Emolehmien rantalaidunnuksen kehittäminen Oulun seudulla

Abstract

Joka neljäs Suomesta hävinnyt tai maassamme uhanalainen laji on uhanalaistunut maatalouden synnyttämien avoimien biotooppien vähenemisen takia. Perinteisten maatalousympäristöjen katoaminen on merkittävin käynnissä oleva luonnonympäristöjen muutosprosessi. Kulttuuribiotooppien katoaminen on nousemassa ympäristönsuojelulliseksi ongelmaksi samaan tapaan kuin vanhojen metsien väheneminen. Laiduntaminen on kustannustehokas väline laajojen perinnemaisemien elvyttämiselle ja ylläpidolle. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli kehittää emolehmien rantalaidunnusta Oulun seudulla. Suurimpana haasteena työhön lähdettäessä nähtiin perinnebiotooppien hoidon ja kannattavan karjatalouden yhteensovittaminen. Työssä kerättiin olemassa olevaa tietoa laidunnuksesta sekä luonnonlaitumien rehuarvosta ja sadontuotosta. Selvityksen perusteella kartoitettiin kehittämis- ja tutkimustarvetta sekä pohdittiin, kuinka luonnonlaitumien laidunnus tulisi toteuttaa ja hoidon laatua parantaa. Tämä työ oli esiselvitys laajemmalle kehittämis- ja tutkimushankkeelle (LUMOLAIDUN, Maisemalaiduntaminen luonnon monimuotoisuuden lisääjänä tasapaino monimuotoisuuden ja tuottavuuden välillä). Selvityksen perusteella lisää tietoa tarvitaan erityisesti luonnonlaitumien rehuarvosta, vasikoille annettavan lisärehun vaikutuksesta perinnebiotooppien ravinnetaseeseen sekä erilaisten laidunnustekniikoiden vaikutuksesta kasvillisuuteen. Perinnebiotooppien hoidon laatua voidaan parantaa viljelijöiden tietämystä lisäämällä sekä kehittämällä nykyistä laiduntamiskäytäntöä. Myös laitumista saatavaa tuottoa voidaan parantaa laiduntamiskäytäntöä kehittämällä. Laiduntamisessa tulisi suosia lohkolaidunnusta. Eläinten ravinnonsaanti voidaan turvata sopivalla eläintiheydellä, lopettamalla laidunnus, kun laidunrehu ei enää riitä, sekä kuntouttamalla eläimiä tarvittaessa peltolaitumilla. Suomessa on vähän tutkimustuloksia perinnemaisemien monimuotoisuuteen vaikuttavista tekijöistä. Sen vuoksi laiduntamisessa käytettävät maa- ja metsätalousministeriön suositukset eläinpaineista pohjautuvat etupäässä tanskalaisiin ja ruotsalaisiin tuloksiin. Ohjeiden laadinnassa käytetyt kotimaiset tutkimustulokset ovat peräisin 1950-luvulta. Ulkomaiseen tai vanhaan tietoon perustuva ohjeistus voi johtaa siihen, että perinnemaisemien laiduntaminen ei tuota haluttuja muutoksia. Ohjeistuksen tarkentaminen vaatii kohdealueilla tapahtuvaa uutta tutkimusta.

Traditional rural biotopes, like various seminatural grasslands, wooded pastures and grazed forests, are habitat types created by traditional practices of animal husbandry. These habitats have great historical, aesthetic and biological values. Lately the amounts of grasslands and pastures have drastically declined all over Europe. In Finland the amount of traditional rural biotopes has gone down to less than 1 % of the area covered by these biotopes one century ago. This is due to the great changes in Finnish agriculture particularly during the 20th century. The purpose of this study was to develop suckler cow grazing on the seashore meadows in Oulu area. The target of the work was to combine the management of traditional biotopes and profitable cattle production. In this research the existing knowledge of grazing, quality of fodder on the natural pastures and need of development and research were studied. As a result of the study proposals were created how to improve the management systems of traditional biotopes and how the grazing should be carried out. This work is also a start for a new research and development project, LUMOLAIDUN, Stock raising and landscape management in underproductive areas. More information is needed especially about the nutritive value of fodder on natural pastures, the influence of supplement feed on calf growth and the nutrient balance sheet of the traditional biotopes and the influence of different grazing techniques on the vegetation. The quality of the management of traditional biotopes can be improved by developing the grazing practice. Also the yield of pastures can be increased by developing the grazing practice. Pastures should be divided into plots. The nutrient supply of the animals can be secured by a suitable stocking rate, by closing the grazing down when there is not enough fodder and by rehabilitating animals on cultivated pastures if necessary.