Kokoviljasäilörehun viljelyn tuotantokustannukset ja kannattavuus maidontuotannossa
Turunen, Harri (2000)
Tätä artikkelia/julkaisua ei ole tallennettu Jukuriin. Julkaisun tiedoissa voi kuitenkin olla linkki toisaalle tallennettuun artikkeliin/julkaisuun.
Turunen, Harri
Julkaisusarja
Maatalouden taloudellinen tutkimuslaitos. Selvityksiä
Numero
6/2000
Sivut
55 p
Maatalouden taloudellinen tutkimuslaitos Maatalouden taloudellinen tutkimuslaitos
2000
Tiivistelmä
Kokoviljasäilörehua ja ostoviljaa ruokinnassa käyttävän maitotilan kannattavuus muodostuu paremmaksi kuin nurmisäilörehua ja omaa rehuviljaa käyttävän tilan kannattavuus. Kokoviljasäilörehua viljelevän tilan parempi kannattavuus johtuu lähinnä kone- ja laitekustannusten alenemisesta, sillä puitavan rehuviljan viljelyn jäädessä pois kasvinviljelyssä selviydytään yhdellä koneketjulla. Lisäksi kokoviljan viljelyllä voidaan vähentää lannansijoitusongelmia. Kokoviljasäilörehu on varteenotettava vaihtoehto etenkin niille nautakarjatiloille, joilla oman rehuviljan viljelyn jatkaminen edellyttäisi koneiden ja laitteiden uudistamista. Kokoviljasäilörehuksi tehtävä kasvusto perustetaan vuosittain samoin kuin puitavaksi tarkoitettu kevätvilja, mutta sato korjataan yhdellä korjuukerralla säilörehuksi tähkineen ja korsineen viljan ollessa nk. taikinatuleentumisasteella. Kokoviljasäilörehun viljelytekniikkaa ja ruokintaominaisuuksia on tutkittu Maatalouden tutkimuskeskuksessa useamman vuoden ajan ja saatu varsin lupaavia tuloksia. Näiden tulosten pohjalta kokoviljasäilörehun kannattavuutta on selvitetty Maatalouden taloudellisessa tutkimuslaitoksessa, jossa tutkija Harri Turunen on verrannut (tilamallien avulla) kokoviljasäilörehuun ja perinteiseen nurmisäilörehuun perustuvan maidontuotannon tuottoja ja kustannuksia. Lähtökohtana tarkastelussa on 32 lypsylehmän ja 56 peltohehtaarin maitotilamalli, jossa tuotetaan omaa rehuviljaa noin 40 %:lla ja nurmirehuja 60 %:lla peltoalasta. Siirryttäessä ostoviljaan ja kokoviljasäilörehuun perustuvaan ruokintaan, rehuntuotantoon tarvittava peltoala tilalla vähenee. Tarkasteltavassa maitotilamallissa pellonkäyttö muuttuu siten, että kokoviljasäilörehun osuus on 25 %, nurmirehujen osuus 35 % ja loput 40 % peltoalasta on tässä esimerkissä jätetty vapaaehtoiseksi kesannoksi. Samalla on voitu luopua rehuviljantuotannon koneketjusta ja säästää pääomakustannuksissa, jotka maidontuotannossa muodostavat lähes puolet kustannuksista. Pelkästään puimurin ja kuivaamon poisto- ja korkokustannus on 7 % maitolitran tuotantokustannuksesta. Kun maitotilamallissa oman rehuviljan tuotanto korvataan ostoviljalla ja osa nurmisäilörehusta kokoviljasäilörehulla, maidon tuotantokustannus alenee 25 penniä/litra eli noin 9 %.Tuotantotuista johtuen myös tuotto alenee 13 p/l eli noin 4 %. Sinänsä kokoviljasäilörehun hehtaarikohtainen tuotantotuki on korkeampi kuin nurmisäilörehun vastaava tuki, mutta tässä tilamallissa tehty ylimääräisen pellon kesannointiratkaisu alentaa hieman tilan tukisidonnaisuutta. Kustannusten alenemisesta johtuen maidontuotannon tulomarginaali kasvaa näin ollen 12 p/l eli runsaat 40 %. Kokoviljasäilörehun viljely mahdollistaa paitsi siirtymisen yhteen nurmirehujen koneketjuun myös nautakarjatiloilla ongelmallisen karjanlannan sijoituksen. Toisin kuin pelkässä nurmirehujen tuotannossa lanta voidaan levittää keväällä mullokseen kuten perinteisessä rehuviljan viljelyssä. Kokoviljasäilörehun tuotantotekniikan ja ruokintaominaisuuksien tutkimus maidontuotantoa koskien jatkuu, jolloin sen kannattavuutta koskevia laskelmia voidaan vielä tarkentaa ja laajentaa ne kattamaan myös naudanlihantuotantoa
Collections
- Julkaisut [85621]