Maatalouden kestävyyden indikaattorit
Yli-Viikari, Anja; Hietala-Koivu, Reija; Risku-Norja, Helmi; Seuri, Pentti; Soini, Katriina; Widbom, Timo; Voutilainen, Pasi (2000)
Yli-Viikari, Anja
Hietala-Koivu, Reija
Risku-Norja, Helmi
Seuri, Pentti
Soini, Katriina
Widbom, Timo
Voutilainen, Pasi
Julkaisusarja
Maatalouden tutkimuskeskuksen julkaisuja. Sarja A
Numero
74
Sivut
116 p + app
Maatalouden tutkimuskeskus
2000
Julkaisun pysyvä osoite on
http://urn.fi/URN:ISBN:951-729-570-7
http://urn.fi/URN:ISBN:951-729-570-7
Tiivistelmä
Tutkimushankkeen tavoitteena oli kehittää selkeitä ja kokonaisvaltaisia ns. avainindikaattoreita maatalouden kestävyyden arvioimiseen. Kestävä kehitys määriteltiin Brundtlandin komitean mukaisesti kehityksenä, joka turvaa nykyisten ja tulevien sukupolvien mahdollisuudet hyvinvointinsa toteuttamiseen. Luonteeltaan kestävä kehitys ymmärrettiin jatkuvana yhteiskunnallisena arvonmäärittelyn ja oppimisen prosessina. Kestävyyden indikaattorit eivät ole lopullisia, vaan kulloisessakin tilanteessa tarkoituksenmukaisia valintoja. Ne ovat avaimenreikiä, josta voidaan tarkastella maatalouden muutamilla osa-alueilla tapahtuvaa kehitystä. Indikaattorit, jotka tutkimushankkeessa valittiin tarkemman selvitystyön alle, olivat: 1) ravinnetase, 2) materiaalivirta, 3) elinkaariarviointi, 4) maisemanmuutos, 5) maaseudun sosioekonomiset resurssit ja 6) sosiokulttuuriset toimintatavat. Indikaattorien kehittäminen ja tulosten tulkinta tapahtuivat työryhmässä, jossa oli mukana Maatalouden tutkimuskeskuksen ja Maatalouden taloudellisen tutkimuslaitoksen tutkijoita. Indikaattorien käyttöön liittyy monia sellaisia piirteitä, jotka rajoittavat niiden yksiselitteistä käyttöä. Tulkinta on aina tehtävä ottaen huomioon käytetty viitekehys: kestävyyden tavoitteenasettelu, tietoaineistot ja arviointimenetelmät. Tässä tutkimuksessa arvioimme suomalaista maataloutta. Lähestymistapamme puitteissa tutkijaryhmä päätyi seuraaviin johtopäätöksiin. Ekologisessa kestävyydessä ollaan jo osittain menossa parempaan suuntaan. Materiaalivirtojen ja ravinnetaseiden perusteella luonnonvarojen käytössä on nähtävissä jo osittaista tehostumista. Ruokajärjestelmien tasolla tuotannon ja kulutuksen eriytyminen sekä tuotantosuuntien alueellinen erikoistuminen kuitenkin jatkuu. Myös maiseman monimuotoisuus vähenee edelleen. Ekologisen kestävyyden kehittämistavoitteet ovat pääosin pitkän tähtäyksen tavoitteita. Sen sijaan sosioekonomisen kestävyyden osa-alueella nousee esille myös akuutteja kehityksen uhkatekijöitä. Alkutuotannon supistuminen on heijastunut maaseutuyhteisöjen kehitykseen, jossa väestönkato on rajua ja lähtökohdat omaehtoiseen kehitykseen jatkuvasti heikkenemässä. Indikaattorit kuvaavat muutosta, mutta eivät pysty antamaan vastausta siihen, miltä osin tämä muutos on luontaista, yhteiskunnan tarpeiden muutoksen ja teknologian kehityksen myötä tapahtuvaa, ja miltä osin se saattaa vaarantaa tulevaisuuden ruokajärjestelmien toiminnan tai tuotteiden laadun ja turvallisuuden