Viljelijöiden näkemyksiä erikoiskasviviljelystä
Takamaa, Heli; Soini, Katriina; Ikonen, Arsi (2007)
Takamaa, Heli
Soini, Katriina
Ikonen, Arsi
Julkaisusarja
Maa- ja elintarviketalous
Numero
110
Sivut
s. 164-177
MTT
2007
Tiivistelmä
Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää: 1) erikoiskasviviljelijän tunnuspiirteitä, 2) tekijöitä, jotka ovat vaikuttaneet viljelyn aloittamiseen, sekä 3) viljelijöiden näkemyksiä erikoiskasviviljelystä. Tutkimuksessa sovellettiin innovaation omaksumiseen liittyviä teorioita. Tutkimusaineisto kerättiin internetissä toteutetulla kyselyllä, ja se koostui 1020 vastauksesta. Vastaajista 23 prosentilla oli kokemusta erikoiskasvien viljelystä. Sen sijaan 58 prosenttia ei ollut viljellyt erikoiskasveja, mutta ryhmästä merkittävä osa oli ainakin jonkin verran kiinnostunut erikoiskasviviljelystä. Vain 19 prosenttia vastaajista ei tuntenut lainkaan mielenkiintoa erikoiskasvien viljelyä kohtaan. Tutkimus osoitti, että erikoiskasviviljelijät ovat yleensä hieman keskimääräistä korkeammin koulutettuja ja pääsääntöisesti kasvinviljelijöitä. Heidän joukossaan on myös keskimäärin enemmän luomuviljelijöitä sekä niitä, joiden kotitalouden tuloista pääosa tulee maa- ja metsätalouden ulkopuolelta. Innovaation omaksujat ja siitä erittäin kiinnostuneet suunnittelevat keskimääräistä useammin tilan tuotannon laajentamista tai merkittävää muutosta lähiaikoina. Erikoiskasviviljelijöillä on kyselyn perusteella muita viljelijöitä enemmän kokemusta myös muiden kuin niin sanottujen tavanomaisten viljakasvien viljelystä. Erikoiskasviviljely näyttäisi siten sopivan viljelijälle, joka on innostunut kokeilemaan uusia viljelykasveja, etsimään vaihtelua tilan toimintaan ja tavoittelemaan tilalle tunnettuutta. Tutkimuksessa mukana olleista 13 erikoiskasvista viljelijöille tutuimpia olivat kumina, tattari, öljypellava, kuitupellava ja härkäpapu. Erikoiskasviviljelyinnovaation omaksumisen taustalla näyttäisi olevan ensisijaisesti taloudellisia tekijöitä. Myös ympäristötekijöillä ja viljelijöiden henkilökohtaisilla ominaisuuksilla on kuitenkin merkitystä aloittamispäätöstä tehtäessä. Erikoiskasviviljelystä oltiin kaiken kaikkiaan hyvin kiinnostuneita. Uskottavien tuotanto- ja markkinointiketjujen rakentaminen ja sopivat aktivointitoimet, kuten taloudelliset kannustimet ja tiedottaminen, toisivatkin mitä ilmeisimmin erikoiskasveille uusia viljelijöitä.
Collections
- Julkaisut [85968]