Pellonvuokraus ja vuokrahintoihin vaikuttavat tekijät kirjanpitotiloilla

Abstract

Tilakoon suurentaminen on keskeinen sopeutumisstrategia suomalaisessa maataloudessa. Peltoalaa lisätään pääasiassa vuokraamalla naapureilta. Kaikista aktiivitiloista yli puolella on vuokrapeltoa, ja koko peltoalasta noin neljännes on vuokrattua. Pellonvuokraus on yleisintä suurimmilla tiloilla. Vuokrapellon osuuteen vaikuttaa enemmän tilakoko kuin tuotantosuunta. Suurimmat tilat maksavat myös korkeimmat hehtaarivuokrat. Tiedot käyvät ilmi MTTL:ssa laaditusta selvityksestä, jossa mmyo Sami Iltanen selvitti EU-jäsenyyden myötä tapahtuneen tuottajahintojen laskun ja suorien hehtaaritukien kasvun vaikutusta pellon vuokriin. Tutkimus perustuu MTTL:n kirjanpitotilojen tuloksiin vuosina 1993-1996. Pellonvuokrat nousivat reaalisesti 1980-luvulla noin 2 % vuodessa ja olivat korkeimmillaan poikkeuksellisen hyvinä vuosina 1989-1991.Tämän jälkeen pellon vuokrahinnat kääntyivät laskuun, mutta ei läheskään yhtä paljon kuin pellosta maksetut kauppahinnat laskivat. 1990-luvun alkupuolella pellonvuokrat ovat laskeneet reaalisesti noin 3 % vuodessa. Peltohehtaarin vuokra ennen EU-jäsenyyttä oli keskimäärin runsaat 1000 mk ja vuonna 1996 noin 930 mk. EU-jäsenyys alensi pellon vuokraa enemmän sika- ja viljatiloilla kuin maitotiloilla. Tuotantosuuntien väliset erot pellon vuokrissa kaventuivat tutkimusjakson aikana. Vuokra-ala tilaa kohti ja sen osuus tilan peltoalasta kasvoivat selvästi nopeimmin sikatiloilla. Sikatilojen pellonvuokraushalukkuus liittyy investointitukien edellyttämiin rehuomavaraisuusvaatimuksiin. Sikatilojen laajennusinvestoinnit käynnistyivät ensimmäisinä EU-vuosina, vaikka tuet maksettiinkin takautuvasti. Investoineet sikatilat olivat maksaneet vuonna 1996 noin 250 mk/ha keskimääräistä korkeampia vuokrahintoja. Suorien tukien on arveltu nostavan pellon vuokrahintoja. Tukipolitiikan kokonaismuutoksella vuonna 1995 todettiin olleen vähintään suuntaa antava vaikutus pellonvuokriin sikatiloilla. Sitä vastoin maito- ja viljatiloilla tukipolitiikan kokonaismuutoksen ja vuokrahintojen välillä ei havaittu merkittävää vaikutusta. Ympäristötukeen liittyen etelän kotieläintiloilla lannanlevitysalan tarve ja hehtaaria kohti pidettävien eläinten määrä yleensäkin nostivat vuokrapellosta maksettuja hintoja. Tutkimustulokset antoivat aihetta myös epäillä luomutilojen maksavan muita kotieläintiloja korkeampia vuokria, joskaan tulos ei osoittautunut tilastollisesti merkitseväksi. Tilakoko oli kaikissa tuotantosuunnissa selkeästi pellon vuokrahintoihin vaikuttava tekijä; tilakoon kasvaessa peltohehtaarin vuokra kohosi. Tämä teoriaodotusten vastainen tulos vahvistaa käsitystä siitä, että myös isoimmilla tiloilla on vielä käytettävissään suurtuotannon etuja eli tilakoon kasvattaminen on niille edelleen kannattavaa. Satotason nousulla oli pellonvuokraa korottava vaikutus kaikissa tuotantosuunnissa. Tähän viittaa myös se, että korkeimmat vuokrat on maksettu maan eteläosissa A- ja B-tukialueilla, missä myös satotaso on korkein. Tilan elinkaarta tarkasteltaessa nuoret viljelijät ovat halukkaampia vuokraamaan lisäpeltoa ja maksavat siitä korkeampia vuokria kuin vakiintuneet iäkkäämmät viljelijät.

The EU membership brought a drastic policy and market reform in the Finnish agriculture. Price supports were decreased and the resulting income losses were compensated through direct subsidies and extensive investment subsidies. Also stringent environmental regulations were implemented. This study analyses how the policy reform affected agricultural land markets. The main goal is to find out whether the new subsidies are capitalizing, particularly through the environmental regulations, into land prices more than the price supports paid before the reform. Land prices are measured by the rent on leased land. The results suggest that the new subsidy structure has been increasing land prices paid by hog farms. It is likely that the stringent environmental regulations combined with extensive investment subsidies have been increasing land rents on these farms. Generally the reform generated incentives to pay high land prices on intensively operated livestock farms and on organically cultivated farms.