det olivat seuraavat: kukat 5,65 %, lehdet 4,66 % ja varret 4,06 % kuivapainosta (Repcak ym. 2000). Viljeltyjen pyöreälehtikihokkien kversetiinipitoisuudet (4,83–6,37 %) olivat samaa tasoa kuin luonnosta kerätyillä (Galambosi ym. 2000a). Luonnosta kerätyillä pitkälehtikihokeilla kversetiinipitoisuudet olivat hieman alhaisemmat: kukat 3,39 %, lehdet 4,36 % ja varret 3,92 %. Toista tutkittua flavonoidiyhdistet- tä kemferolia oli molemmissa lajeissa huomattavasti vähemmän; korkeimmat pitoisuudet havaittiin kukista, pitkälehtikihokilla 0,58 % ja pyöreälehtikihokilla 0,41 % kuivapainosta. Lehdissä sitä oli pyö- reälehtikihokilla 0,13 % ja pitkälehtikihokilla 0,10 % (Repcak ym. 2000). Tuoreemmissa tutkimuksissa kihokeille on mitattu huomattavasti alhaisempia kversetiinipitoi- suuksia. Zehl ym. (2011) vertasivat flavonoidipitoisuuksia neljän terapeuttisesti tärkeän kihokkilajin versoista valmistetuissa metanoliuutteissa. Pyöreä- ja pitkälehtikihokin materiaali oli peräisin Suomes- ta (Mikkeli; B. Galambosi), pikkukihokki (D. intermedia) ja D. madagascariensis olivat kaupallista mate- riaalia Saksasta ja Itävallasta. Kversetiinipitoisuudet olivat pyöreä- ja pitkälehtikihokissa selvästi korke- ammat (0,187 % ja 0,173 % kuivapainosta) kuin kahdessa muussa kihokkilajissa (0,056-0,057 %). Alhai- semmat pitoisuudet verrattuna Repcakin ym. (2000) tutkimukseen johtunevat pääosin menetelmä- eroista, sillä Zehlin ym. tutkimuksessa pyöreä- ja pitkälehtikihokin näytteet olivat samaa suomalaista alkuperää. Baranyai ym. (2016) mittasivat luonnosta (Sakasta) kerätyltä pyöreälehtikihokilta maksimis- saan 0,141 % ja pikkukihokilta 0,048 % kversetiiniiniä kuivapainosta; viljellyillä pyöreälehtikihokilla sen pitoisuus oli 0,097 %. Zehlin ym. (2011) tutkimuksen mukaan pyöreä- ja pitkälehtikihokin vallitsevat flavonoidiyhdisteet olivat hyperosidi (1,530 ja 1,303 % kuivapainosta; pyöreä- ũĂƉŝƚŬćůĞŚƚŝŬŝŚŽŬŬŝͿũĂƐĞŶũŽŚĚĂŶŶĂŝŶĞŶϮ഼- O-galloyylihyperosidi (2,515 ja 2,049 %). Viimeksi mainittu yhdiste on tyypillinen eurooppalaisille ki- hokkilajeille ja puuttuu esimerkiksi afrikkalaiselta D. madagascariensis -lajilta. Kversetiiniä korkeampia pitoisuuksia oli myös isokversitriinillä (0,421 ja 0,298 %) sekä myrisetiini-3-O-galaktosidilla(0,198 ja 0,275 %). Flavonoidien lisäksi kihokeista mitattiin korkeita pitoisuuksia hyvin tunnettua antioksidant- tia, ellagihappoa. Eniten sitä oli pikkukihokissa (1,107 %), pyöreä- ja pitkälehtikihokilla pitoisuudet olivat 0,910 ja 0,607 %. Flavonoidien ja ellagihapon yhteenlasketut pitoisuudet olivat pyöreä- ja pitkä- lehtikokilla huomattavasti korkeammat (5,883 ja 4,789 %) kuin vertailussa mukana olleilla D. interme- dia ja D. madagascariensis lajeilla (1,976 ja 0,423 %). Paper ym. (2005) määrittivät huomattavasti korkeampia fenoliyhdistepitoisuuksia samaa suoma- laista alkuperää olevan pyöreälehtikihokin etanoli(70 %)uutteesta kuin Zehl ym. (2011) metanoliuut- teesta: hyperosidi 6,36 %, isokversitriini 1,85 %, myrisetiini-3-O-galaktosidi 1,64 %, kversetiini 0,49 % ja ellagihappo 2,36 %. Japanista peräisin olevan pyöreälehtikihokin etanoli(80 %)uutteesta mitattiin hy- perosidia 2,89 %, isokversitriiniä 0,40 %, myrisetiiniä 0,49 %, kversetiiniä 0,45 % ja ellagihappoa 0,17 % (Fukushima ym. 2009). Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 18/2018 88 Yhteenvetona voidaan todeta pyöreälehtikihokin sisältävän hieman runsaammin flavonoideja ja ellagihappoa kuin pitkälehtikihokki, mutta pääpiirteissään näiden kahden lajin koostumus on hyvin samankaltainen niin yhdisteiden laadun kuin pitoisuuksien suhteen (Zehl ym. 2011). Pikkukihokilla tutkittujen yhdisteiden kokonaispitoisuus oli vajaa puolet ja D. madagascariensis lajilla ainoastaan kymmenesosa pyöreä- ja pitkälehtikihokilla todetuista. Perinteisesti rohdoksena käytetty pyöreälehti- kihokki on Zehlin ym. (2011) mukaan tarvittaessa korvattavissa tutkituilla kolmella muulla kihokkilajil- la, joskin D. madagascariensis lajin annossuosituksia tulisi korottaa sen alhaisempien yhdistepitoisuuk- sien vuoksi. Erityisen hyvin pyörälehtikihokin rinnalla rohdoskäyttöön sopii pitkälehtikihokki, joka sisäl- tää pyöreälehtikihokin tavoin runsaasti myös 7-metyylijuglonia (Repcak ym. 2000). Kihokkien bioaktiiviset vaikutukset on liitetty yleisesti niiden sisältämiin naftokinoniyhdisteisiin. Tuoreemmissa tutkimuksissa flavonoidien on havaittu esiintyvän naftokinoneja korkeampina pitoi- suuksina useissa kihokkilajeissa ja osoittavan merkittävää bioaktiivisuutta esimerkiksi tulehduksia ja kouristuksia vastaan. Myös kihokkien sisältämillä antosyaaneilla ja muilla pigmenteillä voi olla lääkin- nällistä merkitystä, mutta toistaiseksi niitä ei juuri ole tutkittu kihokeista. Lääkinnällisesti tärkeiden yhdisteiden tunnistamiseksi olisi suositeltavaa kartoittaa laajemminkin bioaktiivisia yhdisteitä kihokki- uutteista esimerkiksi uutefraktiointia hyödyntäen. (Egan & van der Kooy 2013) Bioaktiivisuus ja käyttömahdollisuudet Antimikrobisuus Solukkoviljellystä pyöreälehtikihokista valmistetut etanoliuutteet osoittivat hyvää antimikrobisuutta etenkin gram-positiivisia bakteereja Bacillus thuringiensis, Clostridium perfringens ja Listeria monocy- togenes ǀĂƐƚĂĂŶ;ƵƌĞĐŚŽǀĄLJŵ͘ϮϬϭϲͿ͘ƌŝŬĂƐǀŝLJŬƐŝŬƂŝƐƚćǀĂůŵŝƐƚĞƚƚƵũĞŶƵƵƚƚĞŝĚĞŶǀćůŝůůćŽůŝƐĞůŬĞŝƚć eroja antimikrobisessa tehossa. Grevenstuk ym. (2009) havaitsivat pikkukihokin metanoli- ja vesiuut- teiden sekä erityisesti n-heksaaniuutteen osoittivan antimikrobisuutta useita bakteeri- ja hiivasienila- jeja vastaan. Antimikrobisten ominaisuuksiensa vuoksi kihokki on potentiaalinen raaka-aine hyödyn- nettäväksi esimerkiksi elintarviketeollisuudessa säilöntäaineena (Grevenstuk ym. 2012). Osassa tutkimuksia kihokkien antimikrobinen tehokkuus on liitetty niiden naftokinoniyhdisteisiin. Solukkoviljellyn pikkukihokin n-heksaaniuutteen todettiin ehkäisevän merkitsevästi monien mikro- bisienten kasvua (Grevenstuk ym. 2012). Tämän bioaktiivisuuden taustalla oletettiin olevan plumba- giinin, jota n-heksaaninäytteessä oli suhteellisen runsaasti ja jolla puhtaana yhdisteenä havaittiin sa- mankaltainen antimikrobinen aktiivisuus kuin n-heksaaniuutteella. Drosera aliciae lajista eristetty 7- metyylijugloni vähensi Enterococcus faecalis bakteerin DNA- ja RNA-synteesiä; D. aliciaen kloroformi- uute oli kuitenkin puhdasta yhdistettä antibakteerisesti tehokkaampi (Krolicka ym. 2009). Tuberkuloosia aiheuttavan Mycobacterium tuberculosis mykobakteerin on havaittu olevan herkkä naftokinoniyhdisteille, erityisesti 7-metyylijuglonille (van der Kooy ym. 2006, van der Kooy 2007). Näis- sä tutkimuksissa puurvartinen Euclea natalensis oli lähteenä 7-metyylijuglonille, mutta yhdistettä esiintyy korkeampina pitoisuuksina monissa Drosera-lajeissa kuten pyöreälehtikihokissa (lisää tuberku- loosin torjunnasta Hengitysteiden hoito -luvussa). Antioksidanttisuus Dimetyylisulfoksidiin (DMSO) liotettu pyöreälehtikihokin etanoliuute (96 %, etanoli haihdutettu pois) vähensi merkitsevästi superoksidien (reaktiivisten happiradikaalien) muodostumista in vitro säilyte- tyissä naudan siittiöissä 24 tunnin kokeessa (Tvrdá ym. 2015). Testatuista uutepitoisuuksista (0,1-50 mg/ml) antioksidanttisesti tehokkaita olivat 0,5-10 mg/ml; paras teho oli 5 ja 10 mg/ml uutepitoisuuk- silla. Korkein uutepitoisuus (50 mg/ml) oli puolestaan pro-oksidanttinen johtaen superoksidien ylituo- tantoon. Drosera aliciae lajista valmistettu metanoliuute osoitti DPPH- ja FRAP-testeissä korkeampaa anti- oksidanttiaktiviivisuutta kuin vertailuna olleet puhtaat flavonoidiyhdisteet (Krolicka ym. 2009). D. ali- ciaen kloroformiuute ja kasvista eristetty puhdas 7-metyylijugloni eivät osoittaneet antioksidanttiakti- Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 18/2018 89 viivisuutta. Pikkukihokin metanoliuute oli TEAC- ja ORAC-testeillä mitattuna antioksidanttisesti tehok- kaampi kuin kasvista valmistetut vesi- ja n-heksaaniuutteet (Grevenstuk ym. 2009). Tulehdusten hoito Suomalaista alkuperää olevan pyöreälehtikihokin vesi- ja etanoli(70 %)uutteet osoittivat hyvää tehoa tulehdusten ehkäisyssä vähentämällä elastaasi-entsyymin aktiivisuutta (Krenn ym. 2004). Etanoliuute oli tehokkaampi (IC50 = 1,0 μg/ml) kuin vesiuute (IC50 = 5,0 μg/ml). Aiemmin samalla menetelmällä testattuun D. madagascariensis lajin etanoliuutteeseen verrattuna pyöreälehtikihokin etanoliuutteen teho oli kymmenkertainen. Vaikutusten taustalla näyttäisivät olevan erityisesti flavonoidit kuten hy- perosidi, isokversitriini ja kversetiini, jotka myös puhtaina yhdisteinä ehkäisivät tehokkaasti elastaasin toimintaa. Flavonoidien kokonaispitoisuus etanoliuutteessa oli 10,34 %. Naftokinoniyhdisteiden merki- tys etanoliuutteessa elastaasiaktiivisuuden vähentäjänä on todennäköisesti merkityksetön, sillä niiden ei puhtainakaan yhdisteinä havaittu vähentävän entsyymin toimintaa ja etanoliuutteessa pyörelehtiki- hokille tyypillisen 7-metyylijuglonin pitoisuus oli hyvin alhainen, 0,032 % (Krenn ym. 2004). Paper ym. (2005) tutkivat pyöreälehtikihokin ja D. madagascariensis lajin vesi- ja etanoliuutteiden tulehdustenvastaista tehoa testaamalla niiden kykyä ehkäistä kananmunan kuoren alaiselle sikiökal- volle aiheutettua tulehdusta (HET-CAM testi). Kokeessa käytettiin samaa suomalaista alkuperää olevaa pyöreälehtikihokkia kuin Krennin ym. (2004) tutkimuksessa. Uutetta annosteltiin joko 250 tai 500 μg agargeelipelletin välityksellä. Annosteltuna 500 μg pyöreälehtikihokin etanoli- ja vesiuutteet ehkäisivät tulehdusta 98 ja 88 %. Tällä pitoisuudella myös D. madagascariensiksen etanoliuute oli tehokas (89 %), mutta sen vesiuute ehkäisi ainoastaan 51 %:sti tulehdusta. Pitoisuudella 500 μg/pelletti kihokkiuutteet olivat pääsääntöisesti tehokkaampia kuin hydrokortisoni, jonka testiannostus oli 50 μg/pelletti ja teho 84 %. Alhaisemmalla pitoisuudella (250 μg) kihokkien etanoliuutteiden teho oli 64–68 % ja pyöreäleh- tikihokin vesiuutteen 53 %. Tämänkin tutkimuksen mukaan tulehdusten vastainen teho perustuu to- dennäköisimmin flavonoideihin. Pakastekuivatusta pyöreälehtikihokista valmistetun uutteen (etanoli 80 % -> metanoli -> DMSO) todettiin ehkäisevän allergisissa tulehdusreaktioissa mukana olevien syöttösolujen toimintaa (Fu- kushima ym. 2009). Syöttösoluvälitteinen allerginen tulehdus on mukana monissa sairauksissa kuten astmassa. Fukshiman ym. tutkimuksessa oli mukana myös D. tokaiensis ja D. spatulata lajit; D. tokaien- sis on pyöreälehtikihokin ja D. spatulatan risteymä. Kaikki kasvimateriaali oli peräisin eri puolilta Japa- nia kerätyistä, laboratoriossa idätetyistä siemenistä. D. tokaiensis ja pyöreälehtihokin uutteet vähensi- vät syöttösolujen kiinnittymistä ja laajentumista. Ne myös vähensivät lukuisten tulehdusreaktioihin liittyvien syöttösolujen geenien aktivoitumista, D. tokaiensis tehokkaammin kuin pyöreälehtikihokki. D. spatulatalla näitä vaikutuksia ei havaittu. Paremman tehonsa ja korkeampien flavonoidi- ja ellagihap- popitoisuuksiensa vuoksi D. tokaiensiksen todettiin sopivan hyvin korvaamaan pyöreälehtikihokkia Drosera Herba -tuotteissa. Hengitysteiden hoito Pyöreälehtikihokin etanoliuute vähensi tehokkaasti lihaskouristuksia ex vivo sian suolesta otetussa näytteessä, mikä antaa tukea kihokin käytölle yskää helpottavana rohtona (Krenn ym. 2004). Uutepi- toisuudella 0,1 mg/ml kouristusten määrä väheni 64 %:iin ja 0,5 mg/ml pitoisuudelle noin 15 %:iin verrattuna uutetta sisältämättömän näytteen 100 % kouristusaktiivisuuteen. Vastaavat D. madagasca- riensis lajin etanoliuutteet vähensivät kouristuksia 72 ja 35 %:iin. Pyöreälehtikihokin vesiuutteella teho oli etanoliuutetta selvästi alhaisempi; suurimmalla uutepitoisuudella (0,5 mg/ml) se vähensi kouristus- ten määrän 86 %:iin. Analyysitulokset uutteiden yhdistekoostumuksesta viittaisivat vaikutusten perus- tuvan erityisesti flavonoideihin (pitoisuus 10,34 %) kuten hyperosidiin, isokversitriiniin ja kversetiiniin eikä naftokinoneihin, joiden pitoisuus oli hyvin alhainen (7-metyylijuglonilla 0,034 %). Tuberkuloosi on Mycobacterium tuberculosis mykobakteerin aiheuttama tarttuva hengitysteiden sairaus, josta on tullut uudestaan mittava maailmanlaajuinen ongelma; siihen kuolee vuosittain arviol- ta kaksi miljoonaa ihmistä (Mahapatra ym. 2007). Eteläafrikalaisen Euclea natalensis puun nafto- kinoniyhdisteiden, erityisesti 7-metyylijuglonin on osoittanut huomattavaa aktiivisuutta M. tubercu- Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 18/2018 90 losista vastaan mukaan lukien bakteerin monilääkeresistentit kannat (van der Kooy ym. 2006, van der Kooy 2007). 7-metyylijuglonin on todettu myös vahvistavan muiden tuberkuloosilääkkeiden vaikutusta (Babela ym. 2006). Korkeimmillaan E. natalensiksen 7-metyylijuglonin pitoisuus on 0,5 % noin sentti- metrin korkuisessa taimessa (Babela ym. 2007). Taimen kasvaessa 7-metyylijuglonin pitoisuus laskee huomattavasti ollen varttuneemmassa kasvissa korkeimmillaan juurissa 0,0177 % (van der Kooy ym. 2006; uuttoaineina mm. kloroformi, heksaani ja metanoli). Alhaisen pitoisuuden vuoksi 7- metyylijuglonia on ryhdytty valmistamaan synteettisesti ja muokkaamaan siitä edelleen tehokkaampia johdannaisia tuberkuloosi-bakteeria vastaan (Mahapatra ym. 2007). Korkeamman 7-metyylijuglonipitoisuuksien vuoksi kihokit voisivat olla vaihtoehtoinen raaka- ainelähde tuberkuloosilääkkeelle, mutta saatavuus on yleinen ongelma myös Drosera-lajeissa. Soluk- koviljellystä Drosera capillaris -kihokista valmistettu uute vähensi 40 % ja 93,1 % M. tuberculosis bak- teerin kasvua käytettäessä 2,5 mg/ml ja 5 mg/ml uutepitoisuuksia (Alvarado ym. 2010). Sen vaikutuk- sen arvioitiin kuitenkin perustuvan kihokin sisältämään plumbagiiniin ja muihin sedundääriydisteisiin. Kasvainten hoito Solukkoviljellystä Drosera aliaceae kihokkilajista eristetyn 7-metyylijuglonin todettiin aiheuttavan so- lukuolemia ihmisen HL-60-leukemiasoluille in vitro toteutetussa kokeessa (Kawiak ym. 2012). Artikke- lissa viitataan aiempiin tutkimuksiin, joissa 7-metyyljuglonin on havaittu olevan solutoksinen myös hiirten/rottien lymfosyyttisille leukemiasoluille sekä ihmisen eturauhaskasvainsoluille. Lisäksi D. ali- aceaesta eritetty 7-metyylijugloni on huomattavan solutoksinen rintasyöpäsoluille (Kawiak & Lojkows- ka 2016). Suomalaisilla pyöreälehtikihokeilla on mitattu kihokkilajien korkeimpia 7-metyylijugloni- pitoisuuksia (Kämäräinen ym. 2003, Egan & van der Kooy 2013). Eläinjalostus: siittiöiden säilytys Pyöreälehtikokista valmistettu uute (ks. uutetiedot tarkemmin kohdasta Turvallisuus) paransi naudan siittiöiden säilymistä liikkuvina ja elinvoimaisina 24 tuntia kestäneessä in vitro kokeessa (Tvrdá ym. 2015). Liikkuvuus säilyi parhaiten käytettäessä uutepitoisuuksia 5 mg/ml (merkitsevä ero kontrolliin 6 tunnista eteenpäin) ja 1 mg/ml (merkitsevä ero kontrolliin 12 tunnista alkaen). Näillä pitoisuuksilla siittiöiden liikkuvuus oli kokeen lopussa vielä 67–69 %, kun se kontrollinäytteessä (kihokkiuutetta 0 %) oli tuolloin vain 40 % lähtötilanteeseen verrattuna. Kihokkiuutteen vaikutuksesta siittiöt säilyivät myös elinvoimaisempina verrattuna kontrolliin (Tvrdá 2015; MTT-testin tuloksista tarkemmin Turvallisuus - luvussa). Kudoskorjaus Kihokkien eritekarvojen hyönteisten pyyntiä edesauttava tahmea erite on lupaava biomateriaali lääke- tieteellisiin käyttösovelluksiin. Erite muodostuu polysakkarideja sisältävästä hydrogeelistä ja on eri kihokkilajeilla samankaltainen sisältäen useimmiten 96 % vettä, 4 % happamia polysakkarideja, joissa on runsaasti glukuronihappoa ja mannoosia, sekä pieniä määriä kalsiumia, magnesiumia ja klooria (Zhang ym. 2010, Huang ym. 2015, Sun ym. 2016). Kolmen kihokkilajin (Drosera binata, D. capensis, D. spatulata) erilaisille alustoille levitetyn ja kuivatun eritteen havaittiin muodostuvan polysakkaridi- nanokuiduista, nanopartikkeleista sekä näitä erottavista huokosista (Zhang ym. 2010). Rotasta eriste- tyt hermosolut kiinnittyivät hyvin tähän alustaan ja 98 % niistä säilyi elinvoimaisina. Lenaghan ym. (2011) totesivat D. capensis kihokkilajin eritteen toimivan hyvänä kiinnittymis- ja kasvualustana her- mo-, luu- ja edoteelisoluille osoittautuen potentiaaliseksi materiaaliksi luu- ja pehmytkudosvammojen korjaukseen. Eritteen muodostama tukirakenne menettää sitomislujuuttaan alhaisissa (< -20 °C) läm- pötiloissa (Huang ym. 2015). Ongelmana kihokin eritteisiin pohjautuvien tuotteiden kehityksessä on raaka-aineen vähäinen saatavuus tarvittavaan määrään nähden, minkä vuoksi on alettu kehittää kihokkieritteen ominaisuuk- sia matkivia synteettisiä tuotteita esimerkiksi haavojen hoitoon (Sun ym. 2016). Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 18/2018 91 Turvallisuus Pyöreälehtikihokkiuutteen vaikutuksia naudan siittiöiden elinvoimaisuuteen tutkittiin MTT-testillä in vitro 24 tunnin ajan (Tvrdá ym. 2015). Etanoliin (96 %) tehdystä uutteesta haihdutettiin etanoli pois ja kuivauutetta liotettiin DMSO (dimetyylisulfoksidi) -liokseen 100.4 mg/ml. Tätä uutetta annosteltiin eri pitoisuuksina (0.0=kontrolli, 0,1, 0,5, 1,0, 5,0, 10,0 tai 50 mg/ml) siittiöitä sisältävään suolaliuokseen (NaCl 0,9 %). Millään uutepitoisuudella ei ollut vaikutusta ensimmäisten kahden tunnin aikana. Kuuden tunnin jälkeen 1-10 mg/ml pitoisuuksilla havaittiin elinvoimaisuutta lisäävä vaikutus siittiöihin kontrolliin verrattuna kokeen loppuun saakka. Kokeen päättyessä (24 h) myös 0,5 mg/ml pitoisuudella oli havaitta- vissa positiivinen vaikutus siittiöiden elinvoimaisuuteen. Korkein pitoisuus (50 mg/ml) alensi siittiöiden elinvoimaisuutta merkitsevästi 12. tunnista alkaen. Korkein pitoisuus vähensi myös siittiöiden liikkuvuut- ta 6. tunnista eteenpäin ja tämä negatiivinen vaikutus voimistui kokeen loppuun saakka. Nykyinen ja sallittu käyttö Keski-Euroopan yrttiteollisuus käyttää vuosittain 6-20 tonnia kuivattua kihokkia (Kirsch 1995, Galam- bosi & Jokela 2002). Suurin osa (2–20 tonnia/vuosi) on D. madagascariensis lajia. Tätä 25–70 cm kor- keaa monivuotista lajia kerätään trooppisesta Madagaskarista. Pyörelehtikihokin osuus on 1–3 tonnia. Kolmanneksi eniten Euroopassa käytetään aasialaista D. peltata lajia (0,1-0,5 tonnia/vuosi). Pyöreäleh- tikihokki tulee pääosin Suomesta, vaikkakin keruuta on raportoitu myös Espanjasta, Ranskasta, Ruot- sista ja Norjasta (Baranyai & Joosten 2016). Pyöreälehtikihokin harvinaistuttua kaupalliseen käyttöön on hyväksytty myös muita kihokkilajeja, vaikka niiden koostumus on hieman poikkeava. Korvaavina lajeina runsaimmin käytettyjen D. mada- gascariensis ja D. peltatata lajien lisäksi myös seuraavia lajit on hyväksytty Euroopan markkinoilla lää- kinnällisiin tarkoituksiin: D. intermedia (pikkukihokki), D. anglica (pitkälehtikihokki), D. indica, D. bur- manii ja D. ramentacea (Baranyai & Joosten 2016). Belgian, Ranskan ja Italian yhteisellä BELFRIT-listalla, jossa on lueteltu ravintolisissä sallitut kasvit, on mukana pyöreälehtikihokin lisäksi pitkälehtikihokki, pikkukihokki, D. peltata ja D. ramentacea (BEL- FRIT). Pyöreälehtikihokista ja D. peltata lajista määritellään käytön koskevan maanpäällisiä kasvinosia, muista lajeista koko kasvia. BELFRIT-listana mukaan kihokeista tulisi määrittää naftokinonien pitoisuus. Saksassa ja Slovakiassa kihokkien (Drosera sp.) käyttö on sallittu teeaineksena; käytölle on kuitenkin rajoituksia johtuen kasvien lääkinnällisistä ominaisuuksista (Saksan kasvilista, Slovakian teekasvilista). Suomessa elintarvikekäyttöön sallittujen (luokiteltu ei-uuselintarvikkeeksi) luonnonkasvien luettelosta löytyy pyöreälehtikihokki, jota saa käyttää ravintolisänä (Evira 2016). Kihokkeja ei ole luokiteltu lääke- kasveiksi (Fimea 2016). Tarkastellussa 56 yrityksen otoksessa (Liite 2) kihokit olivat selvitetyistä kosteikkokasveista kol- manneksi yleisimmin käytetty lajiryhmä: niitä hyödynnettiin 27 yrityksen tuotteissa (Luku 1: kuva 2). Eniten kihokkeja hyödynnetään lääkevalmisteissa (14 yritystä), joista useimmat ovat erilaisia erilaisia homeopaattisia tuotteita kuten uutteita, rakeita ja tabletteja, valmistajina mm. Arcana Arzneimittel- Herstellung, Dr. Reckeweg GmbH, Gudjons GmbH, Herbamed AG, Hyland’s, Lehning Laboratoires, Pharma Liebermann GmbH, Spagyros GmbH ja VSM Geneesmiddelen. Prodeco Pharma käyttää kihok- kia hengitysteiden hoitoon tarkoitetuissa aerosoli-valmisteissa (AllerBron BIOSTERINE, GSE Aero- biotic). Euroopassa kihokkia käytetään 200–300 rekisteröidyssä lääkinnällisessä valmisteessa (MacKin- non 2009). Yritystarkasteluissa kihokkia löytyi myös 8 ulkomaisen yrityksen ravintolisävalmisteista, jotka tyy- pillisesti ovat yskää lievittäviä ja hengitysteiden terveyttä edistäviä siirappeja ja uutteita (mm. Bioforce AG, Biover, Eladiet, Laboratoire Phytobiolab, Pierre D'Astier, Soria Natural, Health & Herb). Sveitsiläi- nen Bioforce AG (A. Vogel Oy toiminimellä Suomessa) valmistaa Drosinula -kuusenkerkkä- kihokkisiirappia (ravintolisä), jonka kihokit kerätään Pohjois-Suomesta. Suomalaisten yritysten valmis- tamia kihokkia sisältäviä ravintolisiä ovat Carolus Mixtura (Biomed Oy) ja Apotin Hengitystietipat (Lut- tu Oy). Lisäksi Fingredient Oy:n uutevalikoimassa on pyöreälehtikihokista valmistettu uute. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 18/2018 92 Eläinrehuksi pyöreälehtikihokista on ilmoitettu Euroopan rehutoimijoiden ylläpitämään rekisteriin kuivatuotevalmisteet nimillä Drosera rotundifolia ja Drosera (www.feedmaterialsregister.eu). Kihokke- ja ei kuitenkaan ole mukana EU:n virallisessa rehuaineluettelossa eikä niistä löydy hyväksyttyjä tuottei- ta rehujen lisäaineiden luettelosta (Euroopan Unioni 2017a, b). Keruu Suomessa pyöreälehtikihokin kaupallinen keruu on aloitettu vuonna 1975 Oulun seudulla 4H- toimijoiden organisoimana. Valtaosan kihokista ostaa sveitsiläinen Bioforce AG. Keruuseen ovat eri- koistuneet 4H-yhdistysten kouluttamat poimijat. Tuoreena kerätyn kihokin vuosittaiset keruumäärät vaihtelivat vuosina 1981–2001 välillä 100–2 100 kg. Vuosina 2002–2017 keruumäärät ovat vaihdelleen pääsiassa 500 kg molemmin puolin; viimeisten parin vuoden aikana kihokkia on kerätty eniten, noin 1000 kg vuodessa eikä kaikkea kysyntää ole pystytty tyydyttämään tilausmäärien kasvaessa. (Vahtola ym. 2018) Intensiivisen keruun vaikutuksia pyöreälehtikihokin luonnonkasvustojen säilymiseen selvitettiin laajassa tutkimuksessa yhdeksällä luontaisella kasvupaikalla Oulun seudulla sekä Etelä- ja Pohjois- Savossa vuosina 1993–1999 (Galambosi ym. 2000b). Vuosittainen kaikkien kukkivien yksilöiden keruu vähensi niiden määrän viidessä vuodessa alle puoleen. Ensimmäisinä parina vuotena kukkivia yksiöitä oli neliömetrillä 45–56 kappaletta ja viimeisenä vuonna enää 21. Samalla myös tuoresato väheni alle puoleen: 6,7 grammasta 2,7 grammaan neliömetrillä. Kihokki pystyy kuitenkin lisääntymään tehok- kaasti siemenistä, mikä näkyi suurena pienten taimien määränä syksyllä (keskimäärin 188 taimea ne- liömetrillä). Oulun seudun 4H-toimijat laativat kestävän keruun ohjeistuksen poimijoille Galambosin ym. (2000b) tutkimuksen perusteella. Sen mukaan luontaisen siemenuudistumisen varmistamiseksi neliö- metriä kohden on jätettävä 5-10 kukkivaa kihokkiyksilöä ja keruu tulisi rajoittaa yhteen kertaan kesäs- sä kullakin kasvupaikalla. Tällä hetkellä pyöreälehtikihokin keruuta koordinoi Oulun 4H-yhdistys, joka ostaa kihokkia ainoastaan kouluttamiltaan poimijoilta. Koulutuksessa käydään läpi kestävät keruukäy- tännöt. Kihokki kerätään juurineen, minkä vuoksi keruu vaatii aina maanomistajan luvan. Suokasvien (pyöreälehtikihokki, suopursu) keruu tarjoaa merkittävän tulolähteen Oulun seudulla, jossa keruuseen osallistuu noin 100 poimijaa. Vuonna 2016 kihokkia kerättiin hieman yli 1 000 kg ja suopursua 1 700 kg (Vahtola ym. 2018). Yhteenlasketut keruutulot olivat monissa talouksissa 500–800 euroa ahkerimpien tienatessa jopa 5000 euroa. Kilosta pyöreälehtikihokkia maksettiin poimijoille 47 € ja suopursusta 7,7 €. Kihokkitulot eivät kerry helpolla, sillä kiloon tuoreita kihokkeja menee noin 5 000–10 000 kukkivaa yksilöä (Galambosi ym. 2000b). Keski-Euroopan markkinoilla kihokkiraaka- aineesta maksettava hinta vaihtelee paljon: kilosta tuoretta kihokkia maksetaan 80–120(-900) € ja kuivatusta 1000–1200 € (Baranyai & Joosten 2016). Poimijoiden havaintojen mukaan parhaita keruupaikkoja ovat usein ojien reunat ja entiset suora- kuopat, jotka tarjoavat avointa kasvutilaa pyöreälehtikihokille. Kasvitiheys voi olla huomattavasti suu- rempi kuin luonnonkasvupaikoilla. Pohjaveden laskun ja umpeenkasvun vuoksi nämä keinotekoiset ympäristöt eivät kuitenkaan ole kovin pitkäikäisiä keruualueita. Pyöreälehtikihokin keruutoimintaa ja taloudellista merkitystä on käyty tarkemmin läpi SUOKAS-hankkeen raportissa ”Suokasvien keruutoi- minta ja potentiaaliset keruualueet Pohjois-Pohjanmaalla” (Vahtola ym. 2018). Samaan julkaisuun on koottu tietoa myös pyöreälehtikihokin potentiaalisista kasvupaikoista paikkatietoaineistoja hyödyntä- en (Kangas ym. 2018). Viljely Kihokkien viljelyä puutarhaolosuhteissa keinotekoisissa turvepenkeissä avomaalla sekä kasvihuonees- sa on tutkittu Suomessa vuosina 1993–2005 Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksessa (MTT, nykyisin Luonnonvarakeskus) Mikkelissä. Yhteistyötä on tehty suomalaisen kihokin pääostajan, sveitsi- läinen Bioforce AG:n kanssa, joka on rahoittanut sekä tutkimuksia viljelyn mahdollisuuksista kuin in- tensiivisen keruun vaikutuksia luonnonpopulaatioihin. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 18/2018 93 MTT:n viljelykokeiden päätulos oli se, että kihokkien viljely on mahdollista, kun lajien erikoisvaa- timukset saadaan täytettyä. Ehdottomina suokasveina kihokit tarvitsevat jatkuvaa kosteutta ja hapan- ta turvetta, jonka pH on 3,5–4,0. Lisäksi viljelyssä on tärkeää rikkakasvien, erityisesti puiden taimien ja karhunsammalen torjunta, sillä kihokki ei pärjää kilpailussa näiden kanssa. Kasvua voidaan edistää huomattavasti ruokkimalla kasvustoa säännöllisesti maitojauheella. Avomaalla on eduksi pienten tai- mien suojaaminen erityisesti parina ensimmäisenä vuonna ympäristöstä karisevilta puiden siemeniltä, ääreviltä sääolosuhteilta sekä lintuja ja hyönteisiä vastaan esimerkiksi hyttysverkkotunneleiden avulla. Kasvusto tuottaa keruukelpoista satoa 3.-5. vuonna kylvöstä alkaen, jonka jälkeen kasvusto täytyy uusia. Keskimääräinen yhteenlaskettu sato kolmelta vuodelta neliömetriä kohden oli pyöreälehtikiho- killa 268 g ja pitkälehtikihokilla 435 g; maitojauheruokinta nosti sadot 777 ja 1171 grammaan. Pitkä- lehtikihokki oli noin 1,5 kertaa satoisampi kuin pyöreälehtikihokki. Verrattuna luonnon satotasoon viljellyn ja maitojauheella lannoitetun sadon määrä on moninkertainen, parhaimmillaan jopa 100- kertainen. Runsaasti huolenpitoa ja erikoistoimenpiteitä vaativan viljelysysteemin ylläpito on kuitenkin kallista, erityisesti kasvihuoneessa, josta kasvit on myös siirrettävä avomaalle talvehtimaan. Kuvatuissa muodoissa viljelyä ei voida pitää kannattavana Suomessa, jossa on tarjolla runsaasti luontaisia suoym- päristöjä raaka-aineen keruuseen. Tarkempia kuvauksia viljelykokeiden toteutuksesta, tuloksista ja viljelyohjeet löytyvät julkaisuista Galambosi ym. (2000a), Galambosi & Galambosi (2013) sekä Galam- bosi (2016). Luonnonvarakeskus on jatkanut pyöreälehtikihokin viljelykokeita metsätaloudellisesti heikkotuot- toisilla tai turpeennoston jälkeisillä turvemailla vuonna 2016 käynnistyneessä hankkeessa (www.luke.fi/drosera). Hankkeessa selvitetään myös kasvullisen lisäämisen mahdollisuuksia laborato- rio-olosuhteissa (in vitro) sekä vaikuttavia yhdisteitä - alustavia tuloksi näistä tutkimuksista on julkaistu opinnäytetyönä (Pelkonen 2017). Heikosta siementen itävyydestä (8,3 %) huolimatta pyöreälehtikiho- kin maljakasvatus onnistui kohtuullisen hyvin, sillä kasvien lisääminen jakamalla oli suhteellisen help- poa. Sen sijaan maljakasvatettujen taimien siirto rahkasammalalustalle ei onnistunut; juuret eivät ol- leet ehtineet kehittyä riittävästi ja olosuhteiden muutos oli ilmeisesti liian suuri pienille taimille, minkä vuoksi menetelmiä tulee vielä kehittää (Pelkonen 2017). Saksassa on ryhdytty tutkimaan kihokkien viljelymahdollisuuksia viime vuosina perustetuilla laa- joilla rahkasammalten kasvatuskosteikoilla, joilla kihokkeja kasvaa puoliluontaisissa olosuhteissa (Ba- ranyai ym. 2016). Näillä alueilla kasvaneiden pyöreälehti- ja pikkukihokkien todettiin vastaavan yhdis- tekoostumuksen suhteen lääketeollisuuden vaatimuksia. Baranyai & Joosten (2016) ovat koonneet pyöreälehtikihokkia koskevaan kirjallisuuskatsaukseen tietoa muun muassa lajin ekologiasta ja koke- muksia viljelystä eri olosuhteissa. Siemenlisäys on keskeistä niin kihokin viljelyn kuin luontaisen uudistumisen kannalta. Siemenko- dassa on 70–90 siementä ja yksi kukkavana tuottaa yhteensä 300–500 siementä. Siemenet ovat erit- täin pieniä: tuhannen siemen paino on 0,02 g eli grammaan mahtuu noin 50 000 siementä. Pienet siemenet voivat levitä suolla tuulen ja vesivirtausten mukana. Kylvösiemenet kerätään elo-syyskuussa luonnon kasvustosta. Luonnollisen kylmäkäsittelyn varmistamiseksi siemenet suositellaan kylvettävän myöhään syksyllä. Viljelykokeissa sopivaksi siementen määräksi neliömetrille todettiin 0,2 g, joka on- nistuneissa kylvöissä tuotti 600–1 600 kasviyksilöä neliömetrille. Tasaisen kylvötuloksen saamiseksi siemenet kannattaa sekoittaa esimerkiksi vehnäjauhon joukkoon (1:20) ja suorittaa kylvö kahdesti, ristikkäin. Siemenistä suurin osa itää seuraavana kevään ja loput seuraavina vuosina. (Galambosi ym. 2000b, Galambosi 2016). Viime vuosina eri kihokkilajien solukkoviljelymenetelmät (in vitro) ovat kehittyneet ja yleistyneet. Menetelmien avulla pystytään tuottamaan suhteellisen helposti, nopeasti ja runsaasti biomassaa, jos- sa yhdistekoostumus on laadullisesti vastaava kuin luonnossa kasvaneilla kasveilla. Solukkoviljelyissä kasveissa vaikuttavien aineiden pitoisuudet jäävät kuitenkin yleensä selkeästi alhaisemmiksi kuin luonnosta kerätyissä tai tavanomaisilla menetelmillä viljellyissä kihokeissa. (Egan & van der Kooy 2013) Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 18/2018 94 Lähteet Alvarado, J., Vásquez, H., Delgado, G.E., Trevisan, D., Horna, O., Pereira, J. & Rojas, C. 2010. Inhibitory activity of in vitro plants from Drosera capillaris against Mycobacterium tuberculosis. Revista Peruana de Biología 17: 353–358. Bapela, N.B, Lall, N., Fourie, P.B., Franzblau, S.G., Van Rensburg, C.E.J. 2006. Activity of 7-methyljuglone in combination with antituberculous drugs against Mycobacterium tuberculosis. Phytomedicine 13: 630–635. Bapela, N.B, Lall, N., Isaza-Martinez, J.H., Regnier, T. & Meyer, J.J.M. 2007. Variation in the content of naphthoquinones in seeds and seedlings of Euclea natalensis. S Afr J Bot 73: 606–610. Baranyai, B., Bäcker, C., Reich, C. & Lindequist, U. 2016. The production of 7-methyljuglone, plumbagin and quercetin in wild and cultivated Drosera rotundifolia and Drosera intermedia. Mires Peat 18: 1–8. Baranyai, B. & Joosten, H. 2016. Biology, ecology, use, conservation and cultivation of round-leaved sundew (Drosera rotundifolia L.): a review. Mires Peat 18: 1–28. BELFRIT: http://www.economie.gouv.fr/files/files/directions_services/dgccrf/imgs/breve/2014/documents/harmoni zed_list_Section_A.pdf, viitattu 11.12.2017. Biswal, D.K., Yanthan, S., Konhar, R., Debnath, M., Kumaria, S. & Tandon, P. 2017. Phylogeny and biogeography of the carnivorous plant family Droseraceae with representative Drosera species from Northeast India. F1000Research 2017, 6: 1454. Cantell, S. & Saarnio, V. 1936. Suomen myrkylliset ja lääkekasvit. Kariston tietokirjoja 42. Arvi A. Karisto Osakeyhtiö. Euroopan unioni 2017a. Rehuaineluettelo. Komission asetus (EU) 2017/1017. Verkossa: http://eur- lex.europa.eu/legal-content/FI/TXT/PDF/?uri=CELEX:32017R1017&qid=1498628186583&from=en, viitattu 11.12.2017. Euroopan Unioni 2017b. European Union Register of Feed Additives pursuant to Regulation (EC) No 1831/2003. Annex I: List of additives. Verkossa: https://ec.europa.eu/food/sites/food/files/safety/docs/animal-feed-eu- reg-comm_register_feed_additives_1831-03.pdf , viitattu 11.12.2017. Evira 2016. Suomalaisten luonnonvaraisten kasvien elintarvikekäyttötietoja (18.6.2014, viimeisin päivitys 29.9.2016). https://www.evira.fi/globalassets/elintarvikkeet/valmistus-ja- myynti/uuselintarvikkeet/luonnonvaraisten-kasvien-elintarvikekaytto_29092016.pdf Fimea 2016. Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskuksen päätös lääkeluettelosta. http://www.fimea.fi/valvonta/luokittelu/laakeluettelo, liite 2 Lääkeluettelon rohdokset. Fukushima, K., Nagai, K., Hoshi, Y., Masumoto, S., Mikami, I., Takahashi, Y., Oike, H. & Kobori, M. 2009. Drosera rotundifolia and Drosera tokaiensis suppress the activation of HMC-1 human mast cells. J Ethnopharmacol 125: 90–96. Galambosi, B. & Galambosi, Zs. 2013. Kihokin viljely ja sen kriittiset pisteet. MTT Raportti 87: 40–44. http://www.mtt.fi/mttraportti/pdf/mttraportti87.pdf Galambosi, B., Galambosi, Zs. & Repcák, M. 2000a. Growth, yield and secondary metabolite production of Drosera species cultivated in peat beds in Finland. Suo 51: 47–57. Galambosi, B. & Jokela, K. 2002. Uhanalaisten lääkekasvien markkinat ja viljely. Kirjallisuusselvitys. Maa-ja elintarviketalous 17, MTT, Jokioinen, 88 pp. Online at: http://www.mtt.fi/met/pdf/met17.pdf. Galambosi, B., Takkunen, N. & Repcak, M. 1999. Can we replace collection of Drosera by cultivation? In: Proceedings of the first Int. Ssymposium on the Conservation of Medicinal plants in Trade in Europe. 22–23. June. 1998. TRAFFIC Europe. Kew Botanical Garden. s. 131–139. Galambosi, B. 2016. Yrttien viljely. Opetushallitus. Next Print, Helsinki. 352 s. Galambosi, B., Takkunen, N. & Repcak, M. 2000b. The effect of regular collection of Drosera rotundifolia in natural peatlands in Finland: Plant density, yield and regeneration. Suo 51: 37–46. Grevenstuk, T., Gonçalves, S., Almeida, S., Coelho, N.O., Quintas, C., Gaspar, M.N. & Romano, A. 2009. Evaluation of the antioxidant and antimicrobial properties of in vitro cultured Drosera intermedia extracts. Nat Prod Commun 4: 1063–1068. Grevenstuk, T., Gonçalves, S., Domingos, T., a C´ elia Quintas, C., van der Hooft, J.J.J., Vervoort, J. & Anabela Romano, A. 2012. Inhibitory activity of plumbagin produced by Drosera intermedia on food spoilage fungi. J Sci Food Agric 92: 1638–1642. Huang, Y., Wang, Y., Leming Sun, L., Agrawal, R. & Zhang, M. 2015. Sundew adhesive: a naturally occurring hydrogel J R Soc Interface 12: 20150226. Hämet-Ahti, L., Suominen, J., Ulvinen, T. & Uotila, P. (toim.) 1998. Retkeilykasvio. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo. Yliopistopaino, Helsinki. 656 s. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 18/2018 95 Kangas, K., Vahtola, S. & Laurila, M. 2018. Suokasvien potentiaaliset keruualueet Pohjois-Pohjanmaalla. Teoksessa: Vahtola, S. & Laurila, M. (toim.), Suokasvien keruutoiminta ja potentiaaliset keruualueet Pohjois- Pohjanmaalla. Suokasveista uusia elinkeinomahdollisuuksia -hanke, Luonnonvarakeskus (Luke) ja Oulun 4H- yhdistys. s. 29–34. Kawiak, A. & Lojkowska, E. 2016. Ramentaceone, a naphthoquinone derived from Drosera sp., induces apoptosis by suppressing PI3K/Akt signaling in breast cancer cells. PLoS ONE 11(2): e0147718. Kawiak, A., Zawacka-Pankau, J., Wasilewska, A., Stasilojc, G., Bigda, J. & Lojkowska, E. 2012. Induction of apoptosis in HL-60 cells through the ROS-mediated mitochondrial pathway by ramentaceone from Drosera aliciae. J Nat Prod 75: 9–14. Kirsch, C. 1995. Problematik dei der Beschaffung von Drosera-Droge. Workshop Herba Droserae – Botanic, Inhaltstoffe, Analytik. Wienna. Krenn, L., Beyer, G., Pertz, H.H., Karall, E., Kremser, M., Galambosi, B. & Melzig, M.F. 2004. In vitro antispasmodic and anti-inflammatory effects of Drosera rotundifolia. Arzneimittelforschung 54: 402–405. Krolicka, A., Szpitter, A., Gilgenast, E., Romanik, G., Kaminski, A. & Lojkowska, E. 2009. Antibacterial and antioxidant activity of the secondary metabolites from in vitro cultures of the Alice sundew (Drosera aliciae). Biotechnol Appl Bioc 53: 175–184. Kämäräinen, T., Laine, K. & Hohtola, A. 2003. Production of methyljuglone in Drosera rotundifolia in vitro and ex vitro. –Proc. 1st IS on Accl. & Estab. Microprop. Plants. Acta Hortic 616: 507–510. Lange, D. 1998. Europe’s medicinal and aromatic plants: their use, trade and conservation. Cambridge, UK: TRAFFIC International . 77 s. Lenaghan, S., Serpersu, K., Xia, L., He, W. & Zhang & M. 2011. A naturally occurring nanomaterial from the sundew (Drosera) for tissue engineering. Bioinspir Biomim 6(4): 046009. Lindberg, M.1993. Lapin ja Pohjois-Suomen rohdos- ja luontaistuotekasveista. Kuopion yliopiston julkaisuja A. Farmaseuttiset tieteet 8. Farmaseuttisen kemian laitos, Kuopion yliopisto, Kuopio. 243 s. Lönnrot, E. & Saelan, T. 1866. Flora Fennica. Suomen kasvio. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjapaino, Helsinki. Mahapatra, A., Mativandlela, S.P.N., Binneman, B., Fourie, P.B., Hamilton, C.J., Meyer, J.J., van der Kooy, F., Houghton, P. & Lall, M. 2007. Activity of 7-methyljuglone derivates against Mycobacterium tuberculosis and as a subversive substrates for mycothiol disulfide reductase. Bioorgan Med Chem 15: 7638–7646. Maiz-Tome, L. 2016. Drosera rotundifolia. The IUCN Red List of Threatened Species 2016: e.T168798A1232630. http://dx.doi.org/10.2305/IUCN.UK.2016-1.RLTS.T168798A1232630.en, viitattu 7.12.2017. Paper, D.H., Karall, E., Kremser, M. & Krenn, L. 2005. Comparison of the antiinflammatory effects of Drosera rotundifolia and Drosera madagascariensis in the HET-CAM assay. Phytother Res 19: 323–326. Pelkonen, M.-T. 2017. Drosera – kasvullinen lisääminen ja määritysmenetelmän kehitys sen vaikuttaville yhdisteille. Opinnäytetyö. Tampereen ammattikorkeakoulu, Energia- ja ympäristötekniikka, Laboratoriotekniikan koulutus. 37 s. Rassi, P., Hyvärinen, E., Juslén, A. & Mannerkoski, I. (toim.) 2010. Suomen lajien uhanalaisuus – Punainen kirja 2010. Ympäristöministeriö & Suomen ympäristökeskus, Helsinki. 685 s. Repcak, M., Galambosi, B. & Takkunen, N. 2000. The production of 7-methyljuglone, quercetin and kaempferol by Drosera anglica and D. rotundifolia. Biologia (Bratislava) 55: 429–433. Saksan kasvilista: http://www.bvl.bund.de/SharedDocs/Downloads/01_Lebensmittel/stoffliste/stoffliste_pflanzen_pflanzente ile_EN.pdf?__blob=publicationFile&v=5, viitattu 11.12.2017 Slovakian teekasvilista: http://www.svps.sk/dokumenty/legislativa/2089_2005.pdf, viitattu 11.12.2017 Sun, L., Huang, Y., Bian, Z., Petrosino, J., Fan, Z., Wang, Y., Park, K.H., Yue, T., Schmidt, M., Galster, S., Ma, J., Zhu, H. & Zhang, M. 2016. Sundew-inspired adhesive hydrogels combined with adipose-derived stemcells for wound healing. ACS Appl Mater Inter 8: 2423–2434. dǀƌĚĄ͕͕͘DŝĐŚĂůŬŽ͕:͕͘DĂƚƵƓşŬŽǀĄ͕/͘Θ>ƵŬĄē͕E͘ϮϬϭϱ͘dŚĞDrosera extract as an alternative in vitro supplement to animal semen: Effects on Bovine spermatozoa activity and oxidative balance. Scientific Papers: Animal Science and Biotechnologies 48: 68–75. Vahtola, S., Mustonen, T. Laurila, M., Konttinen, M. & Isolahti, M. 2018. Suokasvien ja muiden luonnontuotteiden keruutoiminta Oulun seudulla. Teoksessa: Vahtola, S. & Laurila, M. (toim.), Suokasvien keruutoiminta ja potentiaaliset keruualueet Pohjois-Pohjanmaalla. Suokasveista uusia elinkeinomahdollisuuksia -hanke, Luonnonvarakeskus (Luke) ja Oulun 4H-yhdistys. s. 4–28. van der Kooy, F. 2007. The medicinal and chemical aspects of naphthoquinones isolated from Euclea natalensis A. DC. on Mycobacterium tuberculosis. Ph.D., Department of Botany, University of Pretoria. Verkossa: Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 18/2018 96 https://repository.up.ac.za/bitstream/handle/2263/25601/Complete.pdf?sequence=6&isAllowed=y, viitattu 7.11.2017. van der Kooy, F., Meyer, J.J.M. & Lall, N. 2006. Antimycobacterial activity and possible mode of action of newly isolated neodiospyrin and other naphthoquinones from Euclea natalensis. S Afr J Bot 72, 349–352. Väre, H. & Laine, J. 2014. Suokasvio. Metsäkustannus Oy. 221 s. Wichtl, M. 2004. Herbal drugs and phytopharmaceuticals. A handbook for practice on a scientific basis. 3rd edition. Medpharm Scientific Publishers, Stutgart. Zhang, M., Lenaghan, S.C., Xia, L., Dong, L., He, W., Henson, W.R. & Fan, X. 2010. Nanofibers and nanoparticles from the insect capturing adhesive of the sundew (Drosera) for cell attachment. J Nanobiotechnol 8: 20. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 18/2018 97 3.12. Raate Menyanthes trifoliata L. Ruots. vattenklöver; Engl. bogbean, buckbean; Saks. Fieberklee, Bitterklee Marika Laurila¹ & Bertalan Galambosi ¹ Luonnonvarakeskus (Luke) Tiivistelmä Raate on ollut aiemmin tärkeä rohdoskasvi, jolla on lääkitty muun muassa erilaisia tulehdussairauksia, vatsavaivoja, reumaa ja hyödynnetty myös hätäravintona. Tutkimukset antavat tukea erityisesti sen tulehduksia hoitaville vaikutuksille. Raatteen käyttö on sallittu EU-alueella ravintolisissä ja tietyin rajoituksin myös tee-aineksena. Sitä käytetään myös monissa kosmetiikkatuotteissa. Lisäksi siitä on rekisteröity rehuvalmiste Euroopan rehutoimijoiden ylläpitämään rekisteriin. Suomessa raatetta ei nykyisin hyödynnetä. Suoympäristöjen vähenemisen myötä raate on uhanalainen monin paikoin Euroopassa, minkä vuoksi sen käyttö on vähentynyt. Suomessa raate on kuitenkin yleinen kasvi eli raaka-aineen saata- vuuden puolesta sen hyödyntämismahdollisuudet ovat meillä hyvät. Kysyntää ja keruun kannattavuut- ta tulisi ensin selvittää. Yleiskuvaus Raatteen kolmilehdykkäiset lehdet muistuttavat kookkaita apilan (Trifolium) lehtiä, mihin viittaa esi- merkiksi lajin ruotsinkielinen nimi vattenklöver, suomennettuna vesiapila. Latvaterttuna sijaitsevat valkoiset tai vaaleanpunertavat kukat ovat ripsikarvojen koristamat. Raate viihtyy märissä ympäristöis- sä kuten vetisillä nevoilla, korvissa ja suolampien rannoilla; laajan kelluvan juurakkonsa avulla se voi levittäytyä pitkällekin avoveteen ja on merkittävä suolampien umpeuttaja (Väre ym. 2005). Raate kas- vaa yleisenä koko maassa, runsaimmin sitä esiintyy kuitenkin maan pohjois- ja itäosissa (Kuva 1). Kuva 1. Raatteen kukinto ylhäällä ja lehti alhaalla sekä lajin levinneisyys Suomessa. Valokuvat: Pasi Laurila. Kart- ta: Luonnontieteellinen keskusmuseo Luomus, Helsingin Yliopisto. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 18/2018 98 Perinteinen käyttö Raate on ollut aiemmin tärkeä rohdoskasvi. Esimerkiksi Britanniassa ja Irlannissa sillä on hoidettu mo- nia terveysongelmia kuten vatsavaivoja, päänsärkyä, keltatautia, reumatismia, munaissairauksia, kuu- metta, hengitysteiden vaivoja sekä puhdistettu kehoa niin sisäisesti kuin ulkoisesti; lisäksi sillä on hu- malan asemasta maustettu olutta (Allen & Hatfield 2004). Sisältämiensä karvasaineiden (iridoidiyhdis- teitä) vuoksi raate on ollut suosittu ruoansulatusvaivojen hoidossa sekä parantamaan ruokahalua (Ju- nior 1989). Pohjois-Amerikassa alkuperäisväestö on käyttänyt raatetta erityisesti vatsavaivojen ja reumatismin hoitoon sekä hätäravintona (Native American Ethnobotany -sivusto, naeb.brit.org). Myös suomalaisessa kansanlääkinnässä raate on ollut arvostettu kasvi. Lönnrot kuvaa kasvin lää- kinnällistä käyttöä varsin laajasti (Lönnrot & Saelan 1866): ”Lehdet ovat oivallista, Trifolium aqvaticum -nimellistä, vatsan vahvistavaa lääkettä kerpukissa, vesitaudissa, luuvalossa, vilutaudissa, matovai- voissa ja muissa teenä, keitteenä t. mehenä. Ne ovat sitä varten keväällä ennen kukille joutumista kerättävät. Savipuolia ja mätähaavoja pestään keitteellä ja samoin pää syöpäläisten vaivatessa. Mato- ja vastaan sopii ottaa lehtijauhoja ynnä väkevän raate-teen kanssa pari kolme teelusikallista kaksi viikkoa myötänsä. Kovemmissa rintataudeissa, uuttavassa kuumetaudissa ja raskaille vaimoille on raate sopimatonta. Lehtiä käytetään myös humalan asemesta oluehen ja muuhun juomiseen, josta tulevat terveellisiksi, jos karvaan makuisiksiki. Juuria on paikoin nälkävuosina kerätty.” Pudasjärvellä raatteen juurista on valmistettu yhdessä lumpeen juurien, tuomen kuoren ja siankärsämön kanssa keitettä, jolla on hoidettu keuhkotautia (Rautavaara 1980, s. 250). Cantell ja Saarnio (1936) kertovat raatteen olevan pohjoismainen rohdos, jota lääketiede on käyt- tänyt 1600-luvulta alkaen: sen lehtiä on käytetty tavallisesti haudukkeena vahvistamaan vatsaa ja kii- hottamaan ruokahalua. Lisäksi lehtikeitettä on käytetty kansan keskuudessa uutteena tai teenä hoi- tamaan kuumetta, märkivien haavojen pesuun sekä pään pesuun torjumaan syöpäläisiä. Nälkävuosina juurakkoa on hyödynnetty leivän aineksena (Cantell & Saarnio 1936). Ruotsissa raatetta on käytetty hoitamaan muun muassa munuaisten tulehdussairauksia (Tunón & Bohlin 1995). Koostumus Raate sisältää runsaasti erilaisia glykosideja, joissa sokeri- eli glykoni-osaan on liittynyt jokin muu yh- diste, aglykoni. Tyypillisiä raatteen aglykoneja ovat triterpeeneihin kuuluvat sekoiridoidit, joiden gly- kosidimuodoista on raatteelta on määritetty muun muassa loganiini, foliamentiini, mentiafoliini ja dihydrofoliamentiini (Battersby ym. 1968). Suomalaistutkimuksessa (Martz ym. 2009) selvitettiin metanolilla uuttuvia yhdisteitä raatteen lehdistä. Runsaimmat yhdisteet olivat flavonoleihin lukeutuva hyperiini yhdessä toisen kversetiinigly- kosidin kanssa (26,2 % näytteen painosta), terpeeneihin kuuluvia iridoideja edustavat sekologaniini (25,1 %) ja dihydrofoliamentiini (18,1 %) sekä fenolihappoja edustava klorogeenihappo (19,4 %). Ai- empien tutkimusten mukaan raatteen lehdet sisältävät myös esimerkiksi kumariineja kuten skopole- tiiniä (Marz ym. 2009). Iridoidit ja erityisesti sekoiridoidit ovat potentiaalisia lääkkeiden esiasteita – raatteen lehdet vaikuttaisivat kiinnostavalta luontaiselta lähteeltä näille yhdisteille (Martz ym. 2009). Kasvien hyödyntämistä sekoiridoidien ja muiden lääkeyhdisteiden tuottamisessa on tutkittu muun muassa VTT:n SmartCell-hankkeessa (Häkkinen ym. 2015). Raatteen juurakosta valmistetun vesikeitteen määritettiin sisältävän iridoidiyhdisteistä 7 % loga- niinia ja 3 % loganetiinia (Tunón & Bohlin 1995). Triterpeeneistä juurakko sisältää muun muassa sa- poniineja; yksi sen vallitsevista saponiineista on nimeltään menyanthosidi, joka on betuliinihapon gly- kosidi (Janeczko ym. 1990). Versoista on eristetty 5 % kuivapainosta polysakkaridiyhdisteitä, joiden molekyylipaino on yli 3500 Da; eräissä polysakkaridifraktioista havaittiin poikkeuksellisen runsaasti seleeniä (Kuduk-Jaworska ym. 2004). Raatteen ravintoarvoja tutkittiin hirven ravinnonvalintaa selvittävässä amerikkalaistutkimuksessa (MacCracken ym. 1993). Raate sisälsi sulavaa proteiinia 9,2 %, sulavaa kuiva-ainetta 77,5 % ja tuhkaa 12,2 %. Mineraaleista se sisälsi eniten kaliumia (15432 ppm), kalsiumia (4566 ppm), fosforia (2189 ppm) magnesiumia (1500 ppm) ja natriumia (867 ppm). Tutkimuksessa ei mainittu mistä kasvinosasta Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 18/2018 99 määritykset oli tehty. Raatteen juurissa on kaliumia 197 mg, kloridia 58,4 mg, natriumia 53 mg, kal- siumia 7,1 mg ja magnesiumia 4,1 mg 100 grammassa tuorepainoa (Kuhnlein & Turner 1991). Venä- läistutkimuksissa on todettu raatteen sisältävän kivennäisaineista eniten kaliumia sekä hivenaineista mangaania ja rautaa; pitoisuudet vaihtelevat kasvukauden aikana (viittaus Galambosi & Jokela 2002 - julkaisussa). Bioaktiivisuus ja käyttömahdollisuudet Tulehdusten hoito Tutkimuksista saadut tulokset antavat tukea raatteen perinteiselle käytölle erilaisten tulehdustilojen hoidossa. Raatteen juuresta valmistetun vesikeitteen havaittiin suojaavan rottia akuutilta munuaisten toimintahäiriöltä; vaikutuksen otaksuttiin perustuvan uutteen kykyyn vähentää tulehdusreaktioita kiihdyttävän PAF-välittäjäaineen tuotantoa (Tunón ym. 1994). Jatkotutkimuksessa todettiin juurikeit- teen pystyvän vähentämään rotille aiheutettuja tulehdusperäisiä turvotuksia sekä ehkäisevän solumal- likokeissa useiden tulehdusvälittäjäaineiden muodostumista (Tunón & Bohlin 1995). Raatteen lehdistä valmistetun kylmävesiuutteen teho oli suhteellisen alhainen solumallikokeissa, joissa testattiin 52 kasvilajin uutteiden kykyä ehkäistä tulehdusreaktioita kiihdyttävien välittäjäainei- den tuotantoa (Tunón ym. 1995). Kuumavesihaudutuksella (85 °C, 2 tuntia) raatteen lehdistä valmiste- tun uutteen on todettu vähentävän immuunijärjestelmään kuuluvien dendriittisolujen edistämää tu- lehdusvälittäjäaineiden tuotantoa (Jonsdottir ym. 2011). Raateuutteen teho tulehdusoireiden vähentäjänä voi perustua sen sisältämiin iridoidi-yhdisteisiin kuten loganiiniin, jonka pitoisuus juurikeitteessä oli noin 7 % – myös juurakon sisältämät polysakkaridit ja betuliinihappo voivat olla tulehdusreaktioita hillitseviä yhdisteitä (Tunón & Bohlin 1995). Jonsdottir ym. (2011) toteavat lehdistä valmistetulla vesiuutteella olevan potentiaalia autoimmuunisten tuleh- dustautien kuten reumaperäisen nivelrikon hoidossa. Ensin tulee kuitenkin määrittää uutteen aktiivi- set yhdisteet, jotka voisivat mahdollisesti olla vesiliukoisia polysakkarideja, ja testattava vaikutukset eläinkokeilla ja edelleen kliinisissä tutkimuksissa (Jonsdottir ym. 2011). Syövän hoito Raatteen versoista uutetuista polysakkaridifraktioista osan havaittiin stimuloivan ja osan hillitsevän immuunijärjestelmän toimintaa in vitro solumallikokeissa (Kuduk-Jaworska ym. 2004). Immuunijärjes- telmää korjaavien vaikutusten arvioitiin liittyvän eräissä polysakkaridifraktioissa havaittuun runsaa- seen seleenimäärään; seleenipitoisilla yhdisteillä on aiemmissa tutkimuksissa havaittu kasvaimia eh- käiseviä vaikutuksia (Kuduk-Jaworska ym. 2004). Sadan kasvilajin joukosta raate ja kuusi muuta lajia osoittautuivat in vitro kokeissa potentiaalisimmiksi ihmisen eri syöpäsolulinjoja vastaan; testiuutteet olivat kasvimateriaaleista puhdistettuja polypeptidipitoisia uuttofraktioita (Lindholm ym. 2002). Turvallisuus Raatteen käytön turvallisuudesta on niukasti tutkimustietoa. Juuresta valmistetun vesikeitteen ei ha- vaittu vaikuttavan terveillä rotilla munuaisten toimintaan (hiussuonikerästen suodatusnopeus, virtsan määrä, munaisten kyky tiivistää virtsaa) verrattaessa rottiin, jotka eivät saaneet uutetta (Tunón ym. 1994). Plants for a future -sivuston (www.pfaf.org) tietojen mukaan suuret annostukset voivat aiheut- taa vatsakipua, pahoinvointia, ripulia ja oksentamista sekä punasolujen hajoamista. Raatteen juura- kosta valmistettu vesikeite ei aiheuttanut ihmisen punasolujen hajoamista 0,1-1,0 mg/ml pitoisuuksina in vitro (Tunón & Bohlin 1995). Heck ym. (2000) varoittavat raatteella ja monilla muilla rohdoskasveilla mahdollisesti olevana yhdysvaikutuksia varfariini sydänlääkkeen (kauppanimi Marevan) kanssa; yh- teiskäytössä voi mahdollisesti seurata verenvuotoa tai varfariinin vaikutus voi voimistua. Joidenkin raatteen sisältämien yhdisteiden ja lääkinnällisten ominaisuuksien vuoksi sen elintarvikäytölle on ase- tettu rajoituksia (ks. tarkemmin seuraava luku). Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 18/2018 100 Nykyinen ja sallittu käyttö Tarkastelluista 56 ulkomaisesta yrityksestä (Liite 2) 20 hyödyntää raatetta tuotteissaan; selvitetyistä kosteikkokasveista raate oli kuudenneksi yleisimmin käytetty kasvilaji (Luku 1: kuva 2). Eniten sitä on markkinoilla raaka-ainemuodossa kuivattuna tai uutteena (10 yritystä), homeopaattisissa lääkevalmis- teissa (4 yritystä, valmistajina: Arcana Arzneimittel-Herstellung, Dr. Reckeweg GmbH, Gudjons GmbH, Spagyros GmbH) ja kosmetiikkavalmisteissa (4 yritystä: Börlind GmbH, Codif, Monteloeder, Provital Group). Pierre D'Astier markkinoi raate-uutetta ravintolisäuutteena ja Fares Orastie vatsaa ja tuleh- duksia hoitavana teenä. 2000-luvun alussa raatetta (lehdet) kerrotaan käytetyn yksistään Englannissa yli 30 valmisteessa, joilla hoidetaan tulehduksia tai reumaattisia vaivoja (Kuduk-Jaworska ym. 2004). Raate ei ole Suomessa ei-uuselintarvikkeiksi luokitteltujen kasvien listalla (Evira 2016). Sen käyttö EU:ssa on kuitenkin sallittu ravintolisänä ja teenä muutamien EU-maiden kasvilistojen mukaan. Belgi- an, Ranskan ja Italian yhteinen BELFRIT-lista sallii sen lehtien käytön ravintolisänä todeten kasvin sisäl- tävän antrakinoneja ja kumariineja, joiden pitoisuudet tulee määrittää; muutoin kasvin käytössä ei ole erityistä huomioitavaa (BELFRIT). Saksan kasvilistan mukaan raatteen lehtiä saa käyttää teenä; riskeis- sä mainitaan suurten määrien nauttimisen aiheuttavan oksentamista ja ripulia. Lääkinnällisten vaiku- tustensa vuoksi raatteen käyttö on rajoitettua; lääkinnällisesti tehokkaan annostuksen ilmoitetaan olevan 1,5–3 g päivässä (Saksan kasvilista). Slovakian teekasvilistan mukaan raatteen lehtiä voi käyttää teenä, sitä ei kuitenkaan suositella käytettävän enempää kuin 5 % tuotteen painosta (Slovakian tee- kasvilista). Raate on lääkeluettelossa (Fimea 2016). EU:n rehuaineluettelossa (Euroopan Unioni 2017a) raatetta ei ole mainittu, mutta se voisi olla hy- väksyttävissä esimerkiksi luokkaan ”Muut kasvit, levät ja niistä saatavat tuotteet”, jos sen soveltuvuus ravinnoksi ja turvallisuus voidaan osoittaa. Raate puuttuu myös rehujen lisäaineiden luettelosta (Eu- roopan Unioni 2017b). Euroopan rehutoimijoiden ylläpitämään rekisteriin (www.feedmaterialsregister.eu) siitä on kuitenkin ilmoitettu tuote nimellä Menyanthes trifoliata, jota kuivattuna, pilkottuna tai jauhettuna voidaan yhdistää muihin rehuaineisiin. Tuotteen mainitaan sisäl- tävän kasviravinteita, aminohappoja, sakkarideja ja rasvoja. Keruu ja viljely Raate on Suomessa yleinen kasvi eli sen suhteen keruulle ei ole rajoituksia. Suomessa on kuitenkin suojeltu monia raatteen suosimia kasvupaikkoja kuten soita. Suojelualueilla keruu on pääsääntöisesti kielletty ja siihen on kysyttävät lupa paikallisesta ELY-keskuksesta. Myös juurten keruu vaatii aina maanomistajan luvan. Muualla Euroopassa raate on monin paikoin uhanalainen laji (IUCN Red List: http://www.iucnredlist.org/details/163993/0, viitattu 26.9.2017). Raatetta voi myös viljellä siirtämällä juurakonpaloja luonnosta, maanomistajan luvalla, kostealle kasvupaikalle joko keväällä tai syksyllä. Kerran perustettu kasvusto ei yleensä vaadi uusintaistutusta. Otollisella kasvupaikalla raate valtaa tilaa ja leviää tiheäksi matoksi. Venäläistutkimuksen mukaan raa- te hyötyy lannoituksesta. Raatetta on saatu lisättyä menestyksekkäästi myös solukkoviljelyn avulla. Näistä tutkimuksista ja raatteen viljelystä löytyy tarkempaa tietoa Galambosin & Jokelan (2002) kirjal- lisuusselvityksestä. Lähteet Allen, D.E. & Hatfield, G. 2004. Medicinal plants in folk tradition. An ethnobotany of Britain and Ireland. Timber Press. 431 s. Battersby, A.R., Burnett, A.R., Knowles, G.D., Parsons, P.G. 1968. Seco-cyclopentane glucosides from Menyanthes trifoliata: foliamenthin, dihydrofoliamenthin, and menthiafolin. Chem Commun (London), 1277–1280. BELFRIT: http://www.economie.gouv.fr/files/files/directions_services/dgccrf/imgs/breve/2014/documents/harmoni zed_list_Section_A.pdf, viitattu 22.9.2017. Cantell, S. & Saarnio, V. 1936. Suomen myrkylliset ja lääkekasvit. Kariston tietokirjoja 42. Arvi A. Karisto Osakeyhtiö. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 18/2018 101 Euroopan unioni 2017a. Rehuaineluettelo. Komission asetus (EU) 2017/1017. Verkossa: http://eur- lex.europa.eu/legal-content/FI/TXT/PDF/?uri=CELEX:32017R1017&qid=1498628186583&from=en, viitattu 24.11.2017. Euroopan Unioni 2017b. European Union Register of Feed Additives pursuant to Regulation (EC) No 1831/2003. Annex I: List of additives. Verkossa: https://ec.europa.eu/food/sites/food/files/safety/docs/animal-feed-eu- reg-comm_register_feed_additives_1831-03.pdf , viitattu 24.11.2017. Evira 2016. Suomalaisten luonnonvaraisten kasvien elintarvikekäyttötietoja (18.6.2014, viimeisin päivitys 29.9.2016). https://www.evira.fi/globalassets/elintarvikkeet/valmistus-ja- myynti/uuselintarvikkeet/luonnonvaraisten-kasvien-elintarvikekaytto_29092016.pdf Fimea 2016. Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskuksen päätös lääkeluettelosta. http://www.fimea.fi/valvonta/luokittelu/laakeluettelo, liite 2 Lääkeluettelon rohdokset. Viitattu 22.9.2017. Galambosi, B. & Jokela, K. 2002. Uhanalaisten lääkekasvien markkinat ja viljely. Kirjallisuusselvitys. Maa- ja elintarviketalous 17. 105 s. Internetissä: http://www.mtt.fi/met/pdf/met17.pdf Heck, A.M., DeWitt, B.A. & Lukes, A.L. 2000. Potential interactions between alternative therapies and warfarin. Am J Health Syst Pharm 57: 1221–1227. Häkkinen, S.T., Oksman-Caldentey, K.-M. & Ritala, A. 2015. Harvinaisten ja vaikeasti syntetisoitavien lääkeyhdisteiden tuottaminen kasvibiotekniikan keinoin. DOSIS 31: 162–169. Janeczko, Z. , Sendra, J., <ŵŝĞđ͕<͘Θ Brieskorn, C.H. 1990. A triterpenoid glycoside from Menyanthes trifoliata. Phytochemistry 29: 3885–3887. Jonsdottir, G., Omarsdottir, S., Vikingsson, A., Hardardottir, I. & Freysdottir, J. 2011. Aqueous extracts from Menyanthes trifoliate and Achillea millefolium affect maturation of human dendritic cells and their activation of allogeneic CD4+ T cells in vitro. J Ethnopharmacol 136: 88–93. Junior, O. 1989. Further investigations regarding distribution and structure of the bitter prínciples from Menyanthes trifoliata. Planta Med 55: 63–86. Kuduk-Jaworska, J., Szpunar, J., Gasiorowski, K. & Brokos, B. 2004. Immunomodulating polysaccharide fractions of Menyanthes trifoliata L. Z Naturforsch C 59: 485–893. Kuhnlein, H.V. & Turner, N.J. 1991. Traditional plant foods of Canadian indigenous peoples. Nutrition, botany and use. Gordon and Breach publishers. Internetissä: http://www.fao.org/wairdocs/other/ai215e/ai215e00.HTM, viitattu 25.9.2017. Lindholm P., Gullbo J., Claeson P., Goranson U., Johanson S., Backlund A., Larson R. & Bohlin L. 2002. Selective cytotoxicity evaluation in anticancer drug screening of fractionated plant extracts. J Biomol Screen 7: 333– 340. Lönnrot, E. & Saelan, T. 1866. Flora Fennica. Suomen kasvio. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjapaino, Helsinki. MacCracken, J.G., Van Ballengerghe, V. & Peek, J.M. 1993. Use of aquatic plants by moose: sodium hunger of foraging efficiency? Can J Zool 71: 2345–2351. Martz, F., Turunen, M., Julkunen-Tiitto, R., Lakkala, K. & Sutinen, M.-L. 2009. Env Pollution 157: 3471–3478. Rautavaara, T. 1980. Miten luonto parantaa. Kansanparannuskeinoja ja luontaislääketiedettä. WSOY. 286 s. Saksan kasvilista: http://www.bvl.bund.de/SharedDocs/Downloads/01_Lebensmittel/stoffliste/stoffliste_pflanzen_pflanzente ile_EN.pdf?__blob=publicationFile&v=5, viitattu 22.9.2017 Slovakian teekasvilista: http://www.svps.sk/dokumenty/legislativa/2089_2005.pdf, viitattu 22.9.2017. Tunón, H. & Bohlin, L. 1995. Anti-inflammatory studies on Menyanthes trifoliata related to the effect shown against renal failure in rats. Phytomedicine 2: 103–112. Tunón, H., Bohlin, L. & Öjteg, G. 1994. The effect of Menyanthes trifoliata L. on acute renal failure might be due to PAF-inhibition. Phytomedicine 1: 39–45. Tunón, H., Olavsdotter, C. & Bohlin, L. 1995. Evaluation of anti-inflammatory activity of some Swedish medicinal plants. Inhibition of prostaglandin biosynthesis and PAF-induced exocytosis. J Ethnopharmacol. 48: 61–76. Väre, H., Ulvinen, T., Vilpa, E. & Kalleinen, L. 2005. Oulun kasvit. Piimäperältä Pilpasuolle. Yliopistopaino, Helsinki, 512 s. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 18/2018 102 3.13. Ranta-alpi ja terttualpi Lysimachia vulgaris L. – Ruots. strandlysing; Enlg. yellow loosestrife; Saks. Gewöhnliche Gilbweiderich Lysimachia thyrsiflora L. – Ruots. topplösa; Engl. tufted loosestrife; Saks. Straußblütige Gilbweiderich Marika Laurila Luonnonvarakeskus (Luke) Tiivistelmä Ranta- ja terttualpi ovat Suomessa yleisiä kosteikkokasveja. Ranta-alpi on vanha rohdoskasvi, jota on käytetty muun muassa tulehdusten hoitoon niin sisäisesti kuin ulkoisesti. Se sisältää runsaasti triter- peenisaponiineja ja bentsokinoneja sekä fenoliyhdisteitä kuten flavonoideja. Ranta-alpilla voisi olla käyttösovelluksia esimerkiksi ravintolisissä ja kosmetiikassa tutkimuksissa osoitettujen antimikrobisten ja antioksidanttisten ominaisuuksiensa vuoksi. Ranta-alpin käyttö on sallittu EU-alueella ravintolisänä. Sitä sisältäviä tuotteita ei kuitenkaan löy- tynyt yritysselvityksissä. Sukulaislajia suikeroalpia käytetään ainakin muutamissa kosmetiikkavalmis- teissa ja se on rekisteröity eläinrehuvalmisteeksi Euroopan rehutoimijoiden ylläpitämään rekisteriin. Yleiskuvaus Lysimachia -lajeista Suomessa kasvavat yleisinä ranta-alpi (L. vulgaris) ja terttu-alpi (L. thyrsiflora) (Ku- va 1). Molemmat lajit ovat rantojen ym. kosteiden paikkojen lajeja, ranta-alpi kasvaa myös kosteilla niityillä ja lehdoissa (Hämet-Ahti ym. 1998). Terttualpi on näistä kahdesta lajista yleisempi kasvaen lähes koko Suomessa, ranta-alpin levinneisyys painottuu Etelä-Suomeen (Kuva 2). Ranta-alpilla kukinto on kasvin latvassa muodostuen kookkaista keltaisista kukista, terttualpin pienet kukat kasvavat tiiviinä pallomaisina terttuina lehtihangoista. Kuva 1. Kukkiva ranta-alpi vasemmalla ja vielä nupullaan oleva terttualpi oikealla. (Kuvat: Marika Laurila) Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 18/2018 103 Kuva 2. Ranta-alpin (Lysimachia vulgaris) ja terttualpin (L. thyrsiflora) levinneisyys Suomessa. Kartat: Luonnon- tieteellinen keskusmuseo Luomus, Helsingin Yliopisto. Perinteinen käyttö Eri alpi-lajeista ranta-alpi on Euroopassa tunnetuin lääkinnällisestä käytöstään. Tarkasteltaessa kahta- toista merkittävää eurooppalaista ja Välimeren alueen historiallista lääkinnällistä teosta ranta-alpi mainitaan ainoana alpi-lajina neljässä näistä teoksista ja se lukeutuu suosituimpien 439 lääkinnällisen aineen joukkoon, jossa on kasvien lisäksi myös esimerkiksi eläinkunnan tuotteita ja mineraaleja (De Vos 2010). Podolak ym. (1998) kertoo ranta-alpia käytetyn Euroopassa ja Aasiassa kuumeen, tulehdus- ten ja ripulin hoitoon sekä kipua hoitavana rohtona. Unkarissa eri alpi-lajien lehtiä on käytetty mm. reumaattisiin kipuihin, ien- ja suutulehduksien sekä märkivien ihotautien hoitoon perustuen kasvin antibioottisiin ja tulehduksia hoitaviin ominaisuuksiin (Hanganu ym. 2016). Pohjois-Amerikassa irokee- sit ovat käyttäneet terttualpista valmistettua keitettä huuhteena ja hauteena pysäyttämään maidon tuloa (Native American Ethnobotany, -tietokanta, naeb.brit.org, viitattu 9.8.2017). Plants for a future -sivuston (pfaf.org) mukaan ranta-alpi on ominaisuuksiltaan supistava ja sitä kerrotaan käytetyn pääasiassa vatsan ja suoliston vaivoihin kuten ripuliin ja suolistotulehduksiin, ty- rehdyttämään sisäisiä ja ulkoisia verenvuotoja sekä puhdistamaan haavoja. Lisäksi siitä valmistetun suuveden sanotaan hoitavan suun ja ikenien haavoja ja tulehduksia. Lönnrotin kokoaman perimätiedon mukaan ranta-alpi on ”keltapaineeksi avullinen” eli siitä saa- daan keltaista väriainetta (Lönnrot & Saelan 1866). Juurista saadaan ruskeaa väriä ja lehdistä keltaista (Hinneri ym. 1993). Rohtona alpeja ei Suomessa tai muissa pohjoismaissa ilmeisesti ole juurikaan käy- tetty, sillä tällaiset maininnat puuttuvat Lönnrotin teoksesta (Lönnrot & Saelan 1866) eikä näitä lajeja ole esitelty esimerkiksi Linnén (1737) ja Rautavaaran (1980) luonnonkasvien käyttöä käsittelevissä kirjoituksissa. Koostumus Lysimachia suvun lajit sisältävä runsaasti triterpeenisaponiineja ja bentsokinoneja, joita on tutkittu erityisesti alpien maanalaisista osista (Podolak ym. 1998, 2007). Terttualpin juurakosta on määritetty triterpeenisaponiineja yhteensä 1,ϭϵʅŐͬŵŐŬƵivapainossa (Podolak ym. 2013). Viime vuosina on tut- Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 18/2018 104 kittu paljon myös alpien sisältämiä fenoliyhdisteitä (Tóth ym. 2012, Tóth ym. 2016, Hanganu ym. 2016, Yildirim ym. 2017). Romaniassa heinä-elokuussa kerätyistä ranta-alpin kukkivista versoista määritettiin fenoliyhdis- teiden pitoisuuksia (Hanganu ym. 2016). Ensin näytteet kuivattiin ja jauhettiin, minkä jälkeen kaksi grammaa jauhetta uutettiin puoli tuntia 20 millilitrassa etanolia (70 %) kuumavesihauteessa (60 °C). Ranta-alpin polyfenolien kokonaismäärä oli 76 mg GAE/g, flavonoideja oli 26,4 mg RE/g ja fenyylipro- paanijohdannaisia 36,6 mg CE/g kasviaineksessa. Tutkimuksessa mukana olleella toisella alpi-lajilla, suikeroalpilla (L. nummularia) fenoliyhdisteitä oli alle puolet vähemmän. Ranta-alpista määritettiin 10 LJŬƐŝƚƚćŝƐƚćLJŚĚŝƐƚĞƚƚć͕ũŽŝƐƚĂƌƵŶƐĂŝŵƉŝĂŽůŝǀĂƚŚLJƉĞƌŽƐŝĚŝ;ϮϰϯϮʅŐͬŐͿ͕ŝƐŽŬǀĞƌƐĞƚŝŝŶŝ;ϰϵϱʅŐͬŐͿ͕ŬǀĞƌƐe- ƚŝŝŶŝ ;ϰϳϱʅŐͬŐͿ͕ ůƵƚĞŽůŝŝŶŝ ;ϭϮϲʅŐͬŐͿ ũĂ ŬůŽƌŽŐĞĞŶŝŚĂƉƉŽ ;ϳϴʅŐͬŐͿ͘ ^ƵŝŬĞƌŽĂůƉŝƐƚĂŵććƌŝƚĞƚƚŝŝŶ ŬƵƵƐŝ yhdistettä, runsaimpina isokversetiini (112 ʅŐͬŐͿũĂƌƵƚŽƐŝĚŝ;ϭϭϭʅŐͬŐͿ͘ Aiemmassa tutkimuksessa Tóth ym. (2012) tutkivat Unkarista kukinnan alku- ja loppuvaiheissa ke- rättyjen ranta-, tarha- (L. punctata) ja suikeroalpin eri kasvinosien fenolipitoisuuksia metanoliuutteis- ta. Lehdissä fenoliyhdisteitä oli huomattavasti enemmän kuin varsissa kaikilla tutkituilla lajeilla. Ranta- alpi sisälsi huomattavan runsaasti kanelihappoa (2,43 g/100g rosmariinihappona mitaten) verrattuna tarha- ja suikeroalpiin. Flavonoidien pitoisuudet olivat puolestaan huomattavasti korkeammat muilla alpi-lajeilla, mikä oli päinvastainen tulos kuin Hanganun ym. (2016) tutkimuksessa. Myöhemmässä tutkimuksessa Tóth ym. (2016) totesivat ranta-alpin sisältävän runsaasti kversetiiniä, 34,88 g/mg kui- va-uutteessa. Turkkilaistutkimuksessa (Yildirim ym. 2017) määritettiin elokuussa maastosta kerättyjen sekä mik- rolisättyjen ranta-alpin eri osien (lehti, varsi, kukat, koko verso) fenolikoostumusta eri uuttoaineilla. Korkeimmat kokonaisfenoli- ja flavonoidipitoisuudet olivat maastosta kerätyissä lehdissä ja versoissa, kukissa pitoisuudet olivat selvästi alhaisempia. Etanoliuutteessa oli selvästi korkeammat pitoisuudet kuin vesiuutteessa. Korkeimman kokonaisfenolipitoisuuden omasi lehtien etanoliuute, 195 mg GA/g kuiva-aineessa (verso-etanoliuutteessa 161 mg GA/g, lehti-vesiuutteessa 94 mg GA/g). Korkein koko- naisflavonoidipitoisuus oli lehtien etanoliuutteessa, 99,4 mg CE/g (lehti-vesiuutteessa 96,5 mg CE/g, verso-etanoliuutteessa 95,1 mg CE/g). Luonnosta kerätyistä lehdistä määritettiin yhdeksän yksittäistä yhdistettä, joista runsaimpia olivat rutiinihydraatti (29,0 mg/g kuiva-aineessa), luteoliini-7-O-ɴ-D- glukosidi (8,93 mg/g) ja kversetiini (1,68 mg/g). Bioaktiivisuus ja käyttömahdollisuudet Antimikrobisuus Ranta-alpin antibakteerista tehoa testattiin kolmea gram-positiivista ja seitsemää gram-negatiivista bakteeria vastaan (Yildirim ym. 2017). Vertailussa oli mukana Turkissa luonnosta kerättyjen ja mikro- lisättyjen kasvien eri osista valmistetut vesi-, etanoli- ja asetoniuutteet. Luonnosta kerätyistä kasveista valmistetut uutteet olivat tehokkaampia kuin mikrolisätyistä valmistetut. Etanoli- ja asetoniuutteet olivat tehokkaampia kuin vesiuute. Kokonaisuudessaan uutteet estivät parhaiten gram-negatiivisten bakteerien (Streptococcus pyogenes, Staphylococcus aureus, Staphylococcus epidermidis) kasvua. S. aureusta ja S. epidermidistä vastaan tehokkain oli kukista valmistettu etanoliuute. Versoista (sisältäen koko kasvin maanpäällisen osan) valmistettu etanoliuute puolestaan tehosi parhaiten S. pyogenesista vastaan. Ainoastaan kukista valmistettu etanoliuute esti gram-positiivisten Escherichia colin ja Entero- bacter cloacaen kasvua ja muihin uutteisiin verrattuna se tehosi laajimpaan joukkoon bakteereja eh- käisten kahdeksan bakteerin kasvua kymmenestä. Gram-positiiviseen Pseudomonas aeruginosaa vas- taan kasviuutteista tehosi ainoastaan versoista valmistetut vesi- ja etanoliuutteet ollen teholtaan lä- hellä samaa tasoa kuin kaupalliset chloramphenicol ja erytromysiini. Yleisesti ottaen vertailussa muka- na olleet kaupalliset antibiootit estivät bakteerien kasvua selvästi paremmin, mutta S. epidermidistä vastaan tetrasykliinin teho oli kukkien etanoliuutetta heikompi ja pääsääntöisesti myös muista kas- viosista eri uuteaineilla tehdyt valmisteet olivat teholtaan samantasoisia kuin tetrasykliini. Ranta-alpin maanalaisista osista eristettyjen yhdisteiden, bentsokinoni-pigmentin ja triterpeeni saponiinien, tehoa testattiin Candida albicans hiivasientä vastaan (Podolak ym. 1998). Näistä pigment- Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 18/2018 105 ti oli tehokkain vähentämään sienen kasvua estäen sen kokonaan käytettäessä pigmentille 50 ʅŐͬŵů pitoisuutta. Antioksidanttisuus Runsaasti fenoliyhdisteitä sisältävän ranta-alpin on todettu olevan tehokas antioksidantti useissa tut- kimuksissa (Tóth ym. 2016, Hanganu ym. 2016, Yildirim ym. 2017). Eri alpi-lajien antioksidanttitehon vertailussa ranta-alpi sijoittuminen paremmuusjärjestyksessä vaihtelee tutkimuksesta riippuen. Tóth ym. (2012) vertasivat ranta-alpin (L. vulgaris) sekä koristekasveinakin kasvatettavien suikeroalpin (L. nummularia) ja tarha-alpin (L. punctata) kuivatuista maanpäällisistä kasvinosista metanoliuutolla val- mistettujen uutteiden antioksidanttitehokkuutta. Kasvimateriaalit oli kerätty Unkarista kukinnan alku- ja loppuvaiheissa. Tässä tutkimuksessa suikeroalpi oli selvästi tehokkain vähentämään DPPH- ja ATBS- radikaalien muodostumista, ranta-alpi oli teholtaan heikoin. Myöhemmin tehdyssä tutkimuksessa vertailussa oli edellä mainittujen lajien lisäksi L. ciliata, L. clethroides ja L. christinae; kloroformi- metanoliuutolla tehdyistä valmisteista suikeroalpi, ranta-alpi ja L. christinae vähensivät tehokkaimmin DPPH- ja ATBS-radikaalien muodostumista, tehokkaammin kuin puhdas kamferoli (Tóth ym. 2016). Romaniasta heinä-elokuussa kerätyistä kukkivista versoista etanoliuutolla tehdyistä valmisteista ranta-alpi oli suikeroalpia antioksidanttisesti selvästi tehokkaampi eli ranta-alpi saavutti tietyn antiok- sidanttitehon alle puolta pienemmillä pitoisuuksilla (DPPH IC50 73 mg/mL, TEAC IC50 40 mg/mL) kuin suikeroalpi (DPPH IC50 178 mg/mL, TEAC IC50 94 mg/mL), mikä korreloi hyvin myös lajien kokonaisfe- noli-, flavonoidi- ja fenyylipropaanijohdannais-pitoisuuksien kanssa (Hanganu ym. 2016). Tulos oli päinvastainen kuin aiemmassa Tóthin ym. (2012) tutkimuksessa, jossa suikeroalpi oli tehokkaampi. Hanganu ym. (2016) pohtivat tämän voivan johtua erilaisista maaperä- ja ilmasto-olosuhteista sekä eroista keruuajankohdassa ja kasvin fenologisessa tilassa. Myös uuttoaineet erosivat näissä tutkimuk- sissa: Tóth ym. (2012) käyttivät metanolia ja Hanganu ym. (2016) etanolia. PKC-aktiivisuus Ranta-alpi oli seitsemän tehokkaimman kasvilajin joukossa tutkittaessa 23 suomalaisesta luonnonkas- vista valmistettujen uutteiden kykyä hillitä proteiinikinaasi C:n (PKC) aktiivisuutta (Galkin ym. 2009). Osa PKC-ryhmän entsyymeistä on mukana monien sairauksien (mm. diabetes, verisuonitaudit, aivojen rappeumasairaudet) synnyssä ja eräiden PKC-isoentsyymien toiminnan estämisen on havaittu suojele- van elimistöä näiltä sairauksilta (Heikkilä 2014). Muita tehokkaiksi osoittautuneita lajeja olivat muun muassa mesiangervo, särmäkuisma, kanerva ja nukkahorsma (Galkin ym. 2009). Kasvainten hoito Ranta- ja terttualpin maanalaisista osista eristettyjen yhdisteiden kykyä ehkäistä erilaisten kasvainten kasvua on selvitetty puolalaistutkimuksissa. Podolak ym. (1998) eristivät ranta-alpin juurakosta bent- sokinoni-pigmenttiä ja triterpeeni saponiineja ja testasivat niiden sytotoksisuutta ihmisen ja hiiren melanoomasoluja vastaan: saponiini B osoitti sytotoksisuutta erityisesti ihmisen melanoomasoluja vastaan. Terttualpin juurakosta eristetyn saponiiniyhdisteen (LTS-4) havaittiin vähentävän ihmisen mela- nooma- ja ihosolujen elinvoimaisuutta ja kasvua osoittaen sytotoksisuutta syöpäsoluja kohtaan huo- mattavasti pienemmillä pitoisuuksilla kuin normaaleja ihosoluja vastaan (Galanty ym. 2008). Terttual- pin juurakon triterpeenisaponiinien on osoitettu ehkäisevän myös eturauhasen syöpäsolujen kasvua (Podolak ym. 2013). Rasvan kertymisen vähentäminen Korealaistutkimuksessa (Choi ym. 2010) tutkittiin 183 lääkekasvin mahdollisuuksia vähentää rasvan kertymistä kotieläimissä ja ihmisessä. Ranta-alpi oli kolmen tehokkaimman kasvilajin joukossa testat- taessa näistä kasveista valmistettujen uutteiden tehokkuutta ehkäistä rasvan muodostumista in vitro - olosuhteissa aikuisen sian selkäpuolelta eristetyssä rasvakudoksessa. Rasvan muodostuminen väheni ranta-alpin vesiuutteella 75,3 % ja etanoliuutteella 72,5 %. Testattaessa 72 kasvin uutteen kykyä eh- käistä rasvasolujen erilaistumista niiden esiasteista vastasyntyneistä porsaista eristetyssä ihonalaisku- doksessa ranta-alpin etanoliuute ei ollut nimettyjen 12 tehokkaimman kasvin joukossa. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 18/2018 106 Kasvitautien torjunta Ranta-alpin maanpäällisistä osista valmistettujen uutteiden on havaittu vähentävän kasvainten eli äkämämäisten paksunnosten muodostumista aitosyöpä-kasvitaudissa, jonka aiheuttaa Agrobacterium tumefaciens -bakteeri (Yildirim ym. 2017). Uutteiden teho perustui kasvainten synnyn vähentymiseen, itse bakteeriin uutteella ei ollut vaikutusta. Kiinanalpista (L. foenum-graecum) valmistetun uutteen on todettu estävän tehokkaasti riisillä kas- vitautia aiheuttavan Magnaporthe oryzae -sienen kasvua, tehokkaammin kuin kaupallinen fungisidi- valmiste, blasticidin S (Lee 2016). Kyseinen alpilaji on potentiaalinen raaka-aine biopohjaisen torjunta- aineen kehittämisessä M. oryzae -sientä vastaan. Turvallisuus Ravintolissä sallittuja kasveja luetteloivan BELFRIT-listan mukaan ranta-alpista ei ole tiedossa toksisia vaikutuksia eikä sen käytössä ole erityistä huomioitavaa. Nykyinen ja sallittu käyttö Kotimaisista yrityksistä ei löytynyt tietoa alpilajien käytöstä. Suppealla yleishaulla googlen kautta löytyi ranta-alpista (L. vulgaris) kaupallisesti tarjolla oleva uutevalmiste amerikkalaisessa yrityksessä (Boc Sciences, http://www.bocsci.com/lysimachia-vulgaris-extract-cas-90063-73-3-item-187725.html). Sukulaislajia suikeroalpia (L. nummularia) käytetään ainakin Weledan ihotulehdusten hoitoon tarkoite- tuissa Dermatodoron voiteessa ja tipoissa, jotka Fimea on luokitellut antroposofisiksi lääkevalmisteiksi ja myöntänyt niille määräaikaisen myyntiluvan (Fimea 2016b). Alpilajeja ei ole Suomessa ei-uuselintarvikkeiksi luokitteltujen kasvien listalla (Evira 2016). Ranta- alpin (L. vulgaris) käyttö ravintolisänä on kuitenkin sallittu EU:ssa BELFRIT-listan mukaan (BELFRIT). Lysimachia-lajeja ei ole lääkeluettelossa (Fimea 2016a). Kahdesta alpilajista on ilmoitettu valmisteet Euroopan rehutoimijoiden ylläpitämään rekisteriin (www.feedmaterialsregister.eu). Suikeroalpi löytyy rekisteristä nimillä Lysimachia nummularia / Pen- ningkruid / Creeping jenny, jonka kerrotaan voivan sisältää kasvin juuria, versoja, lehtiä, kukkia, he- delmiä tai koko kasvin. Siitä valmistettu tuote on rekisteritietojen mukaan pilkottu, jauhe, ja jatkoja- lostettu tableteiksi, pelleteiksi tai sekoitettu öljyyn muiden rehuaineisten kanssa. Tuotteen kerrotaan sisältävän kasviravinteita, aminohappoja, sakkarideja ja rasvoja. Toinen alpilaji, Lysimachia christinae on rekisterissä myös nimellä Hance estratto secco; tuote voi olla kuivattu tai vesi/alkoholiuute. Alpeja ei ole mukana EU:n virallisessa rehuaineluettelossa eikä niistä löydy hyväksyttyjä tuotteita rehujen lisäaineiden luettelosta (Euroopan Unioni 2017a, b). Lähteet BELFRIT: http://www.economie.gouv.fr/files/files/directions_services/dgccrf/imgs/breve/2014/documents/harmoni zed_list_Section_A.pdf Choi Y.S., Choi K.D., Kim S.D., Phillip O. & Chung C.S. 2010. Extracts of Korean medicinal plant extracts alter lipogenesis of pig adipose tissue and differentiation of pig preadipocytes in vitro. Journal of Animal Science and Technology. 52: 383–388. De Vos, P. 2010. European Materia Medica in Historical Texts: Longevity of a Tradition and Implications for Future Use. J Ethnopharmacol. 132: 28–47. Euroopan unioni 2017a. Rehuaineluettelo. Komission asetus (EU) 2017/1017. Verkossa: http://eur- lex.europa.eu/legal-content/FI/TXT/PDF/?uri=CELEX:32017R1017&qid=1498628186583&from=en, viitattu 11.12.2017. Euroopan Unioni 2017b. European Union Register of Feed Additives pursuant to Regulation (EC) No 1831/2003. Annex I: List of additives. Verkossa: https://ec.europa.eu/food/sites/food/files/safety/docs/animal-feed-eu- reg-comm_register_feed_additives_1831-03.pdf , viitattu 11.12.2017. Evira 2016. Suomalaisten luonnonvaraisten kasvien elintarvikekäyttötietoja (18.6.2014, viimeisin päivitys 29.9.2016). https://www.evira.fi/globalassets/elintarvikkeet/valmistus-ja- myynti/uuselintarvikkeet/luonnonvaraisten-kasvien-elintarvikekaytto_29092016.pdf Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 18/2018 107 Fimea 2016a. Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskuksen päätös lääkeluettelosta. http://www.fimea.fi/valvonta/luokittelu/laakeluettelo, liite 2 Lääkeluettelon rohdokset. Fimea 2016b. Päätös. Määräaikainen erityislupa. Dnro 001154/06.08.00.17/2016. https://www.fimea.fi/documents/160140/741488/28489_maaraaikaiset_antroposofiset.pdf/3d6a85e1- 1389-4d36-95e6-4a944982b264 'ĂůĂŶƚLJ͕͕͘DŝĐŚĂůŝŬ͕D͕͘^ħĚĞŬ͕B͘ΘWŽĚŽůĂŬ͕/͘ϮϬϬϴ͘dŚĞŝŶĨůƵĞŶĐĞŽĨ>d^-4, a saponoside from Lysimachia thyrsiflora L., on human skin fibroblasts and human melanoma cells. Cell Mol Biol Lett 13: 585–598. Galkin, A., Jokela, J., Wahlsten, M., Tammela, P., Sivonen, K &, Vuorela, P. 2009. Discovering protein kinase C active plants growing in Finland utilizing automated bioassay combined to LC/MS. Nat Prod Commun 4: 139–142. Hanganu, D., Olah, N.K., Mocan, A., Vlase, L., Benedec, D., Raita, O. & Toma, C.C. 2016. Comparative polyphenolic content and antioxidant activities of two Romanian Lysimachia Species. Rev Chim 67: 227– 231. Hinneri, S., Hämet-Ahti, L., Kurtto, A. & Vuokko, S. 1995. Maarianheinä, mesimarja ja timotei. Suomen luonnonvaraisia kasveja. Otava, Helsinki. 350 s. Hämet-Ahti, L., Suominen, J., Ulvinen, T. & Uotila, P. (toim.) 1998. Retkeilykasvio. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo. Yliopistopaino, Helsinki. 656 s. Lee, Y. 2016. Lysimachia foenum-graecum herba extract, a novel biopesticide, inhibits ABC transporter genes and mycelial growth of Magnaporthe oryzae. Plant Pathol J. 32: 8–15. Podolak, I., Elas, M. & Cieszka K. 1998. In vitro antifungal and cytotoxic activity of triterpene saponosides and quinoid pigments from Lysimachia vulgaris L. Proceedings of the Second International Symposium on Natural Drugs, Maratea, Italy, September 28 – October 1 1997, 12 (S1): S70–S73. Podolak, I., Koczurkiewicz, P., Michalik, M., Zajdel, P. & Galanty, A. 2013. Minor triterpene saponins from underground parts of Lysimachia thyrsiflora: structure elucidation, LC-ESI-MS/MS quantification, and biological activity. Nat Prod Commun. 8: 1691–1696. Podolak, I., Janeczko, Z., Koczurkiewicz, P., Galanty, A., Michalik, M. & Trojanowska, D. 2007. A triterpene saponin from Lysimachia thrysiflora L. Acta Pol Pharm - Drug Research 64: 39–43. Tóth, A., Végh, K., Alberti, Á., Béni, S. & Kéry, Á. 2016. A new ultra-high pressure liquid chromatography method for the determination of antioxidant flavonol aglycones in six Lysimachia species. Nat Prod Res 30: 2372– 2377. http://dx.doi.org/10.1080/14786419.2016.1174233 Tóth, A., Eszter Riethmüller[a]*, Ágnes Alberti[a], Krisztina Végh[a] and Ágnes K. 2012. Comparative phytochemical screening of phenoloids in Lysimachia species. Eur Chem Bull 1: 27–30. Yildirim, A.B., Guner, B., Karakas, F.P. & Turker, A.U. 2017. Evaluation of antibacterial, antitumor, antioxidant activities and phenolic constituents of field-grown and in vitro-grown Lysimachia vulgaris L. Afr J Tradit Complement Altern Med 14: 177–187. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 18/2018 108 3.14. Rantakukka, pohjanrantakukka Lythrum salicaria L. Raeusch. Ruots. fackelblomster; Engl. purple loosestrife; Saks. Gewöhnliche Blutweiderich Marika Laurila Luonnonvarakeskus (Luke) Tiivistelmä Rantakukka on ollut arvostettu rohdoskasvi, jolla on hoidettu muun muassa ruoansulatuskanavan vaivoja sekä erilaisia ihovaurioita. Sitä on hyödynnetty myös ravintona. Rantakukan versot ovat erit- täin rikas fenoliyhdisteiden lähde verrattuna moneen muuhun kasviin. Se sisältää runsaasti tanniiniyh- disteitä, etenkin ellagitanniineja, fenolihappoja ja flavonoideja. Rantakukka on osoittanut useissa tutkimuksissa hyvää antimikrobista, tulehdusvastaista ja erin- omaista antioksidanttista tehoa. Tutkimusten mukaan rantakukalla on käyttömahdollisuuksia moniin eri tarkoituksiin kuten suoliston hoitoon, ravinto- ja rehulisiin sekä kosmetiikkavalmisteisiin. Suomessa kasvia ei hyödynnetä, mutta Euroopan markkinoilta tuotteita löytyy jonkin verran. Hyvien ominaisuuk- siensa vuoksi rantakukka olisi kokeilemisen arvoinen kasvi suomalaisillekin yrityksille. Yleiskuvaus Rantakukan kookkaat tähkämäiset kukinnot ovat huomiota herättävän purppuranpunaiset. Parhaim- millaan yli metriseksi kasvava rantakukka kasvaa nimensä mukaisesti erilaisilla rannoilla, rantaniityillä ja -kivikoissa, luhdissa, ojissa, toisinaan myös vedessä (Hämet-Ahti ym. 1998). Se on yleinen Etelä- Suomessa, erityisesti rannikkoseuduilla, harvinaistuen kohti pohjoista (Kuva 1). Rantakukan luontainen levinneisyys kattaa Euroopan ulottuen Keski-Aasiaan ja Arfrikan luoteisosaan; vieraslajina se on levin- nyt myös Pohjois-Amerikkaan ja Australiaan (Olsson & Ågren 2002). Kuva 1. Rantakukka Oulujoen suistossa ja lajin levinneisyys Suomessa. Valokuva: Pasi Laurila. Kartta: Luonnontie- teellinen keskusmuseo Luomus, Helsingin Yliopisto. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 18/2018 109 Perinteinen käyttö Rantakukka on ollut vuosisatojen ajan laajalti arvostettu ja tehokkaaksi osoittautunut rohdoskasvi. Sillä on hoidettu menestyksekkäästi etenkin ruoansulatuskanavan vaivoja kuten ripulia ja suolistotu- lehduksia. Lisäksi sitä on käytetty tyrehdyttämään verenvuotoja ja hoitamaan haavoja. Ulkoiseen käyt- töön ovat kuuluneet muun muassa silmä-, poskiontelo-, emätin- ja ihotulehdusten hoito. Rantakukkaa on dokumentoitu käytetyn myös eläinten ripulin hoitoon. Rantakukka oli suosittu rohdos etenkin las- ten ripulin hoidossa vielä 1960-luvulla, jolloin sitä käytettiin esimerkiksi Ranskassa tiettyihin rohdos- valmisteisiin 3 000–4 000 kiloa vuodessa. Sittemmin sen käyttö on hiipunut. Tuoreet tutkimukset 2000-luvulla ovat nostaneet lajin hyödyntämismahdollisuudet uudelleen mielenkiinnon kohteeksi. (Piwowarski ym. 2015) Suomalaisessa kansanlääkinnässä rantakukkaa on käytetty Lönnrotin mukaan seuraavasti (Lönn- rot & Saelan 1866): ”Lehtikeitettä käytettiin punatautiin, vatsatautiin, valkeaisen vuotoon, verisyl- kyyn”. Rautavaara (1980) toteaa rantakukan olleen aiemmin yleisesti käytetty rohdos mainiten sen hyväksi lääkkeeksi muun muassa ripuliin ja suolitulehduksiin. Värjäyskasvinakin rantakukka on tunnettu. Hellén (1919) kirjoittaa siitä seuraavasti: ”Kasvi on erit- täin sopiva värjäämiseen; puretettuna alunalla saadaan siitä keltaisenruskeata, kromihappoisella kalil- la vihreänkeltaista, rauta- vihtrillillä ruskeanharmaata väriä”. Lisäksi rantakukasta saadaan purppuraa ja violettia väriä, kukinnoilla purettamaton lanka voidaan värjätä raudan avulla mustaksi ja kukkien punaista väriä on käytetty leivonnaisten väriaineena (coloria.net). Ruoan värjäämisen rantakukan kukinnoilla mainitsee myös Bencsik (2014) kasvin perinteisiä käyt- tötapoja listatessaan. Rantakukan versoja on käytetty muiden villikasvien tapaan osana välimerellistä ruokavaliota (Heinrich ym. 2005). Koostumus Laajassa rantakukkaa käsittelevässä kirjallisuuskatsauksessa Piwowarski ym. (2015) toteavat sen maanpäällisten versojen olevan rikas polyfenolien lähde sisältäen erilaisia tanniiniyhdisteitä, fla- vonoideja ja fenolihappoja. Lisäksi niistä on löydetty muun muassa triterpeenejä, steroideja, kuma- riineja, alkaloideja ja haihtuvia yhdisteitä; kaikkiaan rantakukasta on määritetty yli 70 eri yhdistettä (Piwowarski ym. 2015). Välimeren alueelta 127 villikasvista käsittävässä tutkimuksessa (Heinrich ym. 2005) rantakukan versoista valmistetussa etanoliuutteessa todettiin kaikkein korkein kokonaisfenolipi- toisuus (629 mg/g). Myös Kähkösen ym. (1999) tutkimuksessa rantakukan metanoliuute sisälsi eniten fenoliyhdisteitä samalla menetelmällä uutetuista suomalaista alkuperää olevista 30 kasvilajeista. Unkarissa tehdyssä tutkimuksessa havaittiin rantakukan yhdistepitoisuuksien vaihtelevan huomat- tavasti kasvinosasta, alueesta ja ajankohdasta riippuen (Bencsik 2014). Elokuussa pääkukinta-aikana fenolipitoisuudet olivat korkeampia kuin kukinnan alkuvaiheessa heinäkuussa ja vuonna 2011 pitoi- suudet olivat korkeammat kuin vuonna 2010. Elokuussa 2011 kokonaisfenolipitoisuuksien mediaani alueiden kesken eri kasvinosissa oli seuraava (suluissa vaihtelu alueiden välillä): kukinnot 22,8 % (13,5– 36,8 %), lehdet 14,2 % (11,1–28,7 %) ja varret 7,9 % (5,2–9,6 %). Tanniinipitoisuus vaihteli seuraavasti: kukinnot 16,2 % (9,0–25,7 %), lehdet 10,5 % (8,2–22,0 %) ja varret 5,4 % (3,5–7,2 %). Flavonoidien pitoisuudet olivat lehdissä 1,5 % (0,7–2,5 %), kukinnoissa 0,5 % (0,2–0,6 %) ja varsissa 0,2 % (0,1–0,3 %). Bencsik (2014) testasi fenoliyhdisteiden uuttoa eri liuottimilla todeten etanoli(50 %)-vesiseoksen olevan tehokkain: sillä saatiin erotettua laajin kirjo ja myös määrällisesti eniten yhdisteitä. Etanoli- vesiuutteessa runsaimmat flavonoidit olivat iso-ŽƌŝĞŶƚŝŝŶŝ;ϭϯϮϬʅŐͬŐͿ͕ŽƌŝĞŶƚŝŝŶŝ;ϰϳϭʅŐͬŐͿ͕ŝƐŽǀŝƚĞŬƐŝi- Ŷŝ;ϭϯϭʅŐͬŐͿ͕ůƵƚĞŽůŝŝŶŝ;ϵϴʅŐͬŐͿ͕ǀŝƚĞŬƐŝŝŶŝ;ϴϴʅŐͬŐͿ͕ŬĂƚĞŬŝŝŶŝ;ϯϬʅŐͬŐͿũĂŚLJƉĞƌŽƐŝĚŝ;ϮϱʅŐͬŐͿ͕ůŝƐćŬƐi ŚĂǀĂŝƚƚŝŝŶƉŝĞŶŝćŵććƌŝć ;фϱʅŐͬŐͿĂƉŝŐĞŶŝŝŶŝĂ ũĂ ƌƵƚŝŝŶŝĂ ;ĞŶĐƐŝŬϮϬϭϰͿ͘ &ůĂǀŽŶŽŝĚŝĞŶŽŚĞůůĂĞŶĐƐŝŬ ym. (2014) totesivat etanoli-vesiuutoksen sisältävän runsaasti fenolihappoja, erityisesti ellagihappoa ;ϭϳϭϵʅŐͬŐͿ͕ŬůŽƌŽŐĞĞŶŝŚĂƉƉŽĂ;ϭϳϭʅŐͬŐͿũĂŐĂůůŝŚĂƉƉŽĂ;ϭϲϲʅŐͬŐͿ͘^ƵŽŵĞƐƐĂZĂƵŚĂLJŵ͘;ϮϬϬϭͿŵćä- rittivät rantakukan versoista neljä flavonoidiyhdistettä: iso-orientiini, orientiini, viteksiini ja isoviteksii- ni. Fenolihapoista löydettiin gallihappo, klorogeeni- ja isoklorogeenihappo sekä ellagihappo. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 18/2018 110 Tutkituimpia ja tunnetuimpia rantakukan yhdisteitä ovat tanniinit, erityisesti ellagitanniinit (ET), joita Piwowarskin ym. (2015) katsausartikkelin mukaan on eri tutkimuksissa määritetty rantakukasta kymmenen eri yhdistettä. Etenkin tietyt ellagitanniinit sekä flavonoidi- ja polysakkaridiyhdisteet vai- kuttaisivat olevan monien rantakukan lääkinnällisten vaikutusten takana (Piwowarskin ym. 2015). Kat- sauksessa viitataan muun muassa suomalaistutkimukseen (Rauha ym. 2001), jossa rantakukan kukki- vista versoista (kerätty Helsingistä) oli määritetty kolme ET-yhdistettä: veskalagiini, kastalagiini ja pe- dunkulagiini. Katsauksessa ei ole mukana tuoreempi Turun yliopistossa tehty tutkimus, jossa Moilanen ym. (2015) määrittivät 82 kasvilajista (kerätty Turun seudulta) ET-pitoisuuksia ja yhdistekoostumusta. Rantakukka oli yksi yhdestätoista lajista, joilla havaittiin kaikkein korkeimmat (yli 90 mg/g) ET- pitoisuudet. Muita korkeimpia ET-pitoisuuksia sisältäneitä lajeja olivat esimerkiksi mesiangervo (ku- kinnot), tyrni (lehdet), maitohorsma (kukinnot) ja hilla (lehti). Rantakukan lehtien ja kukintojen yhdis- telmänäytteestä saatiin eristettyä asetoni-metanoli-vesi -uutoilla yhdeksän ET-yhdistettä, jotka run- sausjärjestyksessä olivat salikariinit A, B ja C, kastalagiini, veskalagiini, veskavaloniini- tai kastavalonii- nihappo, stakhyuriini ja kasuariniini. Lisäksi rantakukan todettiin sisältävän muita tarkemmin määrit- tämättömiä ET-yhdisteitä (Moilanen ym. 2015). Bioaktiivisuus ja käyttömahdollisuudet Antimikrobisuus Rantakukka oli antimikrobisesti kuuden tehokkaimman lajin joukossa laajassa amerikkalaistutkimuk- sessa, jossa vertailtiin 336 kasvilajista ja niiden eri kasvinosista (yhteensä 597 näytettä) valmistettuja vesi-etanoli(20 %)uutteita (Borchardt ym. 2008). Pakastettu kasvimateriaali jauhettiin uuteliuottimeen ja annettiin olla siinä 24 tuntia huoneenlämmössä (20 °C). Rantakukan kukintotähkistä ja lehdistä tehty uute ehkäisi merkitsevästi kaikkien testattujen kolmen bakteerin (Staphylococcus aureus, Escherichia coli, Pseudomonas aeruginosa) ja hiivasienen (Candida albicans) kasvua. Pelkistä lehdistä valmistettu uute tehosi ainoastaan S. aureusta vastaan. Samassa tutkimuksessa tehokkaimpien lajien joukossa oli myös muun muassa maitohorsma (kukkivat versot, lehdet) tehoten myös kaikkiin neljään mikrobiin. Turkissa tehdyissä tutkimuksissa rantakukan lehdistä valmistetun etanoliuutteen havaittiin ehkäi- sevän tutkituista kymmenestä mikrobista S. aureus, Mycobacterium smegmatis, Bacillius cereus ja Micrococcus luteus -bakteerien kasvua (Dulger & Gonuz 2004). Tässä tutkimuksessa rantakukalla ei ollut vaikutusta esimerkiksi E. coliin tai C. albicansiin. Myös Becker ym. (2005) totesi rantakukkauut- teen olevan antimikrobinen S. aureus ja M. luteus bakteereja vastaan; lisäksi se tehosi Proteus mirabi- lis bakteeriin ja Cladosporium cucumerinum kasvipatogeenisieneen. Listeriabakteereista rantakukan versoista valmistettu etanoliuute tehosi Listeria monocytogeneses ja L. innocua bakteereihin (Altanlar ym. 2006). Manayi ym. (2013a) havaitsivat rantakukan versoista valmistetun metanoliuutteen osoitta- van keskikertaista antibakteerisuutta Helicobacter pyloria vastaan. Suomalaistutkimuksessa rantakukka (verso, vesi-metanoliuute) osoittautui 29 kasvilajista tehok- kaimmaksi hiivasientä C. albicans vastaan estäen kohtuullisesti sen kasvua (Rauha ym. 2000). Samassa tutkimuksessa sen havaittiin olevan tehokkaimpien viiden kasvin joukossa myös E. coli bakteerin tor- junnassa. Sen sijaan S. aureusta vastaan rantakukkauutteen teho oli heikohko; sitä vastaan tehok- kaimpia lajeja olivat mesiangervo (verso), maitohorsma (verso), hieskoivu (lehdet) ja mänty (nila). Va- fin ym. (2016) tutkimuksessa rantakukan vesi-metanoliuutteen todettiin ehkäisevän kohtuullisesti S. aureuksen ja C. albicansin kasvua. Vertailtaessa rantakukan eri kasviosista ja eri liuottimilla saatujen uutosten antibakteerisuutta kiekkodiffuusiomenetelmällä tehokkaimmiksi osoittautuivat kukinnoista etanoli(50 %)-vesiseoksessa sekä pelkässä vedessä valmistetut uutteet S. aureusta, M. luteusta ja Staphylococcus epidermistä vas- taan (Bencsik 2014). Lehti- ja varsiuutteet olivat teholtaan pääsääntöisesti hieman alhaisempia; lehti- uute hieman tehokkaampi kuin varsiuute. Muilla liuotinaineilla (heksaani, kloroformi) valmistetut uut- teet eivät osoittaneet antimikrobisuutta. Jatkokokeissa testattiin agardiffuusiomenetelmällä kukin- noista ja lehdistä valmistettujen etanoli-ǀĞƐŝƵƵƚƚĞŝĚĞŶ ;ƉŝƚŽŝƐƵƵĚĞƚ ϱϬ ƚĂŝ ϭϬϬ ʅůͿ ƚĞŚŽĂ ƐĞŝƚƐĞŵććŶ bakteeriin ja C. albicans hiivasieneen (Bencsik 2014). Mikään uutteista ei tehonnut Bacillus subtilis - Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 18/2018 111 bakteeriin ja E. coliin tehosi ainoastaan kukintouute. Muihin bakteereihin (edellä lueteltujen lisäksi P. aeruginosa ja MRSA eli metisilliiniresistentti S. aureus) ja C. albicansiin tehosivat kaikki uutteet; kaik- kein herkin rantakukkauutteille oli S. epidermis. Korkeampi uutepitoisuus ehkäisi mikrobien kasvua paremmin ja kukintouute oli lehtiuutetta tehokkaampi. Verrattaessa rantakukkauutteen antimikrobis- ta tehoa antibiootteihin jälkimmäiset olivat pääsääntöisesti huomattavasti tehokkaampia. Rantakuk- kauute oli kuitenkin yhtä tehokas tai tehokkaampi kuin vankomysiini MRSA:ta tai cefuroxime B. subti- lista vastaan (Bencsik 2014). Antioksidanttisuus Rantakukka on osoittanut useissa tutkimuksissa hyvää antioksidanttiaktiivisuutta. Suomalaistutkimuk- sessa (Kähkönen ym. 1999) rantakukka oli tutkituista 30 yrtti- ja lääkekasvista neljäntoista tehokkaim- man joukossa testattaessa kasveista valmistettujen metanoliuutteiden kykyä ehkäistä rasvan (metyyli- linoleaatti) hapettumista. Brittiläistutkimuksessa rantakukka (lehdet) sijoittui kymmenenneksi 29 roh- doskasvin etanoliuutteiden antioksidanttiaktiivisuutta (ABTS) selvitettäessä (Mantle ym. 2000). Väli- meren alueen 127 villikasviksen bioaktiivisuuksia selvittäneessä tutkimuksessa rantakukan versoista valmistettu etanoliuute oli kolmentoista tehokkaimman joukossa testattaessa niiden antioksidanttiak- tiivisuutta neljällä eri menetelmällä (Heinrich ym. 2005). Kuudentoista espanjalaisen rohdoskasvin joukossa rantakukan versoista valmistettu metanoliuute oli antioksidanttisesti (DPPH) ylivoimaisesti tehokkain, lähes samaa tasoa kuin kontrollina ollut askorbiinihappo eli C-vitamiini (Lopez ym. 2008). Manayi ym. (2013a) totesivat rantakukan versoista valmistetun metanoliuutteen osoittavan korkeaa antoksidanttitehoa (DPPH) ollen yhtä tehokas kuin vertailukohteena ollut E-vitamiini. Vertailtaessa rantakukan versoista eri liuottimilla valmistettujen uutosten antioksidanttista tehoa, pelkkä vesi-, metanoli-vesi- ja etyyliasetaattiuutokset olivat tehokkaimpia eri antioksidanttisuustes- teissä (Tunalier ym. 2007). Petrolieetterillä tehty uutos oli heikkotehoinen kaikissa testeissä. Tulehdusten hoito Rantakukan versoista valmistettu metanoliuute ehkäisi hiirikokeessa merkitsevästi carrageenanilla jalkaan aiheutettua tulehdusturvotusta 200 mg/kg annostuksella (Tunalier ym. 2007). Se vähensi mer- kitsevästi myös tulehduksen aikaansaamia kipureaktioita (vatsan kouristuksia) hiirillä. Muilla rantaku- kasta valmistetuilla uutteilla (liuottimena petrolieetteri, etyyliasetaatti, metanoli-vesi tai pelkkä vesi) ei havaittu merkitseviä vaikutuksia tulehdus- tai kipureaktioihin. Minkään rantakukkauutteista ei havait- tu aiheuttavan suolistovaurioita. Vastaavasti vertailuna ollut aspiriini aiheutti 5/6-osalle hiiristä suolis- tohaavaumia. Tunalier ym. (2007) arvioivat erityisesti flavonoidien selittävän rantakukan bioaktiivisia vaikutuksia. Suoliston hoito Runsaasti ellagitanniineja sisältävää rantakukkaa on käytetty muun muassa suolistotulehdusten hoi- toon ja yksi hoitovaikutuksia selittävä tekijä voi olla ellagitanniinien hajoaminen suolistomikrobien toimesta urolitiineiksi, joilla on havaittu muun muassa tulehduksia ehkäiseviä ominaisuuksia (Piwo- warski ym. 2014). Rantakukan versoista valmistetun vesiuutteen havaittiin olevan tutkituista kymme- nestä kasvilajista yksi tehokkaimmista tuottamaan urolitiinejä ihmisen suolistosta otetuissa mikrobi- näytteissä (Piwowarski ym. 2014). Muita tutkittuja kasveja olivat muun muassa mesiangervo, rätvänä ja ketohanhikki. Samassa tutkimuksessa tehdyssä solumallikokeessa osoitettiin urolitiinien ehkäisevän tulehdusreaktioita kiihdyttävien tulehdusvälittäjäaineiden (TNF-ɲũĂ/>-6) tuotantoa. Piwowarski ym. (2015) käyvät läpi kirjallisuuskatsauksessa vanhempia 1910- ja 1920-luvuilla tehty- jä kokeita, joissa rantakukkavalmisteilla saatiin hyviä tuloksia ripulin hoidossa. Kasvista eristetyn glu- kosidin (salicairine) havaittiin muun muassa normalisoivan ulosteen koostumusta ja vähentävän kipua ilman haitallisia sivuvaikutuksia. Samanlaisia tuloksia saatiin pikkulasten ripulin hoidossa käytettäessä rantakukasta valmistettuua uutetta. Rantakukan havaittiin auttavan myös potilaiden suolistotulehduk- sen hoidossa ilmeten parantuneena ulosteen ja suolen mikrobiflooran koostumuksena. Eri lähteet kertovat rantakukkaa käytetyn menestyksekkäästi muun muassa sotilaiden suolistotulehdus- ja ripu- liepidemioiden hoidossa. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 18/2018 112 Tuoreemmissa eläinkokeissa hiirillä ja rotilla rantakukkauutetta 16,5 % sisältävän salicairine- valmisteen todettiin ehkäisevän merkitsevästi ripulia lisäämällä nesteen imeytymistä sekä hidastamal- la epänormaalin nopeaa suolen liikettä in vivo (Brun ym. 1998). Teholtaan salicairine oli verrattavissa kaupalliseen loperamide-lääkevalmisteeseen, mutta toisin kuin loperamide se ei heikentänyt suolen normaalia liikettä. Lisäksi ex vivo kokeessa salicairinen havaittiin vähentävän suolen sileiden lihasten kouristuksia eli sillä oli spasmolyyttinen vaikutus (Brun ym. 1998). Toisissa kokeissa rantakukkauutteel- la on havaittu suolen sileiden lihasten kouristuksia lisääviä eli spasmogeenisia vaikutuksia, mitä voisi hyödyntää ruoansulatuskanavan liikkuvuuden lisäämisessä (Bencsik ym. 2013). Ravinto- ja rehulisät Välimerelliseen ravintoon kuuluvien 127 villin tai puolivillin kasvin ja muutaman sienen merkitystä selvittäneessä tutkimuksessa rantakukka oli yksi eniten hyödyllisiä bioaktiivisuuksia osoittaneista kas- veista (Heinrich ym. 2005). Tutkimuksessa haluttiin kiinnittää huomiota terveellisen ruokavalion osana oleviin, epäsäännöllisemmin käytettyihin villikasviksiin. Niiden bioaktiivisuuksien in vitro mittauksissa keskityttiin ominaisuuksiin, jotka ovat tärkeitä ikääntymiseen liittyvissä, rappeuttavissa sairauksissa kuten sydän- ja verisuonitaudeissa, syövissä, II-tyypin diabeteksessa ja kognitiivisessa heikentymisessä. Kaikki materiaalit kuivattiin ensin huoneenlämmössä ja uutettiin 90 %:ssa etanolissa. Rantakukkien versoista valmistettu uute osoitti muun muassa korkeaa antioksidanttista aktiivisuutta sekä tiettyä entsyymitoimintaa (myeloperoksidaasi) ja diabetesta ehkäisevää aktiivisuutta. Eri bioaktiivisuudet yhteen laskien rantakukka oli seitsemän aktiivisimman lajin joukossa. Villikasvikset bioaktiivisine omi- naisuuksineen voisivat osaltaan selittää ravinnon ja ihmisten pitkän iän välistä yhteyttä Välimeren alueella. Tutkimuksen taustalla olevan hankkeen yksi tavoitteista oli tuottaa tietoa uusien terveyttä hoitavien ravintolisien kehittämiseen perinteisesti hyödynnetyistä paikallista raaka-aineista (Heinrich ym. 2005). Italiassa tehdyssä tutkimuksessa selvitettiin rantakukan vaikutuksia rehulisänä kanien kasvuun, terveysmuuttujiin, rehun sulavuuteen sekä lihan laatuun (Kovitvadhi ym. 2016). Sitä lisättiin perusruo- kaan joko kuivajauheena (0,2 % tai 0,4 % pitoisuuksina) tai kaupallisena yrttivalmisteena (Cunirel, pi- toisuus 0,3 %), jossa rantakukka oli pääkomponentti. Rantakukka nosti valkosolujen määrää kanien veressä sekä haihtuvien rasvahappojen ja etikkahapon pitoisuuksia umpilisäkkeen sisällössä. Korke- ammalla haihtuvien rasvahappojen määrällä voi olla suojaava vaikutus haitallisia mikrobi-infektioita vastaan. Ravintolisät (kuivajauhepitoisuus 0,4 %, Cunirel) puolestaan laskivat ravinnon sulavuutta ja ammoniumin määrää umpisuolen sisällössä. Alentuneen sulavuuden arveltiin voivan olla seurausta rantakukan korkeasta tanniinipitoisuudesta. Suolen bakteeriyhteisön koostumus oli samankaltaisempi ravintolisiä saaneilla kuin kontrolliryhmällä, jolla se kehittyi hitaammin. Kanien kasvussa ja terveydessä tai lihan laadussa ei havaittu eroja eri ryhmien välillä. Rantakukka on potentiaalinen kasvi vähentämään märehtijöiden metaani- ja ammoniumtyppi- päästöjä (Niderkorn & Macheboeuf 2014). Tutkituista 156 kasvilajista 17 kasvia tuotti käymisreaktiossa englanninraiheinää (Lolium perenne) vähintään 30 % vähemmän metaania ja 80 % vähemmän ammo- niumia. Rantakukan rehuominaisuudet olivat myös hyvät: todellinen in vitro -sulavuus oli 79,1 % ja raaka-valkuaispitoisuus 263 g/kg kuiva-aineessa. Lisäksi sen sisältämien ellagitanniinien (mm. salikarii- ni A) on todettu vähentävän märehtijöiden suolistossa loisivan juoksutusmahamadon (Haemonchus contortus) munien kuoriutumista (Engström ym. 2016). Aineenvaihdunnan säätely Eläinkokeet 1980-luvulla antoivat viitteitä rantakukan käyttömahdollisuuksista hyperglygemian eli liian korkean verensokerin hoidossa; tehokkaimmin verensokeria laskivat kukinnoista ja varsista valmistetut etyylieetteri- ja etanoliuutteet (Piwowarski ym. 2015). Esimerkiksi Lamela ym. (1986) havaitsivat ran- takukkauutteiden kykenevän alentamaan veren sokeritasoa niin terveillä kuin diabetes-rotilla. Niiden on todettu myös laskevan triglyseridin määrää ja nostivat vapaiden rasvahappojen tasoa vaikuttamat- ta kolesterolitasoon (Lamela ym. 1985). Manayi ym. (2013a) totesivat rantakukan versoista valmiste- tun metanoliuutteen osoittavan suhteellisen alhaista anti-diabeettista aktiivisuutta rotilla. Useissa Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 18/2018 113 tutkimuksissa on osoitettu rantakukan pystyvän säätelemään monien aineenvaihduntaan vaikuttavien entsyymien toimintaa; tarkemmin näitä tutkimuksia on käyty läpi Piwowarskin ym. (2015) rantakukkaa koskevassa katsausartikkelissa. Ihon hoito Rantakukan versoista valmistettu vesiuutos esti in vitro tehokkaimmin hyaluronidaasin eli hyaluronaa- nia hajottavan entsyymin toimintaa tutkituista 12 eri kasvilajista (Piwowarski ym. 2011). Hyaluronaani on suurikokoinen polysakkaridi, jota esiintyy runsaasti muun muassa ihossa soluvälitilassa ja sitä tarvi- taan esimerkiksi kudosten uusiutumisessa (solunetti.fi). Rantakukka ehkäisi tehokkaasti (viidenneksi tehokkain 12 kasvilajista) myös elastaasientsyymiä, jota syntetisoituu tulehdusreaktioissa ja joka hajot- taa soluväliaineen proteiineja (Piwowarski ym. 2011). Vielä tehokkaampia elastaasin ehkäisijöitä olivat hevoskastanja (kuori), mesiangervo (verso), maarianverijuuri (verso) ja tammi (kuori). Jatkotutkimuk- set ovat osoittaneet rantakukan entsyymeihin kohdistuvien vaikutusten takana olevan sen sisältämät C-glukosidiset ellagitanniinit: salikariinit A, B ja C sekä veskalagiini ja kastalagiini (Piwowarski & Kiss 2015). Rantakukan vesiuutteen havaittiin vähentävän tehokkaasti myös muiden tulehdustekijöiden (happiradikaalit, IL-8 sytokiini ja myeloperoksidaasi) tuotantoa, joiden tiedetään olevan tulehduksellis- ten iho- ja limakalvovaurioiden taustalla (Piwowarski & Kiss 2015). Rottakokeessa selvitettiin rantakukasta ja eräästä kuismalajista (Hypericum scabrum) valmistettu- jen vesi-metanoliuutteiden tehoa parantaa toisen asteen palovammoja (Vafi ym. 2016). Rantakukalla käsitellyt haavat supistuivat 89,5 % ja kuismalla käsitellyt 77,6 %. Ihon uloin kerros orvaskesi oli pa- remmin rakentunut ja sen alainen verinahka normaalimpi rantakukkakäsittelyjen jälkeen. Lisäksi ran- takukkavoide vähensi kudosten oksidatiivista stressiä tehokkaammin kuin kuismavoide ja kontrollina ollut pelkkä öljyvoide. Tulokset antavat tukea rantakukkavoiteen haavoja hoitaville vaikutuksille, jotka perustuvat mahdollisesti kasvin huomattavaan fenolipitoisuuteen ja antioksidanttisiin ominaisuuksiin. Muita mahdollisia terveysvaikutuksia Rantakukan kukintoversoista valmistetun etanoli-vesiuutteen on havaittu eläinkokeessa alentavan lyhytaikaisesti verenpainetta, toteaa Piwowarski ym. (2015) rantakukkaa käsittelevässä kirjallisuukat- sauksessa viitaten italialaistutkimukseen vuodelta 1975 (alkuperäislähde ei saatavilla). Tämä voi Pi- wowarskin ym. mukaan mahdollisesti johtua rantakukan kalsiumin virtausta soluihin ehkäisevästä vaikutuksesta viitaten Rauha ym. (1999) tutkimukseen. Rantakukan kukintoversoista eristetyllä suurel- la polysakkaridi-polyfenoli-konjugaattimolekyylillä on todettu yskää lievittäviä ominaisuuksia eläinko- keissa (Šutovská ym. 2012). Rantakukan juuriuutteen todettiin rottakokeessa vähentävän alkoholin aiheuttamaa oksidatiivista stressiä ja suojaavan maksaa (Lee ym. 2012). Uutteen vaikutuksesta rottien veren seerumissa havait- tiin triglyseridipitoisuuden laskevan annosvasteisesti, albumiinin määrän nousevan sekä alkoholia ha- jottavien etsyymien (alkoholidehydrogenaasi, aldehydidehydrogenaasi) aktiivisuuden kasvavan. Vesien puhdistus Kiinalaistutkimuksessa selvitettiin keinotekoisilla, vertikaalisesti toimivilla kosteikoilla rantakukan ja kalmojuuren (Acorus calamus) kykyä vähentää jätevesien kemiallista hapenkulutusta sekä typen, fos- forin ja orgaanisen hiilen kokonaismäärää (Zhao ym. 2009). Korkean orgaanisen kuormituksen vallites- sa molemmat lajit vähensivät tehokkaasti typen ja fosforin määrää, kalmojuuri vähensi myös kemiallis- ta hapenkulutusta. Korkean typpikuormituksen vallitessa kalmojuuri oli tehokkaampi vähentäen mer- kitsevästi typen, fosforin ja kemiallisen hapenkulutuksen määrää, rantakukka kykeni vähentämään ainoastaan fosforin määrää. Runsaammin versoja ja biomassaa tuottavana rantakukka oli fosforin vä- hentäjänä tehokkaampi kuin kalmojuuri, joka kuitenkin kokonaisuudessaan oli tehokkaampi ravintei- den vähentäjä pitemmän kasvuaikansa ansiosta. Toisessa vastaavan tyyppisessä kokeessa rantakukan todettiin vähentävän sekä kokonaistypen että ammoniumtypen määrää; kokeessa selvitettiin eri kas- vien kykyä puhdistaa viinitiloilta tulevia jätevesiä (Mena ym. 2013). Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 18/2018 114 Turvallisuus Rantakukan käyttöä voidaan pitää suhteellisen turvallisena päätellen sen runsaasta periteisestä käy- töstä eikä sillä useiden lähteiden mukaan ole todettu merkittäviä haittavaikutuksia (Piwowarski ym. 2015). Solukokeissa sillä on havaittu lievää sytotoksisuutta (Khanavi ym. 2011). Laitinen ym. (2004) testasivat in vitro kokeissa rantakukasta tehdyn metanoli-vesiuutteen sekä ja kahdeksasta muusta kasvilajista (pellavan siemenet, mustikan, puolukan ja vadelman marjat, männyn kuori, salvian, orega- non ja rosmariinin versot) valmistettujen uutteiden sytotoksisuutta (MTT-testi) ja vaikutuksia useiden lääkeaineiden imeytymiseen. Rantakukkauute ei osoittanut MTT-testissä sytotoksisuutta tutkituilla pitoisuuksilla (0,02-20 mg/ml); ainoastaan salvia ja oregano olivat lievästi sytotoksisia 20 mg/ml pitoi- suuksilla. Rantakukka vähensi verapamil- ja metoprolol -lääkeaineiden imeytymistä johtuen luultavasti uutteen sisältämistä tanniineista ja fenolihapoista, sekä lisäsi parasetamolin kulkeutumista Caca-2 solukerrosten läpi (Laitinen ym. 2004). Rantakukan vesiuutteella havaittiin genotoksisia vaikutuksia simpukoihin (Unio pictorum): tuma- koko pieneni keskimäärin 8,33 solussa tutkituista 250 solusta, kun uuteen pitoisuus akvaariovedessä oli 1 g/l (Erc-Varanka ym. 2015). Genotoksisten vaikutusten arveltiin liittyvän erityisesti uutteen korke- aan tanniinipitoisuuteen, joka testiuutteessa oli 66,ϰϵʅŐͬŵů͘ Nykyinen ja sallittu käyttö Rantakukkaa sisältäviä tuotteita löytyi yhdeksän ulkomaisen yrityksen tuotteista. Siitä valmistetaan muun muassa ravintolisiä vatsavaivojen kuten ripulin hoitoon (Pierre D'Astier, Prodeco Pharma, Soria Natural). Biotrade Snc (Italia) käyttää rantakukkaa eläimille suunnatuissa ruoansulatuskanavan terve- yttä edistävissä ravintolissä (Birix naudoille, Avicox siipikarjalle). Lisäksi sitä hyödynnetään lääkevalmis- teissa hoitamaan hengitysteitä (sumute, Soria Natural) sekä peräaukon ärsytystä ja peräpukamia (voi- de, Prodeco Pharma). Kosmetiikassa rantakukka on ainesosana ihovoiteessa (Argital S.r.l., Italia). Raa- ka-ainemuodossa (kuivattu, uute) rantakukkaa markkinoi neljä yritystä (Alfred Galke GmbH, Hofapot- heke St. Afra, Kosmetikos DNR, Kräuter- und Reformhaus Wurzelsepp). Suomalaisten yritysten valmis- tamia rantakukkatuotteita ei löytynyt. Rantakukka ei ole Suomessa ei-uuselintarvikkeiksi luokitteltujen kasvien listalla (Evira 2016). Sen käyttö ravintolisänä on kuitenkin sallittu EU:ssa BELFRIT-listan mukaan (BELFRIT). Listan tiedoissa to- detaan, ettei käytössä ole erityistä huomioitavaa; poikkeuksena ovat diabeetikot, joiden ei tulisi käyt- tää rantakukkaa. Rantakukka ei ole lääkeluettelossa (Fimea 2016). EU:n rehuaineluetteloon (Euroopan Unioni 2017a) rantakukkaa ei ole listattu, mutta se voisi olla hyväksyttävissä esimerkiksi luokkaan ”Muut kasvit, levät ja niistä saatavat tuotteet”, jos sen soveltu- vuus ravinnoksi ja turvallisuus voidaan osoittaa. Rantakukasta valmistettu tinktuura on hyväksytty rehujen lisäaineiden luetteloon käyttöluokassa sensorinen lisäaine/aromiaine (Euroopan Unioni 2017b). Keruu ja viljely Rantakukan bioaktiivisesti arvokkaimmat kasvinosat ovat kukkivat versot, erityisesti kukinnot. Ylei- simmillään kasvi on eteläisen Suomen ranikkoseuduilla, pohjoisessa harvinaisempi. Alueilla, joilla laji on harvinainen, keruu tulee tehdä kasvustoa säästäen tai jättää laji kokonaan rauhaan. Monivuotinen rantakukka haaroo runsaasti tuottaen kukinnoissaan jopa miljoonia pieniä sie- meniä, jotka säilyvät pitkään siemenpankissa. Siemenet itävät parhaiten avoimessa ja lämpimässä maassa. Rantakukka leviää tehokkaasti myös kasvullisesti muun muassa kasvinpalasten avulla. Se on haitallinen vieraslaji Pohjois Amerikassa, jossa se on levittäytynyt laajasti kosteikoille syrjäyttäen alku- peräisiä kosteikkokasveja. Rantakukka suosii kosteaa maaperää, jossa pH on neutraali tai hieman ha- pan. Se pystyy kasvamaan kuitenkin hyvin monenlaisissa olosuhteissa. Rantakukkaa viljellään jossain määrin rohdos- ja mesikasvina. (Global Invasive Species Database, http://www.iucngisd.org/gisd/species.php?sc=93) Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 18/2018 115 Näyttävien kukintojensa vuoksi rantakukkaa hyödynnetään koristekasvina. Puutarhasivustojen (esim. puutarha.net, suomenniittysiemen.fi) perusteella se viihtyy ravinteikkaassa kosteassa maassa, mutta sietää myös kuivuutta ja seisovaa vettä. Ruotsalaistutkimuksessa havaittiin kasvimateriaalin alkuperän vaikuttavan kasvien hengissä selviytymiseen; pohjoista alkuperää olevista siemenistä kasva- tetut kasvit selvisivät parhaiten pohjoisissa puutarhaolosuhteissa (Olsson & Ågren 2002). Lähteet Altanlar, N., Citoglu, G.S. & Yilmaz, B.S. 2006. Antilisterial activity of some plants used in folk medicine. Pharm Biol 44: 91–94. Becker, H., Scher, J.M., Speakman, J.B. & Zapp, J. 2005. Bioactivity guided isolation of antimicrobial compounds from Lythrum salicaria. Fitoterapia 76: 580–584. BELFRIT: http://www.economie.gouv.fr/files/files/directions_services/dgccrf/imgs/breve/2014/documents/harmoni zed_list_Section_A.pdf, viitattu 20.9.2017. Bencsik T, Barthó L, Sándor V, Papp N, Benkó R, Felinger A, Kilár F, Horváth G. 2013. Phytochemical evaluation of Lythrum salicaria extracts and their effects on guinea-pig ileum. Nat Prod Commun. 8: 1247–1250. Bencsik, T. 2014. Comparative histological, phytochemical, microbiological, and pharmacological characterization of some Lythrum salicaria L. populations. Väitöskirja, University of Pécs, Unkari. 121 s. Borchardt, J.R., Wyse, D.L., Sheaffer, C.C., Kauppi, K.L., Fulcher, R.G., Ehlke, N.J., Biesboer, D.D. & Bey, R.F. 2008. Antimicrobial activity of native and naturalized plants of Minnesota and Wisconsin. J Med Plants Res 2: 98– 110. Dulger, B. & Gonuz, A. 2004. Antimicrobial activity of certain plants used in Turkish traditional medicine. Asian J Plant Sci 3: 104–107. Eck-Varanka, B., Kováts, N., Hubai, K., Paulovits, G., Ferincz, Á. & Horváth, E. 2015. Genotoxic effect of Lythrum salicaria extract determined by the mussel micronucleus test. Acta Biol Hung 66: 460–463. Engström, M.T., Karonen, M., Ahern, J. R., Baert, N., Payré, B., Hoste, H. & Salminen, J.-P. 2016. Chemical structures of plant hydrolyzable tannins reveal their in vitro activity against egg hatching and motility of Haemonchus contortus nematodes. J Agric Food Chem ϲϰ͗ϴϰϬоϴϱϭ͘ Euroopan unioni 2017a. Rehuaineluettelo. Komission asetus (EU) 2017/1017. Verkossa: http://eur- lex.europa.eu/legal-content/FI/TXT/PDF/?uri=CELEX:32017R1017&qid=1498628186583&from=en, viitattu 24.11.2017. Euroopan Unioni 2017b. European Union Register of Feed Additives pursuant to Regulation (EC) No 1831/2003. Annex I: List of additives. Verkossa: https://ec.europa.eu/food/sites/food/files/safety/docs/animal-feed-eu- reg-comm_register_feed_additives_1831-03.pdf , viitattu 24.11.2017. Evira 2016. Suomalaisten luonnonvaraisten kasvien elintarvikekäyttötietoja (18.6.2014, viimeisin päivitys 29.9.2016). https://www.evira.fi/globalassets/elintarvikkeet/valmistus-ja- myynti/uuselintarvikkeet/luonnonvaraisten-kasvien-elintarvikekaytto_29092016.pdf, viitattu 20.9.2017. Fimea 2016. Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskuksen päätös lääkeluettelosta. http://www.fimea.fi/valvonta/luokittelu/laakeluettelo, liite 2 Lääkeluettelon rohdokset, viitattu 20.9.2017. Hellén, A. 1919. Kotivärjäyskirja : neuvoja kotivärjäykseen kasviaineilla. Suomen käsityön ystävien toimesta laatinut Alina Hellén. Kansanvalistusseuran käsiteollisuuskirjasto N:o 13. Raittiuskansan kirjapaino, Helsinki. Heinrich, M. ym. 2005. Local Food-Nutraceuticals Consortium. 2005. Understanding local Mediterranean diets: a multidisciplinary pharmacological and ethnobotanical approach. Pharmacol Res 52: 353–366. Hämet-Ahti, L., Suominen, J., Ulvinen, T. & Uotila, P. (toim.) 1998. Retkeilykasvio. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo. Yliopistopaino, Helsinki. 656 s. Khanavi, M., Moshteh, M., Manayi, A., Ardekani, M.R.S., Vazirian, M., Ajani, Y. & Ostad, S.N. 2011. Cytotoxic activity of Lythrum salicaria. Res J Biol Sci 6: 55–57. Kovitvadhi, A., Gasco, L., Ferrocino, I., Rotolo, L., Dabbou, S., Malfatto V., Gai, F., Peiretti, P.G., Falzone, M., Vignolini, C., Cocolin, L. & Zoccarato, I. 2016. Effect of purple loosestrife (Lythrum salicaria) diet supplementation in rabbit nutrition on performance, digestibility, health and meat quality. Animal 10: 10– 18. Kähkönen, M.P., Hopia, A.I., Vuorela, H.J., Rauha, J.-P., Pihlaja, K. Kujala, T.S. & Heinonen, M. 1999. Antioxidant activity of plant extracts containing phenolic compounds. J Agric Food Chem 47: 3954–3962. Laitinen, L.A., Tammela, P.S., Galkin, A., Vuorela, H.J., Marvola, M.L. & Vuorela, P.M., 2004. Effects of extracts of commonly consumed foods upplements and food fractions on the permeability of drugs across Caco-2 cell monolayers. Pharm Res 21: 1904–1916. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 18/2018 116 Lamela, M., Cadavid, I. & Calleja, J.M. 1986. Effects of Lythrum salicaria extracts on hyperglycemic rats and mice. J Ethnopharmacol 15: 153–160. Lamela, M., Cadavid, I., Gato, A. & Calleja, J.M. 1985. Effects of Lythrum salicaria in normoglycemic rats. J Ethnopharmacol 14: 83–91. Lee, S.-E., Lee, J.-H., Kim, G.S., Hong, Y.-P., Noh, H.-J., Park, C.-G. & Kim, S.-Y. 2012. Effect of root extract of Lythrum salicaria L. on liver function of fat acutely administrated with alcohol. Korean Journal of Medicinal Crop Science 20: 345–352. López, V., Akerreta, S., Casanova, E., García-Mina, J., Cavero, R. & Calvo, M. 2008. Screening of Spanish medicinal plants for antioxidant and antifungal activities. Pharml Biol 46: 602–609. Lönnrot, E. & Saelan, T. 1866. Flora Fennica. Suomen kasvio. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjapaino, Helsinki. Manayi, A., Khanavi, M., Saeidnia, S., Azizi, E. Mahmoodpour, M.R., Vafi, F., Malmir, M., Siavashi, F. & Hadjiakhoondi, A. 2013. Biological activity and microscopic characterization of Lythrum salicaria L. Daru 21: 61. Mantle, D., Edeeb, F. & Pickering, A.T. 2000. Comparison of relative antioxidant activities of British medicinal plant species in vitro. J Ethnopharmacol 72: 47–51. Mena, J., Gómez, R., Villaseñor, J. & de Lucas, A. 2013.Influence of polyphenols on low-loaded synthetic winery wastewater constructed wetland treatment with different plant species. J Environ Eng Sci 8: 128–138. Moilanen, J., Koskinen, P. & Juha-Pekka Salminen, J.-P. 2015. Distribution and content of ellagitannins in Finnish plant species. Phytochemistry 116: 188–197. Niderkorn, V. & Macheboeuf, D. 2014. Identification of bioactive grassland plants for reducing enteric methane production and rumen proteolysis using an in vitro screening assay. Animal Production Science 54: 1805– 1809. Olsson, K. & Ågren, J. 2002. Latitudinal population differentiation in phenology, life history and flower morphology in the perennial herb Lythrum salicaria. J Evol Biol 15: 983–996. Piwowarski, J.P., Granica, S. & Kiss, A.K. 2015. Lythrum salicaria L.-Underestimated medicinal plant from European traditional medicine. A review. J Ethnopharmacol 170: 226–250. Piwowarski, J.P., Kiss, A.K. & Kozlowska-Wojciechowska, M. 2011. Anti-hyaluronidase and anti-lastase activity screening of tannin-rich plant materials used in traditional Polish medicine for external treatment of diseases with inflammatory background. J Ethnopharmacol 137: 937–941. WŝǁŽǁĂƌƐŬŝ͕:͘W͕͘'ƌĂŶŝĐĂ͕^͕͘ǁŝĞƌnjLJŷƐŬĂ͕D͕͘^ƚĞĨĂŷƐŬĂ͕:͕͘^ĐŚŽƉŽŚů͕W͕͘DĞůnjŝŐ͕D͘&͘Θ<ŝƐƐ͕͘<͘ϮϬϭϰ͘ZŽůĞŽĨ human gut microbiota metabolism in the anti-inflammatory effect of traditionally used ellagitannin-rich plant materials. J Ethnopharmacol 155: 801–809. Piwowarski, J.P. & Kiss, A.K., 2015. Contribution of C-glucosidic ellagitannins to Lythrum salicaria L. influence on pro-inflammatory functions of human neutrophils. J Nat Med 69: 100–110. Rauha, J.-P, Tammela, P., Summanen, J., Vuorela, P., Kähkönen, M., Heinonen, M., Hopia, A ., Kujala, T., Pihlaja, K., Törnquist, K. & Vuorela, H. 1999. Actions of some plant extracts containing flavonoids and other phenolic compounds on calcium fluxes in clonal rat pituitary GH4C1 cells. Pharm Pharmacol Lett 9: 66–69. Rauha JP, Remes S, Heinonen M, Hopia A, Kähkönen M, Kujala T, Pihlaja K, Vuorela H, Vuorela P (2000). Antimicrobial effects of Finnish plant extracts containing flavonoids and other phenolic compounds. Int J Food Microbiol 56: 3–12. Rauha, J.P., Wolfender, J.L., Salminen, J.P., Pihlaja, K., Hostettmann, K. & Vuorela, H. 2001. 2001. Characterization of the polyphenolic composition of purple loosestrife (Lythrum salicaria). Z Naturforsch C 56: 13–20. aƵƚŽǀƐŬĄ͕D͕͘ĂƉĞŬ͕W͕͘&ƌĂŸŽǀĄ͕^͕͘WĂǁůĂĐnjLJŬ͕/͘Θ'ĂŶĐĂƌnj͕Z͘ϮϬϭϮ͘ŶƚŝƚƵƐƐŝǀĞĂŶĚďƌŽŶĐŚŽĚŝůĂƚŽƌLJĞĨĨĞĐƚƐŽĨ Lythrum salicaria polysaccharide-polyphenolic conjugate. Int J Biol Macromol 51: 794–799. Tunalier, Z., Kosar, M., Kupeli, E., Calis, I. & Baser, K.H.C. 2007. Antioxidant, anti-inflammatory, anti-nociceptive activities and composition of Lythrum salicaria L. extracts. J Ethnopharmacol 110: 539–547. Vafi, F., Bahramsoltani, R., Abdollahi, M., Manayi, A., Hossein Abdolghaffari, A., Samadi, N., Amin, G., Hassanzadeh, G., Jamalifar, H., Baeeri, M., Heidari, M. & Khanavi, M. 2016. Burn wound healing activity of Lythrum salicaria L. and Hypericum scabrum L. Wounds. 2016 Sep 29. pii: WNDS20160929-2. [Epub ahead of print] Zhao, Y.,Liu, B., Zhang, W., Kong, W., Hu, C.H. & An, S. 2009. Comparison of the treatment performances of high- strength wastewater in vertical subsurface flow constructed wetlands planted with Acorus calamus and Lythrum salicaria. J Health Sci 55: 757–766. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 18/2018 117 3.15. Rätvänä ja ketohanhikki Potentilla erecta (L.) Raeusch., syn. Tormentilla erecta L., syn. Potentilla tormentilla Stokes Ruots. blodrot; Engl. tormentil, septfoil, erect cinquefoil; Saks. Blutwurz Argentina anserina (L.) Rydb., syn. Potentilla anserina L. Ruots. Gåsört; Engl. silverweed, silver cinquefoil; Saks. Gänsefingerkraut Marika Laurila¹ & Bertalan Galambosi ¹ Luonnonvarakeskus (Luke) Tiivistelmä Rätvänällä ja ketohanhikilla on pitkä käyttöhistoria erilaisten sairauksien hoidossa. Rätävänästä on hyödynnetty erityisesti sen juurta ja ketohanhikista versoja. Tutkimustulokset antavat näyttöä mo- lempien lajien ja myös muiden hanhikkilajien antibakteerisista ja tulehduksia hoitavista vaikutuksista. Erityisen vahvaa tukea on saatu rätvänän tehosta suolisto- ja ihotulehdusten hoidossa, jota on voitu osoittaa myös kliinisissä kokeissa. Rätvänän käytön on useissa kokeissa osoitettu olevan turvallista. Rätvänää käytetään runsaasti ulkomailla ravintolisä-, lääke- ja kosmetiikkavalmisteissa. Lisäksi sen käyttö on luvallista eläinten rehun lisäaineena. Samoin ketohanhikkia on ulkomaisten yritysten lääke- ja ravintolisävalmisteissa. Hanhikkilajien hyödyntämismahdollisuuksia olisi hyvä selvittää myös suoma- laisissa yrityksissä, joiden raaka-ainevalikoimista ne tällä hetkellä puuttuvat. Luonnosta keräämällä rätvänää ja muita hanhikkilajeja on runsaimmin saatavilla eteläisessä Suomessa. Mikäli raaka-aineille alkaa syntyä kysyntää, myös viljelyn mahdollisuuksia tulisi selvittää. Yleiskuvaus Rätvänän kirkkaankeltaisissa kukissa on neljä terälehteä ja kiiltävänvihreät lehdet ovat sormilehdykkäi- set (Kuva 1). Monivuotinen vankka juurakko voi kasvaa jopa puolikiloiseksi ja sen halkaisupinnasta erittyy verenpunaista nestettä (luontoportti.fi). Rätvänä kasvaa rehevillä niityillä, pientareilla, lehto- maisissa metsissä, korvissa ja letoilla. Se on Etelä-Suomessa yleinen, pohjoisessa huomattavasti harvi- naisempi esiintyen siellä pääasiassa ravinteisilla soilla ja edustaen mahdollisesti eri rotua kuin etelässä (Hämet-Ahti ym. 1998). Maata pitkin rönsyilevän ketohanhikin kookkaissa kukissa on viisi terälehteä ja ruusukkeena sijait- sevat lehdet ovat pihlajan tapaan parilehdykkäiset (Kuva 2). Alalajilla pihaketohanhikki (Argentina anserina ssp. anserina) lehdet ovat ainakin alapuolelta tiheään hopeakarvaiset kun taas merenrannoil- la kasvavan meriketohanhikin (A. ansrina ssp. groenlandica, syn. Potentilla anserina ssp. egedii) lehdet ovat kaljut (Väre ym. 2005). Ketohanhikki kasvaa yleisenä rannikkoseuduilla. Alalajeista pihaketohan- hikin kasvupaikkoja ovat pihat, puistot ja pientareet, myös merenrannat; meriketohanhikki kasvaa nimensä mukaisesti merenrannoilla (Väre ym. 2005). Suomessa kasvaa yleisenä myös hopeahanhikki (Potentilla argentea L.), jonka levinneisyys painot- tuu Etelä- ja Keski-Suomeen, myös Perämeren rannikolla sitä kasvaa yleisesti (Hämet-Ahti ym. 1998). Rätvänän tapaan se on pystykasvuinen ja lehdet ovat sormilehdykkäiset, erottavina tuntomerkkeinä ovat hopeahanhikin viisiterälehtiset kukat ja vähintään lehtien alapinnan runsas hopeinen karvoitus. Laji on mainittu tässä, koska myös se on tutkimuksissa osoittanut hyviä bioaktiivisia ominaisuuksia. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 18/2018 118 Kuva 1. Rätvänä, kasvupaikkana kostea niitty ja lajin levinneisyys Suomessa. Valokuva: Marika Laurila. Kartta: Luonnontieteellinen keskusmuseo Luomus, Helsingin Yliopisto. Kuva 2. Ketohanhikki pihan laiteella ja lajin levinneisyys Suomessa. Valokuva: Marika Laurila. Kartta: Luonnontie- teellinen keskusmuseo Luomus, Helsingin Yliopisto. Perinteinen käyttö Rätvänällä ja myös sen sukulaislajilla ketohanhikilla on pitkä käyttöhistoria erilaisten sairauksien hoi- dossa. Euroopassa rätvänän juuria on käytetty hoitamaan tulehduksia, haavoja, verenvuotoa, vatsa- ja Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 18/2018 119 suolistotulehduksia, ripulia, bakteeri-, sieni- ja virusinfektioita, eräitä syöpätyyppejä sekä suun ja kur- kun desinfiointiin. Ketohanhikin versoilla on hoidettu lievää akuuttia ripulia, suun ja nielun tulehduksia sekä hammassärkyä. Rätvänän ja ketohanhikin käyttö osin näihin ja muihin tarkoituksiin on hyväksyt- tyä useiden niitä käsittelevien monografia- ja farmakopea-julkaisujen mukaan. (Tomczyk & Latté 2009) Rätvänän tunnettuutta rohdoskasvina osoittaa sen esiintyminen Euroopan ja Välimeren alueen seitsemässä historiallisesti merkittävässä lääkinnällisessä teoksessa (De Vos 2010). Kyseisen katsauk- sen mukaan se on listattu suosituimpien 439 lääkinnällisen aineen joukkoon. Ketohanhikki on yleisesti käytetty rohdos Aasian ja Venäjän itäosissa (Olennikov ym. 2015). Perin- teiseen käyttöön on kuulunut Tiibetissä ja Jakutiassa ripulin hoito, Kiinassa sillä on hoidettu verense- kaista oksennusta ja Mongoliassa suolistotulehduksia ja ruoansulatushäiriöitä. Lisäksi ketohanhikilla on parannettu munuais- ja maksasairauksia sekä haavoja. Käytetyt kasviosat (lehdet, kukat, versot, juuret tai koko kasvi) ovat vaihdelleet käyttötarkoituksesta ja alueesta riippuen (Olennikov ym. 2015). Britanniasta ja Irlannista kasvien käyttöperinnettä koonneet Allen ja Hatchfield (2004) nostavat esiin ketohanhikin kaksi hyödyntämistapaa, joilla on hyvin pitkä käyttöhistoria. Ensinnäkin sitä on käy- tetty 1500-luvulta 1800-luvulle asti kosmeettisiin tarkoituksiin puhdistamaan ihoa tahroista, finneistä, pisamista ja rusketuksesta sekä poistamaan isorokon aiheuttamia jälkiä. Toinen pitkään jatkunut käyt- töperinne on ollut laittaa ketohanhikin lehtiä jalkineisiin estämään liikaa hikoilua ja siitä aiheutuvaa aristusta, minkä vuoksi kasvista käytetty nimityksiä ”traveller´s joy” ja ”chafe grass”. Rätvänän suomalaista kansanlääkinnällistä käyttöä Lönnrot kuvaa seuraavasti: ”Juuri turvottava; käytetään punataudissa, vatsurissa niin ihmisten kuin eläinten hyväksi” (Lönnrot & Saelan 1866). Can- tell & Saarnio (1936) kertovat rätvänän juurakkoa käytetyn ulkoisesti haavoihin, suu- ja kurlausvesiin (erityisesti haavaisessa suuntulehduksessa), sisäisesti monissa suoliston ongelmissa (ripuli, tulehduk- set, verenvuodot), tippurissa, keuhkoverenvuodoissa ja lisäksi sillä on lääkitty nivelreumaa. Myös Rau- tavaara (1980) painottaa rätvänän merkitystä ripulin sekä ruoansulatuskanavan tai suun limakalvojen tulehdusten ja haavaumien hoidossa todeten sen yhdeksi parhaimmiksi rohdoiksi johtuen muun mu- assa juurakon runsaasti sisältämistä parkkiaineista (tanniineista). Hän kertoo rätvänän käytön elpy- neen uudestaan erityisesti Keski-Euroopassa sen jälkeen, kun huomattiin ripulin hoitoon käytettyjen kemiallisten lääkkeiden ja antibioottien haitalliset sivuvaikutukset. Rätvänää on suositeltu eläimille samojen vaivojen hoitoon kuin ihmisillekin kuten lainaus Lönnro- tin tekstistä edellisessä kappaleessa kertoo. Eläimille juurakosta voidaan valmistaa muun muassa kei- tettä (Tuomivaara 2009). Hevosille rätvänää kerrotaan käytettävän erityisesti suolisto-ongelmien hoi- toon ja sen todetaan sopivan myös ulkoisesti esimerkiksi märkiviin ja tulehtuneisiin haavoihin sekä ihottumiin (luontoaidinhevoset.com). Tutkimusmatkallaan Lappiin 1732 Carl von Linné havaitsi saamelaisten käyttävän rätvänän juurta nahan ja villan värjäämiseen punaiseksi (Itkonen-Kaila 1991). Linnén kertoma lappalaisten värjäysme- netelmä oli yksinkertainen ja nopea: juurta pureskeltiin ja sitten nahka siveltiin värjäytyneellä syljellä. Tämä selitti sen, että lappalaisilla oli punaisia kauluksia ja hihansuita, punaisia vöitä ja sääryksiä. Rät- vänän juuren on sanottu olevan hyvä myös nahkojen parkitsemisessa, jopa tammen kuorta parempi (Lönnrot & Saelan 1866). Varsista ja lehdistä saadaan keltaista ja ruskeaa väriä (yrttitarha.fi). Rätvänän juuria on käytetty myös alkoholijuomien mausteena Saksassa, Ukrainassa ja Venäjällä. Koostumus Potentilla-lajien kirjallisuuskatsauksessa (Tomczyk & Latte 2009) rätvänän juurakon todetaan sisältä- vän runsaasti tanniineja (17–22 %). Kondensoituneita tanniineja eli proantosyanidiineja on 15–20 % ja hydrolysoituvia tanniineja noin 3,5 %. Fecka ym. (2015) vertasivat markkinoilla olevien kuivattujen juurakkovalmisteiden ja uutteiden tanniinipitoisuuksia havaiten kokonaistanniinipitoisuuden vaihtele- van juurakoissa 9,38–19,96 % ja uutteissa 1,43–2,13 % välillä valmisteesta riippuen. Bioaktiivisesti yksi mielenkiintoinen yhdisteryhmä ovat ellagitanniinit; niiden pitoisuuden vaihteluväli oli juurakoissa 2,31–4,93 % (Fecka ym. 2015). Juurakko sisältää myös flavonoideja (mm. kemferolia), triterpeenejä Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 18/2018 120 (mm. tormentosidia), orgaanisia happoja (mm. kahvihappoa), fruktoosia ja rasvahappoja (Tomczyk & Latte 2009). Maanpäällisten versojen fenolikoostumusta selvitettiin eri menetelmin vesiuutoksista (45 minuu- tin uutto 40 °C lämpötilassa ultraäänen avulla) yhteensä 10 Potentilla-lajissa (Tomczyk ym. 2010). Rät- vänän kokonaisfenolipitoisuus (69 mg/g eli kuivapainosta) oli seitsemänneksi suurin: korkein pitoisuus oli pensashanhikilla (P. fruticosa, 116,3 mg/g) ja rätvänää suurempia pitoisuuksia oli myös esimerkiksi ketohanhikilla (P. anserina, 89,9 mg/g) ja peltohanhikilla (P. norvegiga, 82,9 mg/g). Pensashanhikin fenolipitoisuudet olivat lisäksi korkeimmat seuraavissa yhdisteryhmissä: tanniinit yhteensä (167,3 mg/g), kondensoituneet tanniinit (4,6 mg/g), fenolihapot (16,4 mg/g) ja flavonoidit (7,0 mg/g). Myös ketohanhikilla näiden yhdisteryhmien pitoisuudet olivat selvästi korkeampia kuin rätvänällä. Rätvänäl- lä tanniineja oli yhteensä 71,3 mg/g, kondensoituneita tanniineja 3,8 mg/g, fenolihappoja 3,7 mg/g ja flavonoideja 2,5 mg/g. Ruusukasvien heimossa yleisesti esiintyvä agrimoniini (ellagitanniini), on saanut viime vuosina runsaasti huomiota bioaktiivisten ominaisuuksiensa vuoksi (Grochowski ym. 2017). Fecka (2009) selvit- ti yhdisteen pitoisuuksia seuraavista kaupallisista yrttivalmisteista: rätvänän juuret (Tormentillae rhi- zoma), ketohanhikin versot (Anserinae herba), piennarpoimulehden versot (Alchemillae herba), maa- rianverijuuren versot (Agrimoniae herba) ja ahosmansikan lehdet (Fragariae folium). Pitoisuudet olivat suuruusjärjestyksessä seuraavat (osuudet painosta, vaihtelu valmisteiden välillä): rätvänä 2,08–3,23 %, piennarpoimulehti 2,15–2,27 %, ketohanhikki 1,42–1,88 %, ahomansikka 0,89–1,11 % ja maarianveri- juuri 0,57–0,67 %. Olennikov (2015) havaitsi huomattavaa vaihtelua ketohanhikin versojen agrimonii- nipitoisuuksissa (1,83–5,73 % painosta) tutkiessaan lajin fenolikoostumusta Siperiassa kolmella eri alueella; kaikissa näytteissä agrimoniini oli kuitenkin ketohanhikin vallitseva fenoliyhdiste. Yrttikasvien lisäksi agrimoniinia esiintyy tavallisissa ruokakasveissa kuten vadelmissa ja mansikoissa (Grochowski ym. 2017). Mari ym. (2013) selvittivät eri uuttomenetelmien vaikutusta ketohanhikin bioaktiivisten yhdistei- den saantoon. Uutena yhdisteenä ketohanhikille tunnistettiin isoflavonoideihin kuuluva genisteiini, jota pidetään aktiivisena yhdisteenä PMS-oireiden estrogeenihoidoissa. Genisteiinin pitoisuus vaihteli suuresti eri uuttomenetelmästä ja kaupallisen valmisteen alkuperästä riippuen. Bioaktiivisuus ja käyttömahdollisuudet Antioksidanttisuus Viiden Potentilla-lajin versoista valmistetut vesiuutokset osoittautuivat tehokkaiksi vähentämään va- paiden DPPH-radikaalinen määrää solumallikokeessa (Paduch ym. 2015). Tutkituista lajeista tehokkain ŽůŝŬĞƚŽŚĂŶŚŝŬŬŝ͕ũŽŬĂũŽƚŽŝƐĞŬƐŝĂůŚĂŝƐŝŵŵĂůůĂƚĞƐƚĂƚƵůůĂƉŝƚŽŝƐƵƵĚĞůůĂ;ϳϱʅŐͬŵ>ͿƉLJƐƚLJŝǀĞŚĞŶƚćŵććŶ noin 60 % DPPH-radikaaleista 0-kontrolliin verrattuna. Rätvänällä teho tuolla pitoisuudella oli 25 %. Antimikrobisuus Laajassa kirjallisuuskatsauksessaan Tomczyk ja Latte (2009) käyvät läpi rätvänän ja muiden hanhikkila- jien antimikrobisuutta käsitteleviä tutkimuksia. Useissa in vitro tutkimuksissa rätvänän juuriuutteen tai siitä eristettyjen tanniiniyhdisteiden on havaittu heikentävänä virusten (herpes, influensa) lisääntymis- tä tai elinvoimaisuutta. Rätvänän juuriutteen on havaittu osoittavan tehoa vaccine-virusta vastaan hiirillä sekä käynnistävän interferonituotannon (Lund & Rimpler 1985). Yhdeksän Potentilla-lajin maanpäällisistä osista tehdyt vesiuutteet osoittivat keskinkertaista tehoa gram-positiivisia bakteereja (Staphylococcus aureus, Bacillus subtilis) vastaan (Tomczyk ym. 2007). Rätvänän versosta valmistettu uute oli suhteellisen tehoton. Sen sijaan esimerkiksi hopeahanhikin (P. argentea) versoista ja ketohanhikin (P. anserina) kukista valmistetut uutteet ehkäisivät tehokkaasti näiden bakteerien lisääntymistä. Gram-negatiivisiin bakteereihin Potentilla-uutteilla ei juuri ollut tehoa – poikkeuksena Helicobacter pylori, jota kaikki Potentilla-uutteet (myös rätvänän) torjuivat tehokkaas- ti. Candida albicans -hiivasieneen uutteet tehosivat jonkin verran, mutta rätvänän versouute oli siihen tehoton (Tomczyk ym. 2007). Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 18/2018 121 Tulehdusten ehkäisy ja hoito Rätvänän versosta valmistetun vesiuutteen on todettu solumallikokeessa vähentävän voimakkaasti tulehdusreaktioita kiihdyttävien syklo-oksigenaasi-1 entsyymin toimintaa ja siten osoittavan tulehduk- sia ehkäiseviä ominaisuuksia (Tunón ym. 1995). Tarkasteltaessa viiden eri Potentilla-lajin (mukana ŵLJƂƐ ƌćƚǀćŶćͿ ǀĞƌƐŽŝƐƚĂ ǀĂůŵŝƐƚĞƚƚƵũĞŶ ǀĞƐŝƵƵƚŽƐƚĞŶ ;ϭϱ ƚĂŝ ϯϬ ʅŐͬŵů ƉŝƚŽŝƐƵƵƐͿ ǀĂŝŬƵƚƵŬƐŝĂ ƐƵŽůĞŶ kahden solutyypin tulehdusvälittäjäainetuotantoon in vitro havaittiin kaikkien lajien uutosten vähen- tävän merkitsevästi IL-6 -interleukiinin (tulehdusreaktioita voimistava välittäjäaine) tuotantoa myofib- ƌŽƉůĂƐƚŝƐŽůƵŝƐƐĂ ĞƌŝƚLJŝƐĞƐƚŝ ϭϱ ʅŐͬŵů ƉŝƚŽŝƐƵƵĚĞůůĂ ;WĂĚƵĐŚ LJŵ͘ ϮϬϭϱͿ͘ <ĞƚŽŚĂŶŬŬŝƵƵƚĞ ǀćŚĞŶƐŝ />-6 - pitoisuutta myös epiteelisoluissa. IL-10 -interleukiinin (tulehdusreaktioita hillitsevä välittäjäaine) pitoi- suus puolestaan nousi hopeahanhikkia (P. argentea) ja ketohanhikkia sekä rätvänää sisältävien uuttei- ĚĞŶ;ϯϬʅŐͬŵůͿǀĂŝŬƵƚƵŬƐĞƐƚĂŵLJŽĨŝďƌŽƉůĂƐƚŝƐŽůƵŝƐƐĂ͕ŵƵƚƚĂĞƉŝƚĞĞůŝƐŽůƵŝƐƐĂĂŝŶŽĂƐƚĂĂŶǀĂůŬŽŚĂŶŚŝŬŬŝ (P. rupestris) nosti sen määrää merkitsevästi (Paduch ym. 2015). Rätvänän ja sveitsinhanhikin (P. alba) juurakoista valmistetut asetoni- ja etanoliuutteet vähensivät tulehdusaikaa 30–50 % hiirten korvaan aiheutetuissa tulehduksissa. Sveitsinhanhikilla teho oli parem- pi, verrattavissa hydrokortisonivoiteeseen (Pilipovíc ym. 2005). Rottakokeissa havaittiin rätvänän juu- rakon alkoholiuutteen sisäisesti käytettynä toimivan tehokkaana antioksidanttina ja muun muassa vähentävän rasvojen haitallisen hapettumisen seurauksena syntyvän malonialdehydin pitoisuutta ve- ressä (Teftyuyeva 2004). Suun hoito Tomczyk ym. (2010) selvittivät 10 Potentilla-lajin versoista valmistettujen uutteiden antibakteerisuutta hammaskariesta aiheuttavien Streptococcus -kantojen torjuntaan sekä kykyä ehkäistä karieksen muo- dostumista lisäävää entsyymitoimintaa. Pensashanhikki (P. norvegiga) oli antibakteerisesti tehokkain muiden yhdeksän Potentilla-lajin uutteiden osoittaessa lievää tehoa. Karieksen muodostumisessa kes- keisen glukoosyylitransferaasi-entsyymin aktiivisuus väheni selvästi kaikkien Potentilla-lajien uutteilla, mutta tässäkin pensashahikki osoittautui tehokkaimmaksi. Rätvänä-tinktuuran käytön nielun huuhtelussa on osoitettu auttavan suun limakalvosairauden punajäkälän hoidossa (Volodina ym. 1997). Laimennettuja rätvänä-tinktuuroita ja -keitteitä käytetään hammashoidossa ehkäisemään ikenien vuotoa ja suutulehdusten hoidossa (Volodina ym. 1997, Pleszc- njLJŷƐŬĂLJŵ͘ϮϬϬϯͿ͘ Suoliston hoito Tutkimukset antavat tukea Potentilla-lajien perinteiselle käytölle suolistosairauksien hoidossa. Niiden runsaasti sisältämät ellagitanniinit ovat mahdollisesti yksi hoitovaikutuksia selittävä tekijä. Ellagitannii- nit hajoavat suoliston mikrobien toimesta pienimolekyylisiksi urolitiineiksi, joilla on havaittu muun muassa tulehduksia ja syöpää ehkäiseviä vaikutuksia (Grochowski ym. 2017). Rätvänän juurista, keto- hanhikin versoista sekä kahdeksasta muusta kasvilajista (mm. mesiangervo ja rantakukka) valmistettu- jen vesiuutteiden osoitettiin saavan aikaan urolitiinien muodostumisen ihmisen suolistosta otetuissa mikrobinäytteissä; erityisen paljon urolitiinejä muodostui kyläkurjenpolvea ja rantakukkaa sisältäneis- sä näytteissä (Piwowarski ym. 2014). Samassa tutkimuksessa tehdyssä solumallikokeessa osoitettiin myös urolitiinien ehkäisevän tulehdusreaktioita kiihdyttävien tulehdusvälittäjäaineiden (TNF-ɲũĂ/>-6) tuotatoa. Rätvänän juuriuutteen havaittiin in vitro kokeessa vähentävän reaktiivisten happiradikaalien mää- rää haavaista paksusuolentulehdusta (Colitis ulcerosa) sairastavien ihmisen suolesta otetuissa kudos- näytteissä (Langmead ym. 2002). Myös kliinisessä kokeessa se osoittautui tehokkaaksi haavaisen pak- susuolentulehduksen hoidossa. Kuudellatoista aikuisella tehdyssä kokeessa havaittiin sairauden aktii- visuusindeksin laskevan merkitsevästi otettaessa rätvänän juuriuutetta kolmen viikon ajan annostuk- sella 2 400 mg/vrk; annostuksen ollessa alhaisempi (1 200 tai 1 800 mg/vrk) tai korkeampi ( 3000 mg/vrk) vaikutus ei ollut yhtä tehokas (Huber ym. 2007). Juuriuutteen positiivisten vaikutusten ansios- ta oli mahdollista vähentää samanaikaista steroidi-lääkitystä, jolla on usein hankalia sivuvaikutuksia. Juuriuutteen käytöstä 2 400 mg/vrk aiheutui kuudelle potilaalle ainoastaan lievää epämukavuutta Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 18/2018 122 ylävatsassa eikä lääkitystä tarvinnut lopettaa; myös 3 000 mg/vrk annostus osoittautui turvalliseksi (Huber ym. 2007). Rätvänän juuriuutteen osoitettiin lyhentävän merkitsevästi rotaviruksen aiheuttaman ripulin kes- toa sekä vähentävän nesteytyksen tarvetta lapsilla (Subbotina ym. 2003). Tutkimuksessa oli mukana 40 ripulia sairastavaa lasta, joista 20 sai juuriuute-tippoja ja 20 plasebo-tippoja (musta tee). Juuriuut- teessa oli yksi osa kuivattua juurta ja 10 osaa 40 %:sta etanolia ja se sisälsi 30–40 % tanniineja. Musta tee sisälsi tanniineja 10–20 %. Juuriuutetta saaneilla ripuli kesti keskimäärin 3 päivää, plasebo- ryhmässä 5 päivää. Kahden vuorokauden päästä sairaalahoidon aloituksesta juuriuutetta saaneista 40 %:lla ripuli oli lakannut, plasebo-ryhmällä oireettomien osuus oli tuossa vaiheessa 5 %. Lisäksi juuriuu- tetta saaneet tarvitsivat vähemmän nesteytystä kuin plasebo-lääkityksellä olleet. Tämän arveltiin joh- tuvan uutteen korkeasta tanniinipitoisuudesta, mikä vähentää veden ja samalla elektrolyyttien kulkeu- tumista suolen seinän läpi vähentänen näin niiden hävikkiä elimistöstä. Juuriuutetta saaneilla ei ha- vaittu kliinisiä sivuvaikutuksia kuten lisääntynyttä oksentamista (Subbotina ym. 2013). Hengitysteiden hoito Ketohanhikin juuria on käytetty perinteisesti kiinalaisessa lääkinnässä helpottamaan yskää ja irotta- maan limaa. Eläinkokeet ovat antaneet tukea tälle käytölle. Juurista valmistetun vesiuutteen ja erityi- sesti uutoksesta rikastettujen polysakkaridien havaittiin vähentävän yskimistä ja lisäävän liman eritys- tä hiirillä ja sioilla tehdyissä kokeissa. Alkoholiuute ei vaikuttanut yhtä tehokkaasti. Tulokset viittaisivat vesiliukoisten polysakkaridien olevan pääasiallisesti ketohanhikin yskää ja liman eritystä helpottavien bioaktiivisuuksien taustalla. (Guo ym. 2016) Ihon hoito Erityisesti rätvänän juuriuutteen mahdollisuuksia ihon hoidossa on tutkittu aktiivisesti. Juuriuute sisäl- tää runsaasti proantosyanidiineja, joiden todettiin solumallikokeissa ehkäisevän tehokkaasti solukalvo- jen rasvojen haitallista hapettumista sekä elastaasi-entsyymin aktiivisuutta (Bos ym. 1996). Elastaasi hajottaa elastiinia, joka on ihon verinahan tärkeä rakennevalkuainen huolehtien ihon kimmoisuudesta (Hannuksela-Svahn 2016). Tulokset rätvänän juuriuutteen proantosyanidiiniden antioksidanttisista ja elastaasientsyymin toiminnan alentamisesta antavat tukea uutteen käyttömahdollisuuksille ihon ikääntymiseen liittyvien muutosten vähentämisessä (Bos ym. 1996). Myös muiden Potentilla-lajien kuten ketohanhikin tanniineilla on havaittu samanlaista elastaasin toimintaa ehkäisevää aktiivisuutta toteavat Tomczyk & Latté (2009) Potentilla-lajeja käsittelevässä review-artikkelissaan. Saksalainen tutkimusryhmä on saanut hyviä tuloksia tulehduksellisten ihosairauksien hoidossa rätvänän juuriuutteella perustuen erityisesti sen sisältämään agrimoniini-yhdisteeseen (Hoffman ym. 2016a, 2016b, Wölfle 2017). Juuresta valmistetun etanoli(40 %)-uutteen havaittiin vähentävän UVB- säteilyn aikaansaamia tulehdusreaktioita yhtä hyvin kuin hydrokortisoni sekä in vitro että kliinisissä kokeissa ihmisillä (Hoffman ym. 2016a). Lisäksi agrimoniini-yhdisteen suhteen rikastettu juuriuute ehkäisi epidermaalisen kasvutekijäreseptorin (EGFR) fosforylaatiota ihosyöpäsoluissa. Ulkoisesti käy- tettynä agrimoniinin suhteen rikastettu rätvänän juuriuute voisi Hoffmanin ym. (2016a) mukaan sopia hoitamaan aikaisessa vaiheessa olevia ihosyöpiä ja lievää aktiinista keratoosia (okasolusyövän esiaste). Kliinisissä kokeissa Hoffmann ym. (2016b) totesivat rätvänän juuriuutetta sisältävän voiteen vähentä- vän kutinaa atooppista ihottumaa sairastavilla potilailla. Jatkotutkimuksissa (Wölfle ym. 2017) rätvänän juuriuutteen havaittiin vähentävän merkitsevästi tulehdusaineiden tuotantoa ihon orvaskeden keratinosyytti-soluissa sekä supistavan ihon verisuonia (vaalentavan ihoa), mikä on myös ihotulehdusten hoidossa yleisesti käytetyn glukokortikoidin yksi vaikutustavoista. Nämä vaikutukset todettiin sekä solumallikokeessa että terveillä aikuisilla tehdyssä kliinisessä tutkimuksessa. Rätvänäuutteen vaikutus suonten supistumiseen perustui eri mekanismiin kuin glukokortikoidilla: todennäköisesti syynä oli uutteen kyky vähentää tehokkaasti typpimonoksidi(NO)-radikaaleja sekä niiden tuotantoa verisuonten endoteelisoluissa. Tämä voi olla erityisesti suurimolekyylisiin ellagitan- niineihin kuten agrimoniiniin liittyvä ominaisuus. Kyky vähentää NO-radikaaleja on kiinostava, koska Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 18/2018 123 NO-tuotannon on havaittu lisääntyvän niillä potilailla, joilla on tulehduksellisia ihosairauksia kuten atooppista ihottumaa ja psoriasista. Rätvänäuutteen ihosuonia supistavan vaikutuksen vuoksi se voisi sopia myös ruusufinnistä kärsivien potilaiden hoitoon. Glukokortikoidien käytöllä on haitallisia sivuvai- kutuksia kuten ihon oheneminen ja haurastuminen: rätvänästä saatava uute voisi olla potentiaalinen turvallisempi vaihtoehto ihotulehdusten ulkoiseen hoitoon. (Wölfle ym. 2017) Ihoa hoitavien vaikutuksiensa puolesta rätvänä voisi sopia yhdistettäväksi tekstiilimateriaaleihin. Lupaavia tuloksia on saatu aiemmin siankärsämö- ja katajauutteiden yhdistämisestä villaan Lapin Am- mattikorkeakoulun Woollen Innovations hankkeessa, vaikkakin prosessi vaatii vielä runsaasti tutkimus- ja kehitystyötä (Siivari & Sipola 2014). Hankkeessa toteutetuissa käyttäjätesteistä saatiin hyviä käyttö- kokemuksia muun muassa yrttien yhdistämisestä varvasvälejä hoitaviin villatuotteisiin. Naisten PMS-oireden hoito Ketohanhikkia käytetään yleisesti ravintolisissä ja erilaisissa rohdosvalmisteissa (tee, uutteet, kapselit, tabletit jne.), joilla hoidetaan naisten kuukautisia edeltäviä PMS-oireita. Yksi vaikuttavista yhdisteistä on mahdollisesti ketohanhikista löydetty isoflavonoidi genisteiini, jonka on arvioitu olevan aktiivinen yhdiste estrogeenihoidoissa. (Mari ym. 2013) Kasvainten hoito Solumallikokeissa Potentilla-lajeilla on havaittu sytotoksisia vaikutuksia erityyppisiin syöpäsoluihin. Rätvänä (juuri) oli toiseksi tehokkain laji testattaessa yhteensä 61 kasvilajista valmistettujen etanoli- uutteiden (40 %) kykyä ehkäistä ihmisen leukemiasolujen kasvua in vitro (Spiridonov ym. 2005). Suurin vaikutus oli keltamon versoilla, ja viiden tehokkaimman lajin joukkoon kuuluivat myös maitohorsma (kukintovarret), mesiangervo (kukinnot) ja isohirvenjuuri (juuret). Hopeahanhikin versosta eristettyjen kahden polyfenolin (tilirosidi, ”methyl brevifolincarboksylate”) on osoitettu ehkäisevän ihmisen rin- tasyöpäsolujen kasvua ja DNA:ta sitovien topoisomeraasientsyymien toimintaa syöpäsoluissa (Tomc- zyk ym. 2008). Turvallisuus Rotilla ja hiirillä rätvänäuutteen sisäinen käyttö korkeinakaan pitoisuuksian ei aiheuttanut myrkytyksiä tai muita oireita (Sushunov ym. 2008). Myös ihmisillä tehtyjen kliinisten kokeiden perusteella rätvänä- uutteiden sisäinen käyttö suolistosairauksien hoidossa vaikuttaisi olevan turvallista (Subbotina ym. 2003. Huber ym. 2007). Tulehduksellisten ihotautien hoitoa selvittävien tutkimusten yhteydessä rät- vänän agrimoniinia sisältävällä valmisteella ei havaittu solutoksisia vaikutuksia ja myös aiemmat tut- kimukset antavat tukea sen käyttöturvallisuudesta (Wölfle ym. 2017). Voimakkaan limakalvoja supistava vaikutuksen vuoksi rätvänän sisäisessä käytössä kehotetaan va- rovaisuuteen; myös pitkäaikaisen ulkoisen kosketuksen kerrotaan voivan aiheuttaa iho-oireita (yrtti- tarha.fi). Nykyinen ja sallittu käyttö Selvitettäessä potentiaalisten kosteikkokasvien käyttöä 56 ulkomaisessa yrityksessä (Liite 2) rätvänää oli 24 yrityksen tuotteissa; se oli viidenneksi yleisimmin käytetty kosteikkokasvi (Luku 1: kuva 2). Sitä käytetään ravintolisissä muun muassa edistämään ruoansulatuskanavan hyvinvointia ja helpottamaan kuukautisvaivoja (8 yritystä, mm. Argital, Biover, La Drôme Provençale SA, Pierre D'Astier, Soria Natu- ral, Prodeco Pharma). Samoihin käyttötarkoituksiin siitä valmistetaan myös lääkevalmisteita (4 yritystä Arcana Arzneimittel-Herstellung, BIO-DIÄT-BERLIN GmbH, Prodeco Pharma, Argital). Kosmetiikassa rätvänää käyttää neljä yritystä voiteissa, suuvedessä, hammastahnassa, shampoossa ja kylpy-yrttinä (Bioforce AG, Herbapol Kraków S.A., Sisley Paris, WALA Heilmitten GmbH). Yksitoista yritystä markki- noi sitä raaka-ainemuodossa (kuivattu, uute). Ketohanhikkia oli 10 ulkomaisen yrityksen tuotteissa tarkasteltujen 56 yrityksen joukossa. Sitä oli neljässä lääkevalmisteessa: homeopaattisina uutteina mm. hoitamaan vatsavaivoja sekä kuukautisvai- vojaja helpottavana voiteena (Arcana Arzneimittel-Herstellung, Pharma Liebermann GmbH, HANOSAN Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 18/2018 124 GmbH, Argital). Kaksi yritystä käyttää ketohanhikkia ravintolisissä (Herbapol Kraków S.A., Pierre D'As- tier) ja neljä markkinoi sitä raaka-ainemuodossa (uute, kuivattu). Suomalaisten yritysten valikoimista ei löytynyt rätvänää, ketohanhikkia tai muita hanhikkilajeja. Rätvänä ja ketohanhikki eivät ole Suomessa ei-uuselintarvikkeiksi luokitteltujen kasvien listalla (Evira 2016). Rätvänän käyttö on sallittu EU-alueella aromi- ja teeaineksena sekä ravintolisänä muuta- mien EU-maiden kasvilistojen mukaan. Belgian, Ranskan ja Italian yhteinen BELFRIT-lista sallii sen käy- tön ravintolisänä (kaikki kasvinosat) todeten kasvin sisältävän runsaasti tanniineja (15–20 %) ja ettei sen käytössä ole erityistä huomioitavaa (BELFRIT). Saksan kasvilistan mukaan rätvänän juurakkoa voi käyttää aromiaineena. Riskeissä kerrotaan herkempien ihmisten saavan mahdollisesti ruoansulatus- vaivoja. Lääkinnällisten vaikutustensa vuoksi rätvänän käyttö on rajoitettua; lääkinnällisesti tehokkaan annostuksen ilmoitetaan olevan 4–6 g päivässä (Saksan kasvilista). Slovakian teekasvilistan mukaan rätvänän juurta voi käyttää teenä, sitä ei kuitenkaan suositella käytettävän enempää kuin 5 % tuotteen painosta (Slovakian teekasvilista). Potentilla-lajeja ei ole lääkeluettelossa (Fimea 2016). Ketohanhikin (P. anserina) kaikkia kasvinosia saa käyttää BELFRIT-listan mukaan ravintolisissä; la- jin todetaan sisältävän runsaasti tanniineja (1-5 %) eikä sen käytössä ole erityistä huomioitavaa. Sak- san kasvilista sallii ketohanhikin maanpäällisten osien käytön teenä kertoen mahdollisina riskeinä ole- van vatsan ärtymisen. Lääkinnällisten vaikutustensa vuoksi ketohanhikin käyttö on rajoitettua; lääkin- nällisesti tehokkaan annostuksen ilmoitetaan olevan 4–6 g päivässä (Saksan kasvilista). Ketohanhikin lehtien teekäyttö on sallittu myös Slovakian teekasvilistan mukaan (enintään 5 % tuotteen painosta). Lisäksi BELFRIT-listalta löytyy hopeahanhikki (P. argentea): koko kasvin käyttö on sallittu ravintolisänä. Sen käytössä ei listan mukaan ole huomioitavaa, mutta syytä varovaisuuteen on diabeteksen hoidon yhteydessä (BELFRIT). EU:n rehuaineluetteloon (Euroopan Unioni 2017a) Potentilla-lajeja ei ole listattu, mutta ne voisi- vat olla hyväksyttävissä esimerkiksi luokkaan ”Muut kasvit, levät ja niistä saatavat tuotteet”, jos niiden soveltuvuus ravinnoksi ja turvallisuus voidaan osoittaa. Rätvänästä valmistettu tinktuura on hyväksytty rehujen lisäaineiden luetteloon käyttöluokassa sensorinen lisäaine/aromiaine (Euroopan Unioni 2017b). Euroopan rehutoimijoiden ylläpitämään rekisteriin (www.feedmaterialsregister.eu) rätvänästä on ilmoitettu kaksi tuotetta. Potentilla tormentilla / Tormentilla Racine -nimillä olevan tuotteen kuva- taan sisältävän rätvänän kuivattua juurta leikattuna tai jauhettuna. Potentilla erecta / Tormentilla erecta / Potentilla tormentilla / Blutwurz -nimillä määritelty tuote on rätvänän kuivattua ja jauhettua juurta. Keruu ja viljely Rätvänän juuret kerätään keväällä tai myöhään syksyllä versojen lakastuttua; tunnistuksen varmista- miseksi versot on syytä merkitä jo kukinta-aikaan (yrttitarha.fi). Juurakon keruu vaatii aina maanomis- tajan luvan. Maanpäällisten versojen keruu heikentää kasvustoa huomattavasti vähemmän. Ketohan- hikista hyödynnetäänkin ensisijaisesti versoja. Ketohanhikki leviää tehokkaasti maanpäällisten rönsy- jen avulla. Versoja saa kerätä jokamiehenoikeudella edellyttäen, että keruu tapahtuu kestävästi kas- vustoa säästäen. Monet lajien elinympäristöistä ovat uhanalaisia (esimerkiksi letot rätvänällä; Raunio ym. 2008). Näistä elinympäristöistä lajin keruuta tulee välttää kuten myös alueilta, joilla laji on muu- toin harvinainen. Planst for a future -sivustolla (www.pfaf.org) kerrotaan rätvänän kasvatuksen onnistuvan helposti kuivilla hieta-savimailla; laji viihtyy lievästi happamassa maassa. Rätvänä suosii aurinkoisia kasvupaik- koja, mutta sietää myös varjoa. Siemenet kylvetään aikaisin keväällä tai syksyllä. Taimet ohjeistetaan esikasvattamaan ensimmäinen talvi pottitaimina kasvihuoneessa ja istuttamaan paikoilleen roudan väistyttyä alkukesällä. Kasvin jakaminen tehdään keväällä. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 18/2018 125 Lähteet Allen, D.E. & Hatfield, G. 2004. Medicinal plants in folk tradition. An ethnobotany of Britain and Ireland. Timber Press. 431 s. BELFRIT: http://www.economie.gouv.fr/files/files/directions_services/dgccrf/imgs/breve/2014/documents/harmoni zed_list_Section_A.pdf, viitattu 22.9.2017. Bos, M.A., Vennat, B., Meunier, M.T., Pouget, M.P., Pourrat, A. & Fialip, J. 1996. Procyanidins from Tormentil: antioxidant properties towards lipoperoxidation and anti-elastase activity. Biol Pharm Bull 19: 146–148. Cantell, S. & Saarnio, V. 1936. Suomen myrkylliset ja lääkekasvit. Kariston tietokirjoja 42. Arvi A. Karisto Osakeyhtiö. Euroopan unioni 2017a. Rehuaineluettelo. Komission asetus (EU) 2017/1017. Verkossa: http://eur- lex.europa.eu/legal-content/FI/TXT/PDF/?uri=CELEX:32017R1017&qid=1498628186583&from=en, viitattu 24.11.2017. Euroopan Unioni 2017b. European Union Register of Feed Additives pursuant to Regulation (EC) No 1831/2003. Annex I: List of additives. Verkossa: https://ec.europa.eu/food/sites/food/files/safety/docs/animal-feed-eu- reg-comm_register_feed_additives_1831-03.pdf , viitattu 24.11.2017. Evira 2016. Suomalaisten luonnonvaraisten kasvien elintarvikekäyttötietoja (18.6.2014, viimeisin päivitys 29.9.2016). https://www.evira.fi/globalassets/elintarvikkeet/valmistus-ja- myynti/uuselintarvikkeet/luonnonvaraisten-kasvien-elintarvikekaytto_29092016.pdf Fecka, I. 2009. Development of chromatographic methods for determination of agrimoniin and related polyphenols in pharmaceutical products. J AOAC Int 92: 410–418. Fecka, I., Kucharska, A.Z. & Kowalczyk, A. 2015 Quantification of tannins and related polyphenols in commercial products of tormentil (Potentilla tormentilla). Phytochem Analysis 26: 353–366. Fimea 2016. Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskuksen päätös lääkeluettelosta. http://www.fimea.fi/valvonta/luokittelu/laakeluettelo, liite 2 Lääkeluettelon rohdokset. Grochowski, D.M, Skalicka-tŽǍŶŝĂŬ͕<͕͘KƌŚĂŶ͕/͕͘yŝĂŽ͕:͕͘>ŽĐĂƚĞůůŝ͕D͕͘WŝǁŽǁĂƌƐŬŝ͕:͘W͕͘'ƌĂŶŝĐĂ͕^͘ΘdŽŵĐnjLJŬ͕ M. 2017. A comprehensive review of agrimoniin. Ann New York Acad Sci 1401: 166-180. Hannuksela-Svahn, A. 2017. Ihon rakenne ja muutokset ikääntyessä. Lääkärikirja Duodecim, artikkelin tunnus: dlk01124 (010.011). Kustannus Oy Duodecim. http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk01124 Hochenegg, B. 2010. Evaluation of the traditional and well-established use of Tormentillae rhizoma, Caryophylli flos and Caryophylli aetheroleum. Diplomatarbeit, Universität Wien. http://othes.univie.ac.at/10080/1/2010-05-31_0202171.pdf Hoffman, J., Casetti, F., Bullerkotte, U., Haarhaus, B., Vagedes, J., Schempp, C.M. & Wölfle, U. 2016a. Anti- inflammatory effects of agrimoniin-enriched fractions of Potentilla erecta. Molecules 21: 792–785. Hoffman, J. 2016b. Tannins from Potentilla officinalis display antiinflammatory effects in the UV erythema test and on atopic skin: Antiinflammatory effects of Potentilla officinalis. J Dtsch Dermatol Ges 14: 917–922. Huber, R., Ditfurth, A.V., Amann, F., Güthlin, C., Rostock, M., Trittler, R., Kümmerer, K. & Merfort, I. 2007. Tormentil for active ulcerative colitis: an open-label, dose-escalating study. J Clin Gastroenterol 41: 834– 838. Hämet-Ahti, L., Suominen, J., Ulvinen, T. & Uotila, P. (toim.) 1998. Retkeilykasvio. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo. Yliopistopaino, Helsinki. 656 s. Itkonen-Kaila, M. 1991. Carl von Linné. Lapin kasveja. Suomalaisen kirjallisuuden seura, Helsinki. 176. Langmead, L., Dawson, C., Hawkins, C., Banna, N., Loo, S. & Rampton, D.S. 2002. Antioxidant effects of herbal therapies used by patients with inflammatory bowel disease: an in vitro study. Aliment Pharm Ther 16: 197– 205. Lund, K. & Rimpler H. 1985. Tormentillwurzel. Isolierung eines Ellagitannins und pharmakologisches Screening. Deutsche Apotheker Zeitung 125: 105–108 Lönnrot, E. & Saelan, T. 1866. Flora Fennica. Suomen kasvio. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjapaino, Helsinki. Mari, A., Lyon, D., Fragner, L., Montoro, P., Piacente, S., Wienkoop, S., Egelhofer, V. & Weckwerth, W. 2013. Phytochemical composition of Potentilla anserina L. analyzed by an integrative GC-MS and LC-MS metabolomics platform. Metabolomics: 599–607 Olennikov, D.N, Kashchenko, N.I., Chirikova, N.K. & Kuz’mina, S.S. 2015. Phenolic profile of Potentilla anserina L. (Rosaceae) herb of Siberian origin and development of a rapid method for simultaneous determination of major phenolics in P. anserina pharmaceutical products by microcolumn RP-HPLC-UV. Molecules 20: 224– 248. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 18/2018 126 Paduch, R., Wiater, A., LoĐĂƚĞůůŝ͕D͕͘WůĞƐnjĐnjLJŷƐŬĂ͕D͘ΘdŽŵĐnjLJŬ͕D͘ϮϬϭϱ͘ƋƵĞŽƵƐĞdžƚƌĂĐƚƐŽĨƐĞůĞĐƚĞĚ Potentilla species modulate biological activity of human normal colon cells. Curr Drug Targets 16: 1495–502. Pilipovíc, S., Grujíc-sĂƐşĐ͕:͕͘/ďƌƵůũ͕͕͘ZĞĚǼnjşĐ͕^͕͘ŽƐŶşc, T., 2005. Antiinflammatory effect of rhizome and root of Potentilla erecta (L.) Raeuschel and Potentilla alba L. (Rosaceae). Abstract P164, p. 192, 53. Joint meeting of the Society of Medicinal Plant Research, Florence. Piwowarski, J.P., Granica, S., ZǁŝĞƌnjLJŷƐŬĂ͕D͕͘^ƚĞĨĂŷƐŬĂ͕:͕͘^ĐŚŽƉŽŚů͕W͕͘DĞůnjŝŐ͕D͘&͘Θ<ŝƐƐ͕͘<͘ϮϬϭϰ͘ZŽůĞŽĨ human gut microbiota metabolism in the anti-inflammatory effect of traditionally used ellagitannin-rich plant materials. J Ethnopharmacol 155: 801–809. WůĞƐnjĐnjLJŷƐŬĂ͕D͘tiater, A. Szczodrak, J. & Bachanek T. 2003. Searching for natural substances inhibiting glucosyltransferases from mutans streptococci. Nowa Stomatologia 8: 163–167. Guo, T., Qing, W.J. & Ping, M.J. 2016. Antitussive and expectorant activities of Potentilla anserina. Pharm Biol 54: 807–811. Raunio, A., Schulman, A. & Kontula, T. (toim.) 2008. Suomen luontotyyppien uhanalaisuus – Osa 2: Luontotyyppien kuvaukset. Suomen ympäristö 8/2008. Saatavana myös e-julkaisuna: https://helda.helsinki.fi/handle/10138/37932 Rautavaara, T. 1980. Miten luonto parantaa. Kansanparannuskeinoja ja luontaislääketiedettä. WSOY. 286 s. Saksan kasvilista: http://www.bvl.bund.de/SharedDocs/Downloads/01_Lebensmittel/stoffliste/stoffliste_pflanzen_pflanzente ile_EN.pdf?__blob=publicationFile&v=5, viitattu 22.9.2017 Siivari, J. & Sipola. R. 2014. Luonnontuotteiden ja villan yhdistäminen hyvinvointituotteisiin - tiivistelmä kehitystyöstä. Pohjoisen villasta hyvinvointia 2012–2014. Woollen Innovations -hankkeen tutkimuksia. Lapin AMK:n julkaisuja, Sarja B. Raportit ja selvitykset 8 /2014. s. 49–63. Slovakian teekasvilista: http://www.svps.sk/dokumenty/legislativa/2089_2005.pdf, viitattu 22.9.2017. Subbotina, M.D., Timchenko, V.N., Vorobyov, M.M., Konunova, Y.S., Aleksandrovih, Y.S. & Shushunov, S. 2003. Effect of oral administration of tormentil root extract (Potentilla tormentilla) on rotavirus diarrhea in children: a randomized, double blind, controlled trial. Pediatr Infect Dis J 22: 706–711. Shushunov, S., Balashov, L., Kravtsova, A., Krasnogorsky, I., Latté, K.P. & Vasiliev, A. 2009. Determination of acute toxicity of the aqueous extract of Potentilla erecta (Tormentil) rhizomes in rats and mice. J Med Food 12: 1173–1176. Slovakian teekasvilista: http://www.svps.sk/dokumenty/legislativa/2089_2005.pdf, viitattu 22.9.2017. Spiridonov, N.A., Konovalov, D.A. & Arkhipov, V.V. 2005. Cytotoxicity of some Russian ethnomedicinal plants and plant compounds. Phytother Res 19: 428–432. Teftyuyeva, N. 2004. Effects of Potentilla tormentilla spirituous tincture on lipoperoxidation of rats blood. Annales Universitatis Mariae Curie-Skodowska. Sectio DDD, Pharmacia 17: 189–191. Tomczyk, M., Drozdowska, D., Bielawska, A., Bielawski, K., Gudej, J., 2008. Human DNA topoisomerases inhibitors from Potentilla argentea and their cytotoxic effect against MCF-7. Pharmazie 63: 389–393. Tomczyk, M. & Latté K.P. 2009. Potentilla - a review of its phytochemical and pharmacological profile. J Ethnopharmacol 18: 184–204. dŽŵĐnjLJŬ͕D͕͘>ĞƐnjĐnjLJŷƐŬĂ͕<͕͘dŽŵĐnjLJŬŽǁa, M. & Jakoniuk, P. 2007. Screening of antimicrobial activity of aqueous extracts of the selected Potentilla L. species. Planta Med 73: 854–855. dŽŵĐnjLJŬ͕D͕͘WůĞƐnjĐnjLJŷƐŬĂ͕D͘ΘtŝĂƚĞƌ͕͘ϮϬϭϬ͘sĂƌŝĂƚŝŽŶŝŶƚŽƚĂůƉŽůLJƉŚĞŶŽůŝĐƐĐŽŶƚĞŶƚƐŽĨĂĞƌŝĂůƉĂƌƚƐŽĨ Potentilla species and their anticariogenic activity. Molecules 15: 4639–4651. Tunón, H., Olavsdotter, C. & Bohlin, L. 1995. Evaluation of anti-inflammatory activity of some Swedish medicinal plants. Inhibition of prostaglandin biosynthesis and PAF-induced exocytosis. J Ethnopharmacol 48: 61–76. Tuomivaara, A. 2009. Eläintehoitajan yrttiopas. Atena Kustannus Oy, 240 s. Volodina, E.V., Maksimovskii, I.M. & Lebedev K.A. 1997. The combined treatment of lichen ruber planus of the mouth mucosa. Stomatologia 76: 28–32. Väre, H., Ulvinen, T., Vilpa, E. & Kalleinen, L. 2005. Oulun kasvit Piimäperältä Pilpasuolle. Norrlinia 11: 512 s. Wölfle, U., Hoffman, J., Haarhaus, B., Mittapalli, V.R. & Schempp, C.M. 2017. Anti-inflammatory and vasoconstrictive properties of Potentilla erecta – A traditional medicinal plant from the northern hemisphere. J Ethnopharmacol 204: 86–94. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 18/2018 127 3.16. Suomyrtti Myrica gale L., syn. Gale palustris Chevall. Ruots. pors; Engl. bog myrtle, sweetgale; Saks. Gagelstrauch, Gagel Bertalan Galambosi, Sari Himanen¹ & Marika Laurila¹ ¹ Luonnonvarakeskus (Luke) Tiivistelmä Suomyrtti on voimakkaasti aromaattinen pensas, jonka haihtuvaöljyä on maailmalla hyödynnetty niin oluen valmistuksessa, kosmetiikassa kuin hyttyskarkotteissa. Suomyrtillä on raportoitu olevan antiok- sidanttisia ja antimikrobisia vaikutuksia, mikä tukee sen käyttöä säilyvyyttä parantavana ja antimikro- bisena ainesosana. Tutkimuksia ja tuotekehittelyä voisi jatkaa myös lajin hyödyntämiseksi enemmän kotimaassa, ja esimerkiksi biologisissa hyttyskarkotteissa. Suomyrtin keruuta rajoittaa lajin rajallinen esiintyvyys. Viljelyä hankaloittaa suomyrtin peltokasvuston korkeat perustamiskustannukset, hidas uusiutuminen sekä matalahko biomassan tuotto ja öljysaanto. Yleiskuvaus Suomyrtti on suomyrttikasvien (Myricaceae) heimoon ja suomyrttien (Myrica) sukuun kuuluva miellyt- tävästi aromaattinen, puuvartinen, haaroittuva ja matalakasvuinen (n. 60–150 cm) kaksikotinen pen- sas (Kuva 1). Sitä esiintyy meren ja järvien rannoilla, sekä satunnaisesti rämeillä, letoilla ja nevoilla. Lehdissä on kellertäviä hartsinystyjä. Suomyrtti kukkii aikaisin keväällä huhti-toukokuussa ennen lehti- en puhkeamista. Emitähkät ovat punaisia ja muuttuvat kypsyessään kellanvihreiksi. Suomyrtti leviää maarönsyjen avulla ja pystykasvuiset ilmajuuret mahdollistavat hapensaannin kosteissa kasvupaikois- sa. Juurten juurinystyröissä esiintyy symbionttisesti biologiseen typensidontaan pystyviä mikrobeja, mitkä tekevät suomyrtistä typpiomavaraisen. Kuva 1. Suomyrtti kasvaa tyypillisesti vesirajassa (Valokuva: Sari Himanen). Suomyrtin levinneisyys Suomessa (Kartta: Luonnontieteellinen keskusmuseo Luomus, Helsingin Yliopisto). Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 18/2018 128 Suomyrttiä esiintyy Suomessa yleisimmin Saimaan rannoilla, Pohjois-Pohjanmaan rannikolla ja Ahve- nanmaalla sekä Varsinais-Suomessa merenrannalla (Kuva 1). Sitä esiintyy maailmalla mm. Brittein saa- rilla, Välimeren rannalla, Pohjoismaiden rannikoilla, Venäjän Kaukoidässä, Pohjois-Japanissa ja Pohjois- Amerikassa (Kanada, Alaska, Yhdysvaltojen koillisosa) (Skene ym. 2000). Suomessa luonnonvaraisena esiintyvän suomyrtin ominaisuuksista on kirjoitettu niin kasvitieteel- lisissä julkaisuissa (Kalela & Väänänen 1958, Kukkonen 1994, Hämet-Ahti ym. 1992, 1998) kuin lääke- kasveista kertovissa kirjoituksissa (mm. Alanko 1990, Piippo 1991). Skene ym. (2000) kuvaa kattavasti lajin ekologiaa. Perinteinen käyttö Suomyrtti on vanha kansanomainen maustekasvi. Sitä on kerätty eri puolilla maailmaa jo vuosisatojen ajan (Simpson ym. 1996). Lehdissä, silmuissa ja kukinnoissa on pihkatiehyitä, joiden sisällä on aromaat- tista haihtuvaa öljyä. Öljyn tuoksun tuntee erityisen voimakkaana, kun hieroo kasvin lehtiä sormien välissä. Suomyrttiä on käytetty perinteisesti haittahyönteisten ja loisten karkottamiseen mm. Skandi- naviassa ja Britanniassa (Simpson ym. 1996). Suomalaiset kirjallisuuslähteet kertovat myös suomyrtin lehtien perinteisestä käytöstä hyttysten ja syöpäläisten karkottamiseen (mm. Alanko 1988a, Piippo 1991, Vuokko 1995). Hedelmiä on käytetty myös hajusteena kynttilöissä. Suomyrtin haihtuvan öljyn karkoteominaisuudet hyttysiä ja punkkeja vastaan ovat olleet tutkimuksen kohteena eri puolilla maa- ilmaa mm. Skotlannissa (Stuart 1990), Ruotsissa (Jaenson ym. 2005, 2006) ja Suomessa (Valtonen 2005, Galambosi ym. 2016). Suomyrtin tunnetuin ja laajin perinteinen käyttötarkoitus lienee kuitenkin ollut oluen maustami- nen. Tästä on olemassa viitteitä ainakin jo keskiajalta saakka, jolloin suomyrtti oli jopa humalaa suosi- tumpi oluen maustaja (Behre 1999). Hyödyt oluen säilymiselle on yhdistetty myöhemmin suomyrtin sisältämien flavonoidien antibakteerisiin ominaisuuksiin (Malterud & Faegri 1982). Viinan mausteeksi kasvia käytetään vieläkin. Myös Suomessa suomyrttiä on käytetty oluen valmistuksessa, mihin viittaa kasvin pohjanmaalainen nimi merihumala; rannantee -nimi puolestaan viittaa terveysteen valmistuk- seen (Hinneri ym. 1993). Lehtiä ja kukintoja käytettiin pieninä annoksina myös liharuokien mausteeksi, muhennoksiin ja keittoihin. Kuva 2. Suomyrtin aromaattisia hedelmiä on käytetty mm. rohtona, ruokien ja juomien mausteena sekä kyntti- löiden hajusteena. Valokuva: Sari Himanen. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 18/2018 129 Kansanlääkinnässä suomyrttiä on käytetty myös rohtona (Piippo 1991). Suurina annoksina suomyrtillä voi kuitenkin olla myrkyllisiä vaikutuksia. Suomyrttiä laitettiin esimerkiksi kylpyveteen, jolla lääkittiin hiustenlähtöä, ihotauteja ja vyöruusua. Lönnrot kirjoitti: "Kasvia, etenkin hedelmiä ja lehtiä, on pie- nennettynä ja öljyllä sekoitettuna käytetty vasten kapia ja rohtumia. Myös on keitevesi kiitettävää syöpäläisiin päässä, vaatteissa, seinissä jne. kun niitä sillä pestään. On muinen käytetty humalan ase- mesta juomiseen, jonka tähden vanha laki sitä kieltää toisen maalta kokoamasta." (Lönnrot & Saelan 1866). Lehdistä tehtyä teetä on käytetty vatsaa hoitamaan ja suolistovaivoihin. Kitkerän makunsa vuoksi suomyrtin lehdillä on myös yritetty saada aikaan keskenmenoja esimerkiksi Ranskassa. Kiinassa lehtiä käytetään teessä sen vatsaa ja sydäntä lääkitsevän maineen vuoksi. Ahvenanmaalla suomyrtin silmuista tehdyllä paloviinauutteella on hoidettu yleisesti reumaa käyttäen uutetta niin ulkoisesti kuin sisäisesti (Hinneri ym. 1993). Rasvaan sekoitetulla lehtimurskeella on puolestaan hoidettu syyhyä (Hinneri ym. 1993). Homeopatiassa suomyrtillä on aikoinaan lääkitty mm. päänsärkyä, kurkkukipua, ienverenvuotoa, ruokahaluttomuutta, pahoinvointia, maksavaivoja, keltatautia, lihaskipuja ja kutinaa. Suomyrtin kuivattuja lehtiä on käytetty myös antamaan tuoksua liinavaatteisiin, ja juuria ja kuorta hyödynnetty antamaan keltaista väriä villanvärjäykseen (Simpson ym. 1996). Suomyrtin kuorella on parkittu naudan nahkaa. Lisäksi sen kukinnoista ja silmuista saatiin keltaista väriä (Hinneri ym. 1993). Koostumus Suomyrtin lehtien haihtuvaöljyn koostumusta on tutkittu laajasti niin kotimaassa kuin ulkomailla. Ul- komailla suomyrtin haihtuvaöljykoostumusta on selvitetty Carltonin ym. (1992) mukaan jo aivan 1900- luvun alussa. Haihtuvaöljyn kemiallista koostumusta ja bioaktiivisuutta on tutkittu aktiivisesti mm. Skotlannissa (Stuart 1990, Carlton ym. 1992, Evans ym. 1996, Stuart 1998, Stuart & Stuart 1998, Svo- boda ym. 1998), Ranskassa (Popovici ym. 2008, 2010, 2011), Pohjois-Amerikassa (Halim & Collins 1973, Bélanger ym. 1997, Sylvestre ym. 2005, 2006), Ruotsissa (Jaenson ym. 2005, 2006), Venäjällä ja Virossa. Japanissa on tutkittu Myrica gale var. tomentosa alalajia (Nakata ym. 2013). Myös tuoreessa kanadalaistutkimuksessa on selvitetty suomyrtin haihtuvan öljyn eri komponettien pitoisuuksia ja nii- den säilyvyyttä kaupallistamisen näkökulmasta sekä vertailtu öljykoostumusta eri maissa: koostumus vaihtelee paljon eri alkuperää olevien näytteiden välillä (Collin & Gagnon 2016). Myös eristys- ja ana- lyysimenetelmät vaikuttavat haihtuvaöljyn yhdistekoostumukseen: Bélanger ym. (1997) havaitsivat höyry/vesitislatuissa kanadalaisen suomyrttikannan lehtien haihtuvaöljyssä pääkomponentteina myr- seeniä (7,7–20,4 %), limoneeniä (8,1–15,3 %), p-kymeeniä (3,2–10,3 йͿ ũĂɴ-karyofylleeniä (9,2–18,6 %), CO2-uutetussa eniten limoneeniä (11,1 %), selin-11-en-4-olia (25,1 %) ja nonakosaania (26,2 %) ja heksaaniuutossa esiintyi pääosin nonakosaania (71,2 %). Lehtien haihtuvapäästöä (headspace- analyysi) dominoivat myrseeni (31,5 %), limoneeni (24,0 %) ja p-kymeeni (19,1 %). Popovici ym. (2008) analysoivat ranskalaisen suomyrttikannan hedelmien (kehittyneiden emikukintojen) sekä lehtien haih- tuvia yhdisteitä HS-SPME menetelmällä. Hedelmien haihtuvassa öljyssä (yhteensä 71 eri yhdistettä) ĞƐŝŝŶƚLJŝĞŶŝƚĞŶɲ-pineeniä (22,6 %), 1,8-sineolia (18,9 %) ja germakronia (14,2 %); lehdissä (yhteensä 64 yhdistettä) esiintyi eniten germakronia (25,1 йͿ͕ ɲ-pineeniä (12,2 %), limoneeniä (8,1 йͿ ũĂ ɲ- phellandreeniä (8,0 %). Hedelmien öljysaanto oli 1,44 % ja lehtien 0,38 %. Suomessa suomyrtin haihtuvaöljyn koostumusta on analysoitu 1970-luvulla Helsingin yliopiston &ĂƌŵĂƐŝĂŶůĂŝƚŽŬƐĞůůĂ͘^ƵŽŵLJƌƚƚŝƂůũLJŶƉććŬŽŵƉŽŶĞŶƚŝƚŽůŝǀĂƚ͗ɲ-pineeni (17,8 %), ɴ-kadineeni (12,0 %) limoneeni (10 %), 1,8-sineoli (7,1 %), myrseeni (6,4 %), p-kymeeni (4,4 %) ja trans-nerolidoli (5,9 %) (von Schantz & Kapetanidis 1970). Mikkelissä sijaitsevan suomyrttipopulaation haihtuvaöljykoostumusta analysoitiin vuonna 1998. ,ĂŝŚƚƵǀĂƂůũLJŶ ƉććŬŽŵƉŽŶĞŶƚŝƚ ŽůŝǀĂƚ͗ ɲ-pineeni (11,1–28,ϭйͿ͕ ɶ-kadineeni (8,4–21,0 %), limoneeni (5,2–11,4 %), 1,8-sineoli (5,9–18,7 %), nerolidoli (1,1–2,ϱйͿũĂɲ-terpineeni (3,0–9,7 %) (Svoboda ym. 1998). Öljysaanto oli lehdissä 0,05–0,29 % ja kukinnoissa 0,97 %. Lehtien korkein öljysaanto oli kukin- nan aikaan toukokuussa (1,46 %) ja alkukesästä (0,69 %), laskien tämän jälkeen 0,28 %:iin. Myöhemmin mikkeliläisten kokeiden (kivennäismaa, turvemaa) kasveja on analysoitu Unkarissa (Galambosi ym. 2006, 2008). Viljellyn suomyrtin kuivatusta lehtisadosta tislatun öljyn pääkomponentit Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 18/2018 130 olivat ŬŝǀĞŶŶćŝƐŵĂĂůůĂ͗ ɲ-pineeni (14,3–19,7 %), limoneeni (7,9–13,3 %), germakreeni (10,9 %), 1,8- sineoli (1,7–20,9 %), nerolidoli (1-1,3 %) ũĂɲ-terpineeni (5,4 %). Turvemaalla pitoisuudet olivat: alfa- pineeni (12,5–22,5 %), limoneeni (4,2–15,8 %) ja 1,8-sineoli (1,8–18,2 %). Keskimääräisistä arvoista poikkeavia lukuja mitattiin turvepelloilla viljellyissä kasveissa, joissa havaittiin yhdellä näytekerralla hyvin matala (1,8–3,1 %) 1,8-ƐŝŶĞŽůŝƉŝƚŽŝƐƵƵƐũĂLJŚĚĞůůćŶćLJƚĞŬĞƌƌĂůůĂŬŽƌŬĞĂɲ-pineenipitoisuus (22,5 %). Myös Maljanen (2010) on analysoinut Mikkelissä tehtyjen suomyrtin lannoituskokeiden kuivaleh- tisadosta tislatun öljyn koostumusta ja vertaillut viljeltyjen ja alkuperäisen luonnonkannan öljykoos- tumusta. Lannoituskokeiden suomyrtin haihtuvaöljyn pääkomponenttien keskiarvot olivat (sulussa luonnon kasvuston pitŽŝƐƵƵƐͿ͗ ɲ-pineeni: 18,28 % (17,2 %), p-kymeeni: 7,29 % (5,49 %), limoneeni: 7,78 % (7,30 %), 1,8–sineoli 9,24 % (8,93 %), trans-nerolidoli 1,63 % (2,ϵϴйͿ͕ɲ-elemeeni 6,14–9,43 %, ɶ-Elemeeni 1,94–3,77 %, selina-3,7(11)-diene: 4,72 % (6,4 %), ɴ-karyophylleeni: 0,59 % (0,57 %). Suomyrttiä on tutkittu myös Oulun yliopistossa (Tomperi ym. 1994). Pohjois- Suomessa, Hai- luodossa kasvavan suomyrttipopulaation kemiallista koostumusta analysoitiin käyttäen Purge & Trap menetelmää. Hailuodon kannasta tunnistettiin 16 yhdistettä, joista eniten esiintyi 1,8-sineolia (40 %) ũĂ ɲ-ƉŝŶĞĞŶŝć ;ϯϱ йͿ͘ DƵƵƚ ŬŽŵƉŽŶĞŶƚŝƚ ŽůŝǀĂƚ ŬĂŵĨĞĞŶŝ͕ ɴ-ƉŝŶĞĞŶŝ͕ ɲ- ũĂ ɴ-fellandreĞŶŝ͕ ɲ- terpinoleeni, limoneeni, borneoli, kamfori ja normyyliasetaatti (Tomperi ym. 1994). Suomyrtin lehtien, varsien ja hedelmien (kehittyneiden emikukintojen) eritteiden on havaittu si- sältävän myös harvinaisia flavonoideja: C-metyyli dihydrokalkoneja kuten myrikaloni A:ta ja B:tä. Niitä on tutkittu mm. Norjassa Oslon yliopistossa (Malterud 1992, Mathiesen ym. 1995) ja sittemmin Rans- kassa ja Keski-Euroopassa (mm. Popovici ym. 2011, Oracz ym. 2012). Bioaktiivisuus ja käyttömahdollisuudet Mikrobien kasvun estäminen Suomyrttiöljyn vaikutusta on tutkittu ihmisen ihosientä (Trichophyton interdigitale) vastaan, joka ai- heuttaa etenkin jaloissa hankalia tulehduksia (Stuart 1998). Sekä suomyrttiöljy että sen puhtaat kom- ponentit (limoneeni, terpineeni-4-Žůŝ͕ƚƵũŽŶŝ͕ɲ- ũĂɴ-fellandreeni, 2-metyyli-3-buteeni-2-oli) vähensivät T. interdigitale -sienen kasvua in vitro-tƵƚŬŝŵƵŬƐĞƐƐĂ͘ƐƚŽǀĂŝŬƵƚƵƐƚĂĞŝŽůůƵƚƂůũLJŶɴ-pineeni-, kamfee- ni- tai myrseeni-komponenteilla. Sieni-infektioiden hoidossa käytetty 1 % Nystatin oli kuitenkin tehok- kaampi sientä vastaan; sitä vastaavaan tehoon vaadittiin suomyrttiöljystä vähintään 10 % konsentraa- tio (Stuart 1998). Nakata ym. (2013) testasivat japanilaisen M. gale var. tomentosa -lajin lehtien haihtuvaöljyn vai- kutusta yleisiin ruokamyrkytyksiä aiheuttaviin gram-positiivisiin bakteereihin (Staphylococcus aureus, Escherichia coli, Saccharomyces cerevisiae, Bacillus subtilis) ja hiivasieneen (Candida albicans). Öljyn ƉććŬŽŵƉŽŶĞŶƚŝƚ ŽůŝǀĂƚ ɴ-elemenoni, selina-3,7 (11)-dieeni, kymeeni, limoneeni, 1,8-ƐŝŶĞŽůŝ ũĂ ɴ- pineeni. Haihtuvaöljyllä oli voimakkain estovaikutus B. subtilis-bakteeria vastaan ja se vähensi myös S. aureus-, B. subtilis-, S. cerevisiae -bakteerien ja C. albicans -hiivasienen kasvua. Uutteet eivät estäneet bakteerien kasvua kuten haihtuvaöljyt. Ranskalaisessa tutkimuksessa tutkittiin suomyrtin hedelmien ja lehtien haihtuvan öljyn vaikutusta ruokamyrkytystä aiheuttaviin sieniin Paecilomyces variotii, Byssochlamys fulva, Penicillium expansum, Cladosporium cladosporioides, Penicillium corylophilum ja Aspergillus flavus in vitro (Popovici ym. 2008). Haihtuvaöljy vähensi kaikkien sienilajien kasvua jo alhaisimmalla testatulla pitoisuudella (100 ppm). IC50-arvo oli alle 500 ppm kaikille lajeille paitsi A. flavukselle (noin 1000 ppm). 1000 ppm:n vah- vuudella öljy esti 72–100 % sienten kasvusta. Siten suomyrtin öljyllä voi olla hyödyllisiä vaikutuksia esimerkiksi elintarvikkeiden ja kosmetiikan ainesosana tuotteen säilyvyyden parantajana. Antioksidanttiset vaikutukset Suomyrtin hedelmien (siemenkotien) eritteillä ja sen sisältämällä C-metyyli hydrokalkonilla myrigaloni B:llä ja A:lla on havaittu antioksidanttista vaikutusta (DPPH-testi) (Mathiesen ym. 1995, Malterud ym. 1996). Valtimonkovettumataudin hoidon kannalta potentiaalisena yhdisteenä on tutkittu myrigaloni Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 18/2018 131 B:tä; erityisesti voisiko se estää valtimoiden kalkkeutumista edesauttavien alhaisen tiheyden lipopro- teiinien (LDL, kuljettavat kolesterolia kudoksiin verenkierrossa) hapettumista. Myrigaloni B esti rasva- happojen hapettumista rotan maksasoluissa (Malterud ym. 1996) ja Cu2+-indusoituvaa LDL- lipoproteiinin hapettumista kolesterolia saaneilla kaneilla (Mathiesen ym. 1996). Myrigaloni B vähensi konjugoituneiden dieenien maksimaalista muodostumisnopeutta (LD-lipoproteiinien hapettumisreak- tion etenemisen indikaattori), mutta vaikutusta ei kuitenkaan ollut niiden maksimaaliseen muodostu- mismäärään (Mathiesen ym. 1996). Nakata ym. (2013) havaitsivat myös japanilaisen viljellyn lajikkeen M. gale var. tomentosa etanoli-, 1,3-butyleeniglykoli- ja 1,3-propaanidioliuutteilla (mutta ei itse haih- tuvaöljyllä) olevan antioksidanttista vaikutusta (hydroksyyli- ja superoksidiradikaalien sieppauskykyä ja rasvahappojen peroksidaation estoa). Etanoliuutteen kokonaisfenolipitoisuus oli 2,4±0,1 mg/g, buty- leeniglykoliuutteen 11,8±0,8 μg/ml ja propaanidioliuutteen 18,8±2,6 μg/ml. Syöpäsolujen kasvun estäminen Kanadalainen työryhmä on analysoinut quebeciläisen suomyrttikannan haihtuvaöljyn kemiallista koos- tumusta ja tutkinut suomyrttiöljyn vaikutusta keuhkokarsinoomasoluja (A-549) ja suolen adenokar- sinoomasoluja (DLD-1) vastaan (Sylvestre ym. 2005). Öljyä tislattiin sekä 30:n että 60:n minuutin ajan, ja pidemmän tislausajan öljy osoitti voimakkaampaa vaikutusta tutkittuja syöpäsoluja vastaan: IC50- arvo oli 88 mikrog/ml (30 minuutin tislausajalla IC50 A-549-soluille 184 mikrog/ml ja 160 mikrog/ml DLD-1 soluille. Öljystä tunnistettiin 53 yhdistettä, joista yleisimmät olivat myrseeni (30min: 23% ja 60 ŵŝŶ͗ϭϮйͿ͕ůŝŵŽŶĞĞŶŝ;ϭϭйũĂϳйͿ͕ɲ-ƉŚĞůůĂŶĚƌĞĞŶŝ;ϭϬйũĂϲйͿũĂɴ-karyofylleeni (9% ja 11%). 60 mi- nuutin tislausajalla saatiin enemmän seskviterpeenejä (53,1 %) kuin 30 minuutin tislauksen jälkeen (29,4 %) ja esimerkiksi karyofylleenioksidin pitoisuus 30 minuutin tislauksessa oli 3,5 % ja 60 minuutin tislauksessa 9,9 %. Hyttysten ja punkkien karkottaminen Suomyrtin voimakas tuoksu on innoittanut tutkimuksiin sen karkottavuudesta hyttysille, mäkärille ja punkeille. Stuart & Stuart (1998) testasivat mikroskoopin objektilasista tehdyn laitteen avulla Culi- coides impunctatus -mäkärälajin liikkumista ja sen vasteita haihtuviin öljyihin. Laskettujen indeksien avulla pystyttiin kuvaamaan vaikutusta mäkärän liikkumisaktiviteettiin. Esimerkiksi mäkärän liikku- misindeksi oli 3,6 käytettäessä kontrolliöljyä (auringonkukkaöljy) ja 1,1. kun laitteessa oli suomyrttiöl- jyä, eli öljy esti mäkäröiden liikkumista yli 60 %:lla. Lisäksi testattiin suomyrttiöljyn komponenttien vaikutusta karkotusindeksiin. Komponenteista matala karkotusvoima mitattiin limoneenille (indeksiar- vo 4), kamfeenille (arvo 16) ja sineolille (arvo 32). Korkein karkotusvoima oli terpinen-4-olilla (2048), bornyyli-asetaatilla (1024), sitronellaalilla (1024), suomyrttiöljyllä (ϱϭϮͿ͕ ŵLJƌƐĞĞŶŝůůć ;ϱϭϮͿ ũĂ ɴ- pi- neenillä (512). Ruotsalainen tutkijaryhmä on tutkinut suomyrtin, suopursun (Rhododendron tomentosum), sian- kärsämön (Achillea millefolium) ja Hyptis suaveolens -kasvin lehtien etyyliasetaattiuutteiden vaikutusta keltakuumehyttysen (Aedes aegypti) karkottamiseen (Jaenson ym. 2006). Kaikki testatut uutteet vä- hensivät hyttysen pistämisaktiivisuutta laboratio-oloissa: suomyrttiuute 82,1 % tehokkuudella (suo- pursu 83,5 %, H. suaveolens 78,8 % ja kontrollina toiminut synteettinen karkoteaine DEET (19 % pitoi- suus) 90,0 %). Kenttäkokeessa suomyrtin heksaaniuute vähensi luontaisesti esiintyvien hyttyslajien laskeutumista tilastollisesti merkitsevästi kun taas metanoliuute tai 1 % suomyrttiöljy asetonissa eivät karkottaneet hyttysiä merkiƚƐĞǀćƐƚŝ ;:ĂĞŶƐŽŶ LJŵ͘ ϮϬϬϲͿ͘ ^ƵŽŵLJƌƚƚŝƂůũLJŶ ƉććŬŽŵƉŽŶĞŶƚŝƚ ŽůŝǀĂƚ ɲ- ƉŝŶĞĞŶŝ͕ɲ-phellandreeni, myrseeni ja limoneeni. Suopursun kaikki uutteet (etyyliasetaatti, metanoli ja heksaani) sekä siankärsämön etyyliasetaattiuute karkottivat hyttysiä, mutta 1 % suopursuöljy ase- tonissa ei. Sama ryhmä testasi suomyrtin, suopursun ja koiruohon (Artemisia absinthium) uutteiden ja haihtuvaöljyjen karkotusvaikutusta puutiaiseen (Ixodes ricinus L.) (Jaenson ym. 2005). Suomyrtin etyy- liasetaattiuute karkotti punkkinymfejä 48,8 %, metanoliuute 27,1 %, heksaaniuute 39,5 % ja haihtuva- öljy 10 % asetonissa 48,5 %. Tehokkaimpia olivat kontrollina käytetty DEET 98 % (100 %), suopursuöljy 10 % asetonissa (95,1 %) ja koiruohon etyyliasetaattiuute (78,1 %). Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 18/2018 132 Blackwell ym. (2003) testasivat 20 %:sta suomyrttiöljyä yksin sekä yhdistettynä salisyluurihappoon (salisyylihapon glysiinikonjugaatti, jota esiintyy mm. siankärsämössä) keltakuumehyttysen karkottami- seen. Suomyrttiöljy karkotti keltekuumehyttystä ja esti pistoja tehokkaasti 2 h ajan. Kontrolli DEET oli suomyrttiöljyä tehokkaampi karkottamaan hyttysiä 2 h päästä ja molempien karkotusteho heikkeni 6 h päästä käsittelystä. 20 % salisyluurihappo sekä karkotti keltakuumehyttystä että esti pistämistä 4 h ajan. Yhdistetty 20 % suomyrttiöljy ja salisyuurihappo esti hyttysen laskeutumista 4 h ja pistämistä 6 h. Kotimainen suomyrttitutkimus on johtanut myös koe-erän valmistamiseen suomyrttiöljyn hyttys- karkotevaikutuksen testaamiseen (Galambosi ym. 2016). Koevalmisteissa käytettiin 97 % oliiviöljyä, 2,5 % suomyrttiöljyä ja 0,5 % kaneliöljyä (Hyttysvex 1) ja 97,64 % oliiviöljyä, 1,83 % suomyrttiöljyä ja 0,53 % kaneliöljyä. Testaus osoitti että valmisteet karkottivat hyttysiä tehokkaasti iholta 2-4 tunnin ajan. Rikkakasveja torjuva vaikutus Ranskassa on tutkittu suomyrttiöljyn allelopaattista eli muiden kasvien itämistä estävää vaikutusta. Allelopaattisen vaikutuksen on esitetty liittyvän suomyrtissä esiintyvään harvinaiseen C- metyloitunee- seen dihydrokalkoniyhdisteeseen (3-(1-oxo-3-phenylpropyl)-1,1,5trimethylcyclohexane-2,4,6-trione) yleisnimeltään myrigaloni A. Yhdisteellä on havaittu fytotoksista vaikutusta useita kasvilajeja vastaan (Popovici ym. 2011, Oracz ym. 2012). Popovici ym. (2011) osoittivat suomyrtin hedelmien eritteiden metanoliuutteen estävän vihanneskrassin, valkosinapin, durran ja haitallisen vieraslajin hörtsätatarin (Fallopia x bohemica, joka on risteymä lajeista japanintatar Fallopia japonica ja jättitatar F. sachalinen- sis) juuren ja verson kasvua in vitro. Suomyrtin hedelmän uutteessa peräti 40 % pitoisuudella esiinty- vällä myrigaloni A-yhdisteellä oli vastaava estovaikutus kasvuun, joten se todennäköisesti toimii yhte- nä vaikuttavana aineena. Myös jauhetuilla kuivilla suomyrtin lehdillä ja hedelmillä oli muiden lajien kasvua estävä vaikutus tutkimuksessa. 10 mg annos suomyrtin metanoliuutetta vähensi vihanneskras- sin ja sinapin siementen itävyyttä erittäin voimakkaasti (99 % ja 76 %), mutta durran ja hörtsätatarin siementen itävyyttä vain 30 %:lla. Suomyrtin allelopaattiselle ominaisuudelle on haettu patenttia bio- logisena rikkakasvintorjunta-aineena (Popovici ym. 2010). Kasvintuholaisten esiintymistä vähentävä vaikutus Ruotsalaisessa tutkimuksessa havaittiin suomyrtin vieressä kasvavalla rantakukalla (Lythrum salicaria L.) esiintyvän vähemmän kasvintuhoojavioitusta, alhaisempi lehtikuoriaisen Galerucella calmariensis esiintyvyys ja korkeampi kukintojen ja siementen tuotanto kuin ilman suomyrttiä kasvaneella rantaku- kalla (Hambäck ym. 2000). Suomyrtillä pääteltiin olevan vaikutusta kasvintuhoojien suuntautumiseen aromaattisen tuoksunsa kautta. Sallittu käyttö ja turvallisuus Myrkytystietokeskuksen mukaan suomyrtti on myrkytön. Suomyrttiä ei ole mainittu Suomessa ei- uuselintarvikkeeksi luokiteltujen kasvilajien listalla (Evira 2016). Sen maanpäällisten kasvinosien käyttö EU:ssa on kuitenkin sallittu ravintolisänä Belgian, Ranskan ja Italian yhteisen BELFRIT-listan mukaan edellyttäen, että sen haihtuvasta öljystä on määritetty 1,8-sineolin pitoisuus; lisäksi kasvia varoitetaan käyttämästä raskauden aikana (BELFRIT). Nykyinen käyttö Kaupallisia suomyrttituotteita löydettiin yhteensä 19 ulkomaisen yrityksen tuotteista. Eniten sitä käy- tetään kosmetiikassa (9 yritystä) ja oluen mausteena (5 yritystä). Esimerkiksi englantilaiset yritykset Diana Drummond Ltd. ja Highland Soap co. käyttävät suomyrttiä saippuassa. Amphora Aromatics Ltd:n (Englanti) valikoimassa on suomyrtin eteerinen öljy tuoteniemellä ”Bog Myrtle Essential Oil”, jonka kerrotaan sopivan mm. ongelmaihon hoitoon esimerkiksi sekoitettuna johonkin perusvoiteeseen tai kasviöljyyn. Ominaisuuksiksi listataan hyönteiskarkottavuus, antioksidanttisuus, antimikrobisuus ja antibakteerisuus. Aromantic Ltd. (Skotlanti) myy suomyrtin eteeristä öljyä tuotenimellä ”Bog Myrtle Essential Oil” http://www.aromantic.co.uk/home/products/essential-oils/non-organic-essential- Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 18/2018 133 oils/bog-myrtle-essential-oil-myrica-gale.aspx. Tuotteen kerrotaan sopivan erityisesti hyönteisten kar- kottamiseen iholta ja hiuksista esim. yhdistettynä muihin hoitotuotteisiin sekä hoitavan ihoa. Öljy on tislattu lehdistä, oksista ja kukinnoista. Raaka-aine on peräisin Itä-Euroopasta. Elaine Mummery Acne Clinic (Englanti) valmistaa ihon puhdistusvoidetta “Cleansing Milk to Calm, Nourish & Repair”, jossa on mukana mm. suomyrttiä. Hermitage Oils (Englanti) myy suomyrtin eteeristä öljyä (Sweet gale -tuotenimellä), jonka raaka-aine on peräisin Skotlannista. Living Energy Systems Ltd. (Englanti) myy aknen hoitoon tarkoitettua voidetta (Silver-MSM Cream) sekä puhdistusvaahtoa (Silver-MSM Clean- sing Foam), joissa on mukana suomyrtin eteeristä öljyä. Tuotekuvauksissa suomyrtillä kerrotaan ole- van antimikrobisia, antibakteerisia sekä haavoja parantavia vaikutuksia. Aliksir (Kanada) markkinoi luonnosta kerätystä suomyrtistä (luomu-laatu) valmistettua eteeristä öljyä ja hydrosolia. Suomyrttiä on myös yrityksen valmistamissa eteerisissä vesissä (Essential water: eteerisen öljyn ja hydrosolin yhdistelmä) sekä gastronomisissa öljyissä, joita markkinoidaan elintarviketuotteiden puolella mm. juomiin ja ruokiin mausteeksi, sekä mm. parfyymeissä. Luminescents (Englanti) markkinoi Skotlannista peräisin olevan suomyrtin eteeristä öljyä tuotenimellä ”Bog Myrtle (Myrica gale) 100 % Pure Essential Oil”, joka on tislattu lehdistä ja oksista (http://www.luminescents.net/shop/oils/essential-oils/bog-myrtle-myrica-gale-100-pure-essential- oil/). Sen kerrotaan sopivan mm. hyönteisten karkottamiseen, vaatekaappien hajustamiseen ja potentiaalisesti myös ihon hoitoon (akne, herkkä iho). Montana Farmacy (USA) valmistaa ”Lyme Armour” -tuotemerkillä punkkikarkotetta, jossa on kahdeksan kasvin, mm. suomyrtin ja suopursun eteeristä öljyä. Valmistetta myydään kolmena tuoteversiona: öljyseostiiviste (voidaan käyttää seuraavien valmistamiseen), suihke ja voide (Natural, Herbal Tick Repellent Spray & Balm). Eteeristen öljyjen lisänä suihkeessa on alkoholi ja voiteessa oliivi- ja aprikoosiöljy sekä mehiläisvaha. Tuotereseptin on kehittänyt Stephen Buhner, joka on kirjoittanut Healing Lyme -kirjan. Oluen mausteena suomyrttiä käyttävät mm. tanskalainen Thisted Bryghus (”Porse Guld”-olut), belgialainen Gageleer cvba-so (”Gageleer”-olut), amerikkalainen Dogfish Head Craft Brewery Inc. (”Kvasir”-olut) ja englantilainen Treboom Ltd. (”Myricale”-olut). Suomessa suomyrttiä hyödynnetään ainoastaan lankojen värjäyksessä (Sanski). Viljely ja keruu Suomyrtin viljelyä on kehitetty ja tutkittu mm. Skotlannissa, jossa suomyrtti kasvaa luontaisena ja lajin ominaisuudet kiinnostivat niin tutkijoita kuin teollisuutta. Fytokemiallisten tutkimusten ohella on tehty suomyrtin keruun ja viljelyn tutkimusta ja kehittämistä suomyrtin saatavuuden parantamiseksi (Simp- son ym. 1996). Skotlannissa selvitettiin paikallisten suomyrttikantojen kemiallista laatua, testattiin viljelytekniikoita, kehitettiin lehtisadon korjuukoneita ja mobiilia tislauslaitteistoa, ja kirjoitettiin viljeli- jöille oppaita suomyrtistä. Tislatuista öljystä alettiin kehittää uusia tuotteita. Samanaikaisesti tutkittiin öljyn ja tuotteiden turvallisuutta. Todettiin, että vaikka ihovoiteet sisältävät 10 % suomyrttiöljyä, ne eivät aiheuta allergisia oireita. Yksi tuote oli mm. Scotia Pharmaceuticals LTD:n ”Myrica” hyttyskarkote (Burfield & Reekie 2005). Vuosina 2002–2005 toteutettiin projekti ”Myrica gale as a source of natural products in toiletries and healtcare products”, jossa oli mukana useita yliopistoja ja kosmetiikkayrityksiä, mm. The Boots Company (Simpson 2005). Vuoden 2007 loppuun mennessä Skotlannissa oli istutettu yli 10 hehtaaria suomyrttipeltoja. Vaikka alustavien laskelmien mukaan suomyrtin kasvatus tuotti viljelijöille n. 500– 700 puntaa/ha nettotuloja, perustamiskustannukset olivat hyvin korkeita (7 000 puntaa/ha). Projektin aikana tuli esille ongelmia viljelyssä: suomyrtin lehtisadon öljypitoisuus oli matala (tuoreissa lehdissä öljyn pitoisuus oli vain 0,05–0,29 %), korjattavan tuoresadon määrä oli matala, öljyn määrä vaihteli viljelypaikasta riippuen ja kasvuston uusiutuminen korjuun jälkeen oli heikko. Koska suomyrtin käyt- tömahdollisuudet ja mahdolliset markkinat olivat Skotlannissa hyvin lupaavia, 2007 marraskuussa suomyrtistä keskusteltiin jopa Skotlannin parlamentissakin. Debatin yhteydessä tuli esillä se, että kor- keat perustamiskustannukset ja y.o. ongelmat eivät edistäneet viljelijöiden kiinnostusta suomyrtin viljelyyn ja tähän olisi tarvittu jonkinlaista yhteiskunnan tukimenetelmää. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 18/2018 134 Toisessa laajassa kehittämisprojektissa (Sweet Gale Research Project v. 2007–2011) olivat mukana seuraavat tahot: Agronomy Institute at Orkney College /University of the Highlands and Islands UHI/, Inst. of Integrative Biology ,The Univ. of Liverpool, Royal Agric. University Cirencester, Scottish Agric College, SAC ja yritykset Boots Company, Highland Natural Products LTD, Essentially Scottish Botani- cals LTD ja Technology Crops International Ltd. Projektin tuloksista on kirjoitettu useita tieteellisiä julkaisuja suomyrtin viljelystä (Martin & Chang 2010, 2013, Chang & Martin 2014). Tutkimuksissa Skot- lannin kuudella eri alueella sijaitsevalla koeviljelmälle istutettiin kolmivuotiaita taimia huhti- kesäkuussa 2008. Näistä tutkittiin kasvua, versosadon öljypitoisuutta ja erityisesti öljysadon määrää (l/ha) kolmessa käsittelyssä (kontrolli, rikkakasvientorjunta herbisidillä ja herbisidi + hakekate). Öljysa- don määrään vaikutti moni tekijä kuten kasvien määrä/pinta-ala, kasvupaikan ominaisuus, vuoden sääolot ja rikkakasvipaine. Suomyrttikasvustoissa esiintyi jonkin verran kuolleisuutta: elinvoimaisia kasveja kokeessa oli vuonna 2008 76 %, 2009 65 % ja 2010 54 %. Kontrollikäsittelyssä elivoimaisia kas- veja oli vuosittain 76–66–37 %, herbisidikäsittelyssä 79–68–62 % ja herbisidi+katekäsittelyssä 72–66– 63 %. Kontrollikäsittelyssä kuolleisuus oli suurinta. Tutkijoiden mukaan kuolleisuus johtui istutuksen jälkeisestä kuivasta jaksosta ja rikkakasvien runsaasta määrästä. Lehtisato korreloi versojen pituuden kanssa. Jos versot olivat 20–21 cm pituisia, lehtiä oli keskimäärin 28,7 kpl; 23–25 cm pituisissa versois- sa lehtiä oli 31,7 kpl ja 25–31 cm versoissa keskimäärin 34,9 kpl. Lämpötila, maan kosteus ja rikkakas- vittomuus edistävät suomyrtin versojen kasvua ja siis sadon määrää. Rikkatorjuntaa käytettäessä lehti- sato oli 180 % korkeampi kuin ilman. Toisena korjuuvuonna herbisidi- ja herbisidi+katekäsittelyissä verso- ja öljysato oli korkeampi kuin luonnonkasvuston kaupallisesta korjuusta tiedossa olevat satota- sot (1 000 kg ja 0,29 l/ha). Kokeessa verson latvoista saadun tuoresadon määrät olivat 2009 ja 2010 kontrollikäsittelyssä 80 ja 100 kg/ha, herbisidikäsittelyssä 260 ja 530 kg/ha ja herbisi- di+katekäsittelyssä 260 ja 750 kg/ha. Öljysadon (l/ha) määrät olivat 2009 ja 2010 kontrollikäsittelyssä 0,21 ja 0,19 l/ha, herbisidikäsittelyssä 0,59 ja 1,01 l/ha ja herbisidi+katekäsittelyssä: 0,59 ja 1,38 l/ha. Yleisesti skotlantilaisissa kokeissa suomyrtin satotasoa voidaan pitää melko matalana. Parhaassa koe- paikassa (Craibston) mitattiin korkein satopotentiaali (3 000–4 000 kg/ha kokonaisversosatosato ja 5– 6 l/ha öljysato). Siten versosadon kohottamiseksi tulisi käyttää parhaita suomyrttikantoja, katetta ja rikkakasvitorjuntaa. Chang & Martin (2014) selvittivät lannoituksen vaikutusta sadon määrään ja laatuun. Aiemmin on havaittu, että N-P-K lannoituksella ei ollut vaikutusta luonnontilaisen suomyrttikasvuston kasvuun (Waterhouse ym. 1998). Chang ja Martin (2014) osoittivat tilanteen olevan erilainen peltoviljelyssä: typpilannoitus oli erittäin tärkeä nuorille kasvustoille ja lannoitus kaksin-kolminkertaisti lehtisadon. Peltokokeissa oli kolme typpitasoa: 0, 30 ja 60 kg/ha. Yksittäisten kasvien versojen tuorepaino nousi eri typpitasoilla 7 cm taimilla 3,5–5,7–9,9 g/kasvi ja 30 cm taimilla 14,1–15,5–16,9 g/kasvi. Astiako- keessa tutkittiin myös N-P-K lannoituksen vaikutusta suomyrtin kasvuun ja öljyn määrään (Chang & Martin 2014). Lehtisadon ja öljysadon määrään vaikutti vain typpilannoitus. P ja K lannoituskäsittelyis- sä lehtisadon määrä vaihteli melko tasaisesti 17–22 g/kasvi välillä, mutta typpilannoitusta lisätessä lehtisato kaksinkertaistui: 1. ja 2. vuonna 35 ja 40 g/kasvi. Öljysato oli hyvin matala. Kontrolli- ja P- ja K-lannoituskäsittelyssä öljysato vaihteli 0,027-0,039 ml/kasvi välillä, ja typpilannoituksella 0,060 ja 0,101 ml/kasvi välillä. Versosato korreloi vahvasti maan liukoisen typen ja nitraattipitoisuuden kanssa. Vaikka suomyrtti pystyy osittain saamaan tarvitsemansa typen biologisen typensidonnan kautta, nuor- ten taimien nopean kasvun kannalta on erittäin tärkeää, että maassa on saatavilla riittävästi typpeä. Luonnon oloissa suomyrtti on hyvä kilpailija muiden lajien kanssa, koska se kestää paremmin ve- den ja hapettomat olosuhteet (Skene ym. 2000). Pellolle istutettuna sen kilpailukyky on kuitenkin hy- vin heikko. Erityisesti istutusaikana touko-kesäkuun alussa rikkakasvit kasvavat intensiivisesti ja hait- taavat suomyrtin menestymistä. Yksi merkittävä ja yleinen ominaisuus skotlantilaisissa tutkimuksissa oli, että palstojen sato muodostuu monien heikosti ja muutamien voimakkaasti kasvavien kasvien yh- teissadosta. Suomyrtin viljelyyn liittyvä tutkimustyö alkoi myös Suomessa 1990-luvulla yhteistyössä skotlanti- laisten kanssa mittaamalla Mikkelin Orijärven luontaisen suomyrttipopulation biomassaa ja ominai- Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 18/2018 135 suuksia (Svoboda ym. 1998). Tämän jälkeen aloitettiin esitutkimusta suomyrtin peltoviljelystä kiven- näismaalla. Esikokeissa Mikkelissä tutkittiin luonnon populaatioiden biomassan kertymää, suomyrtille sopivia lisäysmenetelmiä, sekä typensitojabakteeriymppäyksen, istutustiheyden, lannoituksen ja kor- juun vaikutusta biomassasatoon. Vuosina 2000–2004 viljelykokeita tehtiin turvetuotannosta vapautu- neilla turvemaillakin (Galambosi ym. 2006, 2008). Tämä johti edelleen suomyrtin lisäysmenetelmiä ja lannoitusvasteita selvittäviin peltokokeisiin, joiden osatuloksista syntyi pro gradu-tutkielma (Maljanen 2010) ja artikkeli (Galambosi ym. 2016). Tulokset kokonaisuudessaan on koottu julkaisuun Galambosi (2017), jossa esitellään laajasti ja yksityiskohtaisesti tehtyä työtä. Lisäksi suomyrtistä on tehty Oulun Ammattikorkeakoulussa mikrolisäykseen liittyvä opinnäytetyö (Hosio 2008). Yleisesti ottaen kotimaiset kokeet osoittivat, että suomyrttiä voidaan kasvattaa pelto-oloissa, vaikkakin kokeissa taimilla havaittiin 15–24 % kuolleisuutta ja myös lehtilaikkutautien esiintymistä. Pisin koejakso pelloilla oli neljä vuotta ja siirretyt 4–5 vuoden ikäiset kasvit kasvoivat vielä 2–3 vuotta hyvin. Typpibakteeeriymppäyksen hyödyllinen vaikutus oli ensimmäisessä kokeessa selvästi havaitta- vissa; siksi kaikissa myöhemmissä kokeissa käytettiin ymppäystä ennen istutusta. Maljasen (2010) mukaan lupaavin lisäysmenetelmä suomyrtille oli versojen keskiosasta valmistettujen välipistokkaiden käyttö, joissa lehtibiomassan tuotanto ja taimien pituus oli suurin. Seuraavaksi parhaita olivat juuripis- tokkaat ja kolmanneksi siementaimet. Juurtuneet pistokkaat pidettiin ruukuissa seuraavaan kevääseen asti ja istutettiin peltoon. Vahvajuuristen 1–2 vuotiaiden taimien istutus on yksi edellytys hyvään ver- sokasvuun. Myös Simpson ym. (1996) pitävät juuripistokkaita luotettavimpina lisäyksessä; siemen- taimien lisäys on epävarmempaa, mutta sitä voi edistää liottamalla siemeniä usean viikon ajan vedessä +5 °C:ssa ennen kylvöä. Kotimaisissa lannoituskokeissa Mikkelissä luomulannoitteiden käyttö nosti versojen tuorepainoa noin 35 %:lla. Toisessa kokeessa väkilannoituksella oli kuitenkin vain vähän tai ei ollenkaan vaikutusta viljellyn suomyrtin lehtisatoon tai pituuteen (Maljanen 2010). Tämä voi osittain johtua sen kyvystä sitoa typpeä biologisesti. Pensaskasvin tehoviljelyssä on tärkeä kysymys myös versojen uusiutuminen säännöllisen korjuun jälkeen. Kahdessa kokeessa havaittiin, että peräkkäisten vuosien versojen korjuu alensi seuraavan tai seuraavien vuosien versosatoa. Tämä ilmiö oli selvä turvepeltokokeessa, joissa vuosina 2000–2001–2002 tuoresato oli laskusuunnassa: 376, 348 ja 197 g/m². Sama ilmiö havaittiin intensiivisessä penkkiviljelyssäkin, jossa ensimmäisen korjuun korkea versosato 962–1 364 g/m² putosi rajusti seuravana vuonna (334–606 g/m²). Samanlaista satovähennystä on havaittu skotlantilaisissa lannoituskokeissa (Chang & Martin 2014). Sprent ym. (1978) kuvailivat, että lajin elämänkaaressa N- pitoisuus on korkeimmillaan elokuun alussa: kasvien typpipitoisuus on tällöin 30 % lehdissä, ja määräs- tä puolet siirtyy mm. varsiin, joiden varaan seuraavan vuoden versokasvu rakentuu. Kun viljelyssä ta- voitellaan lehtisatoa tislattavaksi ja korjataan heinä-elokuussa lehti- ja varsisatoa, se pienentää radi- kaalisti kasvin N-varastoa ja voi aiheuttaa häiriöitä seuraavan vuoden kasvussa tai talvehtimisessa. Vaikka on vielä ennenaikaista puhua laajemman mittakaavan peltoviljelystä Suomesta, kotimaisis- ta esikokeista saatujen tuore- ja kuivasatotuloksien pohjalta on mahdollista arvioida suomyrtin sadon- tuottopotentiaalia hehtaarille. Laskennan mukaan luonnon kasvustossa tuoreen kokonaissadon ja kuivan lehtisadon keskiarvot olivat 3 560 ja 1 210 kg/ha. Peltoviljelykokeissa tuoreen versosadon mää- rä vaihteli välillä 3168–4728 kg/ha ja kuivan lehtisadon määrä 1 040–1 268 kg/ha välillä. On havaitta- vissa, että luonnon kasvuston ja viljeltyjen kokeiden satotasot olivat melko lähellä toisiaan, koska ky- seessä oli noin 30–40 cm korkuisten taimien biomassa. Kotimaisissa kokeissa suomyrtin öljypitoisuutta analysoitiin kuivatusta lehdistä. Viljelykokeiden laskettu kuivalehtisato oli keskimäärin 1 040–1 268 kg/ha: 0,1 % öljypitoisuudella laskettuna öljysato olisi 1,04–1,27 l/ha ja 0,15 % pitoisuudella 1,56–1,9 l/ha, mitä voi pitää varsin matalana. Luonnossa suomyrtin on havaittu kasvavan laajahkolla pH-alueella (3.8–7.0) (Simpson ym. 1996). Alanko (1988a,b) on kuvannut suomyrtin puutarhaviljelyä koriste- tai tuoksukasvina. Se kasvaa hyvin puutarhassakin viljeltynä, vaikka kasvupaikka ei olisikaan täysin kostea. Puutarhaoloissa riittävä valon- saanti on tärkeää suomyrtille. Suomessa suomyrttiä viljellään puutarhakasvina kuitenkin varsin vähän. Japanilainen tutkimusryhmä on kehittänyt solukkoviljelymenetelmää Japanissa suomyrtin alalajille Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 18/2018 136 (Myrica gale var. tomentosa). Menetelmän avulla on mahdollista tuottaa satoja tuhansia kloonattuja taimia (Wakita ym. 2011). Japanilaisen alalajin haihtuvaöljyn koostumus on kuitenkin hieman erilainen verrattuna Euroopassa ja Kanadassa kasvavan suomyrtin haihtuvaöljykoostumukseen (Nakata ym. 2013). Yhteenvetona kotimaisista kokeista voidaan todeta, että niistä saatiin osittain myönteisiä koke- muksia viljelyn onnistumisesta pelto-oloissa, mutta tämän luonnonlajin tehokkaassa viljelyyn otossa on vielä paljon kehitettävää. Suurimmat ongelmat olivat suomyrtin alhainen biomassan tuotto, haih- tuvaöljyn matala saanto sekä suomyrtin uusiutumisen optimoinnin tarve: nämä vaikeuttavat suomyr- tin kaupallisesti kannattavaa viljelyä (Galambosi 2017). Suomyrtti ei siedä vuosittaista voimakasta leik- kausta. Suomyrtti on myös altis sienitaudeille ja joillekin hyönteistuholaisille (Simpson ym. 1996). Tällä hetkellä suomyrttiä ei Suomessa juurikaan hyödynnettä hyvin pienimuotoista värjäyskäyttöä lukuun ottamatta. Mikäli suomyrtin käyttö lisääntyy ja keruuta kohdistetaan luonnonkasvustoihin, tulee sen tapahtua kestävästi. Viljelykokeissa on todettu kasvin uusiutuvan hitaasti intensiivisen ke- ruun jälkeen. Puuvartisena kasvina suomyrtin keruu vaatii aina maanomistajan luvan. Osa lajin elinympäristöistä on uhanalaisia (suomyrttiluhdat ja suomyrttipensaikot; Raunio ym. 2008) ja monet esiintymät ovat suojelualueilla, mikä rajoittaa keruuta luonnonpopulaatioista. Lähteet Alanko. P. 1988a. Näsiä (Daphne mezereum) ja suomyrtti (Myrica gale) puutarhakasveina. Sorbifolia 19: 57–62. Alanko, P. 1988b. Viherpuita ja pensaita 63. Suomyrtti (Myrica gale). Puutarhauutiset 14. 469. Alanko, P. 1990. Myrica gale – Suomyrtti. Teoksessa Fines herbes, Yrttiopas. Helsingin yliopisto, Puutarhatieteen laitos. Julkaisu 13: 31–32. Behre, K.E. 1999. The history of beer additives in Europe –a review. Vegetation History and Archaeobotany 8: 35–48. Bélanger , A., Dextraze , L., Isnardi, M.J., Chalchat , J.C., Garry, R. Ph. & Collin, G. 1997. Chemical composition of essential oil and headspace of the Quebec “Myrique baumier” wax myrtle (Myrica gale L.). Influence of extraction Process. J Essent Oil Res 9: 657–662. BELFRIT: http://www.economie.gouv.fr/files/files/directions_services/dgccrf/imgs/breve/2014/documents/harmoni zed_list_Section_A.pdf, viitattu 11.12.2017. Blackwell A., Stuart A.E. & Estambale B.A. 2003. The repellent and antifeedant activity of Myrica gale oil against Aedes aegypti mosquitoes and its enhancement by the addition of salicyluric acid. J R Coll Physicians Edinb 33: 209–214. Burfield, T. & Reekie, S.L. 2005. Mosquitoes, malaria and essential oils. Int J Aromather 15: 30–41. Carlton, R.R., Waterman, P.G. & Gray, A.I. 1992. Variation of leaf gland volatile oil within a population of sweet gale Myrica gale (Myricaceae). Chemoecology 3: 45–54. Chang, X. & Martin, P. 2014. N, P and K Fertilizers alter plant growth, essential oil yield and gender of sweet Gale (Myrica gale L). Open Plant Sci J 8: 9–17. Collin, G. & Gagnon, H. 2016. Chemical composition and stability of the hydrosol obtained during the production of essential oils. III. The case of Myrica gale L., Comptonia peregrina (L.) Coulter and Ledum groenlandicum Retzius. Am J Essent Oil Nat Prod 4: 7–19. Evans, K.A. , Blackwell, A., Deans S.G. & Simpson, M.J. 1996. The repellent properties of Myrica gale to haematophagus insect pest of man. Teoksessa: Wildey, K.B.(toim.) Proceedings of the Second International Conference on Urban Pests. s. 427–430. Galambosi, B., Galambosi, Zs. & Hethelyi, B. E. 2006. Evaluation of biomass potential and oil yield of Myrica gale L. for possible field cultivation. Proceedings of Phytopharm Congress, St-Petersburg. s. 415–421. Galambosi, B., Galambosine, Zs., Hethelyi, B. É. 2008. Biomass potential and oil yield of Myrica gale L. in field conditions. Olaj Szappan Kozmetika 57: 119–127. Galambosi, B., Lehesvaara, M. & Maljanen, N.L. 2016. Suomyrtti – luonnon oma hyttyskarkote. Viljelykokeita ja analysointia. Teoksessa: Metsä, ympäristö ja energia. Soveltavaa tutkimusta ja tuotekehitystä. Vuosijulkaisu 2016. Mikkelin ammattikorkeakoulu. D. Vapaamuotoisia julkaisuja 82: 195–206. Galambosi, G. 2017. Suomyrtti peltokasvina – onko se mahdollista? Sorbifolia 48: 115–129. Halim, A.F. & Collins, R.P. 1973. Essential oll analysis of the Myricaceae of the Eastern United States. Phytochemistry 12: 1077–1083. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 18/2018 137 Hambäck, P.A., Ågren, J. & Ericson, L. 2000. Associational resistance: insect damage to purple loosestrife reduced in thickets of sweet gale. Ecology 81: 1784–1794. Hinneri, S., Hämet-Ahti, L., Kurtto, A. & Vuokko, S. 1993. Maarianheinä, mesimarja ja timotei. Suomen luonnonvaraisia kasveja. Otava, Helsinki. 350 s. Hosio, K. 2008. Luonnonkasvien käyttö ja mikrolisäyksen mahdollisuudet. Opinnäytetyö. Oulun seudun ammattikorkeakoulu. 29 s. Hämet-Ahti, L., Suominen, J. Ulvinen, T. & Uotila, P. (toim.) 1998. Retkeilykasvio. Helsinki. 656 s. Hämet-Ahti, L., Palmén, A., Alanko, P. & Tigerstedt, P.M.A. (toim.) 1992. Suomen puu- ja pensaskasvio. Dendrologian Seura r.y., Helsinki. 373 s. Jaenson, T.,G.T., Pålsson, K. & Borg-Karlsson, A.K. 2005. Evaluation of extracts and oils of tick repellent plants from Sweden. Med Vet Entomol 19: 345–352. Jaenson, T.G.T., Pålsson, K. & Borg-Karlson, A.-K. 2006. Evaluation of extracts and oils of mosquito (Diptera: Culicidae) repellent plants from Sweden and Guinea-Bissau. J Med Entomol 43: 113–119. Kalela, A. & Väänänen, H. 1958. Myrica gale L. – Suomyrtti. Teoksessa: Pohjolan luonnonkasvit I: 465–470. WSOY, Helsinki. Kukkonen, I. (toim.) 1994. Suomyrtti (Myrica gale). Teoksessa Flora – Suomen suurkasvio II: 543. WSOY, Helsinki. Lönnrot, E. & Saelan, T. 1866. Flora Fennica. Suomen kasvio. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjapaino, Helsinki. Maljanen, N.L. 2010. Lisäysmenetelmän ja lannoituksen vaikutus domestikoitavan suomyrtin (Myrica gale L.) biomassan määrään ja laatuun pelto-olosuhteissa. Maisterintutkielma. Maataloustieteiden laitos, Helsingin yliopisto. 40 s. Malterud, K. E. 1992. C-methylated dihydrochalcones from Myrica gale fruit exudate. Acta Pharm Nordica 4: 65– 68. Malterud, K.E. & Faegri, A. 1982. Bacteriostatic and fungistatic activity of c-methylated dihydrochalcones from the fruits of Myrica gale L. Acta Pharm Suecica 19: 43–46. Malterud, K.E., Diep, O.H. & Sund, R.B. 1996. C-Methylated dihydrochalcones from Myrica gale L: Effects as antioxidants and as scavengers of 1,1-Diphenyl-2-Picrylhydrazyl. Basic Clin Pharmacol 78: 111–116. Martin, P. & Chang, X. 2010. Developing sweet gale (Myrica gale) as a new crop for the cosmetics industry. Aspect Appl Biol 101: 115–122. Martin,P. & Chang, X. 2013. Production potential and crop agronomy of sweet gale (Myrica gale L.) in the north of Scotland. Ind Crop Prod 46: 39–49. Mathiesen, L., Malterud, K.E. & Sund, R.B. 1995. Antioxidant activity of fruit exudate and C-methylated dihydrochalcones from Myrica gale. Planta Med 61: 515–518. Mathiesen, L.., Malterud, K. E., Nenseter, M. S. & Sund, R. B. 1996. Inhibition of low density lipoprotein oxidation by myrigalone B, a naturally occurring flavonoid. Pharmacol Toxicol 78: 143–146. Nakata M, Myoda T, Wakita Y, Sato T, Tanahashi I, Toeda K, Fujimori T & Nishizawa M. 2013. Volatile components of essential oil from cultivated Myrica gale var. tomentosa and its antioxidant and antimicrobial activities. J Oleo Sci 62: 755–762. Oracz, K., Voegele, A., Tarkowská, D., Jacquemoud, D., Turecková, V., Urbanová, T., Strnad, M., Sliwinska, E. & Leubner-Metzger, G. 2012. Myrigalone A inhibits Lepidium sativum seed germination by interference with gibberellin metabolism and apoplastic superoxide production required for embryo extension growth and endosperm rupture. Plant Cell Physiol 53: 81–95. Piippo, S. 1991. Puuvartisia rohdoskasveja 2. Pähkinäpensas (Corylus avellana), jalavat (Ulmus), suomyrtit (Myrica), pajut (Salix), haavat ja poppelit (Populus) sekä lehmukset (Tilia). Sorbifolia 22: 143–150. Popovici J., Bertrand, C., Bagnarol, E., Fernandez, M.P. & Comte, G. 2008. Chemical composition of essential oil and headspace-solid microextracts from fruits of Myrica gale L. and antifungal activity. Nat Prod Res 22: 1024–1032. Popovici, J., Bertrand, C. & Comte, G. 2010. Use of a plant Myrica gale for producing a herbicide agent. Patenttihakemus WO 2010012945 A3, EP2320726A2, EP2320726B1, US8734858, US20110201503, WO2010012945A2. Universite Claude Bernard Lyon I, Centre National De La Recherche Scientifique. Popovici, J., Bertrand, C., Jacquemoud, D., Bellvert, F., Fernandez, M.P., Comte, G. & Piola, F. 2011. An allelochemical from Myrica gale with strong phytotoxic activity against highly invasive Fallopia x bohemica taxa. Molecules 16: 2323–2333. Raunio, A., Schulman, A. & Kontula, T. (toim.) 2008. Suomen luontotyyppien uhanalaisuus – Osa 2: Luontotyyppien kuvaukset. Suomen ympäristö 8/2008. Saatavana myös e-julkaisuna: https://helda.helsinki.fi/handle/10138/37932 Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 18/2018 138 Schantz, von M. & Kapetanidis, I. 1970. Qualitative unt quantitative untersuchung des aetherischen ols von Myrica gale l. (Myricaceae). Pharm Acta Helv 46: 649–656. Simpson, M. 2005. Myrica gale, as a source of natural products in toiletries and healthcare products. Competitive Industrial Materials from Non-Food Crops. Programme Secretariat, BBSRC, Polaris House Swindon, SN2 1UH Simpson, M.J.A., MacInthos, D.F., Cloughley, J.B. & Stuart, A.E. 1996. Past, present and future utilization of Myrica gale (Myricaceae). Econ Bot 50: 122–129. Skene, K.R., Sprent, J.I., Raven, J.A. & Herdman, L. 2000. Myrica gale L. J Ecol 88: 1079–1094. Sprent, J.I., Scott, R. & Perry, K.M. 1978. The nitrogen economy of Myrica gale in the field. J Ecol 66: 657–668. Stuart, A. E. 1990. Paralysis of Culicoides impunctatus after exposure to the oil of Myrica gale. Proc R Coll Physicians Edinb 20: 463–466. Stuart, A.E. 1998. The anti-fungal effect of oil distilled from the leaves of Myrica gale. Planta Med 64: 389. Stuart, A. E. & Stuart, C.L.E. 1998. A microscope slide test for the evaluation of insect repellents as used with Culicoides impunctuatus. Entomol Exp Appl 89: 277–280. Svoboda, K.P., Inglis, A., Hampson, J., Galambosi, B. & Asakawa, Y. 1998. Biomass production, essential oil yield and composition of Myrica gale L. harvested from wild populations in Scotland and Finland. Flavour Frag J 13: 367–372. Sylvestre, M., Legault, J., Dufour, D. & Pichette, A. 2005. Chemical composition and anticancer activity of leaf essential oil of Myrica gale L. Phytomedicine 12: 299–304. Sylvestre, M., Legault, J., Lavoie, S. & Pichette, A. 2006. Investigation of leaf essential oil of Myrica gale L. from Quebec: Purification and analyses of oxygenated fractions. J Essent Oil Res 18: 38–41. Tomperi, P.H., Joensuu, P.H. & Jalonen, J.E. 1994. Isolation and indentification of very volatile compounds of Myrica gale. Teoksessa: Production of herbs, spices and medicinal plants in the Nordic countries: Mikkeli, Finland, 2-3 August 1994 : Proceedings of NJF seminar no. 240. NJF utredningar/rapporter 91: 86–87. Valtonen, P. 2005. Hyttysten ininä hiljenee ympäristölaboratorion lähelle. Aktivaattori 2: 9. Vuokko, S. 1995. Suomyrtti maustaa oluen, tuoksuu, karkottaa hyttyset ja sopii syöpäläisten torjuntaan. Helsingin Sanomat 24.7.1995. Wakita, Y., Sato, T., Tanahashi, I. & Ishii, H. 2011. Development of the micropropagation technology and inspection of the relaxation effect in the Myrica gale var. tomentosa. Bor For Res 60: 85–87. Japaninkielinen alkuperäisartikkeli. Waterhouse, E.C., Sporring, S. & Bayfield, N.G. 1998. Sustainable harvesting of bog myrtle (Myrica gale L.) in Scotland. Bot J Scotl 50: 11–20. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 18/2018 139 3.17. Suo-ohdake ja pelto-ohdake Cirsium palustre (L.) Scop. – Ruots. kärrtistel; Engl. marsh thistle; Saks. Sumpf-Kratzdistel Cirsium arvense (L.) Scop. – Ruots. åkertistel; Engl. creeping thistle; Saks. Acker-Kratzdistel Marika Laurila Luonnonvarakeskus (Luke) Tiivistelmä Perinnekäyttötietoa löytyy eniten pelto-ohdakkeesta. Sitä on käytetty esimerkiksi haavojen, tulehdus- ten ja suoliston hoitoon niin ihmisillä kuin eläimillä. Ohdakkeet ovat olleet myös arvostettuja ravintona ja pelto-ohdakkeen ravintoarvo on todettu erinomaiseksi. Molempien ohdakelajien käyttömahdollisuuksista on saatu viime vuosina lupaavia tutkimustulok- sia. Ohdakkeet sisältävät runsaasti fenoliyhdisteitä kuten flavonoideja ja fenolihappoja. Tutkimuksissa on osoitettu ohdakkeiden olevan tehokkaita antimikrobisesti ja antioksidanttisesti. Potentiaalisia käyt- tömahdollisuuksia voisi olla muun muassa ihonhoitotuotteissa, elintarvikkeissa ja eläinrehuissa. Yleiskuvaus Ohdakkeet kuuluvat Asteraceae-heimoon. Sen yksi näyttävimpiä edustajia Suomen luonnossa on suo- ohdake, jonka sinipunaisen tummat piikkiset varret voivat kasvaa reilusti yli miehenmittaisiksi (Kuva 1). Suo-ohdake voi levitä laajoiksi kasvustoiksi kosteapohjaisille vanhoille pelloille ja ojanvarsille. Alku- peräisiä luonnonkasvupaikkoja ovat rannat, lähteiköt ja rehevät suot (Hämet-Ahti ym. 1998). Suo- ohdake kasvaa yleisenä maan eteläosista Keski-Lappiin asti (Kuva 1). Suo-ohdakkeen luontainen levin- neisyys kattaa laajalti Euroopan, aivan eteläisimpiä osia lukuun ottamatta, ulottuen Keski-Aasiaan asti. Kuva 1. Suo-ohdake kukkii vanhalla pellolla ja lajin levinneisyys Suomessa. Valokuva: Marika Laurila. Kartta: Luonnontieteellinen keskusmuseo Luomus, Helsingin Yliopisto. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 18/2018 140 Pelto-ohdake on suo-ohdaketta vaaleampi, matalampi ja vähemmän piikkinen (Kuva 2). Se leviää te- hokkaasti laajan juuristonsa avulla ollen yksi vaikeimmin torjuttavia peltojen rikkakasveja (luontoport- ti.fi). Pelto-ohdakkeen alkuperäisiä kasvupaikkoja Suomessa ovat merenrannat, mutta se on levittäy- tynyt myös pelloille, pientareille ja joutomaille (Hämet-Ahti ym. 1998). Laji kasvaa yleisenä Etelä- Suomesta maan keskivaiheille asti (Kuva 2). Pelto-ohdakkeen levinneisyys kattaa koko Euroopan sekä laajalti Aasian ja Pohjois-Amerikan. Suo- ja pelto-ohdake ovat erinomaisia mesikasveja pölyttäjille (Baude ym. 2016, Hicks ym. 2016). Kuva 2. Pelto-ohdaketta tiheänä kasvustona umpeenkasvaneella pihan laiteella ja lajin levinneisyys Suomessa. Valokuva: Marika Laurila. Kartta: Luonnontieteellinen keskusmuseo Luomus, Helsingin Yliopisto. Perinteinen käyttö Pelto-ohdakkeen juurilla ja lehdillä on hoidettu tulehduksia, ja juuria on käytetty myös nesteenpoista- jana sekä tukemaan maksaa (Kenny ym. 2014). Irlannissa ja Britanniassa ohdakkeilla on hoidettu muun muassa munuaistulehduksia, haavoja, yskää ja tuberkuloosia (Allen & Hatfield 2004). Tarkkaa lajia tai edes sukua perinnekäytöstä kertovien dokumenttien perusteella on kuitenkin vaikea päätellä, mutta Allen ja Hatfield (2004) mainitsevat pelto-ohdakkeen yhtenä todennäköisenä lajina. Borawska ym. (2010) viittaavat pelto- ja keltaohdaketta (C. oleraceum) käytetyn Euroopassa kansanlääkinnässä di- ureettisena, verenvuotoa tyrehdyttävänä, tulehduksia hoitavana sekä supistavana rohtona. Plants for a future -sivustolla (www.pfaf.org) kerrotaan pelto-ohdakkeen juuren olevan muun mu- assa diureettinen, supistava, tulehduksia poistava (myös lehdillä on tämä ominaisuus) ja maksaan vai- kuttava, sitä on pureskeltu esimerkiksi hammassäryn lievittämiseksi. Pohjois-Amerikassa intiaanit ovat käyttäneet pelto-ohdaketta mm. sisäloisten häätämiseen, suun vaivoihin ja suoliston hoitoon (Native American Ethnobotany -sivusto, naeb.brit.org). Pakistanissa pelto-ohdaketta käytetään infektioiden hoitoon tarkoitetuissa perinteisissä lääkkeissä (Khan ym. 2011). Plant for a future -sivustossa on viitattu pelto-ohdakkeen ja piikkirevonhännän (Ama- ranthus spinosus) juurista tehdyllä tahnalla hoidetun Nepalissa ruoansulatushäiriöitä. Samalla sivustol- la viitataan intialaiseen kasvilääkinnästä kertovaan lähteeseen, jonka mukaan pelto-ohdakkeesta haih- tuvilla alkalodeilla ja glykosidillä (cnicin) on oksettavia sekä lantion ja kohdun seudun verenkiertoa (kuukautisia) edistäviä ominaisuuksia. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 18/2018 141 Italiassa ohdakkeita on hyödynnetty myös eläinten lääkinnässä. Viegi ym. (2003) mainitsevat laa- jassa eläinten kasvilääkintää käsittelevässä katsauksessaan pelto-ohdakkeen ja Cirsium eriophorum - lajin. Pelto-ohdaketta on käytetty karjan ihovaivojen hoitoon sekä kanien ruoansulatuskanavan on- gelmien hoitoon ja ennaltaehkäisyyn. Toista mainittua ohdakelajia on myös käytetty suolisto- ym. vai- vojen hoitoon mainitsematta tarkemmin eläinlajia. Lisäksi pelto-ohdakkeen lehdet on mainittu yhtenä osana työjuhtien niskatulehduksen (vetolaitteen aiheuttama) hoidossa käytetyssä voiteessa, jonka muut komponentit olivat siankärsämö, mehiläisvaha ja oliiviöljy. Ohdakkeiden monipuolisesta ravintokäytöstä on kerrottu useissa eri lähteissä. Suomessa suo- ohdaketta on vanhastaan arvostettu ravintokasvina kuten Lönnrotin toteamus ”Nuoret taimet kevääl- lä hyvät ruoka-aineiksi” osoittaa (Lönnrot & Saelan 1866). Pelto-ohdakkeen suurimman arvon Lönnrot liittää kuitenkin toiseen käyttötarkoitukseen kirjoittaen: ”Varresta saadaan hyvää potaskaa lasitehtai- siin”. Molempia ohdakelajeja, erityisesti niiden nuoria versoja (kuorittuina) ja lehtiä on Plants for a future -sivuston (www.pfaf.org) mukaan käytetty ruokana niin raakana kuin eri tavoin kypsennettyinä. Sivuston mukaan niiden käytöstä ei ole tiedossa terveyshaittoja. Pohjois-Amerikan alkuperäisväestö on käyttänyt pelto-ohdaketta keitettynä (Native American Ethnobotany -sivusto, naeb.brit.org). Hin- neri ym. (1993) kertovat piikkiohdakkeen (C. vulgare) yhteydessä, että ohdakkeiden kuorittuja varsia on syöty ainakin Etelä-Euroopassa. Esimerkiksi Espanjassa pelto-ohdake on listattu yhtenä perinteises- ti käytettynä villivihanneksena (Tardío ym. 2006). Italiassa pelto-ohdaketta on käytetty villivihanneksena monin eri tavoin. Villivihannesten perin- teistä käyttöä Italiassa tarkastelevassa katsausartikkelissaan Guarrera ja Savo (2016) viittaavat useisiin lähteisiin, joiden mukaan pelto-ohdaketta on hyödynnetty ruokana seuraavissa Italian maakunnissa, sulkeissa käyttötapa: Liguria (keitetyt vihannekset Preboggion), Friuli (paistokset, keitto Zuppa con erbuzzi), Toscana (keitetyt vihannekset Erbucci), Latium (keitto Acquacotta), Lucania (keitot) ja Emilia- Romagna (keitettynä). Ruokiin siitä on hyödynnetty ainakin nuoria, vielä kukkimattomia versoja sekä juuria. Muista Cirsium-suvun ohdakkeista Guarrera ja Savo (2016) mainitsevat piikkiohdakkeen sekä keltaohdakkeen, mutta lähdeviittausten vähäisyydestä päätellen niiden ravintokäyttö (mainittu vain keitot) on ollut huomattavasti harvinaisempaa. Koostumus Ohdakkeet sisältävät runsaasti fenoliyhdisteitä. Kenny ym. (2014) määrittivät fenolipitoisuuksia kah- deksasta Asteraceae heimoon kuuluvasta lajista. Maanpäällisistä versonosista valmistetuissa etanoli- uutoksissa kokonaisfenolipitoisuus oli gallihappoyksiköinä (GAE) mitaten pelto-ohdakkeella 140 mg/g ja suo-ohdakkeella 89 mg/g kuiva-aineessa. Muiden lajien fenolipitoisuudet etanoliuutteissa olivat seuraavat: pikku-ohdake (Arctium minus) 228 mg/g, voikukka (Taraxacum officinale) 173 mg/g, musta- kaunokki (Centaurea nigra) 173 mg/g, piikkiohdake (Cirsium vulgare) 117 mg/g, ketokaunokki (Cen- taurea scabiosa) 94 mg/g ja otavalvatti (Sonchus asper) 19 mg/g. Vesiuutteissa fenolipitoisuudet olivat huomattavasti alhaisempia, pelto-ohdakkeella 55 mg/g ja suo-ohdakkeella 31 mg/g. Yksittäisiä feno- liyhdisteitä Kenny ym. (2014) määrittivät suo-ohdakkeesta 19 ja pelto-ohdakkeesta 18. Klorogeeni- happo oli runsain yhdiste suo-ohdakkeen (72 mg/g) ja pelto-ohdakkeen (37,4 mg/g) etanoliuutteissa, pitoisuudet olivat suurimpia tutkituista lajeista. Ne sisälsivät runsaasti myös kahvihappoa: suo-ohdake 16,2 mg/g ja pelto-ohdake 6,4 mg/g. Nazaruk ym. (2008) mittasivat lehtien vesikeitteestä suo-ohdakkeelle kokonaisfenolipitoisuudeksi 96 mg/g gallihappoyksiköinä, mikä oli korkein pitoisuus tutkituista viidestä Cirsium-lajista. Samassa tutkimuksessa pelto-ohdakkeen fenolipitoisuus oli 78 mg/g, eli toiseksi suurin tutkituilla lajeilla. Muut lajit tutkimuksessa olivat piikkiohdake, puro-ohdake (C. rivulare) ja keltaohdake (C. oleraceum). Ver- tailtaessa näiden ohdakelajien fenolipitoisuuksia lehdistä ja kukinnoista valmistetuissa metanoliuut- teissa ja niistä edelleen eri uuteaineilla (kloroformi, dietyylieetteri, etyyliasetaatti, n-butanoli) erote- tuissa fraktioissa suo-ohdake sijoittui kahden eniten fenoliyhdisteitä sisältäneen lajin joukkoon valta- osassa tutkituista uutteista (Nazaruk 2008). Pelto-ohdakkeen fenolipitoisuudet olivat pääosin toiseksi tai kolmanneksi korkeimpia. Pelkällä metanoliuutolla korkeimmat fenolipitoisuudet oli suo-ohdakkeen Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 18/2018 142 lehdissä (322 mg/g) ja pelto-ohdakkeen kukinnoissa (192 mg/g). Nalewajko-Sieliwoniuk ym. (2015) totesivat ultraääniavusteisen metanoliuuton tehokkaimmaksi polyfenolien eristysmenetelmäksi ja koska se täyttää myös ”vihreän kemian” kriteerit (yksinkertainen, lyhyt uuttoaika, energiatehokas), he suositellevat käyttämään tätä menetelmää polyfenolien uuttamiseen suo-ohdakkeen lehdistä. Suo-ohdake on arvokas flavonoidien lähde: sen kukinnoista ja lehdistä on eristetty yhteensä 18 flavonoidien eri alaluokkiin kuuluvaa yhdistettä (Nalewajko-Sieliwoniuk ym. 2015). Nazaruk (2009) määritti 11 flavonoidiyhdistettä suo-ohdakkeen kukinnoista. Vallitseva yhdiste oli apigeniini-7-O- glukuronidi, joka on aiemmin eristetty pelto-ohdakkeen ja puro-ohdakkeen (C. rivulare) kukinnoista. Suo-ohdakkeelle tyypillisiä flavonoidiyhdisteitä ovat lisäksi flavonien ryhmään kuuluvat 7-O-glukosidit, joista isokamferidi-7-O-glukosidi tunnistettiin kokonaan uutena yhdisteenä Cirsium-suvun ohdakkeille (Nazaruk 2009). Lehdistä tunnistettiin 10 flavonoidiyhdistettä flavonien, flavanonien ja auronien ala- luokista (Nazaruk & Galicka 2014). Cirsium ja Carduus -sukuja käsittelevässä katsausartikkelissaan Jor- don-Thaden ja Louda (2003) listaavat molempien suvuista yleisimmin raportoidut flavonoidiyhdisteet: apigeniini, cirsimaritin, kamferoli, linariini, luteoliini, pektolinariini ja kversetiini (erilaisiin glykosideihin kiinnittyneinä). Suo-ohdakkeesta on tutkittu lisäksi sen sisältämiä eteerisiä öljyjä ja niiden yhdistekoostumusta (Nazaruk ym. 2012). Höyrytislauksella eniten öljyä saatiin juurista (0,2 %) - lehdissä ja kukinnoissa öljyn saanto oli alle 0,01 %. Juurista tunnistettiin 50 yhdistettä, joiden osuus oli 95,3 % kokonaisöljymääräs- tä. Juuriöljyn vallitsevia yhdisteitä olivat aplotakseenit ja niiden johdannaiset edustaen 78,6 % koko- naisöljymäärästä. Yksi vallitsevista yhdisteistä oli aplotakseenin johdannainen (Z)-8,9- epoksiheptadeka-1,11,14-trieeni (ETH) vastaten 39,5 % juurten öljypitoisuudesta (Szoka ym. 2016). Toisesta Asteraceae heimon kasvista, isohirvenjuuresta (Inula helenium) peräisin olevien aplotaksee- nien on havaittu muun muassa ehkäisevän immuunipuolustusjärjestelmän T-solujen liiallista toimintaa ja olevan siten potentiaalisia yhdisteitä joidenkin immunologisten sairauksien hoidossa (Na ym. 2013). Suo-ohdakkeen lehtiöljystä määritettiin 59 yhdistettä (67,4 % kokonaisöljypitoisuudesta); vallitsevia yhdisteitä olivat beta-jononi (6,7 %) ja beta-damaskenoni (4,1 %) (Nazaruk ym. 2012). Pelto-ohdakkeen ravintoarvo on todettu tutkimuksissa erinomaiseksi. Nuorissa versoissa on Tileyn (2010) mukaan palkokasveihin verrattavissa määrin proteiinia (17,2–27,6 % kuiva-aineesta) ja kiven- näisaineista siinä on huomattavan runsaasti kalsiumia (1,87–2,54 %) sekä kaliumia (2,98–6,2 %). Hei- näkasveihin verrattuna pelto-ohdake sisältää suhteellisen runsaasti rikkiä ja joitakin hivenaineita kuten rautaa, sinkkiä ja mangaania (Tiley 2010), mitkä ovat hyödyllisiä tietoja arvioitaessa lajin käyttökelpoi- suutta esimerkiksi eläinten rehuna. Suo-ohdakkeen ravintoainesisällöstä ei ole tietoa. Bioaktiivisuus ja käyttömahdollisuudet Antimikrobisuus Suo-ohdakkeen maanpäällisistä versonosista valmistetun etanoliuutteen havaittiin tehoavan useita eri bakteereja (Staphylococcus aureus, MRSA, Bacillus cereus, Esherichia coli) vastaan, vesiuutteista aino- astaan suurin pitoisuus tehosi S. aureusta vastaan (Kenny ym. 2014). Samassa tutkimuksessa mukana olleen pelto-ohdakkeen etanoli- ja vesiuutteilla ei havaittu antimikrobisia vaikutuksia. Myöskään Bor- chardt ym. (2008) eivät havainneet pelto-ohdakkeen vesi-etanoli(20 %)uutteen ehkäisevän testattujen bakteerien ja hiivasienen kasvua. Nazaruk ym. (2008) totesivat suo-ohdakkeen vesiuutteen olevan selkeästi tehokkain mikrobeja vastaan vertaillessaan eri Cirsium-lajien antimikrobisia ominaisuuksia; myös pelto-ohdake osoittautui antimikrobiseksi ollen kuitenkin teholtaan selkeästi heikompi kuin suo-ohdake. Samansuuntaisia tu- loksia suo- ja pelto-ohdakkeen antibakteerisuudesta saatiin myös jatkotutkimuksessa, jossa uutto ta- pahtui metanoli:vesi:trifluoroasetaattihappo(50:50:0,1) -liuoksella (Barowska ym. 2010). Kyseisessä tutkimuksessa pelto-ohdakkeen kukkauute oli teholtaan samanlainen kuin suo-ohdake S. aureusta vastaan ja kaikkein tehokkain tutkituista viidestä Cirsium-lajista Pseudomonas aeruginosa -bakteeria vastaan. Barowska ym. (2010) tutkivat myös natriumpikolinaatin (pikolinaattia on mm. ravintolisissä) Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 18/2018 143 ja natriumbentsoaatin (ruoan säilöntaine) vaikutusta ohdakeuutteiden antimikrobiseen tehoon havai- ten erityisesti natriumpikolinaatin nostavan sitä huomattavasti. Pelto-ohdakkeen metanoliuutteesta eri uuteaineilla (n-heksaani, kloroformi, etyyliasetaatti, buta- noli) valmistetut fraktiot osoittivat antimikrobisuutta kuutta eri bakteerilajia vastaan sekä Aspergillus niger -homesientä vastaan (Khan ym. 2011). Tehokkain oli kloroformifraktio, joka tehosi kaikkiin bak- teerilajeihin, erityisesti Enterobacter, Staphylococcus aureus ja Micrococcus luteus -bakteereihin. Ho- mesientä vastaan tehokkain oli n-heksaanifraktio. Jatkotutkimuksissa (Khan ym. 2013) selvittivät pelto- ohdakkeen etyyliasetaattifraktiosta eristettyjen viiden yhdisteen antimikrobisia ominaisuuksia. Kaikki yhdisteet osoittivat aktiivisuutta testattuja kuutta bakteerilajia vastaan; tehokkaimpia yhdisteitä olivat flavonoideihin lukeutuvat luteoliini ja hispiduliini sekä tracin. Nämä kolme yhdistettä tehosivat hyvin myös eri mikrosieniin (Trichophyton longifusus, Candida albicans, Aspergillus flavus, Microsporum canis, Candida glaberata, Fusarium solani). Lisäksi etyyliasetaattiuutteesta eristetty alfa-tokoferoli vähensi huomattavasti kaikkien sienilajien kasvua. Banaras ym. (2017) havaitsivat pelto-ohdakkeesta valmistettujen metanoliuutteiden heikentävän merkitsevästi Macrophomina phaseolina - kasvipatogeenisienen kasvua (ks. tarkemmin Kasvinsuojelu -kappale). Antioksidanttisuus Pelto- ja suo-ohdakkeen maanpäällisistä versoista valmistetut etanoliuutteet osoittivat Kennyn ym. (2014) tutkimuksessa voimakasta antioksidantti-aktiivisuutta kyeten vähentämään tehokkaasti DPPH- radikaalien määrää: pelto-ohdake hieman pienemmillä uutepitoisuuksilla (IC50 = 0,046 mg/ml) kuin suo-ohdake (IC50 = 0,067 mg/ml). Hyvää antioksidanttitehoa voisivat selittää näiden kasvien uutteissa havaitut korkeat kahvi- ja klorogeenihappopitoisuudet. Kaikkein tehokkain tutkimuksessa mukana olleista kahdeksasta Asteracea heimon lajeista oli pikkuohdake (IC50 = 0,029 mg/ml). Vesiuutteet oli- vat teholtaan huomattavasti etanoliuutteita heikompia, mikä korreloi hyvin niiden alhaisempien koko- naisfenolipitoisuuksien kanssa (Kenny ym. 2014). Viiden Cirsium-lajin (suo-, pelto-, piikki-, puro- ja keltaohdake) kukinnoista ja lehdistä valmistettu- jen eri uutteiden (metanoli ja siitä eri uuteaineilla erotetut fraktiot) antioksidanttitehokkuuden vertai- lussa suo-ohdake (lehdet tai kukinnot) oli pääosin kahden tehokkaimman lajin joukossa (Nazaruk 2008). Antioksidanttiteho oli mitattu TAS-yksiköinä (total antioxidant status, Mmol/l). Myös pelto- ohdakkeen lehdistä tai kukinnoista valmistetut uutteet olivat antioksidanttisesti tehokkaita ollen 1.–3. sijoilla testattujen lajien joukossa. Pelkällä metanoliuutolla tehdyistä näytteistä tehokkain oli suo- ohdakkeen lehdistä ja toiseksi tehokkain pelto-ohdakkeen kukinnoista valmistettu uutos. Nazaruk ym. (2008) selvittivät myös edellä mainittujen Cirsium-lajien vesikeitteistä antioksidant- tiaktiivisuuksia käyttäen kasvinosana lehtiä täydessä kukassa olevista versoista. Antioksidanttiaktiivi- suus mitattiin ABTS-menetelmällä. Suo-ohdakkeen lehdistä valmistettu vesikeite oli tutkituista viidestä Cirsium-lajista kahden tehokkaimman joukossa, mutta lajien väliset erot olivat kuitenkin pieniä vaih- dellen välillä 2,31–2,78 Mmol/l. Pelto-ohdakkeen lehdistä tehty metanoliuute osoitti suurinta antioksidantti-aktiivisuutta DPPH- testillä tutkituista neljästä Asteraceae-heimon lajista (Koc ym. 2014). Muut tutkimuksessa mukana olleet lajit olivat kruunuohdake (Onopordum acanthium), piikkikarhiainen (Carduus acanthoides) ja keltakaunokki (Centaurea solstitialis). Ihon hoito Suo-ohdakkeen eri osista valmistetuista uutteista on eristetty eri yhdisteitä, joiden vaikutuksia on tut- kittu ihmisen ihosolujen toimintaan in vitro kokeissa. Lehdistä eristettyjen flavonoidien (6- hydroksiluteoliini 7-O-glukosidi ja pedalitiini) havaittiin lisäävän soluväliaineen keskeisen rakennepro- teiinin kollageenin synteesiä ihmisen ihosta eristetyissä normaaleissa fibroplastisoluissa; näitä yhdis- teitä voitaisiin mahdollisesti hyödyntää kollageenin biosynteesin puutteellisen toiminnan hoidossa (Nazaruk & Galicka 2014). Jatkotutkimuksessa Wosek ym. (2016) havaitsivat edellä mainittujen suo-ohdakkeen yhdisteiden sekä kolmannen flavonoidiyhdisteen (eriodiktyoli 7-O-glukosidi) lisäävän myös ihon fibroblastisolujen Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 18/2018 144 glukosaminoglykaanien (GAG) tuotantoa. Pitkäketjuisiin mukopolysakkarideihin kuuluvia GAG- yhdisteitä esiintyy etenkin soluväliaineessa ja niillä on tärkeä rooli solujen välisessä sekä solujen ja soluväliaineen vuorovaikutuksessa. Tunnetuimpiin, kosmetiikassakin hyödynnettyihin GAG-yhdisteisiin kuuluu muun muassa hyaluronihappo (hyaluronaani). GAG-yhdisteet pystyvät sitomaan vettä ja osal- listuvat siksi ihon kosteuden, elastisuuden ja kiinteyden säilyttämiseen. Ikääntymisen tai ulkoisen ärsy- tyksen (esim. UV-säteily) myötä soluväliaineessa tapahtuvien muutosten takana on GAG-yhdisteiden ja kollageenin tuotannon väheneminen. Askorbiinihappo eli C-vitamiini on keskeisesti mukana kollagee- nin biosynteesissä (erään entsyymin kofaktori) ja lisäksi sen on havaittu lisäävän GAG-yhdisteiden tuo- tantoa. Tässä tutkimuksessa suo-ohdakkeen flavonoidiyhdisteiden havaittiin lisäävän huomattavasti tehokkaammin GAG-yhdisteiden syntyä ihon fibroplastisoluissa kuin C-vitamiini ja ne ovatkin yksi uusi mahdollisuus ihon ikääntymiseen liittyvien muutosten ennaltaehkäisyssä (Wosek ym. 2016). Fibroosin hoito Suo-ohdakkeen juurista eristetyn eteerisen öljyn sisältämän yhdisteen, aplotakseenijohdannaisen (Z)- 8,9-epoksiheptadeka-1,11,14-trieenin (ETH), havaittiin ehkäisevän ihmisen ihon fibroplastisoluissa kollageenin biosynteesiä in vitro (Szoka ym. 2016). Se ei kuitenkaan vaikuttanut solujen lisääntymiseen tai elinvoimaisuuteen. Tulosten perusteella EHT:n arvioitiin olevan potentiaalinen yhdiste hoitamaan kudosten fibroosia eli liiallista sidekudoksen muodostumista (esim. maksakirroosi) ja/tai kudostuleh- duksia. Kasvainten hoito Suo-ohdakkeen ja puro-ohdakkeen (C. rivulare) juurten eteeristen öljyjen todettiin ehkäisevän koh- tuullisesti rintasyöpäsolujen jakautumista IC50-herkkyysarvojen vaihdellessa 110–140 mg/ml välillä. (Nazaruk ym. 2012). Terveisiin soluihin näillä pitoisuuksilla ei ollut vaikutusta. Eteeristen öljyjen mah- dollisuuksia syövän hoidossa pohtivassa katsausartikkelissaan Patel ja Gogna (2015) esittävät hypotee- sin, että ohdakkeiden eteeristen öljyjen kasvainten kasvua estävät vaikutukset tapahtuisivat im- muunijärjestelmän säätelyn kautta ja viittaavat tätä tukeviin tutkimustuloksiin (Na ym. 2013) toisesta Asteraceae heimon lajista, isohirvenjuuresta (Inula helenium). Ravinto- ja rehulisiä Pelto-ohdakkeesta valmistetun uutteen havaittiin vähentävän malonialdehydin pitoisuutta munivien viiriäisten veressä, maksassa ja munissa (Orchan ym. 2013). Malonialdehydi on rasvojen hapettumis- reaktioissa syntyvä haitallinen yhdiste. Antimikrobisten ja antioksidanttisten ominaisuuksiensa vuoksi ohdakkeet voisivat olla potentiaalisia ravintolisien ja elintarvikkeiden raaka-aineita niin eläimille kuin ihmisille. Ohdakkeista voisi saada elintarvikkeisiin luontaisia säilöntäaineita (Kenny ym. 2014). Kasvinsuojelu Pelto-ohdakkeen eri kasvinosista valmistettujen metanoliuutteiden havaittiin vähentävän Macropho- mina phaseolina -kasvipatogeenisienen kasvua tehon vaihdellessa kasvinosan ja uutepitoisuuden mu- kaan (Banaras ym. 2017). Kyseinen mikrosieni aiheuttaa yleisesti lahotautia sadoissa isäntälajeissa kuten herne- ja viljakasveissa. Sen on havaittu olevan myös ihmisen vastustuskykyä heikentävä tau- dinaiheuttaja. Tehokkaita fungisideja sienen torjumiseksi ei ole vielä löydetty. Tässä tutkimuksessa tavoitteena oli testata ympäristöystävällisiä torjuntavaihtoehtoja luonnon antimikrobisista raaka- aineista. Tehokkaimmin sienen kasvua ehkäisivät pelto-ohdakkeen lehtiuute (10–74 %), varsiuute (6– 57 %) ja juuriuute (11–39 %); kukinnoista valmistetun uutteen teho oli alhaisin (2–30 %). Tutkituista kasvinosista pelto-ohdakkeen lehdet sisältävän eniten polyfenoleja ja flavanoideja, mikä voi selittään niistä valmistetun uutteen tehokkuutta. Lehtiuutteesta tunnistettiin 10 yhdistettä, jotka voisivat selit- tää sen antimikrobisia vaikutuksia. Cirsium ja Carduus -sukujen kemiallisia yhdisteitä ja niiden bioaktiivisuuksia on tarkasteltu moni- puolisesti Jordon-Thaden ja Loudan (2003) katsausartikkelissa näkökulmana näiden lajien torjunta rikkakasveina. Artikkelissa mainitaan muun muassa pelto-ohdakkeen sisältämien flavonoidien (luteo- liini, rutiini) vähentävän toukkien kasvua sekä triterpeeneihin lukeutuvien taraksasterolin ja taraksa- steroliasetaatin ehkäisevän hyönteisten nahanluontia. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 18/2018 145 Turvallisuus Ohdakkeiden metanoli-vesi-trifluoroasetaattihappo -uutteiden antimikrobisuutta selvittäneissä ko- keissa havaittiin alhaisimpien uutepitoisuuksien (0,16–2,5 mg/ml) olevan pääosin haitattomia ihmisen ihon normaaleille fibroplastisoluille in vitro (Borawska ym. 2010). Pelto-ohdakeuutteella solujen elin- voimaisuus eli elossa olevien solujen osuus kontrolliin verrattuna oli näillä pitoisuuksilla sama tai jopa korkeampi (100–140 %). Antimikrobisesti tehokkain suo-ohdakkeen lehtiuute laski elossa olevien fib- roplastisolujen osuuden 58,4 %:iin (= kohtalaisen sytotoksinen) pitoisuudella 1,25 mg/ml ja 2,5 mg/ml pitoisuudella soluista enää 7,6 % selvisi elossa (= voimakkaasti sytotoksinen). Suo-ohdakkeen kukka- uutteet pitoisuuksilla 0,16–2,5 mg/ml sekä lehtiuute alhaisimmalla pitoisuudella olivat kuitenkin hai- tattomia suluille (solujen määrä 100–105 %). Korkeimmilla testatuilla pitoisuuksilla (5–10 mg/ml) elä- vien solujen osuus vaihteli pelto-ohdakkeella välillä 5,45–34,39 % ja suo-ohdakkeella välillä 8,06–75,17 % kontrolliin verrattuna. Plants for a future -sivustolla (www.pfaf.org) todetaan, ettei pelto-ohdakkeen käytöstä ole tiedos- sa haittavaikutuksia. Nykyinen ja sallittu käyttö Yritysten tuotehauissa löytyi yksi pelto-ohdaketuote: Arcana Arzneimittel-Herstellung (Saksa) markki- noi pelto-ohdakkeesta valmistettua homeopaattista lääkevalmistetta (uute). Suo-ohdakkeesta valmis- tettuja tuotteita ei löytynyt. Suo- tai pelto-ohdaketta ei ole Suomessa ei-uuselintarvikkeiksi luokitteltu- jen kasvien listalla (Evira 2016) eikä niitä ole mainittu eri EU-maiden ravintotarkoituksiin sallittujen kasvien listoilla. Tämä tarkoittaa, ettei niistä valmistettuja elintarvikkeita saa markkinoida kaupallisesti ilman uuselintarvikkeille vaadittuja turvallisuustutkimuksia. Pelto-ohdakkeella ei-uuselintarvike - statukseen tarvittavan turvallisen perinteisen käytön osoittaminen on ehkä kohtuullisella työmäärällä saavutettavissa, koska lajin käyttö on Italiassa suhteellisen yleistä (ks. Perinteinen käyttö) ja käytöstä löytyy dokumentteja jo ennen 1990-lukua (Guarrera & Savo 2016). Cirsium -suvun lajeja ei ole lääke- luettelossa (Fimea 2016). Suo-ohdakkeen nykyisestä käytöstä löytyy vähemmän tietoa, mutta esimerkiksi hortoilu.fi - sivustolla Jouko Kivimetsä kirjoittaa sen olevan parsan veroinen herkku: http://hortoilu.fi/miksi- luolaihminen-osasi-hortoilla/. Ohdakkeita voi kokeilla henkilökohtaiseen, ei-kaupalliseen käyttöön. Ennen kukintaa, vielä pehmeät versojen latvat ovat raparperin tapaan kuorittuina maistuva lisä esi- merkiksi salaatteihin ja paistoksiin tai siltään syötyinä. Tällä hetkellä Cirsium-lajeja ei ole EU:n rehuaineluettelossa (Euroopan Unioni 2017a), mutta ne voisivat olla hyväksyttävissä esimerkiksi luokkaan ”Muut kasvit, levät ja niistä saatavat tuotteet”, jos niiden soveltuvuus ravinnoksi ja turvallisuus voidaan osoittaa. Nämä lajit puuttuvat myös rehujen lisä- aineiden luettelosta(Euroopan Unioni 2017b) eikä niistä ole ilmoitettu tuotteita Euroopan rehutoimi- joiden ylläpitämään rekisteriin (www.feedmaterialsregister.eu). Lähteet Allen, D.E. & Hatfield, G. 2004. Medicinal plants in folk tradition. An ethnobotany of Britain and Ireland. Timber Press. 431 s. Banaras, S., Javaid, A., Shoaib, A. & Ahmed, E. 2017. Antifungal activity of Cirsium arvense extracts against phytopathogenic fungus Macrophomina phaseolina. Planta Daninha 35: e017162738. Doi: 10.1590/S0100- 83582017350100014 Baude, M., Kunin, W.E., Boatman, N.D. ym. 2016. Historical nectar assessment reveals the fall and rise of floral resources in Britain. Nature 530: 85–88. ŽƌĂǁƐŬĂ͕D͘,͕͘njĞĐŚŽǁƐŬĂ͕^͘<͕͘DĂƌŬŝĞǁŝĐnj͕Z͕͘^ŽĐŚĂ͕<͕͘EĂnjĂƌƵŬ͕:͕͘WĂųŬĂ͘:͘Θ/ƐŝĚŽƌŽǀ͕s͘͘ϮϬϭϬ͘ Enhancement of antibacterial effects of extracts from Cirsium species using sodium picolinate and estimation of their toxicity. Nat Prod Res 24: 554–561. Borchardt, J.R., Wyse, D.L., Sheaffer, C.C., Kauppi, K.L., Fulcher, R.G., Ehlke, N.J., Biesboer, D.D. & Bey, R.F. 2008. Antimicrobial activity of native and naturalized plants of Minnesota and Wisconsin. J Med Plants Res 2: 98– 110. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 18/2018 146 Euroopan unioni 2017a. Rehuaineluettelo. Komission asetus (EU) 2017/1017. Verkossa: http://eur- lex.europa.eu/legal-content/FI/TXT/PDF/?uri=CELEX:32017R1017&qid=1498628186583&from=en, viitattu 24.11.2017. Euroopan Unioni 2017b. European Union Register of Feed Additives pursuant to Regulation (EC) No 1831/2003. Annex I: List of additives. Verkossa: https://ec.europa.eu/food/sites/food/files/safety/docs/animal-feed-eu- reg-comm_register_feed_additives_1831-03.pdf , viitattu 24.11.2017. Evira 2016. Suomalaisten luonnonvaraisten kasvien elintarvikekäyttötietoja (18.6.2014, viimeisin päivitys 29.9.2016). https://www.evira.fi/globalassets/elintarvikkeet/valmistus-ja- myynti/uuselintarvikkeet/luonnonvaraisten-kasvien-elintarvikekaytto_29092016.pdf Fimea 2016. Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskuksen päätös lääkeluettelosta. http://www.fimea.fi/valvonta/luokittelu/laakeluettelo, liite 2 Lääkeluettelon rohdokset. Guarrera, P.M. & Savo, V. 2016. Wild food plants used in traditional vegetable mixtures in Italy. J Ethnopharmacol 185: 202–234. Hicks, D.M., Ouvrard, P., Baldock, K.C.R., ym. 2016. Food for Pollinators: Quantifying the Nectar and Pollen Resources of Urban Flower Meadows. PLoS One 11(6): e0158117. Hämet-Ahti, L., Suominen, J., Ulvinen, T. & Uotila, P. (toim.) 1998. Retkeilykasvio. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo. Yliopistopaino, Helsinki. 656 s. Jordon-Thaden, I.E. & Louda, S.M. 2003. Chemistry of Cirsium and Carduus: A role in ecological risk assessment for biological control of weeds? University of Nebraska. Faculty Publications in the Biological Sciences. Paper 85. http://digitalcommons.unl.edu/bioscifacpub/85 Kenny, O., Smyth, T.J., Walsh, D., Kelleher, C.T., Hewage, C.M. & Brunton, N.P. 2014. Investigating the potential of under-utilised plants from the Asteraceae family as a source of natural antimicrobial and antioxidant extracts. Food Chem 161: 79–86. Khan, A., Amin, A., Khan, M.A. & Ali, I. 2011. In vitro screening of Circium arvense for potential antibacterial and antifungal activities. Pak J Pharm Sci 24: 519–522. Khan, Z.H., Khan, S., Chen, Y. & Wa, P. 2013. In vitro antimicrobial activity of the chemical constituents of Cirsium arvense (L). Scop. J Med Plants Res 7: 1894–1898. Koc, S., Isgor, B.S., Isgor, Y.G., Moghaddam, N.S. & Yildirim, O. 2014. The potential medicinal value of plants from Asteraceae family with antioxidant defense enzymes as biological targets pages. Pharml Biol 53: 746–751. Lönnrot, E. & Saelan, T. 1866. Flora Fennica. Suomen kasvio. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjapaino, Helsinki. Na, B.R., Kim, H.R., Kwon, M.S., Lee, H.S., Piragyte, I., Choi, E.J., Choi, H.K., Han, W.C., Lee, S.H. & Jun, C.D. 2013. Aplotaxene blocks T cell activation by modulation of protein kinase C-ɽ-dependent pathway. Food Chem Toxicol 62: 23–31. Nalewajko-^ŝĞůŝǁŽŶŝƵŬ͕͕͘DĂůĞũŬŽ͕:͕͘DŽnjŽůĞǁƐŬĂ͕D͕͘tŽųLJŶŝĞĐ͕͘ΘEĂnjĂƌƵŬ͕:͘ϮϬϭϱ͘ĞƚĞƌŵŝŶĂƚŝŽŶŽĨ polyphenolic compounds in Cirsium palustre (L.) extracts by high performance liquid chromatography with chemiluminescence detection. Talanta 133: 38–44. Nazaruk, J. 2008. Antioxidant activity and total phenolic content in Cirsium five species from north–east region of Poland. Fitoterapia 79: 194–196. Nazaruk, J. 2009. Flavonoid compounds from Cirsium palustre (L.) Scop. flower heads. Biochem Syst Ecol 37: 525–527. Nazaruk, J., Czechowska, S. K., Markiewicz, R., & Borawska, M. H. 2008. Polyphenolic compounds and in vitro antimicrobial and antioxidant activity of aqueous extracts from leaves of some Cirsium species. Nat Prod Res 18: 1583–1588. Nazaruk J & Galicka A. 2014. The influence of selected flavonoids from the leaves of Cirsium palustre (L.) Scop. on collagen expression in human skin fibroblasts. Phytother Res 28: 1399–1405. Nazaruk J, Karna E, Kalemba D. 2012. The chemical composition of the essential oils of Cirsium palustre and C. rivulare and their antiproliferative effect. Nat Prod Commun 7: 269–272. Orhan, C., Sahin, N., Akdemir, F., Markiewicz-Zukowska, R., Borawska, M.H., Isidorov, V.A., Hayirlie, A. & Sahin, K. 2013. The effect of Cirsium arvense extract on antioxidant status in quail. British Poultry Science 54: 620– 626. Patel, S. & Gogna, P. 2015. Tapping botanicals for essential oils: Progress and hurdles in cancer mitigation. Ind Crop Prod 76: 1148–1163. Szoka, L., Karna, E., Nazaruk, J. & Palka, J.A. 2016. Prolidase-dependent mechanism of (Z)-8,9-epoxyheptadeca- 1,11,14-triene-induced inhibition of collagen biosynthesis in cultured human skin fibroblasts. Nat Prod Res 30: 665–671. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 18/2018 147 Tardío, J., Pardo-de-Santayana, M. & Morales, M. 2006. Ethnobotanical review of wild edible plants in Spain. Bot J the Linn Soc 152: 27–71. Tiley, G.E.D. 2010. Biological Flora of the British Isles: Cirsium arvense (L.) Scop. J Ecol 98: 938–983. Viegi, L., Pieroni, A., Guarrera, P.M. & Vangelisti, R. 2003. A review of plants used in folk veterinary medicine in Italy as basis for a databank. J Ethnopharmacol 89: 221–244. tŽƐĞŬ͕:͕͘<ƵǍŵŝĐnj͕/͕͘tŝƑŶŝĞǁƐŬĂ͕Z͕͘EĂnjĂƌƵŬ͕:͘Θ'ĂůŝĐŬĂ͘ϮϬϭϲ͘ĨĨĞĐƚŽĨƐĞůĞĐƚĞĚĨůĂǀŽŶŽŝĚƐŽŶ glycosaminoglycans in human skin fibroblasts. Prog Health Sci Vol 6: 59–63. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 18/2018 148 3.18. Suopursu Rhododendron tomentosum Harmaja, syn. Ledum palustre L. Ruots. getpors, skvattram; Engl. marsh labrador tea, northern Labrador tea, wild rosemary; Saks. Sumpfporst Sari Himanen¹, Bertalan Galambosi, Sirkka Vahtola2 & Marika Laurila¹ ¹ Luonnonvarakeskus (Luke), 2 Oulun 4H-yhdistys Tiivistelmä Suopursu on yleisesti esiintyvä ja siten merkittävän keruupotentiaalin omaava laji Suomessa. Suopur- sun keruusta, toimitettuna Keski-Eurooppaan rohdosteollisuuden käyttöön, on 4H-järjestöllä koke- musta jo 16 vuoden ajalta. Kotimaassa suopursua hyödynnetään vain vähän ja sen sisältämä myrkylli- nen ledoli osin estää lajin hyödyntämistä. Suopursu kuuluu lääkeluettelon kasveihin. Suopursun laaja yhdistekoostumus ja yhdisteiden moninainen bioaktiivisuus, erityisominaisuudet kuten voimakas tuoksu, laaja perinnekäyttö sekä lajiin ulkomailla kohdistuva lääketieteellinen tutkimus (potentiaali mm. diabeteksen hoidossa) yhdistettynä laajaan esiintymiseen Suomessa mahdollistavat niin keruun kehittämistä kuin monenlaista jatkotutkimusta ja tuotekehitystä tulevaisuudessa. Yleiskuvaus Kanervakasveihin (Ericaceae) kuuluvaan Rhododendron -sukuun kuuluu yli 850 etenkin pohjoisilla le- veysasteilla esiintyvää kasvilajia (Popescu & Kopp 2013). Suopursu (Rhododendron tomentosum Har- maja), jota on aiemmin kutsuttu nimellä Ledum palustre L., on ainavihanta 30–80 cm korkuiseksi kas- vava varpu, joka kukkii runsaana alkukesästä (Kuva 1). Suopursun lehdet ovat paksut ja nahkeat, ka- peansuikeat ja reunoilta alaspäin kiertyneet. Lehdissä on vahva vahapinta, joka vähentää kosteuden haihtumista ja lehtien alapinnoilla on runsaasti ruskeaa karvapeitettä. Suopursun juuristo on vahva ja tiivis, ja kasvi leviää tehokkaasti maavarsien avulla muodostaen laajoja kasvustoja. Kuva 1. Suopursu muodostaa tyypillisesti laajoja kasvustoja kenttäkerrokseen. Sen sarjakukintoina esiintyvissä valkeissa kukissa on voimakas tuoksu. Levinneisyys Suomessa. Valokuvat: Marika Laurila. Kartta: Luonnontieteel- linen keskusmuseo Luomus, Helsingin Yliopisto. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 18/2018 149 Suopursulla on selkeästi tunnistettava, voimakkaan aromaattinen ominaistuoksu, joka johtuu sen sekundaariyhdisteistä, ledolista, palustrolista ja muista terpeeniyhdisteistä. Suopursu toimii kuusen yleisimmän neulasruostetaudin aiheuttajan, suopursuruosteen (Chrysomyxa ledi) isäntänä. Suopursua esiintyy yleisenä koko Suomessa kosteilla, humuspitoisilla ja happamilla kasvupaikoilla kuten rämeillä, korpisoilla ja nevojen mätäspinnoilla (Hämet-Ahti ym. 1998). Laji menestyy myös kan- gasmetsissä etenkin Pohjois-Suomessa. Se on Pohjois-Pohjanmaan maakuntakukka. Maailmanlaajui- sesti suopursua esiintyy sirkumpolaarisesti pohjoisilla leveysasteilla: Pohjois- ja Keski-Euroopassa, Poh- jois-Aasiassa ja Pohjois-Amerikassa. Perinteinen käyttö Suopursua on perinteisesti käytetty laajasti sen esiintymisalueilla. Etnofarmakologisissa julkaisuissa on koottu laajasti erityisesti Pohjois-Amerikan alkuperäiskansojen keskuudessa runsaasti käytettyihin suopursulajeihin (R. groenlandicum (bog labrador tea), R. tomentosum ja R. glandulosum (western Labrador tea) liittyvää tutkimustietoa ja perinteisiä käyttötapoja (Dampc & Luczkiewicz 2013, 2015, Popescu & Kopp 2013). R. groenlandicum -lajista valmistettu labradorintee oli yleisesti käytetty ja ar- vokas teeaines, joka toimi sekä C-vitamiinin lähteenä että piristävänä ja ruoansulatusta edistävänä teejuomana. Kuivattuja lehtiä käytettiin myös liharuokien, salaattien tai makeisten sekä oluen maus- tamiseen. Pohjoiset Rhododendron-lajit eroavat yhdistekoostumukseltaan toisistaan ja niistä valmis- tettua teetä on yleisesti varoitettu juomasta useammin kuin kerran päivässä myrkyllisen ledolin ja muiden haitallisten yhdisteiden takia (Dampc & Luczkiewicz 2013). Toisin kuin vain vähän tai ei ollen- kaan ledolia sisältävän R. groenlandicum -lajin (Belleau & Collin 1993), meillä esiintyvän suopursun sisäistä käyttöä ei suositella ilman analyysiä ledolin ja palustrolin pitoisuudesta. Ledolin pitoisuus voi nousta kuumennettaessa, esimerkiksi teenä. Pieninä määrinä se voi toimia kofeiinin tavoin, mutta suurina määrinä aiheuttaa hermosto-oireita. Suopursun eteeriset öljyt voivat olla narkoottisia ja ai- heuttaa herkille henkilöille päänsärkyä. Rhododendron-lajeja on käytetty laajasti ja osin käytetään edelleenkin mm. Venäjällä ja Pohjois- Amerikassa perinteisessä luonnonlääkinnässä hoitamaan vilustumis-, hengitystie- ja kipuoireita, tyypin 2 diabetesta ja tulehduksia (Leduc ym. 2006, Black ym. 2011). Sitä on käytetty myös astman, hinkuys- kän, reumaattisten oireiden, mahavaivojen, ripulin ja punataudin hoidossa sekä hyönteistenpistojen ja palovammojen hoidossa (Dampc & Luczkiewicz 2013, Popescu & Kopp 2013). Myös Norjan Lapissa tunnetaan suopursun perinnekäyttö sisäisesti vilustumisoireiden ja yskän hoidossa sekä ulkoisesti kää- reenä reumaattisten oireiden lievittämisessä; lähde mainitsee myös suopursukeitteen hengittämistä käytetyn keväisin lumisokeuden hoitamiseen (Alm & Iversen 2013). Suopursun yskää hillitsevien ja limaa irrottavien vaikutuksien uskotaan johtuvan ledolista, ja ominaisuuden pohjalta on kehitetty Ve- näjällä yskänlääke ”Ledin”. Suomalaisten kerrotaan käyttäneen suopursua reuman hoitoon kylpyinä, keitteinä ja kääreinä sekä hoitaneen keitteellä astmaa ja häätäneen suopursuteellä lapamatoja (Rau- tavaara 1980). Suopursujen lehtien ja kukkien keitinvettä käytettiin yleisesti syöpäläisten hävittämiseen kotieläi- mistä ja suopursukimppuja koiperhosten, luteiden ja jyrsijöiden karkottamiseen sisätiloista (Sõukand ym. 2010, Dampc & Luczkiewicz 2013). ”Keitevesi karkoittaa syöpäläiset eläimistä ja sioista, kun heitä sillä pestään, niin myös luteet vuoteista”, kirjoitti myös Elias Lönnrot (Lönnrot & Saelan 1866). Lisäksi suopursua on käytetty nahan parkitsemiseen ja siitä saadaan keltaisia kasvivärejä (Dampc & Luczkie- wicz 2013). Koostumus Suopursun eteerisen öljyn komponentteja on tutkittu runsaasti. Dampcin & Luczkiewiczin (2013) kat- sausartikkelin mukaan suopursun haihtuvaöljystä on tunnistettu yli 90 eri yhdistettä. Öljyn pääyhdis- ƚĞŝƐŝŝŶŬƵƵůƵǀĂƚůĞĚŽůŝ͕ƉĂůƵƐƚƌŽůŝ͕ɴ-ŵLJƌƐĞĞŶŝ͕ɶ-terpineoli, limoneeni, sabineeni, p-kymeeni ja sykloko- lorenoni. Hapettuneet seskvi- ja monoterpeenit ovat suopursun eteerisen öljyn yleisin yhdisteryhmä. Näiden ohella suopursu sisältää monia fenolisia yhdisteitä, flavonoideja kuten kversetiiniä ja sen joh- Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 18/2018 150 dannaisia kvesitriiniä ja hydrosidia sekä fenoliglykosideihin kuuluvia arbutiinia (C12H16O7) ja metyy- liarbutiinia. Öljyn koostumus vaihtelee niin kasvupaikan, kasvinosan, kasvin iän kuin käytetyn mene- telmän mukaan. Esimerkiksi venäläiset suopursukannat ovat sisältäneet vähemmän ledolia ja enem- män sabineeniä kuin eurooppalaiset (Dampc & Luczkiewicz 2013). Suopursun nuoret versot tyypillisesti tuottavat 3-4 kertaa enemmän haihtuvaöljyä kuin vanhat versot (Butkiene ym. 2008). Virolaisessa tutkimuksessa suopursun lehtien öljysaanto oli 0,92 %, varsi- en 0,24 % ja versojen 0,78 % (Gretsusnikova ym. 2010). Tutkimuksessa havaittiin myös eroja kas- ǀŝŶŽƐŝĞŶǀćůŝůůć͘>ĞŚĚĞƚ ũĂǀĞƌƐŽƚƐŝƐćůƐŝǀćƚƌƵŶƐĂĂƐƚŝɶ-terpineolia (25,5 % lehdissä, 31,2 % versoissa), palustrolia (lehdissä 19,9 %, versoissa 15,9 %) ja ledolia (10,3 % lehdissä, 11,8 % versoissa). Varsissa dominoi sen sijaan ɴ-myrseeni (30,8 %) ja niissä esiintyi vain vähän p-kymeeniä (2,1 %; vrt. 12,5 % versoissaͿ ũĂɶ-terpineolia (0,1 %; vrt. versoissa 31,2 %). Varret sisälsivät 20,3 % palustrolia ja 14,3 % ledolia. Raalin ym. (2014) tutkimuksessa suopursun neljän virolaisen kannan versojen öljysaanto vaih- teli välillä 0,14–0,87 %. Tutkimuksessa tunnistettiin kaikkiaan 72 yhdistettä, joista yleisimpiä olivat palustroli (15,9–53,5 %), ledoli (11,8–18,ϯйͿ͕ɶ-terpineoli (0–31,2 %), p-kymeeni (0,1–13,9 %), lepaloni (0,7–6,5 %), lepalol (1,0–6,5 %) ja syklokolorenoni (1,0–6,4 %). Yhdistekoostumuksen pohjalta erottui kaksi eri kemotyyppiä, joista toisessa esiintyi runsaasti palustrolia (41,0–53,5 %) ja ledolia (14,6–18,3 йͿ͘dŽŝƐĞƐƐĂŬĞŵŽƚLJLJƉŝƐƐćĚŽŵŝŶŽŝɶ-terpineoli (24,7–31,2 %), esiintyi runsaammin p-kymeeniä (12,5– 13,9 %) ja oli alhaisempi palustrolin (15,9–16,7 %) ja ledolin (11,8–12,8 %) pitoisuus. Tislausajan piden- täminen (4h) lisäsi öljysaantoa (0,87->1,11 %) ja hapettuneiden seskviterpeenien saantoa (34,6->46,5 %), mutta vähensi monoterpeenien saantoa (60,1->47,6 %) (Raal ym. 2014). Suomalaisessa tutkimuk- sessa suopursun nuorten lehtien pääyhdiste oli myrseeni (60,4 %), mutta sen määrä laski vanhemmis- sa lehdissä (1,2 %); palustroli (41,9 %) ja ledoli (26,7 %) esiintyivät näissä pääyhdisteinä (von Schantz & Hiltunen 1971). Venäjältä ja Siperiasta analysoiduissa suopursukannoissa on esiintynyt kantojen välisiä eroja, mm. sabineenia, limoneeniä ja p-kymeeniä runsaasti sisältäviä kemotyyppejä (Belousova ym. 1990). Kiinalaisten suopursukantojen välillä esiintyi Zhaon ym. (2016) tutkimuksessa eroja kasvinosien ja kasvuajan välillä niin koostumuksessa kuin pitoisuuksissa. Saman tutkimuksen eri alueiden suopur- sukantojen koostumusta vertaileva pääkomponenttianalyysi osoitti kiinalaisten kantojen eroavan mm. eurooppalaisista. Runsas määrä tutkimuksia osoittaa, että yhdistekoostumuksessa on merkittävää vaihtelua paikallisten suopursukantojen välillä. Butkiene & Mockute (2011) analysoivat liettualaisten suopursukantojen eri vaiheissa kasvukautta kerättyjen versojen ja kukintojen haihtuvaa öljyä vesitislauksen jälkeen: he löysivät 69 eri yhdistettä ja pääkomponentteina kaikissa öljyissä olivat palustroli (26,2–37,9 %) ja ledoli (21,0–32,2 %). Korkeim- mat palustrolin ja ledolin pitoisuudet mitattiin huhti- ja lokakuussa. Zhang ym. (2017a) analysoivat mongolialaisen suopursukannan öljysaantoa ja koostumusta eri vuorokaudenaikoina kerättäessä. Suu- rin öljysaanto saatiin kukintavaiheessa olleista suopursuista klo 11–15 kerättäessä. Öljysaanto vaihteli 1,21–1,62 %:n välillä. Baananou ym. (2015) vertasivat liettualaisten suopursuversojen haihtuvaöl- jysaantoa ja -koostumusta vesitislauksessa ja ylikriittisessä nesteuutossa (SFE, 90 bar, 40 °C). Öljystä tunnistettiin 29 yhdistettä ja ne jakautuivat hapettuneisiin seskviterpeeneihin (SFE 72,1 %, vesitislaus 77,0 %), hapettuneisiin monoterpeeneihin (SFE 17,9 %, vesitislaus 10,3 %), hiilivetyrunkoisiin seskvi- terpeeneihin (SFE 4,3 %, vesitislaus 5,2 %) ja hiilivetyrunkoisiin monoterpeeneihin (SFE 1,4 %, vesitisla- us 3,4 %). Yleisimmät yhdisteet olivat palustroli (SFE 41,0 %, vesitislaus 43,4 %), ledoli (SFE 23,3 %, vesitislaus 26,7 %) ja askaridoli (SFE 15,1 %, vesitislaus 4,5 %) (Baananou ym. 2015). Suopursun siemenistä on tunnistettu 47 eri yhdistettä, joista yleisimpänä esiintyvät palustroli (38 %) ja ledoli (27 %) (Judzentiene ym. 2012). Samassa tutkimuksessa ainoastaan siemenistä löytyviä tun- ŶŝƐƚĞƚƚƵũĂ LJŚĚŝƐƚĞŝƚć ŽůŝǀĂƚ ŵŵ͘ ɴ-pineenioksidi, isomenthylasetaatti, nerolidylasetaatti, cadalene ja guaiazulene. Suopursun muista kemiallisista yhdisteistä eniten on tutkittu flavonoideista flavonoli-kversetiini johdannaisia ja hydroksykanelihappoja, sekä kumariineja ja triterpenoideja (Dampc & Luczkiewicz 2013). Kanadalaisessa tutkimuksessa R. tomentosum ssp. subarcticum -lajin fenolisten yhdisteiden kokonaismäärä säilyi vakaana kasvukaudella, mutta yhdisteiden keskinäiset pitoisuudet vaihtelivat Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 18/2018 151 (Black ym. 2011). Yleisin yhdiste oli (+)-katekiini (19 % kokonaisfenoleista, 3,21–10,2 mg/g tp). Muita tunnistettuja fenoleja olivat kversetiinipentosidi (3,44–5,83 mg/g tp), kversetiini-3-O-galaktosidi (3,51– 5,96 mg/g tp), klorogeenihappo, p-kumaarihappo, kversetiini-3-O-glukosidi (isoquercitrin), kversetiini- 3-O-ramnosidi (quercitrin), myrisetiini, kversetiini, 3 prosyanidiiniä ja 3 kahvihappojohdannaista. Kol- men yleisimmän yhdisteen pitoisuus oli suurimmillaan syksyllä syyskuussa. Rychlinska & Novak (2012) mittasivat puolalaisen Lodzin kasvitieteellisen puutarhan suopursunäytteestä arbutiinin ja hydrokino- nin pitoisuuksia: arbutiinia esiintyi 1,56±0,04 mg/g; hydrokinonia ei havaittu. Bioaktiivisuus ja käyttömahdollisuudet Antioksidanttisuus Suopursulla ja sen sukulaislajeilla (mm. R. groenlandicum) on raportoitu runsaasti antioksidanttisia vaikutuksia in vitro tutkimuksissa (mm. Dufour ym. 2007, Black ym. 2011, Harris ym. 2011). Suopursun antioksidanttisten vaikutusten on havaittu korreloivan positiivisesti kokonaisfenolipitoisuuden sekä (+)-katekiinin ja prosyanidiini B2:n pitoisuuden kanssa (Black ym. 2011). DPPH-testin IC50-arvo oli ma- talin (89,6 μg/ml) syyskuussa eli suopursun antioksidanttinen vaikutus oli tällöin suurimmillaan. IC50- arvo oli kukinnan aikaan heinäkuussa 113,9 μg/ml jolloin antioksidatiivinen vaikutus siis oli pienimmil- lään. Suopursun tehokkuus oli 45 % positiivikontrollin (C-vitamiini, IC50-arvo 46,6 μg/ml) tehosta. Antimikrobisuus Suopursun antimikrobisia vaikutuksia on tutkittu niin sieniin kuin bakteereihin. Jin ym. (1999) rapor- toivat suopursusta eristettyjen flavonoidiglykosidien, kahden kversetiinigalaktosidin antifungaalisesta vaikutuksesta in vitro Cryptococcus neoformans, Saccharomyces cerevisiae, Aspergillus niger ja Candi- da albicans -sieniin. Suopursun eteerinen öljy 5 g/L konsentraatiolla esti myös haitallisen meressä esiintyvän bakteerin Vibrio parahaemolyticus kasvua kiinalaisessa tutkimuksessa (Zhang ym. 2017b). Diabeteksen hoito Viimeaikaisissa tutkimuksissa on kiinnitetty huomiota suopursulajien (R. tomentosum ssp. subarcti- cum, R. groenlandicum) mahdollisiin diabetesta ehkäiseviin vaikutuksiin (mm. Harbilas ym. 2009, Eid ym. 2016). Eid & Haddad (2014) ovat kirjoittaneet review-artikkelin, jossa käydään läpi 10 eri luonnon- kasvin, mukaan lukien nämä molemmat suopursulajit, vaikutusmekanismeja diabetekseen sekä eri lajeilla saatuja tutkimustuloksia. R. tomentosum on lupaavimpien kolmen kasvien joukossa (muut oli- vat puolukka (Vaccinium vitis-idaea) ja lamosalali (Gaultheria procumbens) vaikuttaen diabeteksen kannalta edullisesti mm. sokeri- ja rasva-aineenvaihduntaan sekä osoittaen korkeaa antioksidanttiak- tiivisuutta. Myös Leduc ym. (2006) nostivat suopursun esiin merkittävimpänä potentiaalisena anti- diabeettisena luonnonkasvina alkuperäiskansojen kokemusten perusteella. Harbilaksen ym. (2009) tutkimuksessa käytettiin kanadalaista suopursukantaa, joka kuivattiin ja uutettiin 80 % etanoliin: uute sisälsi 188 mg/g kuivapainossa fenolisia yhdisteitä kuten katekiineja, klorogeenihappoa, prosyanidiine- ja ja kversetiiniglykosideja. R. groenlandicum-uutteen havaittiin hiirikokeessa parantavan insuliiniherk- kyyttä ja lievittävän runsasrasvaisen ruokavalion aiheuttamaa lihavuutta, hyperglykemiaa ja munu- aisoireita (Ouchfoun ym. 2016, Li ym. 2016). Eid ym. (2016) osoittivat in vitro-tutkimuksessa R. groen- landicum -uutteesta tunnistettujen flavonoidien ((+)-katekiini ja (-)-epikategiini yhdessä, kasviuutetta vastaavalla konsentraatiolla) lisäävän diabeteksen ehkäisyn ja hoidon kannalta keskeistä adipogenee- siä, eli rasvasolujen erilaistumista, mikä voi vähentää kiertävien vapaiden rasvahappojen määrää ja niiden kertymistä maksaan ja lihaksiin. Suopursu-uute paransi sisäisesti annettuna (250 mg/kg) in vivo- tutkimuksessa hiirten glukoosinsietokykyä alentaen mitattua verensokeria glukoositoleranssitestissä (Nistor Baldea ym. 2010). Siten suopursu näyttää vaikuttavan useaan diabeteksen hoidon kannalta tärkeään mekanismiin. Tulehdusten ehkäisy ja hoito Suopursun haihtuvan öljyn on osoitettu vähentävän tulehdusperäistä nesteturvotusta hiirillä: vesitis- lattu suopursuöljy vähensi carrageenan-industoitua turvotusta 50–73 % ja ylikriittisellä nesteuutolla Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 18/2018 152 saatu haihtuva öljy 52–80 % verrattuna kontrollikäsittelyyn (NaCl 0,9 %) (Baananou ym. 2015). Vaiku- tus oli yhtäläinen kuin verrokkeina käytetyillä ketoprofeenilla (55 %) ja piroksikaamilla (70 %). Ahmad ym. (2013) testasivat suopursun ja pyhäbasilikan uutteen vaikutusta niveltulehduksista (arthritis) kärsivien potilaiden (120 miestä, 80 naista) virtsahapon määrään verinäytteissä: seerumin virtsahappomäärä laski suopursua käytettäessä miehillä (lähtöarvo 13,2±3,5 mg/DL, 3 kk jälkeen 8,9±3,9 mg/DL, pyhäbasilikan vaikutus oli 12,6±4,1 mg/DL -> 10±2,7 mg/DL) ja naisilla (lähtöarvo 11,0±2,2 -> 6,4±1,3 mg/DL, pyhäbasilika 10,0±0,5 -> 7,5±0,9 mg/DL). Suopursu oli tehokkaampi alen- tamaan keskimääräisiä arvoja ja siten voisi auttaa vähentämään virtsahapon aiheuttamia niveltuleh- dusoireita tehokkaammin, mutta hajonta oli sillä suurempaa kuin pyhäbasilikalla. Suopursun niveltu- lehdusoireisiin mahdollisesti vaikuttavina aineina mainittiin artikkelissa fenolit ja tanniinit. Black ym. (2011) tutkivat kanadalaisten suopursuversojen etanoliuutteen tulehdusten vastaista vaikutusta TNF-ɲ-testillä käyttäen partenolidiä, tunnettua anti-inflammatorista seskviterpeenilaktonia 10μg/ml positiivikontrollina ja 0,5 % etanolia negatiivikontrollina. Suopursu-uutteen (100 μg/ml) vai- kutus TNF-ɲƚƵŽƚĂŶƚŽŽŶŽůŝ ƐƵƵƌŝŵŵŝůůĂĂŶĞůŽŬƵƵƐƐĂ;ϰϭ,1 %) ja pienimmillään heinäkuussa (98,0 %) verrattuna negatiivikontrolliin, kun se positiivikontrollilla oli keskimäärin 3,2 % negatiivikontrollista. Tulehdusta estävä vaikutus ei korreloinut kokonaisfenolipitoisuuden tai antioksidanttisen vaikutuksen kanssa eikä myöskään havaittu positiivista yhteyttä minkään yksittäisen yhdisteen ja tulehdusta estä- vän vaikutuksen välillä. Syöpäsolujen kasvun estäminen Dufour ym. (2007) ovat raportoineet R. groenlandicum -lajin versouutteen olevan aktiivinen DLD-1 paksusuolen syöpäsoluja vastaan (IC50 arvo 43 ± 1 g/ml) ja A-549 keuhkosyöpäsoluja vastaan (IC50- arvo 65 ± 8 g/ml). Yhdeksi mahdolliseksi vaikuttavaksi aineeksi arvioitiin versosta eristettyä triter- peeniä ursolihappoa (ursolic acid), joka oli aktiivinen DLD-1 soluja vastaan (IC50: 9,3 ± 0,3M) ja A-549 soluja vastaan (IC50: 8,9 ± 0,2M). Hyttys-, punkki- ja haittaeläinkarkotteet Ruotsissa tehdyissä tutkimuksissa suopursun haihtuvaöljy karkotti puutiaisia ja hyttysiä tehokkaasti (Jaenson ym. 2005, 2006). Suopursuöljyn pääyhdisteet olivat myrseeni (34,4 %) ja palustroli (22,8 %), ja se karkotti puutiaista (Ixodes ricinus L.) 70–95 %:sesti (Jaenson ym. 2005). Tehokkain vaikutus saatiin 10 % suopursu-uutteella asetonissa (95 %). Etyyliasetaattiuutteessa suopursuöljyn puutiaiskarkotta- vuus oli 70,9 %, metanolissa 47,5 %, heksaanissa 16,7 % ja 1 % asetonissa 48,9 %. Suopursun öljysaan- to oli 0,25 % höyrytislauksessa; verrokkina olleen suomyrtin vastaava öljysaanto oli 0,06 % ja suomyrt- tiuutteen (10 % asetonissa) tehokkuus noin 50 % (Jaenson ym. 2005.). Laboratorio-oloissa testattuna suopursun etyyliasetaattiuute karkotti hyttyslajia Aedes aegypti 83,5 % tehokkuudella; verrokkina olivat mm. kaupallisten hyttyskarkotteiden tehoaine 19 % DEET, jonka karkottavuus oli 90,0 %, sekä suomyrtin etyyliasetaattiuute 82,1 % karkottavuudella (Jaenson ym. 2006). Saman tutkimuksen kent- täoloissa tehdyssä testauksessa suopursun etyyliasetaatti-, metanoli- ja heksaaniuutteet karkottivat luontaisesti esiintyneitä hyttyslajeja tilastollisesti merkitsevästi, kuten myös suomyrtin heksaaniuute. Suopursuöljyn 1 % asetoniuuttella karkotevaikutus ei ollut tilastollisesti merkitsevä. Suopursun haihtu- van öljyn pääkomponenteiksi tutkimuksessa tunnistettiin p-kymeeni, sabineeni ja terpinyyliasetattti käytettäessä SPME-keräysmenetelmää. Yleisesti on havaittu, että suopursulajit soveltuvat huonosti jyrsijöiden ja nisäkkäiden ravinnoksi ja ovat hyvin suojautuneita herbivorialta luontaisten sekundaariyhdisteidensä ansiosta. R. groenlandi- cum -lajin haihtuvaöljyn sisältämän germakronin on havaittu estävän lumikenkäjänistä käyttämästä lajia ravintonaan (Reichardt ym. 1990). Kasvinsuojelu Kiinassa esiintyvä Rhododendron molle -laji on hyvin tunnettu kasvinsuojelullisista vaikutuksistaan useille kasvintuholaisille (mm. katsausartikkeli Popescu & Kopp 2013). Myös suopursua on tutkittu tähän tarkoitukseen. Etanoliuutettujen (80 %) ja konsentroitujen kuivattujen suopursun lehtien ja kukkien vaikutusta Tenebrio molitor -koteloiden kehitykselle ja sen häiriytymiselle mitattiin laborato- Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 18/2018 153 riotutkimuksessa (Kuusik ym. 1995). Uute muutti koteloitumista ja kotelon metaboliaa sekä aiheutti lievää, vaikkakaan ei kuolettavaa vaikutusta. Suopursujauhe (0,5 %) on karkottanut myös varastotuho- laisia jyväkärsäkästä (Sitophilus granarius) ja riisikärsäkästä (S. oryzae) (Ignatowicz & Wesolowska 1996). Suomalaistutkimuksissa suopursuöljy karkotti metsäpuiden tuholaisina esiintyvää tukkimiehen- täitä (Hylobius abietis L.) sekä Phyllodecta laticollis Suffrian -lehtikuoriaista ja vähensi niiden syöntiä ja toukkien kasvua laboratoriokokeissa (Egigu ym. 2011). Suopursun vapauttamien haihtuvien yhdistei- den on havaittu sitoutuvan myös vieressään kasvavan koivun lehdille ja vähentävän hieman koivukir- vojen (Euceraphis betulae) määrää vieressä kasvavan koivun lehdillä (Himanen ym. 2010). Viher- suomukärsäkäs (Polydrusus flavipes) valitsi laboratoriokokeissa mieluummin koivun lehdet jotka eivät olleet altistuneet suopursun haihtuville yhdisteille. Tätä kumppanikasvivaikutusta on tutkittu laborato- riossa myös mahdollisena biotorjuntamenetelmänä ristikukkaiskasvien tuholaista kaalikoita (Plutella xylostella L.) vastaan: suopursualtistus vähensi parsakaalin houkuttavuutta kaalikoin muninnalle sekä vähensi toukkien syöntiä parsakaalilla (Himanen ym. 2015). Muut käyttösovellukset Suopursun on huomattu sekä vapauttavan että keräävän pinnoilleen tehokkaasti ns. semivolatiileja eli puolihaihtuvia yhdisteitä, jotka voivat olla peräisin niin biologisista kuin teollisista lähteistä. Suopursu keräsi PAH-yhdisteitä itseensä mäntyä ja koivua tehokkaammin (Metrak ym. 2016) ja voisi siten toimia yhtenä näiden haitallisten kemikaalien bioindikaattorina. Suopursun haihtuvien yhdisteiden vaikutusta polypropyleenimuovin hajoamiseen on selvitetty kiinalaisessa tutkimuksessa: pussiin pakattu suopur- su heikensi polypropyleenimuovipussin rakennetta, sulamispistettä ja painoa merkittävästi verrattuna kontrollikäsittelyyn (pussiin pakattu maissitärkkelys) (Xiu ym. 2003). Suopursun ja väinönputken (Ar- changelica officinalis, syn. Angelica archangelica) -uutteen on havaittu suojaavan eläinkokeessa hiiriä haitallisen radioaktiivisen säteilyn vaikutuksilta; uute lisäsi hiirien selviytymistä letaalista säteilyannok- sesta ja paransi altistuneiden hiirten eliniän ennustetta (Narimanov ym. 1991). Turvallisuus Myrkytystietokeskuksen mukaan suopursu on myrkyllinen, mutta pienen määrän syöminen aiheuttaa harvoin oireita. Tam ym. (2014) selvittivät vaikuttavatko luonnonlääkinnässä yleisesti käytetyt suopur- sukantojen teeuutteet muiden lääkkeiden metaboliaan: pitkään kuumennettu (30 min) ja tätä kautta konsentroitunut R. tomentosum -tee esti lääkkeitä metaboloivan sytokromi P450:n (CYP3A4) toimintaa in vitro. Sama vaikutus havaittiin tutkimuksessa myös katajanmarjoilla pitkään keitettäessä. Nykyinen ja sallittu käyttö Suopursu on lääkkeellisiä ominaisuuksia omaavana kasvina luokiteltu Lääkealan turvallisuus- ja kehit- tämiskeskus Fimean ylläpitämään lääkeluettelon rohdoskasvilistaan. Luettelon rohdokset ja niistä edelleen valmistetut vaikuttavat aineet kuten uutteet, tinktuurat ja puristemehut lääkinnällisiin tarkoi- tuksiin markkinoituna kuuluvat lääkelain alaisuuteen. Mikäli lääkeluettelon rohdosta myydään elintar- vikkeena, valmisteen käytön on perustuttava muuhun kuin lääkkeelliseen vaikutukseen. Lääkkeeksi luokiteltua valmistetta ei saa pitää kaupan elintarvikkeena. Suopursu on Belgian, Ranskan ja Italia yh- teisesti hyväksymien ravintolisiin sallittujen kasvien listalla (BELFRIT). Suopursun eteerisen öljyn käyt- töehdoksi BELFRIT-listalla asetetaan, että sen sisältämien haitallisten ledoli- ja palustroli-yhdisteiden pitoisuudet on määritettävä; raja-arvoja sallituille pitoisuuksille ei listalla kuitenkaan esitetä. Saksan kasvilistalla suopursu on sijoitettu listalle A, jonne koottuja kasveja ei suositella ravinnoksi tunnettujen riskien vuoksi. Lista A:n kasveja voidaan käyttää tai on käytetty lääkinnällisiin tarkoituksiin (Saksan kasvilista). Suopursu on myös EFSAn Compendium-listalla, johon on koottu elintarvikekäytössä mah- dollisia terveyshaittoja omaavia kasveja; suopursun haitta-aineiksi listalle on kirjattu triterpeenit (EFSA 2012). Suopursu oli yhdessä raatteen kanssa kuudenneksi yleisimmin käytetty kosteikkokasvi 56 ulko- maisessa yrityksessä (Liite 2), joissa kosteikkokasvien käyttöä tarkasteltiin kattavasti (Luku 1: kuva 2). Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 18/2018 154 Kaikenkaikkiaan suopursusta löydettiin käyttötietoa yhteensä 28 ulkomaisesta yrityksestä. Eniten sitä hyödynnetään lääkevalmisteissa (22 yritystä), erityisesti erilaisissa homeopaattisissa tuotteissa. Suo- pursua käytetään mm. hyönteisten puremien ja haavojen sekä reumaattisten oireiden hoitoon. Tyypil- lisiä suopursusta tehtyjä homeopaattisia valmisteita ovat nestemäiset uutteet, rakeet, tabletit ja voi- teet. Valmistajia ovat mm. Arcana Arzneimittel-Herstellung (Saksa), A.Pflüger GmbH & Co. KG (Saksa), Boiron (Ranska), Deutsche Homöopathie-Union DHU (Saksa), Dr. Reckeweg GmbH (Saksa), First Aid Creams Company (Kanada), Gudjons GmbH (Saksa), HANOSAN GmbH (Saksa), Hyland’s (USA), Lehning Laboratoires (Ranska), Spagyros GmbH (Sveitsi) ja VSM Geneesmiddelen (Alankomaat). Suopursua käytetään ulkomailla myös mm. vartaloöljyissä, antibakteerisissa käsienpesutuotteissa, käsivoiteissa, kylpyöljyissä ja kasvovoiteissa (Dampc & Luczkiewicz 2013). Suomessa suopursun öljy- ja kukkatera- peuttisia uutoksia käytetään vähäisessä määrin kosmetiikassa mm. erilaisissa hoitoöljyissä ja voiteissa. Lisäksi käsityöalan yritykset käyttävät sitä jonkin verran värjäyskasvina. Suopursua hyödynnetään ulkomailla kaupallisesti haittaeläinten ja hyttysten karkottamiseen. Puo- lassa suopursukimppuja myydään torimyynnissä edelleen kotikäyttöön haittaeläimiä torjumaan (Je- sionek ym. 2016). Montana Farmacy (USA) valmistaa ”Lyme Armour” -tuotemerkillä punkkikarkotetta, jossa on kahdeksan kasvin, mm. suopursun ja suomyrtin eteeristä öljyä. Valmistetta myydään kolmena tuoteversiona: öljyseostiiviste (voidaan käyttää seuraavien valmistamiseen), suihke ja voide (Natural, Herbal Tick Repellent Spray & Balm). Eteeristen öljyjen lisänä suihkeessa on alkoholi ja voiteessa oliivi- ja aprikoosiöljy sekä mehiläisvaha. Tuotereseptin on kehittänyt Stephen Buhner, joka on kirjoittanut Healing Lyme -kirjan. Prodeco Pharma (Italia) markkinoi suopursua sisältäviä suihke- ja voidemaisia karkotteita erityisesti hyttysiä vastaan ja puremien hoitoon tuotemerkillä ”Ledum palustre”. Tuotteissa on mukana suopursu-uutteen lisäksi myös kasviöljyjä muista kasveista ja muita yhdisteitä. Tuoteinfot ovat italiaksi, ks. http://www.prodecopharma.com/ledum-palustre/. Erboristeria Magentina - italialaisyritykseltä löytyy ”Zanzar Benex” tuotesarja (geeli, suihke, roll-on), joka on tarkoitettu suo- jaamaan ihoa hyttysten ym. hyönteisten puremilta; se sisältää suopursu-uutteen ohella myös muiden kasvilajien uutteita ja eteerisiä öljyjä. Keruu ja viljely Suopursua on kerätty Oulun seudulla myyntiin vuodesta 2002 alkaen (Vahtola ym. 2018). Kasvista hyödynnetään heinä-elokuussa kerättävä uusin vuosikasvu. Oulun 4H-toimijat ovat organisoineet ke- ruun ja myyneet suopursun tuoreena Keski-Eurooppaan. Viime vuosina suopursua on kerätty huomat- tavia määriä ylittäen selvästi pyöreälehtikihokin keruumäärät. Suokasvien (pyöreälehtikihokki, suopur- su) keruu tarjoaa merkittävän tulolähteen Oulun seudulla noin sadalle kerääjälle. Esimerkiksi vuonna 2016 yhteenlasketut poimijatulot olivat noin 66700 €. Useimmissa talouksissa keruutulot ovat vaihdel- leet 100–500 euron välillä ahkerimpien tienatessa tuhansia euroja. Kilosta suopursua maksettiin tuol- loin poimijoille 7,7 € ja sitä kerättiin lähes 1 900 kiloa. Oulun seudun lisäksi suopursua kerätään Lapis- sa, jossa Sodankylän 4H-yhdistys on toimittanut suopursua tilauksesta kotimaisille käsityöyrittäjille vuodesta 2006 lähtien. Ongelmaksi vuosikasvujen keruussa on havaittu kasvustojen hidas uusiutuminen, mikä kestää suopursulla useita vuosia. Tätä on pyritty ratkomaan vaihtelemalla keruualueita ja jakamalla keruukiin- tiöt pieniksi mahdollisimman monen poimijan kesken. Puuvartisena kasvina suopursun keruu vaatii aina maanomistajan luvan. Suopursun keruutoiminnasta Oulun seudulla on kerrottu tarkemmin SUO- KAS-hankkeen raportissa ”Suokasvien keruutoiminta ja potentiaaliset keruualueet Pohjois- Pohjanmaalla” (Vahtola ym. 2018). Venäjän Karjalassa suopursukasvustojen tuotannon on havaittu laskevan selvästi, mikäli suopur- sua kerätään vuosittain tai joka toinen vuosi; suositus onkin kerätä suopursua vain joka viides vuosi (Vasander & Lindholm 1987). Suopursua on kerätty Venäjän Karjalassa yhteensä jopa 30 000 kg kuiva- ainetta vuodessa; tarkempia tietoja suopursun kasvupaikoista tai kerätyn biomassan laadusta ja osuu- desta kasvustosta ei artikkelissa ole mainittu. Puolassa suopursun esiintyvyys on heikentynyt niin ke- Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 18/2018 155 ruun kuin suoympäristöjen kuivatuksen myötä ja siellä onkin kehitetty lajille mikrolisäysmenetelmää (Jesionek ym. 2016) ja testattu lajin kasvatusta bioreaktorissa (Jesionek ym. 2017). Suopursu menestyy kalkittomassa, humusrikkaassa turvepohjaisessa maassa, kosteassa kasvuym- päristössä varjoisassa, puolivarjoisassa tai auringossa. Plants for a Future -sivuston mukaan suopursun siemenlisäys onnistuu kylvämällä siemenet kasvihuoneeseen syksyllä tai aikaisin keväällä: itäminen ja kasvuunlähtö on erittäin hidasta ja onnistuu vaihtelevasti. Taimet tulee koulimisen jälkeen kasvattaa 18 kuukauden ajan ruukuissa varjoisassa ennen ulos istuttamista. Sivuston mukaan myös suopursun pistokaslisäys (5–8 cm pistokkaat) ja jakaminen onnistuu. Suomessa suopursua esiintyy yleisesti, joten sen viljelyä ei tiettävästi ole tutkittu. Lähteet Ahmad, M., Faraazi, A.A. & Aamir, MN. 2013. The effect of Ocimum sanctum and Ledum palustre on serum uric acid level in patients suffering from gouty arthritis and hyperuricaemia. B Chem Soc Ethiopia 27:469–473. Alm, T. & Iversen, M. 2013. Chapter 13. Norway´s rosmarin (Rhododendron tomentosum) in past and present tradition. Teoksessa: Pardo-de-Santayana, M., Pieroni, A., & Puri, R.K. Ethnobotany in the New Europe: People, Health and Wild Plant Resources. S. 263–281. Baananou, S., Bagdonaite, E., Marongiu, B., Piras, A., Porcedda, S., Falconieri, D. & Boughattas, N.A. 2015. ^ƵƉĞƌĐƌŝƚŝĐĂůKЇĞdžƚƌĂĐƚĂŶĚĞƐƐĞŶƚŝĂůŽŝůŽĨĂĞƌŝĂůƉĂƌƚŽĨLedum palustre L.--Chemical composition and anti-inflammatory activity. Nat Prod Res 29: 999–1005. BELFRIT: http://www.economie.gouv.fr/files/files/directions_services/dgccrf/imgs/breve/2014/documents/harmoni zed_list_Section_A.pdf, viitattu 22.9.2017. Belleau, F. & Collin, G. 1993. Composition of the essential oil of Ledum groenlandicum. Phytochemistry 33: 117– 121. Belousova, N.I., Khan, V.A. & Berezovskaya, T.P. 1990. Intraspecies chemical variability of the essential oil of Ledum palustre. Chem Nat Compd 26: 398–405. Black, P., Saleem, A., Dunford, A., Guerrero-Analco, J., Walshe-Roussel, B., Haddad, P., Cuerrier, A. & Arnason, J.T. 2011. Seasonal variation of phenolic constituents and medicinal activities of Northern Labrador tea, Rhododendron tomentosum ssp. subarcticum, an Inuit and Cree First Nations traditional medicine. Planta Med 77: 1655–1662. ƵƚŬŝĞŶĠ͕Z͕͘aĂŬŽēŝƻƚĦ͕s͕͘>ĂƚǀĦŶĂŝƚĦ͕͘ΘDŽĐŬƵƚĦ͕͘ϮϬϬϴ͘ŽŵƉŽƐŝƚŝŽŶŽĨLJŽƵŶŐĂŶĚĂŐĞĚƐŚŽŽƚĞƐƐĞŶƚŝĂů oils of the wild Ledum palustre L. Chemija 19: 19–24. Butkiene, R. & Mockute, D. 2011. The variability of the essential oil composition of wild Ledum palustre L. shoots during vegetation period. J Essent Oil Res 23: 9–13. Dampc, A. & Luczkiewicz, M. 2013. Rhododendron tomentosum (Ledum palustre). A review of traditional use based on current research. Fitoterapia 85:130–143. Dampc, A. & Luczkiewicz, M. 2015. Labrador tea--the aromatic beverage and spice: a review of origin, processing and safety. J Sci Food Agr 95: 1577–1583. Dufour, D., Pichette, A., Mshvildadze, V., Bradette-Hébert, M., Lavoie, S., Longtin, A., Laprise, C. & Legault, J. 2007. Antioxidant, anti-inflammatory and anticancer activities of methanolic extracts from Ledum groenlandicum Retzius. J Ethnopharmacol 111: 22–28 EFSA European Food Safety Authority 2012. Compendium of botanicals reported to contain naturally occurring substances of possible concern for human health when used in food and food supplements. EFSA Journal 10(5):2663. Saatavan verkossa: https://efsa.onlinelibrary.wiley.com/doi/epdf/10.2903/j.efsa.2012. Egigu, M.C., Ibrahim, M.A., Yahya, A. & Holopainen, J.K. 2011. Cordeauxia edulis and Rhododendron tomentosum extracts disturb orientation and feeding behavior of Hylobius abietis and Phyllodecta laticollis. Entomol Exp Appl 138: 162–174. Eid, H.M. & Haddad, P.S. 2014. Mechanisms of action of indigenous antidiabetic plants from the boreal forest of northeastern Canada. Adv Endocrinol, article ID 272968. http://dx.doi.org/10.1155/2014/272968 Eid, H.M., Ouchfoun, M., Saleem, A., Guerrero-Analco, J.A., Walshe-Roussel, B., Musallam, L., Rapinski, M., Cuerrier, A., Martineau, L.C., Arnason, J.T. & Haddad, P.S. 2016. A combination of (+)-catechin and (-)- epicatechin underlies the in vitro adipogenic action of Labrador tea (Rhododendron groenlandicum), an antidiabetic medicinal plant of the Eastern James Bay Cree pharmacopeia. J Ethnopharmacol 178: 251–257. Gretsusnikova, T., Järvan, K., Orav, A & Koel, M. 2010. Comparative analysis of the composition of the essential oil from the shoots, leaves and stems of the wild Ledum palustre L. from Estonia. Procedia Chem 2: 168– 173. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 18/2018 156 Harbilas, D., Martineau, L.C., Harris, C.S., Adeyiwola-Spoor, D.C., Saleem, A., Lambert, J., Caves, D., Johns, T., Prentki, M., Cuerrier, A., Arnason, J.T., Bennett, S.A. & Haddad, P.S. 2009. Evaluation of the antidiabetic potential of selected medicinal plant extracts from the Canadian boreal forest used to treat symptoms of diabetes: part II. Can J Physiol Pharm 87: 479–492. Harris, C. S., Beaulieu, L.P., Fraser, M.H., McIntyre, K.L., Owen, P.L., Martineau, L.C., Cuerrier, A., Johns, T., Haddad, P.S., Bennett, S.A.L. & Arnason, J.T. 2011. Inhibition of advanced glycation end product formation by medicinal plant extracts correlates with phenolic metabolites and antioxidant activity. Planta Med 77: 196–204. Himanen, S.J., Blande, J.D., Klemola, T., Pulkkinen, J., Heijari, J. & Holopainen, J.K. 2010. Birch (Betula spp.) leaves adsorb and re-release volatiles specific to neighbouring plants - a mechanism for associational herbivore resistance? New Phytol 186 3: 722–732. Himanen, S.J., Bui, T.N.T., Maja, M. & Holopainen, J.K. 2015. Utilizing associational resistance for biocontrol: impacted by temperature, supported by indirect defence. BMC Ecol 15: 16. Hämet-Ahti, L., Suominen, J., Ulvinen, T. & Uotila, P. (toim.) 1998. Retkeilykasvio. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo. Yliopistopaino, Helsinki. 656 s. Ignatowicz, S. & Wesolowska, B. 1996. Repellency of powdered plant material of the Indian neem tree, the Labrador tea, and the sweet-flag, to some stored product pests. Polskie Pismo Entomologiczne 65: 61–67. Jaenson, T.G.T., Pålsson, K. & Borg-Karlson, A.-K. 2005. Evaluation of extracts and oils of tick-repellent plants from Sweden. Med Vet Entomol 19: 345–352. Jaenson, T.G.T., Pålsson, K. & Borg-Karlson, A.-K. 2006. Evaluation of extracts and oils of mosquito (Diptera: Culicidae) repellent plants from Sweden and Guinea-Bissau. J Med Entomol 43: 113–119. Jesionek, A., Kokotkiewicz, A., Wlodarska, P., Filipowicz, N., Bogdan, A., Ochocka, R., Szreniawa-Sztajnert, A., Zabiegala, B., Bucinski, A. & Luczkiewicz, M. 2016. In vitro propagation of Rhododendron tomentosum—an endangered essential oil bearing plant from peatland. Acta Biol Cracov Bot 58: 29–43. Jesionek, A., Kokotkiewicz, A., Wlodarska, P., Zabiegala, B., Bucinski, A. & Luczkiewicz, M. 2017. Bioreactor shoot cultures of Rhododendron tomentosum (Ledum palustre) for a large-scale production of bioactive volatile compounds. Plant Cell Tiss Org 131: 51–64. Jin,C., Strembiski, W., Kulchytska, Y., Micetich, R.G. & Daneshtalab, M. 1999. Flavonoid glycosides from Ledum palustre L. subsp. decumbens (ait) Hulton. DARU J Pharm Sci 7: 5–8. Judzentiene, A., Budiene, J., Misiunas, A & Butkiene, R. 2012. Variation in essential oil composition of Rhododendron tomentosum gathered in limited population (in Eastern Lithuania). Chemija 23: 131–135. Judzentiene A, Butkiene, R., Budiene, J., Tomi, F & Casanova, J. 2012. Composition of seed essential oils of Rhododendron tomentosum. Nat Prod Commun 7: 227–230. Kuusik, A., Harak, M., Hiiesaar, K., Metspalu, L. & Tartes, U. 1995. Studies on insect growth regulating (IGR) and toxic effects of Ledum palustre extracts on Tenebrio molitor pupae (Coleoptera, Tenebrionidae) using calorimetric recordings. Thermochim Acta 251: 247–253. Laurila, M. & Vahtola, S. 2016. Soiden arvokasvit odottavat poimijoitaan – hyvät mahdollisuudet laajempaan keruuseen ja jatkojalostukseen. Luke-uutiset 12.9.2016. https://www.luke.fi/uutiset/soiden-arvokasvit- odottavat-poimijoitaan-hyvat-mahdollisuudet-laajempaan-keruuseen-jatkojalostukseen/, viitattu 6.11.2017. Leduc, C., Coonishish, J., Haddad, P. & Cuerrier, A. 2006. Plants used by the Cree Nation of Eeyou Istchee (Quebec, Canada) for the treatment of diabetes: a novel approach in quantitative ethnobotany. J Ethnopharmacol 105: 55–63. Li, S., Brault, A., Villavicencio, M.S & Haddad, P.S. 2016. Rhododendron groenlandicum (Labrador tea), an antidiabetic plant from the traditional pharmacopoeia of the Canadian Eastern James Bay Cree, improves renal integrity in the dietinduced obese mouse model. Pharml Biol 54: 1998–2006. Metrak, M., Aneta, E., Wilkomirski, B., Staszewski, T. & Suska-Malawska, M. 2016. Interspecific differences in foliar 1 PAHs load between Scots pine, birch, and wild rosemary from three polish peat bogs. Environ Monit Assess 188: 456. Narimanov, A.A., Miakisheva, S.N. & Kuznetsova, S.M. 1991. The radioprotective effect of extracts of Archangelica officinalis Hoffm. and Ledum palustre L. on mice. Radiobiologia 31: 391–393. Nistor Baldea, L.A., Martineau, L.C., Benhaddou-Andaloussi, A., Arnason, J.T., Lévy, É. & Haddad, P.S. 2010. Inhibition of intestinal glucose absorption by anti-diabetic medicinal plants derived from the James Bay Cree traditional pharmacopeia. J Ethnopharmacol 132: 473–482. Ouchfoun, M., Eid, H.M., Musallam, L., Brault, A., Li, S., Vallerand, D., Arnason, J.T. & Haddad, P.S. 2016. Labrador tea (Rhododendron groenlandicum) attenuates insulin resistance in a diet-induced obesity mouse model. Eur J Nutr 55: 941–954. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 18/2018 157 Popescu, R. & Kopp, B. 2013. The genus Rhododendron: an ethnopharmacological and toxicological review. J Ethnopharmacol 147: 42–62. Raal, A., Orav, A & Gretchushnikova, T. 2014. Composition of the essential oil of the Rhododendron tomentosum Harmaja from Estonia. Nat Prod Res 28: 1091–1098. Rautavaara, T. 1980. Miten luonto parantaa. Kansanparannuskeinoja ja luontaislääketiedettä. WSOY. 286 s. Reichardt, P.B., Bryant, J.P., Anderson, B.J., Phillips, D., Clausen, T.P., Meyer, M. & Frisby, K. 1990. Germacrone defends labrador tea from browsing by snowshoe hares. J Chem Ecol 16: 1961–1970. Rychlinska, I. & Nowak, S. 2012. Quantitative determination of arbutin and hydroquinone in different plant materials by HPLC. Not Bot Horti Agrobo 40: 109–113. Saksan kasvilista: http://www.bvl.bund.de/SharedDocs/Downloads/01_Lebensmittel/stoffliste/stoffliste_pflanzen_pflanzente ile_EN.pdf?__blob=publicationFile&v=5, viitattu 22.9.2017 Von Schantz, M. & Hiltunen, R. 1971. Über die Zusammensetzung des atherischen Öles von Ledum palustre L. einschliesslich der geographischen Rassen ssp. groenlandicum (Oeder) Hult. und ssp. decumbens (Ait.) Huit. Scientia Pharmaceutica 39: 137–146. Sõukand, R., Kalle, R. & Svanberg, I. 2010. Uninvited guests: Traditional insect repellents in Estonia used against the clothes moth Tineola biselliella, human flea Pulex irritans and bedbug Cimex lectularius. J Insect Sci 10: 150. Tam, T.W., Liu, R., Saleem, A., Arnason, J.T., Krantis, A., Haddad, P.S. & Foster, B.C. 2014. The effect of Cree traditional medicinal teas on the activity of human cytochrome P450-mediated metabolism. J Ethnopharmacol 155: 841–846. Vahtola, S., Mustonen, T. Laurila, M., Konttinen, M. & Isolahti, M. 2018. Suokasvien ja muiden luonnontuotteiden keruutoiminta Oulun seudulla. Teoksessa: Vahtola, S. & Laurila, M. (toim.), Suokasvien keruutoiminta ja potentiaaliset keruualueet Pohjois-Pohjanmaalla. Suokasveista uusia elinkeinomahdollisuuksia -hanke, Luonnonvarakeskus (Luke) ja Oulun 4H-yhdistys. s. 4–28. Vasander, H. & Lindholm, T. 1987. Suonviljely ja soiden luonnonkasvien hyödyntäminen Neuvosto Karjalassa. Suo 38: 37–44. Xiu, Z., Zhu, X., Zhang, D., Yin, J., Wang, D. & An, L. 2003. A new way for chemical degradation of plastic by natural volatile constituents of Ledum palustre. Chinese Sci Bull 48: 1718–1721. Zhang, L., Wang, H., Wang, Y., Xu, M. & Hu, X. 2017a. Diurnal effects on Chinese wild Ledum palustre L. essential oil yields and composition. Journal of Analytical Sciences, Methods and Instrumentation 7: 47–55. Zhang, L., Wang, Y., Xu, M. & Hu, X. 2017b. Chemical composition and antibacterial activity of the essential oil from Chinese wild Ledum palustre L. on Vibrio Parahaemolyticus. Int J Food Nutr Sci 4: 1–5. Zhao, Q., Ding, Q., Yuan, G., Xu, F., Li, B., Wang, J. & Ouyang, J. 2016. Comparison of the essential oil composition of wild Rhododendron tomentosum stems, leaves, and flowers in bloom and non-bloom periods from Northeast China. J Essent Oil Bear Pl 19: 1216–1223. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 18/2018 158 4. Liitteet Liite 1. SUOKAS-hankkeessa läpikäydyt Suomessa toimivat yritykset selvitettäessä luonnonkasvien käyttöä yrityksissä internet-tietojen perusteella. A.Vogel Oy Arctic Ice Cream Factory Aamumaa Oy Aitta ja Lyhde Oy Angelikan Yrttitila Annelin Yrtit & Karkit Arctic Warriors Oy Arctic Forest Foods Oy Aromatica Oy Aromtech Oy Artisan Soap Company Biofarm Oy Biomed Oy Charcoal Finland Oy Chia de Gracia Oy Crenoco Green Criollo Hevosrehut Dermoshop Oy Detria Oy Eevia Health Oy Ekosego Oy Elokuu Luonnontuote Oy Fingredient Oy Flow kosmetiikka Forest of Lapland Oy Frantsilan Luomuyrttitila ky Func Food Finland Oy Green Finance Oy Hankintatukku Oy Harmonia Life Oy HCA Health Concept Oy Ltd Heikkilän Yrttitila Oy Hoikan Herkku Oy Hyvämieli taidepalvelut ja luonnontuotteet Kaivolan yrtti ja hoito Karelia Arctic Oy Kiantama Oy Kietäväisen Tervatuotteet KontioMehu Korpihilla Ritva Kokko Ky KorvatunturinMaan osuuskunta Kukkasmäen marjatila Kunnonmetsästäjä Tiina Torvinen Laitalan Luomutila Lapin Luonnonyrtit Ky Lapin Maria Oy Lapin Sara Oy Lapland Naturals LAromit Oy Lavango Oy Lavandulan Villiyrttipuoti LehtoPeat Oy Linseed Protein Finland Ltd Lumene Oy Luonnon Aarreaitta RL Luonnon voima MH Luontoäidinhevoset Luttu Oy Marjami Oy Marjajaloste Meritalo Oy Marja- ja mahlatila Poijas Marjarannikko Ky Mellis Oy Mesiheinä Ky Nature Lyotech Oy Natural Chia Oy New Nordic Oy Niittytila Nordic Gusto Oy Nordic Herbs Oy Nordic Koivu Oy Nordic Natural Food Company (Iso Mikko Oy) Ole Hyvä Luonnontuote Oy Osmia Oy Osuuskunta Heinämukka / Viljasuon Herkut Osuuskunta KaamosKehrä Osuuskunta Yrttiaika / Calendan yrtit Kurkelan puoti Lea Keränen Puutarha Ryytiranta VilliVoima Yrttimaakari Osuuskunta Ärmätti Outi´s Herbs / Outi Lohi Pakuso Oy Panimoyhtiö Hiisi Oy Pharmia Oy Polar Nutrition ProFinlandia Levin viinikellari Puhdistamo - Real Foods Oy Pyynikin käsityöläispanimo Oy Ranua-Revontuli Oy Ravintorengas Oy Rekolan Panimo Rento Sauna Repolar Pharmaceuticals Oy Riipisen Riistaherkut Oy Riuku Jotos Inarista Oy Shaman Spirits Oy Ltd Soap & Balsam SB Sobat Oy / Feel Vivid Sola Saippua Suomen Bioteekki Oy Suomen luontaistukku Oy Suomen Pakuri Oy Supermood Oy Tapu Oy Terveyskaista Oy Tilla Oy Tuhatpaju Tuoteankkuri / Puteli Oy TupasRiekko ky Ullan luonnontuotteet Vaasan Saippua Oy Vakka-Yrtti ky Valioravinto Oy Vanhamäen luomutila Vavesaaren Tila Oy VersoGrow Vesalan marjatila Via Naturale Oy Villiaromi Oy Vipumäentila Arja ja Reino Korhonen Vihertiipertti Villi Metsä / Sonja Kinnunen Voilà ky West Coast Pharma Finland Oy Ägräs Distillery Ab Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 18/2018 159 Liite 2. SUOKAS-hankkeessa läpikäydyt ulkomaiset yritykset (56 kpl), joista selvitettiin tarkemmin kosteik- kokasvien käyttöä yritysten internet-sivujen perusteella. Alfred Galke GmbH, Saksa Aliksir, Kanada Amphora Aromatics Ltd, UK Apomedica pharmazeutische Produkte Gesellschaft m.b.H., Itävalta Arcana Arzneimittel-Herstellung, Saksa Argital S.r.l., Italia Aromantic Ltd, UK Barnet Products Corp., USA BIO-DIÄT-BERLIN GmbH, Saksa Bioforce Ag, Sveitsi Biover, Belgia Boiron, Ranska Börlind GmbH, Saksa Codif, Ranska Diana Drummond Ltd, UK Dr. Reckeweg GmbH, Saksa Eladiet, Espanja Elaine Mummery Acne Clinic, UK Fares Orastie, Romania First Aid Creams Company, Kanada Flos Sp. zo.o, Puola Gudjons GmbH, Saksa HANOSAN GmbH, Saksa Hawaiipharm, USA Health & Herb, USA Heinrich Klenk GmbH & Co. KG, Saksa Herb Farm, USA Herbamed AG, Sveitsi Herbapol Kraków S.A., Puola Herbs In A Bottle Ltd, UK Highland Soap co., UK Hofapotheke St. Afra, Saksa Hyland’s, USA Kosmetikos DNR, Liettua Kräuter- und Reformhaus Wurzelsepp, Itävalta La Drôme Provençale SA, Ranska Laboratoire Phytobiolab, Ranska Lehning Laboratoires, Ranska Lipoid Kosmetik AG, Sveitsi Luminescents, UK Montana Farmacy, USA Monteloeder, Espanja New Nordic, Ruotsi Ortis Laboratoire sprl, Belgia Parchem fine & specialty chemicals, USA Penn Herb Company Ltd, USA Pharma Liebermann GmbH, Saksa Pierre D'Astier, Ranska Prodeco Pharma, Italia Provital Group, Espanja Sisley-Paris, Ranska Soria Natural, Espanja Spagyros GmbH, Sveitsi WALA Heilmitten GmbH, Saksa VSM Geneesmiddelen, Alankomaat YSAT GmbH, Saksa Luonnonvarakeskus Latokartanonkaari 9 00790 Helsinki puh. 029 532 6000