Metsät muuttuvassa maailmassa: kansainväliset trendit ja keskeiset haasteet : Luonnonvarakeskuksen (Luke) ja Suomen ympäristökeskuksen (SYKE) taustaselvitys Kansainvälisen luonnonvarapolitiikan yhteistyöverkostolle

Abstract

Globaalit megatrendit määrittävät maailman metsien tulevaa kehitystä. Trendien tärkeitä muutosvoimia ovat väestönkasvu, keskiluokkaistuminen, kaupungistuminen ja kulutustapojen muutokset. Muutoksiin ja haasteisiin pyritään maailmalla vastaamaan kestävää kehitystä ja vihreää taloutta edistämällä. Keskeisiä metsien tulevaisuuteen liittyviä haasteita on tässä selvityksessä käsitelty neljänä temaattisena kokonaisuutena: 1) metsät, taloudellinen kehitys ja kauppa; 2) metsät, energia ja ilmastonmuutos; 3) metsät oikeudenmukaisen ja tasa-arvoisen hyvinvoinnin perustana; ja 4) metsät luonnon monimuotoisuuden ja ekosysteemipalvelujen turvaajina.

Metsät, taloudellinen kehitys ja kauppa. Globalisaation myötä suurin metsäbiomassan käytön- ja kansainvälisten metsäteollisuusinvestointien kasvu on siirtynyt Etelä-Amerikan ja Aasian nouseviin talouksiin. EU on tärkeä kauppakumppani kehittyvien maiden tuotteille, mutta haasteena kansallisille, pienille yrityksille on pääsy EU:n markkinoille. Hallitusten toimilla, kansainvälisillä sopimuksilla ja politiikalla voidaan vaikuttaa metsäteollisuustuotteiden markkinoihin ja metsäbiomassan globaaliin kauppaan. Kauppapolitiikassa voidaan myös huomioida vähiten kehittyneet maat.

Metsäsertifioinnilla sekä erilaisilla muilla metsistä saatavien tuotteiden alkuperän todentamisjärjestelmillä pyritään varmistamaan tuotteiden koko arvoketjun kestävyys kaupankäynnissä ja tuotannossa ja torjumaan laittomia hakkuita. Kestävän kaupan edistämiseksi olisi tarvetta myös lisätä metsäsertifiointia, jonka osuus etenkin tropiikin metsissä on pieni.

Metsien raivaaminen erityisesti maatalouden käyttöön ja laittomat hakkuut ovat johtaneet erityisesti useissa kehittyvissä maissa mittavaan metsäkatoon. Pulaa raaka-aineesta lievittää viljelymetsien lisääminen, ja tulevaisuudessa viljelymetsistä tulevan puun osuuden on ennakoitu kasvavan merkittävästi. Viljelymetsät voivat tarjota maaseudun asukkaille ja yrityksille mahdollisuuden toimeentuloon, mutta niihin liittyvä sosiaalisen kestävyyden tavoite edellyttää selkeitä metsien omistus- ja käyttöoikeuksia. Samalla viljelymetsien ekologista kestävyyttä tulee kehittää ja seurata esimerkiksi peltometsätalouden (agroforestry) menetelmillä. Myös viljelymetsiin perustuvan yritystoiminnan tulee rakentaa kestävästi alueen sosiaalista, ekologista ja taloudellista hyvinvointia.

Metsiin perustuvassa taloudellisessa kasvussa on keskeistä tarkastella ekosysteemipalveluiden tuotantoa kokonaisvaltaisesti, turvaamalla ekosysteemien kestävyys ja kehittämällä aidosti kestäviä bio- ja kiertotalouden ratkaisuja. Ekosysteemipalveluiden saatavuus on metsien hyödyntämiseen perustuvien toimialojen perusta ja ne voivat myös tuottaa kilpailuetuja ja talouskasvua. Ekosysteemipalveluita hyödynnetään eri tarkoituksiin ja käytön yhteensovittamiseksi tarvitaan ohjauskeinoja, jotka huomioivat kaikki kestävyyden osa-alueet. Kriittisen tärkeisiin ekosysteemipalveluihin ja luonnon monimuotoisuuteen erittäin haitallisesti vaikuttavat taloudelliset ohjauskeinot tulisi tunnistaa ja poistaa. Yhtenä haasteena kansainvälisen metsäpolitiikan linjauksissa on eri sopimusten ja markkinavetoisten järjestelmien väliset mahdolliset päällekkäisyydet ja ristiriitaisuudet sekä se, miten sopimusten valvonta järjestetään.

Metsät, energia ja ilmastonmuutos. Metsät ovat orgaanisen hiilen varasto ja nielu ja ne kytkeytyvät siten globaalisti ilmastonmuutokseen ja sen hillintään. Samalla metsät ovat keskeinen uusiutuvien materiaalien ja energian lähde ja tarjoavat mahdollisuuksia uusiutumattomien korvaamiseen. Metsien raivaus ruoan tuotantoon pelloksi ja laidunmaaksi sekä infrastruktuurin rakentaminen aiheuttavat metsäkatoa, joka on globaalisti merkittävä hiilidioksidin lähde. Pariisin sopimuksen maankäyttösektorin hiilinieluja koskevat tavoitteet heijastuvat voimakkaasti globaaliin metsäpoliittiseen keskusteluun. Sopimus korostaa metsityksen ja metsien käsittelyn muuttamisen merkitystä metsien ja maaperän hiilivaraston kasvattamisessa. Esimerkiksi REDD+ -mekanismi tähtää sekä metsäkadon että metsien heikkenemisen (rappeutumisen) rajoittamiseen. Maankäyttösektorin ’negatiivisia päästöjä’ koskeva sääntely ja luotettava inventaario- ja raportointijärjestelmä ovat aiheita, jotka edellyttävät toimiakseen laajaa kansainvälistä konsensusta, jota rakennetaan ilmastosopimuksen osapuolikokouksissa ja päätöksiä toimeenpantaessa.

Maankäytön hiilipäästöjen ja -nielujen sääntely mm. EU:ssa korostaa puunkäytön yhteyttä kasvihuonekaasutaseiden kansainväliseen kirjanpitoon. Siten osa metsien hiilinielua pienentävästä puunkorjuusta, riippumatta siitä, meneekö puu metsäteollisuuden tarpeisiin vai energiaksi, käsitellään jatkossa ilmastopolitiikassa päästöksi rinnastettavana. Tämä voi sekä suoraan että epäsuorasti lisätä maan- ja puubiomassan käytön sääntelyä ja raportointivelvoitteita myös EU:n ulkopuolella. Lisäksi uusiutuvaa energiaa koskevat sääntelymekanismit, kuten bioenergian kestävyyskriteerit, vaikuttavat kaikkeen puuta raaka-aineenaan hyödyntävän teollisuuden toimintaan ja toimintaedellytyksiin. Kehittyvillä hiilipäästöjen ja -nielujen kansainvälisillä sääntelymekanismeilla on suuri merkitys Suomen kaltaisille metsäisille maille. Suomen kannattaakin pyrkiä siihen, että maat raportoisivat nykyistä systemaattisemmin metsiin ja metsien nieluihin vaikuttavista toimista ja niiden seurauksista lyhyellä ja pitkällä aikavälillä. Tämä lisäisi myös luotettavien metsä- ja nieluinventaarioiden kysyntää.

Bioenergian tuotantoon liittyvät keskustelut kestävyyskysymyksistä (erityisesti sosiaalisesta ja ympäristönäkökulmasta) voivat edelleen polarisoitua. Ympäristön, yhteiskunnan ja talouden kannalta kestävä bioenergian tuotanto ei ole mahdollista kaikissa olosuhteissa ja jatkossa on tarkemmin haettava sellaisia maankäytön, teollisuuden ja yhteiskunnan yhdistelmiä, joissa bioenergia on sekä kilpailukykyistä että kestävää.

Pariisin ilmastosopimuksen, globaalien metsätavoitteiden ja YK:n kestävän kehityksen eri tavoitteiden samanaikaiseen saavuttamiseen liittyy merkittäviä tavoitteiden välisiin vaihtosuhteisiin kytkeytyviä haasteita. Osa vaihtosuhteista liittyy suoraan kilpailuun maa-alasta, osa taas liittyy kysymyksiin lyhyen ja pitkän aikavälin välisistä painotuksista. Pyrkimykset korvata uusiutumattomia raaka-aineita uusiutuvilla saattavat lisätä biomassan tuotantoon tarvittavaa maa-alaa. Tämä voi aiheuttaa metsäkatoa, pienentää olemassa olevien metsien hiilinielua ja/tai lisätä viljelymetsien määrää monimuotoisten luonnonmetsien kustannuksella. Pariisin sopimuksen myötä hiilinielupolitiikan merkitys tulee voimakkaasti korostumaan. Metsäkadon hillitseminen ja metsien hiilinielujen ylläpitäminen ja vahvistaminen edellyttävät puolestaan metsien arvon lisäämistä ja ilmastollisten ulkoisvaikutusten huomioon ottamista. Tämä voi edellyttää uusien ohjauskeinojen ja markkinoiden luomista hiilen varastoinnille, mikä nostaa puun hintaa ja lisää runsaasti puuta käyttävän teollisuuden kustannuksia. Lisäksi on keskeistä huolehtia metsien kyvystä sopeutua ilmastonmuutokseen, mikä voi johtaa tilanteisiin, joissa metsänhoidossa on tehtävä valinta lyhyellä aikavälillä taloudellisesti kannattavien ja pitkän aikavälin ekologisesti kestävien ratkaisujen välillä.

Suomalaisella osaamisella voidaan edesauttaa metsiin, ilmastonmuutokseen ja energiaan eri puolilla maailmaa liittyvien kysymysten ratkaisemista. Ratkaisujen siirtäminen maasta toiseen on kuitenkin vaativaa ja edellyttää syvällistä perehtymistä ja ratkaisujen sovittamista vastaanottavien maiden oloihin. Metsiä koskevien kansainvälisten ilmasto- ja energiapoliittisten ratkaisujen saavuttaminen ovat samasta syystä haasteellisia.

Metsät oikeudenmukaisen ja tasa-arvoisen hyvinvoinnin perustana. Metsillä on globaalisti merkittävä rooli oikeudenmukaisen ja tasa-arvoisen hyvinvoinnin pohjana. Metsäperäisiin tuotteisiin ja ekosysteemipalveluihin perustuvan kestävän liiketoiminnan ja uudenlaisten vastuullisten arvoketjujen toivotaan myötävaikuttavan köyhyyden vähentämiseen. Metsät ja puut tukevat ruokaturvaa tuottamalla ruokaa ihmisille ja eläimille sekä epäsuorasti parantamalla ravitsemukseen käytettävissä olevia tuloja ja ylläpitämällä maanviljelykselle suotuisia olosuhteita ekosysteemipalvelujen kautta. Metsien tuottamat ekosysteemipalvelut ovat tärkeitä erityisesti haavoittuville ihmisryhmille, koska ne puskuroivat esimerkiksi sään ääri-ilmiöistä aiheutuvia ravitsemustilanteen ja ympäristön vaihteluja. Metsien ja muiden puustoisten ympäristöjen terveyshyötyjen saatavuus kaikille tulisi taata ottamalla metsien saavutettavuus huomioon maankäytön suunnittelussa, erityisesti kaupungistumisen yhteydessä.

Perusvaatimuksena oikeudenmukaisen ja kestävän metsiä hyödyntävän kehityksen toteutumiselle on tässä selvityksessä kiinnitetty huomiota erityisesti metsiin liittyvien oikeuksien tunnistamiseen ja toteutumiseen, koulutuksen ja tietotaidon saatavuuteen sekä naisten asemaan. Selkeät omistus- ja hallintaoikeudet luovat pohjan metsien kestävälle hoidolle ja käytölle sekä metsiin perustuvan tuotannon ja liiketoiminnan kehittämiselle. Samalla on huomattava, että oikeuksien määrittely ja vahvistaminen tuottaa usein voittajia ja häviäjiä erityisesti tilanteissa, joissa metsien ja niiden ekosysteemipalvelujen hyödyntämiseen liittyy päällekkäisiä vaatimuksia. Demokraattiset ja tasa-arvoisen osallistumisen mahdollistavat rakenteet ja käytännöt metsiä koskevassa päätöksenteossa edesauttavat oikeudenmukaista metsäoikeuksien määrittelyä ja siitä seuraavaa metsien aineettomien ja aineellisten hyötyjen jakamista. Jotta eri toimijat ylipäätään ovat tietoisia omistus- ja osallistumisoikeuksistaan ja pystyvät hyödyntämään niitä, tarvitaan riittävää koulutusta ja tietotaitoja. Jatkuva tietotaidon kehittäminen korostuu erityisesti nopeasti muuttuvilla aloilla, kuten ilmastopolitiikan mekanismien, ekosysteemipalvelumaksujen ja uusien innovatiivisten arvoketjujen luomissa mahdollisuuksissa.

Naisilla on maailmanlaajuisesti merkittävä rooli metsien hoidossa ja käytössä. Naisten aseman parantaminen suhteessa metsiin ja niiden hyödyntämiseen ei siksi ole pelkästään periaatteellinen tasa-arvokysymys, vaan voi merkittävästi edesauttaa useiden kestävän kehityksen tavoitteiden toteutumista köyhyyden vähentämisestä ruokaturvan parantamiseen, energian ja veden luotettavaa saantiin, maaekosysteemien suojeluun ja ilmastonmuutoksen hillintään ja siihen sopeutumiseen.

Metsät luonnon monimuotoisuuden ja ekosysteemipalvelujen turvaajina. Vaikka ihmiskunta on täysin riippuvainen luonnosta ja siihen perustuvien ekosysteemipalveluiden kestävästä tuotannosta ja saatavuudesta, biodiversiteetin ja ekosysteemipalveluiden uudet hallintajärjestelmät ovat toistaiseksi olleet hyvin tutkimusvetoisia. On kuitenkin todennäköistä, että kansainvälisessä metsäpolitiikassa ja kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamisessa tullaan lähiaikoina yhä lisääntyvässä määrin kehittämään uusia, vapaaehtoisuuteen perustuvia suojelutyökaluja ja ohjauskeinoja (esim. Payments for Ecosystem Services, Habitat banking, Ecosystem Based Approaches, Nature Based Solutions, Ecological compensation). Niitä tarvitaan varsinkin ekosysteemien luonnontilan palauttamiseen ja elinympäristöjen ennallistamiseen liittyvien kunnianhimoisten kansainvälisten tavoitteiden ja haasteiden toteutuksessa.

Alkuperäisen luonnon suojelu ja ekosysteemien luonnontilan palauttaminen (ennallistaminen) ovat tehokkaita luonnon monimuotoisuuden turvaamiskeinoja, mutta ne tarvitsevat rinnalleen myös muita lähestymistapoja, kuten metsien kestävän hoidon ja käytön globaalia hallintaa. Luonnonhoito on linjattu kehittyneissä metsätalousmaissa tärkeäksi keinoksi turvata talousmetsien monimuotoisuutta. Ekosysteemien ja niiden tuottamien palvelujen monikäyttö edellyttää, että näiden palvelujen sekä yleensä luonnonvarojen eri käyttömuotojen vaikutukset luontoon ja ekosysteemipalveluihin selvitetään ja käyttömuotojen väliset synergiat ja ristiriidat tunnistetaan. Esimerkiksi Suomessa soiden suojelu ja ennallistaminen ovat synergiassa matkailun, virkistyskäytön ja poronhoidon kanssa, kun taas soiden ottaminen esimerkiksi turvetuotantoon voi estää näiden toimintojen harjoittamisen pitkäksi aikaa, ainakin silloin kun suoekosysteemi muutetaan kokonaan toiseksi elinympäristöksi. Suomessa metsien talouskäyttöä on kyetty melko hyvin sovittamaan yhteen virkistyskäytön ja luonnontuotteiden tuotannon tarpeiden kanssa. Luonnon monimuotoisuuden maailmanlaajuiseen, nykyistä tehokkaampaan suojeluun ja hoitoon sekä ekosysteemipalveluiden kestävään hallintaan liittyy kuitenkin kaiken kaikkiaan paljon kehittämistarvetta ja tiedontuotannollista haastetta.

Viime aikoina on keskusteltu paljon metsien hiilinieluista ja -varastoista ilmastonmuutoksen hillinnässä, mutta monet muutkin ekosysteemipalvelut ansaitsevat tulla paremmin huomioiduiksi metsien käytön kestävyyttä tarkasteltaessa. Esimerkiksi puhtaan veden poliittinen ja käytännön merkitys tulee edelleen lisääntymään kaikkialla maailmassa, myös Euroopassa, sillä ilmastonmuutoksen myötä kuivuusjaksot ja niukkuus vedestä tulevat lisääntymään eri puolilla maapalloa (esim. Pohjois-Afrikka, Välimeren maat, Lähi-Itä, Iran, Irak, Itä- ja eteläinen Afrikka). Tämä kehitys lisää kiinnostusta metsien rooliin puhtaan veden turvaajana ja kuivuuden (aavikoitumisen) ehkäisemisessä, mutta myös ilmastonmuutoksen haitallisten vaikutusten hillinnässä erityisesti alueilla, joilla sademäärät lisääntyvät. Avainkysymys on metsien sopeutuminen ilmastonmuutokseen, sillä metsät ja vesi nivoutuvat kiinteästi ilmastopakolaisuuteen, mikä lisää entisestään teeman poliittista merkitystä.

Tässä selvityksessä kartoitettujen lähitulevaisuuden merkittävien metsiin liittyvien haasteiden pohjalta on Luken ja SYKEn tutkijaryhmän näkemyksenä nostettu esiin seuraavat kriittisimmät kysymykset ja niihin liittyviä suomalaisia ratkaisumalleja ja osaamista, joiden kautta Suomi voisi olla myötävaikuttamassa kansainvälisen metsäpolitiikan suuriin haasteisiin vastaamisessa:

1. Metsäkadon pysäyttäminen ja hiilinielujen lisääminen 2. Metsien omistusoikeus- ja hallintaoikeudet ja niihin kiinteästi liittyvinä kysymyksinä naisten sekä alkuperäiskansojen ja paikallisyhteisöjen asema ja oikeudet 3. Riittävän koulutuksen ja tietotaidon saatavuus